Muu päätös 4160/2016

Leirintäasiaa koskevat valitukset (Inkoo)

Antopäivä: 3.10.2016
Taltionumero: 4160
Diaarinumero: 403/1/16 ja 452/1/16

Asia Leirintäasiaa koskevat valitukset

Valittajat 1. Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunta

2. A ja B

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 15.1.2016 nro 16/0013/5

Asian aikaisempi käsittely

Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunta on 13.5.2014 (§ 69) hyväksynyt Bjursin Vaunuilijat ry:n leirintäalueilmoituksen, joka koskee aluetta tilasta Bjurs RN:o 1:58. Päätökseen on liitetty yhdeksän määräystä. Määräykset 1, 4, 7 ja 9 kuuluvat seuraavasti:

1. Asuntovaunupaikkoja nro 43-45 ja 83-93 (17 kpl) ei tule käyttää. Jos paikat on jo vuokrattu tai otettu käyttöön, asiakkaille on osoitettava muu paikka mahdollisimman pian. Uusia paikkoja ei saa perustaa ilman asianmukaista lupaa.

(---)

4. Aluetta on hoidettava siten, että yleisvaikutelma on yhtenäinen ja siisti. Luvattomat rakennelmat, kuten asiakkaiden omat laiturit (Synnersvik) ja rumentavat varastoinnit on poistettava mahdollisimman pian. Veneet on säilytettävä trailerissa pysäköintipaikalla tai Nyladubuktenissa.

(---)

7. Bjursin Vaunuilijat ry:tä kehotetaan esittämään leirintäaluetoiminnan kehittämissuunnitelma ja aikataulu viimeistään 30.1.2015 siten, että toiminta pääosin siirretään viiden seuraavan vuoden kuluessa alueen pohjoisosaan, ja etelän telttailualue ja Hevosenkengän, Orvokkirinteen ja Riemukaaren asuntovaunualueet poistetaan käytöstä.

(---)

9. Tämä päätös on voimassa 1.5.2019 saakka. Inkoon kunnan leirintäalueviranomaiselle on jätettävä uusi 7. kohdan linjausten mukainen leirintäalueilmoitus viimeistään 30.4.2019, jos toimintaa on tarkoitus jatkaa mainitun päivämäärän jälkeen.

Päätöksen perusteluissa on muun ohella todettu, että määräys nro 4 on tarpeen, koska lähinnä eteläisten alueiden toiminta antaa epäsiistin ja epäyhtenäisen vaikutelman, ja asiaan toivotaan parannusta. Synnersvikin veneliikenne vähentää naapureiden viihtyvyyttä ja haittaa voidaan vähentää siirtämällä veneiden säilytys toiseen paikkaan.

Määräys nro 7 edellyttää, että yhdistys on aktiivinen ja suunnittelee leirintäaluetoiminnan kehittämistä. Leirintäaluetoiminta on pitkällä aikavälillä keskitettävä ja leirintäalueet on rajattava selvemmin ja palvelutasoa parannettava. Kehitystä, jossa asuntovaunuja on levinnyt teiden varsille ja metsiin, ja jossa on syntynyt rakentamista Synnersvikin ja Nyladubuktenin alueille sekä laajaa veneiden säilytystä rannoilla voidaan pitää yleiskaavassa liikunnalliseen virkistyskäyttöön varatun alueen käyttötarkoituksen vastaisena. Asuntovaunualueita ei voida käyttää liikunnalliseen virkistykseen, vaan liikkumismahdollisuudet rajoittuvat olennaisesti ja luonto on menettänyt virkistysarvonsa. Tämän voidaan katsoa loukkaavan yleistä etua ja vaikeuttavan saariston osayleiskaavan toteuttamista ja olevan siten ulkoilulain 19 §:n vastaista.

Alueet, joilla asuntovaunut on pysäköity metsään Synnersvikin ja Nyladubuktenin luona, ovat vailla sähköä ja talousvettä. Leirintäalueina ne ovat hyvin alkeellisia ja niiden voidaan katsoa sijaitsevan väärässä paikassa kaukana asianmukaisista palveluista. Jos kyse olisi uudesta toiminnasta, voitaisiin todeta, ettei leirintäalueen perustamiselle Synnersvikin ja Nyladubuktenin lähelle ole olemassa ulkoilulain 19 §:n mukaisia edellytyksiä. Koska kyse on olemassa olevasta, hiljalleen laajenneesta toiminnasta, toiminnan uudelleen järjestämiselle on annettava kohtuullinen viiden vuoden siirtymäaika (määräys nro 9).

Bjursin vaunuilijat ry on valituksessaan Helsingin hallinto-oikeudelle vaatinut, että määräykset 1, 4, 7 ja 9 kumotaan.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään Bjursin vaunuilijat ry:n valituksesta kumonnut määräyksen 4 siltä osin kuin se koskee veneiden säilyttämistä sekä määräykset 7 ja 9. Muilta osin hallinto-oikeus on hylännyt yhdistyksen valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymyksessä olevilta osin seuraavasti:

Sovellettavat oikeusohjeet

Ulkoilulain 19 §:n 1 momentin mukaan leirintäalue on sijoitettava ja rakennettava ja sitä on hoidettava niin, ettei sen käyttö:

1) aiheuta haittaa tai vaaraa terveydelle;

2) vahingoita luontoa;

3) aiheuta ympäristön pilaantumista tai roskaantumista;

4) vähennä merkittävästi ympäristön viihtyisyyttä;

5) vaaranna liikenneturvallisuutta; eikä

6) loukkaa muulla näihin rinnastettavalla tavalla yleistä etua.

Pykälän 2 momentin mukaan leirintäalue on sijoitettava siten, ettei se vaikeuta rakennuslaissa tarkoitettujen kaavojen toteuttamista.

Ulkoilulain 20 §:n 1 momentin mukaan leirintäalueen perustamisesta ja alueen toiminnan olennaisesta muuttamisesta on viimeistään kolme kuukautta ennen toiminnan aloittamista tai muuttamista tehtävä kirjallinen ilmoitus alueen sijaintikunnan määräämälle viranomaiselle, jona ei kuitenkaan voi toimia kunnanhallitus (kunnan leirintäalueviranomainen).

