Muu päätös 3433/2014

Asia Julkista hankintaa koskeva valitus

Valittaja Clinichem Oy Ltd, Iitti

Päätös, jota valitus koskee

Markkinaoikeus 6.2.2013 nro 44/2013

Asian aikaisempi käsittely

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on pyytänyt tarjouksia instrumenttipesukoneesta siihen liittyvine tarvikkeineen. Tarjouspyyntöön on sisältynyt kahden instrumenttipesukoneen lisähankintaa koskeva optio, jonka käyttämisestä on tullut päättää vuoden kuluessa hankintasopimuksen tekemisestä. Hankinnasta on 1.3.2012 julkaistu avointa menettelyä koskeva kansallinen hankintailmoitus.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hankintatoimiston materiaalipäällikkö on päätöksellään 3.9.2012 (268/2012) hyväksynyt Franke Medical Oy:n tarjouksen. Päätöksen mukaan Clinichem Oy Ltd:n ja Getinge Finland Oy:n tarjoukset eivät täyttäneet tarjouspyynnössä asetettuja ehdottomia vaatimuksia.

Clinichem Oy Ltd on markkinaoikeudelle 13.9.2012 tekemässään valituksessa vaatinut muun ohella, että hankintapäätös kumotaan ja menettely keskeytetään.

Markkinaoikeus on välipäätöksellään 10.10.2012 hylännyt Clinichem Oy Ltd:n vaatimuksen hankintapäätöksen täytäntöönpanon kieltämisestä.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on 10.10.2012 tilannut instrumenttipesukoneen Franke Medical Oy:ltä.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Markkinaoikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Clinichem Oy Ltd:n valituksen ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen. Markkinaoikeus on velvoittanut yhtiön korvaamaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän oikeudenkäyntikulut 3 000 eurolla korkoineen ja Franke Medical Oy:n oikeudenkäyntikulut 1 000 eurolla.

Markkinaoikeus on lausunut ratkaisunsa perusteluina seuraavaa:

Pääasia

Tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n l momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Tarjousvertailussa tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu voi toteutua ainoastaan, jos tarjoukset ovat keskenään yhteismitallisia ja vertailukelpoisia. Hankintayksikkö on tästä syystä velvollinen hylkäämään tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen silloin, kun tarjouksen puutteellisuus tai tarjouspyynnön vastaisuus vaarantaa tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun tarjousvertailussa.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on pyytänyt tarjouksia instrumenttipesukoneesta. Tarjouspyynnön mukaan hyväksyttävän tarjouksen tulee muun ohella sisältää täytettynä tarjouspyynnön liitteenä 2 oleva lomake, joka sisältää tarjottavaa laitteistoa koskevat vaatimukset ja vastaukset. Liitteen 2 mukaan laitteistoa koskevia ehdottomia vaatimuksia ovat muun muassa laitteen enimmäisleveys 850 millimetriä ja kammion vähimmäistilavuus 305 litraa.

Markkinaoikeus toteaa, että Franke Medical Oy (jäljempänä myös Franke) on tarjouksensa liitteenä 2 olevassa lomakkeessa nimenomaisesti vakuuttanut, että tarjottava laite täyttää kammiotilavuutta koskevan ehdottoman vaatimuksen ja kammion tilavuus on 315 litraa.

Tarjouksen liitteenä olevassa esitteessä on esitetty kammion tilavuuden olevan 220 litraa. Esitteessä on siten ollut tarjoukseen nähden ristiriitainen ilmoitus kammion tilavuudesta. Lisäksi tarjouksessa on todettu kammion mittojen olevan 600 x 610 x 600 millimetriä ja esitteessä 600 x 610 x 610 millimetriä.

Hankintalaissa säännellyn tarjouskilpailumenettelyn lähtökohtana on, että tarjoaja vastaa tarjouksensa sisällöstä ja että tarjouksia arvioidaan niistä ilmenevien tietojen perusteella. Markkinaoikeus toteaa, että laitteiston ehdottomia vaatimuksia koskevassa tarjouksen liitteessä 2 Franken ilmoittama tilavuus 315 litraa on tarjouspyynnössä asetetun ehdottoman vaatimuksen mukainen. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut luottaa tämän tiedon paikkansapitävyyteen ja laatia tarjousvertailun tällä perusteella.

