26.-27.1.1998 Tili- ja veropäivät
OIKEUS JA VEROTUS
1. Verotus, laki ja oikeus
Vero-oikeuteen kohdistuu erityisiä vaatimuksia. Ensinnäkin verotukseen liittyy korostettu lakisidonnaisuuden vaatimus. Hallitusmuodon mukaan laista on ilmettävä verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteet sekä säännökset verovelvollisen oikeusturvasta. Vanhoissa tuomarinohjeissakin varotettiin laittomasta verottamisesta.
Toinen ominaispiirre on siinä, että verotus koskee kaikkia. Sen vuoksi verotukselta voidaan edellyttää erityistä selkeyttä ja ennakoitavuutta. Kolmas piirre tulee oikeusjärjestyksen kansainvälistymisestä. Se vähentää kansallista veropoliittista liikkumatilaa ja haastaa samalla järjestelmät yhä tiukempaan kilpailuun.
Onko puhujalle parempaa paikkaa pohtia oikeuden ja verotuksen jännitettä kuin nämä järjestyksessä XXX tili- ja veropäivät, alan ammattilaisten perinteinen kokoontuminen. Puheenvuoroni painottuu oikeusturvakysymyksiin. Tarkoitus on etsiä tietä verolainsäädännöstä vero-oikeuteen.
2. Teoriasta käytäntöön
Verojärjestelmiä arvioitaessa kiinnitetään yleensä huomiota kokonaistaloudellisiin vaikutuksiin, verorasituksen jakautumiseen ja verotuksen kustannuksiin. Pääkysymyksiä on, tuleeko verotuksen olla neutraalia vai fiskaalisen tarkoituksensa lisäksi yhteiskuntapolitiikan ohjausväline.
Yhteiskuntatieteilijöiden siteeraaman John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriassa tavoiteltiin pääasiassa progressiivista verojärjestelmää. Teorian oikeudenmukaisuus ei tosin aina ole sama käytännössä. Suomessa korostettiin kuten muissa maissa 1960-luvulta aina viime vuosikymmenelle verotuksen tulonjakovaikutusta ja ohjaavaa roolia. Vähitellen kansainvälinen kilpailu on kuitenkin vienyt pohjaa kansallisilta ratkaisuilta. Lainsäätäjän liikkuma-ala varsinkin pienissä avoimen talouden valtioissa on kaventunut.
Verotukseen on tullut sekä kansallisia että kansainvälisiä jännitteitä. Maan kilpailukyvyn kannalta on professori Kari S. Tikan esittämin tavoin arvioitava houkuttelevuutta sekä pääoman sijoittumiskohteena että aktiiviväestön työntekemis- ja asumiskohteena.
Verokeskustelussa vallitsee yksimielisyys siitä, että suurin pulma on palkkaverotuksen keventämisessä kansainvälisesti kilpailukykyiselle tasolle. Mielipide-eroja on veronkevennysten rahoitusmahdollisuuksista, säästö- ja verotuskohteista sekä kevennysten dynamiikan ja talouskasvun arvioinnista.
Tuomarinasemassani yritän välttää sekaantumista veropolitiikkaan. Kun korkeimman hallinto-oikeuden veroasioista kuitenkin lähes kolmannes koskee yrityksiä saada palkkatuloja pääomaverotuksen puolelle, asiaan on syytä oikeusturvankin kannalta puuttua. Verokeskusteluun on saatava mukaan yksilön oikeusturvan toteutuminen. Kansantalouden näkökulma ei riitä. Tässä on puheeni painopiste.
3. Hyvä verojärjestelmä tavoitteena
Voidaanko hyvää verojärjestelmää tyhjentävästi määritellä? Yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta monet tutkijat pitävät tavoitteena verotuksesta aiheutuvan tehokkuusrasituksen minimoimista. Se tarkoittaa verotuksen vääristävän vaikutuksen poistamista taloudellisesta päätöksenteosta ts. sitä, ettei päätöksiä tehtäisi vain verotuksen takia. Ehkä vieläkin on jäänteitä, jotka houkuttelevat heikompiin investointeihin.
