Muu päätös 3806/2014

Asia Ympäristölupaa koskeva valitus

Valittaja Tarhapään osakaskunta

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 28.8.2013 nro 13/0227/1

Asian taustaa

Itä-Suomen ympäristölupavirasto on päätöksellään 25.6.2008 nro 94/08/1 myöntänyt Vapo Oy:lle ympäristönsuojelulain (86/2000) mukai³sen toistaiseksi voimassa olevan ympäristö³luvan turvetuotannon harjoit³ta³miseen Hirvi³suolla Multian kunnan Veh³koon kylässä sijaitsevalla 35 hehtaarin alueella. Ympäristölupavirasto on hylännyt lupahakemuk³sen muun muassa siltä osin kuin toimintaa sen mukaan sijoitettaisiin myös Kana-ahon ti³lan RN:o 10:14 alueelle. Kalastolle ja ka³lastuk³selle alapuo³li³sessa ve³sistös³sä aiheu³tu³va vahinko on mää³rätty hyvitettäväksi kalata³lous³mak³sulla. Jos luvan saaja aikoo jatkaa päätöksessä tarkoitettua tur³ve³tuotantoa vuoden 2018 jälkeen, sen on 1.3.2018 mennessä teh³tävä ha³ke³mus lupamääräys³ten tarkista³mi³seksi.

Ympäristölupaviraston päätökseen on liitetty lupamääräykset 1–20.

Lu³pa³määräykset 1–5 sekä 13, 18 ja 19 kuuluvat seuraavasti:

Päästöt vesiin

1. Turvetuotantoalueelta laskuojaa pitkin Lauaspuroon ja edelleen Sou³tujokeen johdettavat vedet on käsiteltävä hakemuksesta ilmenevällä ta³valla tuotanto³suun³nitelmakarttaan (mittakaava 1:5 000) merkittyjen ve³siensuojelurakenteiden, yhden laskeutusaltaan ja pintavalutuskentän avulla. Lisäksi kokoojaojiin on rakennettava virtausta säätelevät padot.

Laskeutusaltaan mitoituksen on oltava vähintään turvetuotannon ympä³ristönsuojeluohjeen (ympäristöministeriö 19.9.2003) mukainen. Pintava³lutuskenttä on rakennettava siten, että turvetuotantoalueen vedet saadaan johdettua ja jakaantumaan sille tasaisesti ja sen jälkeen purkuojaan mit³tapadon kautta. Tarkempi suunnitelma pintavalutuskentän ra³kenteesta reuna³pengerryksineen on esitettävä tarkastettavaksi Keski³-Suomen ym³päristökeskukselle ennen kentän toteuttamista.

Turvetuotantoalueen vedet on johdettava laskeutusaltaan ja pintavalutus³kentän kautta ympäri vuoden.

Tuotantoalueen ulkopuoliset vedet on johdettava tuotantoalueen ja ve³siensuojelurakenteiden ohi eristysojilla, jotka on varustettava lietesyven³nyksillä.

2. Tuotantoalueen sarkaojissa on oltava lietesyvennykset, päisteputket ja lietteenpidättimet. Laskeutusaltaassa on oltava pintapuomi ja pato.

3. Vesienkäsittelyrakenteet on toteutettava ja otettava käyttöön ennen tuotanto³kentän kuntoonpanon aloittamista siten, että töiden haitalliset vaikutukset vesistöön jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Vesiensuojelu³rakenteiden valmis³tumisesta on ilmoitettava Keski-Suomen ympäristö³keskukselle ja Multian kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ennen tuotantoalueen kuntoonpano³töiden jatkamista.

Vesienkäsittelyrakenteisiin voidaan niiden toiminnan tehostamiseksi teh³dä sellaisia Keski-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymiä muutoksia, joilla ei ole haitallisia vaikutuksia yleiseen tai yksityiseen etuun.

4. Vesienkäsittelyrakenteet ja ojastot on pidettävä jatkuvasti toiminta³kunnossa ja niiden toimivuus on tarkistettava säännöllisesti.