Pykälän 2 momentin mukaan ilmoituksen tulee sisältää tarpeelliset tiedot leirintäalueen pitäjästä ja alueen sijainnista sekä toiminnan luonteesta ja laajuudesta.

Ulkoilulain 21 §:n mukaan kunnan leirintäalueviranomainen voi antaa ilmoituksen johdosta leirintäalueen pitäjää kuultuaan määräyksiä, jotka ovat tarpeen tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamiseksi. Jos 19 §:ssä mainittujen seurausten syntymistä ei voida määräyksin estää, kunnan leirintäalueviranomainen voi kieltää aiotun toiminnan kyseisessä paikassa.

Oikeudellinen arviointi

Asiassa on kyse Inkoon kunnassa kiinteistöllä Bjurs 149-406-1-58 sijaitsevasta Bjursin ulkoilualue -nimisestä 67 hehtaarin suuruisesta leirintäalueesta. Leirintäalueella sijaitsee 103 asuntovaunupaikkaa, 15 telttapaikkaa ja 2 leirintämökkiä, joissa on yhteensä 12 vuodepaikkaa. Alueella on voimassa Inkoon sisäsaariston 10.8.1989 hyväksytty osayleiskaava, jossa alue on osoitettu ulkoilu- ja retkeilyalueeksi (VR). Synnersvikiin on osayleiskaavassa osoitettu vesiliikenteen alue (LV).

Rakennus- ja ympäristölautakunta on leirintäalueilmoituksen johdosta antamillaan määräyksillä muun muassa rajoittanut veneiden säilytystä, määrännyt eräitä asuntovaunupaikkoja ja laitureita poistettavaksi sekä määrännyt kehittämissuunnitelman laatimisesta siten, että toiminta siirretään alueen pohjoisosaan. Päätös on määrätty olemaan voimassa 1.5.2019 asti.

Kumottu osuus

Veneiden säilyttämistä koskeva osa määräyksestä 4

Määräyksen mukaan veneet on säilytettävä trailerissa pysäköintipaikalla tai Nyladubuktenissa. Valituskirjelmän mukaan veneitä säilytetään tällä hetkellä Nyladubuktenin lisäksi Bjursvikenissä ja Synnersvikissä, joten määräyksessä on kyse kiellosta käyttää näitä alueita veneiden säilytykseen.

Veneiden säilyttämistä koskevaa määräystä on perusteltu sillä, että Synnersvikin veneliikenne vähentää naapureiden viihtyvyyttä. Bjursvikenin alueen käytön kieltämistä veneiden säilytykseen ei ole päätöksessä perusteltu, mutta lausunnossa on todettu, että kyse on laadittavana olevassa yleiskaavassa ratkaistavasta venesataman paikasta.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 21.5.2013 antamallaan päätöksellä nro 98/2013/2 antanut Vantaan kaupungille luvan 2,4 metriä leveän, L-kirjaimen muotoisen muovi-/betoniponttoonilaiturin ja siihen liittyvän 1,3 metriä leveän käyntikannen rakentamiseen Bjursvikeniin. Laituri on tarkoitettu 100 venepaikalle. Vaasan hallinto-oikeus on päätöksellään 2.6.2015 kumonnut päätöksen, koska hanke on voimassa olevan rantayleiskaavan vastainen eikä nyt kyseessä olevan kaltaisten isompien venelaitureiden rakentamiselle ole edellytyksiä ilman yleiskaavamuutosta. Vantaan kaupunki on valittanut päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Synnersvikiin puolestaan on voimassa olevassa yleiskaavassa osoitettu vesiliikenteen alue. Bjursin ulkoilualuetta koskevan yleissuunnitelman mukaan sekä Bjursvikeniin että Synnersvikiin osoitetaan venepaikkoja ja alueita kehitetään.

Hallinto-oikeus toteaa, että sekä Synnersvikissä että Bjursvikenissä on vene-/laituripaikkoja ja niiden käyttämisestä aiheutuu päätöksen perusteluissa tarkoitettua liikennöintiä vesialueella. Tätä liikennöintiä ja siihen liittyvää vene-/ laituripaikkojen käyttämistä ei leirintäalueilmoituksen johdosta annettavalla määräyksellä voida kieltää. Hallinto-oikeus katsoo, ettei määräyksellä voida kieltää myöskään veneiden asianmukaista talvisäilytystä maalla laituripaikkojen läheisyydessä. Tähän nähden ja kun otetaan huomioon perusteluissa jäljempänä purettavaksi määrättyjen laitureiden osalta sanottu, veneiden säilytystä koskeva määräys on kumottava.

Leirintäaluetoimintaa koskeva kehittämissuunnitelma (määräys 7)

Määräyksen mukaan leirintäalueen pitäjän tulee tammikuun 2015 loppuun mennessä esittää leirintäaluetoimintaa koskeva kehittämissuunnitelma, jossa toiminta pääosin siirretään viiden vuoden kuluessa alueen pohjoisosaan.

Hallinto-oikeus toteaa, että kyse on leirintäalueilmoituksen johdosta annettavista leirintäaluetta koskevista määräyksistä, joiden tarkoituksena on järjestää toiminta ulkoilulain 19 §:ssä säädetyllä tavalla siten, ettei se aiheuta haittaa tai vaaraa alueen käyttäjien terveydelle, vahingoita luontoa tai ympäristöä tai vaaranna liikenneturvallisuutta tai yleistä viihtyisyyttä. Leirintäalueen sijoittumista sääntelee ulkoilulain 19 §:n 2 momentti, jonka mukaan leirintäalue on sijoitettava siten, ettei se vaikeuta rakennuslaissa tarkoitettujen kaavojen toteuttamista. Hallinto-oikeus toteaa, että kyse on olemassa olevasta leirintäalueesta, joka sijoittuu yleiskaavan VR-alueelle, joten sen ei voida katsoa vaikeuttavan yleiskaavan toteuttamista. Leirintäalueen sijoittumista koskevaa asiaa ei voida ratkaista ilmoituksen johdosta annettavalla määräyksellä siinä määrin kuin nyt on tehty. Määräys on sen vuoksi kumottava.

