Muu päätös 3650/2014

Asia Lainvoiman saaneen päätöksen purkamista koskeva hakemus

Hakija MJK-koulutuskeskus ry, Helsinki

Päätös, jota hakemus koskee

Korkein hallinto-oikeus 29.1.2013 taltionumero 351

Asian aikaisempi käsittely

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päätöksellään 9.2.2011 hylännyt koulutuskeskuksen vaatimuksen katselmuksen toimittamisesta koulutuskeskuksen arkistossa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on katsonut, että koulutuskeskus on päätöksen perusteluosassa selostetulla tavalla ja siinä mainituin perustein menetellyt vastoin useita keskeisiä oppisopimuskoulutusta ja sen järjestämistä koskevia säännöksiä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on katsonut, että Opetushallituksen tarkastamasta 2 578 oppisopimuksesta yhteensä 1 535:ssä valtionosuusrahoituksen perusteeksi vuosina 2005–2007 koulutuskeskuksen ilmoittamassa oppisopimuksessa havaittuja puutteellisuuksia ja virheellisyyksiä on pidettävä niin merkittävinä, että ne eivät kokonaisuutena arvioiden täytä oppisopimuskoulutukselle ja sen rahoitukselle lainsäädännössä asetettuja edellytyksiä ja että koulutuskeskukselle on tältä osin myönnetty rahoitusta vuosina 2005–2007 virheellisin perustein.

Edellä selostetun perusteella opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt asian oltua valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan käsiteltävänä 9.2.2011, että koulutuskeskuksen on palautettava opetus- ja kulttuuriministeriölle rahoituslain 57 §:n 1 momentin 2 kohdan ja kuntien valtionosuuslain 19 §:n perusteella vuosina 2005–2007 liikaa maksettu rahoitus seuraavasti:

1) vuodelta 2005 314 (20.1.2005) ja 408 (20.9.2005) ammatillista peruskoulutusta koskevan oppisopimuksen osalta yhteensä 1 924 156 euroa ja 19 (20.1.2005) ja 36 (20.9.2005) ammatillista lisäkoulutusta koskevan oppisopimuksen osalta yhteensä 410 210 euroa,

2) vuodelta 2006 477 (20.1.2006) ja 513 (20.9.2006) ammatillista peruskoulutusta koskevan oppisopimuksen osalta yhteensä 3 115 079 euroa ja 60 (20.1.2006) ja 50 (20.9.2006) ammatillista lisäkoulutusta koskevan oppisopimuksen osalta yhteensä 369 340 euroa sekä

3) vuodelta 2007 530 (20.1.2007) ja 498 (20.9.2007) ammatillista peruskoulutusta koskevan oppisopimuksen osalta yhteensä 3 968 548 euroa ja 49 (20.1.2007) ja 90 (20.9.2007) ammatillista lisäkoulutusta koskevan oppisopimuksen osalta yhteensä 296 683 euroa.

Opetus- ja kulttuuriministeriölle palautettava määrä on siten yhteensä 10 084 016 euroa.

Palautettavista määristä peritään kuntien valtionosuuslain 19 §:n perusteella korkolain (633/1982) 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu vuotuinen korko sen kuukauden alusta, jona valtionosuus on maksettu. Koron osuus on päätöksen liitteenä 2 olevan laskelman mukaisesti yhteensä 1 134 174 euroa.

Ottaen huomioon 1) koulutuskeskusta koskeneen tarkastuksen keston ja 2) sen, että koulutuskeskus on ryhtynyt toimenpiteisiin Opetushallituksen tarkastuskertomuksessa havaittujen virheiden ja puutteellisuuksien korjaamiseksi, opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt kohtuullistaa koulutuskeskukselta perittävää koron määrää siten, että koron osuus on yhteensä 567 087 euroa. Palautettava määrä on siten yhteensä 10 651 103 euroa.

Opetus- ja kulttuuriministeriölle palautettavan määrän maksaminen alkaa 1.4.2011, ja se tulee maksaa viimeistään 31.3.2014. Tarkemmasta maksuaikataulusta sovitaan erikseen.