Hyvältä verojärjestelmältä edellytetään, että verorasitus jakautuu mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Aikaisemmin puhuttiin usein etuperiaatteesta, jolloin verorasitusta mitattiin saatuun hyötyyn julkisista menoista. Uudempi mittari on maksukykyisyysperiaate, jonka mukaan verovelvollisuus mitoitetaan myös maksukykyyn.
Oikeudenmukaisuusnäkökohtien ja kokonaistaloudellisten tehokkuusvaatimusten välillä vallitsee aina tietty jännite. Sitä on arvioitava yleisiä yhteiskuntapoliittisia tavoitteita vasten. Usein puhutaan oikeudenmukaisuuspainoitteisesta ja toisaalta kannustinpainoitteisesta veropolitiikasta. Kari S. Tikka on pelkistänyt yleisen määrittelyn, jonka mukaan hyvässä verojärjestelmässä verorasitus jakaantuu oikeudenmukaisesti ja verotuksesta aiheutuu mahdollisimman vähän kustannuksia verohallinnolle ja verovelvollisille.
Veroteknisesti ajatellen Suomessa on saavutettu korkea hallinnollinen tehokkuus, lainmukainen verotus alhaisella kustannustasolla. Verohallinnon kustannukset ovat nykyisellään alle 1 % kokonaistuotosta. Samoin oikeusvarmuus ja ennustettavuus on korkeata luokkaa. Verojärjestelmämme ongelma ei ole toimivuudessa, joskin kansainvälistyminen aiheuttaa uusia kehittämisvaatimuksia.
Oikeudenkäyttö ei ole kuitenkaan vain lakikirjan lukemista. Lainsäädännöllä on aina sisällölliset oikeuden tavoitteet.
On pohdittava verojärjestelmämme oikeudenmukaisuutta, nimenomaan kansalaisten kannalta. Siten "oikeus ei saa olla valtiovallan jatke, vaan sen paikka on kansalaisyhteiskunnassa", lainaten J.V. Snellmanin sanoja.
4. Verolaeista vero-oikeuteen
Viime vuosien verouudistusten perusteluissa on ollut entistä enemmän pohdiskelua hyvän verojärjestelmän tavoitteista. Tämä on virittänyt vähitellen laajempaa verokeskustelua. Tosin se painottuu asiantuntijavaltaiseksi. Ei siinä ole vikaa, mutta samalla tekniset yksityiskohdat ovat tulleet etualalle. Verotuksen oikeusturvaongelmatkin ovat ohentuneet teknisiksi. Tarvitaan yleisempää oikeusajattelua.
Verotus samoin kuin sosiaaliturva, ympäristöoikeus ja muut laajat yhteiskunnalliset oikeudenalat on tarpeen palauttaa yleiseen arvokeskusteluun. Tällöin voidaan pohtia laajemmista lähtökohdista, perusoikeusuudistuksen hengessä, osallistumisen ja yrittämisen edellytyksiä sekä toisaalta korostaa yhteisvastuuta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Tilinpidon ja taseen kielellä huomioon tulisi ottaa niin tulot kuin menot, verotus osana toimivaa oikeusjärjestelmää.
Suuressa joukossa on hyvä tavoitella näkökulmaa yli vuosikymmenten. - Talouskasvun elvyttämiseksi aikoinaan hahmoteltiin John F. Kennedyn esikunnassa verojärjestelmän kehittämiseksi kolme perusperiaatetta: Näitä olivat juuri oikeudenmukaisuus, neutraalisuus eli kansantaloudellinen tehokkuus sekä hallinnollinen tehokkuus.
Näistä päivistä nämä periaatteet ovat jääneet keskusteluumme. Aluksi oikeudenmukaisuuden ajatus on ollut pinnalla. Sitten kansainvälisen kilpailun kiristyessä neutraliteettiperiaate ja tehokkuus ovat vähitellen tulleet etualalle. On jouduttu uhraamaan osa oikeudenmukaisuuden pohdiskelua.