Laitteen hinnan osalta tarjouspyynnössä on todettu, että vertailuperusteena olevat kokonaiskustannukset määritellään laitteen hinnan ja sen käytöstä sekä huollosta aiheutuvien kolmen vuoden kustannusten summana. Käyttökustannuksiin lasketaan kaikki laitteen käytössä ja huollossa tarvittavat tarvikkeet sekä muut lisäkustannukset kolmen vuoden laskennallisella toimenpiteiden määrällä arvioituna. Laitekohtainen toimenpidemäärä on 2 000 toimenpidettä vuodessa. Mukaan otetaan myös käyttöönotosta ja asennuksesta mahdollisesti aiheutuvat kustannukset. Tarjouspyynnössä edellytetään, että tarjouksessa tulee tämän vuoksi eritellä kaikki laitteen käyttöönotosta ja käytöstä aiheutuvat kustannukset.

Tarjouspyynnön liitteenä olevassa lomakkeessa edellytetään tarjoajien ilmoittavan laitteiston arvonlisäverottoman yksikköhinnan ja lisäksi hankinnan arvonlisäverottoman vertailuhinnan, joka koostuu yksikköhinnasta edellä mainituilla käyttökustannuksilla lisättynä. Franken tarjouksen liitteenä 2 olevassa lomakkeessa on ilmoitettu laitteiston yksikköhinnaksi 15 590 euroa ja vertailuhinnaksi 17 390 euroa. Käyttökustannuksiksi kolmen vuoden ajalta on lomakkeessa ilmoitettu yhteensä 1 800 euroa 6 000 toimenpiteen perusteella laskettuna. Markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyyntö on ollut niin selvä, että sen perusteella on ollut mahdollista laatia yhteismitalliset vertailukelpoiset tarjoukset ja hintatiedot on Franken tarjouksessa esitetty tarjouspyynnön mukaisesti.

Clinichem Oy Ltd (jäljempänä myös Clinichem) on tarjouksensa liitteessä 2 ilmoittanut, että tarjottu laite ei täytä tarjouspyynnössä laitteen leveydelle asetettua ehdotonta edellytystä. Tarjouspyynnön ehdottoman edellytyksen mukaan laitteen enimmäisleveys on 850 millimetriä. Clinichemin tarjouksen liitteessä on ilmoitettu laitteen leveydeksi 900 millimetriä. Kolmannen tarjoajan Getinge Finland Oy (jäljempänä myös Getinge) tarjouksen liitteessä 2 on ilmoitettu, että tarjottu laite ei täytä tarjouspyynnössä laitteen kammion tilavuudelle asetettua ehdotonta edellytystä. Getingen tarjouksen liitteessä ilmoitettu tilavuus on 225 litraa. Clinichemin ja Getingen tarjoukset eivät siten ole olleet tarjouspyynnön mukaisia. Hankintayksikkö ei siten ole menetellyt virheellisesti valitessaan Franken tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen.

Johtopäätös

Edellä lausuttuun nähden markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö ja kuultava joutuisivat pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön kohtuullisina pidettävät oikeudenkäyntikulut ja kuultavan oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Clinichem Oy Ltd on valituksessaan vaatinut, että markkinaoikeuden päätös kumotaan. Asiassa on vahvistettava, että hankintapäätös on ollut julkisista hankinnoista annetun lain vastainen ja että markkinaoikeuden olisi tullut päätös kumota. Yhtiö ei enää vaadi hyvitysmaksun määräämistä.

Clinichem Oy Ltd on lisäksi vaatinut, että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 1 943,70 eurolla ja markkinaoikeudessa 1 620 eurolla. Yhtiön on lisäksi katsottava vaatineen, että se vapautetaan velvollisuudesta korvata kuntayhtymän ja Franke Medical Oy:n oikeudenkäyntikuluja markkinaoikeudessa. Vielä yhtiö on vaatinut, että markkinaoikeuden päätöksen täytäntöönpano kielletään yhtiön maksettavaksi määrättyjen oikeudenkäyntikulujen osalta, kunnes asia on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistu.

