16.9.1999 Joensuun yliopisto 30 vuotta
Korkeimman hallinto-oikeuden presidentin Pekka Hallbergin kunniatohtoriesitelmä PERUSOIKEUKSIEN MERKITYS
1. Suomi oikeusvaltiona
Suomen hallitusmuoto täytti kesällä 80 vuotta - ilman suuria juhlallisuuksia. Maamme kehitystä on kuvattu oikeusvaltiosta hyvinvointivaltioksi. Jouduttaessa lamavuosina säästötoimiin on puhuttu hyvinvointivaltiosta ristiaallokossa. Mitkä ovat linjaviitat, jotka ohjaavat oikeuskulttuuriamme uudelle vuosituhannelle?
Oikeusajattelumme vahvuuksia on korostettu lakisidonnaisuus - "maa on lailla rakennettava" - ja sopeutuminen - vastentahtoisestikin - uusiin olosuhteisiin. Tästä on hyvä esimerkki Suomen osallistuminen Euroopan taloudelliseen integraatioon. Sovellettavista säädöksistä kolmannes on EU-lähtöisiä. Toinen piirre on ajattelumme järjestelmäkeskeisyys.
Viime vuosina on toteutettu monia valtioelinten suhteita koskevia uudistuksia ja muutettu hallinnon rakenteita. Miten järjestelmien sisällä kansalaisten asema, ihmisten oikeudet ja velvollisuudet kehittyvät? Keskustelun painopistettä on siirrettävä instituutioista ihmisiin ja pohdittava vallankäytön oikeutusta, etsittävä uutta jännitettä yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välille.
Esitelmäni aiheena Joensuun yliopiston 30-vuotispromootiossa on Perusoikeuksien merkitys. Se on ajankohtainen aihe monesta syystä: 1) Ensi maaliskuussa tulee voimaan uusi perustuslaki. Sen olennainen osa on aikaisemmin uudistetut perusoikeudet. 2) Perusoikeuksista avautuu näkökulma oikeusjärjestyksen ymmärtämiseen. Valtiosääntö on koko yhteiskunnan perustuslaki.
2. Mitä ovat perusoikeudet?
Perustuslain alkuun on kirjattu kolme perusarvoa: ihmisarvon loukkaamattomuus, yksilön vapaus ja oikeudet sekä oikeudenmukaisuuden edistäminen yhteiskunnassa. Yksilön oikeuksilla ja vapaudella on perustuslakiin kirjattuina erityinen pysyvyys.
Perusoikeudet on tarkoitettu kestämään yli vuosikymmenten ja antamaan pohjaa lainsäädännön kehittämiselle. Perusoikeuksien kärki olikin aikaisemmin lähinnä lainsäädäntömenettelyssä ja sen ratkaisemisessa, missä järjestyksessä lakeja oli säädettävä. Nyt perusoikeudet ovat saaneet enemmän sisällöllistä merkitystä ja moniin niistä voidaan käytännössä vedota.
Perusoikeusajattelu on samalla kansainvälistä. Eri maiden eroista huolimatta yksilön oikeuksissa on paljon yhteisiä piirteitä. Suomen uudistuksessa on otettu huomioon ihmisoikeussopimusten vaatimukset.
3. Perusoikeuksien historiallista taustaa
Perusoikeusajattelumme juuret löytyvät varhaisista maanlaeista. Kenenkään henkeen ja ruumiiseen tai kunniaan ja omaisuuteen ei saanut puuttua ilman laillista tutkintoa ja tuomiota. Perusoikeudet olivat yksilön turva julkista valtaa vastaan.
Kansainvälisesti merkittävimpiä kiinnekohtia kohti perusoikeussäännöstöä olivat Englannin Magna Charta 1215, Pohjois-Amerikan siirtokuntien oikeuksien luettelot, Bill of rights 1700-luvun loppupuolelta sekä Ranskan suuren vallankumouksen ihmisoikeuksien julistus 1789. Meidän maassamme ajattelutapa oli käytännöllisempää, joskin sai näistäkin asiakirjoista vaikutteita.
Itsenäisyytemme alun hallitusmuoto oli tyypillinen oikeusvaltion perustuslaki. Se turvasi perinteiset vapausoikeudet, kuten henkilökohtaisen vapauden, yhdenvertaisuuden, liikkumisvapauden, omaisuuden, uskonnon-, sanan- sekä kokoontumis- ja yhdistymisvapauden.