Korkein hallinto-oikeus on hakemuksen kohteena olevalla päätöksellään hylännyt vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta ja kumonnut opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen takaisinperityn määrän osalta. Korkein hallinto-oikeus on alentanut takaisinperittävää määrää 460 000 eurolla vuodelta 2005, 690 000 eurolla vuodelta 2006 ja 850 000 eurolla vuodelta 2007. Suoritettavien korkojen määriä on alennettu vastaavasti.

Näiden muutosten toteuttamiseksi asia on palautettu tältä osin opetus- ja kulttuuriministeriölle. Muilta osin valitus on hylätty.

(---)

Korkein hallinto-oikeus on perustellut päätöstään siltä osin kuin purkuhakemuksessa on kysymys muun ohella seuraavasti:

(---)

1. Vaatimus suullisen käsittelyn toimittamisesta

Hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Sama koskee korkeinta hallinto-oikeutta sen käsitellessä valitusta hal³lintoviranomaisen päätöksestä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylä³tään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton. Jos asianosainen pyytää suullisen käsittelyn toimittamista, hänen on pykälän 3 momentin mukaan ilmoitettava, minkä vuoksi sen toimittaminen on tarpeen ja mitä selvitystä hän esittäisi suullisessa käsittelyssä.

Koulutuskeskus on pyytänyt suullisen käsittelyn toimitta³mista koulutus³keskuksessa toimitettuun tarkastukseen liittyneiden tapahtumien ja kou³lutuskeskuksen toiminta³tapojen selvittämiseksi. Opetus- ja kult³tuuri³ministeriön valituksenalainen päätös on perustunut tarkastuksen yhtey³dessä saatuun kirjalliseen aineistoon. Opetus- ja kulttuuri³minis³teriön päätöksen keskeisenä perusteluna on ollut, että tarkastettujen oppisopi³musten sisältö ei täyttä³nyt lainsäädän³nössä asetettuja vaatimuksia, koska niihin ei ollut sisälly³tetty asian³mukaisia henkilökohtaisia opiskelu³ohjelmia. Kun tämä kysymys voidaan arvioida parhaiten kirjallisen aineiston pohjalta ja kun otetaan huomioon ne perusteet, joiden vuoksi koulutuskeskus on pyytänyt suullisen käsittelyn toimitta³mista, sekä selvitys, jota se on ilmoittanut siinä esittävänsä, suullisen käsittelyn toimittaminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa on ilmeisen tarpee³tonta.

2. Pääasiaratkaisu

2.1 Sovellettavat oikeusohjeet

(---)

Oppisopimuskoulutuksen rahoitus

Oppisopimuskoulutuksena järjestettävään ammatilliseen peruskoulutukseen ja lisäkoulutukseen myönnettävä rahoitus on opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (635/1998, jäljempänä rahoituslaki) tarkoitettua koulutuksen järjestäjän käyttökustannuksiin myönnettävää valtionosuutta.

Oppisopimuskoulutuksen rahoituksesta säädetään rahoituslain 5, 11 ja 19 §:ssä. Oppisopimuskoulutuksen käyttökustannusten rahoitus perustuu laskennallisiin opiskelijaa kohden maksettaviin yksikköhintoihin. Rahoituslain 5 §:n mukaan rahoituksen perusteena on opiskelijamäärä ja opiskelijaa kohden maksettava laskennallinen yksikköhinta.

Rahoituslain 11 §:n (1389/2001) 2 momentin mukaan koulutuksen järjestäjälle myönnetään rahoitusta oppisopimuskoulutuksena järjestettävän ammatillisen lisäkoulutuksen käyttökustannuksia varten euromäärä, joka saadaan, kun mainittua koulutusta saavien opiskelijoiden määrät kerrotaan mainittua koulutusta varten opiskelijaa kohden määrätyillä yksikköhinnoilla.

Ammatillisessa peruskoulutuksessa ennakollinen rahoitus määräytyy edellisen varainhoitovuoden toteutuneen opiskelijamäärän perusteella. Rahoitus tarkistetaan varainhoitovuoden keskimääräisen opiskelijamäärän mukaiseksi.