Clinichem Oy Ltd on valituksessa ja sen täydennyksessä esittänyt perusteluina vaatimuksilleen muun ohella seuraavaa:

Franke Medical Oy:n tarjous olisi tullut hylätä, koska siinä tarjotun koneen kammion tilavuus ei ollut tarjouspyynnössä edellytetyin tavoin vähintään 305 litraa, vaan ainoastaan 220 litraa. Hankinnassa on menetelty virheellisesti, kun tarjouspyynnön ehdotonta vaatimusta vastaamaton tarjous on hyväksytty.

Franke Medical Oy on tarjouksessaan esittänyt pesukoneelleen kaksi eri tilavuutta, minkä hankintayksikkö on virheellisesti jättänyt ottamatta huomioon. Tarjouksessa mainittu 315 litran tilavuus ei ole vastannut totuutta, eikä sitä olisi tullut pitää annettuna tosiasiana. Yhtiön myyntipäällikön allekirjoittamassa selosteessa kammion tilavuuden on todettu olevan vain 220 litraa. Kone on tarkoitettuun käyttöön liian pieni.

Franke Medical Oy:n pesukoneen kammion tilavuudesta jälkeenpäin esitetyllä spekulaatiolla siitä, että pesutasojen kattaman alueen tilavuus olisi 220 litraa ja koko kammion tilavuus 315 litraa, ei ole merkitystä. Instrumentteja pestään nimenomaan pesutasojen kattamalla alueella, joka on ainoaa yhtenäistä pesutilaa ja pesutilavuutta. Kammion niin sanottu hukkatila ei ole käyttötilaa.

Hankintayksiköllä on oikeus luottaa tarjouksessa ilmoitettuihin tietoihin, kunnes sille osoitetaan, että tarjouksessa esitetty tieto ei pidä paikkaansa tai sen kyseenalaistamiseen on riittävät syyt. Tarjoajien tasapuolisen kohtelun vaatimuksesta johtuu hankintayksikölle korostunut huolellisuusvelvollisuus tilanteessa, jossa esitetään perusteltu epäily tasapuolisen kohtelun vaatimuksen täyttymättä jäämisestä.

Clinichem Oy Ltd ei esitä, että sen oma tarjous olisi tullut tarjouskilpailussa hyväksyä, koska yhtiön tarjoaman koneen leveys ylitti tarjouspyynnössä esitetyn enimmäisleveyttä koskevan vaatimuksen. Kaikki muutkin tarjoukset olisi tullut sulkea tarjouskilpailusta pois. Hankinta olisi voitu keskeyttää tai siirtyä neuvottelumenettelyyn.

Hankintapäätös on lisäksi tehty käyttäen päätöksen perusteena vain Franke Medical Oy:n tarjouksessa mainittua yksikköhintaa. Päätös olisi tullut tehdä käyttäen yhtiön esittämää vertailuhintaa, joka on sisältänyt tarvittavat käyttökustannukset. Hankintapäätös on yhtiötä suosiva ja sisällöllisesti virheellinen. Päätös ei myöskään täytä hankintalaissa päätöksen perusteluille asetettuja vaatimuksia.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on selityksessään vaatinut, että valitus hylätään ja valittaja velvoitetaan korvaamaan kuntayhtymän oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa korkoineen.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on perusteluina vaatimuksilleen uudistanut asiassa aiemmin esittämänsä ja esittänyt lisäksi muun ohella seuraavaa:

Franke Medical Oy:n tarjoama instrumenttipesukone on täyttänyt tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset. Yhtiön tarjous oli ainoa tarjouspyynnön mukainen tarjous. Tarjouspyyntö ei ole ollut epäselvä. Hankinnassa on menetelty julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden mukaisesti.

