Muu päätös 2990/2017

Asia Jätelain mukaista hallintopakkoa koskeva valitus

Valittaja A

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 21.3.2016 nro 16/0237/5

Asian aikaisempi käsittely

Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunta on 9.6.2015 (§ 100) päättänyt määrätä A:n siivoamaan kiinteistöltä 257-442-1-24 sinne puoliksi uponneen proomun, sen kyydissä olevan Åkerman H3B -kaivinkoneen sekä muut metalli- ym. jätteet proomun päältä luvalliselle vastaanottajalle 31.7.2015 mennessä.

Toimenpiteen laiminlyönnin varalle on asetettu uhkasakkolain 14 §:n mukainen teettämisuhka, jossa määrätyn toimenpiteen laiminlyönti johtaa sen teettämiseen laiminlyöjän kustannuksella. Päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Päätöksen perustelujen mukaan asia on ollut vireillä vuodesta 2008 lähtien. Proomun ja sen päällä olevan kaivurin jättäminen ympäristöön on selkeästi jätelain vastaista roskaamista. Teettämisuhan asettaminen on tarpeen asian enemmän pitkittämisen välttämiseksi. Proomun ruostuessa lisää ja mahdollisesti upotessa voi sen päällä oleva kaivuri pudota syvälle satama-altaaseen, jolloin tilanne pahenee entisestään.

Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunta on 25.8.2015 (§ 130) päättänyt panna A:lle määräämänsä teettämisuhan täytäntöön. Päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.

Päätöksen perustelujen mukaan A ei ole ryhtynyt ympäristönsuojeluviranomaisen tekemästä määräyksestä ja teettämisuhan asettamisesta huolimatta minkäänlaisiin toimiin tilanteen korjaamiseksi. Huomioon ottaen sen, että vastuu asiasta on ollut velvoitetulla tiedossa jo vuodesta 2009 lähtien, ei ole perusteita enää lykätä viranomaispäätöksiä asiassa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valitukset rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksistä sekä hänen vaatimuksensa oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Hallinto-oikeus on perustellut ratkaisuaan seuraavasti:

Sovellettavat oikeusohjeet

Jätelain (1072/1993) 19 §:n mukaan ympäristöön ei saa jättää roskaa, likaa eikä käytöstä poistettua konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä siten, että siitä voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle, epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä tai niihin rinnastettavaa muuta vaaraa tai haittaa (roskaamiskielto).

Jätelain (1072/1993) 20 §:n 1 momentin mukaan roskaaja on velvollinen puhdistamaan roskaantuneen alueen.

Jätelain (1072/1993) 21 §:n 1 momentin mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi määrätä roskaajan tai muun puhdistamiseen velvollisen puhdistamaan roskaantuneen alueen.

Jätelain (1072/1993) 58 §:n 1 momentin mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi tehostaa tämän lain perusteella antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai että toiminta keskeytetään tai kielletään.

Mainitun pykälän 2 momentin mukaan uhkasakkoa, teettämisuhkaa ja keskeyttämisuhkaa koskevassa asiassa noudatetaan muutoin, mitä uhkasakkolaissa säädetään.

Jätelain (1072/1993) 67 §:n mukaan muun ohella lain 21 ja 58 §:n nojalla tehtävässä päätöksessä voidaan määrätä, että päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.

Uhkasakkolain 10 §:n 1 momentin mukaan uhkasakon asettanut viranomainen voi tuomita uhkasakon maksettavaksi, jos päävelvoitetta ei ole noudatettu eikä noudattamatta jättämiseen ole pätevää syytä. Edellytyksenä uhkasakon tuomitsemiselle maksettavaksi on, että uhkasakon asettamista koskeva päätös on lainvoimainen, jollei päätöstä ole säädetty tai määrätty noudatettavaksi muutoksenhausta huolimatta.

Uhkasakkolain 14 §:n 1 momentin mukaan teettämisuhka asetetaan määräämällä päävelvoite noudatettavaksi uhalla, että tekemättä jätetty työ tehdään laiminlyöjän kustannuksella.

Uhkasakkolain 15 §:n 1 momentin mukaan teettämisuhan ja keskeyttämisuhan määrää täytäntöön pantavaksi uhan asettanut viranomainen noudattaen, mitä uhkasakosta 10 §:n 1 momentissa ja 13 §:ssä säädetään.

Uhkasakkolain 15 §:n 2 momentin mukaan tekemättä jätetty työ saadaan tehdä tai työnteko tai muu toiminta keskeyttää taikka laitteen tai muun esineen käyttö estää siitä huolimatta, että 1 momentissa tarkoitettuun päätökseen haetaan muutosta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.

