23.10.1998 Suomalainen Lakimiesyhdistys 100 vuotta

Sata vuotta sitten lauantai-iltana 17 lakimiestä kokoontui perustamaan suomenmielisten juristien klubia. - Kuin tulevaisuutta ennakoiden päivän uutisia olivat tulevat valtiopäivämiesvaalit, Platonin Sokrateen puolustuspuheen suomentaminen ja "kauvan tunnetun tarpeen täyttyminen, Suomenmaan kartan ilmestyminen täydellisenä".

Saman vuoden lopussa yhdistyksessä oli 40 jäsentä - tänään kokoontuessamme 100-vuotisjuhlaan yli 4000 ja paikallisosastoja kartalla ympäri maan.

Onko suomalainen oikeuskulttuuri samalla tavoin vahvistunut?

Lakimiehet löytävät ongelman jo tästä kysymyksenasettelusta. Oikeus on aikakauteen sidottua. Eikö silti ole käytäntöjä, rakenteita ja ajattelutapoja, jotka kuuluvat pysyvästi ja perusluonteisina suomalaiseen oikeuskulttuuriin? - Tosin on turha etsiä oikeuden mittaa lakikirjasta ja kirjallisuudesta.

Yhdistyksemme aloittaessa pohdiskelunsa kansalliskirjailijat mittailivat oikeuskulttuuria seuraavaan tapaan: Tunnetuimpia on J.L. Runebergin Maaherra-runon säe lakikirjan merkityksestä: "Niillä, joita uhkaatte, on suoja vahva tää." Lain kunnioitus näkyi myös Sakari Topeliuksen Maamme-kirjan lauseessa "laista kansan oikeudentuntona".

Käsitys laista olikin ihanteellinen. Tosin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä pohtivat lakien monimutkaisuutta tuumien, että "vedetäänpä keräjissä yhtäkin vetonuoraa" ja "miksi vierasmiehet, vaikeat tutkinnot ja lainoppineitten koukut".

Onko käsityksemme laista ja oikeudesta muuttunut?

Oikeuskulttuurimme kehitystä tutkaillaan viime vuosien suurteoksessa Encyclopaedia Iuridica Fennica sekä tänään julkistettavassa historiankirjassa. Lakimiesyhdistyksen tarkoitus on näin syventää oikeuskeskustelua, etsiä linjaa oikeuskulttuurin kehitykseen.

Menneiden polvien työtä kunnioittaen on hyvä aloittaa juurista. - Vilkaisun historiaan sanotaan muutenkin helpottavan oloa. - Oikeusajattelumme juuret olivat vanhoissa perinnäistavoissa, jotka kuvastuivat myös sananlaskuperinteessä. Ne sopeutuivat vähitellen maakuntalakeihin sekä sittemmin maanlakeihin ja valtakunnan yleiseen lakiin.

Vuoden 1734 lakia luonnehdittiin järkähtämättömäksi. - Se kuvasti kaarineen korkeaa oikeuskulttuuria ja siirsi kauas tälle vuosisadalle oikeudellista traditiota. Lainopillisessa tiedekunnassa, jota tuolloin nimiteltiin "juristileipomoksi", opinnot pitkään aloitettiin lukemalla tuon yleisen lain lakiteksti.

Oikeusajattelumme kiinnittyy vieläkin selvemmin Olaus Petrin tuomarinohjeisiin, jotka korostavat kohtuutta, oikeuden ja totuuden tavoittelua sekä lakia yhteisen kansan tähden. Lain vaietessa oli myös sananlaskuja pidettävä lain veroisina.

Väitöskirjassa Laki, Oikeus ja oikeudenkäynti suomalaisissa sananlaskuissa A.A. Koskenjaakko päätyy 1913 johtopäätöksiin, että lakeja kohtaan tunnettiin yleistä luottamusta ja kunnioitusta mutta että käräjänkäynnistä varoitettiin. - "Helppo on asia vireille laittaa, mutta vaikea saattaa päätökseen" - tuttua vieläkin.

