Muu päätös 1611/2014

Asia Metsästyslain mukaista maahantuontilupaa koskeva valitus

Valittaja Kiljuhanhen Ystävät ry

Päätös, jota valitus koskee

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta 8.11.2012 nro 226/4/2011

Asian aikaisempi käsittely

Kiljuhanhen Ystävät ry on maa- ja metsätalousministeriölle osoittamassaan ja 22.3.2011 päivätyssä hakemuksessaan pyytänyt lupaa saada tuoda maahan kasvatustarkoituksiin kiljuhanhia. Hakemuksen mukaan saksalaisista eläintarhoista tuotaisiin maahan hedelmöittyneitä munia tai eläviä kiljuhanhia yhteensä 20 kappaletta sijoitettaviksi yhdistyksen Hämeenkosken tarhaan. Toiminta tähtää kiljuhanhien palauttamiseen Lapin luontoon.

Maa- ja metsätalousministeriö on päätöksellään 7.4.2011 metsästyslain 42 §:ään (159/2011) viitaten siirtänyt yhdistyksen hakemuksen mainitussa lainkohdassa tarkoitettuna maahantuontilupa-asiana toimivaltaiselle viranomaiselle eli Suomen riistakeskukselle.

Suomen riistakeskus on päätöksellään 2.9.2011 dnro 2011/00316 hylännyt Kiljuhanhen Ystävät ry:n hakemuksen.

Riistakeskus on perustellut ratkaisuaan seuraavasti:

Metsästyslain (615/1993) 42 §:n 1 momentin mukaan vierasperäisten lintu- tai nisäkäslajien samoin kuin vierasperäisten riistaeläinkantojen maahantuonti tai luontoon laskeminen ilman Suomen riistakeskuksen lupaa on kielletty. Lupahakemuksesta on pyydettävä ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen lausunto. Lupa on evättävä, jos toimenpiteestä voi aiheutua haittaa luonnolle tai luonnonvaraiselle eläimistölle. Luvassa voidaan antaa määräyksiä siitä, miten maahantuonti ja luontoon laskeminen on suoritettava.

Suomen riistakeskus on pyytänyt asiasta lausunnot ympäristöministeriöltä ja Suomen ympäristökeskukselta. Molemmissa lausunnoissa on katsottu, että lupaa kiljuhanhien maahantuontiin ei tulisi myöntää. Luvan hakija on vastaselityksessään esittänyt perusteluja miksi maahantuonti tulisi sallia.

Suomen riistakeskus on arvioinut maahantuonnin vaikutuksia hakijan ja lausunnonantajien esittämien perustelujen pohjalta. Suomen riistakeskus on ottanut huomioon myös tärkeimmät kriteerit kiljuhanhien maahantuonnille perustuen saatavissa oleviin tieteellisiin julkaisuihin ja kiljuhanhen suojelun toimenpidesuunnitelmiin.

Suomen riistakeskus on katsonut tapauskohtaisen harkinnan perusteella, että lupaa kiljuhanhien maahantuontiin ei tule myöntää.

Fennoskandian kiljuhanhikanta on pienentynyt dramaattisesti 1900-luvun aikana ja 2000-luvulla. Nykyisellään Fennoskandiassa pesii arviolta enää 20 paria, noin 60–70 yksilöä. Nämä linnut pesivät suppeahkolla alueella pohjoisessa Norjassa. Populaation katsotaan olevan välittömässä sukupuuttoriskissä.

Kiljuhanhikantaa on pyritty vahvistamaan istutuksin. Suomen Lappiin on vuosina 1989–1997 istutettu 148 kiljuhanhiyksilöä. Istutustoiminnasta luovuttiin vuonna 1997 istutettavien hanhien perimässä havaittujen ongelmien vuoksi. Saman tarhakannan hanhia on istutettu Suomessa myöhemminkin, vaikka toiminta on ollut Suomen ympäristöhallinnon ja Suomen kiljuhanhityöryhmän linjauksen vastaista. Valmisteluja istutustoiminnalle on käynnissä tällä hetkellä sekä Ruotsissa että Norjassa. Hakijan antaman vastaselityksen mukaan istutuksia on jo toteutettukin kesällä 2010.

Kiljuhanhen suojelusta on tehty kansainvälinen suojelusuunnitelma AEWA:n (African Eurasian Waterbird Agreement) toimesta (Jones, T., Martin, K., Barov, B., Nagy, S. (Compilers) 2008. International Single Species Action Plan for the Conservation of the Western Palearctic Population of the Lesser White-fronted Goose Anser erythropus. AEWA Technical Series No.36. Bonn, Germany). Kiljuhanhelle on laadittu myös kansallinen suojeluohjelma. Kansainvälisessä suojelusuunnitelmassa linjataan, että tulevissa istutuksissa käytetään vain yksilöitä, jotka polveutuvat luonnosta pyydystetyistä linnuista. Kansallisessa suojeluohjelmassa linjataan, että istutuksia ei tehdä ennen kuin AEWA:n ehdottama kansainvälinen tarhaus- ja istutustoimintaryhmä on laatinut suosituksensa. Edelleen kansallisesti linjataan, että varmistutaan siitä, että istutuksia ei toteuteta ohjausryhmän linjausten vastaisesti. Nämä keinot tähtäävät siihen, että hybridisaatiota nykyisten tarhakantojen ja luonnonkannan välillä ei tapahdu. Kansallisessa ohjelmassa linjataan myös, että Fennoskandian populaation perimän säilyminen pyritään varmistamaan perustamalla tarhakanta luonnonvaraisista Fennoskandian linnuista.

Hakija on hakemuksessaan ilmoittanut, että maahan tuotavat linnut hankittaisiin sellaisista tarhoista, joiden kiljuhanhet on tutkittu ja geneettinen rakenne selvitetty professori Michael Winkin johtamassa tutkimuksessa (I. Pedall, J. Gonzalez, H. Sauer-Gurth, M. Wink 2008. Genetic analysis of captive Lesser White-fronted Geese Anser erythropus in Germany. Vogelwelt 129: 304-309). Tutkimuksessa olemassa olevien saksalaisten tarhakantojen perimää tutkittiin uusien geneettisten menetelmien avulla. Näin voitiin havaita osan tarhakantojen linnuista olevan hybridejä. Näin havaitut linnut poistetaan tarhauksessa käytettävästä kannasta, jotta vältyttäisiin vieraiden geenien leviämiseltä kannassa. Tutkimuksen tarhalintujen esivanhemmat ovat todennäköisesti peräisin eri puolilta entistä Neuvostoliittoa, mutta niiden alkuperästä ei ole yksityiskohtaista tietoa. Linnut sijoitettaisiin hakijan Hämeenkoskella sijaitsevaan tarhaan. Toiminta tähtää kiljuhanhen palauttamiseen Lapin luontoon.