Oppisopimuskoulutuksena järjestettävän ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhinnat määrää opetus- ja kulttuuriministeriö vuosittain valtion talousarvion rajoissa erikseen ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistavaa koulutusta sekä erikseen muuta ammatillista lisäkoulutusta varten.

Ammatillisena peruskoulutuksena järjestettävässä oppisopimuskoulutuksessa opiskelijamäärää ei säännellä, vaan opiskelijamäärät ovat koulutuksen järjestäjän päätettävissä. Ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämisluvassa määrätään oppisopimusten vuotuinen vähimmäismäärä. Valtion talousarviossa päätetään vuosittain ammatillisen lisäkoulutuksen oppisopimusopiskelijoiden enimmäismäärästä sekä koulutuksen järjestäjäkohtaisista enimmäismääristä ministeriön kiintiöpäätösten yhteydessä.

Valtionapuviranomainen myöntää rahoituslain 45 §:n 1 momentin (1137/2003) mukaan valtionosuuden hakemuksetta kunnalle tai muulle 1 §:ssä mainitun lain mukaisen toiminnan järjestäjälle siten kuin kuntien valtionosuuslain 16 §:n 2 momentissa säädetään.

Valtionapuviranomainen tarkistaa edellä mainitun 45 §:n 2 momentin (1071/2005) mukaan pykälän 1 momentin mukaan myönnetyn rahoituksen varainhoitovuoden keskimääräisten oppilas- ja opiskelijamäärien mukaiseksi varainhoitovuoden loppuun mennessä.

Rahoituslain 46 §:n 1 momentin mukaan valtionapuviranomainen maksaa lain 45 §:n 1 momentissa tarkoitetun rahoituksen käyttökustannuksiin kunnalle tai muulle lain 1 §:ssä mainitun lain mukaisen toiminnan järjestäjälle siten kuin kuntien valtionosuuslain 17 §:n 1 momentissa säädetään.

Rahoituslain 45 §:n 2 momentissa tarkoitettujen tarkistusten edellyttämät suoritukset maksetaan 46 §:n 2 momentin (1389/2001) mukaan valtionosuuden saajille tai peritään valtiolle varainhoitovuotta seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä.

Perusteettoman edun palauttaminen

Rahoituslain 57 §:n 1 momentin mukaan rahoituslaissa tarkoitettuun rahoitukseen sovelletaan kuntien valtionosuuslain (1147/1996) 19 §:n säännöksiä perusteettoman edun palauttamisesta.

Kuntien valtionosuuslain 19 §:n 1 momentin mukaan valtionapuviranomaisen tai asianomaisen muun ministeriön on määrättävä liikaa saatu määrä palautettavaksi, jos valtionavun saaja on saanut perusteettomasti valtionosuutta. Palautettavasta määrästä peritään korkolain 3 §:n 2 momentin mukainen vuotuinen korko sen kuukauden alusta, jona valtionosuus on maksettu.

Kuntien valtionosuuslain 19 §:n 2 momentin mukaan etuus voidaan jättää määräämättä palautettavaksi, jos palautettava etuus on vähäinen taikka jos palauttamista tai koron perimistä on pidettävä kohtuuttomana. Valtionapuviranomainen tai muu asianomainen ministeriö voi pykälän 3 momentin mukaan päättää, että palautettava etuus vähennetään myöhemmin seuraavien valtionosuuksien yhteydessä.

Velvollisuus suorittaa saamatta jäänyt etuus tai palauttaa perusteetta saatu etuus raukeaa kuntien valtionosuuslain 20 §:n mukaan viiden vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jona etuus olisi tullut suorittaa tai on suoritettu.

