Muu päätös 790/2014

Asia Tavaramerkin rekisteröintiä koskeva valitus

Valittaja Valio Oy, Helsinki

Päätös, jota valitus koskee

Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunta 25.3.2013 nro 2010/T/051

Asian aikaisempi käsittely

Patentti- ja rekisterihallitus on 7.5.2010 tekemällään päätöksellä muutoin hyväksynyt Valio Oy:n 1.12.2009 tekemän hakemuksen nro T200903358 tavaramerkin VALIO KEITTOKIRJA rekisteröimiseksi, mutta hylännyt sen luokan 16 painotuotteiden osalta.

Rekisteröitäväksi haettu merkki on päätöksen perustelujen mukaan ilman erottamiskykyä luokan 16 tavaroiden "painotuotteet" osalta. Merkki ilmaisee tavaroiden lajia ja laatua. Merkki muodostuu kahdesta erottamiskyvyttömästä osasta; valio ja keittokirja, eikä merkin kokonaisuutenakaan voida katsoa olevan erottamiskykyinen. Valio tarkoittaa muun muassa ryhmänsä, lajinsa, rotunsa tai muun sellaisen parhaisiin kuuluvaa yksilöä. Haetun merkin voidaan näin ollen ymmärtää tarkoittavan esimerkiksi parasta keittokirjaa. Merkki ei siten ole omiaan erottamaan hakijan tavaroita muiden vastaavista tavaroista.

Hakija on vastauksessaan viitannut rekisteröidyn tavaramerkin VALIO Hyvää alusta alkaen (rekisterinro 226177) sekä laajalti tunnettua VALIO-merkkiä koskevan hakemuksen (nro 2007025) yhteydessä toimittamaansa näyttöön, joka hakijan mukaan osoittaa VALIO sanan vakiintuneen myös luokan 16 painotuotteille. Kyseiset merkit eivät kuitenkaan osoita VALIO sanan yksin tulleen erottamiskykyiseksi luokassa 16. VALIO Hyvää alusta alkaen rekisteröinnin yhteydessä merkki on katsottu erottamiskykyiseksi kyseisenä kokonaisuutena. Hakemuksessa olleet todistukset, vaikkakin ne koskevat vain sanaa VALIO, eivät yksin tai muun muassa toimitettujen mainosten, esitteiden ja ruokaohjevihkojen kanssa riitä siihen, että pelkkä sana VALIO katsottaisiin tai olisi jo katsottu rekisteröinnin 226177 yhteydessä erottamiskykyiseksi. Kuten hakija on todennut, VALIO sanaa ei myöskään ole hyväksytty laajalti tunnettujen tavaramerkkien luetteloon luokkaan 16.

Hakijan virastoon toimittaman aineiston ei voida katsoa osoittavan VALIO sanaa tai haettua merkkiä kokonaisuutena käytetyn niin kauan ja laajalti painotuotteiden erityisenä tunnuksena, että VALIO sanan tai haetun merkin voitaisiin tämän käytön johdosta katsoa tulleen tässä maassa erottamiskykyiseksi.

Patentti- ja rekisterihallituksen soveltama oikeusohje

Tavaramerkkilaki 13 §

Yhtiö on valittanut Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksestä ja tämän antaman lausunnon johdosta antamassaan vastaselityksessä rajoittanut tavaraluetteloa luokan 16 painotuotteiden osalta kattamaan tavarat "elintarvikkeisiin liittyvät painotuotteet".

Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunnan ratkaisu

Valituslautakunta on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt yhtiön valituksen ja pysyttänyt Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen lopputuloksen.

Valituslautakunta on perustellut päätöstään seuraavasti:

Tavaraluettelon rajoituksesta huolimatta merkki VALIO KEITTOKIRJA kuvailee selkeästi elintarvikkeisiin liittyvien painotuotteiden lajia ja laatua. Keskivertokuluttaja ymmärtää merkin kokonaisuutena kielioppirakenteeltaan normaalina ilmaisuna, jossa nyt kyseessä olevissa tuotteissa käytetty adjektiivi VALIO määrittää itse tuotteita ilmaisevaa sanaa KEITTOKIRJA. Kokonaisuus ilmaisee siten tavaroiden selkeän kuvailevan merkityksen.