Franke Medical Oy on tarjouksessaan ilmoittanut yksiselitteisesti, että sen tarjoama kone täyttää asetetut ehdottomat vaatimukset. Clinichem Oy Ltd on sen sijaan ilmoittanut, että sen tarjoama kone ei täytä leveyden osalta asetettua ehdotonta vaatimusta. Yhtiön tarjous on tullut sen vuoksi hylätä.

Hankintayksiköllä on oikeus luottaa tarjouksessa ilmoitettuihin tietoihin. Franke Medical Oy:n tarjoaman instrumenttipesukoneen kammion tilavuutta on alettu selvittää, kun valittaja on esittänyt väitteitä yhtiön tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuudesta. Franke Medical Oy on vahvistanut, että sen tarjoama kone täyttää kammion tilavuudelle asetetun vähimmäisvaatimuksen. Pesukammion mitat ovat olleet 700 x 633 x 712 millimetriä, joten kammion tilavuus on ollut 315 litraa. Franke Medical Oy on selvittänyt, että tarjouksessa ilmoitetut muut mitat eivät ole tarkoittaneet pesukammion tilavuutta. Tarjouksessa ja sen esitteissä mainittu 220 litran tilavuus on kuvannut pesutasojen, ei pesukammion tilavuutta.

Clinichem Oy Ltd:n tarjoaman instrumenttipesukoneen yksikköhinta on kalliimpi kuin voittaneen tarjoajan hinta, eikä se ilmoittanut pyydettyjä hintatietoja tarvikkeiden osalta. Franke Medical Oy on ilmoittanut hintatiedot tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla.

Franke Medical Oy on selityksessään markkinaoikeudessa esittämänsä uudistaen vaatinut, että valitus hylätään.

Clinichem Oy Ltd on antanut vastaselityksen, jossa se on muun ohella täydentänyt oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevaa vaatimustaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen osalta siten, että oikeudenkäyntikuluille on vaadittu myös viivästyskorkoa.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle ja Franke Medical Oy:lle on lähetetty tiedoksi Clinichem Oy Ltd:n vastaselitys.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Markkinaoikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin Clinichem Oy Ltd:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymään kohdistettuna hylätty sekä siltä osin kuin yhtiö on velvoitettu korvaamaan kuntayhtymän ja Franke Medical Oy:n oikeudenkäyntikuluja.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä määrätään korvaamaan Clinichem Oy Ltd:n oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa 1 620 eurolla. Clinichem Oy Ltd vapautetaan velvollisuudesta suorittaa oikeudenkäyntikulujen korvausta kuntayhtymälle ja Franke Medical Oy:lle.

Muilta osin valitus hylätään. Markkinaoikeuden päätöksen lopputulosta ei näiltä osin muuteta.

2. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä määrätään korvaamaan Clinichem Oy Ltd:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 1 943,70 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

3. Lausuminen markkinaoikeuden päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. Pääasia

1.1 Hankintayksikön menettely

Hankinnan kohteena on ollut sairaanhoidon tarvikkeiden pesemiseen tarkoitettu instrumenttipesukone. Markkinaoikeuden päätöksestä ilmenevin tavoin tarjouspyynnössä on asetettu hankinnan kohdetta koskeva vähimmäisvaatimus, jonka mukaan pesukoneen kammion tilavuuden on tullut olla vähintään 305 litraa. Tarjouspyynnön mukaan hyväksyttävän tarjouksen on tullut sisältää muun ohella tarjottavaa laitteistoa koskevat vaatimukset ja vastaukset (tarjouspyynnön liite 2 täytettynä) sekä esitteet tarjottavista laitteista ja tarvikkeista.

Franke Medical Oy:n tarjous on sisältänyt varsinaisen tarjousasiakirjan (2 sivua) lisäksi muun ohella tarjouspyynnön liitteen 2 täytettynä ja pesukoneen esitteen.

Franke Medical Oy:n tarjousasiakirjan kohdassa "tavaraselitys" on todettu, että tarjottavan pesukoneen kammion mitat ovat 600 x 610 x 600 millimetriä. Tarjousasiakirjassa on laitteen mitta- ja muiden teknisten tietojen osalta viitattu liitteenä olevaan esitteeseen.