Asian taustaa ja asiassa saatu selvitys

Asiassa on kyse kiinteistöllä 257-442-1-24 sijaitsevan puoliksi uponneen proomun ja sen kyydissä olevien Åkerman H3B -kaivinkoneen ja sekalaisen metallitavaran aiheuttamasta roskaantumisesta.

A:ta oli kehotettu 26.11.2008 poistamaan proomu ja kaivinkone satama-alueelta. Velvoite proomun ja kaivinkoneen poistamiseen oli asetettu Kirkkonummen kunnan lupa- ja valvontajaoston päätöksellä 20.1.2009 § 3. Uponnut proomu ja kaivinkone oli määrätty poistettavaksi vappuun 2009 mennessä, mutta niitä ei määräyksen johdosta ollut poistettu. Saman asian käsittelyä on jatkettu valituksenalaisissa päätöksissä.

Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen 9.6.2015 § 100 mukaan proomun ja kaivurin nykytilanne on käyty toteamassa 5.5.2015. Tarkastuksella havaittiin, että proomu ilmeisesti nojaa uponneesta päästään satama-altaan pohjaan, koska proomun asento ei ole viime vuosina merkittävästi muuttunut. Proomun päällä on sekalaista metallitavaraa.

Oikeudellinen arviointi

Asiakirjojen mukaan A:lle on lähetetty kuulemiskirje tavallisena kirjeenä asian aiemmassa vaiheessa 11.12.2008 sekä kuultaessa häntä ennen valituksenalaisten päätösten tekemistä 8.5.2015 ja 4.8.2015. Kun otetaan huomioon lautakunnan esittämä selvitys kirjeiden lähettämisestä, hallinto-oikeudella ei ole aihetta epäillä, etteikö A olisi saanut kirjeitä tiedokseen. A:lle on siten varattu mahdollisuus selityksen antamiseen asian jokaisessa vaiheessa ja kuuleminen on suoritettu uhkasakkolain 22 §:n ja hallintolain 34 §:n 1 momentin edellyttämällä tavalla.

Proomun ja sen päällä olevan kaivinkoneen ja metallitavaran jättäminen satama-altaaseen on jätelain (1072/1993) 19 §:n tarkoittamaa roskaamista, sillä siitä voidaan katsoa aiheutuneen epäsiisteyttä, maiseman rumentumista ja viihtyisyyden vähentymistä. A ei ole kiistänyt jättäneensä proomua ja kaivinkonetta altaaseen. A:ta on asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella pidettävä jätelain (1072/1993) 20 §:n 1 momentin tarkoittamana roskaajana. Mainitun säännöksen mukaan roskaaja on velvollinen puhdistamaan roskaantuneen alueen. Kunta on siten voinut määrätä A:n poistamaan proomun ja sen päällä olevan kaivinkoneen ja metallitavaran uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään A:n kustannuksella. Sillä, ettei A mahdollisesti ole proomun ja kaivinkoneen omistaja, ei jätelain mukaisen määräyksen antamisen kannalta ole oikeudellista merkitystä.

Koska lautakunnan 9.6.2015 antamaa määräystä on määrätty noudatettavaksi muutoksenhausta huolimatta ja koska valitusviranomainen ei ole toisin määrännyt, lautakunta on voinut 25.8.2015 päätöksellään panna teettämisuhan täytäntöön havaittuaan, että velvoitetta ei ollut noudatettu määräaikaan mennessä.

Lautakunnan päätöksiä ei ole syytä muuttaa.

Kun otetaan huomioon asiassa annettu ratkaisu ja hallintolainkäyttölain 74 §, ei ole kohtuutonta, että valittaja joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Uhkasakkolaki 24 § 1 momentti

Jätelaki (646/2011) 149 § 1 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Markku Setälä, Taina Pyysaari ja Jonna Konstari. Esittelijä Joonas Ahtonen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja rakennus- ja ympäristölautakunnan päätökset kumotaan. Päätösten täytäntöönpano on kiellettävä. Kirkkonummen kunta on velvoitettava korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen.

A on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Jätelain säännöksiä ei voida soveltaa A:han. Hän ei ole omistanut asiaan liittyviä ponttoneita ja kaivinkonetta. Ne on aikaisemmin omistanut Kaivuumyyrä Oy. Viime vuosikymmenen puolen välin tienoilla ne ovat siirtyneet B:n omistukseen velan kuittaamiseksi.

Omistajuus on todettu jo 19.12.2007 esitutkintapöytäkirjassa, Raaseporin käräjäoikeuden tuomiossa 9.7.2009 n:o 09/651 ja Turun hovioikeuden tuomiossa 20.9.2010 Nro 2130 diaarinumero R 09/1992. Nämä vahvistavat sen, että laitteista huolehtiminen ei ole kuulunut A:lle.

