8.1.1999 Arvomme yhteiskunnassa -seminaari

LAIT JA OIKEUS

"Ensin mietitään, sitten suunnitellaan, kolmantena tulee viisaus" sananlasku Afrikasta. - Saman sanoo Jämsän äijä "kukas on edeltä niin viisas ku jälestä". Tämä lohduttaa näin seminaarin alussa.

Oikeusjärjestyksen monimutkaisuutta miettiessäni olen etsinyt usein vertauskuvaa puusta, jonka karisevat neulaset kuvaavat pykäliä, oksat periaatteita ja runko oikeudellisia arvoja.

Kuvan ulkopuolelle jää olennaista, juurakko, eettiset arvot ja moraali. Ne ovat näkymättömissä, mutta olemassa. Oikeus ilman eettistä pohdiskelua kuivettuu kuin joulukuusi loppiaisen jälkeen. Moraalia ei voi kuitenkaan lailla säätää. Tarvitaan eettisten arvojen kuvastin, jolta kukin voi kysellä tekojensa oikeudenmukaisuutta.

Puhumme nyt arvoista. Vaikka on helpompi puhua periaatteiden puolesta kuin elää niiden mukaan, tavoite on tyvestä puuhun, sanoista tekoihin. Eduskunnan ja Suomen Kuntaliiton forumilla on tavoiteltava olennaisia linjauksia.

Monissa ammattikunnissa on kehitelty eettisiä ohjeita. Lakimiehenkin ohjeissa vuodelta 1995 on tavoiteltu ammattitaidon kehittämistä, arvostusta, luottamusta ja tasapuolisuutta. - Lakimiesetiikan avainsana on oikeudenmukaisuus.

Onko hämmentävää, että ohjeissa ei viitata lakeihin ja niiden noudattamiseen? Tosin Olaus Petrin tuomarinohjeissa jo 1530-luvulla oikeus ja kohtuus oli asetettu lain kirjaimen yläpuolelle. Laki nähtiin heikkojen suojana ja laillisten turvana. Eihän nytkään kukaan vaadi lakia vaan oikeutta.

Ratkaisuja selitetään liian helposti lainmukaisiksi, unohtaen oikeudenmukaisuus. Arvokeskustelussa on erotettava olennaiset arvot välinearvoista. Raha ja valtakin ovat vain välineitä, vaikka niitä moni päämääränä tavoittelee. - "Ei raha tee onnelliseksi, mutta sillä saa laajan tutkimuksen asiasta". Samoin laki on väline ja oikeus päämäärä.

Tässä on puheenvuoroni aihe. Moni kysyy, onko lainsäädäntö niin erillään arvoista, ettei se toteuta oikeutta? Vastaako laki yleistä oikeustajua? Onko meillä kaksi oikeuskäsitystä, viranomaisten oikeus ja ihmisten oikeuskäsitys? Päivittäin saan useita kirjeitä. Osa kuvastaa katkeruutta, osa pakottaa miettimään oikeuden toimivuutta.

On turha etsiä oppia "yhdestä ainoasta oikeasta ratkaisusta". Teoriassa se on osoitettu utopiaksi. Vaikka oikeus on arvosidonnaista, se ei estä tavoittelemasta oikeuden ihannetta, mahdollisimman oikeudenmukaisia ratkaisuja ja puntaroimasta asioita omantunnon kanssa. - Tosin puolalainen aforistikko luonnehti naapuriaan "hänen omatuntonsa oli puhdas. Hän ei koskaan käyttänyt sitä."

Oikeuden punnuksia ovat totuus ja kohtuus. - Oikeusvaltion perusteisiin kuitenkin kuuluu, että portteja ei avata moraaliselle mielivallalle ja että on aina tavoiteltava lakiin perustuvaa oikeudenmukaisuutta - kenen kannalta?

Tässä olemmekin ydinkysymyksessä. Oikeus on vahva silloin, kun se ymmärretään yhteiseksi. Tämän määritteli J.V. Snellman aikanaan siten, että oikeus ei saa olla valtiovallan jatke, vaan sen paikka on kansalaisyhteiskunnassa.

Tässä on aineksia arvokeskusteluun. Vaikka vallankäyttäjät on laskettu korokkeilta ja hallintoalamaisen käsite on jäänyt vuosien taa, oikeusajattelumme on edelleen valtiokeskeistä. - Perusoikeusuudistus on kuitenkin avannut näkökulmaa tarkastella asioita ihmisten - ei instituutioiden kannalta.