AEWA:n kansainvälisessä suojelusuunnitelmassa on linjattu keinoja, joilla huolehditaan siitä, että muiden hanhilajien DNA:ta ei enää pääse villiin populaatioon. Toimenpiteiksi mainitaan muun muassa olemassa olevien genetiikkaa koskevien tutkimusten yhteenveto ja arviointi riippumattoman asiantuntijan toimesta sekä että kaikkien tarhaushankkeiden pidemmän aikavälin jatko arvioidaan asiantuntijaryhmän toimesta.

Suomen ympäristökeskuksen lausunnossa arvioidaan, että maahantuonnista voi aiheutua haittaa, koska tarhoista peräisin olevien lintuyksilöiden geneettisen puhtauden määritysmenetelmistä ei vallitse yksimielisyyttä tutkijoiden keskuudessa. Ongelma on edelleen se, etteivät käytetyt geneettiset menetelmät anna täyttä varmuutta lintujen perimästä, eikä risteymiä voi erottaa, vaikka niitä tiedetään olevan.

Myös ympäristöministeriö on todennut, että tarhoista peräisin olevien lintuyksilöiden geneettisen puhtauden määritysmenetelmistä ei vallitse yksimielisyyttä tutkijoiden keskuudessa. Sekä Suomen ympäristökeskuksen että ympäristöministeriön lausunnoissa arvioidaan, että muiden hanhilajien perimää mahdollisesti kantavien yksilöiden pääseminen luontoon voisi olla lajin luontaisen kannan säilymiselle haitallista.

Hakija on vastaselityksessään todennut, että tuontilupahakemus koskee vain geneettisesti puhtaita länsipalearktisen populaation kiljuhanhia ja että arvelut muunlaisten lintujen mahdollisista haitallisista ominaisuuksista eivät liity hakemukseen. Suomen riistakeskus on tässä tapauksessa katsonut käytettävien tietojen perusteella tarhassa kasvatettujen kiljuhanhien olevan rinnastettavissa vierasperäiseen lintulajiin, jolloin asia on tarpeen ratkaista 42 §:n 1 momentin nojalla.

Suomen riistakeskus on arvioinut hakemuksessa esitetyn kiljuhanhien maahantuonnin vaikutuksia metsästyslain 42 §:n edellyttämällä tavalla. Asiassa saadun selvityksen ja hakijan viittaaman tutkimuksen sekä muun asiaa koskevan tutkimustiedon perusteella vaikuttaa epävarmalta, että saksalaista tarhakantaa olevat linnut ovat puhdasrotuisia länsipalearktisia kiljuhanhia. Selvää on, että ne eivät ainakaan edusta Fennoskandian populaation lintuja. Geneettiseltä taustaltaan epäselvien hanhiyksilöiden maahantuonti ja tarhaaminen aiheuttaa uhan tällaisten lintujen päätymisestä luontoon. Luonnon populaation geneettisen puhtauden vaaliminen on kiljuhanhen suojelussa sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla tärkeäksi nostettu tavoite, jonka toteutumista ei tule vaarantaa. Edellä esitetyn perusteella Suomen riistakeskus on katsonut, että kyseessä oleva hakemus on hylättävä, koska hakemuksessa esitetystä kiljuhanhien maahantuonnista voi aiheutua haittaa luonnolle tai luonnonvaraiselle eläimistölle.

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan ratkaisu

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta on hylännyt Kiljuhanhen Ystävät ry:n valituksen Suomen riistakeskuksen päätöksestä.

Valituslautakunta on perustellut ratkaisuaan seuraavasti:

Metsästyslain (615/1993) 42 §:n 1 momentin, sellaisena kuin se on muutettuna lailla 159/2011, mukaan vierasperäisten lintu- tai nisäkäslajien samoin kuin vierasperäisten riistaeläinkantojen maahantuonti tai luontoon laskeminen ilman Suomen riistakeskuksen lupaa on kielletty. Lupahakemuksesta on pyydettävä ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen lausunto. Lupa on evättävä, jos toimenpiteestä voi aiheutua haittaa luonnolle tai luonnonvaraiselle eläimistölle. Luvassa voidaan antaa määräyksiä siitä, miten maahantuonti ja luontoon laskeminen on suoritettava.

Kiljuhanhen Ystävät ry:n maa- ja metsätalousministeriölle osoittaman ja ministeriölle toimitetun, sieltä Suomen riistakeskukseen siirretyn, riistakeskukseen 7.4.2011 saapuneen hakemuksen mukaan yhdistys hakee lupaa saada tuoda Saksasta hedelmöittyneitä munia tai eläviä kiljuhanhia yhteensä 20 kappaletta. Hakemuksen mukaan linnut tuotaisiin vuosien 2011 ja 2012 aikana, mahdollisesti osin jo toukokuussa 2011. Maahantuonnin kaikki eläinlääkinnälliset vaatimukset täytettäisiin. Hakemuksen mukaan linnut ovat peräisin saksalaisista eläintarhoista. Linnut hankittaisiin sellaisista tarhoista, joiden kiljuhanhet on tutkittu ja niiden geneettinen rakenne selvitetty prof. Michael Winkin (Heidelbergin yliopisto) johtamassa tutkimuksessa. Linnut sijoitettaisiin yhdistyksen Hämeenkosken tarhaan, jonka kasvatustulokset ovat saaneet kansainvälistä tunnustusta. Hakemuksen mukaan toiminta tähtää kiljuhanhen palauttamiseen Lapin luontoon. Tavoite on luonnonsuojelulain 5 § mukainen ja asia on tutkittu Lapin käräjäoikeuden lainvoimaisessa päätöksessä 7.9.2005. Vastineessaan riistakeskukselle valittaja on hakemusprosessissa ilmoittanut, että hakemus ei koske luontoon laskemista, vaan maahantuontia.

Ympäristöministeriö on 27.4.2011 antanut hakemuksesta metsästyslain 42 §:n 1 momentin mukaisen lausunnon. Lausunnon mukaan kiljuhanhen suojelua varten on laadittu toimenpidesuunnitelmat sekä kansainvälisellä tasolla AEWA:n puitteissa että Suomessa kansallisesti. Tarhattujen kiljuhanhien päästäminen luontoon ei ole tällä hetkellä näiden toimintasuunnitelmien mukaista, eikä sellaista toimintaa tule harjoittaa ennen sitä koskevien kansainvälisesti sovittavien suositusten laatimista. Tarhoista peräisin olevien lintuyksilöiden geneettisen puhtauden määritysmenetelmistä ei vallitse yksimielisyyttä tutkijoiden keskuudessa. Ympäristöministeriö on katsonut, ettei hakemusta tule hyväksyä. Muiden hanhilajien perimää mahdollisesti kantavien yksilöiden pääseminen luontoon voisi olla lajin luontaisen kannan säilymiselle haitallista.

