16.4.2014/1298

Yhdeksän kunnanvaltuutettua oli tehnyt kunnanvaltuustolle aloitteen kuntalain 21 ja 22 §:n mukaisiin toimiin ryhtymisestä kunnanhallituksen erottamiseksi. Asiaa oli valmisteltu kunnanhallituksessa, joka oli päättänyt esittää valtuustolle muun muassa, että valtuusto päättää asettaa tilapäisen valiokunnan valmistelemaan kunnanhallituksen erottamista. Valtuusto päätti olla asettamatta tilapäistä valiokuntaa ja katsoi, että aloite on loppuunkäsitelty.

Hallinto-oikeus jätti tutkimatta kunnan jäsen A:n valituksen valtuuston päätöksestä sillä perusteella, että valtuuston ratkaisu asettaa tai olla asettamatta tilapäinen valiokunta on rinnastettavissa kuntalain 91 §:ssä tarkoitettuun vain valmistelua koskevaan päätökseen. Tällaisesta päätöksestä ei saa tehdä kunnallisvalitusta.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että valtuuston päätös sisälsi lopullisen kannanoton siitä, ettei valtuustoaloitteessa mainitun asian valmistelua jatketa. Kysymys ei ollut vain valmistelua koskevasta päätöksestä, vaan valtuuston päätös olla asettamatta tilapäistä valiokuntaa oli valituskelpoinen päätös. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös oli kumottava.

A:n valitus otettiin viivytyksen välttämiseksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa välittömästi tutkittavaksi ja hylättiin. Valtuusto oli voinut harkintansa mukaan päättää, ettei tilapäistä valiokuntaa aseteta. Valtuusto ei ollut käyttänyt harkintavaltaansa muuhun tarkoitukseen kuin mihin se on ollut käytettävissä. Päätös ei ollut muutenkaan lainvastainen.

Kuntalaki 21 § 1 ja 3 momentti, 22 § sekä 91 §

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Anne E. Niemi, Eija Siitari, Tuomas Lehtonen, Outi Suviranta ja Janne Aer. Asian esittelijä Riitta Kreula.