Kehitys hyvinvointivaltioksi on edellyttänyt vapausoikeuksien rinnalla myös tosiasiallisen tasa-arvon sekä taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien turvaamista. - Perusoikeusajattelu muuttui 1995 perusoikeusuudistuksessa, jota oli valmisteltu oikeastaan 1970-luvulta lähtien.
Uudistettu perusoikeussäännöstö otettiin sellaisenaan uuteen perustuslakiin, joka tulee voimaan 1.3.2000. On olennaista, että perusoikeudet ovat osa yhtenäistä valtiosääntöä ja että ihmisten oikeudet ovat valtioelimiä ja vallankäyttöä koskevien säännösten yhteydessä. Tämä avaa näkökulman tarkastella vallankäyttöä ihmisten kannalta ja oikeuksien toteutumisena. Tässä on silta yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välille, vallankäytön oikeutuksen vahvistamiseen.
4. Perusoikeusajattelun kehitysvaiheita
Perusoikeuskäsitteen suomalaiseen oikeuskeskusteluun toivat 1870-luvulla Leo Mechelin ja Robert Hermanson. Heidän luetteloissaan esiintyivät saavutetut oikeudet, samoin kuin suoja laitonta vangitsemista vastaan ja oikeus lailliseen tuomioistuimeen. Perusoikeusturva oli muodollista turvallisuutta.
Sortovuosien jälkeen vuonna 1906 annettiin perustuslakina säännökset lausunto-, kokoontumis- ja yhdistymisvapaudesta. Tällöin Suomi kiinnittyi perustuslakitasolla länsimaiseen liberalistiseen oikeustraditioon. Vuoden 1919 hallitusmuodon valmistelussakin oli K. J. Ståhlbergin mukaan suuri merkitys kansalaisten yleisten oikeuksien kehittämisen perinteellä, joskin etualalla oli valtiomuototaistelu ja valtiorakenne.
Nykyisen perusoikeussäännöstön taustalla on nähty useita sukupolvia. Niistä ensimmäisen muodostavat ns. vapausoikeudet, jotka turvaavat nimensä mukaisesti yksilön vapauspiiriä. Toisen polven perusoikeuksia ovat taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset perusoikeudet. Näiden ns. TSS-oikeuksien toteuttamiseksi edellytetään julkiselta vallalta myös aktiivisia toimia. Nämä perusoikeudet ovat kehittyneet toisen maailmansodan jälkeen. Kolmantena sukupolvena pidetään ns. kollektiivisia oikeuksia, joihin luetaan erilaiset vähemmistöoikeudet. Nämä oikeudet ovat yhteisesti toteutettavia.
Perusoikeuksia voidaan luokitella myös aktiivisiin ja passiivisiin, täsmällisiin ja julistuksenomaisiin. Yleinen suuntaus on antaa perusoikeuksille yhä enemmän käytännön merkitystä ja kirjoittaa ne mahdollisimman täsmällisiksi. Tämä kehityskaari on nähty myös Suomen perusoikeusuudistuksessa, karsittaessa vuosien mittaan ohjelmalausumia mahdollisimman realistisiksi säännöksiksi, jotka nyt sitten on toteutettu.
5. Vapauksia jostakin vai johonkin?
Perinteinen yhdenvertaisuusvaatimus edellyttää, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Tämä tarkoittaa niin muodollista kuin aineellista yhdenvertaisuutta, samanlaista kohtelua ja lakiin perustuvan oikeudenmukaisuuden takaamista. Yhdenvertaisuusvaatimus kohdistuu myös lainsäätäjään. Se ei tarkoita tiukkoja rajoja harkittaessa yhteiskuntakehityksen vaatimaa sääntelyä. Toteutuuko yhdenvertaisuus etuuksien ja palveluiden järjestämisessä, rangaistusjärjestelmissä?
Yhdenvertaisuuteen kuuluu mielivallan ja syrjinnän kielto, mitä koskevat luettelot on meidänkin perustuslakiimme otettu kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista. Yhdenvertaisuuteen liittyy myös lasten kohteleminen tasa-arvoisesti yksilöinä ja perussäännökset sukupuolten tasa-arvon edistämisestä niin yhteiskunnallisessa toiminnassa kuin työelämässä. Taustalla on naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus. Samoin on kehitetty tasa-arvolainsäädäntöä.