Tämän vuoksi ja ottaen huomioon asiassa esitetyt vaatimukset, siinä saatu selvitys sekä Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksestä ilmenevät perustelut sekä sovelletun lainkohdan, Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Yhtiö on valituksessaan vaatinut, että asiassa aikaisemmin annetut päätökset kumotaan ja asia palautetaan Patentti- ja rekisterihallitukseen uudelleen käsiteltäväksi tavaramerkin rekisteröimiseksi.

Haettu tavaramerkki on kokonaisuutena arvostellen erottamiskykyinen luokan 16 tavaroille "elintarvikkeisiin liittyvät painotuotteet". Annetuissa päätöksissä ei ole otettu huomion käyttönäyttöä VALIO-merkin vakiinnuttamiseksi tavaramerkiksi, joka on toimitettu virastolle jo vuonna 2002, ja jonka perusteella sanan VALIO on katsottu jo tuolloin olleen vakiintuneen painotuotteille luokassa 16.

Merkin ensimmäinen osa VALIO on painotuotteille erottamiskykyinen tavaramerkki, joka keskivertokuluttajien keskuudessa liitetään nimenomaisesti tunnettuun suomalaiseen yritykseen Valio Oy. Sanalla VALIO on tavaramerkkikokonaisuudessa katsottava olevan yhtä vahva tavaramerkin asema kuin esimerkiksi sanalla ARLA olisi tavaramerkissä ARLA KEITTOKIRJA.

Yhtiö on käyttänyt tavaramerkkiä VALIO säännöllisesti erilaisissa painotuotteissaan jo ainakin vuodesta 1998. Yhtiö on jo vuonna 2002 merkin VALIO Hyvää alusta alkaen rekisteröinnin yhteydessä osoittanut, että nimenomaan sana VALIO on vakiintunut yhtiön tavaramerkiksi luokan 16 tavaroille "painotuotteet". Tavaramerkki todettiin aineiston toimittamisen jälkeen erottamiskykyiseksi myös luokan 16 tavaroille ja se rekisteröitiin 15.1.2003. Toimitettu näyttö ei kohdistunut tähän merkkiin kokonaisuutena, vaan nimenomaan VALIO-sanaan.

Kun erottamiskyvytön merkki sitä koskevan käytön johdosta saavuttaa riittävän erottamiskyvyn, se irtaantuu sanan alkuperäisestä yleiskielellisestä merkityksestä ja saa uuden, kyseiseen tavaraan liittyvän niin sanotun toissijaisen merkityksen. Edellä mainituilla perusteilla VALIO mielletään nimenomaan yhtiön tavaramerkiksi myös painotuotteiden osalta.

Sana valio on suomalaisten keskivertokuluttajien keskuudessa irtaantunut sen joskus menneisyydessä käytetystä merkityksestä. Se ei ole arkipäivän kielenkäytössä yleisesti esiintyvä laatusana. Kuluttajat ovat tottuneet siihen, että Suomessa vain yksi yritys valmistaa, markkinoi ja myy tuotteita ja palveluita VALIO tavaramerkin alla. Keskivertokuluttaja ajattelee tavaramerkin nähdessään automaattisesti, että kyseiset tuotteet ja palvelut tulevat nimenomaisesti Valio Oy:ltä. Tänä päivänä näin on käytännössä riippumatta tuotekategoriasta, sillä Valio Oy on Suomen tunnetuimpia yrityksiä ja VALIO on Suomen tunnetuimpia ja arvostetuimpia tavaramerkkejä. VALIO on myös hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksen laajalti tunnettujen tavaramerkkien listalle, mikä kertoo sen tunnettuudesta Suomessa ja siitä, että se mielletään suomalaisten kuluttajien keskuudessa Valio Oy:n tavaramerkiksi eikä yleiskielen sanaksi valio.