Kansantalouden kannalta on olennainen merkitys yrittämisen edellytyksillä, yritysverotuksen kilpailukykyisyydellä. Yhtiöveroprosentti on meillä EU-maiden alhaisin. Samoin osinkotulojen kokonaisverokohtelua voidaan pitää kilpailukykyisenä. Professori Edward Andersson on tosin osoittanut yhtiöveron hyvitysjärjestelmässä eräitä kansainväliseen integraatioon liittyviä ongelmia, kun ulkomaille perittävistä osingoista perittävä ns. täydennysvero ei kohtele tasapuolisesti ulkomaisia osakkeenomaistajia. Näillä kun ei ole oikeutta yhtiöveron hyvitykseen.
Kilpailu on mennyt niin pitkälle, että EU:n piirissä on jo valmisteltu verokilpailua koskevaa ohjelmaa. Se ei ole direktiivi, vaikka ensin tavoiteltiinkin minimilähdeveroa talletuskoroille. Kysymys on yhteisten periaatteiden löytämisestä. Samoin OECD:n puitteissa on 1996 käynnistetty projekti verokilpailun yhteisistä periaatteista. Tarkoitus on rajoittaa epätervettä kilpailua sijoituksista ja investoinneista. Nämä ohjelmat koskevat lähinnä yhtiö- ja pääomaverotusta. Samoin on EU:n piirissä käynnissä ns. fiscalis-ohjelma, jonka tarkoitus on edistää verohallintojen yhdenmukaistamista ja vastata entistä yhtenäisemmän arvonlisäverotuksen tarpeisiin.
Kansainvälisten ponnistusten ulkopuolelle ovat jääneet tuloverotusta koskevat kysymykset, kun harmonisointi ei juurikaan koske välitöntä verotusta. Siten ansiotulojen verokohteluun ei ole tulossa kansainvälisiä suosituksia. Palkkatulojen verorasitus on tietysti myös kansainvälinenkin kilpailutekijä. Asetelma näkyy avoimesti siinä, että vuodesta 1995 on ulkomailta tulevien ns. avaintyöntekijöiden palkkoihin sovellettu erityislaissa säädetyin edellytyksin 35 %:n suhteellista verokantaa. Erityisjärjestely saattaa myös ulkomailta tulevan työvoiman keskuudessa herättää arvostelua oikeudenmukaisuudesta. Vain osa työvoimasta yltää lain erityisetuihin.
5. Verolakien valmisteluongelmia
Jos pohdimme yksilön kannalta verotuksen oikeudenmukaisuutta, emme voi sivuuttaa eräitä verotyyppejä, jotka muistuttavat enemmän sanktiojärjestelmää kuin perinteistä verotusta. - Eräs kirjailija onkin kyynisesti lausunut "jos teet väärin, sinua sakotetaan, jos teet oikein, - verotetaan". - Vero ei saisi olla sakko eikä sanktio.
Eräs tällainen verotyyppi, jossa oikeudentunto on kovalla koetuksella, on vanhojen autojen maahantuontiin sanktiona liitetty autovero. Se voi olla moninkertainen auton arvoon tai rikkeeseen nähden. Samanlainen on moninkertaisena määrättävä diesel-vero väärän polttoaineen käytöstä. Näyttötaakka on laissa vielä sälytetty asianomaiselle. Nämä ovat tuomarin pöydälläkin raskaita päätettäviä. Voisiko järjestelmä muulla oikeudenalalla tulla kysymykseen? Tietysti näihin erityisiin verojärjestelmiin liittyy vahva ennalta estävyyden tavoite.