Perusoikeutta elämään ja henkilökohtaiseen vapauteen on täydennetty niin, että se sisältää myös oikeuden henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja antaa suojaa esimerkiksi henkilöön käypiä tarkastuksia ja pakolla toteutettavia lääketieteellisiä toimenpiteitä vastaan. Eikö nytkin keskustella, miten pitkälle rajoituksia koskemattomuuteen voidaan lailla säätää?
Ajankohtainen aihe on myös rikosoikeudellinen laillisuusperiaate. Se sisältää rikosoikeutemme perusperiaatteet, joista tärkeimmät ovat rangaistavien tekojen määritteleminen tarkoin laissa, taannehtivan rikoslain kielto, rikoslain analogisen soveltamisen kielto ja vaatimus rangaistusten määrittelemisestä laissa. Julkisuudessa tekojen rangaistavuus ja seuraamukset ovat hämärtyneet. Viranomaispuolellakin tarvittaisiin suurempaa johdonmukaisuutta rikosoikeudellisen järjestelmämme toiminnassa.
Liikkumisvapaus sisältää perinteisen vapauden liikkua maassa, valita asuinpaikka ja lähteä maasta. Ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa on säädetty lailla. Kansainvälisen oikeuden mukaan ulkomaalaisilla ei ole yleisesti oikeutta asettua toiseen maahan, joskin kansallisen lainsäädännön on aina vastattava kansainvälisiä velvoitteita. Erityisen tärkeää on taata oikeusturva ulkomaalaisasioissa.
Perusoikeutena on turvattu jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha. Tässä on tärkeä lähtökohta, yksilön oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen puuttumista. Yksityiselämän suojaan kuuluu kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuuden loukkaamattomuus. Tämän tulee koskea myös viestinnän teknisesti kehittyneitä muotoja. Tietoyhteiskunnassa tämä on entistä tärkeämpi kysymys.
Uskonnon ja omantunnon vapaus koskee perinteisen uskonnon tunnustamisen ja harjoittamisen ohella myös muita kuin uskonnollisia vakaumuksia. Tämä on yksi niitä perusoikeuksia, joka kasvattaa suvaitsevaisuuteen. Käytännön työelämässä on etsittävä sellaisia järjestelyjä, joilla vältetään henkilön velvoittaminen vakaumustaan loukkaaviin työtehtäviin. Toisaalta omantunnon vapaus ei oikeuta kieltäytymään virkavelvollisuuksiin kuuluvista tehtävistä.
Sananvapauden tarkoituksena on taata demokraattisen yhteiskunnan edellytyksenä oleva vapaa mielipiteen muodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus, myös mahdollisuus vallankäytön arvostelemiseen. Sananvapauteen liittyy olennaisesti ennakkosensuurin kielto. Tästä on vain kaksi perustuslainsäätämisjärjestyksessä tehtyä poikkeusta, elokuvien ja kuvaohjelmien ennakkotarkastus.
Sananvapauteen liittyy julkisuusperiaate, joka nyt vasta on kirjattu perusoikeudeksi. Se koskee kaikenlaisten asiakirjojen ja tallenteiden julkisuutta. Julkisuus on nostettava yhä selkeämmin pääsäännöksi, niin kuin uudessa julkisuuslaissakin tavoitellaan. Euroopan unionissa Suomi voisi enemmän ajaa julkisuusperiaatetta. Se on Amsterdamin sopimuksessa asetettu tavoitteeksi.
Kokoontuminen ilman lupaa on Suomessa jo vuosisadan alussa vakiintunut perusoikeus. Vuoden 1907 kokouslaki on vihdoin uusittu ja käytännön ongelmat kokousten järjestämisessä ovat vähentyneet. Vuosien mittaan on kiistelty kokouspaikoista, kovaäänisten käyttämisestä ja poliisin valtuuksista mielenosoitusten rauhoittamisessa.
Kokoontumiseen liittyy yhdistymisvapaus. Jokaisella on oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Negatiivinen yhdistymisvapaus eli oikeus olla kuulumatta yhdistykseen ja erota siitä on myös tärkeä osa perusoikeutta.
