26.6.2014/2055

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen oli päätöksellään ympäristönsuojelulain 85 §:n perusteella kieltänyt lietelannan levittämisen tärkeällä pohjavesialueella sijaitseville peltolohkoille.

Lietelannan levittäminen I ja II luokan pohjavesialueilla oli lähtökohtaisesti ympäristönsuojelulain 8 §:n 1 momentin vastaista, ja se voitiin kieltää ympäristönsuojelulain 84 §:n mukaista hallintopakkoa käyttäen. Asiassa ei siis ollut kysymys ympäristönsuojelulain 85 §:ssä tarkoitetusta tilanteesta, jossa yleisen säännöksen tai määräyksen puuttuessa on ennakoimattoman pilaantumisvaaran ilmetessä syytä antaa yksittäinen määräys ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi.

Ympäristönsuojelulaki 8 § 1 momentti sekä 84 ja 85 §

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori ja hallintoneuvokset Hannu Ranta, Mika Seppälä, Liisa Heikkilä ja Janne Aer sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Rauno Pääkkönen ja Jukka Horppila. Asian esittelijä Petri Leinonen.