Verolakien valmistelu on hyvin vaativa tehtävä. Ilmiöt ovat monimutkaisia ja usein on lisäksi kiire. Yleisesti arvioiden selkeys verojärjestelmässä on lisääntymässä, tunnettuna esimerkkinä tuloverotuksen vähennysten yksinkertaistaminen. Sitä vastoin yksittäisten säännösten luettavuus tuottaa yhä useammin vaikeuksia. Lainvalmistelussa joudutaan ottamaan kantaa teknisiin yksityiskohtiin, ja yleinen keskustelu on vaikeata. Verolainsäädäntö kohtaa etulinjassa uusimmat markkinatuotteet, kuten johdannaisinstrumentit ennen sopimusoikeuden tulkintojen vakiintumista. Se on yleinen taloudellisen lainsäädännön ongelma.
Uusimpana esimerkkinä lainuudistuksen vaikeaselkoisuudesta voidaan mainita hallituksen esitys arvopaperien lainaussopimusten ja takaisinostosopimusten verotusta koskevaksi lainsäädännöksi (HE 218/1997 vp). Tavoitteena on parantaa arvopaperien takaisinosto- ja lainaustoiminnan edellytyksiä luomalla arvopapereita myytäväksi tai lainattavaksi tarjoaville mahdollisuus osallistua toimintaan ilman arvopaperien arvonnousun realisoinnista aiheutuvia verokustannuksia sekä turvata sopimuksen kohteena olevalle osakkeelle jaetun osingon yhdenkertainen verotus. Perustelu koettelee lukijaansa. Kysymys on eräänlaisen sijaisosingon verotussäännöksistä. Monimutkaisuus ei sinänsä johdu lainvalmistelusta vaan todellisuuden mutkallisuudesta. On selvää, että uusien markkinatuotteiden osalta verokeskustelu jää suppean asiantuntijapiirin vastuulle.
6. Verohallinto uudistunut
Verohallinto on uudistunut enemmän kuin huomaammekaan. Aikanaan säädettiin 1950-luvulla verotuslaki. Kiistat verolautakuntien asemasta, kiinteästä toimipaikasta ja harkintaverotuksesta ovat takana. Verotuslaki on korvattu lailla verotusmenettelystä ja on siirrytty virkamiesverotukseen. Verohallinnon organisaatio on kokonaisuudessaan uudistettu. Tällä vuosikymmenellä verohallintoon on lisätty joustavuutta ja etualalla on ollut näkemys toiminnan järjestämisestä asiakasryhmittäin.
Uudistukset jatkuvat verohallinto 2001 -hankkeen pohjalta. Verohallituksen yksiköiden tehtäväjako on uudistunut viime syksynä ja nyt vuoden vaihtuessa on aloittanut tietoteknisten toimintojen keskittymä, Tietokarhu Oy, toimintansa. Hanke tähtää korkean osaamisen turvaamiseen verohallinnossa.
Toinen ajankohtainen uudistus on suuryritysten verotustoimen keskittäminen ns. konserniverokeskukseen. Tällä uudistuksella on varmasti suuri merkitys, kun alkuvaiheessa keskuksen asiakkaina on jo yli 2 000 osakeyhtiötä. Verohallinnossa tapahtuu myös eräitä verovirastojen yhdistämisiä. Näistä verohallinnon uudistuksista näillä päivillä on oma esityksensä.
Verotusmenettelyn eräs piirre on, että sama oikeuskysymys voi toistua useana vuonna. Sen vuoksi tarvitaan päätösten ennakoitavuutta. Verovelvollisen on voitava selvittää suunnittelemiensa toimenpiteiden veroseuraamukset ja voitava luottaa järjestelmään. Ennustettavuus on vaikeinta arvostuskysymyksissä ja erityisesti harkintavaltaa sisältävien peiteltyä osingonjakoa ja kansainvälisiä voiton siirtoja koskevien säännösten soveltamisessa. Tämänkin vuoksi on ollut erittäin merkittävää ennakkotietojärjestelmän kehittäminen.
Viime vuoden alusta on ollut jo voimassa uusi järjestelmä saada verottajan ennakkokannanottoja. Aikaisempien, keskusverolautakunnan ja eräissä tapauksissa myös lääninveroviraston antamien ennakkoratkaisujen lisäksi verovirastot ovat hakemuksesta voineet antaa ennakkotiedon siitä, miten virasto verotusta toimittaessaan tulee menettelemään.