Suomen ympäristökeskus on 28.4.2011 antanut hakemuksesta metsästyslain 42 §:n 1 momentin mukaisen lausunnon. Suomen ympäristökeskus on todennut lausunnossaan, että metsästyslain 42 §:n 1 momentin mukaan lupaa maahantuontiin ei saa myöntää, jos toimenpiteestä aiheutuu merkittävää haittaa (oikeastaan voi aiheutua haittaa) luonnolle tai luonnonvaraiselle eläimistölle. Tällaista haittaa voi syntyä, koska tarhoista peräisin olevien lintuyksilöiden geneettisen puhtauden määritysmenetelmistä ei vallitse yksimielisyyttä tutkijoiden keskuudessa. Ongelma on edelleenkin se, etteivät käytetyt menetelmät anna täyttä varmuutta lintujen perimästä, eikä risteymiä voi erottaa, vaikka niitä tiedetään olevan. Muiden hanhilajien perimää mahdollisesti kantavien yksilöiden pääseminen luontoon voisi olla lajin luontaisen kannan säilymiselle haitallista.

Yksi voimakkaasti vähenevän lajin pelastamiskeinoista on tarhaus- ja istutustoiminta, jota on kiljuhanhen osalta toteutettu Ruotsissa ja Suomessa. Istutustoimintaa ei tällä hetkellä toteuteta viranomaisten toimesta. Tarhaus- ja istutustoiminnassa noudatetaan kansainvälisessä suojelusuunnitelmassa ja sen liitteissä sovittuja toimintatapoja (AEWA 2007, Jones ym. 2008). Suomen kansallisessa kiljuhanhen suojeluohjelmassa todetaan, että mitään kiljuhanhen istutustoimintaan liittyviä toimenpiteitä ei toteuteta ennen kuin AEWA:n ehdottama kansainvälinen tarhaus ja istutustoimintaryhmä on laatinut suosituksensa. Samalla varmistutaan siitä, ettei istutuksia toteuteta ohjausryhmän linjausten vastaisesti. Työryhmä ei ole vielä julkaissut tarhaus- ja istutustoimintaa koskevia suosituksia. Lupaa kiljuhanhen maahantuontiin ei tulisi myöntää.

Valituslautakunta on todennut, että asiassa esitetyn selvityksen perusteella tarhoista peräisin olevien lintuyksilöiden geneettisen puhtauden määritysmenetelmistä ei vallitse yksimielisyyttä tutkijoiden keskuudessa. Vaikka valittaja on vastineessaan riistakeskukselle ilmoittanut, että hakemus ei koske luontoon laskemista, vaan maahantuontia, alkuperäisen hakemuksen mukaan toiminta tähtää kiljuhanhen palauttamiseen Lapin luontoon. Vierasta perimää mahdollisesti kantavien yksilöiden pääseminen luontoon vahingossakin voi olla lajin luontaisen kannan säilyttämiselle haitallista.

Siltä osin kuin valittaja vetoaa vapaaseen liikkuvuuteen Euroopan unionin sisämarkkinoilla, valituslautakunta on todennut, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 35 artiklan mukaan se, mitä 34 ja 35 artiklassa määrätään, ei estä sellaisia muun muassa tuontia koskevia kieltoja tai rajoituksia, jotka ovat perusteltuja muun muassa eläinten terveyden ja elämän suojelemiseksi.

Edellä mainituilla perusteilla ja kun metsästyslain 42 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa, edellä mainituissa lausunnoissa on vastustettu luvan myöntämistä, valituslautakunta oikeusohjeissa mainitut muutkin säännökset huomioon ottaen on katsonut, että riistakeskus on sen päätöksentekoaikana käytössä olleiden tietojen perusteella voinut hylätä valittajan hakemuksen.

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan soveltamat oikeusohjeet

Sopimus Euroopan unionin toiminnasta (unionin virallinen lehti nro C 83, 30.3.2010) 35, 191 ja 193 artikla

Metsästyslaki (615/1993, muut. 159/2011) 42 §

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Kiljuhanhen Ystävät ry on valituksessaan vaatinut, että valituslautakunnan ja riistakeskuksen päätökset kumotaan.

Yhdistyksen tavoitteena on palauttaa kiljuhanhi pesimälajiksi Lapin luontoon, mihin luonnonvaraisten lintujen suojelusta annettu direktiivi eli lintudirektiivi (79/409/ETY) Suomea velvoittaakin.

Valitus on hylätty metsästyslain 42 §:n 1 momentin perusteella. Tämä lainkohta ei kuitenkaan sovellu puheena olevaan tapaukseen, sillä toisin kuin Suomen ympäristökeskuksen lausunnossa 28.4.2011 on väitetty, toimenpiteestä ei aiheudu merkittävää haittaa luonnolle tai luonnonvaraiselle eläimistölle.

Tutkijoiden keskuudessa ei vallitse yksimielisyyttä tarhoista peräisin olevien lintuyksilöiden geneettisen puhtauden määritysmenetelmistä, mutta yksimielisyyttä ei voi odottaakaan kaikilta tutkijoilta. Lausuntoja arvioitaessa on myös pidettävä mielessä kytkökset, joista lausuntojen antajien ja näiden taustavoimien saama rahoitus ja päätäntävalta riippuvat. Kiljuhanhea koskevassa asiayhteydessä ympäristöministeriö on valinnut Suomen edustajat kiljuhanhen suojelua käsitteleviin kansainvälisiin ja kansallisiin elimiin, etenkin AEWA:n kiljuhanhityöryhmiin ja laatimaan suojelusuunnitelmia. Nämä edustajat vetoavat lausuntoja antaessaan laatimiinsa suunnitelmiin. Oikeuskanslerin 4.11.2011 antaman päätöksen (Dnro OKV/457/l/2009) mukaan suojeluohjelma ei synnytä rajoituksia tai velvoitteita viranomaisille tai yksityisille.

Kiljuhanhi on kuollut sukupuuttoon nykyisen suojelupolitiikan seurauksena Suomesta jo 10 vuotta sitten. Norjassa kesällä 2012 pesi sikäläisen kiljuhanhiprojektin mukaan onnistuneesti enää kolme paria. Tuotavien lintujen mahdollisella vierasperäisyydellä ei siten voida tarkoittaa niiden eroamista Suomen luonnonvaraisista kiljuhanhista, koska niitä ei enää ole olemassa. Ilmeisesti tarkoitetaankin mahdollisia geneettisiä eroja Norjan kiljuhanhiin nähden.

