Muu päätös 2079/2014

Asia Julkista hankintaa koskeva valitus

Valittaja Oy Sasima Ab, Kirkkonummi

Päätös, jota valitus koskee

Markkinaoikeus 22.8.2012 nro 284/2012

Asian aikaisempi käsittely

Kansaneläkelaitos on pyytänyt 26.4.2011 päivätyllä avointa menettelyä koskevalla tarjouspyynnöllä tarjouksia vuoden 2012–2013 äitiyspakkauksista sopimuskaudelle 15.8.2012–31.12.2013. Hankinnasta on 27.4.2011 julkaistu EU-hankintailmoitus.

Kansaneläkelaitoksen Eläke- ja toimeentuloturvaosaston johtaja on hankintapäätöksellään 1.12.2011 (Dnro 1/42/2011) valinnut Pedihealth Oy:n tarjouksen position 1.2 taskuvaippa + erillinen imuosa ja Myllymuksut Oy:n tarjouksen position 1.3 all-in-one kestovaippa osalta.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on ollut 7 400 000 euroa, josta taskuvaippojen ja all-in-one kestovaippojen osuus on ollut 790 600 euroa.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Markkinaoikeus, jossa Oy Sasima Ab on ollut valittajana, Kansaneläkelaitos vastapuolena sekä Pedihealth Oy ja Myllymuksut Oy kuultavina, on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Oy Sasima Ab:n hankintapäätöksestä tekemän valituksen ja velvoittanut yhtiön korvaamaan Kansaneläkelaitoksen oikeudenkäyntikulut 922,50 eurolla viivästyskorkoineen.

Markkinaoikeus on lausunut, siltä osin kuin asiasta on kysymys korkeimmassa hallinto-oikeudessa, ratkaisunsa perusteluina seuraavaa:

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Tarjouspyyntö

Valittaja on esittänyt hankintayksikön menetelleen virheellisesti toiminnallisuutta ja ympäristöystävällisyyttä koskevien vertailuperusteiden asettamisessa ja soveltamisessa. Valittajan mukaan toiminnallisuuden osalta tarjousten vertailussa on toisaalta otettu huomioon seikkoja, joista ei tarjouspyynnössä mainittu, ja toisaalta vertailussa on jätetty ottamatta huomioon monia sellaisia seikkoja, jotka olisi tarjouspyynnön mukaan tullut ottaa vertailussa huomioon. Ympäristöystävällisyyden osalta tarjouspyynnössä ei ole puolestaan ilmoitettu, mitä materiaaleja hankintayksikkö pitää ympäristöystävällisinä, vaan materiaalien arvojärjestys on ilmoitettu vasta hankintapäätöksessä.

Hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 41 §:n mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava muun muassa hankinnan kohteen määrittely sekä hankinnan kohteeseen liittyvät muut laatuvaatimukset ja tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta tarjouksen vertailuperusteet ja niiden suhteellinen painotus tai kohtuullinen vaihteluväli.

Hankintalain 62 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin hankinnan kohteeseen liittyvien vertailuperusteiden mukaan, tai se, joka on hinnaltaan halvin. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen vertailuperusteina voidaan käyttää esimerkiksi laatua, hintaa, teknisiä ansioita, esteettisiä ja toiminnallisia ominaisuuksia, ympäristöystävällisyyttä, käyttökustannuksia, kustannustehokkuutta, myynnin jälkeistä palvelua ja teknistä tukea, huoltopalveluja, toimituspäivää tai toimitus- tai toteutusaikaa taikka elinkaarikustannuksia.

Hankintalain esitöiden (HE 50/2006 vp s. 105) mukaan kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteiden asettaminen on hankintayksikön harkittavissa. Vertailuperusteiden on liityttävä hankinnan kohteeseen, oltava objektiivisia ja syrjimättömiä eivätkä ne saa antaa hankintayksikölle rajoittamatonta valinnanvapautta. Perusteet on lisäksi ilmoitettava hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä. Edelleen esitöissä (HE 50/2006 vp s. 107) on tuotu esiin vertailuperusteiden ilmoittamisvelvoitteella pyrittävän edistämään hankintamenettelyn avoimuutta ja mahdollistamaan menettelyn jälkikäteinen arviointi. Tarjoajat voivat ottaa vertailuperusteet huomioon tarjouksia laatiessaan, mikä osaltaan edistää myös tarjousten vertailukelpoisuutta.

Tarjouspyynnön kohdasta 6 "Valinta- ja vertailuperusteet" on käynyt ilmi, että tarjouksen valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka vertailuperusteita ovat olleet "hinta/tuote" 50 prosentin sekä "laatu" 50 prosentin painoarvolla. Laadun alakohtia ovat olleet "toiminnallisuus", "esteettisyys" ja "tuotteen ympäristöystävällisyys".

Tarjouspyynnön kohdasta 6 on edelleen käynyt ilmi, että muun ohella kestovaippojen ja niiden laatua koskevien vertailuperusteiden arvioinnissa otetaan huomioon seuraavat kriteerit soveltuvin osin:

"1. Toiminnallisuus, lisäpisteitä 0–4

  • vastasyntyneelle/0–6 kk sopiva malli, mallin joustavuus
  • turvallinen käyttää
  • koko (mm. tuotteen mittasuhteet, riittävän leveät hihat ja hihansuut, kaula-aukon koko)
  • kosteuden pitävä (mm. kestovaipat, rintasuojat, patjan suojus, suoja-alusta)
  • nepparien ja vetoketjun toimivuus
  • ompelutyön laatu (esim. riittävät saumavarat, kestävät ompeleet)
  • helppo pukea päälle
  • kiristämättömyys
  • hengittävyys
  • helppohoitoinen (vesipestävä, ei helposti rypistyvä)
  • kestävyys (pesuominaisuudet, mittamuutokset, nyppyyntyminen, värinkesto)
  • soveltuvuus paikallisiin ilmasto-olosuhteisiin.

2. Esteettisyys, lisäpisteitä 0–4

  • malli
  • ompelutyön jälki (esim. huolitellut saumat, suorat ja siistit ompeleet)
  • väritys, joka sopii hyvin muihin äitiyspakkauksen tuotteiden väreihin
  • kuviointi
  • asujen yhteensopivuus
  • soveltuvuus vauvalle

3. Tuotteen ympäristöystävällisyys, lisäpisteitä 0–2

  • tuotteen materiaali
  • tuotteen ympäristöystävällisyys arvioidaan toimitettujen selvitysten perusteella (mm. tuotteiden materiaalit sekä tuotanto- ja toimitusprosessi)"

Tarjouspyynnön liitteenä 1 ollut tuoteluettelo on sisältänyt äitiyspakkaukseen hankittavien tuotteiden kuvaukset. Tarjoajien on tullut merkitä kyseiseen liitteeseen tarjoamiensa tuotteiden tiedot. Tuoteluettelon positio 1.2 on koskenut taskuvaippoja ja erillistä imuosaa, ja kyseisessä tuotekuvauksessa on ilmoitettu seuraavaa:

"Taskuvaippa + erillinen kuoriosa, kuorivaipan päällismateriaali esim. 100 % polyuretaanilaminoitu polyesteri ja ihon kuivana pitävän osan materiaali esim. polyesteriä, polypryleeni-puuvillasekoitetta, housussa tarra- tai neppikiinnitys, säätövara, lahkeiden suu pehmeä ja joustava. Kuorivaippaan sopiva imuosa esim. flanellia, ympäristöystävällisesti tuotettua bambua tai muuta vastaavaa materiaalia, imukerroksia vähintään 2 riippuen tarjottavasta materiaalista. Laatuarvioinnissa käytetään täydentäen laadun arviointikriteereitä 1. ja 3. Koko 5-10 kg, Alle 1-vuotiaalle lapselle sopiva."

Tuoteluettelon positio 1.3 on koskenut puolestaan all-in-one kestovaippoja, ja kyseisessä tuotekuvauksessa on ilmoitettu seuraavaa:

"All-in-one kestovaippa (käyttövalmis vaippa, jossa kuori- ja sisävaippa yhdessä). Vaipan ulkopinnan tulee eristää kosteutta. Imukerroksia vähintään 2 riippuen tarjottavasta materiaalista, imumateriaali esim. 100 % puuvillaa, ympäristöystävällisesti tuotettua bambua tai hamppua, mikrokuitufrotee tai näiden yhdistelmä. Ihon kuivana pitävän osan materiaali esim. polyesteriä tai polypryleeni-puuvillasekoitetta. Tarra- tai neppikiinnitys. Laatuarvioinnissa käytetään täydentäen laadun arviointikriteereitä 1. ja 3. Koko 5-10 kg, Alle 1-vuotiaalle lapselle sopiva."

Tarjouspyynnön liite 2 on sisältänyt äitiyspakkauksen tuotteiden sisältöä koskevat vaatimukset. Kyseisessä liitteessä on ilmoitettu ympäristövaatimusten osalta muun ohella seuraavaa:

"Tarjouksessa on ilmoitettava, miten tuotteen valmistuksessa on huomioitu ympäristönäkökohdat. Valmistusprosessi ei saa tarpeettomasti lisätä ympäristön kuormitusta. Tarjouksessa on oltava selvitykset tuotteiden ympäristömerkinnöistä ja valmistajan ympäristöohjelmasta."

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on harkintavaltaa kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteiden määrittämisessä. Tarjouskilpailuun osallistuvien tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi hankinnan kohde ja tarjousten valintaan vaikuttavat seikat on kuitenkin kuvattava tarjouspyynnössä sellaisella tarkkuudella, että tarjouspyyntö tuottaa yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia. Hankintamenettelyn avoimuus ja tasapuolisuus edellyttävät, että tarjoajat tietävät jo tarjouksia laatiessaan, millä seikoilla on merkitystä tarjouskilpailua ratkaistaessa.

Kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteina tulee käyttää sellaisia seikkoja, joiden perusteella voidaan selvittää, mikä tarjouksista on kokonaistaloudellisesti edullisin. Vertailuperusteet on asetettava siten, etteivät ne anna hankintayksikölle rajoittamatonta valinnanvapautta tarjousten vertailun toteuttamisessa.

Asiakirjoista saatavasta selvityksestä käy ilmi, että hankintayksikkö on arvioinut kestovaippojen toiminnallisuutta erityisesti imukyvyn määrän ja nopeuden, pintakosteuden, pesunkeston ja koon osalta. Saadun selvityksen perusteella kestovaipalle on annettu puolestaan piste ympäristöystävällisestä materiaalista, jos sen materiaalina on ainakin osittain käytetty bambua, hamppua tai orgaanista puuvillaa.

Tarjousten vertailussa huomioitujen imukyvyn määrän ja nopeuden sekä pintakosteuden arvioinnin voidaan katsoa liittyvän tarjouspyynnön vertailuperusteen "toiminnallisuus" alakohtaan "kosteuden pitävä" ja tarjoajat ovat siten tarjouspyynnön perusteella voineet olla tältä osin riittävällä tavoin tietoisia vertailuperusteen "toiminnallisuus" osalta tarjousvertailussa huomioitavista seikoista. Asiassa esitetystä selvityksestä ei myöskään ilmene, että hankintayksikkö olisi vertailuperusteen "toiminnallisuus" osalta jättänyt tarjousvertailussa huomioimatta tarjouspyynnössä mainittuja seikkoja siltä osin kun siinä ilmoitetut seikat ovat soveltuneet vaippojen arviointiin. Tarjoajat ovat myös voineet, vaikka tarjouspyyntö ei ole sisältänyt yksityiskohtaista selvitystä ympäristöystävällisiksi katsottavista materiaaleista, olla tarjouspyynnössä ja sen liitteissä esitettyjen tietojen perusteella riittävällä tavoin tietoisia vertailuperusteen "ympäristöystävällisyys" osalta tarjousvertailussa huomioitavista seikoista. Markkinaoikeus katsoo, että hankinnan luonne huomioon ottaen alalla ammattimaisesti toimivat yrittäjät ovat muutoinkin tarjouspyynnön perusteella voineet riittävällä tavoin olla tietoisia tarjousvertailussa kunkin tuotteen osalta huomioitavista seikoista ja tarjoajat ovat siten voineet ottaa nämä seikat huomioon tarjouksia laatiessaan.