Käytettävissä ei vielä ole ollut tarkempia tietoja, miten uusi ennakkotietojärjestelmä on toiminut. Toivottavaa on, että tähän joustavaan menettelyyn turvaudutaan todellisin tiedoin ja vastaavasti veroasiamiesten valitusvaraumia käytetään rajoitetusti. On tärkeää, että järjestelmän puitteissa voidaan rakentaa verovelvollisten ja veronsaajien keskinäistä luottamusta. Tähän liittyen kiinnitän huomiota vielä yhteen asetelmaan. Ei ole moitteetonta, jos verotarkastukset ja jälkiverotus siltä pohjalta keskitetään samoihin käsiin.
7. Verotuksen oikaisujärjestelmää kehitetty
Veronoikaisua on kehitetty pitkin harppauksin. Ensin lisättiin veronoikaisua verolautakunnassa 1974. Kuitenkin oikaisu- ja tutkijalautakuntamenettely olivat pitkään vielä rinnakkaisia ja yhtenäinen ensi aste, verotuksen oikaisulautakunta perustettiin 1994.
Seuraava uudistus on jo tulossa, kun on päätetty luopua veropiirikohtaisista oikaisulautakunnista ja laajentaa toimialueet yhteneväksi veroviraston toimialueen kanssa. Tällä halutaan lisätä asiantuntemusta ja yhtenäisyyttä menettelyssä. Erityisen merkittävää olisi kehittää samalla menettelyä, toimittaa tarvittaessa myös suullisia käsittelyjä ja selvittää enemmän asioita ensi asteessa.
8. Valitusjärjestelmän toimivuus
Hallinto ja lainkäyttö muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden. Kansalaisten kannalta on ollut olennaista, että veronoikaisua on voitu uudistaa ja vähentää tätä kautta hallintotuomioistuimiin tulevien valitusten määrää. Vielä 1970-luvulla veroasioiden osuus oli lääninoikeuksissa lähes 80 %. Asetelma on kokonaan muuttunut ja verovalitusten määrä on vähentynyt.
Lääninoikeudet on muodostettu 1989 kaikissa suhteissa riippumattomiksi ja niiden toimiala on laajentunut yleisemmäksi. Samalla on havaittu verovalitusten käsittelyn nopeutuneen ja päätösten perustelujen kehittyneen. Tällä on suuri merkitys kokonaistalouden kannalta.
Ajatellaanpa esimerkiksi ennustettavuuden ja verovalitusten joutuisan ratkaisemisen merkitystä pien- ja keskisuuren yritystoiminnan edellytyksiin. Tässä meillä on yksi lääke yrittämisen tukemiseen ja työllistämiseen. Tuomioistuinlaitoksen kehittämistä on hyvä muutoinkin arvioida kansantalouden sekä yleisten talous-, työllisyys- ja elinkeinotilastojen kannalta eikä vain omista työtilastoista käsin.
Oikeusturvajärjestelmän uudistusten pohjalta on ollut mahdollista ja tarpeen myös laajentaa veroasioiden valituslupajärjestelmää korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Kysymys on ollut ylimmän tuomioistuimen työn painottamisesta enemmän tulkintaongelmiin. Selkeästi on sanottava, että luvanvaraisessakin muutoksenhaussa on kysymys oikeudesta saattaa asia ylimmän tuomioistuimen ratkaistavaksi, ei harkintavallasta asioiden valikoimiseen.
Valituslupaperusteet on sen mukaisesti kirjoitettu niin, että kun havaitaan ennakkopäätösperuste, ilmeinen virhe taikka painava taloudellinen tai muu syy, perusteet luvan myöntämiseen ovat olemassa. Tilastojen mukaan näitä valituslupa-asioita on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ollut n. 1200 vuodessa ja valituslupa on myönnetty n. 30 %:ssa niistä. Luvut osoittavat muutoksenhaun keskittämistavoitteen ja oikeusturvaperinteen yhdistämistä.