2.2 Oikeudellinen arviointi

2.2.1. Takaisinperinnän vanheneminen

Varainhoitovuoden loppuun mennessä ennakollisena myönnetty ra³hoitus tarkistetaan rahoituslain 45 §:n 2 momentin perusteella varain³hoito³vuo³den edellä mainittujen laskentapäivien toteutuneen opiskeli³jamäärän/oppisopimusten määrän mukaiseksi. Tässä niin sanotussa tarkistuspäätöksessä rahoitus tarkistetaan koulutuksen järjestäjän to³teutuneen opiskelijamäärän mukaiseksi. Rahoituslain mukaan varain³hoitovuoden (2005) ennakollisen rahoituksen joulukuussa 2005 tapah³tuvan tarkistuksen edellyttämät suoritukset on maksettu valtionosuu³den saajille varainhoitovuotta seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä. Valtionosuuslain 20 §:n mukaan viiden vuoden aika perus³teettoman edun palauttamiselle alkaa tuon vuoden lopusta eli vuoden 2006 lopusta. Velvollisuus palauttaa perusteetta saatu etuus ei siten ole rauennut varainhoitovuoden 2005 osalta.

(---)

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

MJK-koulutuskeskus ry on tänne 29.4.2013 saapuneessa hakemuksessa vaatinut, että korkeimman hallinto-oikeuden päätös 29.1.2013 taltionumero 351 puretaan, asiassa toimitetaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa suullinen käsittely ja korkein hallinto-oikeus vahvistaa, että valtionosuuslain 20 §:n mukainen viiden vuoden raukeamisaika perusteettoman edun palauttamiselle alkaa aina kunkin varainhoitovuoden osalta kyseisen varainhoitovuoden lopusta eikä vasta seuraavan varainhoitovuoden lopusta.

Koulutuskeskus on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös tulee purkaa, koska päätös on annettu toimittamatta koulutuskeskuksen pyytämää suullista käsittelyä, päätös perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen siltä osin kuin se koskee valtionosuuslain 20 §:ssä tarkoitettua viiden vuoden määräaikaa ja koska asiassa esittelijänä toiminut oikeussihteeri on ollut esteellinen esittelemään asian hänelle samanlaisessa aikaisemmassa asiassa muodostuneen ennakkokäsityksen johdosta.

Koulutuskeskus on valittaessaan opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksestä 9.2.2011 muun ohella pyytänyt, että asiassa toimitetaan suullinen käsittely. Koulutuskeskus on perustellut pyyntöä yksityiskohtaisesti ja katsonut, että henkilötodistelun vastaanottaminen on asiassa välttämätöntä. Koulutuskeskus on valituksessaan nimennyt kolme henkilötodistajaa todistusteemoineen. Henkilötodistelun avulla koulutuskeskus on valituksessaan ilmoittanut osoittavansa sen, että valituksen kohteena oleva ministeriön takaisinperintäpäätös perustuu puutteellisesti tehtyyn tarkastustyöhön, asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisen asiakirja-aineiston huomioimatta jättämiseen ja olennaisilta osin täysin virheellisiin johtopäätöksiin.

On ilmeisen selvää, että asiaa ei ole voinut ratkaista pelkästään asiakirja-aineiston perusteella, koska päätöksen pohjana oleva asiakirja-aineisto ei ole ollut kattava. Lisäksi on huomattava, että se koulutuskeskuksen yksilöimä asiakirja-aineisto, joka on jäänyt tarkastuksen ulkopuolelle, osoittaa yksiselitteisesti tarkastuksen ja takaisinperintäpäätöksen johtopäätökset olennaisilta osin virheellisiksi. Koulutuskeskuksen kyettyä yksilöimään Opetushallituksen suorittaman tarkastuksen ulkopuolelle jätetyt koulutuskeskusta koskevan asian ratkaisun kannalta tarpeelliset asiakirjat, korkeimmalla hallinto-oikeudella ei ole ollut perustetta tehdä ratkaisuaan arvioimalla. Henkilötodistelun vastaanottaminen tältä osin korkeimmassa hallinto-oikeudessa olisi aivan ilmeisesti johtanut lopputulokseltaan toisenlaiseen päätökseen.

Kun otetaan huomioon se, että asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta vain, jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton, koulutuskeskuksen esittämään pyyntöön suullisen käsittelyn toimittamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa olisi tullut suostua. Kun näin ei ole tapahtunut, kyseessä on hallintolainkäyttölain 63 §:n tarkoittama menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös, siltä osin kuin kysymys on varainhoitovuodelta 2005 olevan perusteetta saadun edun palauttamisvelvollisuuden raukeamisesta, perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen niin, että se on tältä osin olennaisesti vaikuttanut päätökseen.

