Muu päätös 3502/2018

Asia Valitukset vesilain mukaisessa korvausasiassa ja oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevat vaatimukset

Valittajat 1. A
2. B
3. C
4. Helsingin Satama Oy ja Liikennevirasto
5. D ja E sekä F

Päätös, jota valitukset koskevat

Vaasan hallinto-oikeus 26.10.2016 nro 16/0244/2

Asian aikaisempi käsittely

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 6.11.2013 n:ot 218-236/2013/2 määrännyt Helsingin Satamalle (aikaisemmin Helsingin kaupungin liikelaitos) ja Liikennevirastolle (aikaisemmin Merenkulkulaitos) myönnettyihin Vuosaaren sataman rakentamista ja Vuosaaren satamaan johtavan julkisen kulkuväylän perustamista koskevaan sekä Helsingin Satamalle myönnettyihin satamaan liittyviin muihin vesilain (264/1961) mukaisiin lupiin perustuvasta toiminnasta aiheutuvien vahinkojen, haittojen ja edunmenetysten korvaamisesta seuraavasti, siltä osin kuin nyt on kysymys:

Rantakiinteistöjen virkistyskäytön vaikeutuminen

Helsingin Sataman on maksettava asianomaisille oikeudenomistajille Länsi-Suomen vesioikeuden päätösten nro:t 48–52/1998/3 ja Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätösten nro:t 41/2004/1, 85/2004/3, 94/2005/3, 137/2005/3, 78/2006/3, 79/2006/3, 92/2006/3, 115/2006/3, 163/2007/3, 6/2008/3, 56/2008/3 ja 115/2008/3 lupamääräysten mukaisen toiminnan vaikutuksista rantakiinteistöjen virkistyskäytölle aiheutuneista ja aiheutuvista haitoista vuosilta 2003–2006 liitteissä 1 ja 2 esitetyt vuosikorvaukset ja kertakaikkiset korvaukset.

= = =

Vesialuevahingot

Helsingin Sataman on maksettava asianomaisille oikeudenomistajille Länsi-Suomen vesioikeuden päätösten nro:t 48–52/1998/3 ja Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätösten nro:t 41/2004/1, 85/2004/3, 94/2005/3, 137/2005/3, 78/2006/3, 79/2006/3, 92/2006/3, 115/2006/3, 163/2007/3, 6/2008/3, 56/2008/3 ja 115/2008/3 lupamääräysten mukaisen toiminnan aiheuttamasta kalastuksen tuoton alenemisesta vuosilta 2003–2006 liitteessä 3 esitetyt vuosikorvaukset.

= = =

Korvausten ja korkojen maksaminen

Korvaukset ja korot on maksettava kolmenkymmenen päivän kuluttua päätöksen antopäivästä (eräpäivä). Korvauksille on maksettava kuusi (6) prosenttia vuotuista korkoa eräpäivään saakka jäljempänä sanotun mukaisesti.

Eräpäivästä lähtien korvauksille ja eräpäivään saakka lasketuille koroille on maksettava vuotuista viivästyskorkoa, joka on seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin voimassa oleva, korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko.

Päätöksen liitteet 1–2

Liite 1: Helsingin Sataman korvaukset sataman I-vaiheen rakentamisesta aiheutuneesta rantakiinteistöjen virkistyskäytön vaikeutumisesta

Liite 1

Liite 2: Helsingin Sataman korvaukset sataman II-vaiheen rakentamisesta aiheutuneesta rantakiinteistöjen virkistyskäytön vaikeutumisesta

Liite 2

= = =

Aluehallintovirasto on perustellut päätöstään nyt kysymyksessä olevilta osin seuraavasti:

Rantakiinteistöjen virkistyskäytön vaikeutuminen

Aluehallintovirasto on katsonut, että satamahankkeen vesirakentamistöistä aiheutunut veden ravinnepitoisuuden, sameuden ja kiintoainepitoisuuden kohoaminen on aiheuttanut korvattavaa haittaa rantakiinteistöjen virkistyskäytölle vuosina 2003–2006.

Korvausten arvioinnissa on käytetty yleisesti vesi- ja ympäristöhallituksessa laadittua virkistyskäyttöluokitusta (Vesistöjen laadullisen käyttökelpoisuuden luokittaminen, Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja 20, 1988), jota on tarkennettu virkistysarvon alenemaa kuvaavilla prosenttiluvuilla seuraavasti:

Virkistyskäyttöluokka, Virkistysarvon alenema

Erinomainen I, 0 %

Hyvä II, 0 %

Tyydyttävä III, 0–30 %

Välttävä IV, 31–60 %

Huono V, 61–80 %

Sopimaton VI, 81–100 %

Vuosaaren satamahanketta koskevan vesistö- ja kalatalousselvityksen (Nurmi, P., Niinimäki, J. ja Hindsberg, S. 1996: Helsingin Satama, Vuosaaren satamahanketta koskeva vesistö- ja kalatalousselvitys) mukaan Kalkkisaarenselkä ja sen ympäristö kuuluivat Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen laatiman luokituksen mukaan v. 1996 luokkaan tyydyttävä eli vesi soveltui laadullisesti tyydyttävästi eri käyttömuotoihin. Mölandet–Musta-Hevonen välisellä merialueella veden laatuluokka oli hyvä. Ulkomerialue kuului laatuluokkaan hyvä.

Vuosaaren satamahankkeen vesistö- ja kalatalousseurannan mukaan kokonaisfosforipitoisuus pinnanläheisessä vedessä oli vuonna 2008, jolloin vesistötyöt olivat mittakaavaltaan pienehköjä, Kalkkisaarenselällä 23–39 µg/l, Mölandetin havaintoasemalla 18–42 µg/l ja Skatanselällä 19–39 µg/l. Sameus on Kalkkisaarenselällä ollut 2,8–6,4 FNU, Mölandetin havaintoasemalla 2,0–5,5 FNU ja Skatanselällä 1,9–3,7 FNU. Fosforipitoisuuden ja sameuden perusteella merialue kuului virkistyskäyttöluokkien hyvä ja tyydyttävä rajalle.

Ilman sataman ja väylän rakentamisen aiheuttamia vaikutuksia kyseisen vesialueen kelpoisuus virkistyskäyttöön on ollut hyvä–tyydyttävä, eikä muu vesialueen kuormitus ole haitannut virkistyskäyttöä. Siten satamahankkeen vesirakentamistöiden aikana todetut veden laadun haitat ovat aiheutuneet kokonaan katselmustoimitukseen määrättyjen lupapäätösten mukaisista töistä. Aluehallintovirasto on hyväksynyt toimitusmiesten esityksen ja toimitusinsinöörin lausunnon esityksen vahinkoalueista ja töiden aikaisen veden laadun muutosten aiheuttaman haitan määrästä. Aluehallintovirasto on kuitenkin katsonut tarkkailutulosten ja maastotarkastelun perusteella, etteivät satama- ja väylätyöt ole aiheuttaneet pysyvää korvattavaa haittaa rantakiinteistöjen virkistyskäytölle sedimentaation lisääntymisen vuoksi. Vuosaaren sataman ja voimalaitosten käytön aikaisessa vesistötarkkailussa ei myöskään ole havaittu pinnan läheisen veden sameustason nousua. Korvauksia virkistyskäyttöhaitoista on määrätty vain kiinteistöille, jotka ovat olleet Vuosaaren sataman ja satamaan johtavan väylän rakentamisen aikana virkistyskäytössä.