Toimenpiteestä aiheutuva merkittävä haitta luonnolle tai luonnonvaraiselle eläimistölle on tulkittu teoreettiseksi riskiksi siitä, että tarhakarkulainen tai yhdistyksen tarhalta varastettu kiljuhanhi päätyisi Ruijaan ja pesisi siellä Norjan viimeisten kiljuhanhien kanssa. Linnun joutuminen Norjaan on epätodennäköistä ja sen pesiminen siellä vielä epätodennäköisempää. Epätodennäköisyydestään huolimatta tällaisen tapahtuman seurauksia on mahdollista kuitenkin analysoida. On arvioitava, mitä Pohjoismaiden kiljuhanhille on tapahtumassa ja miten mahdollinen tuontilinnun pesintä vaikuttaisi tapahtumien kulkuun. Arvioita kiljuhanhien tulevaisuudesta ja istutuksen vaikutuksista on tehty ja julkaistu tieteellisessä kirjallisuudessa. Asia tullaan ottamaan esille myös konferenssissa Wetlands Intemational GOOSE 2013.

Kiljuhanhen pesimäalueesta, joka aikoinaan myötäili Euraasian pohjoisrannikkoa, on jäljellä enää erillisiä saarekkeita. Näistä Euroopan puolella on kaikkien pienin saareke, joka on Norjassa, ja noin 500 linnun saareke Uralin ja Petsora-joen välissä Euroopan äärimmäisessä koillisnurkassa. Kummankin saarekkeen populaatio on pienenemässä. Euroopan Unionin alueella kiljuhanhi pesii tarhojen lisäksi vain Ruotsissa Ärjeplogin kunnassa. Ruotsin noin 100–200 kiljuhanhen kanta kasvaa. Se polveutuu muutamasta alkuperäisestä sekä noin sadastaviidestäkymmenestä 1980-luvulla istutetusta geenitestaamattomasta tarhalinnusta. Jollei asiain kulkuun puututa, Norjan kiljuhanhet kuolevat sukupuuttoon ja Ruotsin kanta leviää vähitellen hallitsevaksi koko pohjoiskalotilla, ellei sitten esimerkiksi ilmastonmuutos tai metsästyslainsäädäntö johda koko lajin tuhoon. Joidenkin norjalaislintujen, myöhemmin ehkä venäläistenkin, voi toivoa risteytyvän vähitellen kasvavaa ruotsalaiskantaa vahvistamaan. WWF:n hankkimaan dataan perustuvalla tietokonesimulaatiolla on selvitetty, että ruotsalaisten suojelusuunnitelman tavoite, 1 000 pesivää kiljuhanhea, saavutettaisiin vasta vuosikymmenissä. Kiljuhanhen leviämisaikaa Ruotsista Suomeen on vaikea ennustaa, koska ei ole olemassa kokemusta noin suuren kasvavan kiljuhanhipopulaation maantieteellisestä leviämistavasta. Tiedetään vain, että Ruotsin nykyiset pari sataa kiljuhanhea ovat vielä kotipaikkauskollisia. Kanta kasvaa, mutta pesimäalue laajenee hitaasti. Ilman Suomeen tai aivan lähialueille pian tehtäviä istutuksia käy niin, että saamme olla vuosikymmeniä ilman kiljuhanhipesintöjä. Kun niitä ehkä alkaa esiintyä, kyseessä ovat oleellisesti nykyistä ruotsalaiskantaa edustavat tarhaperäiset linnut, koska Pohjoismaiden kiljuhanhista jo nyt kolme neljäsosaa on tarhakantaa.

Ruotsissa on tehty selvitys, jonka mukaan Ruotsin kiljuhanhikantaa ei käytännössä voida puhdistaa niistä geeneistä, joiden epäillään olevan peräisin lähilajista tundrahanhesta. Euroopan Unionin virallinen kanta on, että kaikki luonnossa syntyneet kiljuhanhet, erityisesti ruotsalaislinnut, ovat yhtä lailla suojeltavia historiastaan riippumatta. Arvioitavana on, miten parinkymmenen kiljuhanhen tuonti Saksasta voisi vaikuttaa tähän tapahtumainkulkuun. Erimielisyyttä ei vallitse siitä, että tuotavaksi suunnitellut kiljuhanhet ovat geenitutkimusten mukaan vapaita kaikista muista risteymäepäilyistä, paitsi mahdollisesti niistä tundrahanhiperäisiksi epäillyistä jäämistä, joita ruotsalaislinnuissakin on. Saksalaislinnuissa niitä on merkittävästi vähemmän. Havainto on sopusoinnussa lintujen historian kanssa. Ne ovat peräisin DDR:n ajalta, eivät läntisiltä tarhoilta, kuten Ruotsin luonnonvarainen kiljuhanhikanta.

Suomessa, etenkin länsirannikolla nähdään muuttoaikoina vuosittain sekä Norjan että Ruotsin kiljuhanhia. Harvemmin ja vain Suomenlahdella myös yksittäisiä Venäjältä läpimuuttavia yksilöitä. Eri populaatioiden linnut voivat siis kohdata ja pariutua talvella. Kaikki Siperian puolivälistä länteen Venäjällä pesivät kiljuhanhet edustavat samaa populaatiota ahtaimmassakin tulkinnassa.

Suomen ympäristökeskuksen väite, jonka mukaan tuotavissa linnuissa tiedetään olevan risteymiä, ei vastaa tosiasioita. Tiedetään ainoastaan, että tuotavissa linnuissa esiintyy tiettyjä geenejä, joita on epäilty hybridiperäisiksi, mutta ei ole näyttöä siitä, etteikö samoja geenejä esiintyisi muissakin kuin Ruotsiin istutetuissa luonnonvaraisissa kiljuhanhissa eikä siitä, että ne olisivat peräisin risteymistä. Ruotsin kiljuhanhien menestys osoittaa lisäksi, että nämä geenit ovat niille haitattomia lisäten niiden geneettistä monimuotoisuutta, mikä parantaa sopeutumista muuttuviin oloihin.

Maailman lintutarhoissa on suurin piirtein 300 kiljuhanhea, mikä määrä on samalla yleisesti hyväksytty minimi sille, että tarhakanta voisi säilyttää kohtuullisen elinvoiman. Näistä linnuista noin 100 on Saksassa ja 50 Suomessa Kiljuhanhen Ystävät ry:n tarhassa. Ruotsissa on noin 40 viime vuosina Venäjältä tuotua kiljuhanhea. Tarhakanta kasvaa hitaasti, jos ollenkaan, eikä se ainakaan vuosikymmeneen kestä muuta kuin tutkimusluontoista istutustoimintaa. Lintujen vaihto tarhojen välillä on osa tarhakannan monimuotoisuuden eli elinvoiman säilytysohjelmaa. Tuotavien lintujen risteyttämistä yhdistyksen oman tarhakannan kanssa ei vielä ole suunniteltu. Linnut pidetään erillään, kunnes Suomen nykyisestä kiljuhanhen tarhakannasta saadaan lisää tutkimustietoa.