Laskeutusallas, sarkaojat ja lietesyvennykset sekä reuna- ja kokoojaojat on puhdistettava vähintään kerran vuodessa tuotantokauden päättyessä ja aina muulloinkin tarpeen mukaan. Kivennäismaahan kaivetut ojat on tar³kistettava vähintään kerran vuodessa ja puhdistettava tarvittaessa.

Laskeutusaltaasta, lietesyvennyksistä ja kivennäismaahan kaivetuista ojista poistettava liete on sijoitettava siten, ettei se pääse vesistöön. Tur³peeseen kaivetuista ojista poistettava liete saadaan läjittää tuotanto³alueelle.

Altaiden ja ojaston puhdistus- ja syvennystyöt on tehtävä siten, ettei niistä aiheudu vältettävissä olevia päästöjä vesiin.

5. Aumojen ja ojien välissä on oltava suojavyöhyke, joka estää turpeen joutumisen ojiin.

= = =

Tarkkailu

13. Päästötarkkailu on toteutettava hakemuksessa esitetyllä tavalla. Pin³tavalutuskentän puhdistustehoa on tarkkailtava lisäksi touko- ja syys³kuussa. Päästötarkkailu on järjestettävä siten, että kuivatusvesien mää³rästä, laadusta ja kuormituksesta sekä pintavalutuskentän käsittelyn te³hokkuudesta saadaan luotettavat tiedot. Täydennetty tarkkailuohjelma on esitettävä Keski-Suomen ympäristökeskukselle ennen kuntoonpanotöi³hin ryhtymistä.

= = =

Kunnossapitovelvoite

18. Mikäli kuivatusvesien johtamisesta Lauaspuroon aiheutuu liettymis³tä tai muita haitallisia vaikutuksia, on luvan saajan poistettava haitta vii³pymättä.

Kalatalousmaksu

19. Luvan saajan on maksettava vuosittain tammikuun aikana 250 euroa kalatalousmaksua Keski-Suomen TE-keskukselle käytettäväksi vesis³töön johdettavien päästöjen vaikutusalueen kalastolle ja kalastukselle ai³heutuvan haitan ehkäisemiseen.

Maksu on maksettava ensimmäisen kerran kuukauden kuluessa tämän päätök³sen lainvoimaiseksi tulosta ja sen jälkeen vuosittain tammikuun loppuun mennessä.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksellään 22.5.2009 nro 09/0271/3 Vapo Oy:n vali³tuksesta muuttanut ympäristölupaviraston päätöksen luparat³kaisua niin, että turve³tuotantoa saadaan harjoittaa 44,5 hehtaarin alueel³la, joka käsittää myös 9,5 hehtaaria Kana-ahon tilasta RN:o 10:14.

Hal³linto-oikeus on Tar³hapään osakaskun³nan valituksesta muuttanut ym³pä³ris³tö³lupaviraston päätöksen lupamääräyk³siä 1 ja 13 seu³raa³vasti (muu³tok³set kursiivil³la):

1. Turvetuotantoalueelta laskuojaa pitkin Lauaspuroon ja edelleen Sou³tujokeen johdettavat vedet on käsiteltävä hakemuksesta ilmenevällä ta³valla tuotanto³suun³nitelmakarttaan (mittakaava 1:5 000) merkittyjen ve³siensuojelurakenteiden, yhden laskeutusaltaan ja pintavalutuskentän avulla. Lisäksi kokoojaojiin on rakennettava virtausta säätelevät padot.

Laskeutusaltaan mitoituksen on oltava vähintään turvetuotannon ympä³ristönsuojeluohjeen (ympäristöministeriö 19.9.2003) mukainen. Pintava³lutuskenttä on rakennettava siten, että turvetuotantoalueen vedet saadaan johdettua ja jakaantumaan sille tasaisesti ja sen jälkeen purku³ojaan mit³tapadon kautta. Tarkempi suunnitelma pintavalutuskentän ra³kenteesta reunapengerryksineen on esitettävä tarkastettavaksi Keski³-Suomen ym³päristökeskukselle ennen kentän toteuttamista.