Satamahankkeen vesirakennustöistä on aiheutunut vuosina 2003–2006 veden laadun heikentymisen vuoksi 20–100 %:n haitta sataman lähialueen rantakiinteistöjen vesistösidonnaiselle virkistyskäytölle. Haitta-asteet on esitetty kartalla liitteessä 5.

Aluehallintovirasto on katsonut, että Pikku Niinisaaren niille ranta-alueille, jotka ovat olleet lähimpänä kulkureittejä, on aiheutunut satamahankkeen vesirakentamistöihin liittyvästä alusliikenteestä korvattavaa haittaa vuosina 2003–2006. Vaikka proomujen aiheuttamat aallot eivät ole olleet niin suuria, että ne olisivat vaurioittaneet rantarakenteita, on jatkuvan proomuliikenteen aiheuttama aallokko ollut omiaan häiritsemään rantakiinteistöjen virkistyskäyttöä muuten suojaisessa sisäsaaristossa. Proomuliikenne on sisältynyt sitä koskevien lupien hakemussuunnitelmiin. Aluehallintovirasto on katsonut proomuliikenteestä aiheutuneen rantakiinteistöjen virkistyskäytön vaikeutumista, joka on vesilain 11 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan korvattava haitta. Toimitusmiesten esityksestä poiketen aluehallintovirasto on tarkistanut toimitusmiesten esittämiä haittaprosentteja. Aluehallintovirasto on katsonut alusliikenteestä aiheutuneen vuonna 2003 haittaa kyseisten rantojen virkistyskäytölle 5 %, vuonna 2004 30 %, vuonna 2005 6 % ja vuonna 2006 15 %. Haitta-alue on esitetty kartalla liitteessä 6.

Toimitusmiesten esityksen mukaisesti vuoden 2006 haitoista 40 % on katsottu aiheutuneen sataman rakentamisen I-vaiheen ja 60 % II-vaiheen vesistörakentamistöistä.

Aluehallintovirasto on katsonut, että sataman rakentaminen on aiheuttanut korvattavaa maisemallista haittaa lähialueen rantakiinteistöille. Vesilain mukaisten lupien nojalla tapahtuneesta Vuosaaren sataman rakentamisesta on aiheutunut korvattavaa maisemallista haittaa sellaisille enintään noin 700 metrin päässä satamasta virkistyskäytössä oleville kiinteistöille, joilta on suora näköyhteys satamaan ja joille on aiheutunut sataman tai laivaväylän rakentamisesta muutakin korvattavaa haittaa. Ennen sataman rakentamista alueella toimi telakka siihen liittyvine rakenteineen ja laitteineen. Sataman vieressä on myös Vuosaaren voimalaitos kivihiilen varmuusvarastoineen. Välimatka telakka-alueelta Pikku Niinisaareen ja Mölandetiin oli noin 1,5 km. Vuosaaren sataman rakentaminen on siirtänyt rantaviivaa noin kilometrin aikaisempaa ulommaksi merialueelle, ja etäisyys satamasta lähimpiin saariin on nyt muutamia satoja metrejä. Mainitut saaret ovat olleet virkistyskäytössä jo ennen telakan ja sataman rakentamista. Aluehallintovirasto on tarkastuksellaan todennut, että satamasta aiheutuu merkittävää maisemallista haittaa kyseisellä etäisyydellä ja sitä lähempänä sijaitseville virkistyskäytössä oleville rantakiinteistöille.

Aluehallintovirasto on muuttanut toimitusmiesten esittämän kiinteistön vesistösidonnaisen virkistysarvon laskentatavan ja rantakiinteistöjen maapohjan hinnan vastaamaan viimeaikaista korvauskäytäntöä.

Toimitusmiesten esityksessä vesiharrasteiden ja vesiympäristön virkistysarvon merkityksen on katsottu olevan niin keskeisen meren äärellä ja saaristossa sijaitseville rantakiinteistöille, että ne muodostavat rantakiinteistön virkistysarvon kokonaan. Aluehallintovirasto on katsonut, että myös maaharrasteet vaikuttavat kyseisen merialueen rantakiinteistöjen virkistysarvoon. Viimeaikaisessa korvauskäytännössä järvi- ja merialueen virkistysarvon on katsottu määräytyvän samalla tavalla. Paikalliset olosuhteet otetaan huomioon tontin nykyarvon ja vesistösidonnaisen virkistyskäytön rahallisessa arvossa. Ihannetontin virkistysarvonmuodostuksen on katsottu olevan seuraava:

Ihannetontin virkistysarvonmuodostuksen osat, Arvonmuodostuksen osien jakautuminen, Osuus

Vesiharrasteet, Saunominen 18 % Uiminen 10 % Kalastus 5 % Veneily 7 %, Yhteensä 40%

Vesiympäristön virkistysarvo, Rannalla oleilu 11 %, Vesimaisema 27 %, Yhteensä 38 %

Maaharrasteet, Yhteensä 22 %

Vedenlaatuhaitta ja töiden aikainen alusliikennehaitta ovat vaikuttaneet vesiharrasteiden osuuteen eli 40 %:iin tontin vesistösidonnaisesta virkistysarvosta.

Maisemahaitta on vaikuttanut vesiympäristön virkistysarvon vesimaisemaosuuteen eli 27 %:iin tontin vesistösidonnaisesta virkistysarvosta.

Maanmittauslaitoksen kauppahintatilastojen v. 2010–2012 haja-asutusalueen rantaan rajoittuvien alle 2 ha:n suuruisten lomakiinteistöjen mediaanihinnat Porvoossa, Espoossa ja Kirkkonummella ovat vaihdelleet välillä 16,67–32,35 euroa/m². Helsingistä tai Sipoosta ei ollut saatavilla hintatietoja kauppojen vähäisyyden vuoksi. Ilman omaa rantaa olevien haja-asutusalueen alle 2 ha:n suuruisten lomakiinteistöjen mediaanihinnat Uudellamaalla ovat vaihdelleet välillä 3,47–4,6 euroa/m².

Kiinteistöjen maapohjan arvona hyvällä rantatontilla on käytetty 25 euroa/m² ja kuivan maan kiinteistölle 5 euroa/m². Rakentamattoman rantatontin vesistöstä riippuvaksi virkistysarvoksi on siten saatu 20 euroa/m² ja vesistöön perustuvaksi virkistysarvoprosentiksi 80 % verrattuna mantereen arvoihin.

Tontin hintaan vaikuttavina tekijöinä on otettu huomioon tontin pinta-ala seuraavasti:

Tontin pinta-ala m²; kerroin

≤ 1 000; 1,20

6 000; 0,70

10 000; 0,50

≥ 20 000; 0,40

Välit on interpoloitu suoraviivaisesti.

Saaressa sijaitsevilla tonteilla on käytetty kerrointa 0,8 verrattuna mannerkiinteistöjen arvoon.

Kiinteistön on katsottu olevan virkistyskäytössä, jos sillä on rakennuksia alle 100 metrin etäisyydellä rannasta tai muuta rannankäyttöä, jotka on arvioitu hakijan tekemien selvitysten ja toimitusmiesten esityksen perusteella. Saman omistajan tai haltijan useammat rantakiinteistöt on käsitelty yhtenä kokonaisuutena.

