Muu päätös 1686/2014

Asia Valitus ympäristönsuojelulain mukaisessa hallintopakkoasiassa

Valittaja S Oy

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 11.3.2013 nro 13/0141/2

Asian aikaisempi käsittely

Lohjan ympäristölautakunta on 17.11.2011 §:n 252 kohdalla tekemällään päätöksellä ympäristönsuojelulain 84 §:n nojalla antanut S Oy:lle määräyksen suorittaa seuraavat toimenpiteet (päävelvoitteet):

1) S Oy:n tulee poistaa kiinteistöltä 444-26-402-12 Raspiikikujalta sinne L Oy:n kiinteistöltä 444-26-503-1 ilman ympäristölupaa siirretyt maa-ainekset ja betonijätteet sekä kuljetettava ne asianmukaisen luvan omaavaan vastaanottopaikkaan 31.5.2012 mennessä. Lisäksi S Oy:n tulee toimittaa Lohjan ympäristöyksikköön viimeistään 15.6.2012 selvitys, josta ilmenee kiinteistön 444-26-402-12 maaperästä poistetun maa-aineksen ja betonijätteen määrä, toimituspaikka ja -aika sekä tositteet tai kuljetusasiakirjat kyseisen jätteen luovutuksesta.

2) S Oy:n tulee varmistaa maaperän puhtaus asiantuntevan tahon suorittamalla näytteenotolla kahden viikon sisällä siitä, kun luvatta tuodut betoninsekaiset maa-ainekset on poistettu kiinteistöltä.

Ympäristölautakunta on asettanut ympäristönsuojelulain 88 §:n nojalla kiinteät uhkasakot siten, että päävelvoitteen 1 osalta uhkasakon määrä on 25 000 euroa ja päävelvoitteen 2 osalta 2 500 euroa.

Jos päävelvoitetta ei noudateta, Lohjan ympäristölautakunta voi uhkasakkolain 10 §:n nojalla tuomita uhkasakon maksettavaksi.

Ympäristölautakunta on määrännyt, että päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Hallinto-oikeuden ratkaisut

Vaasan hallinto-oikeus on välipäätöksellään 16.5.2012 nro 12/0310/2 ympäristönsuojelulain 101 §:n 3 momentin ja 101 a §:n 1 momentin nojalla kieltänyt ympäristölautakunnan päätöksen täytäntöönpanon. Määräys on voimassa siihen saakka, kunnes pääasiaa koskeva valitus on lainvoimaisesti ratkaistu tai kunnes asiasta toisin määrätään.

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt S Oy:n valituksen Lohjan ympäristölautakunnan päätöksestä ja S Oy:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen. Ympäristölautakunnan päätöksessä maa-ainesten ja betonijätteiden poistamiselle asetettu määräaika on kuitenkin pidennetty päättymään 31.7.2013 ja selvityksen toimittamiselle asetettu määräaika 15.8.2013.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovelletut oikeusohjeet

Ympäristönsuojelulain 1 §:n 1 ja 3 kohtien mukaan ympäristönsuojelulain tavoitteena on ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä poistaa ja vähentää pilaantumisesta aiheutuvia vahinkoja sekä ehkäistä jätteiden syntyä ja haitallisia vaikutuksia.

Ympäristönsuojelulain 3 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan ympäristönsuojelulaissa tarkoitetaan toiminnanharjoittajalla luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka harjoittaa pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa tai joka tosiasiallisesti määrää toiminnasta.

Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavassa toiminnassa on ympäristönsuojelulain 4 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan periaatteena, että haitalliset ympäristövaikutukset ehkäistään ennakolta tai, milloin haitallisten vaikutusten syntymistä ei voida kokonaan ehkäistä, rajoitetaan ne mahdollisimman vähäisiksi (ennaltaehkäisyn ja haittojen minimoinnin periaate) ja että menetellään muutoin toiminnan laadun edellyttämällä huolellisuudella ja varovaisuudella ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi sekä otetaan huomioon toiminnan aiheuttaman pilaantumisen vaaran todennäköisyys, onnettomuusriski sekä mahdollisuudet onnettomuuksien estämiseen ja niiden vaikutusten rajoittamiseen (varovaisuus- ja huolellisuusperiaate). Pykälän 2 momentin mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavan toiminnan harjoittaja vastaa vaikutuksien ennaltaehkäisystä ja ympäristöhaittojen poistamisesta tai rajoittamisesta mahdollisimman vähäisiksi (aiheuttamisperiaate).

Ympäristönsuojelulain 7 §:n mukaan maahan ei saa jättää tai päästää jätettä tai muuta ainetta taikka organismeja tai mikro-organismeja siten, että seurauksena on sellainen maaperän laadun huononeminen, josta voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, viihtyisyyden melkoista vähentymistä tai muu niihin verrattava yleisen tai yksityisen edun loukkaus (maaperän pilaamiskielto).

