26.6.2014/2067

Sosiaali- ja terveysministeriö oli X:n kaupungin avustushakemuksiin antamillaan päätöksillä myöntänyt X:n kaupungille valtionavustusta sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta annetun lain tarkoittamaan kehittämishankkeeseen. Myöhemmin ministeriö oli tehnyt X:n kaupungille osoitetun edellä tarkoitetun valtionavustuksen maksamisen osittaista lopettamista ja takaisinperintää koskevan päätöksen. Päätöksessä valtionavustus määrättiin takaisinperittäväksi siltä osin kuin avustusta oli avustusehtojen vastaisesti käytetty yksityisen säätiön toiminnan kehittämiseen. Väitetty avustusehtojen rikkominen liittyi X:n kaupungin hallinnoiman kehittämishankkeen osahankkeeseen, jonka hallinnoija oli Y:n kaupunki. X:n ja Y:n kaupunkien välisen sopimuksen mukaan Y:n kaupunki oli velvollinen korvaamaan takaisinperinnästä aiheutuneet kustannukset X:n kaupungille. Y:n kaupunki valitti sosiaali- ja terveysministeriön Y:n kaupungin tekemän oikaisuvaatimuksen johdosta antamasta kielteisestä oikaisupäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Ministeriön takaisinperintäpäätöstä ei ollut kohdistettu Y:n kaupunkiin eikä siinä ollut asetettu velvollisuuksia Y:n kaupungille. Päätös oli annettu ja kohdistettu valtionavustuksen saajaan eli X:n kaupunkiin. Päätöksellä ei ollut välittömiä Y:n kaupunkia koskevia velvoittavia tai muitakaan välittömiä oikeusvaikutuksia. Y:n kaupunki ei ollut asianosainen hallintoasiassa, joka koski X:n kaupungille myönnetyn valtionavustuksen takaisinperintää. Vaikka päätöksellä oli X:n ja Y:n kaupunkien välisestä sopimuksesta johtuen Y:n kaupungille välillisiä oikeusvaikutuksia, nämä välilliset vaikutukset eivät luoneet Y:n kaupungille hallintolaissa tarkoitettua asianosaisasemaa.

Ministeriön ei olisi tullut ottaa Y:n kaupungin oikaisuvaatimusta asiassa tutkittavaksi, minkä vuoksi korkein hallinto-oikeus poisti Y:n kaupunginhallituksen oikaisuvaatimukseen annetun sosiaali- ja terveysministeriön valituksenalaisen päätöksen sekä saattoi ministeriön valtionavustuksen maksamisen osittaista lopettamista ja takaisinperintää koskevan päätöksen voimaan.

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta 2 a § ja 5 b §

Valtionavustuslaki 11 § 2 mom 1 kohta

Hallintolaki 11 §

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Eila Rother, Timo Viherkenttä, Leena Äärilä ja Vesa-Pekka Nuotio. Asian esittelijä Mia Ekman.