Muu päätös 810/2017

Asia Kansallispuiston järjestyssääntöä koskevat valitukset

Valittajat 1) Suomen riistakeskus

2) Kuutsalon Erämiehet ry

Päätös, jota valitus koskee

Itä-Suomen hallinto-oikeus 26.4.2016 nro 16/0123/3

Asian aikaisempi käsittely

Metsähallitus on päätöksellään 29.1.2014 Dnro MH 4450/2013/06.02.03 antanut Itäisen Suomenlahden kansallispuiston järjestyssäännön.

Hallinto-oikeuden ratkaisu siltä osin kuin nyt on kysymys

Itä-Suomen hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään jättänyt tutkimatta muun ohella Suomen riistakeskus Kaakkois-Suomen valituksen sekä hylännyt Kuutsalon Erämiehet ry:n valituksen ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään nyt kysymyksessä olevilta osin seuraavasti:

Tutkimatta jätetty osuus

Suomen riistakeskus Kaakkois-Suomen valitusoikeus

Suomen riistakeskus ei ole luonnonsuojelulain 61 §:n (1096/1996) 3 momentissa tarkoitettu asianosainen, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea. Luonnonsuojelulaissa ei säädetä viranomaisen valitusoikeudesta, joten viranomaisen valitusoikeutta kyseessä olevaan päätökseen on näin ollen arvioitava hallintolainkäyttölain perussäännöksen nojalla.

Hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentin mukaan viranomaisella on valitusoikeus, jos laissa niin säädetään tai jos valitusoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen. Suomen riistakeskuksen valitusoikeudesta ei ole erikseen säädetty riistahallintolaissa. Valitusoikeutta on siten arvioitava sen perusteella, onko valitusoikeus nyt kyseessä olevassa asiassa tarpeen Suomen riistakeskuksen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi. Julkisena etuna ei voida pitää mitä tahansa yleistä etua, vaan julkinen etu liitetään pääsääntöisesti viranomaisen erityiseen valvontatehtävään, joka liittyy julkisen edun toteuttamiseen. Valitusoikeus määräytyy tämän tehtävän laajuuden mukaan.

Riistahallintolain 2 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan Suomen riistakeskuksen muihin tehtäviin kuuluu kestävän riistatalouden edistäminen sekä riistatalouteen liittyvän yleisen edun valvonta.

Hallituksen esityksen (Hallituksen esitys Eduskunnalle riistahallintolaiksi sekä laiksi metsästyslain muuttamisesta, riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain muuttamisesta ja maaseutuelinkeinojen valituslautakunnasta annetun lain 1 §:n muuttamisesta, HE 237/2010) mukaan riistatalouteen liittyvän yleisen edun valvonnalla tarkoitettaisiin yhtäältä ohjata viranomaiset pyytämään Suomen riistakeskuksen lausunto suunnitelmasta, hankkeesta, päätöksestä tai muusta vastaavasta viranomaisen toimenpiteestä, jolla voi olla vaikutusta riistatalouteen tai riistakantojen tai niiden elinympäristöjen tilaan. Toisaalta tällä tarkoitettaisiin myös sitä, että Suomen riistakeskus seuraisi aktiivisesti ympäristössä tapahtuvia ihmisen toimesta tapahtuvia muutoksia ja että Suomen riistakeskus pyrkisi toiminnallaan vaikuttamaan vastuullisiin tahoihin asian­tilan korjaamiseksi.

Metsästystä koskevat kiellot ja rajoitukset Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa perustuvat eräistä valtion omistamille alueille perustetuista kansallispuistoista ja luonnonpuistoista annettuun asetukseen (932/1981, kansallispuiston perustamisasetus), jota on muutettu muun muassa asetuksella 583/1991.