Hän on käytännössä huolehtinut niiden kunnosta siinä ominaisuudessa, että hänen on pitänyt tehdä niillä töitä niiden omistajalle, B:lle. A on omistanut vain osan ponttonilla olleesta irtaimistosta, kuten pienet kanisterit, työkalut, akun ja aggregaatin.

A on jättänyt alkujaan ponttonin kaivinkoneineen toiseen paikkaan Kirkkonummella ankkuroituna ja suurelta osin maalla. Siinä on ollut kaksi tukijalkaa molemmilla sivuilla pystyssä, jotta ponttoni ei pääsisi liikkumaan. Näistä A:n varotoimenpiteistä huolimatta ponttoni on jostain syystä päässyt irti ja lähtenyt ajelehtimaan Strömsbynlahdelle. Ruoppauskaluston on viimeisimpään sijoituspaikkaansa vienyt pelastuslaitos, joka olisi voinut toimia asiassa toisin.

Koska A ei siis ole jättänyt kalustoa minnekään roskaamistarkoituksessa, hän ei ole ollut velvollinen siirtämään ruoppauskalustoa muualle. Ympäristön roskaaja on tässä tilanteessa ollut pelastuslaitos. Vaihtoehtoisesti olisi tullut velvoittaa ruoppauskaluston oikea omistaja, B, hinauttamaan kalustonsa muualle, sopivaksi katsomaansa paikkaan.

Raaseporin käräjäoikeus päätti hylätä syytteen ympäristön turmelemisesta. Syyttäjä valitti asiasta Turun hovioikeuteen, joka tuomitsi A:n ympäristön turmelemisesta 50 päiväsakkoon. Hovioikeus katsoi, että A:lta oli huomioiden hänen kokemuksensa ruoppausalalta voitu korostuneesti edellyttää mahdollisten ympäristöhaittojen huomioon ottamista ja koska hän ei ollut niin tehnyt, hän oli syyllistynyt törkeästä huolimattomuudesta ympäristön turmelemiseen.

A oli nähnyt paljon vaivaa ruoppauskaluston turvaamiseksi huolimatta siitä, että hänellä oli ollut vakavia terveysongelmia syksystä 2008 lukien.

A on jo saanut tähän asiaan liittyen tuomion. Olisi kohtuutonta tuomita hänet samasta asiasta uudelleen, jolloin hänelle tulisi oletettavasti maksettavaksi kymmenien tuhansien eurojen kustannus. Uusi seuraamus samasta asiasta rikkoisi ne bis in idem -kieltoa, koska käytännössä hänelle tulisi samasta ongelmatilanteesta kaksi sanktiota. Tällöin rikottaisiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan mukaista kieltoa syyttää ja rangaista kahdesti samassa asiassa.

Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunta on antanut lausunnon, jossa se on esittänyt että valitus ja muut vaatimukset hylätään.

A on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

3. Lausuminen Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnan päätösten täytäntöönpanon keskeyttämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. Jätelaki (646/2011, uusi jätelaki) on tullut voimaan 1.5.2012. Mainitulla lailla on kumottu jätelaki (1072/1993, vuoden 1993 jätelaki). Uuden jätelain 149 §:n 1 momentin mukaan tämän lain voimaan tullessa vireillä olevat asiat käsitellään tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen on tehnyt valituksen kohteena olevat päätöksensä teettämisuhan asettamisesta ja täytäntöönpanosta uuden jätelain ollessa voimassa. Teettämisuhan asettamiseen ja tuomitsemiseen sovelletaan näin ollen uutta jätelakia ja sen 129 §:n viittaussäännöksen nojalla uhkasakkolain säännöksiä, vaikka päävelvoitteen asettamisen perusteena olevat teot tai laiminlyönnit ovatkin tapahtuneet vuoden 1993 jätelain voimassa ollessa.

Uhkasakkolaissa säädetyillä välillisillä hallintopakkokeinoilla pyritään siihen, että asianosainen itse täyttäisi laiminlyömänsä velvoitteen. Välillisiä hallintopakkokeinoja ovat uhkasakko, teettämisuhka ja keskeyttämisuhka.

Kuten korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisusta KHO 2016:96 ilmenee, uhkasakkolain mukainen teettämisuhka ei ole rangaistusluonteinen seuraamus eikä teettämisuhan asettaminen tai täytäntöönpano sen vuoksi voi olla vastoin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa tarkoitettua kaksoisrangaistavuuden eli ne bis in idem -kieltoa. Hovioikeuden tuomiossa määrätty rangaistus ei siten estä teettämisuhan täytäntöönpanoa.

Edellä lausutuilla perusteilla ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

2. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

3. Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei täytäntöönpanon kieltämistä koskevista vaatimuksista ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Kari Tornikoski. Asian esittelijä Marko Nurmikolu.