Tontin nykyarvolle on asetettu maksimiarvo, joka on laskettu seuraavasti:

- tontin koko 5 000 m²

- perusneliöhinta 25 euroa/m²

- laskennassa käytettävät kertoimien arvot ovat seuraavat: pinta-alakerroin a=0,8 ja mannerkerroin e=1

Tontin nykyarvon maksimi on seuraava:

K_T = A_T * a* e = 5 000 m² * 25 euroa/m² *0,8 * 1 = 100 000 euroa

Yleisen käytännön mukaisesti rakennukset otetaan huomioon virkistyskäyttöhaittaa arvioitaessa, kun vesistön virkistysarvon alenema on >30 %. Rakennusten veden laadun muutoksille altistuvana virkistysarvo-osuutena on käytetty 20 %. Rakennusten nykyarvolle on asetettu maksimiarvo, joka on laskettu seuraavasti:

- tontilla uusi talviasuttava 70 m² loma-asunto

- perusneliöhinta 1 200 euroa/m²

- rakennuksen kunnosta riippuva kerroin 1,0

Rakennuksen nykyarvon maksimi on seuraava:

K_R = 1,0 * 70 m² * 1 200 euroa/m² = 84 000 euroa

Aluehallintovirasto on käyttänyt kyseistä maksimiarvoa kaikille kiinteistöille, joilla rakennuksen arvo on otettu huomioon virkistyskäyttöhaittaa määrättäessä.

Hakijoiden korvattavaksi määrätty virkistyshaitta on laskettu kertomalla kunkin kiinteistön vahinkoprosentilla sen osan tontin ja rakennusten yhteenlasketusta virkistyskäyttöarvosta, johon kyseisillä hankkeilla on vaikutusta ja muuttamalla saatu kertakaikkinen korvaus vuosikorvaukseksi kertomalla luvulla 0,05, joka on kerrottu korvausvuosien määrällä.

Meluesteen puolella oleville kiinteistöille ei katsota aiheutuneen vesilain mukaan korvattavaa maisemallista haittaa, koska meluesteen rakentaminen on ratkaistu lainvoimaisesti alueen asemakaavalla ja melueste on rakennettu asemakaavamääräyksen perusteella. Sen rakentaminen ei sisälly siten mihinkään vesioikeudelliseen lupaan, vaikka Helsingin Satamalla on Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 71/2005/3 myönnetty pysyvä käyttöoikeus satama-alueen luiskien ja meluesteen perustuksien rakentamista varten tarvittavaan vesialueeseen määräalalla kiinteistötunnus 91-417-7-360-M601. Kaavamääräysten mukaan meluesteen merialueen puoleinen osa on istutettava alueen osa, jossa on istutettava puurivi. Kyseisen alueen maisemointi kaavamääräysten mukaisesti on vielä selkeästi kesken.

= = =

Vesialuevahingot

Länsi-Suomen vesioikeus on myöntänyt päätöksellään nro 48/1998/3 nykyiselle Helsingin Satamalle lunastusoikeuden rakennettavan sataman alle jääviin maa- ja vesialueisiin sekä pysyvän käyttöoikeuden sataman liikennöintialueella sijaitseviin vesialueisiin. Lunastuksesta ja pysyvästä käyttöoikeudesta vesioikeus on määrännyt maksettavaksi korvaukset maa- ja vesialueen omistajille. Päätöksellään nro 52/1998/3 Länsi-Suomen vesioikeus on myöntänyt nykyiselle Liikennevirastolle pysyvän käyttöoikeuden Musta-Hevosen länsipuolella sijaitsevaan ankkurointi- ja odotusalueeseen. Pysyvästä käyttöoikeudesta vesioikeus on määrännyt maksettavaksi korvaukset vesialueen omistajille.

= = =

Melu ja tärinä

Aluehallintovirasto on katsonut, että melua on voitu tutkia ainoastaan siltä osin kuin sitä on aiheutunut töistä, jotka perustuvat vesilain mukaisiin lupiin. Vesirakennustöiden meluvaikutuksia on selvitetty melumallinnuksilla ja töiden aikaisilla melumittauksilla lähisaarissa. Toukokuussa 2005 ruoppaus- ja louhintatöiden aiheuttaman melun mittauksissa on todettu keskiäänitaso yöaikaan (L_Aeqklo22-07) Pikku Niinisaaressa 47 dB ja Mölandetin asuntojen piirissä 49 dB. Päiväaikainen melu lähimpien asuntojen pihapiirissä Kalkkisaaressa ja Mölandetissa on ollut päiväaikaan L_Aeqklo7-22 52 dB. Keskiäänitaso L_Aeq,20min Kantarnäsin edustalla noin puolen tunnin välein tehdyissä mittauksissa oli 44,6–48,2 dB. Maksimitaso oli 50–63 dB. Kivenkaatokolinan äänitaso oli max 63 dB ja kaivinkoneen max 56–59 dB. Pistolaiturin BP paalutustöiden loppulyöntien maksimiäänitaso on mitattu elokuussa 2006. Impulssikorjattu äänitaso on ollut Mölandetissa 52 dB ja Pikku Niinisaaressa 60 dB. Ekvivalenttiäänitasojen päiväarvot (L_Aeq) ovat olleet Mölandetissa 47 dB ja Pikku Niinisaaressa 54 dB. Pistolaiturin GP2 paalutustyön aiheuttamia äänitasoja on mitattu lokakuussa 2007. Mittaustulosten perusteella ja huomioimalla aktiivipaalutuksen kesto (6 h/työpäivä klo 7–21) paalutuksesta syntyvät keskiäänitasot ovat olleet Pikku Niinisaaressa 51 dB ja Mölandetissa 53 dB. A-laiturin edustan ruoppauksen ja vedenalaisen louhinnan aiheuttamaa melua on mitattu toukokuussa 2007. Pikku Niinisaaren mittauspaikalla keskiäänitaso L_Aeq on ollut 53 dB ja enimmäisäänitaso L_Amax 58 dB. Mölandetin kauimmaisella mittauspaikalla keskiäänitaso L_Aeq on ollut 50 dB. Kalkkisaaressa keskiäänitaso L_Aeq on ollut 47 dB. Mölandetin lähemmällä mittauspaikalla keskiäänitaso on ollut L_Aeq 55 dB ja enimmäisäänitaso L_Amax 70 dB.

Melumittausten ja selvitysten perusteella kyseisistä toimenpiteistä aiheutuneen melun on katsottu olevan ympäristövahinkolain mukaisen sietämisvelvollisuuden piirissä, eikä melusta ole aiheutunut korvattavaa haittaa.

Aluehallintovirasto on hyväksynyt toimitusmiesten esityksen louhintatöiden tärinävaikutuksista. Tärinämittausten, rakennekatselmusten ja kuntotarkastusten perusteella väylän louhintatöistä aiheutunut tärinä ei ole ollut niin voimakasta, että tärinä olisi aiheuttanut rakennevaurioita ruoppauskohteiden lähellä. Lähistöllä olevien kaivojen vedenlaadussa ei ole todettu tapahtuneen louhintatöistä aiheutuvia muutoksia.

= = =

Korvausten pääomitus ja korvauksille maksettava korko

Aluehallintoviraston päätöksen kohdassa "Aikaisemmat päätökset" on selostettu Vuosaaren satamaa ja sinne johtavaa väylää koskevat päätökset, joissa yrityksestä aiheutuvat vahingot, haitat ja muut edunmenetykset on siirretty erillisiksi asioiksi, joiden ratkaisemisesta nyt on kyse.

Helsingin Satama (aiemmin Helsingin kaupungin satamalaitos) on ryhtynyt Vuosaaren sataman I-vaiheen rakentamiseen vuoden 2003 alusta.

Liikennevirasto (aiemmin Merenkulkulaitos) on ryhtynyt Vuosaaren satamaan johtavan väylän rakennustöihin vuonna 2004.