Metsähallituksen toimivalta antaa kansallispuiston järjestyssääntöä koskeva päätös perustuu luonnonsuojelulain 20 §:n 2 momenttiin. Luonnonsuojelulain 20 §:n 1 momentin perusteella järjestyssäännössä annetaan tarpeelliset kyseisen lain 18 §:n 2 momenttiin perustuvat rajoitukset alueen käytölle. Luonnonsuojelulain 18 §:n 2 momentin mukaan järjestyssääntöön otettavalla määräyksellä voidaan kieltää tai rajoittaa liikkumista, leiriytymistä, maihinnousua sekä veneen, laivan tai muun kulkuneuvon pitämistä. Liikkumis- ja maihinnousukielto tai -rajoitus edellyttää, että alueen eläimistön tai kasvillisuuden säilyminen sellaista vaatii.

Kansallispuiston järjestyssäännön antamista koskevalla päätöksellä ei näin ollen voida antaa metsästystä koskevia määräyksiä, eikä valituksenalaisella päätöksellä annettuun järjestyssääntöön myöskään sisälly muita metsästystä koskevia kieltoja tai rajoituksia kuin mistä on säädetty kansallispuiston perustamisasetuksessa myöhempine muutoksineen. Järjestyssäännöllä on rajoitettu maihinnousua eräille kansallispuistoon kuuluville saarille ja luodoille, mutta kyseiset rajoitukset saattavat vaikuttaa riistatalouteen ainoastaan välillisesti. Siltä osin kuin valituksessa on vedottu paikallisen asukkaan käsitteeseen, hallinto-oikeus viittaa jäljempänä (= = =) valituksen yhteydessä lausuttuun.

Näistä syistä valitusoikeus nyt kyseessä olevassa asiassa ei ole tarpeen Suomen riistakeskuksen valvottavana olevan riistatalouden yleisen edun vuoksi. Suomen riistakeskus Kaakkois-Suomen valitus on jätettävä tutkimatta.

= = = valitusoikeus

(= = =) Asianosaisasemaa ei perusta myöskään se seikka, että valittaja Kotkan kaupungin jäsenenä katsoo olevansa paikallinen asukas ja vaatii sen vuoksi paikallisen asukkaan määritelmän sisällyttämistä järjestyssääntöön. Hallinto-oikeus toteaa, että kansallispuiston järjestyssäännöllä ei ylipäänsä voida sitovasti määritellä paikallisen asukkaan käsitettä, koska paikallisen asukkaan määrittelyssä on kysymys eräistä valtion omistamille alueille perustetuista kansallispuistoista ja luonnonpuistoista annetun asetuksen 3 §:n 2 momentin (583/1991) tulkinnasta.

Pääasia

Sovellettavat säännökset

Luonnonsuojelulain 18 §:n 2 momentin mukaan kansallispuistossa ja muulla luonnonsuojelualueella voidaan joko alueen perustamispäätökseen tai aluetta koskevaan järjestyssääntöön otettavalla määräyksellä kieltää tai rajoittaa liikkumista, leiriytymistä, maihinnousua sekä veneen, laivan tai muun kulkuneuvon pitämistä. Liikkumis- ja maihinnousukielto tai -rajoitus edellyttää, että alueen eläimistön tai kasvillisuuden säilyminen sellaista vaatii.

Luonnonsuojelulain 20 §:n 1 momentin mukaan kansallispuistolle on sen käyttäjiä varten laadittava järjestyssääntö, jossa annetaan tarpeelliset 18 §:n 2 momenttiin perustuvat rajoitukset alueen käytölle. Järjestyssääntö voidaan tarvittaessa laatia myös luonnonpuistolle ja muulle luonnonsuojelualueelle. Pykälän 2 momentin mukaan järjestyssäännön antaa se viranomainen tai laitos, jonka hallinnassa alue on.

Hallintolain 44 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan kirjallisesta päätöksestä on käytävä selvästi ilmi päätöksen perustelut ja yksilöity tieto siitä, mihin asianosainen on oikeutettu tai velvoitettu taikka miten asia on muutoin ratkaistu.

Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset.