Velvollisuus palauttaa perusteetta saatu etuus raukeaa valtionosuuslain 20 §:n täysin yksiselitteisen säännöksen nojalla viiden vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jona etuus on suoritettu. Jos näin ei ole tapahtunut, palautusvelvollisuus on lopullisesti päättynyt. Tarkasteltavassa tapauksessa koulutuskeskuksen velvollisuus, jos sen katsotaan vastoin koulutuskeskuksen vakaata käsitystä saaneen perusteettomasti valtionosuutta vuodelle 2005, on siten joka tapauksessa kokonaan rauennut viimeistään 31.12.2010. Kysymyksessä ei myöskään ole tilanne, jossa valtionosuuslain 20 §:n tarkoittama määräaika eli raukeamisaika voitaisiin katkaista niin, että katkeamisesta alkaisi kulua uusi, entisen pituinen raukeamisaika. Säännös ei ole sisällöllisesti tulkinnanvarainen. Myös valtionosuuden tarkistuksen osalta maksu kohdistuu edelliseen vuoteen. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on valtionosuuslain 20 §:n mukaisen raukeamisajan arvioinnin osalta ilmeisen lainvastainen.

Asiassa korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittelijänä toiminut oikeussihteeri on toiminut esittelijänä Adulta Oy:tä koskeneessa oikeuskysymyksiltään lähes identtisessä asiassa, jossa korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksen 31.12.2009. Adulta Oy:n asia eroaa olennaisilta osin koulutuskeskuksen tapauksesta, eivätkä asiat tosiasiallisesti ole rinnastettavissa toisiinsa. Objektiivisesti arvioiden ei ole kuitenkaan mahdollista välttyä vaikutelmalta, että esittelijälle on Adulta Oy:n tapauksen käsittelyn yhteydessä muodostunut sellainen ennakkokäsitys, josta hän ei ole voinut koulutuskeskuksen tapauksen yhteydessä poiketa ottaen huomioon päätösten lopputulokset. Tällä perusteella on katsottava, että asiaa korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsiteltäessä on tapahtunut sellainen oikeudenkäymiskaaren 13 luvussa tarkoitettu virhe, jonka perusteella päätös tulee purkaa ja asia tulee palauttaa uudelleen käsiteltäväksi korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

MJK-koulutuskeskus ry on täydentänyt hakemustaan kuntien valtionosuuslain suoritusvelvollisuuden raukeamista sääntelevän 20 §:n tulkintaa koskevalla oikeudellisella asiantuntijalausunnolla.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Lainvoiman saaneen päätöksen purkamista koskeva hakemus hylätään.

Perustelut

Purkua koskeva säännös

Hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin mukaan lainvoiman saanut päätös voidaan purkaa:

1) jos asiassa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen;

2) jos päätös perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen; tai

3) jos asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen, eikä hakijasta johdu, että uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty.

Suullinen käsittely

Kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 38 §, koulutuskeskuksen suullisen käsittelyn pyynnölle esittämät perusteet, asiassa esitetty selvitys ja korkeimman hallinto-oikeuden perustelut pyynnön hylkäämiselle, asiassa ei ole tapahtunut hakemuksessa väitettyä suullisen käsittelyn toimittamatta jättämiseen liittyvää menettelyvirhettä, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen.

Suoritusvelvollisuuden raukeaminen

Muutoksenhakija on hakemuksessaan esitetyin perustein katsonut, että kuntien valtionosuuslain 20 §:ää tulisi tulkita siten, että suoritusvelvollisuus oli opetus- ja kulttuuriministeriön päättäessä takaisinperinnästä rauennut vuonna 2005 maksettujen valtionosuuksien osalta. Tulkintansa tueksi muutoksenhakija on esittänyt oikeustieteellisen asiantuntijalausunnon.