Mainittua lainkohtaa koskevan hallituksen esityksen (HE 84/1999 vp) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan pilaantumista aiheuttavana toimena pidettäisiin paitsi varsinaista konkreettista pilaantumista aiheuttavaa päästämistä myös aineen tai jätteen jättämistä maahan. Jos pilaantumisen vaara olisi ilmeinen, aineen tai jätteen varastointi voitaisiin kieltää maaperän pilaantumiskiellon vastaisena. Tällöin pykälää tulisi tulkita yhdessä 4 §:n kanssa ennaltaehkäisyn ja haittojen minimoinnin periaatteen suuntaisesti.

Ympäristönsuojelulain 84 §:n 1 momentin mukaan valvontaviranomainen voi

1) kieltää sitä, joka rikkoo ympäristönsuojelulakia, sen nojalla annettua asetusta tai määräystä, jatkamasta tai toistamasta säännöksen tai määräyksen vastaista menettelyä;

2) määrätä sen, joka rikkoo ympäristönsuojelulakia taikka sen nojalla annettua asetusta tai määräystä, täyttämään muulla tavoin velvollisuutensa;

3) määrätä 1 tai 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla menetellyt palauttamaan ympäristö ennalleen tai poistamaan rikkomuksesta ympäristölle aiheutunut haitta;

4) määrätä toiminnanharjoittajan riittävässä määrin selvittämään toiminnan ympäristövaikutukset, jos on perusteltua aihetta epäillä sen aiheuttavan tämän lain vastaista pilaantumista.

Ympäristönsuojelulain 88 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, ympäristönsuojelulain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään.

Uhkasakkolain 6 §:n 1 momentin mukaan uhkasakko asetetaan määräämällä päävelvoite asianosaisen noudatettavaksi sakon uhalla.

Uhkasakkolain 7 §:n 1 momentin mukaan uhkasakko voidaan kohdistaa vain sellaiseen asianosaiseen, jolla on oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa päävelvoitetta. Pykälän 2 momentin mukaan jos päävelvoite koskee yhteisöä tai säätiötä, uhkasakko kohdistetaan joko yhteisöön tai säätiöön taikka sen päätösvaltaa käyttävän toimielimen jäseniin tai toimitusjohtajaan tai vastaavassa asemassa olevaan muuhun henkilöön.

Uhkasakkolain 8 §:n mukaan uhkasakon suuruutta harkittaessa on otettava huomioon päävelvoitteen laatu ja laajuus, velvoitetun maksukyky ja muut asiaan vaikuttavat seikat.

Tosiasiat

Lohjan kaupungin omistamalle ja S Oy:n 31.5.2048 saakka vuokraamalle Lohjan kaupungin Muijalan kaupunginosan korttelissa 402 sijaitsevalle tontille 12 on alkuvuodesta 2009 toimitettu täytehiekan ja kalliomurskeen lisäksi öljyn likaamia maa-aineksia, joissa oli mukana purkubetonia. Kuljetuksesta vastanneen V Ky:n mukaan kiinteistölle on toimitettu täytehiekkaa yhteensä 2 215,28 tonnia ja betonimursketta yhteensä 120 kuormaa. L Oy on selvityksessään ilmoittanut, että sen tuolloin Muijalan kaupunginosan korttelissa 503 omistamalta tontilta 1 on noudettu pulveroitua betonia noin 100 kuormaa. S Oy:n arvion mukaan kelvotonta täytehiekkaa ja betonijätettä on tuotu kiinteistölle satoja kuutioita.

L Oy:n aikaisemmin omistamalla tontilla on vuosina 1958–1995 toiminut P Oyj Abp:n betonielementtitehdas. Lisäksi kiinteistöllä on sijainnut tehtaan kaatopaikka, jota on käytetty vuosina 1958–1991. S Oy:n vuokraamalta kiinteistöltä otetussa betoninäytteessä öljyjakeiden pitoisuus 410 mg/kg on ylittänyt maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (214/2007) määritellyn kynnysarvon 300 mg/kg. Maanäytteissä öljyhiilivetyjen ja raskasmetallien pitoisuudet ovat jääneet alle edellä mainitussa asetuksessa määriteltyjen maaperän haitallisten aineiden pitoisuuksien alempien ohjearvojen. Osassa näytteistä kynnysarvot ovat kuitenkin ylittyneet arseenin, kromin, lyijyn ja sinkin sekä mahdollisesti kuparin osalta. Ympäristölautakunta on katsonut hallintopakkopäätöstä koskevassa pöytäkirjassaan, että koska alueelle luvatta tuodut maa-ainekset ja betonijätteet sisältävät aikaisemmasta käyttökohteesta peräisin olevia haitta-aineita, on mahdollista, että niistä voi aiheutua maaperän pilaantumista.