Päätöksen määräaikaisuus (määräys 9)

Määräyksen mukaan päätös on voimassa 1.5.2019 asti ja toiminnan siirtämisen alueen pohjoisosaan sisältävä uusi leirintäalueilmoitus on jätettävä Inkoon kunnan leirintäalueviranomaiselle 30.4.2019 mennessä.

Ulkoilulain 20 §:n 1 momentin mukaan leirintäalueilmoitus on tehtävä, kun leirintäalue perustetaan tai olemassa olevan leirintäalueen toimintaa olennaisesti muutetaan. Hallinto-oikeus toteaa, että laissa on tältä osin tyhjentävästi määrätty leirintäalueilmoituksen tarpeesta. Sen vuoksi ja kun otetaan huomioon edellä leirintäalueen sijoittumisesta lausuttu, ilmoituksen johdosta annettavalla määräyksellä ei ole voitu määrätä tehtäväksi uutta leirintäalueilmoitusta tiettyyn ajankohtaan mennessä.

(---)

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Markku Setälä, Taina Pyysaari ja Pirita Pesonen. Esittelijä Joonas Ahtonen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

1. Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunta on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja lautakunnan päätös saatetaan kaikilta osin voimaan.

Lautakunta on viitannut päätökseensä ja aiemmin esittämäänsä sekä perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Leirintäaluelainsäädännön tarkoituksena on vähentää leirinnästä ympäristölle aiheutuvia vahinkoja. Tähän lautakunta on pyrkinyt leirintäalueilmoituksen johdosta tekemässään päätöksessä antamalla määräyksiä suunnittelusta ja määräajoista vaihtoehtona toiminnan välittömälle lopettamiselle virkistysalueen eteläosissa.

Hallinto-oikeuden tulkinta siitä, ettei yleiskaavan VR-alueella sijaitsevan leirintäalueen voida katsoa vaikeuttavan kaavan toteuttamista ja ettei leirintätoiminnan sijoittumisesta siksi voida antaa määräyksiä, johtaisi siihen, että yleiskaavojen VR-alueilla olisi periaatteessa mahdollista vapaasti laajentaa olemassa olevia tai perustaa uusia leirintäalueita. Leirintäalueelle pitkäaikaisesti pysäköityjen asuntovaunujen ei voida katsoa olevan vapaata liikkumista. Asuntovaunualueet vaikeuttavat yleiskaavan toteuttamista muun muassa estämällä huomattavasti vapaata liikkumista ja vähentämällä viihtyvyyttä.

Nykyisin toimintaa on ilman selviä rajoja koko 67 hehtaarin maastoalueella, jonka Bjursin vaunuilijat ry on saanut Vantaan kaupungilta tehtäväkseen hoitaa. Leirintäalueiden vapaaehtoisten luokitusperusteiden mukaan asuntovaunutontin koko on 100 m2 ja yhteisalueet mukaan luettuna 300 m2. Sadan asuntovaunupaikan leirintäalueen tarvitsema alue on siten noin kolme hehtaaria. Virkistysalueen pohjoisosassa on sopivia alueita, ja viimeisimmässä sisäsaariston yleiskaavaehdotuksessa pohjoisosaan on varattu riittävä alue nimenomaan leirintää varten.

Nykyiset virkistysalueen eteläosan asuntovaunualueet, Hevosenkenkä, Orvokkirinne ja Riemukaari, sijaitsevat linnuntietä noin 700 metrin – kilometrin päässä pohjoisosan huoltorakennuksista, joissa on juomavesi, sähkö, suihku, wc, septitankin tyhjennyspiste, infopiste ynnä muuta. Etäisyys on niin suuri, etteivät pohjoisosan palvelut käytännössä ole saatavilla. Etelän asuntovaunualueet eivät siten täytä leirintäalueen perusvaatimuksia.

Kunnan leirintäalueviranomainen arvioi toimintaa ulkoilulain 19 §:n mukaan. Leirintäaluetoiminta koostuu kahdesta osasta, asianmukaisesta leirintäalueesta pohjoisessa ja lainvastaisesta etelässä. Etelän asuntovaunualueet vaikeuttavat kohtuuttomasti yleiskaavan toteuttamista, jolloin toiminta loukkaa yleistä etua estämällä muiden liikkumisen tarpeettoman suurilla alueilla, vähentää merkittävästi ympäristön viihtyisyyttä asuntovaunujen aluevarausten myötä, aiheuttaa haittaa tai vaaraa terveydelle, koska kohtuullisella etäisyydellä ei ole juomavettä, suihkua, pesumahdollisuuksia ja jätehuoltoa, vahingoittaa luontoa kulutuksen ja puiden väliin lähelle rantaa pysäköityjen asuntovaunujen johdosta sekä aiheuttaa ympäristön pilaantumista ja roskaantumista, koska jätehuolto puuttuu, ja koska alueella on luvattomia rakennelmia ja asuntovaunujen ympärillä säilytetään yksityisomaisuutta.

Ulkoilulain 21 §:n mukaan kunnan leirintäalueviranomaisella on oikeus antaa ilmoituksen perusteella tarvittavia määräyksiä. Lain 19 §:ssä mainitut vaikutukset voidaan estää parhaiten siten, että alueen eteläosan toiminta siirretään sopivalle rajatulle alueelle pohjoisosaan muun leirintäalueen palvelujen yhteyteen.

Määräykset 7 ja 9 ovat tarpeen, jotta voidaan joustavasti ja kohtuullisessa ajassa saavuttaa ulkoilulain edellyttämä tilanne. Määräys 4, joka koskee veneiden säilyttämistä maalla, on samanlainen järjestysasia kuin samassa kohdassa mainittu muu rumentava varastointi alueella. Leirintäalueviranomaisen tulee voida antaa tätä koskevia määräyksiä. Veneiden käyttö vesillä ei liity tähän asiaan.

Vantaan kaupungin hallinta-aikana leirintäaluetoimintaa laajennettiin asiakkaiden ehdoin, vaiheittain ja useimmiten ilman lupa- ja ilmoitusmenettelyä, jossa asiaa olisi tiedusteltu Inkoon kunnan viranomaisilta. Kontaktit Vantaan kaupunkiin johtivat lupauksiin parannuksista ja alueen kehittämissuunnitelmista, viimeisin yleissuunnitelma on vuodelta 2009. Laadittuja suunnitelmia ei ole yleensä kuitenkaan noudatettu. Inkoon virkamiehet ovat vuosien kuluessa toistuvasti esittäneet, miten sopimattomia alueen eteläosan asuntovaunualueet ovat. Vuoden 2009 yleissuunnitelmassa tämä oli suuressa määrin otettu huomioon. Tätä pidettiin uutena parannuslupauksena, eikä pakkotoimiin nähty tarvetta.