Markkinaoikeus katsoo lisäksi, että tarjouspyynnössä asetetut tarjousten vertailuperusteet ovat tarjouspyyntö kokonaisuutena arvioiden ja hankinnan luonne huomioon ottaen olleet alalla ammattimaisesti toimivalle yrittäjälle riittävän täsmällisiä, jotta niiden perusteella on voitu antaa yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia. Vertailuperusteet ovat liittyneet hankinnan kohteeseen ja niiden avulla on ollut mahdollista selvittää, mikä tarjouksista on hankintayksikölle kokonaistaloudellisesti edullisin. Vertailuperusteet eivät ole olleet tarjoajia kohtaan syrjiviä eivätkä epätasapuolisia. Hankintayksikön menettely ei siten tältäkään osin ole ollut hankintasäännösten vastaista.

Voittaneiden tarjoajien tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus

Valittaja on esittänyt, että valituksi tullut Myllymuksut Oy:n all-in-one kestovaippa ei ole ollut tarjouspyynnön mukainen, koska siitä on puuttunut tarjouspyynnössä edellytetty ihon kuivana pitävä osa. Valittajan mukaan Myllymuksut Oy:n tarjoaman kestovaipan ihoa vasten oleva osa on ollut bambua, joka ei pidä ihoa kuivana. Myllymuksut Oy ei ole myöskään tarjouksessaan ilmoittanut tarjoamansa all-in-one kestovaippansa tarkkoja materiaalitietoja Lisäksi Pedihealth Oy:n toimittamasta vaippamallikappaleesta ovat valittajan mukaan puuttuneet hinta- ja positiotiedot, joiden tietojen antamista tarjouspyynnössä on edellytetty.

Hankintalain 46 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava tarjouskilpailusta.

Hankintalakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 50/2006 vp s. 90 ja 91) on viitattu oikeuskäytäntöön, jossa on vakiintuneesti katsottu tarjoajien tasapuolisen kohtelun vaatimuksen sekä yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden edellyttävän tarjousten olevan tarjouspyynnön mukaisia. Tarjouksen sulkemista tarjouskilpailusta on arvioitava nimenomaan tarjoajien tasapuolisen kohtelun näkökulmasta. Tarjouspyyntöä vastaamattomat tarjoukset on pääsääntöisesti suljettava tarjouskilpailusta. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tarjoajien yhdenvertaisen kohtelun ja avoimuuden periaatteet edellyttävät myös, että tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on hylättävä.

Tarjouspyynnön all-in-one kestovaippaa koskevassa tuotekuvauksessa on ihon kuivana pitävän osan osalta ilmoitettu, että "ihon kuivana pitävän osan materiaali esim. polyesteriä tai polypryleenipuuvilla-sekoitetta".

Hankintayksikkö on markkinaoikeudessa esittänyt, että tarjouspyynnössä nimenomaisesti mainittujen materiaalien lisäksi muutkin materiaalit ovat olleet sallittuja eikä nimenomaista kuivaliinaneulosta ole vaadittu. Lisäksi hankintayksikkö on esittänyt, että Myllymuksut Oy:n tarjoaman kestovaipan ihoa vasten oleva materiaali on ollut ihoystävällistä ja kuivapintaista bambujoustofroteeta, jonka on todettu täyttäneen tarjouspyynnön vaatimukset.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjouspyynnössä all-in-one kestovaipan ihon kuivana pitävän osan ei ole edellytetty olevan jotain tiettyä materiaalia. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella Myllymuksut Oy:n tarjoamassa all-in-one kestovaipan pintamateriaali on ollut tarjouspyynnössä tarkoitetulla tavalla ihon kuvana pitävää materiaalia. Hankintayksikkö ei siten ole tältä osin menetellyt hankintasäännösten vastaisesti jättäessään sulkematta Myllymuksut Oy:n tarjouksen tarjouskilpailusta.

Tarjouspyynnön kohdassa 4 "Tuotemallit" on ilmoitettu seuraavaa:

"Tarjouksen mukana tulee toimittaa malli tuotteesta kahtena (2) kappaleena. Molempiin malleihin merkitään tarjoajan nimi, tuotekoodi, tarjouspyynnön positionumero, yksikköhinta ja pesuohje. Toisen kappaleen merkintöjen on kestettävä vesipesua. Mikäli toimitettujen mallien merkinnät ovat puutteelliset tai eivät ole selvästi merkitty, tuote voidaan hylätä."

Tarjouspyynnön liite 2 on sisältänyt äitiyspakkauksen tuotteiden sisältöä koskevat vaatimukset. Kyseisestä liitteestä on käynyt ilmi, että tarjoajien on tullut ilmoittaa käyttämiensä tekstiilien osalta langan, vanun, kankaan ja vetoketjun tuotespesifikaatiot sekä värien pesunkesto, hankauksenkesto ja mittamuutokset. Lisäksi liitteestä on käynyt ilmi muun ohella seuraavaa:

"Kaikissa tekstiilituotteissa on oltava Tavaraselostekaavan (TSL) 23-901 mukainen pesu- ja hoito-ohje, joka kiinnitetään tuotteen sivusaumaan. Tarjouksen mukana toimitetaan malli kahtena (2) kappaleena. Malleissa tulee olla selvästi merkittynä tarjoajan nimi, tuotekoodi/yksilöintimerkintä, tarjouspyynnön positionumero, yksikköhinta ja pesuohje. Toisen kappaleen merkintöjen on kestettävä vesipesua."

Hankintayksikkö on markkinaoikeudessa esittänyt, että kaikki tarjouspyynnössä vaaditut tiedot ovat löytyneet Myllymuksut Oy:n ja Pedihealth Oy:n tarjouksista. Myllymuksut Oy:n tarjouksen tuotetietoja koskevassa liitteessä on kerrottu vaippojen materiaalitiedot yleisellä tasolla, kun taas tarkemmat tuotetiedot ja materiaalien prosenttiosuudet ovat käyneet ilmi vaipassa kiinni olevasta lapusta. Sillä, että vaaditut merkinnät eivät ole olleet kiinnitettyinä Pedihealth Oy:n toimittamiin mallivaippoihin, ei ole hankintayksikön mukaan ollut merkitystä, kun Pedihealth Oy on kuitenkin toimittanut kaikki vaaditut merkinnät mallivaippojensa mukana.

Markkinaoikeus katsoo saadun selvityksen perusteella, että Myllymuksut Oy:n ja Pedihealth Oy:n tarjousten ei voida todeta olleen valittajan esittämin tavoin hinta-, positio- tai materiaalitietojen osalta puutteellisia tai tarjouspyynnön vastaisia, eikä hankintayksikön voida siten katsoa menetelleen tältäkään osin virheellisesti.

Tarjousten vertailu

Hankintalain 62 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin hankinnan kohteeseen liittyvien vertailuperusteiden mukaan, tai se, joka on hinnaltaan halvin. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen vertailuperusteina voidaan käyttää esimerkiksi laatua, hintaa, teknisiä ansioita, esteettisiä ja toiminnallisia ominaisuuksia, ympäristöystävällisyyttä, käyttökustannuksia, kustannustehokkuutta, myynnin jälkeistä palvelua ja teknistä tukea, huoltopalveluja, toimituspäivää tai toimitus- tai toteutusaikaa taikka elinkaarikustannuksia.

Hankintalain 73 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on tehtävä ehdokkaiden ja tarjoajien asemaan vaikuttavista ratkaisuista sekä tarjousmenettelyn ratkaisusta kirjallinen päätös, joka on perusteltava. Pykälän 2 momentin mukaan päätöksestä tai siihen liittyvistä asiakirjoista on käytävä ilmi ratkaisuun olennaisesti vaikuttaneet seikat, joita ovat ainakin ehdokkaan, tarjoajan tai tarjouksen hylkäämisen perusteet sekä ne perusteet, joilla hyväksyttyjen tarjousten vertailu on tehty.

Laboratoriotestien virheellisyyksiä koskevat väitteet

Valittaja on esittänyt, että kestovaippojen imukykyyn liittyviä testejä ei ole suoritettu kaikilta osin asianmukaisesti ja todellisia oloja vastaavalla tavalla ja että käytetyt testausmenetelmät ovat suosineet tietyntyyppisiä kestovaippoja. Valittajan mukaan laboratoriotesti ei ole muodostunut sitä kohtaan tasapuoliseksi esimerkiksi sen vuoksi, että sen tarjoaman taskuvaipan imukykyä mitattaessa vaippaan kuuluva imu on asetettu väärään kohtaan. Lisäksi valittaja on esittänyt, että testilaboratoriona käytetyllä Tampereen ammattikorkeakoulun tekstiililaboratoriolla on ollut sen puolueettomuutta vaarantavia kytköksiä tarjouskilpailun voittaneen Myllymuksut Oy:n kanssa.

Hankintayksikkö on esittänyt, että Tampereen ammattikorkeakoulun tekstiililaboratorio on asiantunteva eikä hankintayksiköllä ole ollut aihetta epäillä laboratorion puolueettomuutta tai syytä kyseenalaistaa sen käyttämiä testausmenetelmiä. Myllymuksut Oy on esittänyt, että Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat joihinkin opinnäytetöihin liittyen olleet yhteydessä lausunnonantajaan, mutta että sen ja kyseisen oppilaitoksen välillä ei ole ollut mitään sellaisia kytköksiä, jotka olisivat voineet vaikuttaa testituloksiin.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjouskilpailuun osallistuneiden toimittajien tarjoamat kestovaipat on testattu Tampereen ammattikorkeakoulun tekstiililaboratorion toimesta. Kyseisen laboratorion laatimaan mittauspöytäkirjaan on sisältynyt merkintä, jonka mukaan ennen kosteuden imukyvyn testaamista vaipat ovat olleet käyttövalmiina ja imut ovat olleet paikoillaan. Mittauspöytäkirja on sisältänyt tarkat kuvaukset eri testausmenetelmistä ja suoritetuista testeistä sekä testitulokset kaikkien testattavina olleiden kestovaippojen osalta.

Mittauspöytäkirjasta saatavan selvityksen perusteella kestovaippojen kosteuden imukyky on testattu siten, että vaippojen kuivana punnitsemisen jälkeen niiden sisäpinnan määrätylle alueelle on kaadettu 125 millilitraa nestettä, minkä jälkeen ne on asetettu kuivumaan 30 minuutiksi. Tämän jälkeen vaipat on punnittu, ja imukykyprosentiksi on muodostunut kuivapainon ja kostutuksen jälkeisen painon suhde. Vaippojen maksimi-imukyky on saatu siten, että testausta on jatkettu lisäämällä vaippoihin lisäkosteutta 50 millilitran erissä ja viiden minuutin valutusajalla, kunnes saavutetuksi on tullut sellainen nestemäärä, jota vaipat eivät ole enää kyenneet imemään ilman että neste on alkanut tippua. Pintakosteuden testaaminen on suoritettu puolestaan siten, että kuivien vaippojen pintakosteuden mittaamisen jälkeen vaippojen sisäpinnalle on kaadettu 125 millilitraa nestettä, minkä jälkeen vaipat on asetettu kuivumaan 30 minuutiksi. Tämän jälkeen vaippojen pintakosteus on mitattu. Pintakosteus maksiminestemäärällä, joka määrä on vaihdellut eri vaippojen kohdalla, on testattu siten, että vaippoihin on lisätty kosteutta 50 millilitran erissä ja viiden minuutin valutusajalla, kunnes vaipat eivät ole enää kyenneet imemään nestettä. Tämän jälkeen vaippojen sisäpinnan pintakosteus on mitattu uudelleen.