Helsingin Satama on ryhtynyt Vuosaaren sataman II-vaiheen rakentamiseen vuoden 2006 alusta.

Kertakaikkinen korvaus on laskettu pääomittamalla vuotuinen haitta tai vahinko 5 %:n korkokannan mukaan kertomalla se 20:llä.

Koska Helsingin Satamalla ja Liikennevirastolla on ollut lupa aloittaa vesilain mukaiset toimenpiteet jo ennen kuin niistä aiheutuvat haitat ja vahingot on määrätty korvattaviksi, korvauksille on vesilain 11 luvun 14 a §:n 3 momentin (553/1994) mukaisesti maksettava 6 prosentin vuotuista korkoa siitä lukien, kun toimenpiteeseen on ryhdytty.

Helsingin Sataman maksettavaksi määrätyille korvauksille on maksettava korkoa vuoden 2003 alusta sataman I-vaiheen ja vuoden 2006 alusta sataman II-vaiheen töistä aiheutuneista haitoista ja vahingoista. Liikenneviraston maksettavaksi määrätyille korvauksille on maksettava korkoa vuoden 2004 alusta.

= = =

Aluehallintoviraston vastauksia sille esitettyihin vaatimuksiin

Sataman varsinaisesta toiminnasta aiheutuvat haitat, kuten sataman toiminnan aikaiset melu- ja valohaitat, aluehallintovirasto on jättänyt tutkimatta.

Sataman ja väylän rakentamistöiden aikaisia melun ja tärinän aiheuttamia haittoja ja vahinkoja koskevat vaatimukset aluehallintovirasto on hylännyt aiheettomina.

= = =

Kiinteistöjen myyntiarvon alentumista koskeviin vaatimuksiin aluehallintovirasto on todennut, että lukuun ottamatta määräalaa 91-417-7-360-M601 hankkeesta ei ole aiheutunut korvattavaa myyntiarvon alenemista.

= = =

Aluehallintovirasto on hylännyt B:n vaatimukset kiinteistön arvon alentumisen ja maisemahaittojen korvaamisesta aiheettomina. Alusten peräaalloista aiheutuneiden haittojen, veden laadun haittojen ja maisemahaitan osalta aluehallintovirasto on viitannut ratkaisuunsa ja sen perusteluihin.

A:n muistutuksen osalta aluehallintovirasto on todennut, että virkistyskäyttöhaitoista määrätyt korvaukset perustuvat Maanmittauslaitoksen kauppahintatilaston v. 2010–2012 rantaan rajoittuvien alle 2 ha:n suuruisten lomakiinteistöjen mediaanihintoihin Porvoossa, Espoossa ja Kirkkonummella. Vuosaaren satamahankkeella ei ole ollut vaikutusta kyseisiin hintoihin. Aluehallintovirasto on hylännyt rakentamisen ja räjäytysten melun ja kalojen haitallisten aineiden pitoisuuksia koskevat vaatimukset aiheettomina. Alusten peräaalloista aiheutuneiden haittojen, veden laadun haittojen ja maisemahaitan osalta aluehallintovirasto on viitannut ratkaisuunsa ja sen perusteluihin.

= = =

Aluehallintovirasto on hylännyt D:n, E:n ja F:n vaatimukset korvauksista kiinteistöjen arvonalentumisesta aiheettomina. Suullista käsittelyä ja katselmusta koskevan vaatimuksen aluehallintovirasto on hylännyt asian selvitettyyn tilaan nähden aiheettomana. Aluehallintovirasto on pitänyt asiassa tarkastuksen. Muilta osin aluehallintovirasto on viitannut asian ratkaisuun ja sen perusteluihin sekä edellä O:n muistutuksesta antamaansa vastaukseen.

= = =

Muistutuksissa esitetyt vaatimukset edunvalvontakulujen korvaamisesta aluehallintovirasto on hylännyt vesilain 16 luvun 27 §:n nojalla.

Vastauksena lausunnoissa ja muistutuksissa esitettyihin muihin vaatimuksiin aluehallintovirasto on viitannut päätökseen ja sen perusteluihin.

Aluehallintoviraston soveltamat lainkohdat

Vesilaki 4 luku 8 § (646/1992), 11 luku 3 § (467/1987), 11 luku 14 ja 14 a § (553/1994)

Laki ympäristövahinkojen korvaamisesta (737/1994) 1, 3, 5, 7, 11 ja 12 §

Korkolaki 4 ja 12 §

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, toimitettuaan asiassa katselmuksen 10.-11.5.2016, muuttanut Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöstä rantakiinteistöjen virkistyskäytön vaikeutumisesta määrättävistä korvauksista D:n ja E:n sekä F:n yhteisestä valituksesta, K:n, J:n, I:n, L:n ja H:n yhteisestä valituksesta, B:n valituksesta, G:n valituksesta, P:n valituksesta, Q:n ja A:n yhteisestä valituksesta, N:n ja M:n yhteisestä valituksesta sekä C:n valituksesta siten, että aluehallintoviraston päätöksen liitteet 1 ja 2 on muutettu edellä mainittujen muutoksenhakijoiden osalta kuulumaan liitteiksi 1–3 alla olevien taulukoiden mukaisesti.

Edellä mainitut valitukset on hylätty enemmälti.

Liite 1: Helsingin Sataman korvaukset alusliikennehaitasta

Liite 1

Liite 2: Helsingin Sataman korvaukset vedenlaadun heikentymisestä ja maisemahaitasta

Liite 2

Liite 3: Helsingin Sataman ja Liikenneviraston korvaukset meluhaitasta

(Liikenneviraston korvaus * -merkinnällä)

Liite 3

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään pääasian osalta seuraavasti:

Sovellettavat säännökset

Vesilain (264/1961) 2 luvun 13 §:n 1 momentin mukaan vahinko, haitta ja muu edunmenetys, joka johtuu rakentamisesta, rakennetun laitoksen tai rakennelman käyttämisestä taikka oikeudesta käyttää tai lunastaa toiselle kuuluvaa omaisuutta, on asianomaiselle korvattava.

Vesilain 4 luvun 8 §:n (646/1992) mukaan vahingosta, haitasta ja muusta edunmenetyksestä, joka johtuu 4 luvussa (kulkuväylät ja muut vesiliikennealueet) olevien säännösten nojalla suoritetuista toimenpiteistä toisen maa- tai vesialueella taikka oikeudesta saada käyttää tai lunastaa toiselle kuuluvaa aluetta, on suoritettava korvaus. Siitä, että vesialue on määrätty yleiseksi kulkuväyläksi tai että sitä kulkuväylänä käytetään, on korvausta suoritettava vain, jos yksityisen kalastusoikeuden käyttämiselle aiheutuu vahinkoa tai 11 luvun 3 §:n 7 kohdassa tarkoitettu kalastus estyy tai vaikeutuu taikka jonkin oikeuden käyttämistä varten tehty laite tai rakennelma sen johdosta käy hyödyttömäksi.

Vesilain 11 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan, milloin korvausta vesilain säännösten mukaan on suoritettava vahingosta, haitasta tai muusta edunmenetyksestä, joka johtuu tämän lain tai siihen perustuvan luvan nojalla suoritetusta toimenpiteestä, on korvausta määrättäessä ja suoritettaessa noudatettava 11 luvussa olevia säännöksiä.