Kun Vantaan kaupunki nyt on myynyt suuren osan VR-alueesta valtiolle luonnonsuojelutarkoitukseen ja vuokrannut jäljelle jääneet 67 hehtaaria Bjursin vaunuilijat ry:lle, on käynyt selväksi, ettei vuoden 2009 kehittämissuunnitelmaa ole tarkoitus noudattaa. Tämä on laiton tilanne, jonka ei voida sallia jatkuvan. Leirintäalueilmoitusta on siksi käytetty vaikutuskeinona. Sisäsaariston valmisteilla oleva uusi yleiskaava tulee sisältämään määräyksiä, jotka ohjaavat myös Bjursin virkistysalueen leirintätoimintaa. Jos hallinto-oikeuden tulkinta jää voimaan, ohjausvaikutus voi jäädä toteutumatta.

Siirtymäajan jälkeen, viimeistään 1.5.2019 alkaen, Bjursin virkistysalueen ja Bjursin leirintäalueen välillä on oltava selvä ero ja raja. Leirintäalueen tulee sijaita pohjoisosassa pienemmällä, selvästi rajatulla alle 10 hehtaarin alueella Bjursin tilakeskuksen läheisyydessä ja virkistysalueen muuta osaa on voitava käyttää voimassa olevan ja tulevan yleiskaavamerkinnän (VR) mukaisena ulkoilu- ja virkistysalueena. Aluetta voivat käyttää kaikki, luonnollisesti myös leirintäalueen vieraat. Ero nykytilanteeseen on se, ettei VR-alueella saa asua asuntovaunussa.

2. A ja B ovat valituksessaan vaatineet, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin siinä on muutettu Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöstä, ja lautakunnan alkuperäinen päätös saatetaan sellaisenaan voimaan. Lisäksi he ovat vaatineet, että Bjursin vaunuilijat ry velvoitetaan korvaamaan heille valituksesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut korkoineen.

A ja B ovat perustelleet vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

A ja B omistavat loma-asuntokiinteistön Bjursuddenin niemen kärjessä, johon tieyhteys kulkee Bjursin leirintäalueen halki aivan asuntovaunualueen Riemukaari vierestä. Loma-asuntokiinteistön kohdalla Synnersvikin lahden suu on kapeimmillaan ja vastaranta on myös Bjursin leirintäaluetta. Alueen käyttäjien veneitä säilytetään runsaasti juuri tällä lahden vastarannalla, mikä tarkoittaa samalla myös merkittävää veneliikennettä loma-asunnon rannassa kapeassa salmessa. Saman leirintäalueen Bjursvikenin lahdella säilytettävät veneet taas kulkevat toiselta puolen lomakiinteistöä. Leirintäalueen veneiden hallitsemattomista säilytyspaikoista ja niiden mukanaan tuomasta veneliikenteestä aiheutuu siten erityisen merkittävää haittaa valittajien vapaa-ajankiinteistön käytölle. Lisäksi Riemukaaren ja Orvokkirinteen asuntovaunualueiden virkistyskäytön painopiste sijoittuu Synnersvikin lahden rannoille aiheuttaen huomattavaa haittaa ja häiriötä loma-asunnon ja erityisesti sen etelä-/lounaisrannan käytölle.

Hallinto-oikeus on arvioinut virheellisesti Synnersvikin ja Bjursvikenin lahtien osoittamista laillisiksi veneiden pitopaikoiksi. Kuten Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunta on esittänyt, Bjursin leirintäalueella ei alun perinkään ole ollut tarkoitus pysyvästi säilyttää Vantaan virkistysalueen käyttäjien veneitä, vaan tällaisiin tarpeisiin on aikoinaan Vantaan kaupungin ja Inkoon kunnan välisin sopimuksin osoitettu venepaikkoja Inkoon keskustan pienvenesatamasta. Leirintäalueella Synnersvikin lahdella sijaitseva hallinto-oikeuden mainitsema nykyisen yleiskaavan mukainen LV-alue onkin siten kaavassa varattu vain rantautumispaikaksi tai hätäsatamaksi eikä pienveneiden satama-alueeksi. Leirintäalueelta vuokrataan pysyviä venepaikkoja sellaisille henkilöille, joilla on loma-asuntoja Inkoon edustan saarissa. Tällöin alueella harjoitettu pienvenesatamatoiminta on etääntynyt tarkoitukseltaan hyvin kauas leirintäaluetoiminnasta ja niistä rajoitteista, joita Inkoon kunta on nähnyt välttämättömäksi jo alueen perustamisesta lähtien Bjursin leirintäalueelle asettaa.

Vaasan hallinto-oikeus on kumonnut Bjursvikenin lahdelle haetun laituriluvan, koska hanke oli sekä voimassa olevan että laadittavana olevan uuden yleiskaavan vastainen. Tällä perusteella ei kuitenkaan voida kumota sitä lautakunnan määräystä, jolla on pyritty järjestämään alueella veneiden nykyinen hallitsematon säilytys siten, etteivät veneet rumenna maisemaa ja estä merkittävässä määrin rannan käyttöä yleiseen ja myös leirintäalueen omien käyttäjien virkistykseen.

Määräyksen 4 tarkoitus on myös vähentää vesiliikennettä Bjursvikenissä ja Synnersvikissä, joissa se vaikuttaa erityisen paljon naapureiden viihtyisyyteen. Veneiden säilytyksen siirtäminen pysyvästi Nyladubuktenin alueelle kapeilta lahdilta Bjursvikenistä ja Synnersvikistä on välttämätöntä, jotta naapureille liikennöinnistä ja veneiden säilytyksestä aiheutuvaa haittaa voidaan vähentää. Kapeassa lahdessa tapahtuva vilkas huviveneliikenne kulkee läheltä valittajien kiinteistön rantaa.

Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunnalla on ollut ainakin ulkoilulain 19 §:n 1 momentin 2, 3, 4 ja 5 kohdan perusteella lailliset perusteet antaa valituksenalaisen päätöksen määräyksessä 4 velvoitteita veneiden säilyttämistavoista ja -paikoista.

Hallinto-oikeuden päätöksellä kumotun määräyksen 7 osalta valittajat ovat viitanneet Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunnan valituksessa esitettyyn.

Määräyksessä 7 yksilöidyt ja poistettavaksi määrätyt asuntovaunupaikat tai -alueet sijaitsevat hyvin lähellä parhaita ranta-alueita ja ovat erityisen häiritseviä vähentäen merkittävästi alueen viihtyisyyttä. Alueella vuosikausia samalla paikalla seisovat asuntovaunut terassirakenteineen muistuttavat enemmän pysyviä vapaa-ajan asuntoja kuin väliaikaista leirintäalueelle majoittumista. Alue ei houkuttele virkistymään, vaan se on täysin sinne asuntovaunuilla majoittuneiden käytössä. Tällaiset pysyvät rakenteet olisivat edellyttäneet toimenpidelupia kunnan rakennusvalvonnalta.

Bjursin leirintäalueen toiminta on ollut jo pitkään ympäristöllisesti niin luonnon kuin alueen naapurienkin kannalta kestämätöntä ja monin osin lainvastaista. Lautakunnan päätöksen määräys 9, jolla leirintäaluetoiminnan jatkaminen määräaikaisesti annetuilla ehdoilla siihen saakka, kunnes toiminta on saatettu kestävälle pohjalle, voidaan nähdä kunnan myönnytyksenä yhdistykselle jatkaa toimintaa katkeamatta vaadittavista muutoksista huolimatta. Kuten päätöksessäkin mainitaan, uuden leirintäalueen perustamiselle Synnersvikin ja Nyladubuktenin lähelle ei olisi olemassa ulkoilulain mukaisia edellytyksiä, mutta tästä huolimatta vanhan toiminnan uudelleen järjestämiselle on myönnetty kohtuullinen siirtymäaika. Näin ollen nimenomaan Bjursin vaunuilijat ry:n kannalta on erityisen perusteltua, että määräykset ovat määräaikaisia.

Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunta on antanut A:n ja B:n valituksen johdosta vastineen, jossa se on todennut, että sillä ei ole valituksen johdosta huomautettavaa.

Bjursin vaunuilijat ry on antanut valitusten ja lautakunnan vastineen johdosta vastineen, jossa se on vaatinut valitusten hylkäämistä ja Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen määräysten 1, 4, 7 ja 9 kumoamista.

Yhdistys on viitannut aiemmin esittämäänsä ja todennut muun ohella seuraavaa:

Bjursin leirintäalueella on harjoitettu nykymuotoista toimintaa vuodesta 1982 lähtien. Leirintäalueen matkailuvaunupaikat on rakennettu jo 1900-luvulla eikä yhdistys ole rakentanut alueelle uusia paikkoja. Leirintäalue siirtyi Vantaan kaupungilta yhdistyksen hoidettavaksi vuonna 2013 tehdyllä pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Vantaan kaupungin ylläpitäessä leirintäaluetta Inkoon kunta ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin tai tuonut esille, että leirintäalueella sijaitsevat matkailuvaunupaikat tai telttapaikat olisivat laittomia, voimassa olevan kaavan vastaisia tai luvattomia. Kunnan voidaan siten katsoa hyväksyneen vallitsevan olotilan, mihin myös yhdistys on luottanut vuokratessaan leirintäalueen Vantaan kaupungilta.

Lautakunnan väite siitä, että toimintaa Bjursin leirintäalueella harjoitetaan ilman selviä rajoja 67 hehtaarin maastoalueella, on virheellinen. Sähköliittymällä varustetut matkailuvaunupaikat sijaitsevat kahdella nurmialueella, joiden yhteenlaskettu koko on kaksi hehtaaria. Nämä paikat erottuvat ympäröivästä maastosta selvästi, sillä ne rajoittuvat kaikilta osiltaan metsään. Ilman sähköliittymää vuokrattavat matkailuvaunupaikat (niin sanotut eteläosan paikat) sijaitsevat kaikki välittömästi tien vieressä ja näiden paikkojen yhteenlaskettu pinta-ala on kaksi hehtaaria. Matkailuvaunupaikkojen pinta-ala leirintäalueella on siis yhteensä noin neljä hehtaaria. Monitoimikenttä (noin 0,5 hehtaaria) sijaitsee sähköalueella.

Yhdistyksen vuokra-alue on laaja ja käsittää ylä- ja alasähköalueen, Riemukaaren, Orvokkirinteen ja Hevosenkengän sähköttömät matkailuvaunupaikat sekä alueella sijaitsevat useat rakennukset.

Lautakunnan väite niin sanotun eteläosan matkailuvaunupaikkojen palveluista on virheellinen ja kuvastaa sitä, ettei se tunne Bjursin leirintäalueen palvelutasoa. Eteläosan kaikilla matkailuvaunupaikoilla on lähettyvillä käymälä, jonka yhteydessä on myös septitankkien tyhjennysmahdollisuus. Alueilta löytyvät myös opastetaulut, grillipaikat ja jätehuolto. Eteläosan matkailuvaunupaikat sijaitsevat vaunupaikoille rakennetun yksityistien varrella. Tien huollosta ja kunnossapidosta vastaa yhdistys, eikä tie kuulu tiehoitokunnan kunnostusalueeseen. Tie helpottaa ja ohjaa leirintäalueella liikkumista.

Ympäristöterveydenhuollon valvontaviranomainen ei ole Bjursin leirintäalueilmoituksesta antamassaan lausunnossa todennut kunnan leirintäalueviranomaisen luettelemia ongelmia, vaan on puoltanut leirintäalueilmoituksen hyväksymistä.

Yhdistys on purkanut tai määrännyt purettavaksi sellaiset luvattomat rakennelmat, jotka sijaitsevat sen vuokraamalla leirintäalueella. Entisen toiminnanharjoittajan aikana alueelle rakennettuja laitureita yhdistys ei voi purkaa, sillä ne eivät ole sen vuokra-alueella. Matkailuvaunujen ympärillä säilytettävä yksityinen omaisuus on lähinnä polkupyöriä, grillejä, pihakeinuja ja muuta vastaavaa omaisuutta, mitä leirintäalueilla yleensäkin on.