Tampereen ammattikorkeakoulun tekstiililaboratorion laatiman testausmenetelmiä ja suoritettuja testejä koskevan mittauspöytäkirjan mukaan kaikki testattavina olleet kestovaipat on testattu samoja menetelmiä noudattaen ja siten tasapuolisesti. Mittauspöytäkirjassa on lisäksi mainittu, että ennen suoritettua testausta vaippojen imut ovat olleet paikoillaan. Asiassa ei ole ilmennyt aihetta epäillä, että valittajan taskuvaipan imukyvyn mittaus olisi suoritettu virheellisesti. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella Tampereen ammattikorkeakoulun ja Myllymuksut Oy:n yhteistyö on ollut luonteeltaan ei-kaupallista ja liittynyt yksittäisiin opinnäytetöihin. Kyseisen yhteistyön ei voida katso vaarantaneen tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua nyt kysymyksessä olevassa kilpailutuksessa. Kun tekstiililaboratorion asiantuntemusta tai puolueettomuutta testien toteuttajana ei ole muutoinkaan ilmennyt aihetta epäillä, markkinaoikeus katsoo, ettei hankintamenettelyssä ole tältä osin todettavissa virhettä.

Tarjousten pisteytys ja hankintapäätöksen perustelut

Valittaja on esittänyt, että taskuvaippojen ja all-in-one kestovaippojen vertailu ja pisteytys on suoritettu vertailuperusteiden "toiminnallisuus" ja "ympäristöystävällisyys" osalta virheellisesti ja osin myös valittajaa syrjivästi, ja että valittaja olisi virheettömässä menettelyssä voittanut tarjouskilpailun kyseisten tuotteiden osalta.

Valittaja on esittänyt, että sekä sen tarjoaman taskuvaipan että Itti Bitti all-in-one kestovaipan olisi tullut laboratoriotestitulokset huomioon ottaen saada vertailuperusteen "toiminnallisuus" osalta enemmän pisteitä ja että hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti vähentäessään Itti Bitti all-in-one kestovaipan pisteitä kokoluokituksen perusteella. Lisäksi valittaja on esittänyt, ettei tarjousten vertailu ole ollut kaikilta osin tasapuolinen ja että hankintayksikkö on esimerkiksi perusteettomasti suosinut Myllymuksut Oy:tä antamalla tämän tarjoamalle all-in-one kestovaipalle täydet neljä pistettä toiminnallisuuden osalta, vaikka kyseisen tarjoajan kestovaippa on saanut suoritetuissa testeissä samantasoisia tai huonompia arvioita kuin muut kestovaipat. Vertailuperusteen "ympäristöystävällisyys" osalta valittaja on esittänyt pisteytyksen olleen asiantuntematonta ja epäjohdonmukaista ottaen huomioon, että tosiasiallisesti ympäristöystävällisistä tekokuiduista ei ole annettu lainkaan pisteitä ja että vaipassa oleva vähäinenkin määrä luonnonkuitua on tuonut pisteen riippumatta siitä, mitä materiaalia vaippa on muuten sisältänyt. Valittaja on vielä esittänyt, ettei hankintapäätöstä ole perusteltu hankintasäännösten mukaisesti.

Tarjouspyynnön kohdassa 5 "Tarjousten käsittely" on muun ohella ilmoitettu, että ensin jokainen tarjous arvioidaan tarjouspyynnössä mainittuihin valintaperusteisiin nähden, minkä jälkeen tarjouksia vertaillaan keskenään valintaperusteiden mukaisesti.

Tarjouspyynnön kohdassa 6 "Valinta- ja vertailuperusteet" on ilmoitettu muun ohella seuraavaa:

"Arviointi tehdään yhden (1) pisteen tarkkuudella. Nolla (0) pistettä saa, jos tuote poikkeaa laadultaan siten, että on heikompi laadultaan kuin muut tarjotut tuotteet yhdellä tai useammalla laadun osatekijällä. Yhden (1) pisteen saa, jos tuote vastaa ominaisuuksiltaan tarjottujen tuotteiden keskimääräistä tasoa. Arvioinnissa saa puolet maksimipisteistä, jos tuote on laadullisesti merkittävästi parempi kuin muut laadun jollakin esim. esteettisyyden osatekijällä. Maksimipisteiden saaminen edellyttää, että tuote on usealla laadun osatekijällä muita parempi. Esimerkiksi toiminnallisuudesta voitaisiin antaa täydet neljä (4) lisäpistettä, jos tuote on helppo pukea päälle ja nepparien toimivuus keskimääräistä selkeästi parempi. Laatuarvioinnissa tuotteita vertaillaan laatukriteereihin nähden ja lisäksi myös keskenään."

Hankintapäätöksen liitteenä olevassa vertailutaulukossa on muun ohella ilmoitettu, että tuotteita on verrattu ilmoitettuihin laatukriteereihin nähden ja lisäksi myös keskenään. Toiminnallisuudesta on vertailutaulukon mukaan annettu yksi laatupiste, jos tuotteen on arvioitu vastaavan ominaisuuksiltaan kyseiseen positioon tarjottujen tuotteiden keskimääräistä tasoa. Keskimääräisestä tasosta poikkeavat tuotteen hyvät ja huonot ominaisuudet on pisteytetty ja perusteltu. Vertailutaulukossa on vielä ilmoitettu, että lopullinen toiminnallisuudesta annettu pistemäärä on perustunut kokonaisarviointiin. Ympäristöystävällisyyden osalta vertailutaulukossa on todettu, että ympäristöystävällisyyttä on arvioitu tuotteen valmistusmateriaalin sekä tuotanto- ja valmistusprosessin perusteella. Vertailutaulukossa on vielä taskuvaippojen ja all-in-one kestovaippojen osalta mainittu, että vaipoille on annettu "plus" tai "miinus" -pisteitä testitulosten ja raadin arvioinnin perusteella.

Hankintapäätöksen liitteenä olleesta vertailutaulukosta on käynyt ilmi, että sekä valittajan että valituksi tulleen Pedihealth Oy:n taskuvaippa ovat saaneet vertailuperusteen "toiminnallisuus" osalta kolme pistettä. Vertailutaulukosta ilmi käyvien perustelujen mukaan valittajan pisteet ovat perustuneet pieneen pintakosteuteen ja hyvään pesutulokseen ja Pedihealth Oy:n pisteet hyvään imukyvyn määrään ja pesutulokseen.

All-in-one kestovaippojen osalta vertailutaulukosta on käynyt puolestaan ilmi, että valituksi tullut Myllymuksut Oy:n kestovaippa on saanut vertailuperusteen "toiminnallisuus" osalta täydet neljä pistettä ja valittajan Itti Bitti vaippa yhden pisteen. Vertailutaulukosta ilmenevien perustelujen mukaan Myllymuksut Oy:n pisteet ovat perustuneet hyvään imukyvyn määrään, nesteen nopeaan imeytymiseen ja hyvään pesutulokseen. Valittajan tarjoaman Itti Bitti all-in-one kestovaipan hyvänä ominaisuutena on pidetty hyvää imukyvyn määrää ja huonona ominaisuutena kokoa: vertailutaulukossa esitettyjen perustelujen mukaan kyseisen vaipan S-koko on ollut pienikokoinen ja M-koko isokokoinen pyydettyyn kokoon nähden.

Tampereen ammattikorkeakoulun tekstiililaboratorion laatimasta mittauspöytäkirjasta on käynyt ilmi, että pesutestin jälkeen valittajan taskuvaipan ulko- ja sisäpuolet sekä perus- ja lisäimu ovat olleet siistit. Valituksi tulleen Pedihealth Oy:n taskuvaipan pesutuloksen osalta mittauspöytäkirjaan on kirjattu vaipan sisäpuolen ja imuosan pinnan olleen aavistuksen nukkaantunut, mutta muuten siisti. Lisäksi kyseisen vaipan pesuohjelapun on todettu olleen rispaantunut. Valittajan Itti Bitti all-in-one kestovaipan pesutuloksen osalta mittauspöytäkirjaan on kirjattu vaipan ulko- ja sisäpuolten sekä lisäimun pinnan olleen siistit, perusimun alaosan olleen aavistuksen nukkaantunut ja reunan hieman epäsiisti sekä lisäimun pinnan olleen siisti mutta reunan hieman epäsiisti. Kyseisen vaipan pesutuloksen osalta mittauspöytäkirjaan on lisäksi kirjattu pesuohjeen tekstin näkyvän hyvin mutta pesulämpötila merkinnän olleen epäselvä. Valituksi tulleen Myllymuksut Oy:n all-in-one kestovaipan pesutuloksen osalta mittauspöytäkirjassa on puolestaan todettu sen ulko- ja sisäpuolen olleen siistit, perus- ja lisäimun yleisilmeen olleen siistit, mutta pinnan lievästi nukkaantunut sekä pesuohjelapun tekstin olleen aavistuksen haalistunut.

Hankintayksikkö on vielä markkinaoikeudelle toimittamassaan vastineessa esittänyt, että valituksi tulleen Pedihealth Oy:n taskuvaipan sisäpuolen ja imuosan pinnan aavistuksellinen nukkaantuminen on ollut hyvin vähäistä ja todella vähäistä erityisesti muihin vaippoihin verrattuna ja että pesuohjelappu on ollut jo valmiiksi hieman rispaantunut. Lisäksi hankintayksikkö on esittänyt, että valituksi tulleen Myllymuksut Oy:n all-in-one kestovaipan pinnan lievä nukkaantuminen on ollut raadin näkemyksen mukaan hyvin vähäistä muihin vaippoihin verrattuna ja vaipan käyttötarkoitus huomioon ottaen merkityksetöntä.

Kestovaippojen imukyvyn pisteytyksen osalta asiakirjoista saatavasta selvityksestä on käynyt ilmi, että hankintayksikkö on antanut hyvästä imukyvyn määrästä pisteen niille vaipoille, jotka ovat ongelmitta imeneet nestettä vielä ensimmäisen lisäkostutuksen, yhteensä 175 millilitraa jälkeen. Mittauspöytäkirjasta on suoritetun imukyvyn mittauksen osalta käynyt ilmi, että valituksi tullut Pedihealth Oy:n taskuvaippa on imenyt nestettä 175 millilitraa, mutta valittajan taskuvaippa on tiputtanut nestepisaroita 175 millilitran kostutuksen jälkeen. Valittajan Itti Bitti all-in-one kestovaippa on imenyt mittauspöytäkirjan tulosten perusteella nestettä 225 millilitraa ja valituksi tullut Myllymuksut Oy:n all-in-one kestovaippa puolestaan 175 millilitraa. Lisäksi mittauspöytäkirjaan on ensimmäisen kostutuksen tulosten osalta kirjattu, että neste on imeytynyt valituksi tulleeseen all-in-one kestovaippaan heti ja että vaippaan ei ole muodostunut pisaramuodostusta, mutta että neste on jäänyt pisarana valittajan Itti Bitti kestovaipan pinnalle ja valunut vaipan reunaan.

Pintakosteustestin osalta mittauspöytäkirjasta on käynyt ilmi, että valituksi tulleen Pedihealth Oy:n taskuvaipan pintakosteus on ensimmäisen kostutuksen jälkeen ollut 101,4 prosenttia ja maksimikostutuksen jälkeen yli 158,7 prosenttia, kun taas valittajan taskuvaipan pintakosteus on ollut ensimmäisen kostutuksen jälkeen 76,3 prosenttia ja maksimikostutuksen jälkeen 70,2 prosenttia. Valituksi tulleen Myllymuksut Oy:n all-in-one kestovaipan pintakosteus on mittauspöytäkirjasta saatavan selvityksen perusteella ollut ensimmäisen kostutuksen jälkeen 136 prosenttia ja maksimikostutuksen jälkeen yli 200 prosenttia, kun taas valittajan kestovaipan pintakosteus on ollut ensimmäisen kostutuksen jälkeen 51,2 prosenttia ja maksimikostutuksen jälkeen 173,9 prosenttia.

Asiassa saadun selvityksen perusteella valittaja on tarjonnut Itti Bitti all-in-one kestovaippaa kahdessa koossa: S-koon vaippa on ollut kokoa 3,5–7,5 kilogrammaa ja M-koon vaippa kokoa 6,5–12 kilogrammaa. Tarjouspyynnön kestovaippojen tuotekuvauksia koskevista kohdista on käynyt ilmi, että vaippojen pyydetty koko on ollut 5–10 kilogrammaa. Tarjouspyyntöä koskeviin kysymyksiin antamissaan vastauksissa hankintayksikkö on vielä täsmentänyt koon voivan olla muutakin kokoa kuin 5–10 kilogrammaa, mutta siten, että vaipan on tullut mahtua annettuun haarukkaan (esimerkiksi 5–8 kilogrammaa). Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella mikäli vaipat ovat olleet kokoluokitukseltaan tarjouspyynnöstä poikkeavia, hankintayksikkö on vähentänyt vaipan saamia pisteitä vertailuperusteen "toiminnallisuus" osalta.