Ympäristölautakunta on 28.12.2009 antamallaan päätöksellä myöntänyt S Oy:lle ympäristöluvan valmisbetoniaseman ja betonituotetehtaan toimintaan sekä betoni- ja kalkkihiekkatiilijätteen hyödyntämiselle teollisuuskiinteistön pohjarakenteissa. Lupapäätös on lainvoimainen. Lupamääräyksen 21 mukaan rakennusaikaiset jätemateriaalit ja ylijäämämaat on poistettava kiinteistöltä ennen toiminnan aloittamista. Lupamääräyksen perusteluista ilmenee, että tontin perustuksissa tullaan käyttämään betonilaasti- ja kalkkihiekkatiilijätettä. Rakennusaikana kiinteistölle on ilman ympäristölupaa tuotu myös öljyllä tuhraantuneita maa-aineksia, joissa on ollut mukana purkubetonia.

Oikeudellinen arviointi

Ympäristölautakunta on käyttänyt asiassa ympäristönsuojelulain mukaista hallintopakkoa estääkseen sen, että kiinteistölle tuotu öljyn likaama maa-aines, johon on sekoittunut purkubetonia, aiheuttaisi ympäristönsuojelulaissa tarkoitettua maaperän pilaantumista. Kun otetaan huomioon ympäristönsuojelulain 4 §, 7 § ja 84 §:n 1 momentti sekä kiinteistöltä otettujen maa- ja betoninäytteiden sisältämistä haitallisten aineiden pitoisuuksista saatu selvitys, ympäristölautakunta on voinut velvoittaa S Oy:n kiinteistön haltijana, toiminnanharjoittajana ja maamassojen tilaajana sakon uhalla päävelvoitteiden mukaisiin toimenpiteisiin ympäristön pilaantumisen estämiseksi. Asetettujen uhkasakkojen määriä ei voida pitää liian suurina. Valituksen vireilläolosta johtuvan ajan kulumisen takia toimenpiteille asetettuja määräaikoja on kuitenkin pidennettävä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

Oikeudenkäyntikulut

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että yhtiö joutuu pitämään oikeudenkäyntikulut vahinkonaan.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Hallintolainkäyttölaki 74 § 1 momentti

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

S Oy on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden ja Lohjan ympäristölautakunnan päätökset kumotaan. S Oy:n sijasta L Oy on määrättävä vastuuseen päävelvoitteiden toteuttamisesta tai toissijaisesti asia on palautettava Lohjan ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi ja määräyksen antamista varten. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen täytäntöönpano on kiellettävä, kunnes valitus on ratkaistu. Lohjan kaupunki on velvoitettava korvaamaan S Oy:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Vaatimustensa tueksi S Oy on uudistanut asiassa aikaisemmin esittämänsä ja on lisäksi todennut muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään viittauksin lainsäädäntöön, joka ei osin lainkaan sovellu tähän asiaan. S Oy ei ole harjoittanut Lohjalla osoitteessa Raspiikikuja 17 sijaitsevalla vuokratontillaan pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa, joten ympäristönsuojelulain 3 §:n 1 momentin 5 kohtaa ja 4 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtaa ja pykälän 2 momenttia ei voida soveltaa. Yhtiö tilasi L Oy:ltä vuokratontilleen asianmukaisesti käsiteltyä pulveroitua betonia, mutta sille toimitettiin sopimuksen vastaisesti kuljetusliike V Ky:n välityksellä betonijätettä. L Oy ei suostunut S Oy:n kehotuksista huolimatta viemään kustannuksellaan pois mainittua betonijätettä. L Oy on yksin vastuussa pilaantumisen vaaraa aiheuttavan toiminnan harjoittajana betonijätteen poistamisesta kustannuksellaan S Oy:n vuokratontilta.

S Oy on pyrkinyt mahdollisuuksiensa mukaan rajoittamaan haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka johtuivat L Oy:n sopimuksen vastaisesta menettelystä eli betonijätteen toimittamisesta. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, koska Lohjan ympäristölautakunta edellytti kaivamaan betonijätteen ylös maasta ja läjittämään sen. Tällöin L Oy:n toimittama betonijäte ja normaali, pilaantumaton tontin maa-aines sekoittuivat keskenään. Tämä ilmenee Lohjan kaupungin tekemästä tutkintapyynnöstä 16.9.2009. Kun viranomainen itse määräsi pilaantuneeksi epäilemänsä betonijätteen näin tosiasiallisesti sekoitettavaksi normaaliin maa-ainekseen, ympäristölautakunta on itse vastuussa mainitusta menettelystä.

