Muu päätös 2070/2014
Asia Vesilain mukaista hallintopakkoa koskevat valitukset
Valittajat 1. Liedakkalan osakaskunta ja
2. Kemijoen uittoyhdistys
Päätös, jota valitus koskee
Vaasan hallinto-oikeus 20.5.2013 nro 13/0118/1
Asian aikaisemmat vaiheet
Liedakkalan osakaskunta on ympäristölupavirastoon 14.6.2004 saapuneessa vanhan vesilain (264/1961) 5 luvun 99 §:n mukaisessa hallintopakkoasiana käsiteltävässä hakemuksessa vaatinut, että Kemijoen Uittoyhdistys velvoitetaan nostamaan Kemijoen pohjaan irtouiton aikana vajonneet puut sekä muut uittojätteet.
Pohjois-Suomen ympäristölupavirasto on 4.7.2005 antamallaan päätöksellä nro 72/05/1 hylännyt hakemuksen.
Vaasan hallinto-oikeus on 5.5.2006 antamallaan päätöksellä nro 06/0125/3 kumonnut ympäristölupaviraston päätöksen ja palauttanut asian ympäristölupavirastolle uudelleen käsiteltäväksi yhdessä Ala-Kemijoen uittosäännön kumoamista koskevan päätöksen (nro 29/04/1 22.3.2004) kanssa.
Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluissa todennut muun muassa, että uittosäännön kumoamista koskevassa asiassa kalanhoitomaksu, nykyisin kalatalousmaksu, on vesioikeuden päätöksen perustelujen mukaan osittain määrätty uittojätteiden aiheuttamien haittojen poistamiseksi. Erityisesti uitosta peräisin olevista jätteistä ja uppopuista on katsottu aiheutuvan kalastukselle edelleen haittaa. Kalatalousmaksu ja uppopuiden aiheuttama haitta liittyvät siten toisiinsa. Tämän vuoksi hallinto-oikeus on palauttanut asian ympäristölupavirastolle uudelleen käsiteltäväksi yhdessä Ala-Kemijoen uittosäännön kumoamista koskevan vesitalousasian kanssa.
Asian aikaisempi käsittely
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, joka on tullut ympäristölupaviraston sijaan, on vanhan vesilain mukaisella päätöksellään 30.3.2012 nro 26/12/2 velvoittanut Kemijoen Uittoyhdistyksen poistamaan kalastusta ja muuta vesistön käyttöä haittaavat uppopuut, uittotarvikkeet ja muu uittojäte Liedakkalan osakaskunnan hallinnoimalta vesialueelta Kemijoen Uittoyhdistyksen Pohjois-Suomen ympäristölupavirastoon 31.12.2009 toimittaman lisäselvityksen liitteen 1 "Viistokaikuluotaukset Ala-Kemijoella 2009. Raportti luotauksista voimalaitosaltaittain" liitteenä olevan karttapiirustuksen "Kemijoen Uittoyhdistys, Isohaaran allas, uppopuuluotaus. Uppopuualueet, index kartta" esitetyiltä tiheän rasteroinnin (korkea uppopuutiheys) alueilta. Alueet ja Liedakkalan osakaskunnan hallinnoima vesialue on piirretty päätöksen liitteenä 2 oleviin karttoihin. Uppopuut, uittotarvikkeet ja muu uittojäte on poistettava seitsemän metrin syvyyteen saakka.
Velvoitteen täyttämiselle on asetettu kahden vuoden määräaika päätöksen tultua lainvoimaiseksi. Velvoite on asetettu uhalla, että työ voidaan teettää velvoitetun kustannuksella. Päätökseen sisältyvät lupamääräykset 1–7.
Aluehallintovirasto on hylännyt hakemuksen siltä osin, kuin siinä on vaadittu uppopuiden, uittotarvikkeiden ja muun uittojätteen poistamista muualta kuin edellä määrätyltä vesialueelta.
Aluehallintovirasto on perustellut päätöstään muun muassa seuraavasti:
Hallinto-oikeus on 5.5.2006 antamassaan päätöksessä nro 06/0125/3 määrännyt, että ympäristölupaviraston tulee ennen palautetun asian ratkaisemista velvoittaa Kemijoen Uittoyhdistys esittämään selvitys uitosta vesistöön jääneistä uppopuista ja niiden aiheuttamasta haitasta vesistön käytölle sekä suunnitelma uppopuista kalastukselle ja muulle vesistön käytölle aiheutuvan haitan poistamiseksi Ala-Kemijoen uittosäännön alueella.
Hallinto-oikeus on päätöksen perusteluissa todennut, että uppopuiden poistamista koskevan määräyksen antaminen edellyttää, että tarve uppopuiden poistamiseen selvitetään apajapaikoittain ja vesialueittain. Asian vireille panevan viranomaisen tai haitankärsijän asia on yksilöidä ne kalastuspaikat ja vesialueet, missä haitta ilmenee. Tarkemman selvityksen hankkiminen uppopuiden poistamistarpeesta kuuluu kuitenkin uittoyhdistykselle haitan aiheuttajana.
Hallinto-oikeus on katsonut, että asiakirjoissa on esitetty riittävä pohjaselvitys siitä, että alueella on vesistön käyttöä haittaavia uppopuita.
Hallinto-oikeus on päätöksen perusteluissa ohjeistanut, että ympäristölupaviraston tulee hallintopakkoasiassa uittoyhdistykselle asetetun selvitysvelvollisuuden ja poistosuunnitelman suorittamisen jälkeen arvioida, aiheutuuko uponneista ja uppoamistilassa olevista puista haittaa kalastukselle sekä muulle vesistön käytölle, sekä mahdollisuuksien mukaan selvittää puhdistamisella saavutettavaa etua ja siitä aiheutuvia kustannuksia, ja sen jälkeen ratkaista, onko uittoyhdistys velvoitettava puhdistamaan vesistö joltakin osin. Samalla ympäristölupaviraston tulee antaa ratkaisu myös uittosäännön kumoamisen osalta valituksenalaisessa päätöksessä voimaan jätetyiltä osin ja ratkaista, onko ja millaisella kertakaikkisella korvauksella mahdollinen kalataloushaitta ja siihen liittyvä uittosäännön 16 §:n mukainen kalatalousmaksu kompensoitava.
Asetettujen velvoitteiden täyttäminen
Ympäristölupavirasto on kehottanut Kemijoen Uittoyhdistystä esittämään Vaasan hallinto-oikeuden päätöksessä määrätyt selvitykset. Kemijoen Uittoyhdistys on 1.10.2007 toimittanut ympäristölupavirastoon selvityksen kalastuksesta ja kalansaaliista, haastattelututkimuksen sekä poistosuunnitelman ja intressivertailun.
Vuoden 2005 kalastuksesta laaditussa kalastusselvityksessä on tarkasteltu patoaltaittain kalastajien määrää, pyyntimuotoja, pyydysten määrää, saaliin määrää sekä kalastusta haittaavia tekijöitä. Uppopuista aiheutuvaa haittaa ei selvityksessä ole tarkasteltu erikseen. Uppopuiden olemassaoloa, sijaintia ja niiden aiheuttamaa haittaa on selvitetty uittoyhdistyksen erikseen teettämän 15.5.2007 päivätyn haastattelututkimuksen avulla, joka oli suunnattu kaikille Ala-Kemijoen uittosäännön alueella kalastuslupia lunastaneille henkilöille sekä kyseisellä alueella toimiville vesialueen osakaskunnille. Uppopuita piti huomattavana tai kohtalaisena haittana kaiken kaikkiaan noin puolet verkkokalastajista ja osakaskunnista. Kalastajien ja osakaskuntien ilmoittamat haitta-alueet olivat vain osittain samoja. Varsinaisia uppopuiden poistovaatimuksia on esittänyt vain Liedakkalan osakaskunta, joka kieltäytyi osallistumasta haastattelututkimukseen eikä yksilöinyt oman alueensa osalta alueita, joissa uppopuut aiheuttavat konkreettista kalastushaittaa. Liedakkalan osakaskunnan mukaan haittaa ilmenee koko osakaskunnan 150 ha:n suuruisella vesialueella, koska kalastuspaikka on aina siellä, missä kalastetaan ja kalastaa voidaan koko alueella.