Pintavalutuskentän puhdistustehon on oltava vähintään seuraava:

Kiintoaine sulan maan aikana % 50, muuna aikana % 50*

Kok. P sulan maan aikana % 50, muuna aikana % 50*

Kok. N sulan maan aikana % 20, muuna aikana % -

*tavoitearvoja

Teho lasketaan erikseen sulan maan ajan ja sen ulkopuolisen ajan keski³arvoina mahdolliset ohijuoksutukset mukaan lukien. Jos tavoitearvoja ei ole saavutettu, luvan saajan on toimitettava Keski-Suomen ympäristö³keskukselle suunnitelma toimenpiteistä vesienkäsittelyn tehostamiseksi ja ryhdyttävä suunnitelman toteuttamiseen.

Turvetuotantoalueen vedet on johdettava laskeutusaltaan ja pintavalutus³kentän kautta ympäri vuoden.

Tuotantoalueen ulkopuoliset vedet on johdettava tuotantoalueen ja ve³siensuojelurakenteiden ohi eristysojilla, jotka on varustettava lietesyven³nyksillä.

= = =

13. Päästötarkkailu on toteutettava hakemuksessa esitetyllä tavalla. Pin³tavalutuskentän puhdistustehoa on tarkkailtava ympäri vuoden. Päästö³tarkkailu on järjestettävä siten, että kuivatusvesien määrästä, laadusta ja kuormituksesta sekä pintavalutuskentän käsittelyn tehokkuudesta saa³daan luotettavat tiedot. Täydennetty tarkkailuohjelma on esitettävä Kes³ki-Suomen ympäristökeskuk³selle ennen kuntoonpanotöihin ryhtymistä.

Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 14.5.2010 nro 1129 hylännyt Tarhapään osakaskunnan, Keski-Suomen ympäristökeskuksen ja Mul³tian ympäristölautakunnan valitukset hallinto-oikeuden päätöksestä ja pysyttänyt päätöksen lopputuloksen.

Asian aikaisempi käsittely

Tarhapään osakaskunta on 26.1.2012 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon saapuneella hakemuksella ympäristönsuojelulain 58 §:n perusteella hakenut edellä mainitun ympäristöluvan muut³ta³mista niin, ettei Kana-ahon tila RN:o 10:14 kuulu ympäristölupaan. Lisäksi osakaskunta on vaatinut, että aluehallintovirasto ottaa asian kalatalousmaksun osalta uudelleen käsiteltäväksi.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 31.7.2012 nro 114/2012/1 hylännyt osakaskunnan hakemuksen.

Aluehallintovirasto on perustellut päätöstään seuraavasti:

Tarhapään osakaskunta on hakenut ympäristöluvan muuttamista siten, että tuotantoaluetta pienennetään rajaamalla tila Kana-aho sen ulkopuolelle. Ympäristönsuojelulain 58 §:n mukaan luvan myöntäneen viranomaisen on haitankärsijän hakemuksesta muutettava lupaa, jos toiminnasta aiheutuva pilaantuminen tai sen vaara poikkeaa olennaisesti ennalta arvioidusta, toiminnasta aiheutuu ympäristönsuojelulaissa kielletty seuraus tai olosuhteet ovat luvan myöntämisen jälkeen olennaisesti muut³tuneet. Ympäristönsuojelulaissa mainittuja perusteita luvan muuttamiselle ei ole. Hakemuksen perusteella on epäselvää, onko kyse luvan muuttamisesta vai peruuttamisesta. Luvan peruuttaminen on ympäristönsuojelulain 59 §:n mukaan mahdollista valvontaviranomaisen aloitteesta, eikä valvontaviranomainen ole tässä tapauksessa luvan peruuttamista hakenut.