Tutkintapyynnön perusteella syyttäjä syytti S Oy:n edustajaa A:a ja L Oy:n edustajaa B:a ympäristön turmelemisesta. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi 5.7.2012 heidät sakkoihin kyseisestä rikoksesta. Tuomio on lainvoimainen B:n osalta, mutta ei A:n ja S Oy:n osalta. Asiaa käsitellään myöhemmin Turun hovioikeudessa, jolta A ja S Oy ovat saaneet jatkokäsittelyluvan. L Oy:n edustajan B tyytyminen käräjäoikeuden tuomioon osoittaa kiistatta, että L Oy ja sen edustaja ovat hyväksyneet vastuunsa sopimusrikkomuksestaan.

S Oy ei ole harjoittanut vuokratontillaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa. Toiminnan harjoittaja on tuolloin ollut L Oy. Lohjan ympäristölautakunnan olisi tullut velvoittaa kiinteistöyhtiö kustannuksellaan ja sakon uhalla viemään asianmukaisesti pois betonijätteen ja normaalin maa-aineksen sekainen maa-aines osoitteesta Raspiikikuja 17, Lohja.

Hallinto-oikeuden päätöksessä mainittu maaperän pilaamiskiellon sisältävä ympäristönsuojelulain 7 § ei myöskään sovellu S Oy:n toimintaan. Yhtiö on vaatinut L Oy:ä viemään pois kustannuksellaan normaalin maa-aineksen ja betonijätteen sekaisen maa-aineksen. L Oy ei ole sitä tehnyt eikä totellut Lohjan ympäristölautakunnan kiinteistöyhtiölle esittämää vaatimusta maa-aineksen poistamisesta. S Oy on asiassa todellinen vahingonkärsijä. Se tilasi asianmukaisesti pulveroitua betonia kiinteistöyhtiöltä, mutta sai sen sijaan kelvotonta betonijätettä. S Oy ei voi mitenkään olla velvollinen viemään pois kustannuksellaan L Oy:n toimittamaa kelvotonta betonijätettä, joka on kaiken lisäksi Lohjan ympäristölautakunnan S Oy:öön kohdistamasta ylöskaivamismääräyksestä johtuen sekoittunut normaaliin maa-ainekseen.

Ympäristönsuojelulainsäädännön rikkoja on ollut L Oy eikä S Oy. Jos kiinteistöyhtiö olisi toimittanut S Oy:lle asianmukaista pulveroitua betonia, ympäristölainsäädännön rikkomusta ei olisi tapahtunut. Täten ympäristönsuojelulain 84 §:n 1 momentti ei sovellu S Oy:öön. L Oy on hyötynyt sopimuksen vastaisesta menettelystään, sillä betonijätteen kierrätysmaksu 16,95–39,54 euroa/tonni olisi merkinnyt sille suurta kustannusta. Jos S Oy velvoitettaisiin toimittamaan kustannuksellaan pois betonijäte ja siihen sekoittunut maa-aines, sille aiheutuisi toimenpiteistä suuret kustannukset. L Oy taas hyötyisi edustajansa lainvastaisesta menettelystä, mikä ei voi olla ympäristölainsäädännön tarkoitus.

Lohjan ympäristölautakunnan poliisille osoittamassa 16.9.2009 päivätyssä tutkintapyynnössä mainitaan, että ympäristövalvonnan tulkinnan mukaan betonijätteen sijoittaminen kiinteistölle ilman asianmukaista lupaa on jätelain 6 §:n 1 momentin 6 kohdassa kiellettyä jätteen hylkäämistä ja hallitsematonta käsittelyä. Betonijätteen luvaton sijoittaminen rikkoo myös jätelain 15 §:n säännöstä, jonka mukaan jätteen saa luovuttaa vain sille, jolla on oikeus ottaa vastaan jäte ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan nojalla tai muulle 15 §:ssä esitetylle vastaanottajalle. L Oy on syyllistynyt Lohjan ympäristölautakunnan mainitsemaan menettelyyn, ei S Oy. Siitä huolimatta Vaasan hallinto-oikeus ei ota päätöksessään tähän kantaa.

Hallinto-oikeus ei ole ymmärtänyt asiaa oikein. Asiakirja-aineisto osoittaa kiistatta, että öljyä on ollut vain siinä betonijätteessä, jonka L Oy on toimittanut S Oy:lle kiinteistöllään purkamasta rakennuksesta. S Oy ei ole tilannut betonijätettä, vaan asianmukaisesti käsiteltyä pulveroitua betonia.

