15.4.2013/1287

A Oy:n omistukseen oli 1.1.2010 voimaan tulleen yliopistouudistuksen yhteydessä siirtynyt yliopistojen käytössä olevia kiinteistöjä. A Oy vuokrasi näitä kiinteistöjä yliopistoille. Osan näin vuokralleottamistaan tiloista yliopistot luovuttivat edelleen joko vastikkeetta tai vuokraa vastaan yliopistojen toimintaan läheisesti liittyville yhteisöille, jotka eivät olleet toiminnastaan arvonlisäverovelvollisia. Arvonlisäverolain 30 §:n 1 momentin säännös, jonka mukaan kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta voidaan hakeutua verovelvolliseksi myös silloin, kun kiinteistön käyttäjänä on yliopistolain 1 §:ssä tarkoitettu yliopisto, oikeutti A Oy:n hakeutumaan verovelvolliseksi yliopistoille vuokratuista tiloista vain siltä osin kuin yliopistot olivat tilojen tosiasiallisina loppukäyttäjinä. Hakeutumisoikeus ei koskenut yliopistojen ei-arvonlisäverovelvollisille yhteisöille edelleen luovuttamia tiloja.

Yritysverotoimiston ennakkoratkaisu ajaksi 17.2.2011–31.12.2012.

Arvonlisäverolaki 27 § 1 momentti ja 30 § 1 momentti (1740/2009) ja 2 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Vapaavuori, Matti Halén, Hannele Ranta-Lassila, Timo Viherkenttä ja Leena Äärilä. Asian esittelijä Marita Eeva.