Edellä olevan perusteella ei ole näyttöä sille, että tutkittujen kiljuhanhien tuonti Saksasta aiheuttaisi merkittävää haittaa luonnolle tai luonnonvaraiselle eläimistölle.

EU:n lainsäädännön mukaan hanhien maahantuonti on luvallista, koska kaikki hanhet lajista ja rodusta riippumatta nimenomaan ovat siipikarjaa. Aiottujen lintujen tuominen Suomeen ei ole vaaraksi minkään eläimen terveydelle tai elämälle. Sitä ei ole myöskään näiden lintujen asianmukainen tarhaaminen tutkimuskäyttöön eikä niiden pitäminen elossa, kunnes niiden jälkeläisiä tarvitaan istutettavaksi.

Maatalouselinkeinojen valituslautakunta ei päätöksessään ole huomioinut eikä kumonnut yhdistyksen vastineessa esitettyjä näkökohtia eikä sen liitteinä olleita asiantuntijalausuntoja. Asiassa annetut päätökset ovat perustuneet virheellisiin ja perustelemattomiin väitteisiin tuotavien lintujen luonteesta ja kiljuhanhen asemasta Suomen, Euroopan ja maailman luonnossa sekä metsästyslain 42 §:n 1 momentin väärään tulkintaan.

Suomen riistakeskus on lausunnossaan esittänyt, että valitus hylätään. Lausunnon mukaan valituskirjelmässä ei ole esitetty sellaista uutta materiaalia tai tosiseikastoa, jolla olisi vaikutusta valituksen tarkoittamassa asiassa. Lisäksi lausunnossa on viitattu Suomen riistakeskuksen ja valituslautakunnan päätöksiin ja esitetty seuraavaa:

Metsästyslain 42 §:n mukaan lupa on evättävä, jos toimenpiteestä voi aiheutua haittaa luonnolle tai luonnonvaraiselle eläimistölle. Päätösharkinnassa arvioidaan, voiko toimenpiteestä aiheutua haittaa luonnolle tai luonnonvaraiselle eläimistölle. Haitan ei siis tarvitse olla merkittävää. Metsästyslain 42 §:n mukaiset lausunnonantajat ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus eivät ole puoltaneet hakemusta.

Kiljuhanhen Ystävät ry on Suomen riistakeskuksen lausunnon johdosta antamassaan vastaselityksessä esittänyt muun ohella seuraavaa:

Kiljuhanhi ei enää pesi luonnonvaraisena Suomessa. Viimeiset havainnot lajin pesimisestä maassamme ovat 1990-luvun puolesta välistä. Sata vuotta sitten Suomen kanta oli noin 1 000 yksilöä.

Myös Ruotsissa kiljuhanhen kanta pieneni 1980-luvulle tultaessa lähes olemattomiin. Tärkeimpänä syynä lajin kannan pienenemiseen pidetään liikametsästystä, joka ainakin viime vuosikymmeninä on keskittynyt kiljuhanhen kaakkoon suuntautuvan muuton levähdysalueille ja talvehtimisalueille. Koska EU:n alueella metsästys on selkeän säädeltyä, ruotsalaisten tavoite oli saada luontoon palautetut kiljuhanhet muuttamaan läntiseen Eurooppaan ja pysymään vuotuisen kierron aikana EU:n alueella. Ruotsiin on saatu palautettua hitaasti kasvava kanta, joka talvehtii Hollannissa, jossa sille on EU:n vaatimuksen mukaisesti perustettu suojelualue.

Kiljuhanhen Ystävät ry on Suomessa halunnut seurata Ruotsin mallin mukaista lajin palauttamistapaa pyrkien yhteistyöhön viranomaisten kanssa. Yhdistyksellä on Hämeenkoskella alun perin Hämeen ympäristökeskuksen hankkima kiljuhanhikanta, jonka elinvoiman ylläpitämiseksi tarvitaan uusia yksilöitä. Tämän vuoksi yhdistys on hakenut maahantuontilupaa laadukkaille kiljuhanhenpoikasille.

Toisin kuin valituslautakunnan päätöksessä ja asiassa annetuissa lausunnoissa on esitetty, yhdistyksen hakemuksessa ei ole kysymys metsästyslain 42 §:ssä tarkoitetusta tilanteesta. Kiljuhanhi ei ole mainitussa säännöksessä tarkoitettu riistalaji eikä vierasperäinen lintulaji. Sen sijaan kiljuhanhi on kotimainen laji, johon luonnonsuojelulain 37 §:n mukaisesti sovelletaan luonnonsuojelulain säännöksiä. Kiljuhanhi on luonnonsuojeluasetuksessa mainittu uhanalainen laji.

Metsästyslain 42 §:n sanamuoto mahdollistaa metsästyslain 5 §:ssä mainittujen riistalajien osalta paitsi lajien myös Suomessa esiintymättömien kantojen maahantuonnin kontrollin. Koska kiljuhanhi ei ole riistalaji, mainitulla säännöksellä ei ole merkitystä kiljuhanhen osalta.

Tuotavaksi aiotut linnut ovat kiljuhanhia ja näin ollen Suomessa luonnossa esiintyviä hanhia. Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen edustajat ovat olleet jäseninä maa- ja metsätalousministeriön asettamassa työryhmässä, joka on antanut mietinnön "Ehdotus kansalliseksi vieraslajistrategiaksi. Helsinki 2011. Työryhmämuistio 2011:2", jonka mukaan vierasperäinen laji/vieraslaji on biologinen käsite. Tällainen laji on ihmisen toimesta tahallaan tai vahingossa tuotu alueelta, josta laji ei voisi omin voimin siirtyä tarkasteltavaan maahan, tässä tapauksessa Suomeen. Suomessa vielä muuttoaikoina tavattavaa kiljuhanhea ei voida pitää vieraslajina.

Lisäksi on otettava huomioon, että tuotavaksi aiotut linnut ovat siipikarjaa, jota ei koske lintujen yleinen tuontikielto. Siipikarjan siirtämistä maasta toiseen EU:n sisällä säätelevät ainoastaan lintujen hyvinvointiin ja eläintautien torjuntaan liittyvät näkökohdat. Tavaroiden vapaa liikkuvuus EU:n sisämarkkinoilla koskee myös siipikarjaa.

