27.2.1998 Suomen Kulttuurirahaston vuosijuhla

TERVEHDYSPUHE SUOMEN KULTTUURIRAHASTON VUOSIJUHLASSA

Antiikin ajan askeettisen pohdiskelijan, Diogeneen, kerrotaan siunailleen tynnyrissään - nähdessään vain lukuisten jalkojen edestakaisen juoksun - "niihinkö pääparat ovat sidotut". - Hän oli kyynikko.

Entä me suomalaiset kehitykseen sopeutuessamme - olemmeko realisteja? Ymmärrämmekö muutosta? Siinä on aihe tuumailuun Suomen Kulttuurirahaston vuosijuhlassa, kunniaesimiehemme Alvar Aallon luomassa Finlandia-talossa. - Hyvät naiset ja herrat, toivotan Teidät lämpimästi tervetulleiksi.

Talouden, tekniikan, ympäristön ja kulttuurin muutos on niin nopea, että on vaikea hahmottaa maailmankuvaa vuosikymmenten päähän. Tulevaisuuteen on silti varauduttava. - Tarvitsemme ennakkoluulotonta tutkimusta, ratkaisuja ongelmiin, viisasta mukautumista ja -mikä tärkeintä- innostusta tieteen, taiteen, kulttuurielämän kaikilla aloilla.

Muutoksen maailmanlaajuisuus ja teknologian murros nostavat kynnystä ymmärtää asioita. Otetaanpa pari esimerkkiä. Matematiikan tutkimuksessa voidaan tietokoneilla ja rinnakkaislaskennalla suorittaa ääretön määrä laskutehtäviä, jaotella lukuja loppumattomiin, murtaa vaikka salakirjoitusjärjestelmiä kuin tieteisromaaneissa. - Virtuaalitodellisuudessa kulkeva voi puolestaan aistia sellaisia tietomääriä, joita on mahdoton ymmärtää kokonaisuutena.

Ovatko puut jo niin suuria, että ne peittävät metsän? - Tämä on hyvä kysymys kaikille aloille. Rahastommekin tunnus on puu, kultapyörätammi. - "Olkohon taiteemme niinkuin tammi, tuuhealehtinen lempeä puu". - Sen juurella filosofoiden myös oikeus, yksi elementti asioiden hallinnassa, saa puun hahmon. Lehdet ovat alati muuttuvia sääntöjä, oksat pysyvämpiä periaatteita ja runko arvoperusta. Näkymättömiin jää kuitenkin jotain olennaista, juurakko, eettiset arvot ja moraali. Juureton puu kaatuu tuulenpuuskaan. On terveellistä muistaa, että lehdet aina varisevat - säilyykö päämäärä?

Tutkimuskin on vain väline tavoitteen saavuttamiseksi. Voiko muutoksen keskellä olla pysyvää tavoitetta? Euroopan tiedeministerit pohtivat ohjelmassaan, että tiede uuden tietämyksen lisäksi edistää yleistä hyvinvointia ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta.

Tässä olemme ydinkysymyksessä. Hyvinvoinnin ristiaallokossa tarvitaan arvokeskustelua, linjaviittojen asettamista. Monet saattavat leimata hyvinvointivaltion puolustamisen menneisyyden puheeksi ja odottavat uutta aikakautta. Säästötoimet ovatkin koetelleet järjestelmän perusteita. Onko hyvinvointivaltio kriisissä?

Suomalaisen yhteiskunnan malli on rakentunut turvallisuuden perinteille, kasvanut vähitellen kantamaan tasapuolisuutta ja osin ehkä pysähtynyt keskiarvoihin, rajoittamaankin erilaisuutta. Meidän tulee silti karttaa viisastelua, että "sitä kantaa koettelemuksiakin, mutta naapurin menestystä on vaikea kestää".

Hyvinvointivaltio on meille tuttu käsite kuvaamaan aineellisen ja henkisen turvallisuuden jatkuvuutta. Kuva kaipaa kuitenkin tarkennusta. Eikö meidän olisi puhuttava hyvinvointiyhteiskunnasta, ihmisten hyvinvoinnista ja sen rakentamisesta - käännettävä huomio olotilasta aktiiviseen tekemiseen, verkkokeinusta liikkeelle.