Korkeimmalla hallinto-oikeudella on hallintolainkäytön alalla ylintä tuomiovaltaa käyttävänä tuomioistuimena harkintavaltaa lain säännöksiä soveltaessaan. Lainvoiman saaneen päätöksen purkaminen sillä perusteella, että lakia on sovellettu ilmeisesti väärin, edellyttää, että hakemuksen kohteena olevassa päätöksessä lakia on sovellettu selvästi ja kiistatta päätöksen antamisen aikaan vallinneen oikeustilan vastaisesti. Lain soveltamiskysymyksen tulkinnanvaraisuus ei sen sijaan muodosta perustetta tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen purkamiselle.

Hakemuksen kohteena olevassa päätöksessä tarkemmin esitetyillä perusteilla korkein hallinto-oikeus on tulkinnut kuntien valtionosuuslain 20 §:ää siten, että myös varain³hoitovuoden (2005) ennakollisen rahoituksen saman vuoden joulukuussa tapah³tuvan tarkistuksen edellyttämät todellisen laskenta³perusteen mukaiset suoritukset, jotka on maksettu valtionosuu³den saajille varainhoitovuotta seuraavan kalenterivuoden (2006) helmikuun loppuun mennessä, otetaan takaisinperinnän vanhentumista arvioitaessa huomioon. Kun otetaan huomioon kuntien valtionosuuslain 20 §:n oikeudellisen arvioinnin osalta hakemuksen kohteena olevassa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä tarkemmin lausuttu, ei korkeimman hallinto-oikeuden päätös ole perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen sillä perusteella, että muutoksenhakijan mukaan säännöstä on tulkittava toisella tavoin.

Esittelijän esteellisyys

Hallintolainkäyttölain 76 §:n mukaan valitusasiaa käsittelevän henkilön esteellisyydestä sekä esteellisyysväitteen esittämisestä ja käsittelystä on soveltuvin osin voimassa, mitä tuomarin esteellisyydestä säädetään oikeudenkäymiskaaren 13 luvussa.

Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan tuomari ei saa käsitellä asiaa, jos hän on tässä luvussa tarkoitetuin tavoin esteellinen.

Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan tämän luvun tuomaria koskevia säännöksiä sovelletaan myös tuomioistuimen muuhun jäseneen, esittelijään, pöytäkirjanpitäjään ja siihen, joka tuomioistuimessa ratkaisee asian tai voi olla läsnä asiaa ratkaistaessa.

Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan tuomari on esteellinen, jos hän tai hänen 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä on käsitellyt samaa asiaa toisessa tuomioistuimessa, muussa viranomaisessa tai välimiehenä. Tuomari on esteellinen myös, jos hän on asianosaisena samanlaisessa asiassa ja tämän asian laatu tai käsiteltävänä olevan asian ratkaisun vaikutus tuomarin asiaan antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

Viimeksi mainitun säännöksen 2 momentin mukaan tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan asiaan ennakkoasenne hänen asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi.

Viimeksi mainitun säännöksen 3 momentin mukaan tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu tässä luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

Oikeuskäytännössä (KHO 13.2.2006/255) on vakiintuneesti katsottu, että aiempi kannanottaminen tiettyyn oikeuskysymykseen ei ole oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 2 momentin tarkoittamaa saman asian käsittelyä eikä hallintotuomioistuimen tuomari tai esittelijä ole esteellinen, vaikka hänen kantaansa oikeuskysymyksen ratkaisemisesta ja säännösten tulkinnasta voitaisiin jossain määrin ennakoida. Tuomarilla on velvollisuus pyrkiä ratkaisemaan samanlaiset asiat samalla tavalla, kuten Suomen perustuslain 6 §:n säännökset ihmisten yhdenvertaisuudesta edellyttävät. Asiassa ei ole näin ollen tapahtunut hakemuksessa väitettyä esittelijän esteellisyyteen liittyvää menettelyvirhettä, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen.

Yhteenveto

Purkuhakemuksen tueksi ei ole esitetty muitakaan sellaisia syitä, joiden johdosta siihen, kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 63 §, voitaisiin suostua. Tämän vuoksi hakemus on hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Vapaavuori, Sakari Vanhala, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta ja Vesa-Pekka Nuotio. Asian esittelijä Antti Jukarainen.