Vaikka verotus on korostetun lakisidonnaista, oikeuskäytännöllä on veroasioissa suuri merkitys. Monet asiat nähdään konkreettisina vasta oikeustapauksissa, joista myös tieto menee helpommin perille. Valtiosäännössä vahvistetulla lakisidonnaisuudella voidaan nähdä kuitenkin tulkintaa rajoittava periaatteellinen merkitys. Verotaakkaa ei saa lisätä tulkintoja venyttämällä. Verovelvollisuuden ja veron perusteet on ilmettävä laista. Tämäkin on oikeusturvakysymys, eduskunnan vastuu lainsäädännön selkeydestä.
Ennakkopäätöksillä on muutoinkin erityispiirteensä. Usein ratkaisu joudutaan tekemään nopeasti esimerkiksi uusien instrumenttien osalta ennakkotietoasioissa ennen kuin on vakiintunutta tietoa käytännön kentältä. Toisaalta oikeuskäytännön kehittymiselle on ominaista tietty hitaus. Hallintoneuvos Lassi Kilpi on pohtinut eräässä kirjoituksessa sitä, että tuomioistuimen kannanottoa rajoittavat asianosaisten vaatimukset ja että kaikki tapaukset eivät ole otollisia.
Tarvitaan usein joukko ennakkopäätöksiä, ennen kuin asiaa voidaan monipuolisesti arvioida. Otetaanpa tuore esimerkki. Professori Edward Andersson on viimeisissä Tilisanomissa arvioinut korkeimman hallinto-oikeuden taseyhtiöratkaisuja ja todennut ratkaisusarjan juuri antavan selvyyttä siitä, miten taseyhtiöasioihin on verotuksessa suhtauduttava. Tasapainoa asiantuntijoidenkin pelkoihin on löydetty siitä, että taseyhtiöiden osakkeiden arvon menetystä on pidetty osinkotulon hankkimisesta aiheutuneena vähennyskelpoisena menona.
9. Kansainvälistymisen yleisiä vaatimuksia
Kansainvälistymisellä on kuin mitalilla tavallaan kaksi puolta: Ihmisoikeussopimus korostaa pehmeämpiä menettelyllisiä arvoja. Taloudellinen integraatio ja EU-jäsenyys edellyttää puolestaan pitemmälle menevää harmonisointia. Lakikeskeinen ajattelumme saa uusia avarampia kehyksiä.
EY-oikeuden harmonisointivaatimus ilmenee arvonlisäverotuksessa ja valmisteveroissa. Välittömän verotuksen alalla harmonisointi on vähäisempää, joskin näkyy liikeverotuksessa fuusioita sekä emo-tytäryhtiöitä koskevissa direktiiveissä. Ehkä tunnetuin EY-oikeuden soveltamisratkaisu liittyy korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen eräässä rakennusurakkaa koskeneessa asiassa.
Siinä poiketen arvonlisäverolaista sovellettiin välittömästi yhteisön 6. arvonlisäverodirektiiviä. Ratkaisu perustui myös EY:n tuomioistuimen käytäntöön, lähinnä ns. Rompelmanin (268/83) asiassa otettuun tulkintaan direktiivin 4. artiklan 1 kohdan taloudellisen toiminnan sisällöstä ja verovelvollisuuden ja vähennysoikeuksien alkamisesta.
Ratkaisu on sikäli merkittävä, että se vahvistaa verovelvollisten oikeusturvaa ja direktiivien huomioon ottamista myös viran puolesta silloin, kun direktiivillä on välittömästi vaikutuksia yksityisen hyväksi.