Uittoyhdistys on kalastusselvityksen ja haastattelututkimuksen perusteella katsonut, ettei uppopuista ole osoitettu aiheutuvan konkreettista ja tosiasiallista haittaa kalastukselle. Uittoyhdistys on kuitenkin selvittänyt uppopuiden nostokustannuksia ja uppopuiden myyntihintoja. Uppopuiden nostokustannusten (30–60 euroa/m3) ja niistä saatavan myyntihinnan (20 euroa/m3) sekä uppopuiden nostosta saatavan vähäisen hyödyn perusteella uittoyhdistys on katsonut, ettei uittoyhdistystä tule velvoittaa uppopuiden nostoon millään osalla Ala-Kemijoen uittosäännön aluetta eikä uittoyhdistys tämän vuoksi ole laatinut varsinaista uppopuiden poistosuunnitelmaa.
Esitettyjen selvitysten puutteellisuuden vuoksi ympäristölupavirasto on kehottanut Kemijoen Uittoyhdistystä toimittamaan lisäselvitystä. Lisäksi ympäristölupavirasto on velvoittanut Liedakkalan osakaskunnan haitankärsijänä ja hallintopakkoasian hakijana yksilöimään ne kalastuspaikat, joissa uppopuuhaittaa ilmenee. Kemijoen Uittoyhdistys on 31.12.2009 toimittanut lisäselvityksen uppopuista ja niiden aiheuttamasta haitasta sekä esityksen haitan poistamiseksi.
Uppopuiden olemassaoloa ja sijaintia on selvitetty uittoyhdistyksen teettämässä viistokaikuluotauksessa Liedakkalan osakaskunnan hallinnoimalta koko vesialueelta sekä muilta ympäristölupaviraston määräämiltä Ala-Kemijoen uittosäännön vesialueilta. Uppopuiden tarkkoja määriä ei viistokaikuluotauksella pystytty selvittämään. Lisäksi uittoyhdistys teetti Liedakkalan osakaskunnan hallinnoimalta alueelta vesistön topografiakartat.
Uppopuiden aiheuttamaa konkreettista kalastushaittaa ja haitan ilmenemisalueita on selvitetty tarkentavalla haastattelututkimuksella, joka suunnattiin osakaskunnille lukuun ottamatta Liedakkalan osakaskuntaa, jonka piti ympäristölupaviraston määräyksen mukaisesti hallintopakon hakijana viistokaikuluotauksen tulokset saatuaan itse yksilöidä uittoyhdistykselle ne kalastuspaikat, joissa uppopuuhaittaa ilmenee ja miten se ilmenee. Haastattelututkimuksessa osakaskunnat ovat yksilöineet ne kalastuspaikat, joissa konkreettista uppopuiden aiheuttamaa kalastushaittaa ilmenee ja tehneet esityksen alueista, joilta uppopuita tulisi poistaa. Liedakkalan osakaskunta ei ole edelleenkään yksilöinyt haitta-alueita, vaan on vaatinut uppopuiden poistamista koko hallinnoimaltaan vesialueeltaan.
Uittoyhdistys on lisäselvityksessään arvioinut uppopuiden nostokustannuksia. Nostokustannukset arvioitiin hehtaarikohtaisesti niiltä alueilta, joilta osakaskunnat esittivät nostovaatimuksia. Hehtaarikohtaiseksi nostokustannukseksi saatiin 11 000 euroa/ha ja kokonaiskustannukseksi noin 9 miljoonaa euroa koko Ala-Kemijoen uittosäännön alueelta. Nostosta kertyvät puumäärät arvioitiin aiempien vuosien nostokokemusten perusteella ja puista saatavat tulot laskettiin Stora Enso Oyj:n ostotarjouksen perusteella. Uppopuiden myyntituloiksi saatiin noin 190 000 euroa, mikä on noin kaksi prosenttia nostokustannuksista.
Viistokaikuluotausten tulosten, osakaskunnille tehdyn tarkentavan haastattelututkimuksen tulosten ja kustannusvertailun perusteella uittoyhdistys on katsonut, ettei selvitettyjen uppopuiden sijaintialueiden osalta ole pystytty esittämään aiheutuneen konkreettista ja tosiallista kalastushaittaa, vaan osakaskuntien nostovaatimukset perustuvat ennemminkin vain tietoisuuteen uppopuiden olemassaolosta. Uittoyhdistys on edelleen katsonut, että vaikka konkreettista ja tosiallista haittaa voitaisiin katsoa aiheutuneen joillakin kalastuspaikoilla, ei uppopuiden nostoon tule kuitenkaan velvoittaa, koska nostosta saatava hyöty ei ole missään suhteessa nostokustannuksiin. Uittoyhdistys on lisäksi todennut, etteivät uittoyhdistyksen käytettävissä olevat varat riitä laajamittaisten nostotöiden suorittamiseen. Edellä olevan perusteella uittoyhdistys ei ole tehnyt varsinaista uppopuiden poistosuunnitelmaa.
Asiassa saadut selvitykset
Yleistä uitosta
Isohaaran voimalaitoksen yläaltaalla on puomein ja vastuin rajatulla vesialueella uiton aikana jouduttu vuosittain seisottamaan puita, koska puut ohjattiin voimalaitospadon läpi rakennettua uittokourua pitkin. Kourun vetokyvyn ja Isohaaran voimalaitoksesta alavirtaan olleen puiden erottelun tarpeiden takia puita oli tarpeen seisottaa yläaltaassa ja varastoida laajanakin sumana ja pitkähkön ajan. Puut vettyivät seisottamisen ja varastoinnin aikana ja osa painui ensin kekkapäinä vesipinnan alle ja vajosi myöhemmin yläaltaan pohjaan. Puita seisotettiin kauimmin Isohaaran altaalla, joten siellä niitä mitä ilmeisimmin vajosi eniten.
Martti Itkosen kirjassa "Kemijoen Uittoyhdistys 1901–1976" on kartta Isohaaran altaasta vastuineen ja ohjeineen. Kopio kartasta on liitetty asiakirjoihin. Karttaan on piirretty noin 0,5 km ylävirtaan Isohaaran voimalaitoksesta yläaltaan poikki ulottuva syöttövastuu, josta puita syötettiin voimalaitospadossa olleeseen uittokouruun. Seuraavana noin 1,5 km voimalaitospadosta ylävirtaan oli Isorimalin vastuu, jonka vasen pää kiinnittyi Rimalin saareen ja oikea pää Pappilan rantaan Kemijoen oikealla rannalla. Seuraavana noin 4,3 km voimalaitospadosta ylävirtaan oli Rantaniemen saareen tukeutuva, joen poikki vasemmalta rannalta Tuiskuvaaran kohdalta oikealle rannalle, noin Kuuselan talon kohdalle rakennettu Liedakkalan vastuu ja noin 7,6 km voimalaitospadolta oleva vasemmalta rannalta Pentinsaaresta oikealle rannalle Kuusiniemeen ulottuva Kuusiniemen takavastuu, joka esti puita palaamasta tuulen mukana ylävirtaan. Isohaaran yläaltaan rannansuuntaiset ohjeet, joilla on estetty suman muodostuminen rannasta rantaan, on rakennettu 14.6.2004 ympäristölupavirastoon saapuneen Liedakkalan osakaskunnan hakemuksen mukaan vuonna 1968. Asiakirjoihin on liitetty kopio Martti Itkosen kirjasta julkaistusta valokuvasta "Isohaaran suma kesällä 1949". Kuvasta voi päätellä, että yhtenäinen suma ulottui rantaan saakka ja oli laaja. Itkosen kirjan mukaan Isohaaran altaan sumassa oli puuta elokuussa 1949 noin 20 miljoonaa teknillistä kuutiojalkaa eli noin 920 000 k-m3. Vuonna 1949 uitettiin 1 210 000 m3 eli arviolta keskimääräinen määrä puuta.