Kiljuhanhien tuontikieltoa ei voida perustella myöskään luonnonsuojelulain 44 ja 45 §:n nojalla. Luonnonsuojelulain 44 § koskee ainoastaan direktiivin (EC) No 338/97 liitteissä lueteltuja eläinlajeja, eikä kiljuhanhi kuulu niihin. Luonnonsuojelulain 45 § puolestaan on kansallista lainsäädäntöä, jota ei sovelleta, jos se on ristiriidassa EU:n lainsäädännön kanssa. Siipikarjan ja erityisesti hanhien osalta ristiriita edellä esitettyjen siipikarjaa koskevien direktiivien kanssa on ilmeinen. Tästä on seurauksena, että kun eläinlääkinnällisiä määräyksiä noudatetaan, kiljuhanhien maahantuonnille Euroopan Unionin sisämarkkinoiden alueelta ei ole esteitä.

Käsiteltävänä oleva lupa-asia on osa laajempaa kokonaisuutta, kiljuhanhen palauttamista pesimään Suomessa. Kiljuhanhiongelma ei ole luonteeltaan juridinen, vaan biologinen ja jossain määrin taloudellinen.

Kiljuhanhi on uhanalainen eläin, jonka suojelua pidetään tärkeänä ja jonka suojeluun osallistuminen kuuluu eläintarhojen lakisääteisiin tehtäviin. Erikoistumattomalla eläintarhalla ei ole mahdollisuuksia ylläpitää riittävää kiljuhanhikantaa. Hämeenkosken kiljuhanhitarha on maailman suurin ja ainoa paikka Suomessa, jossa harrastetaan kiljuhanhen monipuolisen kannan ylläpitämistä. Tarhakasvatuksessa ja luonnossa esiintyvistä pienten populaatioiden ongelmista, kuten sisäsiittoisuudesta selviämiseksi tarvitaan eläintarhojen välistä yhteistyötä, kuten lintujen vaihtamista ja hajasijoitusta. Tarhakasvatus ei ole helppoa, ja tarhalinnutkin muodostavat maailmanlaajuisesti uhanalaisen lintukannan. Suurin osa siitä on Saksassa ja Suomessa. Yhteenlaskettu kanta on jo kutistunut alle 300 yksilöön, mitä pidetään eläinlajin elinvoimaisen kannan minimikokona. Luonnosta pitäisi ottaa noin 100 yksilöä ja ylläpitää noin 300 yksilön kantaa, mieluummin suurempaa, hajautettuna useissa paikoissa, jotta taudin tai onnettomuuden sattuessakin jäisi jäljelle ainakin 300. Kiljuhanhien tuonti Saksasta palvelisi näitä normaaleja käytäntöjä.

Maailman tarhakannalle on Suomen riistakeskuksen asettaman tuontikiellon toimeenpanotavan vuoksi jo voinut aiheutua vahinkoa Suomen lisäksi myös Saksassa, jossa Suomeen tarkoitetut geenitutkitut siitoskiljuhanhet ovat mahdollisesti siirron lykkääntyessä joutuneet hajalleen koristelinnuiksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan ja Suomen riistakeskuksen päätökset kumotaan ja asia palautetaan Suomen riistakeskukselle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Asian käsittelyvaiheet ja kysymyksenasettelu

Kiljuhanhen Ystävät ry on maa- ja metsätalousministeriölle osoittamassaan hakemuksessa pyytänyt lupaa saada tuoda maahan kasvatustarkoituksiin kiljuhanhia. Hakemuksen mukaan saksalaisista eläintarhoista tuotaisiin maahan hedelmöittyneitä munia tai eläviä kiljuhanhia yhteensä 20 kappaletta sijoitettaviksi yhdistyksen Hämeenkosken tarhaan. Toiminta tähtää kiljuhanhien palauttamiseen Lapin luontoon.

Maa- ja metsätalousministeriö on metsästyslain 42 §:ään (159/2011) viitaten siirtänyt yhdistyksen hakemuksen mainitussa lainkohdassa tarkoitettuna maahantuontilupa-asiana toimivaltaiselle viranomaiselle eli Suomen riistakeskukselle.

Suomen riistakeskus on hylännyt yhdistyksen hakemuksen. Päätöksen perustelujen mukaan geneettiseltä taustaltaan epäselvien hanhiyksilöiden maahantuonti ja tarhaaminen aiheuttaa metsästyslain 42 §:n 1 momentissa tarkoitetun uhan tällaisten lintujen päätymisestä luontoon.

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt yhdistyksen valituksen Suomen riistakeskuksen päätöksestä.

Asiassa on yhdistyksen valituksen johdosta ensin ratkaistava, edellyttääkö yhdistyksen hakemus metsästyslain 42 §:n 1 momentissa tarkoitettua Suomen riistakeskuksen lupaa. Tämän jälkeen on vielä mahdollisesti arvioitava, onko mainitussa lainkohdassa tarkoitetun luvan myöntämiseen edellytyksiä.

Sovellettavat ja asiaan liittyvät oikeusohjeet

Metsästyslain maahantuontikielto

Metsästyslain 42 §:n 1 momentin (615/1993) mukaan uusien vierasperäisten riistalajien maahantuonti tai luontoon laskeminen ilman maa- ja metsätalousministeriön lupaa oli kielletty. Lupahakemuksesta oli pyydettävä ympäristöministeriön lausunto. Lupa oli evättävä, jos toimenpiteestä aiheutui merkittävää haittaa luonnolle tai luonnonvaraiselle eläimistölle. Luvassa voitiin antaa määräyksiä siitä, miten maahantuonti ja luontoon laskeminen oli suoritettava.

Hallituksen esityksessä (300/1992 vp) lausuttiin edellä mainitun säännöksen yksityiskohtaisissa perusteluissa seuraavaa:

"Vierasperäisten eläinten laskeminen luontoon saattaa merkitä huomattavaa muutosta luonnonvaraisten eläinlajien keskinäisissä suhteissa. Vieras kanta voi risteytymisten vuoksi heikentää olemassa olevaa kantaa. Vierasperäinen eläin saattaa soveltua Suomen olosuhteisiin ja elää Suomen luonnossa entisiä eläinlajeja sanottavasti haittaamatta. Toisaalta tällainen eläin myös saattaa levitä laajalle ja luontaisia vihollisia vailla olevana vaikeuttaa Suomen alkuperäisten eläinlajien menestymistä. Ennen vierasperäisten eläinlajien luontoon päästämistä tulisi perusteellisesti selvittää mahdolliset seuraukset. Tämän vuoksi ehdotetaan, että sellaisten lintujen tai nisäkkäiden, joilla ei ennestään ole luonnonvaraista kantaa Suomessa, maahantuontiin tai luontoon laskemiseen olisi saatava maa- ja metsätalousministeriön lupa. Lupaa ei voitaisi myöntää, jos vierasperäisen eläimen luontoon leviäminen aiheuttaisi merkittävää haittaa luonnolle tai luonnonvaraiselle eläimistölle."

