4.4.2014/1130

Oikeusapulain 17 §:n 1 momentin mukaan yksityiselle avustajalle vahvistetaan kohtuullinen palkkio tarpeellisista toimenpiteistä niihin käytetyn ajan perusteella. Palkkion määräämistä varten avustajan on esitettävä yksityiskohtainen selvitys suorittamistaan toimenpiteistä. Edellä tarkoitetun momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään muun ohella tarkemmin niistä toimenpiteistä, joista palkkiota maksetaan, sekä tuntipalkkion suuruudesta.

Oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen (290/2008) 6 §:ssä säädettyä avustajan tuntipalkkion määrää oli 1.1.2014 voimaan tulleella valtioneuvoston asetuksella 820/2013 muutettu siten, että tuntipalkkio oli korotettu 100 eurosta 110 euroon. Valtioneuvoston asetukseen 820/2013 ei sisältynyt siirtymäsäännöksiä.

Huostaanottoa ja sijaishuoltoa koskevassa asiassa avustajaksi määrätty asianajaja vaati korkeimpaan hallinto-oikeuteen 23.9.2013 saapuneen laskun mukaan palkkiota 10,25 työtunnin perusteella laskettuna siten laskettuna, että tuntipalkkio oli 100 euroa. Asianajaja vaati korkeimpaan hallinto-oikeuteen 13.2.2014 saapuneessa laskussa palkkiota vuonna 2014 suoritetusta työstä yhteensä 3,5 tunnin perusteella 110 euroa tunnilta. Lisäksi hän korotti myös vuonna 2013 tekemänsä työn osalta laskun palkkiovaatimuksen 110 euroon tunnilta.

Kun otetaan huomioon, että oikeusapu rahoitetaan valtion varoista, joiden käytöstä on säädettävä muutoinkin tarkasti, ja että oikeusavun tuntipalkkion muutokset vaikuttavat myös asianosaisen maksettavaksi mahdollisesti tulevan omavastuuosuuden määrään, korotettua tuntipalkkiota ei voitu vahvistaa takautuvasti niistä toimenpiteistä, jotka oli tehty ennen asetuksen voimaantuloa.

Avustajan tuntipalkkio määräytyi valtioneuvoston asetuksella 820/2013 muutetun 6 §:n mukaisesti 110 euron perusteella laskettuna 1.1.2014 lukien tehtyjen toimenpiteiden osalta ja muutoin aikaisemmin voimassa olleen 6 §:n mukaisesti.

Oikeusapulaki 17 § 1 momentti

Valtioneuvoston asetus oikeusavun palkkioperusteista 6 § (290/2008)

Valtioneuvoston asetus oikeusavun palkkioperusteista 6 § (820/2013)

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Sakari Vanhala, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski ja Tuomas Lehtonen. Asian esittelijä Marja-Liisa Judström.