Kestovaippojen ympäristöystävällisyydestä on hankintapäätökseen liitetystä tarjousten vertailutaulukosta ilmenevin tavoin annettu yksi piste, mikäli tuotteen materiaalina on ainakin osittain käytetty luonnonkuitua bambua, hamppua tai orgaanista puuvillaa. Vertailutaulukosta ilmi käyvien seikkojen perusteella niin valituksi tulleet Pedihealth Oy:n taskuvaippa ja Myllymuksut Oy:n all-in-one kestovaippa kuin valittajan Itti Bitti all-in-one kestovaippa ovat saaneet vertailuperusteen "ympäristöystävällisyys" osalta yhden pisteen. Pedihealth Oy:n taskuvaipan lisäimu on ollut 70 prosenttisesti bambua, Myllymuksut Oy:n kestovaipan imuosa on ollut bambuhamppufleeceä ja sisäpinta bambua ja valittajan Itti Bitti kestovaipan läppäimu on ollut bambua ja luomupuuvillaa. Valittajan tarjoama taskuvaippa on jäänyt kyseisen vertailuperusteen osalta pisteittä, mikä on hankintayksikön esittämän selvityksen perusteella johtunut siitä, että siinä ei ole käytetty bambua, hamppua tai orgaanista puuvillaa.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on harkintavaltaa paitsi kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteiden määrittämisessä, myös niiden soveltamisessa. Tarjousten vertailu tulee kuitenkin suorittaa etukäteen ilmoitettujen seikkojen perusteella ja tarjoajia kohtaan tasapuolisesti. Hankintayksikkö on tarjousten vertailussa oikeutettu ottamaan huomioon vain tarjoajien tarjouksissaan esittämät tiedot. Hankintapäätös on tehtävä siten että siitä käy ilmi, mihin seikkoihin tarjousten vertailu on kunkin vertailuperusteen osalta perustunut.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella hankintayksikkö on vähentänyt valittajan tarjoaman Itti Bitti all-in-one kestovaipan pisteitä vertailuperusteen "toiminnallisuus" osalta, koska kyseisen vaipan kokoluokitus on poikennut tarjouspyynnön kokoa koskevasta selkeästä vaatimuksesta. Ottaen huomioon myös sen, että tarjouspyynnön mukaan tuotteen koko on ollut eräs vertailuperusteen "toiminnallisuus" arvioinnissa huomioitavista seikoista, hankintayksikön ei voida tältä osin katsoa menetelleen virheellisesti.

Tarjouspyynnön kohdassa 6 on esitetty periaatteet, joihin tarjousten pisteytys tarjousvertailussa tullaan perustamaan. Ottaen huomioon tarjouspyynnössä tältä osin esitetty selvitys hankintapäätöksestä ja sen liitteistä ovat riittävällä tavoin käyneet ilmi ne seikat, joihin tarjousten vertailu on perustunut.

Kun asiassa esitetystä selvityksestä ei muutoinkaan ilmene hankintayksikön menettelyn tarjousten pisteytyksen tai hankintapäätöksen perustelun osalta olleen virheellistä, markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut sillä tarjousten vertailussa olevan harkintavallan puitteissa pisteyttää nyt kyseessä olevia taskuvaippoja ja all-in-one kestovaippoja koskevat tarjoukset vertailutaulukosta ilmenevällä tavalla.

(- - -)

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Oy Sasima Ab on valituksessaan vaatinut, että markkinaoikeuden päätös ja Kansaneläkelaitoksen Eläke- ja toimeentuloturvaosaston johtajan hankintapäätös 1.12.2011 (Dnro 1/42/2011) kumotaan. Yhtiö on lisäksi vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista markkinaoikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Oy Sasima Ab on esittänyt perusteluina vaatimuksilleen muun ohella seuraavaa:

Tarjouspyyntö ei ole sisältänyt selvitystä ympäristöystävällisiksi katsottavista materiaaleista. Valittaja on tarjonnut position 1.2 taskuvaipaksi ja erilliseksi imuosaksi Itti bittin taskuvaippaa. Taskuvaipan materiaali on 100 prosenttisesti polyesteri. Vaippa ei ole saanut ympäristöystävällisyydestä pistettä, vaikka valittaja on huomioinut ympäristöystävällisyyden tarjouksessaan ja tuonut esiin tekokuitujen ympäristöystävällisyyden asiantuntijalausuntojen tukemana.

Tarjousten vertailu on ollut äitiyspakkausraadille haastavaa asiantuntemuksen puuttumisen vuoksi. Raadin työskentelyssä ei ole käytetty asiantuntijoita ympäristöystävällisyyden pisteyttämisessä eikä arvojärjestystä ole avattu tarjouspyyntövaiheessa. Bambun pisteyttäminen synteettisen polyesterikuidun yläpuolelle on kyseenalaista.

Vaipoissa käytettävä bambuviskoosi on niin sanottu muuntokuitu. Muuntokuitujen raaka-aine on peräisin luonnosta, mutta se prosessoidaan kuiduiksi samalla tavoin kuin synteettiset tekokuidut ja se luetaan kuituna tekokuiduksi. Raaka-aineena on bambuselluloosa. Selluloosan valmistus voi saastuttaa raskaasti vesiä ja ilmaa. Myös Kansaneläkelaitoksen hankintapäällikkö on todennut muovin/keinokuidun ympäristöystävälliseksi vaihtoehdoksi suoja-alustan ja ruokalapun osalta.

Koska vertailuperusteita ei ole tarjouspyynnössä yksityiskohtaisesti määritelty ja koska tekstiilikuitujen elinkaarten tutkijat ovat sitä mieltä, että polyesteri on valmistusprosessinsa kannalta ympäristöystävällisempi kuin luonnonkuidut, on hankintayksikön menettely ollut ympäristöystävällisyyden arvioinnin osalta epäselvää ja pisteytyksien lopputulema väärä. Myös polyesterin olisi tullut saada piste ympäristöystävällisyydestä. Yhden pisteen lisäys ympäristöystävällisyydestä position 1.2 Itti bittin taskuvaipalle nostaisi sen position voittajaksi.

Tarjouspyynnössä on määritelty vaippojen kokovaatimukseksi 5–10 kg / alle 1-vuotiaalle sopiva. Valittaja on tarjonnut kestovaippaa koskevaan positioon kahta alle 1-vuotiaalle sopivaa vaippaa eli S-koon vaippa 3,5–7,5 kiloisille sekä M-koon vaippaa 6,5–12 kiloisille. Hankintayksikkö on vähentänyt valittajan vaipoilta pisteen toiminnallisuudesta vedoten liian pieneen ja liian suureen kokoon. Kuitenkin kummatkin tarjotut vaippakoot soveltuvat alle 1-vuotiaalle tarjouspyynnön mukaisesti.

Vaippakoon 5–10 kg suosiminen muiden alle l-vuotiaille sopivien vaippakokojen sijaan on syrjivää. Kansaneläkelaitoksen lisätäsmennys "vaippa voi myös mahtua annettuun haarukkaan (esimerkiksi 5–8 kg)" ja tarjouspyynnön määrittely suosivat edellisvuoden tarjouskilpailujen voittajia. Pyydetty koko on harvinainen vaippamarkkinoilla. Kokorajoituksen perusteella pisteiden vähentäminen muilta vaipoilta on syrjivää ja tiettyjä vaippamerkkejä suosivaa erityisesti, kun koossa on olennaista vaipan sopivuus alle l-vuotiaalle lapselle. Lisäksi 5–10 kg kokoinen lapsi on aina alle l-vuotias.

Kestovaipoille ei ole olemassa mittastandardeja. Kestovaipan kokosuositus on valmistajan suositus ja sekin vain suuntaa antava. Esimerkiksi liian suurena pidetty Itti bittin 6,5–12 kg vaippa on mitoitukseltaan pienempi ja sirompi kuin hankintayksikön valitsema Myllymuksut Oy:n 5–10 kg vaippa. Lisäksi markkinaoikeus ei ole huomioinut päätöksessään tarjouspyynnön kokomäärityksessä olevaa "alle l-vuotiaalle sopiva", vaan on päätöksessään arvioinut pelkästään 5–10 kg kokomääritystä. Itti bitti -vaipan pistevähennykset koon perusteella tulisi poistaa. Pistevähennyksen poistaminen nostaa Itti bittin vaipan kestovaippoja koskevan position voittajaksi.

Tarjouspyynnön tuotekuvauksessa on ihon kuivana pitävän osan osalta ilmoitettu, että sen materiaalin tulee olla esimerkiksi polyesteriä tai polypropyleeni-puuvillasekoitetta.

Kestovaippa toimii siten, että neste imeytyy kuivaliinakerroksen läpi imukerrokseen ja pysähtyy kosteussulkuun. Lapsen ihoa vasten oleva kuivaliina estää kosteuden pääsyn takaisin ihon pinnalle vaipan sisäpinnan pysyessä kuivan ja mukavan tuntuisena. Imuosan tehtävänä on imeä vaippaan tuleva kosteus itseensä. lmumateriaaliksi sopivat kankaat ja neulokset, jotka on valmistettu imukykyisistä kuiduista. Kuivaliinamateriaalit ovat yleensä tekokuitua, kuten esimerkiksi polyesteristä valmistettua mikrokuitufleecea, Coolmax®-neulosta tai polyesterimokkaa tai polyesteri-polypropeenisekoitteista kuivaliinaneulosta.

Markkinaoikeus on päätöksessään todennut, että tarjouspyynnössä kestovaipan ihon kuivana pitävän osan ei ole edellytetty olevan jotain tiettyä materiaalia. Tämä mahdollistaisi ihon kuivana pitävän osan jättämisen pois vaipasta ja vaipan tarjoamisen pelkällä imuosalla, kuten Myllymuksut Oy on tehnyt tarjoten erillistä kuivaliinaa innovaatiotuotteena vaipan yhteyteen. Ihon kuivana pitävä osa on ollut selkeä vaatimus. Tasapuolisen kohtelun näkökulmasta märkäpintaiset vaipat, joissa ei ole ihon kuivana pitää osaa, tulisi sulkea tarjouskilpailuista tarjouspyynnön vastaisina. Tarjouspyyntöjen vastaisten vaippojen hylkääminen nostaisi Itti bitti vaipan all-in-one kestovaippojen voittajaksi.

Tarjousten pisteytys on virheellistä all-in-one kestovaippojen pintakosteusprosenttituloksien osalta. Pintakosteusprosentti on testattu Tampereen ammattikorkeakoulun tekstiililaboratoriossa. Vaippojen pisteytyksessä on annettu yksi piste kaikille vaipoille, jotka ovat saaneet tekstiililaboratorion pintakosteustestistä alle 100 prosenttia tulokseksi. Itti bittin all-in-one vaipalle ei ole annettu vastaavasta tuloksesta pistettä ja pisteytys on siten epätasa-arvoinen. Puuttuvan pisteen lisääminen vaipalle nostaisi Itti bitti vaipan position 1.3 voittajaksi.

Tarjouspyynnössä on todettu maksimipisteiden saamisen edellyttävän, että tuote on usealla laadun osatekijällä muita parempi. Tämä ei toteudu Myllymuksut Oy:n all-in-one kestovaippojen osalta. Silti kyseisille vaipoille on annettu täydet neljä pistettä toiminnallisuudesta. Arvioinnissa puolet maksimipisteistä olisi tullut saada, jos tuote on laadullisesti merkittävästi parempi kuin muut laadun jollakin osatekijällä ja yhden pisteen, jos tuote vastaa ominaisuuksiltaan tarjottujen tuotteiden keskimääräistä tasoa. Pisteitä ei ole kuitenkaan annettu kyseisen periaatteen mukaisesti. Toiminnallisuudessa on muun muassa "keskimääräisestä tasosta poikkeava" lisäpiste annettu hyvästä imukyvystä 17 vaipalle 22 tarjotusta, eli 77 prosenttia vaipoista on ollut hankintayksikön mukaan imukyvyltään keskimääräistä tasoa parempia.