Lapin vesien käytön kokonaissuunnitelman mukaan Kemijoessa vuosina 1968–1977 on uitettu vuosittain keskimäärin 1 470 000 m3 puuta, eniten vuonna 1970 eli 1 748 000 m3 ja vähiten vuonna 1977 eli 1 161 000 m3. Suurin Kemijoen uitto on ollut vuonna 1961, jolloin uitettiin 2 520 000 m3. Yhteisuitto alkoi sivuväylillä heti jäiden lähdön jälkeen. Keskimääräinen aloituspäivä on ollut 15.5., aikaisin 6. ja myöhäisin 27. toukokuuta. Uiton perä on sivuuttanut Isohaaran voimalaitoksen keskimäärin 16.9., aikaisintaan 2.9. ja myöhäisintään 1.10. Ajankohdat osoittavat, että Isohaaran voimalaitoksen yläaltaassa on ollut suma arviolta juhannukselta myöhään syksyyn. Aluehallintovirasto on arvioinut, että uitetun puutavaran määrä on ollut uiton päättymiseen eli vuoteen 1991 saakka edellä esitetyllä keskimääräisellä tasolla.
Kemijoen Uittoyhdistyksen vuosikertomusten mukaan uittoon ilmoitetun puumäärän ja erottelualueelta luovutetun puumärän erotuksena on uiton aikana uponneiden puiden määrä vuosina 1982–1991 ollut keskimäärin 2,1 prosenttia (vaihtelu 0,9–4,1 prosenttia). Jos uittoon pannuista puista upposi uittokauden aikana 1–2 prosenttia, on uponneiden puiden määrä noin 15 000–25 000 m3 vuodessa. Uittoyhdistyksen 1.10.2007 ympäristölupavirastoon saapuneen selvityksen liitteen 3.6 mukaan pääasiassa Kemijokisuulta ja Isohaaran altaasta nostettujen uppopuiden määrä oli vuosina 1991–2001 keskimäärin 8 900 m3 vuodessa (vaihtelu 563–23 623 m3).
Aluehallintovirasto on rajannut uppopuiden, uittotarvikkeiden ja muun uittojätteen poistoalueen alarajan Isohaaran altaalla Martti Itkosen kirjassa olevaan karttaan piirretyn syöttövastuun kohdalle, koska vastuusta ylävirtaan näiden esiintyminen on runsaampaa ja vastuusta alavirtaan verkkokalastusolosuhteet ovat voimalaitoksen läheisyyden sekä vedenkorkeus- ja virtaamavaihteluiden takia huonot.
Muut selvitykset
Uittoyhdistyksen toimittamien selvitysten ja osakaskunnan vaatimuksen perusteella aluehallintovirasto on pitänyt riidattomasti selvitettynä, että uitosta jääneitä uppopuita, uittotarvikkeita ja muuta uittojätettä on Liedakkalan osakaskunnan hallinnoimalla vesialueella sekä muualla Kemijoessa Ala-Kemijoen uittosäännön alueella. Uppopuiden esiintymisalueet ovat selvästi havaittavissa viistokaikuluotauksen tuloksista. Edelleen aluehallintovirasto on pitänyt selvitettynä, että uppopuista on aiheutunut haittaa kalastukselle muun muassa verkkojen repeilemisenä ja vieheiden menetyksinä sekä haittaa muulle vesistön käytölle (vesiliikenne ja vesistön virkistyskäyttö erityisesti matalilla ranta-alueilla). Osakaskuntien yksilöimät haitta-alueet ovat laajoja, yhteensä 806,9 ha Liedakkalan osakaskunnan hallinnoima alue mukaan lukien. Haitan suuruutta ja merkitystä voidaan arvioida selvityksissä esitettyjen uppopuumäärien, kalastajamäärien, pyyntimuotojen, saalismäärien ja kalastusaktiivisuuden perusteella.
Uittoyhdistyksen 1.10.2007 ympäristölupavirastoon saapuneen selvityksen liitteen 3.1 mukaan Stora Enso on tarjonnut vuoden 2007 avovesikauden aikana nostetuista Veitsiluodon tehtaalle toimitetuista uppopuista 20 euroa/m3 ja uittoyhdistyksen 31.12.2009 ympäristölupavirastoon saapuneen lisäselvityksen mukaan vuoden 2010 avovesikauden aikana nostetuista uppopuista 19 euroa/m3. Vuoden 2011 lopun rahanarvossa elinkustannusindeksillä tarkistettuna tarjoukset ovat noin 22 euroa/m3 ja 20 euroa/m3. Uittoyhdistyksen 1.10.2007 ympäristölupavirastoon saapuneen selvityksen liitteenä 3.6 olevien, pääasiassa Kemijokisuulta ja Isohaaran altaasta nostettujen uppopuumäärä- ja nostokustannustietojen mukaan kustannukset olivat vuosina 1991–2001 keskimäärin 23,65 euroa/m3. Vuoden 2011 lopun rahanarvossa (elinkustannusindeksi oli 1398 vuonna 1996 ja 1828 joulukuussa 2011) kustannukset ovat 30,90 euroa/m3. Nostokustannukset/m3 ovat siten noin 10 euroa enemmän kuin puiden arvo tehtaalla. Uittoyhdistyksen 1.10.2007 ympäristölupavirastoon saapuneen selvityksen mukaan neljänä vuotena (1992–1995) uiton päättymisen jälkeen urakoitsija nosti uppopuita Kemijokisuun erottelualueella ja urakkahinta oli noin 13 euroa/m3, joka elinkustannusindeksillä tarkistettuna vuoden 2011 lopun rahanarvoon on 17,50 euroa/m3. Urakkahinta alittaa vastaavaan ajankohtaan indeksillä korjatun Stora Enson ostotarjouksen.
Uittoyhdistyksen 1.10.2007 ympäristölupavirastoon saapuneen selvityksen mukaan uppopuita on Kemijokisuulla nostettu alle seitsemän metrin syvyydeltä. Uittoyhdistyksen 31.12.2009 ympäristölupavirastoon saapuneen lisäselvityksen mukaan viistokaikuluodatun alueen vesisyvyys oli Isohaaran altaalla 2–12 m.
Uittoyhdistyksen 31.12.2009 ympäristölupavirastoon saapuneen lisäselvityksen mukaan puhdistamis-/tarkistamiskustannukset ovat 11 000 euroa/ha, joka on vuoden 2011 lopun rahanarvossa 11 650 euroa/ha.
Oulujoen Uittoyhdistyksen, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen, Kainuun ympäristökeskuksen ja Fortum Oyj:n yhteistyönä Oulujoella toteutetusta hankkeesta laaditun raportin "Uppopuiden, uittotarvikkeiden, säännöstely- ja yhdyskuntajätteiden poistaminen Oulujoen kalastuspaikoilta v. 1998–2002" mukaan Oulujoen 19 kalastuspaikalta, joiden pinta-ala on yhteensä 296 ha, eli keskimäärin 15,6 ha/kalastuspaikka, nostettiin vuosina 1998–2002 myyntikelpoista uppopuuta 3 621 k-m3 eli 12 k-m3/ha. Nostetun puutavaran määrä/ha oli aika vähäinen. Tämä nostaa noston yksikkökustannuksia (euroa/ha). Nostosyvyys oli 0–7 metriä. Puutavaran myynnistä Stora Enson Oulun tehtaalle saatiin myyntituloa 119 827 euroa eli 33,10 euroa/k-m3. Rahaa kalastuspaikkojen puhdistamiseen käytettiin 302 597 euroa eli 1 022 euroa/ha ja myyntitulolla vähennettynä 617 euroa/ha. Elinkustannusindeksillä tarkistetuksi (indeksi oli 1501 vuonna 2000 ja 1828 joulukuussa 2011) puutavaran myyntihinnaksi saadaan 40,30 euroa/k-m3 ja puhdistuskustannuksiksi 1 245 euroa/ha ja nettokustannuksiksi 751 euroa/ha. Nostokustannuksiin sisältyi myyntikelpoisten uppopuiden lisäksi kalastuspaikoilta poistettu puujäte mukaan lukien kannot noin 500 m3 ja vaijerit ynnä muu rautaromu yhteensä noin 170 m3.
Oulujokivarren kalastusalue ja alueella toimivat osakaskunnat suhtautuivat kalastuspaikkojen puhdistamistyöhön myönteisesti. Osakaskunnilta ja Oulun kaupungilta vesialueen omistajana pyydettiin vuosittain kirjallinen hyväksyntä kalastuspaikkojen puhdistustyön tuloksen kelvollisuudesta.