Metsästyslain 42 §:n 1 momenttia muutettiin melkein välittömästi lailla 1268/1993. Lainmuutosta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 245/1993 vp) lausuttiin, että käsite vierasperäisistä riistalajeista jäi epäselväksi, koska riistaeläimet on lueteltu metsästyslain 5 §:ssä. Säännöstä ehdotettiin muutettavaksi siten, että kielto koskee vierasperäisiä lintu- tai nisäkäslajeja. Perustelujen mukaan vastaava haitta kuin vierasperäisistä eläinlajeista saattaa luonnonvaraiselle eläimistölle olla myös vierasperäisistä eläinkannoista, jotka mahdollisesti heikentävät omia kantoja.

Metsästyslain 42 §:n 1 momentin (1268/1993) muutetun sanamuodon mukaan vierasperäisten lintu- tai nisäkäslajien samoin kuin vierasperäisten riistaeläinkantojen maahantuonti tai luontoon laskeminen ilman maa- ja metsätalousministeriön lupaa oli kielletty. Lupahakemuksesta oli pyydettävä ympäristöministeriön lausunto. Lupa oli evättävä, jos toimenpiteestä aiheutui merkittävää haittaa luonnolle tai luonnonvaraiselle eläimistölle. Luvassa voitiin antaa määräyksiä siitä, miten maahantuonti ja luontoon laskeminen oli suoritettava.

Metsästyslain 42 §:n 1 momenttia on edelleen muutettu riistahallintolain säätämisen yhteydessä (HE 237/2010 vp). Maa- ja metsätalousvaliokunta ehdotti mietinnössään (MmVM 23/2010) varovaisuusperiaatteeseen viitaten, että metsästyslain 42 §:n 1 momenttia muutetaan niin, että lupa on evättävä, jos toimenpiteestä voi aiheutua haittaa luonnolle tai luonnonvaraiselle eläimistölle.

Metsästyslain 42 §:n 1 momentti (159/2011) on tullut voimaan 1.3.2011. Mainitun momentin mukaan vierasperäisten lintu- tai nisäkäslajien samoin kuin vierasperäisten riistaeläinkantojen maahantuonti tai luontoon laskeminen ilman Suomen riistakeskuksen lupaa on kielletty. Lupahakemuksesta on pyydettävä ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen lausunto. Lupa on evättävä, jos toimenpiteestä voi aiheutua haittaa luonnolle tai luonnonvaraiselle eläimistölle. Luvassa voidaan antaa määräyksiä siitä, miten maahantuonti ja luontoon laskeminen on suoritettava.

Luonnonsuojelua koskevia säännöksiä

Luonnonsuojelulain 5 §:n 1 momentin mukaan mainitun lain 1 §:ssä tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi luonnonsuojelussa on tähdättävä maamme luontotyyppien ja luonnonvaraisten eliölajien suotuisan suojelutason saavuttamiseen ja säilyttämiseen. Pykälän 3 momentin mukaan eliölajin suojelutaso on suotuisa, kun laji pystyy pitkällä aikavälillä säilymään elinvoimaisena luontaisissa elinympäristöissään.

Luonnonsuojelulain 43 §:n 1 momentin (1096/1996) mukaan vierasperäistä eläinlajia, josta ei säädetä metsästyslaissa, ei saa päästää luontoon, jos on aihetta epäillä, että siitä voi syntyä pysyvä kanta.

Luonnonsuojelulain 44 §:ssä säädetään uhanalaisten lajien kansainvälisestä kaupasta. Pykälän 1 momentin mukaan luonnonvaraisten kasvien ja eläinten suojelemisesta niiden kauppaa sääntelemällä annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 338/97 tarkoitettujen eläin- ja kasvilajien yksilöiden, niiden osien tai johdannaisten maahantuonnista, maastaviennistä, jälleenviennistä ja kauttakuljetuksesta sekä niiden kaupasta, tarjoamisesta kaupaksi, hallussapidosta kaupallisessa tarkoituksessa, julkisesta näytteillepanosta kaupallisessa tarkoituksessa ja kuljetuksesta myytäväksi on voimassa, mitä mainitussa asetuksessa säädetään.

Luonnonsuojelulain 47 §:n 1 momentin mukaan asetuksella voidaan säätää erityisesti suojeltavaksi lajiksi sellainen uhanalainen eliölaji, jonka häviämisuhka on ilmeinen. Kiljuhanhi (Anser erythropus) on mainittu luonnonsuojeluasetuksen liitteessä 4 luonnonsuojelulain 47 §:n 1 momentissa tarkoitettuna erityisesti suojeltavana lajina.

Euroopan unionin oikeus

Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen (SEUT) 34 ja 35 (aiemmat 28 ja 29 artiklat) artiklojen mukaan jäsenvaltioiden väliset tuonnin ja viennin määrälliset rajoitukset ja kaikki vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet ovat kiellettyjä.

Sopimuksen 36 artiklan (aiempi 30 artikla) mukaan, mitä 34 ja 35 artiklassa määrätään, ei estä sellaisia tuontia, vientiä tai kauttakuljetusta koskevia kieltoja tai rajoituksia, jotka ovat perusteltuja julkisen moraalin, yleisen järjestyksen tai turvallisuuden kannalta, ihmisten, eläinten tai kasvien terveyden ja elämän suojelemiseksi, taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojelemiseksi taikka teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelemiseksi. Nämä kiellot tai rajoitukset eivät kuitenkaan saa olla keino mielivaltaiseen syrjintään tai jäsenvaltioiden välisen kaupan peiteltyyn rajoittamiseen.

Sopimuksen 191 artiklan (aiempi 174 artikla) 1 kohdan mukaan unionin ympäristöpolitiikalla pyritään suojelun korkeaan tasoon unionin eri alueiden tilanteiden erilaisuus huomioon ottaen. Unionin ympäristöpolitiikka perustuu ennalta varautumisen periaatteelle sekä periaatteille, joiden mukaan ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä, ympäristövahingot olisi torjuttava ensisijaisesti niiden lähteellä ja saastuttajan olisi maksettava.

Sopimuksen 193 artiklan mukaan (aiempi 176 artikla) suojatoimenpiteet, jotka on toteutettu 192 artiklan nojalla, eivät estä jäsenvaltioita pitämästä voimassa tai toteuttamasta tiukempia suojatoimenpiteitä. Näiden toimenpiteiden on oltava sopusoinnussa perussopimusten kanssa. Niistä ilmoitetaan komissiolle.