Tarhapään osakaskunta on esittänyt, että luvan myöntäminen tilalla Kana-aho sijaitsevalle suoalueelle on perustunut väärään tietoon pintavalutuskentän turvepaksuudesta. Hakija ei ole antanut pintavalutuskentän turvepaksuudesta virheellistä tietoa, vaan virheellinen tieto on esiintynyt Itä-Suomen ympäristölupaviraston myöntämän ympäristöluvan kertoelmaosassa. Vaasan hallinto-oikeudella ja korkeimmalla hallinto-oikeudella on asiaa käsitellessään ollut käytössään alkuperäiset hakemusasiakirjat, joiden perusteella luvan myöntämisen edellytykset on arvioitu.

Tarhapään osakaskunta on perustellut vaatimustaan luvan muuttamiseksi sillä, että pintavalutuskenttä ei ominaisuuksiltaan täytä hyvin toimivan pintavalutuskentän mitoituskriteerejä. Lainvoimaisen ympäristöluvan lupamääräyksen 1 mukaan pintavalutuskenttä on rakennettava siten, että turvetuotantoalueen kuivatusvedet saadaan johdettua ja jakaantumaan pintavalutuskentälle tasaisesti sekä johdettua kentältä purkuojaan mittapadon kautta. Muutoin lupamääräyksissä ei ole esitetty pintavalutuskentälle vaatimuksia sen ominaisuuksista tai rakenteista. Tarkempi suunnitelma pintavalutuskentästä tuli esittää valvontaviranomaiselle. Lupamääräysten mukaan vesienkäsittelyrakenteisiin voidaan niiden toiminnan tehostamiseksi tehdä sellaisia valvontaviranomaisen hyväksymiä muutoksia, joilla ei ole haitallisia vaikutuksia yleiseen tai yksityiseen etuun. Lupamääräysten noudattamisen sekä rakenteiden ja töiden toteuttamisen luvanmukaisuuden valvonnasta vastaa muiltakin osin valvontaviranomaisena Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, joka voi velvoittaa luvanhaltijan tekemään tarvittavia korjauksia.

Vaasan hallinto-oikeus on asettanut pintavalutuskentälle puhdistusteho- vaatimuksen, jolloin pintavalutuskentän toimivuutta ei arvioida sen ominaisuuksien, vaan päästötarkkailutulosten perusteella. Mikäli tehorajoja ei saavuteta, on luvanhaltija lupamääräysten perusteella velvollinen toimenpiteisiin vesiensuojelun parantamiseksi. Pintavalutuskentän puhdistusteho voidaan todentaa vasta toiminnan käynnistyttyä ja tarkkailutulosten valmistuttua. Pintavalutuskenttä ei voi toimia vaaditulla puhdistusteholla, mikäli tulevan veden pitoisuudet ovat hyvin pienet. Pintavalutuskentän puhdistustehoa voidaan siksi arvioida vasta, kun varsinainen turvetuotantoalueen kuormitus alkaa.

Kalastolle ja kalastukselle aiheutuvan haitan kompensoimiseksi on Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä määrätty vuotuiseksi kala³talousmaksuksi 250 euroa. Aluehallintovirasto on katsonut, etteivät olosuhteet ole olennaisesti muuttuneet siitä, kun kalatalousmaksu on määrätty, eikä perusteita maksun tarkistamiselle ole.

Tarhapään osakaskunta on valituksessaan Vaasan hallinto-oikeudessa uudistanut aluehallintovirastolle esittämänsä edellä mainitut vaatimukset ja lisäksi vaatinut Hirvisuon turvetuotantoalueen kuntoonpanon keskeyttämistä. Vaatimustensa tueksi osakaskunta on lausunut muun ohella, että Kana-ahon tilan alue on luonnontilainen eikä sen kuntoonpanon vesistössä aiheuttamista pitoisuuksista ole luotettavaa tietoa. Tuotantoalueen vesiä koskevat pitoisuuslaskelmat perustuvat virheellisiin tietoihin. Asiassa olisi selvitettävä tulva-aikaiset kiintoainekuormat ja rankkasateiden aiheuttamat pitoisuuslisät tai osoitettava, ettei tulva-ajan ainekuormilla ole vesistövaikutuksia.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään jättänyt hallintolainkäyttölain 51 §:n 2 momentin ja hallinto-oikeuslain 3 §:n perusteella tutkimatta osakaskunnan vaatimuksen Kana-ahon tilan poistamisesta ympäristöluvasta ympäristönsuojelulain 59 §:ään perustuvana ja vaatimuksen tuotantoalueen kunnostuksen keskeyttämisestä vasta hallinto-oikeudessa tehtynä.