Uppopuuhaitan poistamisesta saatavan edun ja nostokustannusten vertailu
Yleensä hallintopakkoasiassa ei oteta huomioon hallintopakkopäätöksessä asetettavasta velvoitteesta aiheutuvia kustannuksia. Tässä tapauksessa kuitenkin Vaasan hallinto-oikeus on ohjeistanut, että ympäristölupaviraston tulee selvitysvelvollisuuden ja poistosuunnitelman suorittamisen jälkeen arvioida, aiheutuuko uponneista tai uppoamistilassa olevista puista haittaa kalastukselle ja muulle vesistön käytölle, sekä mahdollisuuksien mukaan selvittää puhdistamisella saatavaa etua ja siitä aiheutuvia kustannuksia, ja vasta sen jälkeen ratkaista, onko uittoyhdistys velvoitettava puhdistamaan vesistö joiltakin osin.
Näin ollen yksistään sillä perusteella, että uppopuista voitaisiin katsoa aiheutuneen ja aiheutuvan konkreettista kalastushaittaa jollakin kalastuspaikalla, ei voida velvoittaa uppopuiden poistoon, vaan asiassa tulee harkita poistamisesta saatavaa etua verrattuna nostokustannuksiin. Etua voidaan arvioida sen perusteella, kuinka suuri merkitys uppopuuhaitalla on kullakin alueella ja kuinka suurta vahinkoa uppopuut aiheuttavat kyseisellä alueella. Esimerkiksi, jos kalastajien määrä ja kalastusaktiivisuus on suuri jollakin uppopuiden haitta-alueella, on myös todennäköisesti aiheutuva vahinko ja puhdistamisella saatava etu suuri. Lisäksi saatavan edun suuruutta on verrattava nostokustannuksiin ja vasta sen perusteella ratkaistava poistamisvelvoitteen mahdollinen asettaminen. Aluehallintovirasto on katsonut, että saatavan edun ja kustannusten vertailua ei voida tehdä vesilaissa tarkoitetun intressivertailun periaatteita noudattaen, koska intressivertailussa ei oteta huomioon hankkeen kustannuksia, vaan siinä vertaillaan hankkeesta saatavaa hyötyä ja aiheutuvaa haittaa. Aluehallintovirasto on katsonut, että harkittaessa uppopuiden poistotarvetta edun ei tarvitse olla huomattava verrattuna nostokustannuksiin, mutta nostokustannukset on kuitenkin otettava huomioon päätösharkinnassa.
Liedakkalan osakaskunnan mukaan huomattavaa uppopuuhaittaa esiintyy koko osakaskunnan 150 ha:n suuruisella vesialueella, minkä vuoksi osakaskunta ei ole yksilöinyt haitan ilmenemispaikkoja. Osakaskunnan mukaan haitta ilmenee verkkojen repeilemisenä ja vieheiden menetyksinä. Kemijoen Uittoyhdistyksen mukaan uppopuista ei ole osoitettu aiheutuneen konkreettista ja tosiasiallista haittaa kalastukselle. Koko osakaskunnan hallinnoiman alueen puhdistaminen uppopuista maksaisi uittoyhdistyksen ilmoittamien puhdistuskustannusten mukaan noin 1 650 000 euroa. Nostettavista uppopuista saatavat myyntitulot olisivat puolestaan noin kaksi prosenttia nostokustannuksista.
Vuonna 2007 osakaskunnille ja kalastajille tehdyn haastattelututkimuksen mukaan Isohaaran patoaltaalla oli kalastajia vuonna 2005 yhteensä 213. Pyydysmuodoista vetouistelu ja vapakalastus olivat ylivoimaisesti suosituimpia ja verkoilla kalasti vain 12 prosenttia. Kalansaalis Isohaaran patoaltaalla oli 3 545 kg eli 25 kg/talous. Isohaaran yhteislupa-alueella, johon alueeseen kuuluu myös Liedakkalan osakaskunnan hallinnoima vesialue, kalastaneista verkkokalastajista 90 prosenttia ja vapakalastajista 24 prosenttia piti uppopuita kohtalaisena tai huomattavana haittana. Isohaaran altaan kalastajista 10 teki kartalle merkinnän uppopuiden haitta-alueista. Liedakkalan osakaskunnan hallinnoiman vesialueen osalta kalastajien merkinnät kohdistuivat alueen alavirranpuoleiseen osaan ja vain pieneltä osalta alueen keskiosaan.
Rapurutto on tuhonnut rapukannan Isohaaran altaalta eikä osakaskuntien mukaan uppopuista ollut haittaa ravustukselle. Ravustajien mukaan uppopuista kuitenkin aiheutui paikoin haittaa mertojen tarttuessa kiinni uppopuihin.
Kemijoen Uittoyhdistyksen 1.10.2007 ympäristölupavirastoon saapuneen selvityksen liitteenä 2 olevan 15.5.2007 päivätyn selvityksen "Uppopuista vesistön käytölle aiheutuvat haitat Kemijoella" tiivistelmä ja johtopäätökset kohdan mukaan "Kokonaisuutena voidaan arvioida, että uppopuista aiheutuva merkittävä haitta kohdentuu verkkokalastukseen. Poistamalla uppopuita tietyiltä erityisen merkittäviltä uppopuualueilta voidaan verkkokalastuksen edellytyksiä niillä alueilla parantaa."
Aluehallintoviraston arvion mukaan uppopuiden, uittotarvikkeiden ja muun uittojätteen olemassaolo ja niistä kalastukselle aiheutuvan haitan tiedostaminen on saattanut vaikuttaa verkkokalastusaktiivisuuteen, mutta pääsyy verkkokalastuksen ja muun seisovilla pyydyksillä tapahtuvan kalastuksen vähenemiseen on voimalaitosten käytöstä johtuvat edellä mainittuja kalastusmuotoja vaikeuttavat ja estävät virtaamien ja vedenkorkeuksien voimakkaat ja viime vuosina voimistuneet vaihtelut sekä vetouistelulla ja muulla vapakalastuksella saatavien saaliskalojen kohtuullinen saatavuus.
Aluehallintovirasto on katsonut, että kalastusta ja vesistön muuta käyttöä haittaavat uppopuiden lisäksi vesistöön jääneet uittotarvikkeet ja muut uittojätteet. Vesilain (264/1961) 5 luvun 99 §:n uittotarvikkeita ovat uiton suorittamiseen käytetyt lenkkiriimut, rautalangat, vaijerit, sinkit, köydet, ankkurit ja puomit sekä 99 a §:n uittojätettä muun muassa myyntiin kelpaamaton puujäte ja hylkypuut.
Viistokaikuluotauksen tulosten mukaan Liedakkalan osakaskunnan hallinnoimalla alueella on uppopuita. Noin puolella alueesta on korkea uppopuutiheys ja noin puolella matala uppopuutiheys.
Nostettavaksi määrätyillä viistokaikuluotauksen tulostuskartoissa tiheällä rasterilla merkityillä alueilla on viistokaikuluotauskarttojen mukaan korkea uppopuutiheys ja raportin mukaan merkintä tarkoittaa jonkinlaista tukkipuukertymää. Aluehallintoviraston arvion mukaan tämä tarkoittaa sitä, että puuta mitä ilmeisimmin on enemmän kuin keskimäärin Oulujoen kalastuspaikoilta poistettu määrä eli 12 k-m3/ha. Tällöin nostokustannukset yksikköä kohden ovat Oulujoen vastaavaa alemmat. Liedakkalan osakaskunta on katsonut, että koko osakaskunnan hallinnoima vesialue on samanlaista kalastusaluetta, eikä erityisiä kalastuspaikkoja voida nimetä.
Johtopäätös
Aluehallintovirasto on katsonut Oulujoen vertailutietojen ja Kemijoella vuosina 1991–2001 toteutuneiden nostokustannusten perusteella, että uppopuita, uittotarvikkeita ja muuta uittojätettä voidaan nostaa kohtuullisilla ja uittoyhdistyksen esittämää alhaisemmilla kustannuksilla. Kustannustehokkainta nostaminen on sieltä, missä on korkea uppopuutiheys ja seitsemää metriä matalampaa.