Franke Medical Oy:n tarjouksen liitteenä olevan esitteen kohdassa "tiivistelmä ominaisuuksista" on todettu, että pesukammion mitat ovat 600 x 610 x 610 millimetriä. Esitteen kohdassa "tekniset tiedot" on puolestaan todettu, että käytössä olevat sisämitat ovat 600, 600 ja 610 millimetriä ja että kammion tilavuus on 220 litraa. Esitteen kohdassa "mitat ja paino" taas on todettu, että kammion mitat ovat 600, 610 ja 610 millimetriä ja että tilavuus on "347 / 220 L (0,22 m3)".

Franke Medical Oy:n tarjouksen liitteenä 2 olevassa lomakkeessa (tarjottavaa laitteistoa koskevat vaatimukset ja vastaukset) on puolestaan vastattu "kyllä" vaatimukseen, jonka mukaan kammion tilavuuden on tullut olla vähintään 305 litraa. Kyseisen vaatimuksen osalta on lisätiedoksi ilmoitettu "kammio 315 L".

Tarjouspyynnön mukaan tarjousten on edellä todetuin tavoin tullut sisältää sekä tarjouspyynnön liite 2 täytettynä (tarjottavaa laitteistoa koskevat vaatimukset ja vastaukset) että tarjottavaa laitetta koskeva esite. Tarjouspyynnöstä ei ole ilmennyt, että ristiriitatilanteessa liitteellä 2 ilmoitetut tiedot olisivat etusijalla tai muutoin erilaisessa asemassa kuin laitetta koskevasta esitteestä ilmenevät tiedot.

Franke Medical Oy:n tarjouksessa on edellä todetuin tavoin esitetty kammion mitoista ja tilavuudesta useita erilaisia ja keskenään ristiriitaisia tietoja. Suurin osa tarjouksessa esitetyistä kammion kokoa koskevista tiedoista on viitannut siihen, että kammio ei täytä tarjouspyynnössä asetettua vaatimusta vähintään 305 litran tilavuudesta.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ei näissä olosuhteissa ole voinut perustellusti katsoa, että Franke Medical Oy:n pesukone täyttää kammion tilavuudelle asetetun vaatimuksen. Kuntayhtymän olisi tullut sulkea yhtiön tarjous tarjouspyynnön vastaisena pois tarjouskilpailusta. Kuntayhtymä on menetellyt tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun vaatimuksen vastaisesti, kun se on hyväksynyt tarjouksen.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on vasta hankintapäätöksen tekemisen jälkeen selvittänyt Franke Medical Oy:ltä syitä tarjouksessa esitetyille ristiriitaisille tiedoille. Yhtiön selvityksen mukaan tarjoukseen liitetyssä esitteessä ilmoitettu tieto kammion tilavuudesta on ollut virheellinen. Yhtiö on selvittänyt tilavuudesta esittämiään ristiriitaisia tietoja erityisesti sillä, että pesutasojen varsinaisen käyttöalan perusteella laskettava tilavuus on eri asia kuin koko kammion tilavuus.

Franke Medical Oy:n esitteessä on johdonmukaisesti käytetty ilmaisua "kammion tilavuus" tai "kammion mitat" kuvattaessa sitä tilaa, joka yhtiön hankintayksikölle antaman selvityksen mukaan muodostuu pesutasojen varsinaisen käyttöalan perusteella laskettavasta tilavuudesta. Yhtiön markkinointimateriaalissa käytetyn kammion tilavuuden laskentatavan on katsottava osoittavan yhtiön omaa käsitystä siitä, millä tavalla kammion tilavuus alalla yleisesti ymmärretään. Yhtiön hankintayksikölle sittemmin esittämä tilavuuden laskentatapa on ollut tästä poikkeava.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ei saadun selvityksen perusteella ole Franke Medical Oy:n selvityksen saatuaan selvittänyt, miten muut tarjoajat olivat kammion tilavuutta koskevan vaatimuksen ymmärtäneet. Hankintayksikön menettely on ollut tältäkin osin omiaan vaarantamaan tarjoajien tasapuolisen kohtelun, kun otetaan erityisesti huomioon, että Getinge Finland Oy:n tarjous on suljettu tarjouskilpailusta nimenomaan sillä perusteella, että sen kammion tilavuus ei täyttänyt tarjouspyynnössä asetettua vähimmäisvaatimusta, ja valittajan tarjous sillä perusteella, että sen kone oli ulkomitoiltaan tarjouspyynnössä edellytettyä leveämpi.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon markkinaoikeuden päätöksessä mainitut oikeusohjeet, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on menetellyt hankinnassa julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Asiassa tulee tämän vuoksi harkittavaksi hankintalaissa säädetyn seuraamuksen määrääminen.