Hankintayksikkö on lisävastineessaan todennut, että tuotteiden yleinen hyvä taso johtui tiukoista pakollisista vaatimuksista ja siitä, että tuotteet ovat usein olleet jo pitkään yleisestikin markkinoilla. Jos tarjoukset ovat muiden vertailuperusteiden kuin hinnan osalta olleet hankintayksikön näkökulmasta tasaveroisia, olisi tarjouskilpailun ratkaisun tullut perustua hintavertailutietoihin.

Pisteytys tulisi korjata tarjouspyynnön mukaiseksi siten, että neljän pisteen vaippa on todellisuudessa usealla osa-alueella selkeästi parempi kuin muut, tai tehdä päätös hintavertailutietoihin perustuen.

Kansaneläkelaitos on valituksen johdosta antamassaan selityksessä vaatinut valituksen hylkäämistä.

Kansaneläkelaitos on esittänyt perusteluina vaatimuksilleen muun ohella seuraavaa:

Vaipoissa on kokoluokitukset, jotta niiden perusteella käyttäjät voivat valita lapselle sopivan vaipan. Tarjouspyyntöasiakirjoissa vaipan kokoluokitus on haluttu määritellä täsmällisesti, jotta tarjotut vaipat olisivat keskenään vertailukelpoisia. Tarjouspyynnön liitteenä olleessa taulukossa on yksiselitteisesti ilmoitettu, että tarjottavan kestovaipan tulee olla kokoa 5–10 kg ja että sen tulee olla alle 1-vuotiaalle lapselle sopiva. Tarjouskilpailua koskeviin kysymyksiin annetuissa vastauksissa on vielä täsmennetty, että vaippakoko voi olla muutakin kokoa kuin 5–10 kg, mutta sen pitää mahtua annettuun vaihteluväliin.

Valittajan tarjoamat Itti bitti S- ja M-koon vaipat ovat kokoluokitukseltaan poikenneet tarjouspyyntöasiakirjoissa ilmoitetuista vaatimuksista, joten poikkeama on huomioitu toiminnallisuutta koskevassa laatupisteytyksessä. Näin on toimittu kaikkien niiden vaippojen osalta, jotka ovat poikenneet kokoluokitukseltaan tarjouspyynnössä vaaditusta. Itti bitti vaippojen erilaisen muotoilun ja mitoituksen johdosta vaippoja ei voi suoraan verrata muihin tarjottuihin vaippoihin.

Kaikkien tarjottujen kestovaippojen on arvioitu täyttävän tarjouspyynnössä vaipoille asetetut vaatimukset. Tarjouspyynnön tuotekuvauksessa on kestovaipassa edellytetty olevan ihon kuivana pitävä materiaali ja esimerkkeinä materiaaleista on mainittu polyesteri ja polypropyleeni-puuvillasekoite. Muutkin materiaalit ovat olleet sallittuja. Nimenomaista kuivaliinapintaa tai -materiaalia ei ole vaadittu. Myllymuksut Oy on ilmoittanut vaipan sisäpinnan olevan ihoystävällistä ja kuivapintaista bambua, joka on arvioitu hyväksyttäväksi ja tarjouspyynnön mukaiseksi materiaaliksi. Tampereen ammattikorkeakoulu on testannut vaippojen välitöntä imukykyä ja pintakosteutta kostutuksen ja 30 minuutin valutusajan jälkeen. Testien perusteella mitään vaipoista ei ole ollut syytä sulkea tarjouskilpailusta.

Kestovaippojen laatuarvioinnissa on käytetty hyväksi Tampereen ammattikorkeakoulun suorittamien testien tuloksia. Testien tuloksia ei ole sellaisenaan käytetty laatuarvioinnin perusteena, vaan äitiysavustusraati on tutkinut vaippojen ominaisuuksia kokonaisvaltaisesti ottaen huomioon testitulokset ja muut havaittavissa olevat seikat. Valittajan tarjoamalla Itti bitti vaipalla on ollut testien perusteella hyvä pintakosteusprosentti, mutta kostutuksen yhteydessä neste oli jäänyt pisarana vaipan pinnalle ja valunut vaipan reunaan. Tämä on dokumentoitu sanoin ja kuvin Tampereen ammattikorkeakoulun testituloksissa. Raati on pitänyt nesteen hidasta imeytymistä käyttömukavuuden ja mahdollisen vuotoriskin kannalta ongelmallisena. Tästä syystä Itti bitti vaippa on jätetty laatuarvioinnissa tältä osin pisteittä.

Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että tuotteen ympäristöystävällisyydestä voi saada 0–2 lisäpistettä. Arviointi oli ilmoitettu tehtävän toimitettujen selvitysten perusteella muun muassa tuotteen materiaalit sekä tuotanto- ja toimitusprosessit huomioon ottaen. Kestovaippojen vertailussa ympäristöystävällisyydestä on annettu yksi laatupiste, jos tarjotun tuotteen materiaalina on ainakin osittain käytetty tekstiilituotteissa yleisesti ympäristöystävälliseksi tunnettua luonnonkuitua bambua, hamppua tai orgaanista puuvillaa. Valittajan positiossa 1.2 tarjoamassa Itti bitti vaipassa ei ole käytetty edellä mainittuja ympäristöystävällisiä materiaaleja, joten sille ei ole annettu tästä osiosta laatupisteitä. Sen sijaan valittajan positiossa 1.3 tarjoamassa Imse vimse vaipan lisäimussa on ollut 70 prosenttia bambua ja tuote on siten saanut ympäristöystävällisyydestä yhden laatupisteen.

Tarjouksissa ei ollut tuotu esiin erityisiä, muista tarjouksista edukseen poikkeavia selvityksiä tuotteiden tuotanto- ja toimitusprosessin ympäristöystävällisyydestä, joten tällä perusteella millekään äitiyspakkaukseen tarjotulle tuotteelle ei ole annettu lisäpisteitä.

Tampereen ammattikorkeakoulun kestovaipoille tekemien testien perusteella on arvioitu vaippojen neljää eri ominaisuutta, imukykyä (määrä ja nopeus), pintakosteutta sekä pesunkestoa ja jokaisesta osa-alueesta on voinut saada +/- -merkinnän testissä menestymisen perusteella. Vaippojen saamia tuloksia on verrattu yleiseen hyvään tasoon sekä myös keskenään. Lisäksi vaippojen toiminnallisuutta on arvioitu suhteessa tarjouspyynnössä esitettyihin kriteereihin. Toiminnallisuudesta on annettu tuotteelle yksi laatupiste, jos sen on arvioitu vastaavan ominaisuuksiltaan kyseessä olevaan tuoteryhmään tarjottujen tuotteiden keskimääräistä tasoa. Keskimääräisestä tasosta poikkeavat tuotteen hyvät ja huonot laatuominaisuudet (testatut ominaisuudet tai annettuihin kriteereihin verratut) on pisteytetty ja perusteltu hankintapäätöksen liitteenä olleessa taulukossa.

Myllymuksut Oy:n tarjoama vaippa on pärjännyt hyvin Tampereen ammattikorkeakoulun suorittamissa testeissä ja se on saanut + -merkinnän kolmella osa-alueella neljästä. Myös kokonaisuutena arvioiden ja suhteessa tarjouspyynnössä esitettyihin kriteereihin äitiysavustusraati on pitänyt sitä laadultaan parempana kuin muita tarjottuja all-in-one vaippoja. Myllymuksut Oy:n tarjoama vaippa on ollut usealla laadun osatekijällä parempi kuin muut tarjotut vaipat, joten annetut neljä pistettä ovat määriltään ja perusteiltaan oikeat ottaen huomioon tarjouspyynnössä esitetyt perustelut neljälle laatupisteelle.

Myllymuksut Oy on valituksen johdosta antamassaan selityksessä vaatinut valituksen hylkäämistä.

Myllymuksut Oy on esittänyt perusteluina vaatimuksilleen muun ohella seuraavaa:

Luonnonkuituja ja tekokuituja on vaikea asettaa ympäristövaikutusten kannalta paremmuusjärjestykseen, koska niiden valmistuksen ympäristövaikutukset ovat erilaisia. Kuitutuotanto on vain osa tekstiilien elinkaarta. Tekstiilien valmistusprosesseista ympäristön kannalta ongelmallisimpia ovat värjäys- ja viimeistelyvaiheet. Valmiin tuotteen ympäristövaikutukset riippuvat myös siitä, kuinka lähellä lopullista käyttäjää tuotteiden valmistus tapahtuu.

Myllymuksut Oy:n bambuneulosta ei valkaista tai värjätä, kuten valittajan tekijän vaipoissa käytettyä polyesteriä. Materiaalin valmistukseen ja kuljetukseen äitiyspakkauksen jakelijalle ei sisälly pitkiä kuljetusmatkoja. Myllymuksut Oy:n käyttämällä bambuviskoosikuidulla on Ökö-Tex -sertifikaatti.

Vaippakoon 5–10 kg edellyttämistä muiden alle 1-vuotiaille sopivien vaippakokojen sijasta ei voida pitää syrjivänä. Oleellisinta on, että vaippa sopii ja toimii äitiyspakkauksen kohderyhmälle eli vastasyntyneille vauvoille ensimmäiset kuukaudet. Ekologisuuden kannalta vaipan tulisi sopia mahdollisimman pitkään.

Myllymuksut Oy käyttää vaipoissa kaksoiskoon merkintää siitä syystä, että vaippamalleissa on niin sanottu lisäsäätötarra, jolla vaipan kokoa voi säätää. Tämä pidentää vaipan käyttöikää. Vaippojen kokoeroa ei voida verrata kuvien perusteella, vaan todellisen kokoeron selvittämiseksi täytyisi mitata ompelemattoman vaipan korkeus, ympärysmitta ja siivekkeiden leveys ennen ompelua. Valittajan vaippaa ommeltu joustava nauha vetää reiden aukon vaipan sisään ja antaa harhaanjohtavan kuvan vaipan siroudesta.

Tarjouspyynnössä ihon kuivana pitävän osan materiaalit on lueteltu esimerkein eli myös muut kuin kohdassa mainitut materiaalit ovat voineet olla hyväksyttäviä. Myllymuksut Oy:n all-in-one vaippaa ei ole ohjeistettu käytettäväksi erillisen kuiva-/hoitoliinan kanssa. Tarjouspyyntö on mahdollistanut innovaatiotuotteen tarjoamisen, jollaista äitiyspakkaus ei ole aikaisemmin sisältänyt. Myllymuksut Oy on tarjonnut innovaatiotuotteena puuvilla-polypropeeniseoksesta valmistettua kuivaliinaa, joka soveltuu käytettäväksi kesto- ja kertakäyttövaippojen kanssa. Koska kaikki pakkauksen saaneista ei käytä kestovaippoja ja koska erilaiset iho-ongelmat ovat lisääntyneet, Myllymuksut Oy tarjosi innovaationa tuotteen, joka sopii myös kertakäyttövaippoihin. Kuivaliina ei tullut kuitenkaan edes valituksi äitiyspakkaukseen.

Bambu on käyttöominaisuuksiltaan ylivertainen ihoa lähellä olevaksi materiaaliksi. Bambu kerää rakenteensa ansiosta runsaasti kosteutta tuntumatta märältä. Bambu on todettu myös testeissä erittäin imukykyiseksi. Kestovaippayhdistyksen Kestovaippa-lehdessä 11/2012 on eräänä ihoa vasten sopivana materiaalina mainittu bambu.

Tampereen ammattikorkeakoulun suorittamissa testeissä on havaittu ongelmia Sasima Oy:n tarjoamien vaippojen laadussa. Myllymuksut Oy:n tarjoamissa vaipoissa ongelmia ei ole havaittu. Hankintayksikön suorittama pisteytys on asianmukainen.