Aluehallintoviraston arvion mukaan Kemijoen olosuhteissa seitsemää metriä matalammat vesialueet soveltuvat verkkokalastukseen niitä syvempiä alueita paremmin ja niitä on verkkokalastukseen riittävästi. Syvillä alueilla ei verkkokalastettaisi, vaikka siellä ei olisi uppopuita, uittotarvikkeita ja muuta uittojätettä. Näin ollen osakaskunnan vaatimus uppopuiden nostamisesta koko osakaskunnan hallinnoimalta vesialueelta on hylättävä. Koska kuitenkin konkreettista ja tosiasiallista kalastushaittaa ja haittaa muulle vesistön käytölle ilmenee, on uppopuiden, uittotarvikkeiden ja muun uittojätteen nostaminen päävelvoitteesta ilmenevästi tarpeen.
Aluehallintoviraston soveltamat oikeusohjeet
Vesilaki (264/1961) 2 luku 3 § ja 5 luku 99 §
Vesilaki (587/2011) 14 luku 4 §
Uhkasakkolaki 6 § 3 momentti, 7 § 1 momentti, 14 § 1 ja 3 momentti ja 15 § 1 momentti
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Vaasan hallinto-oikeus on hylännyt Kemijoen Uittoyhdistyksen ja Liedakkalan osakaskunnan aluehallinnon päätöksestä tekemät valitukset.
Hallinto-oikeus on perustellut ratkaisuaan seuraavasti:
Vanhan vesilain (264/1961) 5 luvun 99 §:n mukaan, jos uitosta on jäänyt vesistöön uponneita tai uppoamistilassa olevia puita taikka uittotarvikkeita, joista on haittaa veden juoksulle, liikenteelle, vesistön virkistyskäytölle, kalastukselle tai vesistön käyttämiselle muuhun tarkoitukseen, voi aluehallintovirasto viranomaisen tai haitasta kärsivän hakemuksesta velvoittaa vesistön kunnossapitäjän tai, jollei sellaista ole, sen, joka viimeksi on toimittanut vesistössä uittoa, määrätyssä ajassa puhdistamaan vesistön uhalla, että se tehdään kunnossapitäjän tai sanotun uiton toimittajan kustannuksella. Vesistöä toisen kustannuksella puhdistettaessa nostetut puut on myytävä julkisella huutokaupalla.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu asia käsitellään 21 luvun 3 §:n mukaisena hallintopakkoasiana.
Aluehallintovirasto on päätöksessään kerrotulla tavalla selvittänyt Kemijoen uittoa, sen historiaa, uitettuja puumääriä, arvioita vuosittain uponneiden puiden määristä, uiton vastuita eli paikkoja, joissa uitettavia puita on ollut vuosittain pitkiä aikoja, puiden nostomahdollisuuksia ja kustannuksia sekä toisaalta Kemijoen kalastusta, kalastuspaikkoja ja kalastajien määrää. Selvitysten lopputulos kootusti on, että noin 100 vuotta kestäneen uiton aikana Kemijoen pohjaan on uponnut suuri määrä uitettavana ollutta puuta, suuruusluokka-arviona 1–2 miljoonaa kuutiometriä. Järjestelmällisesti puuta on nostettu vain Kemijokisuulta ja Isohaaran altaasta vuosina 1991–2001 yhteensä noin 100 000 m3. Kemijoen kalastusta ovat muuttaneet voimalaitosten rakentamisen ja säännöstelyn ohella uitto. Kemijoki on edelleen merkittävä kalavesi. Uiton loppumisen jälkeen kalastusta haittaavat pohjalla olevat uppopuut ja uiton jätteet. Kalastus on osittain mukautunut olemassa olevaan tilanteeseen siten, että verkkokalastuksesta on siirrytty vapakalastukseen ja pyritään kalastamaan siellä, missä uppopuista ei ole haittaa.
Asiassa on riidatonta, että Kemijoen Uittoyhdistyksen harjoittamasta uitosta on jäänyt vesistöön uppopuita. Yhdistys on uittajana ja uittosäännössä mainittuna kunnossapitäjänä vesilain (264/1961) 5 luvun 99 §:n nojalla vastuussa uppopuiden poistamisesta. Selvityksissä käsitykset uppopuiden noston kustannuksista eroavat merkittävästi. Uittoyhdistys on vuonna 2009 arvioinut, että kustannukset ovat 11 000 euroa hehtaarilta. Oulujoella 19 kalastuspaikalla vuosina 1998–2002 toteutetun puhdistuksen kustannukset ovat olleet vuoden 2011 hintatasossa 1 245 euroa hehtaarilta ja nettokustannukset puutavaran myynnin jälkeen 751 euroa hehtaarilta.
Hallinto-oikeus on katsonut, että aluehallintovirasto on selvittänyt edellytykset velvoitteen määräämiseen uiton jälkien puhdistamiseen niin kuin ne kohtuudella ovat selvitettävissä pitkään kestäneen ja jo pitkän aikaa sitten lakanneen uiton jäljiltä. Asiassa on siis kysymys vanhan toiminnan aiheuttamien haittojen korjaamiseksi annettavasta velvoitteesta, ei uuden hankkeen luvan myöntämisestä, jonka edellytysten selvittämiseksi tarvittaisiin intressivertailua. Näin ollen tässä asiassa ei suoriteta vesilain mukaista intressivertailua. Toimenpiteiden kustannusten ja uppopuiden sekä uiton jätteiden aiheuttamien haittojen vertaamisella arvioidaan velvoitteen kohtuullisuutta.
Uittoyhdistys on teettänyt konsulttiyhtiö Pöyryllä Pohjois-Suomen ympäristölupaviraston määräämän selvityksen uppopuista Kemijoen vesistön käytölle aiheutuvista haitoista. Selvitys on päivätty 15.5.2007. Selvityksen tiedot kalastuksesta perustuvat Kemijoki Oy:n toimeksiannosta 2005 tehtyyn kalastustiedusteluun (Huttula & Autti 2005). Tiedustelulla on selvitetty kalastusta ja sitä haittaavia tekijöitä, ei kuitenkaan erikseen uppopuiden aiheuttamaa haittaa. Lisäksi Pöyry on tehnyt 28.10.2009 päivätyn tarkentavan osakaskuntien haastattelututkimuksen.
Isohaaran altaalla, josta osa kuuluu Liedakkalan osakaskunnan vesialueeseen käytettiin vuonna 2005 kalanpyydyksinä talviverkkoja 20 kertaa, muita verkkoja 27, katiskoja 14, talvikoukkuja 16, vetouistelua, vapakalastusta, pilkkiä kutakin kahdeksan kertaa ja muita pyydyksiä 25 kertaa. Merkittävin saaliskala Ala-Kemijoen alueella oli hauki, jota saaliista oli kolmannes. Kirjolohta ja ahventa oli viidennes ja särkikaloja vajaa viidennes. Isohaaran alueella merkittävimmät saaliskalat olivat kirjolohi ja hauki, joita saaliista oli yli puolet. Muut merkittävät kalalajit olivat ahven, made ja särkikalat. Kokonaissaalis Ala-Kemijoella vuonna 2005 oli 29 129 kg, keskimäärin 40 kg taloutta kohden ja Isohaaran altaalla 3 545 kg, 25 kg taloutta kohden.
Verkkokalastusta haittaavana huomattavana tekijänä koko Ala-Kemijoella on pidetty verkkojen likaantumista ja useimmilla altailla myöskin säännöstelyä eli virtauksen ja vedenkorkeuden vaihtelua. Liedakkalan ja Koivun osakaskuntien alueella uppopuita on pidetty huomattavana haittana, muilla alueilla kohtalaisena tai vähäisenä.
Tarkentavaa haastattelututkimusta 2009 ei tehty Liedakkalan osakaskunnan alueelle. Tässä tutkimuksessa Hirmulan osakaskunta, joka on Liedakkalan osakaskunnan rajanaapuri joen toisella puolella, piti uppopuuhaittaa verkkokalastukselle voimakkaana ja vapakalastukselle kohtalaisena.