Vaatimus veneiden säilyttämisestä maalla johtaisi kohtuuttomaan tilanteeseen leirintäalueella. Kunta on huolissaan vapaasta liikkumismahdollisuudesta alueella ja ympäristön viihtyisyydestä, mutta samalla se esittää vaatimuksia, jotka aiheuttaisivat mittavia pöly- ja meluhaittoja sekä lisäisivät turhaan liikennettä alueella.

A:n ja B:n vaatimukset pitää jättää huomioimatta. Olisi joka tapauksessa kohtuutonta velvoittaa yhdistys korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulujaan.

Inkoon kirkonkylän venesatamasta on matkaa Bjursin virkistysalueelle linnuntietäkin yli 10 kilometriä; veneväyliä pitkin matka on kaksinkertainen. Inkoon kirkonkylän venesatamassa oli aikoinaan venepaikkoja vantaalaisille veneilijöille, mutta Vantaan kaupunki ei hankkinut niitä Bjursin leirintäalueen asiakkaiden käyttöön.

Bjursin leirintäalueella käy vuosittain runsaasti myös muita ulkoilijoita kun matkailuvaunuasiakkaita. Yhdistys on vuokrannut Bjursin leirintäalueen turvatakseen leirintäalueen toiminnan ja kehittääkseen sitä. Vuokraneuvotteluissa Bjursin virkistysalueesta erotettiin alue leirintäaluetoimintaa varten ja loppuosan Vantaan kaupunki myi valtiolle. Kunta on leirintäalueilmoituksessa tekemässään päätöksessä esittänyt yhdistykselle vaatimuksia alueen rakentamisesta ja samalla asettanut leirintäalueen rakennuskieltoon. Yhdistys haluaa kehittää alueen palvelutasoa, mutta se täytyy tehdä yhdistyksen taloudellisten resurssien puitteissa.

Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunta on antanut Bjursin vaunuilijat ry:n vastineen johdosta vastaselityksen, jossa se on todennut muun ohella seuraavaa:

Inkoon kunta ei ole hyväksynyt vallitsevaa tilannetta, vaan se on yrittänyt 25 vuoden ajan saada aikaiseksi neuvotteluyhteyden Vantaan kaupungin kanssa saadakseen Bjursin alueen käytön kuriin. Vantaan kaupunki on siirrellyt asiaa samalla, kun toiminta on levinnyt. Inkoon ympäristölautakunta vastusti uusien asuntovaunualueiden toteuttamista, levinnyttä ja häiritsevää toimintaa ja veneiden säilyttämistä rannoilla jo Vantaan kaupungille Bjursin käyttösuunnitelmasta 8.11.1991 antamassaan lausunnossa. Vastaavia huomautuksia on tehty myöhemminkin Vantaan kaupungin edustajien kanssa pidettyjen keskustelujen yhteydessä sekä käyttösuunnitelmien johdosta.

A ja B ovat antaneet vastaselityksen vastineiden johdosta. He ovat vastaselityksessään todenneet muun ohella seuraavaa:

Koska vesialueen rannat kuuluvat Bjursin vaunuilijat ry:n vuokra-alueeseen, leirintäalueen pitäjä voi kieltää yksityisten laitureiden kiinnittämisen rantaan ja näin saada tehokkaasti veneiden säilytyspaikat järjestettyä Inkoon kunnan edellyttämin tavoin Nyladubuktenin alueelle. Inkoon kunta on lieventänyt uudessa yleiskaavaehdotuksessa kantaansa venepaikkoihin Bjursin alueella, kun niille ollaan osoittamassa sijoituspaikkaa Nyladubuktenin lahdelta.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on tänään antamallaan päätöksellä hylännyt Vantaan kaupunginhallituksen valituksen laitureiden rakentamista Bjursin ulkoilualueelle Bjursvikeniin koskeneessa asiassa (DN:o 2060/1/15). Vaasan hallinto-oikeus oli päätöksellään 2.6.2015 nro 15/0148/2 kumonnut lupapäätöksen ja hylännyt Vantaan kaupungin hakemuksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus jättää Bjursin vaunuilijat ry:n vastineessaan esittämän vaatimuksen Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen kohtien 1, 4, 7 ja 9 kumoamisesta tutkimatta.

2. Korkein hallinto-oikeus on muilta osin tutkinut asian.

Hallinto-oikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin se on kumonnut rakennus- ja ympäristölautakunnan päätökseen liitetyn lupamääräyksen 4 veneiden säilyttämistä koskevalta osalta. Mainittu määräys saatetaan muutettuna voimaan ja se kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti (muutokset kursiivilla)

4. Aluetta on hoidettava siten, että yleisvaikutelma on yhtenäinen ja siisti. Luvattomat rakennelmat, kuten asiakkaiden omat laiturit (Synnersvik) ja rumentavat varastoinnit on poistettava mahdollisimman pian. Veneitä ei saa säilyttää rannalla, vaan niitä on tarvittaessa säilytettävä esimerkiksi trailerissa pysäköintipaikalla tai Nyladubuktenissa.

Muilta osin valitukset hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei näiltä osin muuteta.

3. A:n ja B:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Tutkimatta jättäminen

Yhdistyksen vastineessaan esittämät vaatimukset Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen eräiden kohtien kumoamisesta on jätettävä tutkimatta, koska yhdistys ei ole säädetyssä ajassa hakenut muutosta hallinto-oikeuden päätökseen.

2. Pääasia

Sovellettavat säännökset ja niiden esityöt

Ulkoilulain (606/1973) 19 §:n 1 momentin (1343/1994) mukaan leirintäalue on sijoitettava ja rakennettava ja sitä on hoidettava niin, ettei sen käyttö 1) aiheuta haittaa tai vaaraa terveydelle, 2) vahingoita luontoa, 3) aiheuta ympäristön pilaantumista tai roskaantumista, 4) vähennä merkittävästi ympäristön viihtyisyyttä, 5) vaaranna liikenneturvallisuutta eikä 6) loukkaa muulla näihin rinnastettavalla tavalla yleistä etua. Saman pykälän 2 momentin mukaan leirintäalue on sijoitettava siten, ettei se vaikeuta rakennuslaissa tarkoitettujen kaavojen toteuttamista.