Pedihealth Oy ei ole käyttänyt sille varattua tilaisuutta antaa selvitys.

Oy Sasima Ab on antanut selitysten johdosta vastaselitykset, joissa se on lausunut muun ohella seuraavaa.

Tampereen ammattikorkeakoulun pintakosteustestin perusteella valittajan Itti bitti vaipan olisi tullut saada pintakosteuden osalta yksi piste. Kaikki hyvän pintakosteusprosentin saaneet vaipat (5, 6, 9, 15 ja 16) ovat pisaroineet näkyvästi imukykytestissä.

Koska tarjouspyynnössä ei ollut yksityiskohtaisesti määritelty ympäristöystävällisyyden osalta vertailuperusteita pisteytykselle, pisteytystä ei voida tehdä vedoten yleisesti ympäristöystävällisinä tunnettuihin materiaaleihin ja nimetä ne erikseen jälkikäteen. Polyesteriä on pidetty ympäristöystävällisenä eräissä muissa positioista. Myllymuksut Oy:n bambu on pitänyt ennen materiaalin valmistusta kuljettaa Suomeen.

Koon osalta on tarjouspyynnössä mainittu kaksi luokitusta: kiloluokitus 5–10 kilogrammaa sekä alle 1-vuotiaalle sopiva. Kiloluokitus 5–10 kg on kohdennettu suoraan edellisvuoden positiovoittajille. Hankintayksikkö ei voi hankinnan suunnitteluvaiheessa määritellä hankinnan kohdetta tiettyjä toimittajia silmällä pitäen, vaan tarjouspyynnön pitää mahdollistaa riittävä ja todellinen kilpailu. Vaippakoko 5–10 kg ei ole standardi eikä valtaosaan markkinoilla olevien vaippamerkkien suosituskoot sovi tarjouspyynnön tiukkaan kiloluokitukseen. Vaippojen kokoluokituksen tiukkaa kilomääritystä ei voida perustella vertailtavuudella. Samalla kiloluokituksella olevat vaipat voivat olla huomattavan erikokoisia valmistajien vaippakaavojen ollessa yksilöllisiä. Myllymuksut Oy:n kaavoitus on tuntuvasti valittajan Itti bitti vaippaa isompikokoista.

Koska vaipassa on edellytetty ihon kuivana pitävää materiaalia, märkäpintaiset materiaalit eivät ole tarjouspyynnön vaatimusten mukaisia. Bambuviskoosi on märkäpintainen materiaali eikä se pidä vauvan ihoa kuivana. Myllymuksut Oy on tarjonnut innovaatiotuotteena puuvilla-polypropeeniseoksesta valmistettua kuivaliinaa, joka on ilmoitettu vaippapositiossa eräänä ihon kuivana pitävänä materiaalina. Tällaista kuivana pitävää materiaalia ei kuitenkaan ole sisältynyt Myllymuksut Oy:n 1.3. positiota koskevaan tarjoukseen.

Myllymuksut Oy:n bambujoustofrotee on käytössä myös osalla kotimaisista vaippavalmistajista ja he huomauttavat tuotteen märkäpintaisuudesta tuotekuvauksissaan. Kuivapintaisuuden ja märkäpintaisuuden ero on tullut esiin myös Tampereen ammattikorkeakoulun testeissä, joissa vaippoja on kosteutettu 125 millilitralla ja valutettu 30 minuuttia. Tämän jälkeisissä mittauksissa position 1.3 voittaneessa märkäpintaisessa Muksut taskuvaipassa oli 165 prosenttia kosteutta enemmän kuin saman position kuivaliinapintaisessa Itti bitti vaipassa. Ihoa kuivana pitävän materiaalin puuttuminen on vaikuttanut tuotteen hintaan ja imunopeudesta annettuihin pisteisiin. Tarjoajia ei ole kohdeltu tältä osin tasapuolisesti ja eikä näiden keskinäistä syrjimätöntä kohtelua ole taattu.

Itti bittin all-in-one vaipassa on bambu-luomuupuuvillaimun päälle ommeltu erillinen ihon kuivana pitävä materiaali johdattamaan kosteus iholta imumateriaaliin. Ihon kuivana pitävä polyesterikerros on lisännyt kustannuksia sekä materiaalin että työn osalta. Lisäksi ihon kuivana pitävät materiaalit käyttäytyvät materiaalina eri tavoin kuin märkäpintaiset materiaalit, ja testitapa on suosinut märkäpintaisia vaippoja. Kuivapintaiset materiaalit olisi tullut testata hienoisella paineella, jolloin kosteuden siirtyminen vaipan imuosiin on nopeaa.

Pesutuloksien laatupiste on oikein Myllymuksut Oy:n kestovaipan osalta. Kuitenkaan pisteytys ei ole oikein kaikkien vaippojen osalta ja tämä vääristää pesutuloksien pisteytystä. Esimerkiksi vaippanumero 10 on saanut virheellisesti miinuspisteitä pesutuloksistaan merkinnällä: "huono pesutulos (voimakkaasti nyppyyntynyt sekä sisä- että ulkopuolelta)". Vaipan numero 10 ulkopuoli on ollut testeissä siisti ja pesutestin tulosta on kommentoitu merkinnällä: "Vaipan ulkopuoli on siisti. Sisäpuoli on nyppyyntynyt". Vaipalla numero 9 on sen sijaan tapahtunut voimakasta nyppyyntymistä, mutta tästä ei kuitenkaan annettu vaipalle miinusmerkintää. Hyvästä pesutuloksesta ei vaipalle numero 5 ole annettu pisteitä, vaikkakin pesutuloksen kuvaus on vastaava esimerkiksi laatupisteen saaneen vaippanumero 3 kanssa.

Muksut-vaippa on pärjännyt pesutestissä. Muilla osa-alueilla se on saanut huonompia tuloksia kuin muut testeissä olleet vaipat sekä pisteen ominaisuudesta, joka on tarjouspyynnön vastaisen materiaalin ansiota.

Epäselvää on, mihin osa-alueisiin hankintayksikkö viittaa, kun se sanoo vaipan olevan usealla laadun osatekijällä merkittävästi parempi kuin muut tarjotut vaipat. Asiakirjoista ei ilmene, miten hankintayksikkö on kutakin tarjousta arvioinut suhteessa toisiin tarjouksiin. Tuotetaulukon laatupisteet kertovat ainoastaan hyvästä tuloksesta osa-alueella mutta ei paremmuutta toisiin tuotteisiin nähden. Pisteytys olisi tullut suorittaa tarjouspyynnön mukaisesti. Pisteet on kuitenkin laskettu siten, että kaikille tuotteille on ensin annettu 1 piste. Tämän jälkeen + ja - -merkinnät ovat joko lisänneet tai vähentäneet pisteitä.

Kansaneläkelaitos on antanut lisäselityksen, joka on lähetetty tiedoksi Oy Sasima Ab:lle.

Oy Sasima Ab on antanut lisävastaselityksen.

Valittaja on tarjonnut taskuvaippaa polyesteri-imuilla olettaen, että polyesteri saa ympäristöystävällisyydestä sille kuuluvan pisteen tasapuolisesti muiden vastaavien materiaalien kanssa. Itti bitti -merkillä olisi ollut taskuvaipan imuiksi myös bambukuituiset imut, mutta ne on jätetty tietoisesti pois tarjouksesta. Valittaja ei olisi toiminut näin, mikäli se olisi tiennyt, ettei polyesteria arvoteta samalla tavoin kuin bambukuitua. Kuitenkin polyesteri on ympäristöominaisuuksiltaan vähintään samaa tasoa bambun, hampun ja luomupuuvillan kanssa. Tämä on myös laajojen tutkimusten pohjalta syntynyt vaatealan johtavien toimijoiden näkemys.

Muun ohella Sustainable Apparel Coalition on julkaissut monivuotisten tutkimusten perusteella syyskuussa 2011 Higg Index 1.0 -työkalun, joka auttaa yrityksiä mittaamaan ja arvioimaan tuotteidensa ja toimiensa ympäristöystävällisyyden. Kyseinen indeksi pisteyttää polyesterin samalle tai jopa paremmalle tasolle kuin hankintayksikkö ympäristöystävällisenä pitämänsä bambun, hampun ja luomupuuvillan. Vertailuperusteen ympäristöystävällisyys osalta tarjoajia ei ole kohdeltu tarjousvertailussa tasapuolisesti.

Oy Sasima Ab:n lisävastaselitys on lähetetty tiedoksi Kansaneläkelaitokselle, Myllymuksut Oy:lle ja Pedihealth Oy:lle.

Kansaneläkelaitos on antanut lisäselityksen.

Ympäristöystävällisyyttä koskeva pisteytys on perustunut vuonna 2011 hankintayksiköllä olleeseen parhaaseen tietoon tekstiilituotteissa käytettävistä ympäristöystävällisistä materiaaleista. Hankintayksikkö on käyttänyt myös ulkopuolista asiantuntija-apua. Polyesteriä ei ole keinokuituisena, uusiutumattomista luonnonvaroista valmistettuna materiaalina lähtökohtaisesti pidetty ympäristöystävällisenä materiaalina. Vain silloin kun polyesteri on valmistettu kierrätyskuiduista on se katsottu ympäristöystävälliseksi.

Oy Sasima Ab:lle on lähetetty tiedoksi Kansaneläkelaitoksen lisäselitys.

Oy Sasima Ab on antanut lisävastaselityksen.

Polyesteri on yleisesti ympäristöystävälliseksi tunnettu kuitu. Hankintayksikön näkemys ympäristöystävällisistä materiaaleista ei ole vastannut yleistä tietoa eikä hankintayksikkö ole ottanut huomioon valittajan tarjouksessaan asiantuntijalausuntojen tukemana tuomaa tietoa polyesterin ympäristöystävällisyydestä. Hankintayksikkö ei ole toisaalta tarjouspyynnössä tuonut selkeästi ilmi, miten se arvostaa materiaalit suhteessa toisiinsa.

Asiassa ei ole tullut ilmi, että hankintayksikkö olisi käyttänyt ulkopuolista tahoa kestovaippojen ympäristöystävällisyyden arvioinnissa. Higg-indeksin lisäksi myös kotimaista ohjeistusta ekologiseen kuluttamiseen olisi löytynyt useasta eri lähteestä. Sellaista tutkimustulosta tai asiantuntijaa ei kuitenkaan ole, joiden mukaan hankintayksikön ympäristöystävällisenä pitämät materiaalit ja polyesteri voitaisiin arvottaa jonkinlaiseen järjestykseen. Ympäristöystävällisyyden arvioinnissa tärkeämpää on arvioida kuidun sijasta tehtaan toimintatapoja kuidun käsittelyssä.

Oy Sasima Ab:n lisävastaselitys on lähetetty tiedoksi Kansaneläkelaitokselle, Myllymuksut Oy:lle ja Pedihealth Oy:lle.

Kansaneläkelaitos on antanut lisävastineen, joka on lähetetty tiedoksi Sasima Oy:lle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Korkein hallinto-oikeus kumoaa markkinaoikeuden päätöksen siltä osin kuin Oy Sasima Ab:n valitus on hylätty ja Oy Sasima Ab on velvoitettu korvaamaan Kansaneläkelaitoksen oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen.

Korkein hallinto-oikeus tutkii asiaa markkinaoikeudelle palauttamatta viivästyksen välttämiseksi välittömästi kysymyksen seuraamusten määräämisestä.

Valitus hylätään hyvitysmaksun määräämistä koskevalta osalta ja Oy Sasima Ab:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen osalta.

2. Oy Sasima Ab:n vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa hylätään.

Perustelut

1. Pääasia

1.1 Tuotteen ympäristöystävällisyys tarjouspyynnössä esitettynä tarjouksen vertailuperusteena

1.1.1 Sovellettavat säännökset

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 41 §:n 1 momentin 1 ja 7 kohdan mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava hankinnan kohteen määrittely noudattaen, mitä teknisten eritelmien ja vaatimusten esittämisestä 44 ja 45 §:ssä säädetään, sekä hankinnan kohteeseen liittyvät muut laatuvaatimukset ja tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta tarjouksen vertailuperusteet ja niiden suhteellinen painotus tai kohtuullinen vaihteluväli.