Hallinto-oikeus on katsonut, että Liedakkalan osakaskunnan vaatimus koko vesialueen puhdistamisesta on kohtuuton ottaen huomioon selvitykset uppopuiden aiheuttamasta haitasta koko Ala-Kemijoen ja erikseen Isohaaran altaalla sekä muiden osakaskuntien alueille määrätyn puhdistusvelvoitteen laajuuden ja puhdistuksen kustannukset. Selvitysten perusteella voidaan arvioida, ettei Liedakkalan osakaskunnan alueen nykyinen eikä myöskään odotettavissa oleva kalastustarve edellytä laajempaa puhdistusta kuin aluehallintovirasto on määrännyt.
Isohaaran altaan säännöstelyn vedenkorkeuden vaihtelu on yksi metri. Puhdistettuna jokiuoma seitsemän metrin syvyyteen säännöstelystä vapaata vesisyvyyttä jää kuusi metriä, jään alla noin viisi metriä. Puhdistuksen ulottaminen seitsemää metriä syvempiin vesiin Liedakkalan osakaskunnan vaatimalla tavalla lisää puhdistustyön yksikkökustannuksia. Tarvetta kalastamiseen seitsemää metriä syvemmissä vesissä ei voida sulkea pois, mutta se on olosuhteista johtuen huomattavasti vähäisempää kuin puhdistettavaksi määrätyillä alueilla. Hallinto-oikeus on todennut, että uppopuut joen syvänteissä eivät ole haitallisia kaloille eikä muulle vesieliöstölle.
Hallinto-oikeus on katsonut aluehallintoviraston päätöksen perusteluihin viitaten, että uppopuiden nostotyö on toteutettavissa uittoyhdistyksen arvioimaa kustannusta pienemmin kustannuksin. Kun otetaan huomioon uppopuista ja uittojätteestä veden omistajille ja kalastusoikeuden haltijoille aiheutuva haitta sekä Kemijoen kalataloudellinen merkitys yleiseltä kannalta, uittoyhdistykselle määrätyn velvoitteen kustannuksia ei voida pitää kohtuuttomina. Puhdistuksen kustannukset aluehallintoviraston määräämässä laajuudessa aiheutetun vahingon määrään nähden eivät ole kohtuuttomat. Aluehallintoviraston päätöstä ei ole syytä muuttaa.
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
1. Liedakkalan osakaskunta on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin hakemus on alemmissa oikeusasteissa hylätty ja Kemijoen Uittoyhdistys velvoitetaan poistamaan kalastusta ja muuta vesistön käyttöä haittaavat uppopuut, uittotarvikkeet ja muut uittojätteet hakemuksen mukaisesti kauttaaltaan koko osakaskunnan hallinnoiman 150 ha:n vesialueelta jokiuoman koko syvyyteen saakka. Lisäksi osakaskunta on vaatinut, että Kemijoen Uittoyhdistys velvoitettaan korvaamaan osakaskunnan oikeudenkäyntikulut asiassa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen sekä korkeimman hallinto-oikeuden perimä oikeudenkäyntimaksu.
Osakaskunta on uudistanut asiassa aikaisemmin lausumansa. Hallinto-oikeus on katsonut, että tuomioistuimella on oikeus lain sanamuodon vastaisesti rajoittaa uittajan puhdistusvelvollisuutta, koska siitä aiheutuisi uittoyhdistyksen varallisuuteen verrattuna kohtuuttomia kustannuksia. Hallinto-oikeus ei kuitenkaan ole ratkaisussaan perustellut oikeutta poiketa velvoittavuudesta lainkäytössä. Hallinto-oikeuden päätös on Liedakkalan osakaskunnan hakemuksen osittaisen hylkäämisen osalta lainvastainen.
Oikeusvaltiossa kaikkien ratkaisujen on Suomen perustuslain 2 §:n mukaan perustuttava lakiin. Laillisuusperiaate merkitsee toisaalta kieltoa menetellä lain vastaisesti sekä toisaalta sitä, että viranomaisten toiminnalla tulee olla laillinen peruste.
Kemijoen Uittoyhdistyksen on uittoon ryhtyessään ja sitä vuosia tehdessään täytynyt ymmärtää, että se on velvollinen omalla kustannuksellaan huolehtimaan vesistöön uponneiden ja vesistön käyttöä haittaavien uppopuiden poistamisesta vesistöstä. Päätöksestä ilmenee, että uittoyhdistyksellä on ollut tarkka tieto uittoon ilmoitetusta ja erottelualueelta luovutetun puumäärän erotuksesta eli uppopuiden määrästä, joka on ollut 15 000–25 000 m3 vuodessa. Tietoisuus puiden määrästä on synnyttänyt yhdistykselle velvollisuuden poistaa vesistöstä sinne uponnut vesistön käyttöä haittaava puutavara kustannuksista riippumatta.
Hallinto-oikeuden päätöksestä ei ilmene, mihin lainsäännökseen sen kohtuullistamista koskeva ratkaisu perustuu. Vesilain (264/1961) 11 luvun 1 §:n 4 momentin mukaan vesilain taikka sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten vastaisesta toimenpiteestä seuranneen vahingon korvaamisen sovelletaan vahingonkorvauslakia tai ympäristövahinkojen korvaamisesta annettua lakia. Viimeksi mainitun lain 2 §:n 5 momentin mukaan ympäristövahinkojen korvaamiseen sovelletaan pääsääntöisesti myös vahingonkorvauslakia. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsijän varallisuusolot ja muut olosuhteet. Hallinto-oikeus on kohtuuttomuutta harkitessaan ilmeisesti soveltanut analogisesti kyseistä vahingonkorvausten sovittelupykälää.
Uittoyhdistys on liiketoimintaa harjoittava yhdistys, joka uitettavan puutavaran omistajilta vuosittain keräämillään varoilla järjestää puutavaran uiton yhteisuittona vesistössä, johon uiton toimittamista varten on vahvistettu uittosääntö. Yhdistyksen liiketoiminnan vuoksi vesistöön jääneen ja vesistön käyttöä haittaavan uppopuiden lakiin perustuvaa poistamisvelvoitetta ei voida sovitella edellä mainitun vahingonkorvaussäännöksen nojalla. Kohtuullistaminen tai sovittelu on poikkeus, jota voidaan käyttää vain harvoin. Vahingonkorvausvelvollisuus ei poikkea yleisestä linjasta. Vahingonaiheuttajalla ei ole yleistä oikeutta vaatia korvausvastuunsa alentamista (Pertti Viljanen: Vahingonkorvaus, Laki ja käytännöt 2011 s. 518).
Ympäristövahinkojen korvaamista koskeva laki korvasi vesilain 11 luvun 2 §:n säännökset ankarasta vastuusta siltä osin kuin vahinko täyttää laadultaan ympäristövahingon tunnusmerkit. Ankaraa vastuuta koskevat sovittelut ovat harvinaisia Suomen oikeuskäytännössä.
Hallinto-oikeus on kohtuullistanut uppopuiden poistovelvollisuutta myös sillä perusteella, että osuuskunta joutuu puhdistamaan Kemijokea muidenkin osakaskuntien vesialueilla. Vahingonkärsineen oikeutta korvauksiin tai teettämisvelvoitteen laajuutta ei voida vähentää sillä perusteella, että vahingonaiheuttaja joutuu korvaamaan muidenkin vahingonkärsineiden vahinkoja.
Ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 6 §:n 2 momentin mukaan pykälää sovelletaan [lakitekstissä: "ei sovelleta"] kustannuksiin, joiden perimisestä säädetään uhkasakkolain 17 §:ssä. Korvattavana vahinkona ei siis pidetä kustannuksia, joiden suorittamiseen aiheuttaja on velvoitettu uhkasakkolain mukaisen teettämisen uhalla. Hallinto-oikeuden päätöksestä seuraa, ettei Liedakkalan osakaskunta voi saada kanneteitsekään perittyä ennallistamiskorvauksia täysimääräisinä Kemijoen Uittoyhdistykseltä, koska poistettavan puutavaran määrää on hallinto-oikeuden päätöksellä kohtuullistamisen seurauksena kyseisessä lainkohdassa tarkoitetulla tavalla vähennetty.