EY-oikeus asettaa hallintotuomioistuimille suuria vaatimuksia niin tietojärjestelmän kuin koulutuksenkin osalta. Yksi asia on syytä selvästi sanoa. EY-oikeus on sen ulkoisesta monimutkaisuudesta huolimatta voimassa olevaa ja pääasiallisesti kansallisella tasolla sovellettavaa oikeutta. Siihen soveltuvat myös vanhat oikeusturvaperinteemme. Tuomarin on tunnettava laki. Asianosaisten puutteelliset tiedot eivät saa vaikuttaa oikeusturvaan, laki on viran puolesta tunnettava.
EY-oikeus on vähitellen muodostumassa rutiiniksi ja tulkinnat käymässä tutuiksi. Järjestelmämme toimivuutta osoittaa se, että kaikkiaan EY:n tuomioistuimeen on tehty vasta kuusi ennakkoratkaisupyyntöä, niistä neljä hallinto-oikeuden alalta.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen soveltamisongelmat koskevat lähinnä 6 artiklan vaatimuksia suullisen käsittelyn järjestämisestä, asianosaisten kuulemisesta ja muutoinkin menettelystä. Yleinen tulkinta on, että veroasiassa ei ole kysymys 6 artiklan tarkoittamalla tavalla yksityisoikeudellisesta riidasta. Tämä kanta ilmenee ihmisoikeustuomioistuimen tuomiosta ns. Schouten ja Meldrum -asiassa 9.12.1994 (A 304).
Veroasia voisi tulla 6 artiklan alaisuuteen vain sillä perusteella, että se olisi luokiteltavissa rikosasiaksi. Näin katsottiin eräässä Ranskassa verovelvolliselle määrättyä korkeaa veronkorotusta rangaistusmahdollisuuksineen koskeneessa asiassa (Pendenoun 24.2.1994, A 284). Sanktion täytyy olla määrältään kuitenkin huomattava, päätöksessä todettiin.
Veronkorotusjärjestelmä menettelymuotoineen ja korotusmäärineen on pidettävä sellaisena, että se ei rinnastu ihmisoikeussopimuksen tarkoittamin tavoin rikosprosessiin. Järjestelmiä kehitettäessä on muutoinkin pidettävä johtotähtenä, että veroprosessi oikaisu- ja muutoksenhakujärjestelmineen sekä suullisen käsittelyn mahdollisuuksineen kaikissa suhteissa täyttää oikeusturvan, myös ihmisoikeussopimuksen vaatimukset.
Suomalaisessa oikeuskeskustelussa on välillä ehkä unohdettu, että hallitusmuotomme säännös hyvän hallinnon ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeista asettaa pitemmälle meneviä vaatimuksia kuin ihmisoikeussopimus. Samalla tavoin hallintolainkäyttölain virallisperiaate eli tuomioistuimen velvollisuus huolehtia siitä, että asiat tulevat selvitetyiksi, korostaa aineellisen oikeuden ja oikeusturvan sisältöä. Tämä meidän tulisi tuoda esille kansainvälisissä vertailuissa.
10. Verokeskustelu osaksi yleistä arvokeskustelua
Hyvät kuulijat. Suurten verouudistusten jälkeen on taas aika kiinnittää huomiota yksilön oikeusturvaan. Vaikka lainmukainen verotus toteutuu teknisesti tehokkaasti, suhteellisen joutuisasti ja pienin hallintokustannuksin, siinä ei ole kaikki. Oikeutta on aina arvioitava syvemmältä, oikeudenmukaisuuden kannalta. Olen halunnut liittää verokeskustelua yleiseen arvokeskusteluun.
Verotus on ihanteellinen tutkimuksen ja keskustelun kohde. Juristit löytävät siinä valtiosääntöisen lakisidonnaisuuden periaatteen, monet elantonsa. Tilinpidon tuntijat näkevät jaksotetut viennit, taloudellisen tuloksen. Kansainvälisyys antaa keskusteluun lisäksi jännitystä ja eleganssia.
Toivotan Kirjanpitotoimistojen liitolle ja kaikille, Teille arvoisat päivien osanottajat, jatkuvaa menestystä yhteisessä työssämme oikean verotuksen edistämiseksi.
|