Hallinto-oikeus on muilta osin hylännyt osakaskunnan valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Käsittelyratkaisut

Perustelut huomioon ottaen vaatimus tilan Kana-aho poistamiseksi ympäristöluvasta voidaan katsoa myös vaatimukseksi ympäristöluvan peruuttamisesta.

Ympäristönsuojelulain 59 §:n mukaan luvan myöntänyt viranomainen voi valvontaviranomaisen aloitteesta peruuttaa luvan, jos

1) hakija on antanut virheellisiä tietoja, jotka ovat olennaisesti vaikuttaneet luvan myöntämisen edellytyksiin;

2) lupamääräyksiä on valvontaviranomaisen kirjallisesta huomautuksesta huolimatta toistuvasti rikottu siten, että toiminnasta aiheutuu ympäristön pilaantumisen vaaraa; tai

3) toiminnan jatkamisen edellytyksiä ei saada täytetyksi lupaa muuttamalla 58 §:n mukaisesti.

Asia on käsiteltävä soveltuvin osin kuten lupahakemus.

Itä-Suomen ympäristölupavirasto on 25.6.2008 myöntänyt ympäristö³luvan Hirvisuon turvetuotantoon Multian kunnassa Vehkoon kylässä 35 hehtaarin alalla hyläten hakemuksen tilojen Kana-aho ja Pesämäki osalta. Vaasan hallinto-oikeus on 22.5.2009 antamallaan päätöksellä nro 09/0271/3 muuttanut ympäristölupaviraston luparatkaisua ja myöntänyt luvan turvetuotantoon Hirvisuon 44,5 hehtaarin alalla sisällyttämällä lupaan myös tilalla Kana-aho sijaitsevan noin 9,5 hehtaarin tuotantoalueen. Ympäristölupa on saanut lainvoiman 14.5.2010, kun korkein hallinto-oikeus on päätöksellään pysyttänyt hallinto-oikeuden päätöksen, oikeastaan päätöksen lopputuloksen.

Tarhapään osakaskunta on aluehallintovirastossa hakenut Hirvisuon ympäristöluvan muuttamista siten, että lainvoiman saaneesta ympäristöluvasta poistetaan noin 9,5 hehtaarin tuotantoalue. Vaatimus on uudistettu valituksessa hallinto-oikeuteen.

Hallinto-oikeus on todennut, että lainvoiman saaneen ympäristöluvan peruuttaminen voi ympäristönsuojelulain 59 §:n perusteella tapahtua vain valvontaviranomaisen aloitteesta.

Vaatimus Hirvisuon turvetuotantoalueen kunnostustoimenpiteiden keskeyttämisestä on esitetty vasta hallinto-oikeudessa. Mainittu vaatimus on hallintopakkoluonteinen, jota ei voi esittää vasta valitusasteessa.

Pääasiaratkaisu

Ympäristöluvan muuttaminen Kana-ahon tilan osalta

Hallinto-oikeus on katsonut aluehallintoviraston tavoin sen mainitsemin perustein, ettei osakaskunnan valituksesta ole syytä muuttaa aluehallintoviraston päätöstä hylätä ympäristönsuojelulain 58 §:n nojalla osakaskunnan vaatimus Hirvisuon turvetuotannon lainvoimaisen ympäristö³luvan muuttamisesta tilan Kana-aho osalta.

Kalatalousmaksuvelvoitteen muuttaminen

Lainvoiman saaneessa Hirvisuon ympäristöluvassa on luvan saaja määrätty maksamaan vuosittain 250 euron suuruinen kalatalousmaksu kalatalousviranomaiselle käytettäväksi vesistöön johdettavien päästöjen vaikutusalueen kalastolle ja kalastukselle aiheutuvan haitan ehkäisemiseen.