Vesilain 11 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan, jollei jonkin toimenpiteen osalta ole korvauksesta muuta säädetty, on tässä laissa tarkoitettuna vahinkona, haittana ja muuna edunmenetyksenä korvattava:

1) edunmenetys, joka johtuu tämän lain nojalla toiselle myönnetystä käyttöoikeudesta taikka oikeudesta lunastaa kiinteätä tai irtainta omaisuutta;

2) kiinteän tai irtaimen omaisuuden tai sen osan muusta kuin 1 kohdassa mainitusta syystä aiheutuva menettäminen, vahingoittuminen tai huononeminen, omaisuuden käytön estyminen tai vaikeutuminen, sen tuoton vähentyminen, myyntiarvon aleneminen sekä omistusoikeuteen perustuvan muunkin varallisuusarvoisen edun menettäminen sellaiseksi luettuna myös omaisuuden siirtämisestä ja toisenlaiseksi muuttamisesta johtuvat kustannukset;

3) edellä 1 tai 2 kohdassa tarkoitetusta edunmenetyksestä johtuva, samalle omistajalle kuuluvan muun kiinteän tai irtaimen omaisuuden käyttöarvon väheneminen tai myyntiarvon aleneminen taikka rakennuksen tai muun omaisuuden siirtämisestä tai uudelleen rakentamisesta johtuvat kustannukset;

4) rasite- tai nautintaoikeuden, vesivoiman käyttöoikeuden, kalastusoikeuden sekä niihin verrattavan muun erityisen oikeuden menettäminen, sen käyttämisen estyminen tai vaikeutuminen samoin kuin sellaiseen oikeuteen perustuvan muunkin varallisuusarvoisen edun menettäminen, vuokraan perustuvan oikeuden osalta kuitenkin vain siltä osin, kuin vuokramiehellä ei ole oikeutta tämän luvun 19 §:ssä säädettyyn vuokramaksun alennukseen; (30.4.1987/467)

5) rakennuksen tai muun rakennelman, laitteen tai kaluston käyminen osittain tai kokonaan hyödyttömäksi edellä 4 kohdassa tarkoitetun edunmenetyksen johdosta;

6) muuhun kuin omistusoikeuteen tai 4 kohdassa tarkoitettuun erityiseen oikeuteen perustuvan, edun käyttäjälle tarpeellisen veden saannin taikka vesialueen tai sen rannan muun tärkeän käyttämismahdollisuuden estyminen tai huomattava vaikeutuminen;

7) porotalouden tai ammattimaisen kalastuksen estyminen tai vaikeutuminen muissakin kuin edellä tarkoitetuissa tapauksissa; sekä (30.4.1987/467)

8) liikkeen harjoittamisen keskeytyminen toimenpiteen kohteeksi joutuneella kiinteistöllä sekä sellaiselta kiinteistöltä muuttamisesta johtuvat kustannukset.

Edellä mainitun pykälän 2 momentin (739/1994) mukaan, jos 1 momentin nojalla korvattava vahinko, haitta tai muu edunmenetys johtuu melusta, tärinästä, säteilystä, valosta, lämmöstä, hajusta tai niitä vastaavasta häiriöstä, sovelletaan, mitä ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 12 §:ssä säädetään.

Vesilain 11 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan vahingosta, jota tarkoitetaan tämän luvun 3 §:n 1–5 kohdissa, on, mikäli tämän luvun 6 tai 7 §:stä ei muuta johdu, suoritettava sen täyttä arvoa vastaava korvaus. Milloin korvausta suoritetaan kiinteän omaisuuden tai siihen kuuluvan osan luovuttamisesta taikka kiinteään omaisuuteen perustetusta käyttöoikeudesta eikä tässä laissa ole toisin säädetty, on korvausta määrättäessä sovellettava yleisen pakkolunastuslainsäädännön säännöksiä korvauksen määräämisen perusteista.

Vesilain 11 luvun 14 §:n (553/1994) 1 momentin mukaan, samalla kun annetaan korvausvelvollisuudesta ratkaisu, on määrättävä, milloin ja miten korvaus on suoritettava. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan eräpäivän jälkeiseltä ajalta on viran puolesta määrättävä maksettavaksi korkoa sen mukaan kuin korkolaissa säädetään viivästyskorosta.

Vesilain 11 luvun 14 a §:n (553/1994) 1 momentin mukaan lupapäätöksessä on annettava määräykset siitä, milloin niihin päätökseen perustuviin toimenpiteisiin, joista korvausta on suoritettava, saadaan ryhtyä. Mainitun pykälän 2 momentin (1391/2009) mukaan kertakaikkinen rahakorvaus on määrättävä maksettavaksi tai asianmukaisesti talletettavaksi aluehallintoviraston määräämänä aikana ennen korvausvelvollisuuden aiheuttavaan toimenpiteeseen ryhtymistä, jolleivät asianosaiset toisin sovi taikka 2 luvun 26 §:stä tai 16 luvun 24 §:n 2 momentista muuta johdu. Korvaus on kuitenkin maksettava viimeistään vuoden kuluttua siitä, kun päätös sai lainvoiman. (22.12.2009/1391)

Jos kuitenkin edellä 2 momentissa tarkoitettuun toimenpiteeseen saadaan ryhtyä ennen korvauksen määräämistä, maksamista tai tallettamista tai jos siihen jo on ryhdytty 1 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla, on kertakaikkiselle korvaukselle siitä lukien, kun toimenpiteeseen on ryhdytty, määrättävä suoritettavaksi vuotuista korkoa kuusi prosenttia eräpäivään saakka. Korvaus 16 luvun 24 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa on määrättävä maksettavaksi kolmenkymmenen päivän kuluttua korvauspäätöksen antamisesta, jos luvassa tarkoitettu toiminta on aloitettu.

Mitä edellä 3 momentissa säädetään kertakaikkisista korvauksista, on soveltuvin osin voimassa niistä toistuvaiskorvausten maksueristä, jotka kohdistuvat korvauspäätöstä edeltävään aikaan.

Ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 2 §:n 3 momentin mukaan vesilaissa säädetään erikseen niistä vahingoista, joiden korvaamiseen sovelletaan tätä lakia.

Ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 3 §:n mukaan ympäristövahinko korvataan tämän lain mukaan, jos voidaan osoittaa, että 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun toiminnan ja vahingon välinen syy-yhteys on todennäköinen. Syy-yhteyden todennäköisyyttä arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota muun ohella toiminnan ja vahingon laatuun sekä vahingon muihin mahdollisiin syihin.

Ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 4 §:n 1 momentin mukaan ympäristövahinko korvataan tämän lain säännösten nojalla vain, jollei häiriön sietämistä ole pidettävä kohtuullisena, ottaen muun ohella huomioon paikalliset olosuhteet ja häiriön syntymiseen johtanut tilanne kokonaisuudessaan sekä häiriön yleisyys vastaavissa olosuhteissa muutoin. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa säädetty sietämisvelvollisuus ei kuitenkaan koske tahallisesti tai rikoksella aiheutettua vahinkoa eikä myöskään henkilövahinkoa ja vähäistä suurempaa esinevahinkoa.

Ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 5 §:n 1 momentin mukaan korvaus henkilö- ja esinevahingosta määrätään vahingonkorvauslain 5 luvun säännösten mukaisesti. Sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon, on suoritettava korvaus, jos vahinko ei ole vähäinen. Rikoksella aiheutettu vahinko on kuitenkin aina korvattava. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta ympäristövahingosta on suoritettava korvausta kohtuullinen määrä, jota arvioitaessa on otettava huomioon häiriön ja vahingon kestoaika sekä vahingonkärsijän mahdollisuus välttää tai torjua vahinko.

Ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 12 §:n mukaan, jos kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain tai muun siihen verrattavan lain, yleisistä teistä annetun lain, yksityisistä teistä annetun lain tai kaivoslain mukaisessa menettelyssä tulee määrättäväksi korvaus tässä laissa tarkoitetusta ympäristövahingosta, sovelletaan tämän lain säännöksiä korvausvelvollisuudesta ja korvauksen määräämisen perusteista, 8–10 §:ää lukuun ottamatta. Jos edellä tässä pykälässä tarkoitettujen lakien mukaisesta toiminnasta seuraa ympäristövahingoksi luettava henkilövahinko, sovelletaan tätä lakia.

Oikeudellinen arviointi

Lähtökohdat

Asiassa on valitusten johdosta arvioitavana Helsingin Satamalle ja Liikennevirastolle hallinto-oikeuden päätöksen alussa mainittujen vesilain nojalla myönnettyjen vesitalouslupien nojalla toteutetuista Vuosaaren sataman ja sinne johtavan väylän rakentamishankkeista sekä niihin liittyvistä muista hankkeista aiheutuvien vahinkojen, haittojen ja edunmenetysten korvaaminen siten kuin valituksissa on tarkemmin vaadittu.

Valitukset kohdistuvat virkistyskäytön vaikeutumisesta määrättyihin korvauksiin perusteineen ja määrineen sekä vaatimuksiin korvausten määräämiseksi kiinteistön myyntiarvon alentumisesta virkistyskäyttöarvon korvaamisen sijasta. Muutoksenhakijoiden kiinteistöt sijaitsevat Pikku Niinisaaressa, Mölandetin saaressa, Musta-Hevosen saaressa sekä mantereella Kantarnäsissa ja Skatanniemessä sen mukaisesti kuin jäljempänä muutoksenhakijakohtaisesti on todettu.

Sataman rakentamishankkeista aiheutuvat edunmenetykset on mainituissa lupapäätöksissä määrätty selvitettäviksi katselmustoimituksessa. Luvan haltijat olivat tehneet korvausesityksen katselmustoimitusta varten. Katselmustoimituksen perusteella toimitusmiehet ovat esittäneet korvattavaksi hankkeesta johtuvan virkistyskäytön vaikeutumisen siten kuin hallinto-oikeuden päätöksessä on tarkemmin kuvattu. Toimitusmiehet ovat esittäneet virkistyskäyttöhaittakorvausten suorittamista hankkeesta johtuvasta työnaikaisesta alusliikenteen haitasta, vedenlaadun heikentymisestä johtuvasta haitasta, työnaikaisesta meluhaitasta, vesialueen muutoshaitasta sekä rantojen roskaantumisesta aiheutuneesta haitasta. Katselmustoimituksen toimitusinsinööri on laatinut erikseen Vuosaaren satamahankkeen virkistyskäyttöhaittojen arviointitapaa ja korvausten määrittämistä koskevan menetelmän.

Aluehallintovirasto on valituksenalaisilta osin päätöksessään määrännyt virkistyskäyttökorvaukset työnaikaisesta alusliikenteen haitasta, vedenlaadun heikentymisestä johtuvasta haitasta, maisemahaitasta sekä rantojen roskaantumisesta aiheutuneesta haitasta. Aluehallintovirasto on päätöksessään muuttanut toimitusmiesten esittämän virkistyskäyttöarvon laskentaperiaatteen vastaamaan viimeaikaista käytäntöä.

Yleiset perustelut hankkeesta aiheutuvista haitoista ja niiden korvaamisesta

Rakennustöiden aikaisen alusliikenteen haitan korvaaminen

Kuten toimitusmiehet ovat katselmuskirjassaan esittäneet ja aluehallintoviraston päätöksen perusteluissa on todettu, satama-alueen rakentamisen aikainen proomuliikenteen aiheuttama aallokko on ollut omiaan häiritsemään Pikku Niinisaaren rantakiinteistöjen virkistyskäyttöä muuten suojaisassa sisäsaaristossa. Rakennusaikainen proomuliikenteen aiheuttama haitta on sellaista rantakiinteistöjen virkistyskäytön vaikeutumista, joka on vesilain 11 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla korvattava haitta.

Toimitusmiehet ovat esittäneet vuosikohtaiset haitta-asteet proomuliikenteen häiriön vuoksi. Toimitusmiesten esittämä haitta-aste vuodelle 2003 oli 16 %, vuodelle 2004 haitta-aste oli 100 %, vuodelle 2005 haitta-aste oli 18 % ja vuodelle 2006 haitta-aste oli 45 %.

Aluehallintovirasto on päätöksessään muuttanut toimitusmiesten esittämät haittaprosentit siten, että vuoden 2003 haitta-aste on 5 %, vuoden 2004 haitta-aste on 30 %, vuoden 2005 haitta-aste on 6 % ja vuoden 2006 haitta-aste on 15 %.

Katselmuskirjan liitteessä 3 luvussa 2 esitetyn mukaisesti kesäaikaan liikennöinti oli proomuliikennettä satamasta vesiläjitysalueelle ja väylän ruoppauskohteista satamaan. Alukset kulkivat Pikku Niinisaaren molemmin puolin sen mukaan, mikä oli turvallisuuden ja ajankäytön kannalta järkevin reitti. Hinattavien proomujen nopeudet olivat yleensä selvästi alle viisi solmua (yksi solmu on 1,852 km/h). Itsekulkevien proomujen maksiminopeus tyhjänä on noin yhdeksän solmua ja lastattuna noin seitsemän solmua. Luvan haltijoiden arvion mukaan proomujen nopeudet ja syväykset ovat siinä määrin pieniä, että ne eivät aiheuta mainittavaa peräaaltoa.

Proomuliikenteestä esitettyjen tietojen perusteella proomuliikenne oli vilkkainta vuosina 2003–2006, kun rakennettavalta satama-alueelta tulleita ruoppausmassoja kuljetettiin vesiläjitysalueelle proomuilla. Vuoden 2003 kesällä proomuohituksia oli eniten heinäkuussa 56–68 kertaa viikossa. Vuonna 2004 huhtikuun puolenvälin ja kesäkuun puolenvälin välisellä jaksolla proomut ohittivat Pikku Niinisaaren 384–668 kertaa viikossa. Tämän jälkeen kesällä proomuohituksia oli runsaasti elokuun puoliväliin saakka, jolloin ohituksia oli 168–296 kertaa viikossa. Vuonna 2005 kesä-elokuussa proomuohituksia oli 4–88 kertaa viikossa. Vuonna 2006 proomuja liikennöi eniten toukokuusta heinäkuulle 80–368 kertaa viikossa. Lisäksi väylän ruoppauskohteista kuljetettiin läjitysalueelle massoja, mutta tuo on liikennöinti on ollut melko harvaa, joten vaikutukset ovat oletettavasti olleet vähäiset.