Hankintalain 62 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin hankinnan kohteeseen liittyvien vertailuperusteiden mukaan, tai se, joka on hinnaltaan halvin. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen vertailuperusteina voidaan käyttää esimerkiksi laatua, hintaa, teknisiä ansioita, esteettisiä ja toiminnallisia ominaisuuksia, ympäristöystävällisyyttä, käyttökustannuksia, kustannustehokkuutta, myynnin jälkeistä palvelua ja teknistä tukea, huoltopalveluja, toimituspäivää tai toimitus- tai toteutusaikaa taikka elinkaarikustannuksia.

Hankintalain esitöiden (HE 50/2006 vp s. 105) mukaan kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteiden asettaminen on hankintayksikön harkittavissa. Vertailuperusteiden on liityttävä hankinnan kohteeseen, oltava objektiivisia ja syrjimättömiä eivätkä ne saa antaa hankintayksikölle rajoittamatonta valinnanvapautta. Perusteet on lisäksi ilmoitettava hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä. Esitöissä on tuotu esiin vertailuperusteiden ilmoittamisvelvoitteella pyrittävän edistämään hankintamenettelyn avoimuutta ja mahdollistamaan menettelyn jälkikäteinen arviointi. Tarjoajat voivat ottaa vertailuperusteet huomioon tarjouksia laatiessaan, mikä osaltaan edistää myös tarjousten vertailukelpoisuutta.

Unionin tuomioistuin on asiassa C-368/10, komissio v. Alankomaat (EU:C:2012:284) antamassaan tuomiossa todennut avoimuuden periaatteen edellyttävän, että kaikki hankintamenettelyn ehdot ja yksityiskohtaiset säännöt on muotoiltu selvästi, täsmällisesti ja yksiselitteisesti hankintailmoituksessa tai tarjouspyyntöasiakirjoissa siten, että mahdollistetaan yhtäältä se, että kaikki kohtuullisen valistuneet ja tavanomaisen huolelliset tarjoajat ymmärtävät niiden täsmällisen ulottuvuuden ja tulkitsevat niitä samalla tavalla, ja toisaalta se, että hankintaviranomaiset voivat tosiasiallisesti tarkistaa, vastaavatko tarjoajien tarjoukset kyseessä olevaa hankintaa säänteleviä arviointiperusteita (109 kohta siinä viitattuine oikeuskäytäntöineen).

Unionin tuomioistuin katsoi ratkaistavanaan olleessa asiassa, että vaatimuksia "kestäviä hankintoja ja yhteiskunnallisesti vastuullisia yrityksiä koskevien perusteiden" noudattamista ja velvollisuutta "vaikuttaa kestävimpien kahvimarkkinoiden aikaansaamiseen ja ympäristöteknisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti vastuulliseen kahvintuotantoon" ei ole esitetty niin selvästi, täsmällisesti ja yksiselitteisesti, että kaikki kohtuullisen valistuneet ja tavanomaisen huolelliset tarjoajat voivat varmuudella ja täysimääräisesti tietää, mitä nämä vaatimusten kattamat perusteet ovat. Unionin tuomioistuin katsoi tämän pätevän myös tarjoajille osoitettuun pyyntöön ilmoittaa tarjouksessaan, millä tavalla ne täyttävät nämä perusteet ja millä tavalla ne vaikuttavat hankintaviranomaisen kahvimarkkinoiden ja kahvintuotannon osalta esittämien tarkoitusperien toteutumiseen, sillä niille ei ole ilmoitettu täsmällisesti, mitä tietoja niiden on toimitettava (110 ja 112 kohta).

1.1.2 Tarjouspyyntö ja sen arviointi

Tarjouspyynnössä yhdeksi tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteeksi on ilmoitettu tuotteen ympäristöystävällisyys 0–2 pisteen arvolla. Ympäristöystävällisyyden arvioinnissa on ilmoitettu olettavan huomioon tuotteen materiaali ja tuotteen ympäristöystävällisyys arvioitavan toimitettujen selvitysten perusteella, jossa otetaan huomioon muun muassa tuotteiden materiaalit sekä tuotanto- ja toimitusprosessit.

Tarjouspyynnön liitteenä 1 olleessa tuoteluettelossa on ilmoitettu pyydetyt tuotteet sekä tuotteita koskevat vaatimukset.

Position 1.2 taskuvaipan osalta on ilmoitettu muun ohella seuraavaa:

"Taskuvaippa + erillinen kuoriosa, kuorivaipan päällismateriaali esim. 100 % polyuretaanilaminoitu polyesteri ja ihon kuivana pitävän osan materiaali esim. polyesteriä, polypryleeni-puuvillasekoitetta, housussa tarra- tai neppikiinnitys, säätövara, lahkeiden suu pehmeä ja joustava. Kuorivaippaan sopiva imuosa esim. flanellia, ympäristöystävällisesti tuotettua bambua tai muuta vastaavaa materiaalia, imukerroksia vähintään 2 riippuen tarjottavasta materiaalista. Laatuarvioinnissa käytetään täydentäen laadun arviointikriteereitä 1. ja 3."

Position 1.3 all-in-one kestovaipan osalta on ilmoitettu muun ohella seuraavaa:

"All-in-one kestovaippa (käyttövalmis vaippa, jossa kuori- ja sisävaippa yhdessä). Vaipan ulkopinnan tulee eristää kosteutta. Imukerroksia vähintään 2 riippuen tarjottavasta materiaalista, imumateriaali esim. 100 % puuvillaa, ympäristöystävällisesti tuotettua bambua tai hamppua, mikrokuitufrotee tai näiden yhdistelmä. Ihon kuivana pitävän osan materiaali esim. polyesteriä tai polypryleeni-puuvillasekoitetta. Tarra- tai neppikiinnitys. Laatuarvioinnissa käytetään täydentäen laadun arviointikriteereitä 1. ja 3. Koko 5-10 kg, Alle 1-vuotiaalle lapselle sopiva."

Tarjouspyynnön liitteellä 2 on ilmoitettu äitiyspakkauksen tuotteiden sisältöä koskeva vaatimukset. Liitteessä on ilmoitettu muun ohella seuraavaa:

"Tarjouksessa on ilmoitettava, miten tuotteen valmistuksessa on huomioitu ympäristönäkökohdat. Valmistusprosessi ei saa tarpeettomasti lisätä ympäristön kuormitusta. Tarjouksessa on oltava selvitykset tuotteiden ympäristömerkinnöistä ja valmistajan ympäristöohjelmista.

Lasten käyttöön tulevat tuotteet eivät saa sisältää käyttäjälle haitallisten aineiden aineiden jäämiä. Tuotteiden tulee täyttää Öko Tex 100 Product class 1 Baby lastenvaatteita koskevan standardin vaatimukset. Jos tuotteella ei ole Öko Tex 100 Product class 1 Baby standardia, on toimittajan laadittava selvitys, miten em. standardin sisältämät vaatimukset on huomioitu."

Tarjouspyyntöasiakirjoissa ei ole hankinnan luonne ja tarjoajien asiantuntemuskaan huomioon ottaen tuotteen ympäristöystävällisyyttä koskevan vertailuperusteen osalta ilmoitettu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä edellytetyllä tavalla selvästi, täsmällisesti ja yksiselitteisesti, mitä seikkoja ja millä tavoin hankintayksikkö tulee ympäristöystävällisinä pidettävien tuotteiden materiaalien sekä erityisesti näiden tuotanto- ja toimitusprosessien suhteen arvioimaan ja minkälaista selvitystä tarjoajien tulisi tästä tarjouksissaan esittää. Tarjoajat eivät ole siksi voineet ottaa näitä seikkoja huomioon tarjouksia laatiessaan. Joskin tarjouspyynnön liitteen nojalla on välillisesti pääteltävissä, että ympäristöystävällisinä materiaaleina voidaan pitää tuoteluettelon positioiden 1.2 ja 1.3 yhteydessä mainittuja ympäristöystävällisesti tuotettua bambua ja hamppua, jää epäselväksi, mitä muu vastaava materiaali voisi olla, kun tarjouspyynnön mukaan tuotteen ympäristöystävällisyyden osalta lisäpisteitä voi saada muun muassa toimitettujen selvitysten perusteella tuotanto- ja toimitusprosesseistakin. Tarjouspyynnössä ei erityisesti ole yksilöity, minkälaisten tuotanto- ja toimitusprosessien noudattamisesta voi saada lisäpisteitä. Ympäristöystävällisyyttä koskeva vertailuperuste ei siten ole ollut omiaan tuottamaan yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia ja toisaalta se on ollut omiaan antamaan hankintayksikölle rajoittamattoman valinnanvapauden vertailun suorittamisessa. Hankintayksikön menettely on ollut vertailuperusteiden asettamisen osalta virheellistä.

1.2 Tarjouspyynnön kokovaatimus

Valittajan mukaan tarjouspyynnön kestovaippojen kokoa koskeva vaatimus 5–10 kg on ollut voittaneen tarjoajan vaippamerkkiä suosiva ja muita vaippamerkkejä syrjivä.

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 44 §:n 1 momentin mukaan hankinnan sisältöä kuvaavat tekniset eritelmät on esitettävä hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä. Teknisten eritelmien on mahdollistettava tarjoajille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua tarjouskilpailuun. Tekniset eritelmät eivät saa perusteettomasti rajoittaa kilpailua julkisissa hankinnoissa.

Tarjouspyynnössä on määritelty all-in-one kestovaippojen kokovaatimukseksi 5–10 kg ja että vaipan tulee olla alle 1-vuotiaalle lapselle sopiva. Tarjoajilta on lisäksi edellytetty selvitystä siitä, minkä kokoiselle vauvalle vaippa on tarkoitettu.

Tarjoajat ovat voineet esittää hankintayksikölle tarjouspyyntöaineistosta kysymyksiä, joihin hankintayksikkö on vastannut. Vaippojen kokomerkintöihin liittyen hankintayksikölle on esitetty seuraava kysymys:

"Vaippojen kokomerkinnästä: alle 1-vuotiaan vaippakoko voi olla montaa muutakin kilokokoa kuin 5–10 kg. Joillain merkeillä alle 1-vuotiaalle sopivia kokoja saattaa olla esim. 3 eri vaihtoehtoa (esim. 3–6 kg, 5–8 kg, 7–12 kg). Voiko eri koot laittaa saman vaipan ominaisuudeksi kuten värivaihtoehdotkin ovat vai viekö saman vaipan eri koko positiopaikan tarjouksessa?"

Hankintayksikkö on vastannut kysymykseen seuraavasti:

"Vaippakoko voi olla muutakin kokoa kuin 5–10 kg, mutta sen pitää mahtua annettuun haarukkaan (esim. 5–8 kg). Samasta vaipasta voi tarjota eri kokoja/malleja haarukassa 5–10 kg. Jokainen tarjottu vaippa vie yhden positiopaikan ja niitä on yhteensä kolme."

Hankintayksikkö on saanut kestovaippoja koskevia tarjouksia neljältä eri toimittajalta, joista kukin on tarjonnut positioon kolmea eri vaippaa. Valittajan positioon tarjoamat vaipat ovat olleet kokoa 3,5–7,5 kg, 6,5–12 kg ja 5–10 kg. Myllymuksut Oy:n tarjoajan tarjoamat vaipat ovat olleet kokoa 5–10 kg ja Pedihealth Oy:n tarjoamat vaipat ovat olleet kokoa 5–8 kg ja 4–8 kg. Neljännen tarjoajan tarjoamat vaipat ovat olleet kokoa 4–10 kg.