1.2 Seuraamus

Hankinta on saadun selvityksen perusteella toteutettu. Tarjouspyynnössä asetettu määräaika käyttää optio kahden muun instrumenttipesukoneen hankkimiseksi on myös päättynyt. Tämän vuoksi ja hankintalain 95 §:n 1 momentti huomioon ottaen ainoana seuraamuksena hankintayksikön virheellisestä menettelystä tulee kysymykseen hyvitysmaksun määrääminen.

Hankintalain 94 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan hyvitysmaksua voidaan määrätä maksettavaksi asianosaiselle, jolla olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on saanut kolme tarjousta, jotka kaikki on joko suljettu tai olisi edellä olevan perusteella pitänyt sulkea tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena. Valittajan mukaan sen oma tarjous on ollut hankintayksikön toteamin tavoin tarjouspyynnön vastainen, eikä valittaja ole enää korkeimmassa hallinto-oikeudessa vaatinut hyvitysmaksun määräämistä. Hyvitysmaksun määräämisen edellytykset eivät näin ollen täyty.

Edellä olevan perusteella Clinichem Oy Ltd:n valitus hankintapäätöksestä tulee hylätä. Markkinaoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei siten pääasian osalta ole perusteita.

1.3 Oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa

Clinichem Oy Ltd:n valitus markkinaoikeudelle on tehty ennen kuin hankintapäätös on pantu täytäntöön. Markkinaoikeuden päätös on annettu ennen kuin tarjouspyynnössä asetettu määräaika option käyttämiselle on kulunut umpeen.

Clinichem Oy Ltd:n valituksen tullessa markkinaoikeudessa vireille hankintayksikön virheellisen menettelyn seuraamuksena olisivat tulleet kyseeseen myös hankintalain 94 §:n 1 momentin 1–3 kohdassa säädetyt seuraamukset. Tarjouspyynnön mukaisen option osalta mainitut seuraamukset olisivat saatavilla olevan selvityksen perusteella olleet käytettävissä vielä silloin, kun markkinaoikeus on ratkaissut asian.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon hankintayksikön menettelyn edellä todettu virheellisyys, olisi kohtuutonta, jos Clinichem Oy Ltd joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa markkinaoikeudessa vahinkonaan sekä korvaamaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja Franke Medical Oy:n oikeudenkäyntikulut. Markkinaoikeuden päätös on näin ollen kumottava siltä osin kuin yhtiön oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus on kuntayhtymään kohdistettuna hylätty sekä siltä osin kuin yhtiö on velvoitettu korvaamaan kuntayhtymän ja Franke Medical Oy:n oikeudenkäyntikuluja.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on määrättävä korvaamaan Clinichem Oy Ltd:n oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla. Yhtiö on vapautettava velvollisuudesta korvata kuntayhtymän ja Franke Medical Oy:n oikeudenkäyntikuluja markkinaoikeudessa.

2. Oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos Clinichem Oy Ltd joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Tämän vuoksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on hallintolainkäyttölain 74 §:n nojalla määrättävä korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

3. Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva vaatimus

Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Anne E. Niemi, Sakari Vanhala, Alice Guimaraes-Purokoski ja Outi Suviranta. Asian esittelijä Toni Kaarresalo.