Edellä todetuista liikennemäärätiedoista ilmenee, että vuoden 2004 kesäaikana proomuliikenne on tosiasiassa ollut lähes jatkuvaa Pikku Niinisaaren ohitse. Vuoden 2004 kesäaikaan myös väylän ruoppauskohteista satamaan suuntautunut liikenne on ollut huomattava. Näin ollen ja kaiken kaikkiaan kesäaikaisen alusliikenteen vilkkaus vuosina 2003–2006 ja liikenteestä johtuvan aallokon aiheuttaman häiriön merkittävä vaikutus rantakiinteistön virkistyskäytölle huomioon ottaen hallinto-oikeus katsoo, että toimitusmiesten esittämiä haitta-asteita ei ole ollut perusteita lieventää siten kuin aluehallintovirasto on päätöksessään arvioinut. Hallinto-oikeus on korvausten määräämisessä soveltanut aluehallintoviraston päätöksessä sovellettuja haitta-asteita suurempia haitta-asteita, mutta pienempinä kuin toimitusmiesten esittämät, eli seuraavasti: Vuoden 2003 haitta-aste 10 %, vuoden 2004 haitta-aste 60 %, vuoden 2005 haitta-aste 12 % ja vuoden 2006 haitta-aste 30 %. Hallinto-oikeuden soveltama virkistyskäyttöhaitan määrittämistapa ja perustelut muutoksenhakijakohtaisesti on perusteltu jäljempänä erikseen.

Vedenlaatuhaitan korvaaminen

Satamahankkeen vesirakentamistöistä aiheutunut veden ravinnepitoisuuden, sameuden ja kiintoainepitoisuuden kohoaminen on aiheuttanut vesilain 11 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan korvattavaa haittaa rantakiinteistöjen virkistyskäytölle, kuten toimitusmiehet olivat esittäneet ja aluehallintovirasto päätöksessään on katsonut.

Luvan haltijoiden korvausesitys ja haittavyöhykkeiden määritys vuosille 2003–2006 on tehty analysoimalla työnaikaista merialueen pintaveden kohonnutta kiintoainepitoisuutta ja siitä aiheutunutta sameutta virkistyskäytön kannalta ensisijaisena merkittävimpänä haittaa aiheuttavana tekijänä. Rakennustöiden sameusvaikutusalue oli laajin vuonna 2005 ulottuen Granöhön, Mölandetiin ja Pikku Niinisaareen. Tarkkailutulosten perusteella haittavyöhykkeiden määrittäminen vuosille 2007 ja 2008 ei ollut tarpeen, koska näinä vuosina toteutetuista vähäisistä vesistötöistä aiheutunut veden laadun heikkeneminen oli hyvin tilapäistä ja paikallista.

Toimitusmiehet ovat esityksessään todenneet, että vuoden 2004–2006 sedimentaatiotulokset osoittavat, että sataman rakentamisen vaikutukset veden laatuun ovat ulottuneet koko Kalkkisaarenselän alueelle. Vuosien 2007 ja 2008 vesirakennustyöt ovat olleet varsin lyhytaikaisia ja töiden aiheuttama vedenlaadun heikkeneminen on ollut sen vuoksi niin lyhytaikaista, että niiden vuosien töistä ei ole aiheutunut korvattavaa haittaa vedenlaadun heikkenemisestä. Näinä vuosina Kalkkisaarenselällä ainakin vuoden 2006 haittavyöhykkeen IV rajaamalla alueella on kuitenkin vaikuttanut vuosien 2004–2006 aikana rantavesiin kohdistunut kiintoainekuormitus, minkä johdosta rantakiinteistöjen edustan pohjille on laskeutunut kiintoainetta. Toimitusmiehet ovat arvioineet, että veden laadun muuttuminen sataman lähivesialueelle on ollut siinä määrin lisääntyneestä sedimentoitumisesta, samentumisesta ja osaksi ravinnepitoisuuden noususta seuranneesta lisääntyneestä rehevöitymisestä johtuen pysyvää, että korvaukset vedenlaadun heikkenemisestä on esitetty määrättäväksi pääomitettuina.

Aluehallintovirasto on päätöksessään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen vedenlaadun heikkenemisen vahinkoalueista ja haitan määrästä, mutta katsonut, että kyse ei ole pysyvästä korvattavasta haitasta. Aluehallintoviraston päätöksessä on määrätty korvattavaksi satamahankkeen vesirakennustöistä vuosina 2003–2006 veden laadun heikentymisen vuoksi 20–100 %:n haitta sataman lähialueen rantakiinteistöjen vesistösidonnaiselle virkistyskäytölle.

Asiakirjoissa olevien vesistön tarkkailutulosten perusteella hallinto-oikeus katsoo kuten aluehallintovirasto, että pääasiallinen veden laadun muutos on aiheutunut sataman keskeisinä rakentamisvuosina 2004–2006. Hallinto-oikeus arvioi kuitenkin, että vedenlaadun muutoksista on aiheutunut rakentamisvuosien jälkeenkin virkistyskäyttöhaittaa, vaikkakin vähäisempänä kuin keskeisinä rakentamisvuosina. Haittaa ei ole pidettävä kuitenkaan pysyvänä siten kuin toimitusmiehet olivat arvioineet. Tästä syystä hallinto-oikeus on määrännyt virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä myös vuosille 2007–2009 muutoksenhakijoina oleville Kalkkisaarenselän rantakiinteistöille.

Melu- ja tärinävaikutukset ja niiden korvaaminen

Rakennustyönaikaista melua on asiakirjojen mukaan aiheutunut sataman ja väylän ruoppauskohteiden vedenalaisista louhintaräjäytyksistä, laitureiden paalutuksista sekä kallioalueiden louhinnasta maalla sekä ajoneuvoliikenteestä.

Toimitusmiesten katselmuskirjassa ja sen liitteissä sataman vesirakennustöiden meluvaikutuksia on arvioitu töihin liittyvien melumittausten ja –mallinnusten tulosten perusteella. Tarkastelussa on keskitytty kesäkuukausiin kesä-, heinä- ja elokuu, jotka ovat rantakiinteistöjen virkistyskäytön kannalta vilkkaimpia kuukausia. Toimitusmiesten mukaan, jos vesialueella tehdyt työt ovat olleet käytännössä jatkuvia, on myös niistä aiheutunut melu ollut jatkuvaa. Sellaisen melun voidaan arvioida häirinneen rantakiinteistön virkistyskäyttöä. Jos melu on ylittänyt melutason ohjearvon jatkuvasti, niin melun sietämistä voidaan pitää kohtuuttomana.

Toimitusmiehet ovat esittäneet rakentamisaikaisen meluhaitan korvattavaksi ja arvioineet melun haitta-asteeksi 100 %, jos kiinteistö sijaitsee meluvyöhykkeellä, jossa ohjearvon ylitys sekä yöllä että päivällä on yli 5 dB, haitta-asteeksi 75 % jos ylitys päivällä on enintään 5 dB ja yöllä yli 5 dB tai ylitys on päivällä yli 5 dB ja yöllä enintään 5 dB, haitta-asteeksi 50 % jos ylitys on päivällä tai yöllä enintään 5 dB tai yli 5 dB joko yöllä tai päivällä. Mikäli melutaso ylittää enintään 5 dB ohjearvon joko yöllä tai päivällä, on haitta-aste 25 %.

Aluehallintovirasto on päätöksensä perusteluissa katsonut melumittausten ja -selvitysten perusteella, että vesilain mukaisten lupien nojalla tehdyistä toimenpiteistä aiheutunut melu on kuulunut ympäristövahinkolain mukaisen sietämisvelvollisuuden piiriin, eikä melusta ole aiheutunut korvattavaa haittaa.