Oikeuskulttuurimme jatkuvuudelle olennaista oli, että autonomian aikana voitiin säilyttää entiset perustuslait, edut ja oikeudet. Vaikka vuosikymmeniä elettiin virkamiesvallan ja byrokratian aikaa, monet oikeuden peruspiirteet vahvistuivat. Vuosisadan jälkipuoliskolla teollistumisen ja elinkeinovapauden hengessä luotiin pohjaa lakimiesammateille, saatiin rikoslain kokonaisuudistus, kunnallishallinto ja hierarkinen, näihin päiviin säilynyt hallintorakenne.

Suurten murrosten jälkeen ja Suomen itsenäistyttyä oikeuden suuri linja saatiin taas kiinni hallitusmuodossa. Se oli oikeusvaltion perustuslaki vallanjaon ja lakisidonnaisuuden periaatteineen. Oikeuskehityksen tiellä oli kuitenkin vielä monia koetinkiviä, poikkeusolojen oikeudenkäyttöä, siirtoväen asuttaminen kansallisena projektina ja sosiaalipolitiikan uudistaminen, astuminen yhteisvastuun kauteen.

Viime vuosien oikeuskehitystä on usein kuvattu pelkistäen tienä oikeusvaltiosta hyvinvointivaltioon. Tämä tarkoittaa koululaitoksen kehittämistä, terveydenhoitojärjestelmän rakentamista, huoltoapu-, kansaneläke-, sairausvakuutus- ja muita tukijärjestelmiä. Valtiosta on tullut yhteiskuntapolitiikan toimija.

Oikeuskulttuurin muutosta pohdittaessa ei pidä unohtaa kansalaisten oikeusaseman ja oikeusturvan yleistä parantamista ja suuria lainuudistuksia siviili- ja rikosoikeuden sekä julkishallinnon alalla. Oikeusvaltiokin on saanut sisältöä. Oikeustieteellinen tutkimus on tuottanut tällä vuosisadalla Suomessa 200 väitöskirjaa, yhteensä 120.000 sivua. Järjestelmän muutos näkyy sitäkin selvemmin lakikirjassa. Uudet oikeudenalat ovat raivanneet siihen omat osastonsa.

Lainsäädännön kasvu johtaa kysymään, onko oikeusajattelussa ollut liiaksi lakioptimismia. Asiaa selviteltiin 80-luvun normitalkoissa. Keskushallinnon normeja rekisteröitiin yli 8000. Nykyisin normeja lasketaan olevan runsaat 5000. Suurin ongelma ihmisten kannalta on siinä, että vuosittain annettavasta yli 1000 säädöksestä vain pieni osa koskee kaikkia, suurin osa viranomaisten välisiä suhteita ja erityisryhmien etuuksia. Lainsäädäntö on käynyt entistä välillisemmäksi, ja kokonaiskuvaa on vaikea saada.

Olemme siis vakuuttavasti osoittaneet, että oikeuskulttuuri ei tyhjenny lakikirjaan. Onkin syytä muistaa Montesquieun, vallanjaon kiteyttäjän, sanonta: "Tarpeettomat lait heikentävät niitä, jotka ovat välttämättömät". Siihen pohdiskeluun kuin saksalaisessa sananlaskussa, että "mitä enemmän lakeja, sen vähemmän oikeudenmukaisuutta", meillä ei ole aihetta. - On kuitenkin syytä pysähtyä miettimään, tavoittaako oikeus todellisuuden.

Oikeustieteessä on tapana erottaa tosiseikat ja normit eli oleminen ja pitäminen. Vaikka lakiin aina sisältyy normi, pitämisen elementti, erottelua ei ole syytä korostaa. Päin vastoin lain ollakseen ymmärrettävä ja hyväksyttävä täytyy tavoittaa arkitodellisuus.