Perusoikeusuudistuksessa turvattiin nimenomaisesti myös ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi. Perustuslain tasolla on näin vältetty sekaantuminen lakko-oikeuteen ja työsulkuun taikka niiden mahdollisiin rajoituksiin. Asia on kansainvälisten sopimusten ja yleisten tulkintojen varassa.
6. Taloudelliset, sivistykselliset ja sosiaaliset oikeudet
Omaisuuden suojalla on vahva asema oikeudessamme. Sen mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Tämä säännös on aiheuttanut useimpia tulkintoja eduskuntatyössä, kun on säädetty omaisuuden käyttämisestä tai poikettu omistusoikeudesta.
Perustuslakivaliokunnan mukaan omistusoikeuden rajoituksista on voitu säätää tavallisella lailla, jos rajoitukset eivät loukkaa omaisuuden normaalia, kohtuullista ja järkevää käyttämistä. Syvemmälle käyvät puuttumiset ovat mahdollisia vain perustuslain säätämisjärjestyksessä. Uudemmassa käytännössä on kiinnitetty huomiota myös rajoitusten taustalla olevaan intressin suuruuteen.
Vaikka omaisuuden suoja on edelleen vahva ja se kuuluu talousjärjestelmämme perusteisiin, omistusoikeuden tulkintaan ovat vähitellen vaikuttaneet myös muut perusoikeussäännökset, kuten ympäristönsuojelu. Kun omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla, tämäkin on lisännyt omistusoikeuden turvaa maassamme.
Sivistystä koskevista perusoikeuksista tärkeimmät koskevat maksutonta perusopetusta sekä ylimmän opetuksen, yliopistojen, asemaa. Kun oppivelvollisuudesta säädetään erikseen, lailla on mahdollista laajentaa tai supistaa oppivelvollisuutta. Tämä joustavuus koskee samalla maksutonta opetusta.
Perusoikeutena on myös turvattu, lailla tarkemmin säätäen, muun opetuksen yhtäläinen saatavuus sekä tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus. Jokaisen yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti opetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä kattaa opetuksen esiopetuksesta ylimpään opetukseen ja aikuiskoulutukseen asti.
Perustuslaista voidaan näin johtaa elinikäisen koulutuksen periaate ja perusta opintotukijärjestelmien kehittämiselle. Koulutuksen merkitys yhteiskunnassa pitäisi paremmin ymmärtää. Kansantaloustieteessä on jo vahvasti osoitettu, että osaamisella on pääomaa suurempi merkitys tuotannontekijänä eli henkinen pääoma on aineellista arvokkaampaa.
Perustuslaissa turvataan oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin. Kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Jokaisella on oikeus käyttää viranomaisessa omaa kieltään, suomea tai ruotsia. Julkisen vallan on huolehdittava suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan. On tärkeää muistaa, että ruotsi ei ole vähemmistökieli ja että "kahden kielen kansa" on rikkaus maassamme. Kielilainsäädäntö on uudistettavana.
Perusoikeutena on vahvistettu myös saamelaisten asemaa maan ainoana alkuperäiskansana. Oikeudesta käyttää saamen kieltä viranomaisissa on säädetty erikseen lailla. Saamelaisille, romaneille ja muille ryhmille turvattu oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on kollektiivinen oikeus ja antaa perustaa heidän elinolosuhteidensa kehittämiselle kulttuuriperinteitä kunnioittaen.
Perusoikeuksiin on liitetty säännös kaikille kuuluvasta vastuusta luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä. Vaikka lailla ei voida taata kenenkään oikeutta terveelliseen ympäristöön, perusoikeussäännös avaa perspektiiviä ja korostaa ympäristönsuojelun edellyttävän myös kansainvälisesti laajaa yhteistyötä.
Suomessa on nyt nykyaikainen vuoden 1997 metsälaki ja ympäristösäännös perustuslaissa. Asetelma voi olla kilpailuvaltti maailmalla metsäkeskustelussa. Meillä on kaskeamislait jo 1600-luvulta ja vuoden 1734 laissakin metsän säästövelvoitteet. Ensimmäinen yksityismetsälaki 1928 oli edistyksellinen. Metsäosaaminen on niitä alueita, joissa oikeuskulttuurimme voi olla rakentava tekijä kansainvälisessä kilpailussa.