Hallitusmuodon alussa vahvistetut perusarvot, ihmisarvon loukkaamattomuus, yksilön vapaus ja oikeudet sekä oikeudenmukaisuuden edistäminen yhteiskunnassa kuulostavat juhlapuheelta, mutta siinä on silta oikeusajattelun uudistumiseen.

Kadotammeko jotakin oikeudesta, jos puhumme valtion sijasta yhteiskunnasta? Ajatellaanpa kolmannen sektorin merkitystä. Yleishyödylliset yhteisöt ovat voineet täydentää yhteiskunnan palveluja. Tästä on sosiaalisessa avustustoiminnassa ollut hyviä kokemuksia. Nälkätyöryhmän selvityksen mukaan toimeentulotukea saa yli puoli miljoonaa henkilöä, ja seurakuntien ruokakasseja jaetaan satoja tuhansia.

Kolmijaossa julkiseen, yksityiseen ja kolmanteen sektoriin piilee kuitenkin vaaransa. Se ei saa johtaa mielikuvaan, että olisi kolmas tie ongelmien ratkaisemiseen. Yleishyödyllisten yhteisöjen tukeminen on tarpeen, mutta se ei saisi vähentää ihmisten vastuuta lähimmäisistään tai merkitä julkissektorin paluuta entisaikojen "yövartijavaltioksi". Arvokeskustelussa tulisi löytää uutta tasapainoa yksilön ja yhteisön välille.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta arvelee mietinnössään 1996 selonteosta Suomi ja Euroopan tulevaisuus valtion roolin muuttuvan 2000-luvulla palvelusten tuottajasta yhteiskuntajärjestelmän ja talouden toimivuuden vahvistajaksi. Eikö se edellytä entistä selkeämmin yhteisten arvojen asettamista ydinvaltion tehtävänä?

Perusoikeusuudistus 1995 oli eduskunnan puheenvuoro arvokeskusteluun. Se tarkoitti vapausoikeuksien täsmentämistä sekä taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien ottamista perustuslakiin. Näin henkiset ja aineelliset arvot yhdistettiin kokonaisuudeksi vallankäyttöä koskevien perustuslain säännösten yhteyteen.

Toinen perusoikeuslinjaus oli yksilöllisyyden ja yrittämisen rohkaisemisessa sekä samalla sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhteisvastuun vahvistamisessa. Yrittämisen tukeminen ei saa johtaa sosiaalisen vastuuntunnon vähenemiseen ja koviin arvoihin. Kaikilla ei mene yhtä hyvin. Oikeudenmukaisuus ei voi rakentua keskiarvoihin. Siihen kuuluu pitemmälle menevä vastuu myös niistä, jotka eivät itse pärjää.

Yhteiskuntamme sosiaalista turvallisuutta ei saa kadottaa. Se tarkoittaa yrittämisen vapautta ja perustoimeentulon turvaa sekä myös turvallisuutta kaduilla, elämää ilman muureja.

Aikaisemmin sanottiin järjestelmän monimutkaisuuden johtavan ihmisten vieraantumiseen. Jos tarkastelemme asioita ihmisten kannalta, vieraantuminen on vallankäyttäjien erkaantumista todellisuudesta. Mitä olisi tehtävä vallan legitimiteetin vahvistamiseksi?

Kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa kun elämme, oikeuksien ja velvollisuuksien asettaminen kuuluu lainsäätäjälle. Siten lainvalmistelun parantaminen on avainasemassa. Valtioneuvoston periaatepäätös 1996 on hyvä yritys. Ohjelma sisältää 33 toimenpide-ehdotusta. Silti enemmänkin olisi kiinnitettävä huomiota lakien selkeyteen ja vaikutuksiin.

Valtiosääntötutkija näkee eduskunnan instituutiona, ylimpänä valtioelimenä, kehittäneen asemaansa, jopa integraatiossa. - Entä lainsäätäjän vallan oikeutus? Eikö tarvita avoimempaa säädösvalmistelua ja vastuullisempaa keskustelua.

Esimerkiksi verotuksen alalla odotetaan yleisesti pääoma- ja palkkatulojen kohtelun epäsuhteen korjaamista. Samoin sosiaaliturvan rakentaminen aukottomaksi taloudellisesti kestävällä tasolla saisi laajan kannatuksen. Ympäristöasioissa on turhia reviirikiistoja, vaikka Suomesta olisi tässäkin kehitettävä mallimaa. Missä on aatteellinen keskustelu?

Samoin hallinnon rakennemuutokselle, jonka tarvetta ei voi kiistää, olisi haettava laajempaa ymmärtämistä. Uudistusten avainsanat, kehysbudjetointi, tulosohjaus, liikelaitostaminen ja yhtiöittäminen sekä keskus- ja aluehallinnon muutos eivät helposti kaikille avaudu. Asioissa on jatkuvaa puuhastelua. Muutosvauhti on vaikeuttanut yhdenvertaisuuden, julkisuuden ja oikeusturvan takaamista.