Ympäristönsuojelulain 58 §:n 2 momentin mukaan kalatalousvelvoitteen tai kalatalousmaksun muuttamisesta on voimassa, mitä vesilain 3 luvun 22 §:ssä säädetään. Vesilain (587/2011) 3 luvun 22 §:n 1 momentin mukaan lupaviranomainen voi hakemuksesta muuttaa kalatalousvelvoitetta ja kalatalousmaksua koskevia määräyksiä, jos olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet. Kalataloudellisesti epätarkoituksenmukaiseksi osoittautunutta velvoitetta voidaan lisäksi tarkistaa, jos velvoitteen kalataloudellista tulosta voidaan parantaa sen toteuttamiskustannuksia merkittävästi lisäämättä.

Tarhapään osakaskunta on perustellut tarvetta arvioida kalatalousmaksun määrää uudelleen sillä, että Hirvisuon turvetuotantoalueen vesistöpäästöjen laskemiseen erityisesti ylivalumaolosuhteissa liittyy hakemusasiassa huomiotta jääneitä epävarmuustekijöitä, ja sillä, että ennalta arvioiden rakennettavaksi määrätty pintavalutuskenttä ei voisi toimia luvassa määrätyllä puhdistusteholla. Hallinto-oikeus katsoo, kuten aluehallintovirasto, ettei osakaskunnan hakemuksessa ja valituksessa lausuttu osoita olosuhteiden olennaisesti muuttuneen siitä, kun kalatalousmaksu on määrätty. Kalatalousmaksu ei liioin ole osoittautunut epätarkoituksenmukaiseksi. Perustetta kalatalousmaksun muuttamiselle ei ole, ja valitus tältä osin hallinto-oikeudessa on hylättävä.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Tarhapään osakaskunta on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja aluehallintoviraston päätökset kumotaan, Kana-ahon tila poistetaan ympäristöluvasta ja asia käsitellään kalatalousmaksun osalta uudelleen.

Vaatimustensa tueksi osakaskunta on viitannut asiassa aikaisemmin lausumaansa ja lisäksi esittänyt muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeus ei ole tutkinut Kana-ahon tilan poistamista ympäristö³luvasta. Osakaskunnan hakemuksessa on kysymys luvan muuttamisesta eikä peruuttamisesta. Tila on poistettava, koska tuotantoalueen pintavalutuskenttä ei ole ympäristöluvan mukainen ja koska olosuhteet ovat merkittävästi muuttuneet kiintoainepäästön osalta. Asia on käsiteltävä kalatalousmaksun osalta uudelleen, koska pintavalutuskenttä toimii huonosti. Osakaskunnan esittämistä kuvista ilmenevistä oikovirtauksista voi päätellä, millaisia päästöjä ylivalumatilanteessa syntyy. Lupapäätöksen kertoelma³osan maininta turvekerroksen paksuudesta pintavalutuskentällä on virheellinen. Toiminnasta aiheutuva kiintoainepäästö on eri suuruusluokkaa kuin päätöksen kertoelmaosassa on mainittu.

Hakija on ilmoittanut, että kenttä on mitoitusohjeiden mukainen. Osakaskunnan mielestä Turvetuotannon ympäristönsuojeluoppaan mukaiset pintavalutuskentän mitoitusarvot eivät tässä tapauksessa täyty kentän kokoa lukuun ottamatta.

Toisin kuin aluehallintoviraston päätöksen perusteluissa on katsottu, hallinto-oikeuden päätöksessä 22.5.2009 nro 09/0271/3 on puhdistustehoa koskevan vaatimuksen lisäksi asetettu pintavalutuskentälle vaatimus, et³tä kenttä on ominaisuuksiltaan asianmukainen. Päästötarkkailun tulokset perustuvat kertaluonteisiin mittauksiin ja valottavat vain lyhyen hetken vallitsevaa tilannetta, minkä vuoksi niiden perusteella ei voi tehdä oikeita päätelmiä kentän toimivuudesta. Todellisuudessa pintavalutuskentän toimivuutta arvioidaan nimenomaan sen ominaisuuksien perusteella.