Ulkoilulain 20 §:n 1 momentin mukaan leirintäalueen perustamisesta ja alueen toiminnan olennaisesta muuttamisesta on viimeistään kolme kuukautta ennen toiminnan aloittamista tai muuttamista tehtävä kirjallinen ilmoitus alueen sijaintikunnan määräämälle viranomaiselle, jona ei kuitenkaan voi toimia kunnanhallitus (kunnan leirintäalueviranomainen). Pykälän 2 momentin mukaan ilmoituksen tulee sisältää tarpeelliset tiedot leirintäalueen pitäjästä ja alueen sijainnista sekä toiminnan luonteesta ja laajuudesta.

Ulkoilulain 21 §:n mukaan kunnan leirintäalueviranomainen voi antaa ilmoituksen johdosta leirintäalueen pitäjää kuultuaan määräyksiä, jotka ovat tarpeen ulkoilulain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamiseksi. Jos 19 §:ssä mainittujen seurausten syntymistä ei voida määräyksin estää, kunnan leirintäalueviranomainen voi kieltää aiotun toiminnan kyseisessä paikassa.

Ulkoilulain 24 §:n 1 momentin mukaan kunnan leirintäalueviranomainen voi antaa leirintäalueen pitäjälle huomautuksen, jos 1) leirintäalue ei täytä 19 §:ssä säädettyjä vaatimuksia, 2) 20 §:ssä säädetyn ilmoituksen tekeminen on laiminlyöty tai leirintäalue ei ole ilmoituksen tai sen johdosta annettujen määräysten mukainen, 3) leirintäaluetta muuten hoidetaan tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti tai 4) leirintäalueella ilmenee järjestyshäiriöitä. Pykälän 2 momentin mukaan kunnan leirintäalueviranomainen voi päättää leirintäalueen sulkemisesta määräajaksi, jos epäkohtia ei korjata huomautuksesta huolimatta tai jos ne korjaamisen jälkeen toistuvat.

Ulkoilulain nykyiset leirintäalueita koskevat säännökset lisättiin lakiin 1.1.1995 voimaan tulleella lailla 1343/1994. Lain voimaantulosäännöksen mukaan lain voimaan tullessa toiminnassa olevista alueista, joita laki koskee, on tehtävä ilmoitus kunnan leirintäalueviranomaiselle vuoden kuluessa lain voimaantulosta eli viimeistään 1.1.1996. Aikaisemman lain nojalla myönnetty lupa leirintäalueen pitämiseen on voimassa siihen saakka, kunnes edellä mainittu ilmoitus on tehty, kuitenkin enintään vuoden ajan lain voimaantulosta.

Hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi ulkoilulain muuttamisesta (HE 130/1994 vp) on 21 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu, että kunnan leirintäalueviranomaisen olisi viivytyksettä käsiteltävä leirintäaluetta koskeva ilmoitus. Yleensä ilmoituksen johdosta ei olisi tarpeen tehdä erillistä päätöstä. Jos kuitenkin viranomainen harkitsisi leirintäalueen perustamisesta tai alueen toiminnan olennaisesta muuttamisesta voivan aiheutua 19 §:ssä mainittuja ympäristö- tai muita haittoja, se voisi leirintäalueen pitäjää kuultuaan antaa määräyksiä haittojen poistamiseksi. (---) Viranomainen voisi antaa tässä tarkoitettuja määräyksiä ainoastaan saadessaan ilmoituksen toiminnan aloittamisesta tai muuttamisesta, ei enää toiminnan tai sen muutoksen jo alettua. Jos leirintäaluetta hoidettaisiin ulkoilulain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti, viranomaisella olisi käytettävissään lakiehdotuksen 24 §:ssä mainitut keinot epäkohtien korjaamiseksi.

Saatu selvitys

Bjursin vaunuilijat ry on tehnyt Inkoon ympäristönsuojeluyksikköön 2.1.2014 päivätyn leirintäalueilmoituksen. Ilmoitus on koskenut Inkoossa Bjursin ulkoilualueella vuodesta 1982 toiminnassa ollutta leirintäaluetta, jonka pitäjänä on vuoteen 2013 saakka toiminut Vantaan kaupunki. Bjursin vaunuilijat ry on 5.11.2013 tehdyllä vuokrasopimuksella vuokrannut Vantaan kaupungilta edellä mainitun leirintäalueen 1.1.2014 alkaen.

Bjursin vaunuilijat ry on tehnyt leirintäalueilmoituksen leirintäalueen pitäjän vaihtumisen takia. Asiakirjoista ei käy ilmi, että leirintäalueesta olisi aikaisemmin tehty ulkoilulain 20 §:n mukaista ilmoitusta tai että leirintäalueella olisi ollut 1.1.1995 voimaan tullutta ulkoilulain muutosta edeltäneen lainsäädännön mukainen lääninhallituksen lupa.

Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunta on tehnyt leirintäalueilmoituksen johdosta päätöksen 13.5.2014. Päätökseen sisältyneistä määräyksistä 1–9 hallinto-oikeus on Bjursin vaunuilijat ry:n valituksen johdosta kumonnut määräyksen 4 siltä osin kuin se koskee veneiden säilyttämistä, sekä määräykset 7 ja 9. Määräys 7 on koskenut yhdistykselle asetettua velvoitetta laatia alueen kehittämissuunnitelma. Kehittämissuunnitelma on tullut laatia siten, että toiminta pääosin siirretään viiden seuraavan vuoden kuluessa alueen pohjoisosaan, ja etelän telttailualue ja Hevosenkengän, Orvokkirinteen ja Riemukaaren asuntovaunualueet poistetaan käytöstä. Määräys 9 on koskenut päätöksen voimassaoloa, ja sillä on velvoitettu yhdistys jättämään uusi leirintäalueilmoitus viimeistään 30.4.2019.