Perusoikeusuudistuksen tarkoituksena oli korostaa yrittämisen edellytyksiä. Aikaisempi oikeus työhön osoittautui suurtyöttömyyden aikana kestämättömäksi julistukseksi. Nyt perusoikeutena on vahvistettu jokaisen oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.
Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta ja edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Säännös on painotettu siten, että oikeutta työhön ei voida turvata aukottomasti, vaan että työllisyys on riippuvainen taloudellisesta kehityksestä. On syytä tässäkin korostaa, että työttömyys on suurimpia yhteiskunnallisia ongelmiamme, ja että lainsäädännön kehityksessä on kaikin tavoin pyrittävä edistämään työllisyyttä.
Perusoikeusturvaan kuuluu, että ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä. Tämä koskee niin yksityistä kuin julkistakin sektoria. Hallintotuomioistuimissa on kumottu lukuisia kuntien irtisanomispäätöksiä, jotka ovat perustuneet perusoikeusuudistuksen jälkeen annettuihin virkasääntöihin eivätkä laissa säädettyihin syihin.
Perustuslakiin on otettu keskeiset sosiaaliset perusoikeudet. Jokaiselle on turvattu oikeus ihmisarvoisen elämän kannalta välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Tällaisesta toimeentuloturvasta on nykyisin säädetty sosiaalihuoltolaissa. Samoin on otettava huomioon Euroopan sosiaalisen peruskirjan määräykset.
Perusturvaa tarvitaan kuitenkin myös muissa tilanteissa, joissa yksilön toimeentulomahdollisuudet ovat heikentyneet. Perustuslaissa edellytetään, että lailla taataan jokaiselle perustoimeentuloturva myös työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.
Perustuslaissa ei tietysti voida suoraan ratkaista oikeutta saada tällaista perustoimeentuloa, mutta voidaan asettaa valtiosääntöinen velvoite aukottoman toimeentulojärjestelmän luomiselle. Säännös on aiheuttanut aluksi tulkintavaikeuksia, kun on jouduttu leikkaamaan aikaisempia etuuksia. Perustuslakivaliokunnan mukaan sellaiset lainsäädäntömuutokset, jotka merkitsevät olennaista puuttumista nykyiseen perustoimeentulon turvaan, eivät ole mahdollisia. Säännöksen tarkoituksena on taata pitkällä aikavälillä aukoton toimeentulojärjestelmä.
7. Oikeusturva todelliseksi
Perusoikeutena on vahvistettu myös oikeusturvan perusteita. Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Samoin lailla turvataan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet, joista tärkeimpiä ovat käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta.
Nämä oikeusturvavaatimukset menevät pitemmälle kuin Euroopan ihmisoikeussopimus. Sen takia on tärkeää muistaa oman oikeuskulttuurimme perinteitä, välttää tarpeettomia muotomääräyksiä ja oikeudenkäyntikulujen nousua. Olen huolissani seurannut oikeusilmapiirin kovenemista, oikeudenkäyntiuudistusten mutkallisuutta ja kulujen nousemista kynnykseksi oikeuteen pääsemiselle. Perustuslakimme on tältä osin kirjoitettu paljon sosiaalisemman oikeudenkäyntikäsityksen pohjalle, mikä uudistajien olisi nyt vihdoin ymmärrettävä. Oikeusturva on suomalaisille olennainen asia.
8. Perusoikeuksien valvonta
Lakien perustuslainmukaisuuden kontrolli on Suomessa ollut vakiintuneesti eduskunnan perustuslakivaliokunnan ennakkovalvonnan varassa. Valiokunta valmistelee perustuslain säätämistä, muuttamista, selittämistä tai kumoamista taikka perustuslain kanssa läheisessä yhteydessä olevaa lainsäädäntöä. Järjestelmä ei ole aukoton, mutta se on kuitenkin toiminut jokseenkin hyvin. Perustuslakivaliokunnalla on edelleen tärkeä asema perusoikeussäännösten tulkitsijana.
Vuosikymmeniä on ollut vakiintunut periaate, että tuomioistuimille ei kuulu lakien perustuslainmukaisuuden valvonta. Vuoden 1995 perusoikeusuudistuksen yhteydessä kuitenkin edellytettiin, että tuomioistuimet perusoikeuksien soveltamistilanteessa ottavat huomioon myös perusoikeussäännökset tavallisen lain ohella. Eduskunnan perustuslakivaliokunta suositti perusoikeusmyönteistä laintulkintaa.