Lupapäätöksessä mainittu vuosittainen kiintoainepäästö voi kevättulvan tai kesäisen rankkasateen aikana tapahtua yhdessä päivässä. Kuten diplomi-insinööri Jaakko Koppisen laatimassa analyysissä on todettu, Hirvisuon turvetuotantoalueen kiintoainepäästöä ei ole arvioitu riittävän tarkasti, vaan se on suuruusluokaltaan liian pieni. Todellisuudessa kiintoainepäästö on noin 9 600–12 000 kilogrammaa vuodessa, riippuen jyrsittävän turpeen ominaisuuksista sekä hetkellisten ylivalumien intensiteetistä ja määrästä. Koppisen analyysi on tutkittava, ja on lausuttava, miltä osin analyysissä esitetyt päätelmät ovat oikeita ja miltä osin vääriä.

Asia on käsiteltävä kalatalousmaksun osalta uudelleen olosuhteiden olennaisen muuttumisen vuoksi. Nykyinen pintavalutuskenttä ei toimi. Päästöjä ei ole mitattu kevättulvan aikana, vaan vasta huipputulvan mentyä. Pintavalutuskentän puhdistustehoa on tarkkailtava ympäri vuoden. Tarkkailu on järjestettävä niin, että kuivatusvesien määrästä, laadusta ja kuormituksesta sekä pintavalutuskentän toiminnan tehokkuudesta saadaan luotettavat tiedot. Luotettavaa tietoa ei kolmen vuoden kevättulvista huolimatta vieläkään ole. Täydennetty tarkkailuohjelma on esitettävä Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ennen kuntoonpanotöihin ryhtymistä.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on lausunnossaan katsonut, et³tei valituksessa ole esitetty seikkoja, joiden perusteella valituksenalaista päätöstä ja aluehallintoviraston päätöstä olisi arvioitava uudelleen.

Keuruun kalastusalueen selityksen mukaan hallinto-oikeuden päätöstä 28.8.2013 nro 13/0227/1 tulisi muuttaa Tarhapään osakaskunnan valituksessa vaaditulla tavalla. Kalastusalue on viitannut asiassa aikaisemmin esittämäänsä, ympäristölupaviraston päätöksen 25.6.2008 nro 94/08/1 perusteluihin sekä diplomi-insinööri Koppisen kiintoaineanalyyseihin ja lisäksi lausunut muun ohella, että Kana-ahon tilan alue on ojittamatonta luonnontilaista suota. Ympäristöluvan mukainen vesienkäsittely ei puhdista turvetuotantoalueen valumavesiä niin tehokkaasti kuin nykyisin edellytetään. Turvekerros pintavalutuskentällä ei ole riittävän paksu. Kenttä on ojitetulla suolla. Ympäristölupa perustuu toiminnan virheellisesti arvioituun kuormitukseen. Turpeennostoa Keski-Suomessa on vaiheistettava ja vesiensuojelumenetelmien tehokkuuteen kiinnitettävä erityistä huomiota. Vesienkäsittelyn ollessa nykyisellään Soutujoen ja Tarhapäänjärven hyvää tilaa ei saavuteta. Jos vesistökuormitus on noin kymmenkertainen hakemuksessa arvioituun nähden, kalatalousmaksua on syytä tarkistaa samassa suhteessa. Lisäksi on otettava huomioon, että istutettavien kalanpoikasten hinnat ovat nousseet jo³pa 50 prosenttia sitten asian vireilletulon yli kuusi vuotta sitten.

