22.3.2013/1043

X, joka oli vuodesta 2002 ollut maatalousyhtymä Y:n osakkaana, oli 9.9.2009 tehtyyn lahjakirjaan perustuvan sukupolvenvaihdoksen perusteella 8.7.2010 hakenut ELY-keskukselta nuoren viljelijän aloitustukea.

Valituksenalaiset ELY-keskuksen ja maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan päätökset, joilla X:n tukihakemus oli hylätty, olivat perustuneet siihen johtopäätökseen, että valittajan oli yrittäjätulon määrää koskevilla perusteilla katsottava aloittaneen tilanpidon nuoren viljelijän aloitustuen myöntämisen estävällä tavalla jo vuonna 2002.

Asiassa oli kysymys unionin oikeuden käsitteen "tilanpidosta vastaava maatalousyrittäjä" tulkinnasta. Kun otettiin huomioon mainitun käsitteen tulkintaa koskeva unionin tuomioistuimen ratkaisu, korkein hallinto-oikeus totesi, etteivät ELY-keskus ja valituslautakunta olleet ainoastaan yrittäjätuloa koskevien säännösten perusteella voineet katsoa, että valittaja olisi jo ennen tukihakemuksensa perusteeksi esittämäänsä sukupolvenvaihdosta ryhtynyt tilanpidosta vastaavaksi elinkeinonharjoittajaksi.

Kun tuenhakijan aikaisempaa toimintaa oli lähtökohtaisesti arvioitava samoin edellytyksin kuin tukihakemuksen perusteena olevaa toimintaa, ja kun otettiin huomioon X:n aikaisemmasta toiminnasta asiassa esitetty selvitys, neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 22 artiklan sanamuoto sekä neuvoston asetuksen ja sitä kansallisesti täydentävän rakennetukilain tavoitteet, X:n ei katsottu ennen tukihakemuksensa perusteeksi esittämäänsä sukupolvenvaihdosta ryhtyneen tilanpidosta vastaavaksi maatalousyrittäjäksi. Korkein hallinto-oikeus kumosi valituksenalaiset päätökset ja palautti aloitustuen myöntämistä koskevan asian muiden tukiedellytysten arvioimiseksi ELY-keskukseen uudelleen käsiteltäväksi.

Neuvoston asetus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen (EY) N:o 1698/2005 20 ja 22 artikla
Komission asetus (EY) N:o 1974/2006 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 13 artikla
Laki maatalouden rakennetuista 1 §, 3 § 1 momentti, 4 § 1 momentti 2 kohta ja 2 momentti, 6 § 1 ja 3 momentti, 8 § 2–4 momentti
Valtioneuvoston asetus maatalouden investointituesta ja nuoren viljelijän aloitustuesta 9 § 1 ja 2 momentti, 16 § 1 ja 3 momentti, 18 §, 19 § ja 40 §
Tuloverolaki 4 § 2 kohta

Ks. Unionin tuomioistuimen tuomio 25.10.2012 asiassa C-592/11 sekä KHO 2013:24.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Vapaavuori, Matti Halén, Eila Rother, Hannele Ranta-Lassila ja Timo Viherkenttä. Asian esittelijä Mia Ekman.