Oikeudellinen arviointi

Vuonna 1995 voimaan tulleen ulkoilulain muutoksen tarkoituksena oli lain esitöiden mukaan keventää hallintomenettelyä korvaamalla aikaisempi lupajärjestelmä ilmoitusmenettelyllä. Ulkoilulain 20 ja 21 §:n mukaisen ilmoitusmenettelyn tarkoituksena on ollut varmistaa, että viranomainen saa ennakkovalvonnan kannalta tarpeelliset tiedot suunnitteilla olevasta leirintäalueesta ja toiminnan olennaisista muutoksista. Ilmoitusta edellyttävä toiminnan olennainen muutos voi olla esimerkiksi leirintäalueen rajojen muuttuminen. Esitöiden mukaan viranomainen ei voisi antaa lain 21 §:ssä tarkoitettuja määräyksiä enää toiminnan tai sen olennaisten muutosten jo alettua. Toiminnassa olevan leirintäalueen valvonnasta ja leirintäalueviranomaisen valvontakeinoista on säädetty ulkoilulaissa erikseen. Lain voimaan tullessa 1.1.1995 toiminnassa olleista leirintäalueista tuli tehdä ilmoitus vuoden kuluessa voimaantulosta.

Asiassa ei ole tullut ilmi, että Bjursin leirintäalueesta olisi aikaisemmin tehty ulkoilulain 20 §:n ja lain 1343/1994 voimaantulosäännöksen tarkoittama ilmoitus leirintäalueviranomaiselle, tai että leirintäaluetta koskien olisi annettu ulkoilulain 21 §:ssä tarkoitettuja määräyksiä. Inkoon kunnan leirintäalueviranomaisen mukaan Bjursin leirintäalueen toiminta on vuosien kuluessa laajentunut vähitellen ja vaiheittain.

Koska Bjursin vaunuilijat ry:n tekemä ilmoitus on saadun selvityksen mukaan ollut ensimmäinen puheena olevan leirintäalueen hyväksymistä tarkoittava hakemus tai ilmoitus viranomaiselle, on rakennus- ja ympäristölautakunta voinut antaa sen johdosta määräyksiä, jotka ovat tarpeen ulkoilulain 19 §:ssä tarkoitettujen haitallisten seurausten estämiseksi. Määräykset eivät kuitenkaan voi sisältää sellaisia leirintäalueen pitäjään kohdistuvia uusia ilmoitus- tai suunnitteluvelvoitteita, jotka laajentaisivat lainsäätäjän tarkoituksen vastaisesti ulkoilulain 20 ja 21 §:n mukaisen ennakkovalvontamenettelyn soveltamisalaa.

Määräyksen 4 viimeisen virkkeen saattaminen muutettuna voimaan

Leirintäalueviranomainen on muun ohella perustellut veneiden säilyttämistä koskevaa määräyksen 4 viimeistä virkettä tarpeella puuttua veneiden varastointiin rannoilla vastaavasti kuin muuhunkin määräyksessä tarkoitettuun rumentavaan varastointiin alueella. Lisäksi määräystä on perusteltu tarpeella vähentää veneliikennettä ja siitä naapureille aiheutuvaa haittaa läheisillä vesialueilla.

Leirintäalueviranomaisella ei ole ulkoilulain nojalla toimivaltaa antaa veneliikennettä ja vesillä liikkumista koskevia määräyksiä. Leirintäalueviranomainen ei voi myöskään kieltää vesilain (587/2011) 2 luvun 3 §:ssä tarkoitettua tilapäistä ankkurointia leirintäalueen rannoilla. Leirintäalueviranomainen voi kuitenkin antaa määräyksiä veneiden varastoinnista ja pysyvästä säilytyksestä siltä osin kuin se on tarpeen ulkoilulain 19 §:n 1 momentissa tarkoitettujen haitallisten seurausten estämiseksi. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että puheena olevan määräyksen antamiselle on ollut laissa tarkoitettu peruste. Selvyyden vuoksi määräyksen 4 viimeinen virke on kuitenkin muotoiltava uudelleen.

Valitusten hylkääminen määräysten 7 ja 9 osalta

Kehittämissuunnitelman laatimista koskeva määräys 7 on sisältänyt suunnitelman laatimisvelvoitteen ja sille asetetun määräajan lisäksi suunnitelman sisältöön liittyvän velvoitteen siirtää leirintäalueen toimintoja viiden vuoden määräajassa alueen pohjoisosaan. Ulkoilulain 21 §:n mukaan leirintäalueviranomainen voi kieltää leirintäaluetoiminnan tietyllä alueella, jos lain 19 §:ssä mainittujen seurausten syntymistä ei voida määräyksin estää. Lisäksi lain 24 §:ssä on säädetty leirintäalueviranomaisen mahdollisuudesta päättää leirintäalueen sulkemisesta määräajaksi tietyin edellytyksin. Määräyksessä 7 tarkoitetun kehittämissuunnitelman laatiminen olisi kuitenkin sellainen leirintäalueen pitäjään kohdistuva uusi velvoite, josta ulkoilulain 20 ja 21 §:n nojalla ei ole mahdollista antaa määräystä. Asiallisesti määräyksessä on kysymys pyrkimyksestä ohjata leirintäalueen toimintoja erityisesti asuntovaunualueiden osalta niille paremmin soveltuvalle alueelle. Tällainen tavoitteellinen sijainnin ohjaus ei kuitenkaan ole mahdollista ulkoilulain 20 ja 21 §:n mukaisin määräyksin, joita voidaan antaa toiminnan välittömien haittavaikutusten estämiseksi.

Määräys 9 on koskenut leirintäalueviranomaisen päätöksen voimassaoloa ja leirintäalueen pitäjän velvollisuutta tehdä määräajassa uusi ilmoitus. Määräys merkitsisi ulkoilulain mukaisen ilmoitusmenettelyn luonteen olennaista muuttamista ja toiminnanharjoittajan ilmoituksen johdosta asetettua velvoitetta toiminnan supistamiseksi tulevaisuudessa. Määräystä ei ole voitu edellä kuvattu lainsäätäjän tarkoitus huomioon ottaen antaa ulkoilulain nojalla.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei muilta osin ole perusteita.

3. Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Asian näin päättyessä ja sen laatuun nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ja B:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Tuomas Lehtonen, Mika Seppälä ja Elina Lampi-Fagerholm. Asian esittelijä Tuire Taina.

 
Julkaistu 3.10.2016