Asiassa saatu selvitys ja sen oikeudellinen arviointi

Metsähallituksen toimivalta antaa kansallispuiston järjestyssääntöä koskeva päätös perustuu luonnonsuojelulain 20 §:ään. Luonnonsuojelulain perusteella järjestyssäännössä annetaan alueen käytölle tarpeelliset rajoitukset, jotka voivat koskea liikkumista, leiriytymistä, maihinnousua sekä veneen, laivan tai muun kulkuneuvon pitämistä. Liikkumis- ja maihinnousukiellon tai -rajoituksen edellytyksenä on, että alueen eläimistön tai kasvillisuuden säilyminen sellaista vaatii.

Valituksenalaisen päätöksen jaksossa "Itäisen Suomenlahden kansallispuiston järjestyssääntö" on todettu: "Kansallispuiston alueen muodostavat perustamislain määrittelemän kartan osoittaman rajauksen sisällä olevat valtion omistamat maa-alueet sekä siihen myöhemmin liitetyt alueet. Tämä järjestyssääntö koskee myös mahdollisia muita alueita, jotka liitetään kansallispuistoon tämän järjestyssäännön vahvistamisen jälkeen." Päätökseen on liitetty kartta Itäisen Suomenlahden kansallispuistosta, johon on merkitty päätöksessä yksilöidyt rajoitusalueet. Liitekartan mukaan Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon kuuluu muun muassa tila Länsituuli 285-422-7-249, joka ei sijaitse Itäisen Suomenlahden kansallispuiston rajojen sisäpuolella eikä rajoitu kansallispuistoon.

Kuutsalon Erämiehet ry on vaatinut kyseisen tilan poistamista valituksenalaisen päätöksen liitekartasta. Valittaja on muun ohella viitannut hoito- ja käyttösuunnitelmassa esitettyihin karttoihin (HKS s. 66 ja 67).

Kansallispuiston järjestyssääntö koskee lähtökohtaisesti koko kansallispuiston aluetta. Hallinto-oikeus toteaa, että valituksenalaisen päätöksen liitekartassa ei ole voitu määritellä oikeudellisesti sitovalla tavalla sitä, mitkä alueet kuuluvat Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon. Siitä, mitkä alueet luetaan kuuluvaksi Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon, säädetään eräiden valtion omistamien alueiden muodostamisesta kansallispuistoiksi ja luonnonpuistoiksi annetulla lailla sekä luonnonsuojelulailla. Itäisen Suomenlahden kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma on hyväksytty vuonna 2012 ja kartat, joihin valittaja on viitannut, ovat vuodelta 2007, jolloin tämän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät kyseisistä kartoista ilmene. Järjestyssäännön hyväksymispäätöksellä ei voida eikä ole voitu lisätä tai poistaa kansallispuistoon kuuluviksi määriteltyjä alueita. Näin ollen myöskään hallinto-oikeus ei valituksenalaista asiaa ratkaistessaan voi ottaa kantaa kansallispuiston rajaukseen.

Valituksessa on lisäksi tuotu esiin, että järjestyssäännön liitekartat ovat mittasuhteiltaan, tarkkuudeltaan ja laadultaan erittäin heikkolaatuisia, koska niistä ei erota kaikkia kansallispuistoon kuuluvia maa-alueita, joita järjestyssäännön kohdassa 1.2. mainitut liikkumisrajoitukset voivat koskea. Hallinto-oikeus katsoo, että vaikka yksittäiset saaret tai luodot ovat vaikeasti havaittavissa liitekartalta, päätöksen kohdassa 1.2. on riittävän yksiselitteisesti määritelty ne alueet, joita maihinnousurajoitukset koskevat. Näin ollen päätöksestä käy hallintolain 44 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla selvästi ilmi, miten asia on ratkaistu. Valituksenalainen päätös ei ole lainvastainen päätöksen liitekarttojen mittakaavan vuoksi.

Kuutsalon Erämiehet ry on lisäksi vaatinut valituksenalaisen päätöksen muuttamista siten, että sovelletuksi säädökseksi lisätään asetus 583/1991 ja käsite "paikallinen asukas" määritellään kuten Lemmenjoen kansallispuiston järjestyssäännössä.