Kukaan suomalainen ei nykyisin käyttäisi sanaa valio kuvaamaan luokan 16 painotuotteen laatua. Patentti- ja rekisterihallituksen viittaamaa sanakirjamerkitystä ei tunneta, ainakaan elintarvikkeisiin tai niitä käsitteleviin painotuotteisiin liittyen. Lisäksi merkkiyhdistelmän toinen osa KEITTOKIRJA on viittaus elintarvikkeisiin. On selvää, että yhdistelmä ymmärretään kuluttajien keskuudessa nimenomaisesti liittyvän Valion tuoteperheeseen, eikä sillä ymmärretä tarkoitettavan esimerkiksi Patentti- ja rekisterihallituksen esittämää "parasta keittokirjaa" yleensä. Ratkaisevaa on se, miten keskivertokuluttaja käsittää tavaramerkin. Riittää, että keskivertokuluttajan mielessä sana VALIO ei ole ensisijaisesti vanhahtava laatusana, vaan tavaramerkki eli viittaus tuotteen valmistajaan ja alkuperään.

Vakiinnuttamalla saavutettu suoja on yhtä vahva kuin alun perin erottamiskykyisen tavaramerkin suoja-ala. Tavaramerkille VALIO KEITTOKIRJA tulee antaa yhtä vahva asema erottamiskykyarvioinnissa kuin se antaisi esimerkiksi edellä mainitulle esimerkille ARLA KEITTOKIRJA. VALIO viittaa tuotteen valmistajaan ja alkuperään siinä missä ARLA merkkikin.

Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunta on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa katsonut, ettei valituskirjelmässä ole esitetty mitään sellaista uutta, jota ei olisi jo asian aiemmissa käsittelyvaiheissa otettu huomioon. Näin ollen valituksenalaista päätöstä ei ole aihetta muuttaa.

VALIO KEITTOKIRJA on katsottu erottamiskyvyttömäksi luokan 16 painotuotteiden osalta. Vastaselityksessään hakija on rajoittanut luokan 16 tavaraluetteloa niin, että se kattaa elintarvikkeisiin liittyvät painotuotteet. Tällä rajauksella ei ole vaikutusta merkin erottamiskykyharkintaan. Kyseessä on edelleen painotuote, joka liittyy elintarvikkeisiin. Keittokirja on juuri tällainen.

Merkki VALIO KEITTOKIRJA ilmaisee suoraan painotuotteiden lajia ja laatua. Merkki on muodostettu normaalilla tavalla siten, että sanan valio ymmärretään merkkikokonaisuudessa ilmaisevan juuri keittokirjan laatua eikä sitä mielletä tässä yhteydessä hakijan elintarvikkeille tunnettuna tavaramerkkinä VALIO. Merkkikokonaisuus on siten kuvaileva haetuille tavaroille.

Hakija ei ole esittänyt minkäänlaista näyttöä siitä, että merkkiä VALIO KEITTOKIRJA olisi käytetty ja että se tämän käytön perusteella olisi tullut erottamiskykyiseksi kyseisille luokan 16 tavaroille. Myöskään pelkästään sanan VALIO ei ole näytetty käytön kautta tulleen erottamiskykyiseksi luokan 16 painotuotteille tai elintarvikkeisiin liittyville painotuotteille. Sanan laaja tunnettuus elintarvikeluokkien merkkinä taas ei vaikuta siihen erottamiskykyarviointiin, joka on tehtävä jossakin muussa luokassa haetun merkin erottamiskyvystä.

Yhtiö on vastaselityksessään toistanut vaatimuksensa ja esittänyt muun ohella seuraavaa:

Valituslautakunta ei ole lausunnossaankaan ottanut huomioon VALIO-merkin vakiinnuttamisesta tavaramerkiksi luokan 16 painotuotteille esitettyä näyttöä. Sanalle VALIO tulee tunnustaa sille tavaramerkkilain 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla jo vuonna 2002 saavutetun, vakiintuneen tavaramerkin asema luokassa 16 tavaralajille "painotuotteet". Yhtiötä ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan muihin tavaramerkin haltijoihin nähden.