Kalastusalueen Multian pohjoispuolisilla virtavesialueilla syksyllä 2013 suorittamissa sähkökoekalastuksissa löydettiin Hirvisuon koillispuolella sijaitsevasta, Soutujokeen laskevasta Hännättömänjoesta useita eri ikäisiä taimenia. Myös Soutujokeen laskevasta Saikanjoesta löytyi suhteellisen pieneltä alalta yli kymmenen keväällä syntynyttä taimenenpoikasta. On mahdollista, että muissakin Soutujoen sivujoissa on taimenia. Koska luonnonvaraisesti lisääntyvä järvitaimen on napapiirin eteläpuolisessa osassa Suomea erittäin uhanalainen, olisi suoritettava kattava sähkökoekalastus ennen kuin ympäristöluvasta tehdään lopullinen päätös.

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalous³viranomainen on todennut, ettei sillä ole valituksen johdosta lausuttavaa.

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on viitannut asiassa aikaisemmin lausumaansa ja ilmoittanut, että Hirvisuon turvetuotantoalueen kuntoonpano on ollut keskeytyneenä noin puolitoista–kaksi vuotta.

Vapo Oy on selityksessään vaatinut, että Kana-ahon tilaa koskeva vaatimus jätetään tutkimatta tai toissijaisesti hylätään, vaatimus tarkkailuohjelman muuttamisesta jätetään tutkimatta ja valitus muutoin hylätään.

Yhtiö on esittänyt muun ohella, että ympäristöluvan mukaan, sellaisena kuin se on hallinto-oikeuden päätöksellä 22.5.2009 nro 09/0271/3 muutettuna, pintavalutuskentän puhdistusteholle asetetut raja-arvot ovat sulan maan aikana ehdottomia ja muulloin tavoitteellisia. Ellei tavoitearvoja saavuteta, luvan saajan on toimitettava Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle suunnitelma vesienkäsittelyn tehostamiseksi tehtävistä toimista ja ryhdyttävä suunnitelman toteuttamiseen. Koska turvetuotantoalueen kuntoonpano on kesken, ei ole tuloksia, joiden perusteella pintavalutuskentän puhdistusteho voitaisiin todeta riittämättömäksi. Tuotantoalue on kunnostusjyrsitty 8.–23.7.2013 ja sarkaojitettu 24.–29.7.2013. Tuotantokaudella 2014 kenttien pintoja siirretään aumojen pohjiksi. Tuotanto käynnistetään vuonna 2015.

Tarhapään osakaskunta on antanut vastaselityksen.

Tarhapään osakaskunta on toimittanut lisäselvitystä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Vapo Oy:n väite, jossa on vaadittu Kana-ahon tilaa ja tarkkailuohjelman muuttamista koskevien vaatimusten tutkimatta jättämistä, hylätään.

2. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1. Tarhapään osakaskunta ei ole korkeimmalle hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa vaatinut ympäristöluvan peruuttamista eikä vaatinut tarkkailuohjelman muuttamista, minkä vuoksi yhtiön väite on hylättävä.

2. Hallinto-oikeus on tutkinut Tarhapään osakaskunnan vaatimuksen Kana-ahon tilan RN:o 10:14 poistamisesta ympäristöluvasta luvan muuttamista koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 58 §:n perusteella. Toiminnan vaikutuksia on tarkkailtava valituksessa siteeratun, Vaasan hallinto-oikeuden päätöksellään 22.5.2009 nro 09/0271/3 muuttaman lupamääräyksen 13 mukaisesti niin, että kuivatusvesien määrästä, laadusta ja kuormituksesta sekä pintavalutuskentän käsittelyn tehokkuudesta saadaan luotettavat tiedot. Olosuhteet eivät ole vesilain (587/2011) 3 luvun 22 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla olennaisesti muuttuneet siitä, kun kalatalousmaksu on määrätty, eikä perusteita maksun muuttamiseen siten ole.

Mainituilla perusteilla ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut, niissä mainitut aluehallintoviraston päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori, hallintoneuvokset Hannu Ranta, Tuomas Lehtonen, Liisa Heikkilä ja Janne Aer sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Janne Hukkinen ja Taina Nystén. Asian esittelijä Petri Leinonen.