Hallinto-oikeus toteaa, että valituksenalainen päätös ei ole lainvastainen sen vuoksi, ettei kansallispuiston perustamisasetusta (932/1981) koskevia säädösmuutoksia ole mainittu päätöksessä. Säädösmuutoksia ei ole tarpeen mainita päätöksessä, koska lähtökohtaisesti sovelletaan aina voimassaolevaa säädöstä.

Kansallispuiston järjestyssäännön antamista koskevalla päätöksellä ei myöskään voida sitovasti määritellä paikallisen asukkaan käsitettä, koska paikallisen asukkaan määrittelyssä on kysymys eräistä valtion omistamille alueille perustetuista kansallispuistoista ja luonnonpuistoista annetun asetuksen 3 §:n 2 momentin (583/1991) tulkinnasta.

Valituksenalaista päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä tässä pykälässä ja 75 §:ssä säädetään asianosaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Pykälän 2 momentin mukaan harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu ja hallintolainkäyttölain 74 § huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että Kuutsalon Erämiehet ry (= = =) joutuvat pitämään nyt kyseessä olevassa asiassa aiheutuneet oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Luonnonsuojelulaki 10 § 1 momentti

Laki eräiden valtion omistamien alueiden muodostamisesta kansallispuistoiksi ja luonnonpuistoiksi 1, 9 ja 10 §

Hallintolainkäyttölaki 22 § ja 51 § 2 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Riikka Tiainen, Terhi Vanala ja Tarja Kangasmaa, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

1) Suomen riistakeskus on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan sekä uudistanut asiassa aiemmin esittämänsä vaatimukset. Vaatimustensa tueksi Suomen riistakeskus on viitannut asiassa aiemmin lausumaansa sekä esittänyt muun ohella seuraavaa:

Suomen riistakeskus ei ole viranomainen. Sitä ei mainita valtioneuvoston asetuksen (1267/2014) 2 §:ssä, jossa luetellaan maa- ja metsätalousministeriön toimialan virastot, laitokset ja muut toimielimet.

Hallinto-oikeus on perusteluissaan maininnut julkisen edun, mutta kyse on nimenomaan yleisestä edusta. Osittain on kysymys myös kansalaisten ja paikallisten asukkaiden metsästyslain 7, 9 ja 24 §:ssä mainitusta oikeudesta.

Jokaisella on perustuslain mukaan oikeus hyvään hallintoon. Tämä ei ole toteutunut nyt kyseessä olevassa asiassa eikä hallinto-oikeuden päätöksessä. Tämäkin on ymmärrettävä ainakin osittain riistatalouden yleiseen etuun liittyvänä asiana.

Suomen riistakeskuksen vastuulle on säädetty riistahallintolain 2 §:ssä 2 momentissa 1–10 kohdissa määritellyt tehtävät. Näistä 1 kohdassa sekä 2–6 ja 8–10 kohdissa määritellyt tehtävät edellyttävät entistä parempaa yhteistyötä Metsähallituksen kanssa myös suojelualueilla ja ovat osittain yleiseen etuun liittyviä.

Suomen riistakeskuksen valvottavana oleva riistatalouden yleinen etu on moniulotteinen. Suomen riistakeskus tarvitsee mahdollisuuden saattaa riistatalouteen liittyvien viranomaispäätösten lainmukaisuus valitusteitse arvioitavaksi.

Metsähallituksen lainsäädännössä mainittuihin tehtäviin ei kuulu riistavahinkojen ennaltaehkäisy tai riistatalouden yleisen edun valvonta tai yhteiskunnan riistaan liittyvien intressien huomioiminen hallintopäätöksissä. Tämä korostaa Suomen riistakeskuksen valitusoikeuden tarvetta.