S Oy:n vuokratontille on betonijätteen ohella tuotu L Oy:n kiinteistöltä maa-ainesta, josta suuri osa on ollut myös vastoin sopimusta niin sanottua penkkasoraa eikä asianmukaisesti seulottua kivimursketta. Tämä maa-aines ei ole ollut öljyn tahrimaa, vaikka hallinto-oikeuden päätöksessä virheellisesti näin väitetään. Se, että öljyn tahrima betonijäte ja saastumaton maa-aines ovat sekoittuneet S Oy:n kiinteistöllä, johtuu yksinomaan siitä, että Lohjan ympäristölautakunta on edellyttänyt pilaantuneiksi epäilemiensä maamassojen kaivamista ylös. Öljyllä tahriintunut maa-aines sekoittui näin normaaliin maa-ainekseen.

Vaasan hallinto-oikeus ei ole ottanut kantaa siihen S Oy:n valituksessa esitettyyn yksilöityyn vaatimukseen, että L Oy on S Oy:n sijasta velvoitettava viemään kustannuksellaan pois osoitteesta Raspiikikuja 17 siellä oleva keskenään sekoittunut betonijäte ja normaali maa-aines. S Oy:n käsityksen mukaan hallinto-oikeuden olisi tullut lausua päätöksessään myös tästä S Oy:n vaatimuksesta. Kun näin ei ole tapahtunut, käsillä on peruste ainakin S Oy:n toissijaiselle vaatimukselle asian palauttamiseksi Lohjan ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Lohjan ympäristö- ja rakennuslautakunta on antanut lausunnon, jossa on todettu muun ohella seuraavaa:

S Oy:llä ei ole ollut lupaa L Oy:ltä tuodun pulveroidun betonin eikä muunkaan pulveroidun betonin vastaanottoon Raspiikikujalla sijaitsevalle kiinteistölle vuoden 2009 aikana. Pulveroitu betoni, joka on itsessään luokiteltu jätteeksi, on siis tilattu S Oy:n toimesta luvattomasti.

Lohjan ympäristöyksikön tarkastuspöytäkirjasta 25.6.2009 tehdyltä käynniltä voidaan todeta, että A:n palkkaama urakoitsija oli poistanut kentästä alueelle tuotua betonin sekaista ylijäämämaata ja kasannut sitä aumoihin kiinteistölle. Urakoitsijan arvion mukaan poistettavaa maa-ainesta oli kasattu satoja kuutioita. Lohjan ympäristöyksiköstä on tuolloin nimenomaan neuvottu, että pohjarakenteista poistettavat maa-ainekset voidaan kerätä kasoihin, mutta puhtaita ja mahdollisesti pilaantuneita maita ei pidä sekoittaa keskenään. Lisäksi tarkastuksella on ohjeistettu, että seulontaa ei myöskään ole syytä tehdä, etteivät mahdolliset haitta-aineet leviä. Ympäristölautakunta on antanut vasta 17.11.2011 S Oy:lle määräyksen ympäristön palauttamiseksi ennalleen Raspiikikujalla.

S Oy:n valituksesta ei käy ilmi mitään sellaista, jonka vuoksi Vaasan hallinto-oikeuden 11.3.2013 antamaa päätöstä tulisi muuttaa. Tämän vuoksi valitus on hylättävä.

L Oy on antanut selityksen, jossa on viitattu asiassa aikaisemmin esitettyyn ja todettu lisäksi muun ohella seuraavaa:

Kiinteistöosakeyhtiö ei ole ollut koskaan sopimussuhteessa S Oy:n kanssa. S Oy ei ole koskaan tilannut kiinteistöosakeyhtiöltä valituksessa mainittua pulveroitua betonia. Kiinteistöosakeyhtiö ei myöskään ole toimittanut sitä tai muutakaan materiaalia S Oy:lle. Sopimusrikkomusta ei ole voinut tapahtua, kun sopimusta ei ole ollut.

S Oy on käynyt oikeudenkäyntiä kuljetus- ja tavarantoimitussopimuksesta V Ky:n kanssa, joka on toiminut muutoksenhakijan toimeksiannosta. Kiinteistöosakeyhtiö ei ole ollut sopimussuhteessa myöskään kuljetusta suorittaneen V Ky:n kanssa.