Kiljuhanhi (Anser erythropus) on luonnonvaraisten lintujen suojelusta annetun direktiivin (2009/147/EY, lintudirektiivi) 4 (1) artiklassa tarkoitettu liitteessä I mainittu laji, jonka elinympäristöjä on suojeltava erityistoimin, jotta varmistetaan lajin eloonjääminen ja lisääntyminen niiden levinneisyysalueella.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Hakemuksen mukaan maahantuonnin lopullinen tarkoitus ja päämäärä on tarhattujen kiljuhanhien istuttaminen takaisin Lapin luontoon. Hakemuksessa ei siten jo tästä syystä voida katsoa olleen kysymys kaupallisesta siipikarjan maahantuonnista. Korkein hallinto-oikeus myös toteaa, että Euroopan unionin jäsenvaltioiden väliselle viennille ja tuonnille voidaan asettaa rajoituksia, jos ne ovat perusteltuja ympäristönsuojelunäkökohtien johdosta. Tähän liittyen on myös huomattava, että metsästyslain 42 §:n 1 momentin maahantuontikiellon perusteena on nimenomaan ollut ympäristönsuojelu. Mainittua säännöstä täydentää luonnonsuojelulain 43 §:n 1 momentti. Metsästyslain 42 §:n 1 momenttia ei siten voida tässä asiassa jättää soveltamatta sillä valituksessa esitetyllä perusteella, että hakemuksessa olisi ollut kysymys sellaisesta siipikarjan maahantuonnista, jonka estäminen olisi Euroopan unionin sisämarkkinoiden vapaata liikkumista koskevien säännösten vastaista.

Metsästyslain 42 §:n 1 momentin mukaan muun ohella vierasperäisten lintulajien maahantuonti tai luontoon laskeminen ilman lupaa on kielletty. Korkein hallinto-oikeus pitää selvitettynä, että yhdistyksen hakemuksessa on ollut kysymys hakemuksessa tarkemmin yksilöityjen lintujen osalta sekä maahantuonnista että edelleen luontoon laskemisesta. Asiassa on tämän johdosta otettava ensin kantaa siihen, kuuluvatko mainitut lintuyksilöt niihin metsästyslain 42 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin vierasperäisiin lintulajeihin, joita koskee mainitussa säännöksessä tarkoitettu maahantuontikielto ja kielto laskea niitä luontoon.

Asiassa saadun selvityksen mukaan kiljuhanhi ei ole pesinyt Suomessa 1990-luvun puolivälin jälkeen. Yhdistys muun ohella toteaa, että kiljuhanhi on kuollut Suomessa sukupuuttoon. Asiantuntijalausuntojen mukaan hakemuksessa tarkoitettu kiljuhanhien palauttaminen Suomen luontoon tehtäisiin sellaisilla ulkomailla tarhatuilla kiljuhanhilla, joiden geneettinen alkuperä on epäselvä. Asiantuntijalausuntojen mukaan linnuissa voi olla myös muiden hanhilajien perimää.

Koska Suomessa ei esitetyn selvityksen perusteella enää esiinny pesivää kiljuhanhikantaa, asiassa on otettava kantaa siihen, miten metsästyslain 42 §:n 1 momentissa tarkoitettua vieraslajin käsitettä on tässä tilanteessa sovellettava. Jos kiljuhanhea (Anser erythropus) ei mainitulla perusteella ole kuitenkaan pidettävä Suomessa vieraslajina, asiassa on tämän jälkeen arvioitava, missä määrin kiljuhanhen geneettisen perimän vaihtelu on mahdollista ilman, että kysymyksessä olisi kiljuhanheen (Anser erythropus) nähden metsästyslain 42 §:n 1 momentissa tarkoitettu vieraslaji.

Edellä mainittuihin metsästyslain 42 §:n 1 momentin soveltamisalaan ja hankkeen luvanvaraisuuteen liittyviin kysymyksiin ei ole asian aikaisemmissa vaiheissa otettu kantaa. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus ottamatta asiaan välittömästi enemmälti kantaa, kumoaa maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan ja Suomen riistakeskuksen päätökset ja palauttaa asian riistakeskukselle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Matti Pellonpää, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta ja Liisa Heikkilä. Asian esittelijä Tuulia Träskelin.

Asiaa ratkaistaessa on toimitettu äänestys.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen presidentti Pekka Vihervuoren äänestyslausunto:

"Kumoan maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan ja Suomen riistakeskuksen päätökset ja jätän tutkimatta Kiljuhanhen Ystävät ry:n Suomen riistakeskukselle tekemän hakemuksen.

Perustelut

Kiljuhanhi on vanhastaan kuulunut Suomen linnustoon. Pesivä kanta on kuitenkin merkittävästi heikentynyt. Useiden eri viranomaisten ja järjestöjen ylläpitämän Suomen lintuatlaksen mukaan kiljuhanhi esiintyy Suomessa säännöllisesti keväisin, sillä osa Norjan Finnmarkin pesimäkannasta levähtää kevätmuuton aikana Perämeren rannikoilla. Viimeinen varmistettu pesintä on Suomen puolella todettu Tunturi-Lapissa vuonna 1995. Tuoreimmassa atlaksessa ei kiljuhanhesta ole tehty pesintään viittaavia havaintoja, mutta sen tiedetään pesivän edelleen Norjan Finnmarkissa. Tuoreimmassa uhanalaisuusarviossa kiljuhanhi on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi, vaikka pesintää ei ole viime vuosina varmistettukaan.

Kiljuhanhi on näin ollen luonnonsuojelulain 37 §:n 1 momentissa tarkoitettu Suomessa luonnonvaraisena esiintyvä eläinlaji, johon sovelletaan lain 6 luvun säännöksiä. Mainitun lain 38 §:n 1 momentin mukaan luvun soveltamisalaan kuuluvat linnut ovat rauhoitettuja. Kiljuhanhi on myös luonnonsuojelulain 46 §:ssä tarkoitettu uhanalainen laji ja 47 §:ssä tarkoitettu erityisesti suojeltava laji.

Metsästyslain 42 §:n 1 momentin mukaan vierasperäisten lintu- tai nisäkäslajien samoin kuin vierasperäisten riistaeläinkantojen maahantuonti tai luontoon laskeminen ilman Suomen riistakeskuksen lupaa on kielletty.

Kiljuhanhi ei Suomessa luonnonvaraisesti yhä esiintyvänä lajina ole Suomessa vieraslaji. Luonnonsuojelulain ja -asetuksen mukaisena rauhoitettuna, uhanalaisena ja erityisesti suojeltavana lajina se ei myöskään ole metsästyslain soveltamisalaan kuuluva riistaeläin, eivätkä sen kannat ole eivätkä elpyessäänkään olisi riistaeläinkantoja.

Kiljuhanheen ei näin ollen voida soveltaa metsästyslain 42 §:ää, eikä Suomen riistakeskus ole asiassa toimivaltainen. Tämän vuoksi Suomen riistakeskuksen ja maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan päätökset on kumottava ja Kiljuhanhen Ystävät ry:n hakemus jätettävä tutkimatta."