Suomen riistakeskuksella on valitusoikeus ensisijaisesti hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentin perusteella. Toissijaisesti Suomen riistakeskuksella on valitusoikeus hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentin perusteella, koska riistahallintolailla säädetty Suomen riistakeskuksen toiminta rinnastuu viranomaistoimintaan. Valitusoikeus on riistahallintolain 2 §:n 2 momentin 1, 2–6 ja 8–10 kohdissa olevien tehtävien mukainen ja valvottavana olevan yleisen edun vuoksi tarpeen.

2) Kuutsalon Erämiehet ry on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Metsähallituksen päätökset kumotaan siltä osin kuin Metsähallituksen päätöksen liitekarttaan on merkitty, että kiinteistö Länsituuli (285-422-7-223) kuuluu kansallispuiston alueeseen.

Metsähallituksen päätökseen on merkitty lainvastaisesti järjestyssäännön liitekartan ensimmäiselle sivulle sinisellä värillä kansallispuiston alueeksi Kirkonmaa-saarella sijaitseva kiinteistö Länsituuli. Kiinteistö ei sijaitse lailla (674/1981) perustetun kansallispuiston rajojen sisäpuolella, eikä se edes rajoitus siihen. Ympäristöministeriö on vahvistanut kartan.

Luonnonsuojelulain 76 §:n mukaan ennen lain voimaantuloa (1997) perustettujen luonnonsuojelualueiden perustamissäädökset ja päätökset jäävät voimaan. Siten lain 674/1981 (Laki eräiden valtion omistamien alueiden muodostamisesta kansallispuistoiksi ja luonnonpuistoiksi) 1 §, 6 § ja 9 § mukaiset rajaukset Itäisen Suomenlahden kansallispuiston osalta ovat voimassa, eikä niitä säädöksiä ole kumottu tai muutettu.

Hallituksen esityksessä laiksi luonnonsuojelulain muuttamisesta (HE 99/2011 vp) ehdotetaan muutoksia vain luonnonsuojelulain valtionmaiden luonnonsuojelualueita koskeviin säännöksiin, ei lain 674/1981 säännöksiin. Mainitun hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on lisäksi esitetty seuraavaa: "Yleiset vesialueet koostuvat noin 2,5 miljoonan hehtaarin laajuisista yhtenäisistä vesialueista, eikä luonnonsuojelualueiden mahdollisia laajennusalueita voida erottaa tästä aluekokonaisuudesta vastaavalla tarkkuudella kuin suojeltavia maa-alueita. Pykälässä ehdotetaankin, että yleiset vesialueet jäisivät hakemusmenettelyn ulkopuolelle. Yleisille vesialueille sijoittuvia luonnonsuojelualueita laajennettaisiin siten samassa järjestyksessä kuin niiden perustaminen on tapahtunut."

Itäisen Suomenlahden kansallispuisto sijaitsee nimenomaan rajausalueiltaan lähes kokonaan yleisillä vesialueilla, joten sen laajentaminen tapahtuu uudella laajennuslailla säädösteitse joskus aikanaan, jos se katsotaan tarkoituksenmukaiseksi toimeksi tulevaisuudessa. Siten kansallispuiston rajausalueen ulkopuoliset alueet eivät kuulu kansallispuistoon.

Lain 674/1981 6 §:n mukaan laissa tarkoitettujen luonnonsuojelualueiden rajat muuta valtionmaata vastaan on määrättävä ja merkittävä maastoon maanmittaustoimituksessa. Rajan paikasta aiheutuvan mahdollisen erimielisyyden ratkaisee valtioneuvosto. Valtioneuvoston päätökseen ei saa hakea muutosta.

Lakiin 674/1981 liittyy kartta, josta ilmenee tuolla lailla perustetun Itäisen Suomenlahden kansallispuiston rajaus alueineen. Kyseinen kansallispuiston rajausalue on edelleen samanlainen kuin vuonna 1981, minkä voi havaita vertaamalla Kymenlaakson liiton maakuntakaavakarttoja, jotka ovat ympäristöministeriön vahvistamia virallisia ja oikeusvaikutteisia karttoja. Näissä kartoissa ei ole merkitty kiinteistöä Länsituuli kansallispuiston alueeksi.