Kiinteistöosakeyhtiön edustaja B on tyytynyt käräjäoikeuden päätökseen, koska on tunnustanut syyllistyneensä betonimurskeen luovuttamiseen sellaiselle taholle, jolla ei ole ollut sen vastaanottamiseen vaadittavaa lupaa. Käräjäoikeuden mukaan tekoon on syyllistytty siitäkin huolimatta, että lupaa on kysytty normaalina toimenpiteenä alalla vallitsevan käytännön mukaan ja kysymykseen on saatu suullinen totuudenvastainen ilmoitus, jonka mukaan lupa on olemassa. Käräjäoikeuden mukaan B:n olisi pitänyt vaatia kirjallinen lupa nähtäväkseen ennen murskebetonin luovuttamista. Menettely osoittaa selvästi, että S Oy on tarkoitushakuisesti johtanut toista osapuolta harhaan ja syyllistymään rikokseen.

S Oy oli määrätty käyttämään soraa/mursketta kyseessä olleen pihan pohjamateriaalina. Murskeen hinta olisi ollut noin 7–10 euroa/tonni, joten harhaanjohtamalla kiinteistöosakeyhtiön edustajia S Oy on tavoitellut merkittävää taloudellista säästöä. Tapahtuman ajankohtana betonimursketta vastaanotettiin Lohjan kaatopaikalla ilman veloitusta. Tosin murskatulla ja pulveroidulla betonilla on omat markkina-arvonsa, joten jatkojalostuksessa tavarasta olisi saatu markkinoilta kelvollinen hinta. Kiinteistöosakeyhtiö ei ole saanut etua kyseisestä toiminnasta.

S Oy ei ole suorittanut maaperätutkimuksia omalla tontillaan ennen kaivutöiden alkua. S Oy:n kiinteistö sijaitsee raskaan kaluston korjaamon ja kuorma-autovarikon vieressä. Tuolla tontilla sijaitsee muun muassa maanpäällisiä polttoainesäiliöitä. Maaperästä löydetyt epäpuhtaudet voivat johtua siinä jo olleista epäpuhtauksista.

Kiinteistöosakeyhtiöltä peräisin oleva pulveroitu betoni on puretun siltanosturiradan/kattotuolien kannatinpilareista, jotka eivät ole olleet tekemisissä öljyn tai muun saasteen kanssa. Mainittu betoni ei siten ole voinut aiheuttaa maaperän pilaantumista.

S Oy:n edustaja on ollut vastaanottamassa kuormia, joten yhtiö on ollut tietoinen vastaanottamastaan materiaalista ja hyväksynyt sen.

S Oy on antanut vastaselityksen, jossa on todettu muun ohella seuraavaa:

Ilmoituksen Lohjan ympäristölautakuntaan 24.6.2009 on S Oy:n tontilla Raspiikikujalla luvatta käytetystä betonijätteestä on tehnyt yhtiön operatiivinen johtaja A. Hän oli tilannut L Oy:n edustajalta asianmukaiset määräykset täyttävää pulveroitua betonia käytettäväksi maapohjan täytteenä niin, että se kestää vuokratontille Jätkäsaaren purkutyömaalta väliaikaisesti varastoitavaksi tuotavien pitkien betonipalkkien painon ja rakennettavaksi suunnitellun betonitehtaan rakenteiden painon.

Käydessään kiinteistöllä loppukeväällä 2009 A huomasi, että hänen henkilöautonsa ja jalkansa upposivat tontin pinnassa olevan hiekkakerroksen läpi jätebetonipalojen muodostamiin suuriin koloihin, joten hän reklamoi asiasta purkubetonijätettä kuljettaneelle V Ky:lle sekä ilmoitti purkubetonijätteestä Lohjan ympäristövalvontaan. Tämän seurauksena Lohjan ympäristövalvonta teki A:sta tutkintapyynnön poliisille ja määräsi S Oy:n hallinnollisella päätöksellä siirtämään vastoin S Oy:n ja kommandiittiyhtiön tekemää sopimusta tontille tuodun purkubetonijätteen pois tontilta, vaikka syyllisiä tapahtumiin olivat purkubetonijätteen tontille kuljettanut kuljetusliike ja purkubetonijätettä asianmukaisesti pulveroidun betonin sijasta tontille toimittanut kiinteistöosakeyhtiö.

Lohjan ympäristövalvonnan lausuman mukaan se katsoi, että P Oyj Abp:n vanhan betonitehtaan kiinteistöltä oli viety maa-aineksia ja purkujätteitä osoitteessa Raspiikikuja 17 sijaitsevalle S Oy:n kiinteistölle. Lohjan ympäristövalvonnan mukaan osoitteessa Lohjanharjuntie 1144 on toiminut P Oyj Abp:n betonielementtitehdas vuosina 1958–1995. Kiinteistöllä sijaitsee myös tehtaan suljettu kaatopaikka, jota on käytetty vuosina 1958–1991. Lohjan ympäristövalvonnan mainitsema kiinteistö on ollut L Oy:n omistuksessa vuoden 2009 kevääseen saakka. Hallinto-oikeudelle toimitetun Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomion mukaan L Oy:n edustaja B on ilmoittanut käräjäoikeudelle L Oy:n ja Cl Oy:n edustajana olleensa oikeutettu luovuttamaan purkubetonijätteeksi sittemmin osoittautuneen ja mainitun kiinteistöosakeyhtiön omistamalla kiinteistöllä olevasta puretusta rakennuksesta peräisin olevan materiaalin.