Valituslautakunnan arvio merkin VALIO KEITTOKIRJA erottamiskyvystä on virheellinen ja vastoin tavaramerkkilain vakiinnuttamista koskevaa säännöstä. Haettua tavaramerkkiä on pidettävä kokonaisuutena erottamiskykyisenä tavaramerkkinä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunnan päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Yhtiö on korkeimmassa hallinto-oikeudessa osoitukseksi VALIO-tunnuksen käytöstä elintarvikkeisiin liittyvien painotuotteiden yhteydessä liittänyt valitukseensa kopioita ruokalehti- ja esitejulkaisuistaan vuodesta 1991 alkaen. VALIO-tunnuksen tavaramerkinomainen käyttö tässä aineistossa rajoittuu kuitenkin yhdistelmämerkkeihin, joihin kuuluu myös kuvioelementti. Aineisto ei osoita, että VALIO olisi tullut käytön kautta niin tunnetuksi elintarvikkeisiin liittyvien painotuotteiden tunnuksena, että tavaramerkkikokonaisuutta VALIO KEITTOKIRJA voitaisiin silläkään perusteella pitää erottamiskykyisenä tällaisten tavaroiden tavaramerkkinä.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät valituslautakunnan päätöksen perustelut ja siinä viitatut Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen perustelut ja perusteluissa mainittu oikeusohje sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, valituslautakunnan päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Matti Halén, Eila Rother, Hannele Ranta-Lassila, Timo Viherkenttä ja Leena Äärilä. Asian esittelijä Kristina Björkvall.

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Leena Äärilän äänestyslausunto, johon hallintoneuvos Hannele Ranta-Lassila yhtyi:

"Kumoan Patentti- ja rekisterihallituksen ja valituslautakunnan päätökset ja palautan asian Patentti- ja rekisterihallitukselle tavaramerkin VALIO KEITTOKIRJA rekisteröintiä varten myös elintarvikkeisiin liittyvien painotuotteiden osalta luokassa 16.

Perustelut

Rekisteröitävän tavaramerkin tulee tavaramerkkilain 13 §:n mukaan olla omiaan erottamaan haltijan tavarat muiden tavaroista. Muun ohella tavaran lajia ja käyttötarkoitusta joko yksinomaan tai ainoastaan vähäisin muunteluin tai lisäyksin ilmaisevaa merkkiä ei sellaisenaan ole katsottava erottamiskykyiseksi. Arvosteltaessa merkin erottamiskykyä on kiinnitettävä huomiota kaikkiin asianhaaroihin ja erityisesti siihen, kuinka kauan ja miten laajalti merkkiä on käytetty.

Lain 20 §:n 1 momentin mukaan, jos hakemus täyttää sille asetetut vaatimukset eikä asiassa ole ilmennyt estettä rekisteröinnille, rekisteriviranomaisen on rekisteröitävä tavaramerkki ja rekisteröinnistä on kuulutettava.

Patentti- ja rekisterihallitus ja valituslautakunta ovat katsoneet, että tavaramerkki VALIO KEITTOKIRJA on sanojen merkityssisällön perusteella kokonaisuutenakin painotuotteita, niin yleisesti kuin nimenomaan elintarvikkeisiin liittyviä, kuvaileva ja sen vuoksi vailla erottamiskykyä.

Asiassa on käyttönäyttönä esitetty muun muassa elintarvikemyymälöiden puolesta annettuja todistuksia, joiden mukaan tavaramerkki VALIO on tullut tunnetuksi alalla toimivien yritysten sekä myös kuluttajien piirissä yleisesti Valio Oy:n painotuotteiden tunnuksena jo ennen kuin tavaramerkin VALIO Hyvää alusta alkaen rekisteröintiä on haettu vuonna 2002. Asiassa on lisäksi esitetty yhtiön julkaisemia mainoksia, esitteitä ja ruokaohjevihkoja pitkältä ajalta ennen valituksen kohteena olevan hakemuksen jättämistä sekä viitattu VALIO-brändin vahvaan asemaan elintarvikemarkkinoilla.

Esitetty käyttönäyttö ei koske valituksen kohteena olevaa tavaramerkkiä VALIO KEITTOKIRJA sellaisenaan. VALIO-brändin mainitun vahvan tunnettuuden vuoksi on tästä huolimatta katsottava, että tavaramerkki VALIO KEITTOKIRJA luo elintarvikkeisiin liittyvien painotuotteiden kuluttajien mielessä niin vahvan mielleyhtymän sen haltijayhtiöön, että se on sananmukaisesta kuvailevuudestaan huolimatta omiaan erottamaan haltijan tavarat muiden tavaroista siten kuin tavaramerkkilain 13 §:ssä edellytetään.

Tavaramerkin rekisteröinnille ei siten ole Patentti- ja rekisterihallituksen ja valituslautakunnan päätöksissä mainittua estettä."