Koska kiinteistö Länsituuli ei rajaudu kansallispuistoon, sitä ei ole voitu liittää osaksi kansallispuistoa.

Hallinto-oikeus ei ole ottanut kantaa kansallispuiston rajausasiaan, vaikka hallintolain mukaan päätökset on perusteltava niin, että ratkaisuun vaikuttavat seikat ja selvitykset on mainittava sovellettujen säännösten lisäksi osana asian ratkaisua siten, että niistä selviää päätöksen tosiasialliset seikat.

Metsähallitus ja ympäristöministeriö ovat tehneet päätöksensä vajavaisten tietojen pohjalta. Viranomaisen virhe tulee ottaa huomioon oikeudenkäyntikuluratkaisussa.

Metsähallitus on valitusten johdosta antamassaan lausunnossa vaatinut, että Suomen riistakeskuksen valitus ensisijaisesti jätetään tutkimatta tai toissijaisesti hylätään ja Kuutsalon Erämiehet ry:n valitus hylätään. Lisäksi Metsähallitus on viitannut asiassa aiemmin lausumaansa sekä esittänyt muun ohella seuraavaa:

Järjestyssääntöön kootaan alueen käyttöä koskevia määräyksiä ja toisaalta siinä voidaan antaa lisärajoituksia. Järjestyssäännössä ei ole kuitenkaan välttämätöntä seurata sanatarkasti kyseistä aluetta koskevien lakien ja asetusten tekstiä. Nämä säännökset ovat voimassa suoraan siten kuin kyseisessä säädöksessä on säädetty.

Metsähallituksen päätöstä ei ole kohdistettu Suomen riistakeskukseen, eikä se välittömästi vaikuta Suomen riistakeskuksen oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun. Suomen riistakeskus ei ole luonnonsuojelulain 61 §:n 3 momentissa tarkoitettu paikallinen tai alueellinen yhteisö, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun edistäminen. Suomen riistakeskuksen valtakunnallinen edunvalvontaintressi ei merkitse kyseessä olevassa asiassa myöskään sitä, että sitä olisi pidettävä asianosaisena. Näin ollen Suomen riistakeskuksella ei ole valitusoikeutta luonnonsuojelulain 61 §:n 3 momentin eikä hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentin perusteella.

Suomen riistakeskuksella ei ole viranomaistehtäviä nyt käsillä olevassa asiassa. Hallintolainkäyttölain hallituksen esityksen (HE 217/1995 vp, s. 39) 6 §:n 2 momentin yksityiskohtaisten perustelujen mukaan viranomaiskäsitettä tulee tulkita suppeasti tässä yhteydessä, sillä ollakseen momentissa tarkoitettu valitukseen oikeutettu viranomainen kyse on oltava erityisen tärkeän julkisen intressin valvomisesta eikä viranomaisen yleinen valvontavelvollisuus vielä riittäisi valitusoikeuden perusteeksi.

Valtakunnallista edunvalvontaintressiä ei ole oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa katsottu asianosaisuutta perustavaksi seikaksi. Osapuolten välisen yhteistyön tarpeellisuus ja hyödyllisyys ei perusta valitusoikeutta. Järjestyssäännön vahvistamisessa ei ole kyse riistatalouteen liittyvästä asiasta. Riistahallintolain 2 §:n 1 ja 2 momenttien erottelulla julkisiin hallintotehtäviin ja muihin riistatalouden yleistä etua valvoviin tehtäviin ei ole asiassa ylipäätänsä merkitystä. Riistakeskukselle ei ole lainsäädännöllä perustettu valitusoikeutta. Suomen riistakeskuksella ei ole valitusoikeutta hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentin perusteella.

Metsähallitus on viitannut Suomen riistakeskuksen asianosaisuuden osalta korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen KHO 2016:87.