On itsestään selvää, että S Oy on velvollinen poistamaan sen omasta toiminnasta aiheutuneet ympäristöhaitat. Olennaista on, ettei yhtiö ole tilannut V Ky:lta eikä L Oy:ltä purkubetonijätettä, vaan määräykset täyttävää pulveroitua betonia. S Oy tietää hyvin, että asianmukaisesti käsittelemättömiä rakennusten ja rakennelmien saastuneita purkujätteitä ei ympäristölainsäädännön mukaan saa käyttää rakentamiseen eikä maantäyttöaineena.

Koska S Oy ei ole aiheuttanut omalla toiminnallaan sitä, että se on saanut asianmukaisesti pulveroidun betonin asemesta purkubetonijätettä, yhtiö ei voi missään olosuhteissa olla velvollinen sitä tontilta poistamaan. Purkubetonijätteen luovuttanut L Oy ja purkubetonijätteen kuljettanut V Ky ovat velvollisia poistamaan ne kustannuksellaan.

Lohjan ympäristölautakunta on lainvastaisesti velvoittanut vahinkoa kärsineen S Oy:n puhdistamaan vuokratontin, jonka muut ovat roskanneet.

Kun S Oy tilasi L Oy:ltä pulveroitua betonia, ympäristöviranomaiset eivät voineet lainsäädännön perusteella vaatia siihen lupaa. Eräiden jätteiden hyödyntämisestä maanrakentamisessa annetun valtioneuvoston asetuksen (591/2006) edellytysten täyttyessä asetuksessa tarkoitettujen jätteiden käyttämiseen maanrakentamisessa ei tarvita ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa. Betonimurske on tällainen puhdas jäte, jota saa hyödyntää maanrakentamisessa. Betonimurskeella tarkoitetaan jätettä, joka on valmistettu puretuista betonirakenteista tai uudisrakentamisen ja betoniteollisuuden betonijätteistä murskaamalla enintään 150 millimetrin kappalekokoon. Murskattu betonijäte saa sisältää enintään 30 painoprosenttia tiilimursketta.

S Oy jätti 18.3.2009 Uudenmaan ympäristökeskukselle ilmoituksen jätteen hyödyntämisestä maarakentamisessa osoitteessa Raspiikikuja 17, Muijala, Lohja. Ilmoituksen mukaan betonilaastimursketta käytettäisiin teollisuusalueen varastokentän ja tien maarakentamisessa 7 000 tonnia. Tätä ilmoitusta Uudenmaan ympäristökeskus ei merkinnyt ympäristöhallinnon tietojärjestelmään "kannanotoksi" otsikoimassaan asiakirjassa, koska ympäristökeskuksen mielestä esitetty hyödyntämispaikka ei ole mainitun asetuksen 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu kohde.

Ympäristökeskuksen kannanotto on virheellinen, sillä S Oy:n vuokratontti osoitteessa Raspiikikuja 17 on mainitun asetuksen 2 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu teollisuusalueen varastointikenttä.

A tulkitsi ympäristökeskuksen sekavan kannanoton niin, että laadultaan Betoroc-mursketta vastaavasta pulveroidun betonin käyttämisestä maanrakennuksessa ei tarvitse tehdä ilmoitusta rekisteriin. Viranomaisten tulee antaa asioista selvät päätökset eikä kannanotoksi otsikoituja asiakirjoja, joista ei ole kaiken lisäksi valitusoikeutta. Maallikkona A on ymmärtänyt asian niin, että hänen tulee S Oy:n edustajana hakea ympäristölupaa vain betonitehtaan rakennuttamista varten.

Lohjan ympäristölautakunta on myöntänyt 17.12.2009 tekemällään päätöksellä S Oy:lle ympäristöluvan valmisbetoniaseman ja betonituotetehtaan toimintaan sekä betoni- ja kalkkihiekkatiilijätteen hyödyntämiseen piharakenteissa. Luvan mukaan S Oy saa hyödyntää Raspiikikuja 17:ssa sijaitsevan teollisuuskiinteistönsä pohjarakenteissa betoni- ja kalkkihiekkatiilijätettä enintään 4 800 tonnia. A on pitänyt pulveroitua betonia täysin betoniin ja kalkkihiekkatiilijätteeseen rinnastettavana materiaalina, jonka käyttäminen ei edellytä ympäristölupaa silloin, kun kyse on valtioneuvoston asetuksen määräykset täyttävästä maantäyttöaineesta, eikä ilmoitusta, koska Uudenmaan ympäristökeskus ei merkinnyt 18.3.2009 päivättyä ilmoitusta ympäristöhallinnon tietojärjestelmään.