Hallintoa uudistettaessa on enemmän kiinnitettävä huomiota asioimisen edellytyksiin, menettelyyn asianosaisten kannalta. Hallinnon ja osallistumisen perustaso on kunnissa. Kuntien itsehallinto on olennainen asia. Se merkitsee samalla etulinjan vastuuta hallinnon kehityksestä.

Tuomioistuinlaitoksessa on viime vuosina toteutettu suuria uudistuksia, mutta arvokeskustelu on vasta heräämässä. Vaikka menettelyä on voitu kehittää välittömäksi, siviiliprosessin uudistus on mutkistanut asioiden valmistelua sekä nostanut kuluja ja kynnystä päästä oikeuteen. Rikosprosessikin on muuttumassa syyttäjävetoiseksi. Hallintolainkäyttöä on samoin uudistettu, mutta suullinen käsittely kaipaa vahvistamista. Oikeusturva hallinnossa on oikeusvaltion mitta.

Tuomioistuimissa arvokeskustelun tulisi johtaa siihen, että uudistuksia varten kootaan enemmän tietoa ihmisten oloista, yhteiskuntatilastoista sekä syistä, miksi asiat tulevat tai eivät enää tule tuomioistuimiin. Tuomioistuimet eivät voi pestä käsiänsä oikeusongelmista, rajoittua työtilastoihinsa ja linnoittautua muutoksenhakurajoitusten taakse.

Tuomioistuimet ovat avainasemassa kysyttäessä kuvaa, minkälaisessa oikeusvaltiossa elämme. Työssäni näen päivittäin ongelmia kaikilta hallinnonaloilta. Todellinen oikeusturva edellyttää asioiden perusteellista selvittämistä, asianosaisten kuuntelemista, oikeudenmukaisuuden tavoittelemista ja päätösten avointa perustelemista.

Tuomioistuinten pitäisi selkeämmin vastata itse valtiosäännön mukaisesta keskeisestä paikastaan vallanjaossa. Kaiken vallankäytön tulee avautua myös kritiikille. Se on kehityksen avain. Tuomiovallan käytölle se on erityisen tärkeää. Oikeus on silloin vahva, kun se ymmärretään yhteiseksi. Tuomioistuinten julkisuuskuva on enemmän kuin tiedottamiskysymys; se edellyttää menettelyn avoimuutta. Julkinen keskustelu ja asiamiesten lausunnot eivät oikeusvaltiossa ratkaise asioita.

Mitä ovat oikeutemme perusarvot yhteiskunnan rakentamisessa? Kautta aikojen on olennaista ollut laillisuuden perinteemme. Sitä emme saa kadottaa. Siksi on enemmän kuunneltava ihmisten odotuksia, etsittävä vallankäytön oikeutusta ja lainsäädännölle yhteistä pohjaa.

Toinen vahvuutemme on sopeutumisessa uusiin olosuhteisiin. - Olemme omaksuneet ilman murroksia oikeuden kansainvälistymisen, ihmisoikeussopimusten vaatimukset ja taloudellisen integraation kovatkin markkina-arvot. Nykyisin säädöksistä on EY-oikeuden johdannaisia jo kolmannes. Suomi on muuttunut EU:ssa huomaamatta, vauhdilla, sopeutujasta osallistujaksi.

Oikeudella on myös "pohjoiselle ulottuvuudelle" olennainen merkitys. Se ei menesty ilman kestävää oikeuskehitystä niin lähialueilla kuin koko Euroopassa. Siksi meidän on EY-oikeudessakin ponnisteltava sopeutujasta järjestelmän kehittäjäksi. Valtaosa EY-oikeuden ratkaisuista tehdään kansallisella tasolla.

Tässäkin tulemme legitimiteettiongelmiin. EY-oikeus kehittyy irrallaan kansallisista arvoista. Sen epäsystemaattisuus edellyttää vastapainokseen kansallista vahvaa itsetuntoa. -

EY-oikeudessa on nykyisin enemmän painotusta integraation tehokkuuteen kuin yksityisten oikeusturvaan.

Pitemmällä aikavälillä on tarpeen herättää EU:ssa keskustelua päätöksenteon legitimiteetistä eurooppalaisten kannalta ja siirtää tälläkin tasolla painopistettä instituutioista ihmisiin. Oikeus on hyvä teema Suomen puheenjohtajakaudelle.

Hyvät kuulijat, oikeus on palautettava oikealle paikalleen arvokeskustelussa.