27.2.1999 Suomen Kulttuurirahaston vuosijuhla

TERVEHDYSPUHE SUOMEN KULTTUURIRAHASTON VUOSIJUHLASSA

"Kirjokansi kaatui kappaleiksi." - Onko tallella kansalliseepoksemme utopia: "Sammon muruista mahdollinen kylvö, kasvu kaikenlainen"? - Suomen Kulttuurirahaston 60-vuotisjuhlassa Kalevalan päivän aattona on vastattava kysymykseen kulttuurin merkityksestä tulevaisuuden rakentamisessa.

Kansallista kulttuuriperintöä nimitetään usein kollektiiviseksi muistiksi. - Tänään siitä palautuvat elävinä kuvina kulttuurirahaston perustamisjuhlan isänmaallinen innostus, koululaisten keräys kylästä kylään, yhteisen tahdon takominen kulttuuriteoksi.

Kulttuurirahasto ei ole laitos eikä instituutio vaan edelleen sukupolvien työtä yhdistävä ihmisten yhteisö. Siksi on meidän juhlapäivänäkin nostettava katseet yli oman historian.

Ymmärrämme suuria asioita usein vastakkainasettelujen kautta. On kansankulttuuri ja korkeakulttuuri; tieteet ja taiteet. Puhutaan tiedon moninkertaistumisesta ja toisaalta sisäisen ymmärtämisen tarpeesta. Tieteissäkin on kiistelty kahdesta kulttuurista, humanistisesta ja matemaattis-luonnontieteellisestä.

Onko kysymys kulttuurin moniarvoisuudesta vai hajanaisuudesta? Perustamisjuhlassamme professori Rolf Nevanlinna kuvasi esitelmässään tutkimusta kasvavaksi puuksi, jonka rungosta versoo yhä uusia oksia. Erikoistumisen rinnalla on aina pyrkimys synteesiin, irrallisten tutkimusalojen yhdistämiseen kokonaisuudeksi ja dogmien kumoamiseen.

Kokonaisuus on muuttuva ja enemmän kuin osien summa. Yhtä lailla ovat välttämättömiä yleissivistys ja erikoistuminen. Onhan kulttuuriympäristökin muuttunut, raja-aidat kaatuneet.

Euroopan yliopistojen rehtorit allekirjoittivat vuosikymmen sitten Bolognan, maanosamme vanhimmaksi sanotun yliopiston 900-vuotisjuhlassa julistuksen, Magna Chartan. Sen mukaan yliopiston on humanistisen tradition peruskivenä ylitettävä maantieteelliset ja poliittiset rajat sekä autettava eri kulttuurien tuntemista ja keskinäistä kanssakäymistä.

Miten sitten käy kansallisen kulttuurin kansainvälistyvässä yhteiskunnassa? Eurooppalaisten mielipiteitä kartoitettiin kolme vuotta sitten laajassa tutkimuksessa, joka perustui 65.000 vastaukseen unionin 15 jäsenmaasta. Lähes 60 % vastanneista katsoi kulttuuripolitiikan kuuluvan kansalliseen vastuualueeseen. Tämä on meille selvää.

Toinen tutkimustulos oli mielenkiintoinen. - Suomalaiset kuuluivat levollisimpaan joukkoon, joka ei ollut huolissaan kansallisen identiteetin menettämisestä tai kansojen välisistä eroista. Suomalainen yhtenäiskulttuurimme taitaa olla, muistaen paikkamme pohjan perillä, kielemme, ihmistyyppimme ja omalaatuiset tapamme, sopeutuvaa mutta samalla sinnikästä lajia. - Näino - sanomme, asialle pontta antaaksemme. Uhka kääntyy mahdollisuudeksi eli - ollaksemme vahvoja maailmalla, tulee meidän olla vahvoja kotitantereella.

Euroopan kehitystekijänä on nyt paremmin ymmärretty kulttuuriulottuvuus. Euroopan unionin neuvosto on juuri todennut päätöksessään, että oikeus kulttuuriin ja oman kulttuuri-identiteetin vahvistamiseen ja ilmaisemiseen on kansalaisten täysipainoisen yhteiskuntaan kuulumisen ehdoton edellytys. Siksi kulttuuri-, talous- ja muiden ulottuvuuksien välille etsitään parempaa tasapainoa.

Käynnissä on EU:n kolme ohjelmaa, joilla edistetään yhteistyötä taiteiden (Kaleidoskooppi), kirjallisuuden (Ariane) ja kulttuuriperinnön (Rafael) välillä. Valmisteilla on ensimmäinen kulttuurin puiteohjelma vuosille 2000-2004.