Toinen erottelu on siinä, että laki ja oikeus eivät ole sama asia. Laki on väline ja oikeus päämäärä. Siten oikeuden toteutumiseen ei riitä lakikirjan lukeminen. Asiat on pohjaan asti selvitettävä ja pyrittävä oikeudenmukaisiin päätöksiin, jotka perustuvat syihin ja lakiin. Silloin oikeus voi olla todellista, lakiin perustuvaa oikeudenmukaisuutta. Asioilla tarvitaan laillinen oikeutus.

Nykyajan oikeudelle on ominaista kansainvälistyminen. Siinä on kuin mitalissa kaksi puolta: ihmisoikeussopimusten korostamat inhimilliset arvot ja taloudellisen yhdentymisen edellyttämä harmonisointi, kovemmat markkinoiden arvot.

Oikeuskulttuurimme on uusiin vaatimuksiin sopeutunut ilman murroksia. Maassamme sovellettavista säädöksistä noin kolmannes on jo luonteeltaan yhteistä Eurooppa-oikeutta. Kansainvälisyys ei ole uhka vaan pikemminkin mahdollisuus.

Oikeusilmapiiriin on viime vuosina vaikuttanut kansainvälistymisen ohella lama. Maatamme ovat koetelleet suurtyöttömyys, etuuksien leikkaaminen ja säästötoimet. Julkishallintoa on kevennetty, liikelaitostettu ja yhtiöitetty sekä tehty jatkuvaa rakennemuutosta. Valtion roolin onkin ennakoitu muuttuvan 2000-luvulla palvelusten tuottajasta yhteiskuntajärjestelmän ja talouden toimivuuden vahvistajaksi.

Valtiokeskeinen ajattelumme piirtää kielikuvia "hyvinvointivaltiosta ristiaallokossa". - Entä jos puhumme hyvinvointivaltion sijasta hyvinvointiyhteiskunnasta, kadotammeko jotain oikeudesta? Emme sittenkään. Todellinen oikeus ei voi olla valtiovallan jatke, vaan sen paikka on J.V. Snellmanin sanoja lainaten kansalaisyhteiskunnassa. Oikeus turvaa yksilöllisyyttä ja luo yhteisöllisyyttä.

Oikeus on silloin vahva, kun se on yhteistä ja kuuluu jokaiselle, kun siihen voi vedota ilman turhia muotomääräyksiä tai tietojen ja kustannusten asettamia kynnyksiä. Siksi meidän on tänä päivänä vaalittava oikeuden kokonaisuutta. - Muutoin oikeusilmapiiri kovenee, asioiden hoito mutkistuu, vahingonkorvauskanteet yleistyvät ja pääsy oikeuteen käy vaikeaksi.

Arvoisa juhlayleisö,

Mitä vastaamme lakimiesyhdistyksen 100-vuotisjuhlassa kuuluvan perusluonteisena suomalaiseen oikeuskulttuuriin? Ensiksi pysyviä arvoja on tietysti lakisidonnaisuuden perinteemme ja oikeusvaltioajattelu, hallitusmuotoon nyt entistä vahvemmin kirjattuina.

Toinen vahvuus on oikeusajattelumme käytännöllisyys, sopeutuminen uusiin olosuhteisiin. Mukana on vielä kansanomaisuutta, yhteisen oikeuden tunnetta. Sitä ei saa hukata. Kun ponnistelemme sopeutujasta osallistujaksi, se on valttimme myös maailmalla.

Kolmas tärkeä tekijä on perusoikeuksissa. Niissä korostuvat ihmisten vapaus ja oikeudet, osallistuminen ja yrittäminen sekä toisaalta sosiaalinen yhteisvastuu. Yhteiskunnassa tarvitaan todellista yrittämistä ja vetoa valjaissa sekä kaikille mukana pysymisen turva, sosiaalinen turvallisuus.

Oikeuskulttuurin mitta on siinä, että oikeus ymmärretään rakentavaksi tekijäksi. - Silloin perinne on vahva ja kantaa tulevaisuuteen.

Toivotan Teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi yhteiseen 100-vuotisjuhlaamme. Olkoon se suomalaisen oikeuskulttuurin juhla.