Liedakkalan osakaskunnan aluehallintovirastolle lähettämä hakemus on koskenut osakaskunnan hallitsemaa 150 hehtaarin suuruista vesialuetta. Valituksen oheen liitetyistä kartoista voidaan laskea, että Kemijoen vanhan uoman syvyys on pääasiassa kahdeksasta (8) kahteentoista (12) metriä. Kemijoen ylin vedenpinnan korkeus on 12,40 m. Siitä voidaan laskea, että vaalean- ja tummansinisen rajalla vesisyvyys on 12,40 m– 2,25 m eli 10,15 m. Sinisen ja vihreän rajalla veden syvyys on 7,90 m ja sinisissä syvänteissä 10–12 m. Kalastuksen kannalta tärkeä alue on joen valtaväylässa (kapea kohta), jossa syvyys on yli 12 m. Tällä alueella on uppopuuröykkiöitä. Koska Isohaaran voimalaitoksella on käytetty tilapäistä 0,80 metrin lyhytaikaista säännöstelyä, uppopuiden nostoa tarvitaan 7–9 metrin syvyydestä ja Liedakkalan vastuun kohdalla vanhan Kemijoen syvänteessä 9–12,5 metrin syvyyteen saakka. Seitsemän metriä tai matalampaa kylän vesialuetta on vain kapealla pohjoisosan länsirannalla (vihreä/vaalean vihreä) noin 1,5 kilometrin matkalla.
Liedakkalan osakaskunnan hallitseman vesi- ja kalastusalueesta syvyystiedot osoittavat, että aluehallintovirasto ja hallinto-oikeus ovat ymmärtäneet ilmeisesti asian väärin, koska päätöksessä puhdistus määrätään ulottumaan vain seitsemän metrin syvyyteen saakka. Tämä tarkoittaa sitä, ettei puhdistusta uloteta Kemijoen varsinaiseen uomaan, vaan pelkästään rantaniityille. Rajoittamalla puhdistus ainoastaan seitsemään (7) metriin, jätetään osakaskunnan vesialue käytännössä puhdistamatta.
Liedakkalan osakaskunta on vaatinut, että Kemijoen Uittoyhdistys velvoitetaan puhdistamaan osakaskunnan hallinnoima 150 hehtaarin vesialue kauttaaltaan lukuun ottamatta joen pituus suuntaista keskiosaa, joka on hautautumassa joen tuomaan hiekkasedimenttiin.
Koska puhdistamisvelvollisuudessa on kysymys tuottamuksesta riippumattomasta ankarasta vastuusta, ei osakaskunnalla ole todistustaakkaa alueen yksityiskohtaisen määrittelyn osalta. Hakemusta ei ole voitu hylätä sen vuoksi siihen, että hallinto-oikeus väittää sillä olevan tietoa siitä, että osakaskuntalaiset kalastavat vain vähäisessä määrin seitsemän metriä syvemmissä vesissä. Mitkään asiakirjat eivät tätä osoita. Osakaskunnan kalastusaluetta on koko osakaskunnan vesialue 12–13 metrin syvyyteen saakka. Syvyystietokartta jo yksinään todistaa hallinto-oikeuden päätelmän vääräksi. Kartan mukaan alle seitsemän metrin syvyiset alueet ovat rantaniittyjä. Kalastamista osakaskunnan alueella ovat rajoittaneet (estäneet) uppopuut. Kalliita verkkoja ei ole raaskittu heittää uppopuiden sekaan tuhoutumaan. Kalastustiedusteluihin väite ei ole voinut perustua.
2. Kemijoen Uittoyhdistys on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan kokonaisuudessaan siltä osin kuin Kemijoen Uittoyhdistys on velvoitettu poistamaan kalastusta ja muuta vesistön käyttöä haittaavat uppopuut, uittotarvikkeet ja muut uittojätteet. Lisäksi määräykset päävelvoitteen toteuttamiselle tulee poistaa.
Uittoyhdistys on uudistanut kaiken asiassa aikaisemmin esittämänsä ja todennut, että uppopuista, uittotarvikkeista ja muusta uittojätteestä ei ole osoitettu aiheutuvan mitään konkreettista ja tietyssä paikassa tai paikoissa erikseen ilmenevää tosiasiallista haittaa, vaan tehdyt selvitykset päinvastoin osoittavat, ettei tällaista haittaa ole. Tämän vuoksi uppopuiden, uittotarvikkeiden ja muun uittojätteen poistamiseen ei tule ryhtyä.
Valituksessaan hallinto-oikeudelle uittoyhdistys on esittänyt, että se on 31.12.2009 aluehallintovirastoon toimittamassaan lisäselvityksessä osoittanut, että uppopuiden nosto on huomattavan tappiollista toimintaa eivätkä saavutettavat mahdolliset hyödyt ole missään suhteessa aiheutuviin kustannuksiin. Aluehallintovirasto on päätöksessään sivuuttanut vesilain mukaisen intressivertailun. Aluehallintovirasto on katsonut, ettei edun ja kustannusten vertailua voida tehdä vesilaissa tarkoitetun intressivertailun periaatteita noudattaen, koska intressivertailussa ei oteta huomioon hankkeen kustannuksia, vaan siinä vertaillaan hankkeesta saatavaa hyötyä ja haittaa. Edelleen aluehallintovirasto on katsonut, että harkittaessa uppopuiden poistotarvetta edun ei tarvitse olla huomattava verrattuna nostokustannuksiin, mutta kustannukset on kuitenkin otettava huomioon päätöksenteossa.
Uittoyhdistys on katsonut, että intressivertailu edellyttää nimenomaan puhdistuskustannusten ja puhdistamisella saavutettavan hyödyn keskinäistä vertaamista. Hallinto-oikeus on 5.5.2006 antamassaan päätöksessä katsonut, että ympäristölupaviraston tulee hallintopakkoasiassa nimenomaan mahdollisuuksien mukaan selvittää puhdistamisella saatavaa etua ja siitä aiheutuvia kustannuksia, ja sen jälkeen ratkaista, onko uittoyhdistys velvoitettava puhdistamaan vesistö joltakin osalta.
Uittoyhdistys on 31.12.2009 ympäristölupavirastoon toimittamassaan lisäselvityksessä arvioinut joen pohjan puhdistamis- ja tarkistamiskustannuksiksi 11 000 euroa hehtaarilta. Mikäli koneellisen noston jälkeen pohja pitäisi tarkistaa sukellustyönä, kasvaisivat kustannukset suuruusluokaltaan kaksinkertaisiksi.
Aluehallintoviraston päätöksestä ei ilmene, minkä tasoista pohjan puhdistamista uittoyhdistykseltä edellytetään. Uppopuita voidaan poistaa uittoyhdistyksen esittämää kustannusta alhaisemmilla yksikkökustannuksilla, mikäli tyydytään suurpiirteiseen puhdistukseen ja mikäli puita nostetaan vain alueilta, joilla on korkea uppopuutiheys ja alhainen vesisyvyys. Pääosin tällaisesta puhdistustyöstä oli kyse vuosina 1991–2001 suoritetussa pohjan puhdistuksessa, jolloin puuta nostettiin pääosin Kemijokisuulta ja Isohaaran altaan alaosalta nostokustannusten ollessa keskimäärin 23,65 euroa kuutiometriltä.
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus kalatalousviranomaisena on viitannut hallinto-oikeudelle 5.2.2013 antamaansa vastineeseen ja uudistanut vastineessa lausumansa.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on ilmoittanut, ettei valituksessa ole tuotu esille mitään sellaista uutta tietoa, jonka johdosta aluehallintoviraston olisi tarpeen antaa lausunto.
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on lausuntonaan todennut, ettei sillä ole lisättävää siihen, mitä se on aikaisemmin hallinto-oikeudelle ja aluehallintovirastolle lausunut.
Tornion, Keminmaan ja Tervolan ympäristölautakunta on lausuntonaan uudistanut asiassa kaiken aikaisemmin lausumansa. Liedakkalan osakaskunta on perustellut vaatimuksensa hyvin. On kuitenkin epäselvää, kuinka uittoyhdistyksen varat riittävät laajamittaiseen uppopuiden poistoon. Lähtökohtana tulee siitä huolimatta olla, että puhdistustyö tehdään vahingonaiheuttajan kustannuksella.
Kemijoen Uittoyhdistys haluaa jättää uppopuista aiheutuvan ongelman tuleville sukupolville. Tämä ei ole ympäristönsuojelun tavoitteiden mukaista. Kemijoen Uittoyhdistyksen valitus on hylättävä perusteettomana.
