23.2.2018/803

Omaishoidon tukea oli myönnetty ja omaishoitosopimus oli tehty osin takautuvasti sen jälkeen, kun hallinto-oikeus oli katsonut, ettei omaishoidon tuen hakemusta ollut voitu hylätä kaupungin esittämillä perusteilla. Omaishoitajan lakisääteisen vapaan toteuttamiseksi tuolta takautuvalta ajalta oli 12.12.2012 myönnetty palveluseteleitä, jotka olivat käytettävissä vuoden 2013 loppuun saakka. Palvelusetelit olivat jääneet käyttämättä, kun hoidettava 13.5.2013 siirtyi sairaalahoitoon, minkä jälkeen omaishoidon tuki oli lakkautettu 1.9.2013 alkaen. Omaishoitaja vaati hallintoriitahakemuksellaan hallinto-oikeudessa, että kaupunki velvoitetaan korvaamaan palvelusetelien arvo hänelle rahana.

Hallinto-oikeus hylkäsi vaatimuksen ja korkein hallinto-oikeus hallinto-oikeuden päätöksestä tehdyn valituksen. Hallinto-oikeus katsoi perusteluissaan, että palvelusetelit olivat jääneet käyttämättä kaupungista riippumattomista syistä. Korkein hallinto-oikeus lisäksi totesi, että palvelusetelit oli myönnetty omaishoitajan lakisääteisen vapaan toteuttamiseksi. Omaishoitajalle järjestettävän vapaan tarkoituksena oli auttaa hoitajan jaksamista hoitotyössä. Palvelusetelit eivät olleet osa omaishoitajan hoitopalkkiota. Asiassa saadusta selvityksestä ei myöskään ilmennyt, että omaishoitajalle olisi aiheutunut kustannuksia hoidettavan hoidon järjestämisestä oman vapaansa aikana niinä kuukausina, joihin takautuvasti myönnetyt palvelusetelit kohdistuivat. Näin ollen kaupungin korvausvelvollisuus ei voinut perustua myöskään siihen, että kaupunki olisi saattanut saada perusteetonta etua omaishoitajan kustannuksella.

Laki omaishoidon tuesta 2 § 4 kohta, 4 § 1 momentti (950/2006), 7 § 1 momentti ja 2 momentti 4 kohta ja 10 § 1 momentti

Hallintolainkäyttölaki 69 § 1 momentti

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta ja Maarit Lindroos. Asian esittelijä Annina Nieminen.