Korkeimmat oikeudet ovatkin 80-luvulta lähtien yhä useammin soveltaneet perusoikeussäännöksiä. Perustuslaki on näin tullut lähemmäksi. Uudessa perustuslaissa on nyt astuttu askel pidemmälle säätämällä perustuslaille annettavasta etusijasta. Sen mukaan tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle, jos lainsäännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa.
Uusi järjestelmä ei tarkoita yleistä lakien perustuslainmukaisuuden kontrollia vaan perusoikeussäännösten merkityksen korostamista. Tuomioistuin ei julista lakia sinänsä perustuslain vastaiseksi, mutta ratkaisee asian välittömästi perustuslain nojalla. Tämä sopii vallanjakojärjestelmämme perusteisiin, kun perustuslaki saa myös käytännön tilanteissa sille kuuluvan asemansa.
Moni kysyy, milloin perusoikeuteen on vedottava. Varsinkin vapausoikeudet ovat suoraan sovellettavissa. Samoin oikeus välttämättömään toimeentuloon ja maksuttomaan perusopetukseen on nekin kirjoitettu ehdottoman oikeuden muotoon, eikä niitä kuntien itsehallinnonkaan nojalla saa kiertää. Sitä vastoin muut sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet ovat enemmänkin lainsäädännön kehittämisen perusta ja voivat vaikuttaa vain tulkinnallisesti säännösten soveltamiseen.
Perusoikeuksiin voi aina vedota, kun kokee niitä loukatun. Toisaalta on hyvä muistaa se oikeutemme perusperiaate, että tuomarin on tunnettava laki. Sen mukaan asianosaiset eivät voi päättää sovellettavista säännöksistä. Kyky asiansa ilmaisemiseen ei saa vaikuttaa oikeusturvaan. Siksi on tärkeämpää kantaa huolta asioiden yksityiskohdista ja ratkaisuun vaikuttavista tosiseikoista. Tosin on ennakoitavissa, että perusoikeuksiin vetoaminen käytännön tilanteissa tulee lisääntymään.
9. Mihin suuntaan EU:n oikeuskehityksessä?
Suomi on nyt vuorollaan Euroopan unionin puheenjohtajamaa. Tämä vie ajatukset EU:n oikeudelliseen kehitykseen. Viimeisten eurovaalien alhainen äänestysprosentti (30,1) havahdutti pohtimaan, onko meillä selkeä kuva yhteisten toimielinten asemasta ja tehtävistä. Moni kaipaa tietoa kansainväliselläkin tasolla vallankäytön oikeutuksesta eurooppalaisten kannalta.
Euroopan valtiosääntökehitys on valinkauhassa. Maastrichtin sopimuksessa viitattiin yleisesti oikeusvaltioperiaatteisiin ja ihmisoikeuksiin. Amsterdamin sopimuksessa on otettu askel pidemmälle korostaen, että "unioni perustuu jäsenvaltioiden yhteisiin vapauden, kansanvallan, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamiseen sekä oikeusvaltion periaatteisiin". Samoin on viittaus sosiaaliseen peruskirjaan. Näistä lähtökohdista on annettu julistus EU:n oman perusoikeusluettelon laatimisesta, mitä hanketta on pyritty edistämään Saksan puheenjohtajakaudella.
Vaikka voidaan tavoitella yhtenäistä perusoikeuskehitystä, ajatus yhteisestä perusoikeusasiakirjasta herättää lukuisia kysymyksiä. Ensinnäkin perustavanlaatuisia oikeuksia on kansainvälisellä tasolla jo säännelty ihmisoikeussopimuksissa. Toiseksi kansalliset perustuslait ovat hyvin erilaisia ja traditio Euroopankin mittakaavassa moninainen. Yhteinen asiakirja saattaisi tehdä järjestelmän monimutkaiseksi. Ensin on olennaista löytää yhteinen eurooppalainen näkökulma, ihmisten oikeuksien ja velvollisuuksien tasapaino sekä pohtia vallankäytön oikeutusta.