Innostumme usein liian helposti järjestelmistä ja julistuksista. Kulttuurin voima ei kuitenkaan kasva asiakirjoista. On hyvä muistaa Aleksis Kiven byrokratian kritiikki: "Virkamiehet protokollinensa ovat kansakunnan häijyt henget". Meidän tulee järkeillä asioita kotoisesti kansainvälisenkin sanahelinän karikoissa. Vahvuus on omassa keskuudessamme. Onko sitten yhteinen innostus tallella?

Mikä on suomalaisen yhteiskunnan ilmapiiri? - Mitä kertoo lisääntynyt jännite yksilön ja yhteisön välillä? Osin lienee kysymys tässäkin tekniikan ylivallasta ja sen haittavaikutuksista - osin ihanteiden horjumisesta, aidon yhteisöllisyyden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden rapautumisesta. Onko kohtuuden ymmärtämisessä ja etujen vaatimisessakin jo kuin kaksi kulttuuria?

Katsokaamme juhlapäivänä yli nykyhetken syvemmälle. Arvoheilurin liikkeessä yksilöllisyys on ylikorostunut ja johtanut eriytymiseen ja yhteiskunnan kovenemiseen. Miten voisimme tässäkin vähentää vastakkainasetteluja ja paremmin ymmärtää toinen toistemme olosuhteita, erilaisuuden rikkautta ja osallistumisen edellytyksiä?

Näin olemme kuin kahta kautta, ulkoa ja sisältä, mielessä tuttu aatos "maa ja matkustaminen", saapuneet ydinkysymykseen kulttuurin merkityksestä sillanrakentajana. Kulttuuri yhdistää ihmisiä. Sen ymmärtäminen yhteiseksi on avainasemassa.

Tarvitaan vakaampaa tasapainoa välineiden ja arvopäämäärien, rahan ja ihmisarvon, teknisten mahdollisuuksien, järjestelmien ja ihmisten kesken. Ei ole kestävää kansainvälisyyttä, menestystä globaalissa taloudessa ilman vahvaa sitoutumista lähipiirissä. Sisu kasvaa omia arvoja puolustaessa.

Kansantaloustieteilijät ennakoivat osaamisen valtaavan alaa tärkeimpänä tuotannontekijänä. Yhteiskunnan kulttuurillinen, sosiaalinen ja taloudellinen tulevaisuus riippuu kasvatukseen käytetyistä voimavaroista. Asian kirjaa eduskunnan tulevaisuusvaliokunta siten, että taloudellisten ja teknologisten menestystekijöiden lisäksi tarvitaan sivistyksellisesti kestävää pohjaa.

Missä on Kulttuurirahaston paikka tässä rakennustyössä? Vuosikymmen sitten julkaistussa historiankirjassa kuvataan rahastomme toiminnan jakautumista kolmeen kauteen: Alku oli 50-luvun lopulle asti kulttuurin kansanomaistamisen aikaa. Sitten oli maakuntarahastojen perustamisen vaihe ja maamme kokonaisuuden ymmärtäminen. Kolmas jakso on ollut vetäytymistä keskustelusta ja keskittymistä kulttuurityön taloudelliseen tukemiseen.

Entä eteenpäin? Minkälaista Suomea haluamme tulevaisuudessa? Eikö ole entistä rohkeammin tuettava luovuutta, lahjakkaita nuoria tutkijoita ja taiteilijoita, osaamista ja myös käden taitoa, yleensäkin innovaatiota yhteiskunnassa? - Tarvitaan kulttuurirahaston perustajien innostuksesta ponnistaen taas uutta synteesiä, kulttuurin merkityksen oivaltamista osasten yhdistämisessä. Koulutus ja nuorten kuunteleminen ovat avainasemassa. Kirjokansi ei ole tavoitettavissa, mutta intomieli saa "kylvön satoamahan".

Eikö ole suuri asia, että maassamme on järjestelmistä riippumaton yhteisö, kulttuurirahasto, jolla on myös taloudellisia edellytyksiä asetella yhteiskuntamme arvopäämääriä. Vahva puumerkki on kohta julkistettava ennätysjako.

Hyvät Naiset ja Herrat, Juhlamme osuu vuosituhannen vaihteeseen. Millenium pysäyttää pohtimaan tulevaisuutta. Utopia on tallella. Meitä on suuri joukko. - Toivotan Teidät tervetulleiksi yhteiseen juhlaamme.