A oli siinä käsityksessä, että 17.12.2009 myönnetyn ympäristöluvan mukainen betoni- ja kalkkihiekkatiilijätteen hyödyntäminen piharakenteissa 4 800 tonniin asti oli sallittua, eikä hän ole tiedostanut V Ky:lta tilaamansa pulveroidun betonin poikkeavan siitä, mitä ympäristöluvassa on sallittu käytettäväksi. Hän on luottanut siihen, että V Ky on ollut selvillä maanrakennusalaan liittyvästä lainsäädännöstä ja että S Oy:n tilaama betonimateriaali on määräysten mukaista.

A ja maansiirtourakoitsija eivät tienneet, että tontin pohjarakenteista poistettavia puhtaita ja mahdollisesti pilaantuneita maa-aineksia ei saanut kerätä kasoihin, joten urakoitsija oli jo ennen tarkastusta 25.6.2013 ehtinyt kaivaa niitä kasoihin jonkin verran. Sen jälkeen hän ei niin tehnyt. Ylös kaivettuja, määräysten vastaista betonijätettä sisältäviä maa-aineksia ei ole seulottu.

L Oy:n selityksessä esitetään useita paikkansa pitämättömiä väitteitä. A ei ole ollut pulveroidun betonin toimittamisen osalta tekemisissä kiinteistöosakeyhtiön edustajan kanssa, sillä V Ky:n edustaja tarjosi pulveroitua betonia A:lle. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomion perusteella on riidatonta, että kaikki purkubetonijäte on peräisin L Oy:n purkamista rakennuksista. V Ky:n edustaja on sopinut kiinteistöosakeyhtiön edustajan kanssa betonin toimittamisesta.

Paljain silmin pystyi näkemään, että pulveroidun betonin sijaan on toimitettu määräysten vastaista betonipurkujätettä. Maaperästä löydettyjen epäpuhtauksien on todettu ympäristöviranomaistenkin toimesta olevan peräisin määräysten vastaisesta betonipurkujätteestä, jossa on muun muassa öljyä. Sekä ympäristöviranomaiset että maansiirtourakoitsija ovat todenneet betonijätteessä olevan öljyä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Hallinto-oikeuden päätöksessä asetettuja määräaikoja kuitenkin pidennetään siten, että määräaika maa-ainesten ja betonijätteiden poistamiselle päättyy 31.8.2014 ja selvityksen toimittamiselle asetettu määräaika 15.9.2014.

2. S Oy:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

3. Lausuminen päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. Asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa S Oy:n valituksesta ratkaistavana kysymys siitä, onko Lohjan ympäristölautakunta 17.11.2011 §:n 252 kohdalla tekemällään päätöksellä voinut ympäristönsuojelulain 84 §:n nojalla velvoittaa S Oy:n poistamaan sen vuokraamalta kiinteistöltä sinne ilman ympäristölupaa siirretyt maa-ainekset ja betonijätteet sekä varmistamaan maaperän puhtauden.

Asiassa on kysymys ilman asianmukaista lupaa alueelle tuodun jätteen poistamisesta. Kysymys ei ole pilaantuneen maaperän puhdistamisesta eikä myöskään ympäristöluvan lupamääräyksen noudattamisesta. S Oy on vastuussa alueen haltijana ja rakentajana alueelle rakennustöiden yhteydessä ilman asianmukaista lupaa tuodun jätteen poistamisesta kiinteistöltä, minkä vuoksi ympäristölautakunnan päätöksessä tarkoitettu hallintopakkomääräys on voitu kohdistaa yhtiöön.

Asiassa ei ole korkeimmassa hallinto-oikeudessa edes toissijaisesti ratkaistavana kysymystä siitä, onko mahdollisesti joku muu taho kuin S Oy vastuussa maa-ainesten ja betonijätteiden siirtämisestä. Asiassa ei myöskään ole ratkaistavana kysymys siitä, onko L Oy menetellyt asiassa jätelain (1072/1993) 15 §:n vastaisesti.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita. Päävelvoitteiden täyttämiseksi asetettuja määräaikoja on kuitenkin syytä pidentää muutoksenhakumenettelyyn kuluneen ajan vuoksi.

2. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, S Oy:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

3. Asian tultua ratkaistuksi päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta ei ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Liisa Heikkilä sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Mikael Hildén ja Seppo Rekolainen. Asian esittelijä Arto Hietaniemi.