Euroopan yhtenäisen oikeusalueen rakentamiseksi olisi luotava selkeät tavoitteet oikeusturvan toimivuuden parantamiselle. Se edellyttää parempaa tiedonvälitystä ihmisten oikeuksista ja velvollisuuksista, käytettävissä olevista oikeuskeinoista ja oikeusavun mahdollisuudesta, apua kielikysymyksissä ja tulkkausta, palveluperiaatteen ja asioiden selvittämisen turvaamista viranomaiskäsittelyssä, päätösten ymmärrettävää perustelemista sekä tuomioiden ja päätösten laajempaa hyväksymistä koko unionin alueella.
Kun Suomen puheenjohtajakaudella on oikeusasioista erityinen huippukokous, olisi tärkeää käynnistää keskustelua oikeuden toimivuuden ja oikeusturvan kehittämisestä eurooppalaisten ihmisten kannalta. Tämä lisäisi luottamusta asioiden yhteiseen hoitamiseen ja päätöksenteon legitimiteettiä.
10. Oikeusajattelussa järjestelmistä ihmisiin
Perustuslakimme ei enää ala valtioelinten luettelosta, vaan valtiosääntömme kolmesta perusarvosta: ne ovat ihmisarvon loukkaamattomuus, yksilön oikeudet ja vapaus sekä oikeudenmukaisuuden edistäminen yhteiskunnassa. Tässä on jännitettä oikeusajatteluun, painopisteen siirtämiseen järjestelmistä ihmisiin.
Kaikkea vallankäyttöä pitäisi arvioida tulosten ja odotusten kannalta. Siinä vallan kolmijaon eri lohkoillakin on aihetta itsekritiikkiin. Lainsäätäjän, eduskunnan, asemaa on viime vuosina kohennettu, ja eduskunta on integraatiossakin hyvin säilyttänyt asemansa. Onko lainsäädännön selkeys ja lakien ymmärrettävyys kuitenkaan lisääntynyt?
Samoin hallinnon rakennemuutos on verhoutunut monimutkaisiin käsitteisiin kuten kehysbudjetointi ja tulosohjaus. Rakennemuutos on saattanut vaikeuttaa yhdenmukaisuuden ja oikeusturvan toteutumista. Hallinnossa tarvittaisiin enemmän eläytymistä asiakkaiden olosuhteisiin ja todellista kuuntelemista.
Tuomioistuinten osalta järjestelmäkeskeisyys on näkynyt viime vuosien oikeudenkäyntiuudistuksissa muotomääräysten lisääntymisenä ja oikeudenkäyntikulujen nousuna. Asioihin pitäisi suuremmalla vastuulla välittömästi puuttua.
Monet ongelmat selittyvät oikeusjärjestyksen monimutkaisuudella. Perusoikeuksien yksi tärkeä merkitys on näkökulman avaamisessa oikeuden monikerroksisuuteen.
Joensuussa, metsäosaamisen kaupungissa voimme löytää hyvän vertauskuvan puusta. Sen karisevat neulaset, nuo pykälänkin näköiset, ovat jatkuvasti muuttuvia sääntöjä, oksat oikeusperiaatteita ja runko oikeudellisesti vahvistettu arvoperusta, perusoikeudet.
Kuvasta puuttuu olennainen osa, juurakko. Siinä ovat eettiset arvot ja moraali. Juurakko on välttämätön, vaikka se on näkymättömissä. Ilman sitä puu kaatuu samoin kuin oikeuskeskustelu kuivettuu ilman eettisten arvojen pohdiskelua. Oikeuskeskustelu ei myöskään saa olla moralisointia, vaan ratkaisujen tulee perustua yhteisesti vahvistettuihin arvoihin. Tavoitteena on lakiin perustuva oikeudenmukaisuus.
Oikeus ymmärretään usein vain ongelmien ratkaisuksi. Se johtuu siitä, että oikeudella on normatiivinen luonne, lait sisältävät käskyjä, kieltoja ja määräyksiä. Siksi oikeus usein ymmärretään yhteiskunnassa negatiiviseksi tekijäksi, ikään kuin erotuomarin näyttämäksi keltaiseksi tai punaiseksi kortiksi. Oikeudella on kuitenkin paljon suurempi merkitys yhteiskuntaa rakentavana tekijänä yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden sovittajana. Siltä kannalta oikeus on vihreä kortti, rakentava tekijä - sanottuna täällä Joensuun yliopistossa.
|