Hankintayksikkö on hyväksynyt tarjousten vertailuun kaikki neljän tarjoajan tarjoamat eri kokoiset vaipat riippumatta niiden kokoluokituksesta eikä tarjouksia ei ole suljettu tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena, mikäli ne eivät ole olleet pyydetyn kokoluokituksen mukaisia. Mikäli tarjotun vaipan kokoluokitus on poikennut hankintayksikön tarjouspyynnössä esittämästä vaihteluvälistä, on tämä otettu huomioon tarjousten pisteytyksessä. Lisäksi jokainen tarjoaja on tarjonnut ainakin yhtä nimenomaan pyydettyä kokoluokitusta vastaavaa vaippaa. Kokoluokitusta koskevan vaatimuksen ei siten voida katsoa syrjineen tai suosineen ketään tiettyä tarjoajaa tai olleen sellainen, etteikö se olisi mahdollistanut tarjoajille yhtäläisiä mahdollisuuksia osallistua tarjouskilpailuun.

1.3 Valitun kestovaipan tarjouspyynnön mukaisuus

Valittajan mukaan valittu kestovaippa on ollut tarjouspyynnön vastainen, koska siinä ei ole ollut ihon kuivana pitävää osaa ja koska se on tarkoitettu käytettäväksi erillisen kuivaliinan kanssa.

Hankintalain 46 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava tarjouskilpailusta.

Tarjouspyynnön tuotekuvauksessa on todettu position 1.3 all-in-one kestovaipasta (käyttövalmis vaippa, jossa kuori- ja sisävaippa yhdessä) muun ohella seuraavaa:

"Vaipan ulkopinnan tulee eristää kosteutta. Imukerroksia vähintään 2 riippuen tarjottavasta materiaalista, imumateriaali esim. 100 % puuvillaa, ympäristöystävällisesti tuotettua bambua tai hamppua, mikrokuitufrotee tai näiden yhdistelmä. Ihon kuivana pitävän osan materiaali esim. polyesteriä tai polypropyleeni-puuvillasekoitetta."

Voittaneen tarjoajan tarjouksessa on kuvattu positioon valitun vaipan materiaalin olevan kestävää ja hengittävää polyuretaanilaminoitua polyesteriä, sisäosan bambujoustofroteeta, imuosassa olevan neljä kerrosta bambuhamppufleeceä ja tukikerroksena valkaisematonta puuvillacollegea, joka pitää hyvin imuosan paikallaan ja ryhdissään.

Voittaneen tarjoajan vaipan tuotekuvauksesta tai muualtakaan tarjouksesta ei ole ollut pääteltävissä, että vaippaa tulisi käyttää esimerkiksi erillisen kuivaliinan kanssa. Voittanut tarjoaja on sinänsä tarjonnut innovaatiotuotteena erillistä kuivaliinaa, joka sen tuotekuvauksen mukaisesti soveltuu käytettäväksi kaikkien vaippojen kanssa. Tästä ei ole kuitenkaan ollut pääteltävissä sitä, etteikö positioon 1.3 valittu vaippa olisi tarjouspyynnön mukainen ja tarkoitettu käytettäväksi ilman erillistä ihoa vasten tulevaa osaa.

1.4 Pintakosteusprosenttien arviointi

Valittajan mukaan sen tarjoamalle kestovaipalle olisi tullut antaa pintakosteusprosentin vertailussa lisäpiste samalla tavalla kuin muille vaipoille, jotka ovat alittaneet pintakosteusprosentin 100.

Valittajan viittaamat muut vaipat ovat Pedihealth Oy:n yksi taskuvaippa sekä kolmannen tarjoajan yksi taskuvaippa ja yksi kestovaippa, joista mikään ei ole tullut valituksi omassa positiossaan. Taskuvaippojen osalta valittajan vaipan hyväksi ominaisuudeksi on pisteytyksen perusteluissa todettu pieni pintakosteus, joka on otettu toiminnallisuuden pisteytyksessä huomioon.

Kestovaipoissa pieni pintakosteus on mainittu toiminnallisuuden pisteytyksen perusteluissa vain yhden tarjoajan yhden vaipan osalta. Kyseisen vaipan pintakosteusprosentti on ollut alle 100 valittajan kyseiseen positioon tarjoaman vaipan tavoin. Hankintayksikkö on esittänyt, ettei valittajan kyseisen vaipan sinänsä hyvää pintakosteutta ole pidetty lisäpisteisiin oikeuttavana seikkana sen vuoksi, että kostutuksen yhteydessä neste on jäänyt pisarana vaipan pinnalle ja valunut vaipan reunaan. Hankintayksikön mukaan nesteen hidasta imeytymistä on pidetty käyttömukavuuden ja mahdollisen vuotoriskin kannalta ongelmallisena.

Hankintayksikkö on käyttänyt vaippojen toiminnallisuuden vertailussa apunaan Tampereen ammattikorkeakoulun vaipoille suorittamien testien tuloksia.

Kosteuden imukyvyn testauspöytäkirjassa on todettu valittajan kyseessä olevan vaipan osalta huomiona seuraavaa:

"Neste jäi pisarana vaipan pinnalle ja valui vaipan reunaan."

Valittajan viittaaman kolmannen tarjoajan vaipan osalta huomiona on todettu puolestaan seuraavaa:

"Osa nesteestä imeytyi lähes heti, osa jäi isoksi pisaraksi. Kostutus kesti useiden minuuttien ajan."

Vaippojen toiminnallisuuden arvioinnissa on otettu huomioon vaippojen imukyvyn määrä ja nopeus, pintakosteus sekä pesunkesto. Testituloksia ei ole sellaisenaan suoraan käytetty pisteytyksen perusteena, vaan pisteytys on perustunut hankintayksikön kokonaisvaltaiseen arvioon tarjotuista tuotteista ja niiden testituloksesta. Tarjousten toiminnallisuuden vertailu on toteutettu siten, ettei vielä toiminnallisuuden vertailussa huomioon otettava yksittäinen ominaisuus, vaikka hankintayksikkö olisi sen todennut hyväksi, ole sellaisenaan oikeuttanut pisteeseen toiminnallisuuden vertailussa.

Vaikka valittajan kyseisen vaipan pintakosteusprosentti on ollut hyvä, on hankintayksikkö voinut arvioinnissaan ottaa huomioon myös imeytymisen nopeuden ja sen vaikutuksen vaipan toiminnallisuuteen. Testituloksien havainnoissa valittajan vaipan ja kolmannen tarjoajan vaipan, jonka pintakosteutta on pidetty hyvänä ominaisuutena, välillä on lisäksi todettu eroavaisuuksia, jotka hankintayksikkö on voinut ottaa arvioinnissaan huomioon.

Hankintayksikön ei edellä esitetyn perusteella voida todeta menetelleen valittajan esittämällä tavalla virheellisesti vaippojen toiminnallisuutta pisteyttäessään.

1.5 Tarjouksen valintaperuste

Valittajan mukaan tarjouksista olisi tullut valita hinnaltaan halvin, mikäli tarjoukset ovat olleet laadultaan vastaavia.

Tarjouspyynnössä on ilmoitettu tarjouksen valintaperusteeksi kokonaistaloudellinen edullisuus ja sen vertailuperusteiksi hinta ja laatu molemmat 50 prosentin painoarvolla tarjouspyynnössä tarkemmin määritellysti. Hankintayksikön on tullut noudattaa ennalta ilmoittamiaan valintaperustetta ja vertailuperusteita eikä se niin menetelleessään ole toiminut valittajan esittämällä tavalla virheellisesti.

1.6 Pesutulosten arviointi

Valittajan mukaan valitsematta jääneiden kestovaippojen pesutulosten virheellinen arviointi ja pisteytys vääristää pesutuloksista annettuja pisteitä.

Tarjousten vertailuasiakirjoista ei ole pääteltävissä, että valitsematta jääneiden vaippojen pesutulosten arviointi olisi vaikuttanut valittajan tai voittaneen tarjoajan pesutulosten arviointiin. Muiden kuin valittajan tai voittaneen tarjoajan vaippojen mahdollisilla virheellisillä pesutulosten arvioinnilla ei voida katsoa olleen myöskään merkitystä valittajan tai voittaneen tarjoajan toiminnallisuuden arvioinnissa saamiin pisteisiin.

1.7 Johtopäätös

Edellä 1.1.2 kohdan "Tarjouspyyntö ja sen arviointi" yhteydessä esitetyn perusteella korkein hallinto-oikeus katsoo, toisin kuin markkinaoikeus, että Kansaneläkelaitos on menetellyt hankinnassaan julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden vastaisesti tuotteen ympäristöystävällisyyttä koskevan vertailuperusteen asettaessaan. Markkinaoikeuden päätös on tämän vuoksi kumottava. Asia olisi palautettava markkinaoikeudelle hankintalain 94 §:n 1 momentissa (321/2010) tarkoitettujen seuraamusten harkitsemista varten. Enemmän viivytyksen välttämiseksi asia on syytä ottaa korkeimman hallinto-oikeuden välittömästi ratkaistavaksi seuraamusten määräämistä koskevan kysymyksen osalta.

1.8 Seuraamukset

Hankinnan sopimuskausi on jo päättynyt. Näin ollen hankintalain 94 §:ssä (321/2010) säädetyistä valittajan vaatimista seuraamuksista voi enää tulla kyseeseen hyvitysmaksun määrääminen.

Hankintalain 94 §:n 1 momentin 4 kohdan (321/2010) mukaan hankintayksikkö voidaan määrätä maksamaan hyvitysmaksua asianosaiselle, jolla olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä. Hankintalain esitöissä (HE 190/2009 vp s. 69) on hyvitysmaksun määräämisen edellytykseksi todettu, että hankintamenettelyssä on tapahtunut virhe ja ilman tätä virhettä hakijalla olisi ollut todellinen mahdollisuus päästä hankinnan toimittajaksi. Jotta hyvitysmaksu voidaan määrätä, molempien edellytysten tulee täyttyä. Hyvitysmaksua voitaisiin määrätä maksettavaksi sellaiselle asianosaiselle, jolla olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu. Valittajan on tämä osoitettava.

Hyvitysmaksun määräämisen edellytyksiä tulee edellä todetun mukaisesti arvioida sen perusteella, millaiseksi tarjouskilpailu ja hakijoiden asema siinä olisi muodostunut virheettömässä menettelyssä.

Valittajan painotetut kokonaispisteet position 1.2 taskuvaipan osalta ovat olleet 83,33 pistettä, kun ne voittaneella tarjoajalla ovat olleet 84,97 pistettä. Vaipan ympäristöystävällisyyden vertailussa valittaja ei ole saanut yhtään pistettä voittaneen tarjoajan saatua yhden pisteen.

Valittajan painotetut kokonaispisteet position 1.3 all-in-one kestovaipan osalta ovat olleet molempien sen positioon tarjoamien vaippojen osalta 75 pistettä, kun voittanut tarjoaja on saanut 80,45 pistettä. Sekä valittajan että voittaneen tarjoajan vaipat ovat saaneet yhden pisteen vaippojen ympäristöystävällisyyden vertailussa.

Kysymyksessä olevassa tarjouskilpailussa virheetön menettely olisi merkinnyt sitä, että hankintayksikkö olisi laatinut tuotteiden ympäristöystävällisyyttä koskevan vertailuperusteen niin selväksi ja täsmälliseksi, että tarjouspyyntö olisi ollut omiaan tuottamaan myös tämän vertailuperusteen osalta yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia. Asiassa ei voida luotettavasti todeta, miten tarjouspyyntö olisi virheettömässä menettelyssä laadittu ja mikä vaikutus tällä mahdollisesti olisi ollut tarjousten sisältöön ja tarjousten vertailuun.

Edellä lausutun perusteella korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei asiassa voida riittävällä varmuudella todeta, että valittajalla olisi ollut hankintalain 94 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä. Hyvitysmaksuvaatimus on tämän vuoksi hylättävä.

1.9 Oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa

Hankintayksikön edellä todettu virheellinen menettely huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että Kansaneläkelaitos saa pitää oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan markkinaoikeudessa. Tämän vuoksi markkinaoikeuden päätös on kumottava siltä osin kuin markkinaoikeus on velvoittanut Oy Sasima Ab:n korvaamaan Kansaneläkelaitoksen oikeudenkäyntikuluja markkinaoikeudessa.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että Oy Sasima Ab saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan markkinaoikeudessa.

2. Oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentti, Oy Sasima Ab:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Sakari Vanhala, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski ja Tuomas Lehtonen. Asian esittelijä Saija Laitinen.