Liedakkalan osakaskunta on vastineessaan esittänyt, että osakaskunnan hallinnoiman Kemijoen uoman pohjassa on valtavat määrät uppopuuta, jotka haittaavat kalastusta. Uitetun puutavaran määrä vuosittain on ollut miljoonasta kahteenmiljoonaan kiintokuutiometriin. Kemijoen Uittoyhdistyksen vuosikertomuksista ilmenee, että uppopuiden määrä on vuosittain ollut keskimäärin 1–2 prosenttia eli 15 000–20 000 kiintokuutiometriä vuodessa. Tämä osoittaa uittoyhdistyksen tietoisuuden uppopuista.
Liedakkalan osakaskunnan 20.11.2009 uittoyhdistykselle lähettämä kirjelmä osoittaa uittoyhdistyksen tietoisuuden uppopuista ja niiden kalastukselle aiheuttamasta haitasta. Osakaskunnalla ei ole todistustaakka asiassa. Vapautuakseen puhdistusvastuustaan Kemijoen Uittoyhdistyksen on pystyttävä näyttämään, ettei se ole velvollinen puhdistamaan osakaskunnan hallitsemaa vesialuetta kauttaaltaan. Uittoyhdistyksen valitus osoittaa, ettei sillä ole esitettävänä yhtään perustetta väittämänsä vastuuvapauden puolesta.
Kalatalousviranomaisen ja ympäristölautakunnan lausunnot osoittavat, että osakaskunnan valitus on hyväksyttävä kokonaisuudessaan ja Kemijoen uittoyhdistys on velvoitettava poistamaan uppopuut koko osakaskunnan hallinnoiman 150 hehtaarin vesialueen laajuudelta jokiuoman koko syvyyteen saakka.
Kemijoen Uittoyhdistys on vastineessaan esittänyt, että Liedakkalan osakaskunnan vaatimus koko vesialueen puhdistamisesta aina 13 metrin vesisyvyyteen asti on perusteeton. Vaatimus osoittaa, että uppopuiden nostovaade on osakaskunnalle periaatteellinen, ei kalastushaittaan perustuva.
Osakaskunta on toimittanut uittoyhdistykselle 20.11.2009 päivätyn selvityksen, mutta ei ole selvityksessään kyennyt yksilöimään kalastuspaikkoja tai vesialueita, missä kalastushaitta uppopuiden esiintymisalueella tosiasiallisesti ilmenee tai miten se ilmenee. Sen sijaan kalastuskunta on vaatinut käytännöllisesti katsoen kaikkien uppopuiden poistamista koko 150 hehtaarin alueeltaan, vaikka se samalla myöntää, että kalastusta ei alueella käytännöllisesti katsoen ole lainkaan.
Pöyry Environmentin 15.5.2007 tekemän "Uppopuista vesistön käytölle aiheutuvat haitat Kemijoella" -selvityksen mukaan Liedakkalan osakaskunnan alueena ei ollut järjestettyä kalastuslupien myyntiä. Viistokaikuluotauksen tuloksia esiteltäessä osakaskunnan puheenjohtaja on todennut, että kalastus alueella on käytännöllisesti katsoen nolla. Vuoden 2007 selvityksessä haastateltu alueen kirjanpitokalastaja on kertonut, että koko osakaskunnan alueella ei ilmeisesti ole muita verkkokalastajia, ja että muutamat kalastavat madekoukuilla.
Uittoyhdistys on kiistänyt osakaskunnan vaatimuksen sen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta perusteettomana.
Uppopuista, uittotarvikkeista ja muusta uittojätteestä ei ole osoitettu aiheutuvan mitään konkreettista ja tietyssä paikassa tai paikoissa erikseen ilmenevää tosiasiallista haittaa, vaan tehdyt selvitykset päinvastoin osoittavat, ettei tällaista haittaa ole. Tämän vuoksi uppopuiden, uittotarvikkeiden ja muun uittojätteen poistamiseen ei tule ryhtyä.
Liedakkalan osakaskunta on vastaselityksessään vaatinut, että uittoyhdistyksen vastineessaan esittämä vaatimus osakaskunnan valituksen hylkäämisestä hylätään.
Kemijoen uittoyhdistyksellä on todistustaakka uppopuiden ja uittojätteen poistamista koskevassa asiassa. Siitä huolimatta uittoyhdistys ei ole vastannut osakaskunnan valitukseen, jossa on osoitettu, ettei laillisuusperiaatetta ole noudatettu. Lakiin perustuvaa poistamisvelvoitetta ei voida sovitella vahingonkorvaussäännösten nojalla. Uittoyhdistys ei myöskään ole ottanut kantaa osakaskunnan vaatimukseen, että sen kalastusaluetta on osakaskunnan vesialue 12–13 metrin syvyyteen saakka.
Uittoyhdistys on puolustuksekseen viitannut osakaskunnan 20.11.2009 lähettämään selvitykseen, vaikka osakaskunta on päinvastoin katsonut, että kirjelmä osoittaa uittoyhdistyksen tietoisuuden uppopuista ja niiden kalastukselle aiheuttamasta haitasta.
Liedakkalan osakaskunta on koko ajan painottanut sitä, että uppopuut ovat vuosikausia estäneet kalastuksen tosiasiallisen harjoittamisen osakaskunnan vesialueella lähes täysin. Tämän vuoksi osakaskunta on lähtenyt asiaa ajamaan. Kemijoen uoma on puhdistettava Kemijoen Uittoyhdistyksen toimittaman uiton seurauksena joen pohjan lähes täysin peittävistä ja kalastuksen estävistä uppopuista. Kemijoen Uittoyhdistys on velvollinen puhdistamaan Kemijoen vesistöalueen osakaskunnan esittämin tavoin.
Kemijoen Uittoyhdistys on vastaselityksessään esittänyt, että Liedakkalan osakaskunta jatkaa vastineessaan aiemmin omaksumaansa periaatteellista kantaa vaatiessaan uppopuiden poistamista koko osakaskunnan vesi alueelta aina kolmentoista metrin vesisyvyyteen asti. Osakaskunta ei edelleenkään kykene yksilöimään, missä ja millä tavalla uppopuiden aiheuttama kalastushaitta ilmenee. Asiassa saadut selvitykset osoittavat kalastuksen olevan täysin olematonta osakaskunnan alueella.
Uittoyhdistys on koko prosessin ajan esittänyt perusteet, joiden vuoksi uppopuiden poistamiseen ei tule ryhtyä. Uittoyhdistys ei ole kiistänyt uppopuiden olemassaoloa, vaan tuonut esille sen, ettei uppopuiden poistamiselle ole voitu esittää tosiasiallisia perusteita. Tämän vuoksi uittoyhdistystä ei tule velvoittaa uppopuiden, uittotarvikkeiden ja muun uittojätteen poistamiseen.
Merkitään, että korkein hallinto-oikeus antaa tänään myös päätöksen asiassa, joka koskee Kemijoen uittoyhdistyksen valitusta Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä 20.5.2013 nro 13/0117/1 (Dnro 1956/1/13).
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitukset hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.
2. Liedakkalan osakaskunnan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.
Perustelut
1. Mikäli myöhemmin mahdollisesti tehtävät uudet selvitykset osoittavat uppopuiden tai uittotarvikkeiden aiheuttavan haittaa osakaskunnan hallinnoiman vesialueen käytölle vesialueilla, joita tällä päätöksellä asetetut velvoitteet eivät koske, Liedakkalan osakaskunta voi tämän päätöksen estämättä saattaa uppopuiden poistamista koskevan, uuden vesilain (587/2011) 9 luvun 10 §:n mukaisen asian näiltä osin erikseen vireille. Nyt annetulla päätöksellä ei miltään osin ole ratkaistu kysymystä mahdollisten vahinkojen korvaamisesta.
Kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita.
2. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, Liedakkalan osakaskunnalle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori, hallintoneuvokset Hannu Ranta, Mika Seppälä, Liisa Heikkilä ja Janne Aer sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Rauno Pääkkönen ja Jukka Horppila. Asian esittelijä Tuulia Träskelin.