Puhumisen ja tekemisen välillä sanotaan monen kenkäparin kuluneen. On meillä silti pitkäänkin kävelyyn hyvät eväät, vapauden perinne, omat sosiaaliset ja sivistykselliset olomme. - "Täällä on tilaa kaikillen, on ketoja auran kääntää". Tältä pohjalta pitäisi kasvaa enemmän myös suvaitsevaisuutta. Samoin olisi reilusti palkittava työ ja uurastaminen - myös järjestettävä siihen mahdollisuuksia. Toinen puoli on aina muistettava, sosiaalinen vastuu, tien tasaaminen niille, jotka eivät itse pärjää.

Linjauksiin on tarjottu liian pelkistettyjä malleja. Yksi niistä on uusliberalismi. Sen mukaan markkinoissa on avain hyvinvoinnin kohentamiseen. Karsittaisiin vain etuuksia ja panostettaisiin kilpailuun. Tämä johtaa koviin arvoihin. Toinen malli, perusturvan rakentaminen yksilöllisyyden kustannuksella on sekin pitkän päälle kestämätön. Tällainen vastakkainasettelu ei muutenkaan riitä. Tasapainoinen muutos on mahdollista vain yleisen luottamuksen ilmapiirissä. Olisiko hyvinvoinninkin olennainen rakennusaine innovaatio?

Olemme pohdiskelussamme näin tulleet siihen, että hyvinvointi kaipaa laatuajattelua, ihmisten osallistumisen ja yrittämisen sekä yhteiskunnan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tasapainoa. Välinpitämättömyyttä vastaan on ponnisteltava. Yhteiskunta, jonka valjaissa ei ole vetoa tai jonka vankkureista puuttuvat laidat, mukana pysymisen turva, ei voi menestyä muuttuvassa maailmassa. Meidän kaikkien on oltava muutoksessa mukana.

Mikä on sitten kulttuurin paikka tällä tiellä? Kulttuuri on silta muutoksen hallintaan. Tieteet avaavat löytöretkiä tulevaan - taiteet sisäiseen ymmärtämiseen. Jos kulttuuri pysyy vahvana, ei tarvitse aristella totuutta eikä tavoitella asioiden näyttävyyttä. On henkisesti tilaa. Entä aineellinen puoli, kysyy heti realisti. Sanokaamme asia halki: kulttuuri ja terve itsetunto ovat taloudellisen kehityksen perusta. Kulttuuri on myös elinkeinoelämämme kilpailuvaltteja.

Aristoteles jakaa Retoriikka-kirjassaan puhujille varoituksen sanoja. Sen mukaan oikeuspuheissa laki estää puhumasta asian ulkopuolelta. Poliittisissa puheissa kuulijat itse valvovat tätä riittävästi. Kulttuurirahaston puheissa on aina moninkertainen kontrolli. Olemme vaalimassa yhteistä aatetta.

Rahasto on perustettu kansalaiskeräyksellä, varat huolella kartutettu. Tarkalleen muuten 60 vuotta sitten Kannatusyhdistyksen johtokunta haki verovapautta varojen keräykseen - vuosien päästä se saatiin. Nyt on edessä ennätysjako. Toiminnan yleishyödyllisyys saa vahvan näytön. Kulttuurirahasto ei istu virastojen penkissä eikä yhtiöiden rivissä. Meillä on oma paikkamme suomalaisessa yhteiskunnassa, myös edistämässä muutoksen ymmärtämistä.

Arvoisa juhlayleisö.

Vaikka edessä on jatkuva muutos, sitä on taas lähdettävä. Mieleen tulee ohje tutusta kirjasta, Tuntemattomasta: "ettei oteta turhia tavaroita mukaan. Soittopelit kyllä on mukavia ja eiköhän ne jotenkin saada aina kulkemaan".

Tervetuloa Kulttuurirahaston vuosijuhlaan.