Luonnonsuojelulain 22 §:n säännös alueen liittämisestä luonnonsuojelualueeseen koskee myös ennen lain voimaantuloa perustettuja luonnonsuojelualueita. Kyseessä olevan tilan kauppakirjassa on maininta “määräala ostetaan luonnonsuojelutarkoituksiin liitettäväksi Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon (KPU050007). Kohde on Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman Metso-kohde." Kiinteistö on hankittu luonnonsuojelutarkoitukseen luonnonsuojelulain voimaantulon jälkeen, joten kiinteistötoimitus tai hakemusmenettely alueen liittämiseksi suojelualueeseen ei ole ollut tarpeen.

Kiinteistöllä ei myyjän antaman ja kauppakirjaan kirjatun tiedon mukaan suojelutarkoituksiin hankinnan ajankohtana ole ollut voimassa olevia metsästysvuokrasopimuksia. Kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen Metsähallituksen tietoon tullut metsästysvuokrasopimus Kuutsalon Erämiehet ry:n kanssa on irtisanottu metsästyslaissa säännellyllä tavalla 27.1.2009. Kyseinen suojelualueen laajennus on selkeästi erotettavissa oleva maa-alue. Tarvetta säädösteitse tapahtuvaan liittämiseen ei ole ollut.

Koska alue on tullut osaksi kansallispuistoa, sille on tullut luonnonsuojelulain 18 ja 20 §:n mukaisesti antaa järjestyssääntö.

Asiassa ei ole hallintolainkäyttölain mukaisia perusteita määrätä Metsähallitusta vastaamaan Kuutsalon Erämiehet ry:n oikeudenkäyntikuluista.

Suomen riistakeskus on vastaselityksessään riistahallintolain esitöihin (HE 237/2010 vp) viitaten esittänyt muun ohella, että Suomen riistakeskuksella on koko maan kattava aluetoimistojen verkosto ja se on alueellinen ja paikallinen toimija. Riistahallintolain 1 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa viitataan myös luonnonsuojeluun Suomen riistakeskuksen tehtävänä. Tulokaslajien kuten villiminkin ja supikoiran pyynti on luonnonsuojelua, josta huolehtiminen kuuluu riistakeskuksen tehtäviin. Kansallispuiston järjestyssääntö vaikuttaa riistakeskukselle asetettujen tehtävien hoitoon. Nyt kyseessä oleva asia on erilainen kuin korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisema asia, johon Metsähallitus on lausunnossaan viitannut.

Kuutsalon Erämiehet ry on vastaselityksessään edelleen perustellut sitä, että kysymyksessä olevaa kiinteistöä ei ole voitu liittää osaksi kansallispuistoa, sekä kysynyt, miten erimielisyys kansallispuiston rajoista voidaan ratkaista, kun sitä ei voida ratkaista Metsähallituksen päätöksellä, ympäristöministeriön vahvistamispäätöksellä tai hallinto-oikeuden päätöksellä. Lisäksi yhdistys on vaatinut Metsähallitusta vastaamaan yhdistyksen oikeudenkäyntikuluista.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus hylkää Metsähallituksen vaatimuksen Suomen riistakeskuksen valituksen tutkimatta jättämisestä.

2. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut Suomen riistakeskuksen valituksen ja hylkää sen.

3. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian Kuutsalon Erämiehet ry:n valituksesta. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta.

4. Kuutsalon Erämiehet ry:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Suomen riistakeskuksella on valitusoikeus päätöksestä, jolla hallinto-oikeus on jättänyt sen valituksen tutkimatta valitusoikeuden puuttumisen vuoksi. Muutakaan perustetta, jonka nojalla valitus olisi jätettävä tutkimatta, ei ole.

2. Hallinto-oikeuden on ratkaisustaan ilmenevien perustelujen ja siinä mainittujen lainkohtien nojalla tullut jättää valitus tutkimatta. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita.

3. Kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita.

4. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, yhdistykselle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Tuomas Lehtonen, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Taina Pyysaari. Asian esittelijä Liisa Selvenius-Hurme.