Yhteenvetona melumallinnuksista ja töiden aikaisista melumittauksista lähisaarissa aluehallintovirasto on päätöksensä perusteluina lausunut muun muassa seuraavaa: Toukokuussa 2005 ruoppaus- ja louhintatöiden aiheuttaman melun mittauksissa on todettu keskiäänitaso yöaikaan Pikku Niinisaaressa 47 dB ja Mölandetin asuntojen piirissä 49 dB. Päiväaikainen melu lähimpien asuntojen pihapiirissä Kalkkisaaressa ja Mölandetissa on ollut 52 dB. Keskiäänitaso Kantarnäsin edustalla noin puolen tunnin välein tehdyissä mittauksissa oli 44,6–48,2 dB, ja enimmäisäänitaso oli 50–63 dB. Kivenkaatokolinan enimmäisäänitaso oli 63 dB ja kaivinkoneen 56–59 dB. Pistolaiturin BP paalutustöiden loppulyöntien enimmäisäänitasoa on mitattu elokuussa 2006. Impulssikorjattu äänitaso on ollut Mölandetissa 52 dB ja Pikku Niinisaaressa 60 dB. Ekvivalenttiäänitasojen päiväarvot ovat olleet Mölandetissa 47 dB ja Pikku Niinisaaressa 54 dB. Pistolaiturin GP2 paalutustyön aiheuttamia äänitasoja on mitattu lokakuussa 2007. Mittaustulosten perusteella ja huomioimalla aktiivipaalutuksen kesto (6 h/työpäivä klo 7–21) paalutuksesta syntyvät keskiäänitasot ovat olleet Pikku Niinisaaressa 51 dB ja Mölandetissa 53 dB. A-laiturin edustan ruoppauksen ja vedenalaisen louhinnan aiheuttamaa melua on mitattu toukokuussa 2007. Pikku Niinisaaren mittauspaikalla keskiäänitaso on ollut 53 dB ja enimmäisäänitaso 58 dB, Mölandetin kauimmaisella mittauspaikalla keskiäänitaso on ollut 50 dB ja Kalkkisaaressa 47 dB. Mölandetin lähemmällä mittauspaikalla keskiäänitaso on ollut L_Aeq 55 dB ja enimmäisäänitaso L_Amax 70 dB.

Asiassa on arvioitavana, kuuluuko sataman rakentamisesta ja väylän ruoppaustöistä aiheutunut melu ympäristövahinkolain 4 §:n 1 momentissa säädettyyn sietämisvelvollisuuden piiriin. Lainkohdassa tarkoitetulla sietämisvelvollisuudella tarkoitetaan sitä, että häiriöstä kärsivän on siedettävä korvauksetta eräät kohtuullisina pidettävät häiriöt. Kun harkitaan sitä, onko häiriön sietämistä pidettävä laissa tarkoitetulla tavalla kohtuullisena, lainkohtaa koskevan valmisteluaineiston (Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ympäristövahinkojen korvaamisesta ja laeiksi eräistä siihen liittyvien lakien muuttamisesta HE 165/1992 vp) mukaan olisi otettava muun ohella huomioon paikalliset olosuhteet ja häiriön yleisyys vastaavissa olosuhteissa muutoin. Kysymys olisi tapauskohtaisesta kokonaisharkinnasta, jossa on lähtökohtana haitankärsijätahon asema yksittäistapauksessa verrattuna muihin rinnasteisiin tilanteisiin. Harkinnassa tulisi ottaa ainakin huomioon häiriön vakavuus, voimakkuus ja kesto.

Sataman ja siihen johtavan väylän rakentamisen aiheuttaman meluhaitan kohtuullisuutta arvioitaessa on siten otettava paikallisina olosuhteina huomioon, että kyse on saaristo- ja rannikkoalueella aiheutuneista meluvaikutuksista. Haitankärsijätahot ovat saaristossa sijaitsevien vapaa-ajan käytössä olevien rantakiinteistöjen omistajat.

Rakentamistöistä aiheutuvan meluhaitan tavanomaisuutta arvioitaessa tulee myös ottaa huomioon melutasosta säädetyt ohjearvot. Sataman rakennustöistä mittaamalla tai mallintamalla saatuja meluarvoja on siten verrattava valtioneuvoston päätöksessä (993/1992) oleviin melutasojen ohjearvoihin, jotka kuvaavat ohjearvoina lähinnä sitä melutasoa, joka asumiseen käytettävillä alueilla loma-asumiseen käytettävät alueet mukaan lukien voidaan sallia. Loma-asumiseen käytettävillä alueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää päiväohjearvona 45 dB eikä yöohjearvona 40 dB (A-painotettu ekvivalenttitaso). Asumiseen käytettävillä alueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää päiväohjearvona 55 dB eikä yöohjearvona 50 dB (A-painotettu ekvivalenttitaso).

Sataman rakentamistyöt ja niistä aiheutunut melu vuosina 2003–2006 ovat ainakin loma-asuntojen aktiivisimman kesäajan olleet lähes jatkuvia ja vuonna 2007 kesäaikaan päivisin jatkuvia. Hallinto-oikeus katsoo, että melutasojen mittaustuloksia arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon, että melumallinnusraporteista ei ilmene, miten mallissa on otettu huomioon olosuhteet suhteellisen avoimella meri- ja rannikkoalueella. Melumittausten ja melumallinnusten perusteella sekä valtioneuvoston päätöksen ohjearvoihin nähden ja kokonaisuutena arvioiden rakentamisaikaisten meluhaittojen sietämistä ei voi pitää kohtuullisena saaristossa, jossa taustamelu on yleensä alhaisempi. Näin ollen hallinto-oikeus katsoo, että sataman rakennustöistä on muutoksenhakijoina oleville lähimmille vapaa-ajankiinteistöille merelliset olosuhteet huomioon ottaen aiheutunut merkittävää ja sietovelvollisuuden ylittävää vesilain 11 luvun 1 §:n 3 momentin 2 kohdan nojalla korvattavaa haittaa kiinteistön virkistyskäytölle siten kuin muutoksenhakijakohtaisissa perusteluissa on yksityiskohtaisesti todettu toimitusmiesten esittämän haitta-asteikon mukaisesti.

Vesialueen muutoshaitta/maisemahaitta

Katselmustoimituksen toimitusmiesten esityksessä sekä aluehallintoviraston päätöksessä on katsottu, että sataman rakentaminen on aiheuttanut vesilain 11 luvun 1 §:n 3 momentin 2 kohdan nojalla korvattavaa maisemallista haittaa.

Toimitusmiehet ovat haitan katselmuskirjassa nimenneet vesialueen muutoshaitaksi katsoen, että vesiympäristön virkistysarvosta osan muodostaa vesimaisema: saaristo- ja merimaiseman kauneuden, ympäristönviihtyisyyden ja vesistön virkistyskäyttöön soveltuvuuden väheneminen. Toimitusmiehet ovat maastokäyntien, karttatarkastelun ja tilakorttien perusteella määritelleet vesialueen muutoksesta johtuvan haitta-asteikon, jossa on otettu huomioon muuttuneen vesialueen osuus rantakiinteistön edustan vesinäkymästä sekä etäisyys muuttuneeseen alueeseen ja kiinteistön päänäkymä.

Aluehallintovirasto on tarkastuksellaan tekemiensä havaintojen perusteella katsonut, että korvattavaa maisemallista haittaa aiheutuu sellaisille enintään noin 700 metrin päässä satamasta virkistyskäytössä oleville kiinteistöille, joilta on suora näköyhteys satamaan ja joille on rakentamisesta aiheutunut muutakin korvattavaa haittaa. Aluehallintovirasto on päätöksessään määrännyt maisemahaitasta kertakaikkisen korvauksen yhdelle muutoksenhakijalle, jonka kiinteistöt sijaitsevat Pikku Niinisaaressa sekä muutoksenhakijoille, joiden kiinteistöt sijaitsevat Mölandetissa. Sataman meluesteen puolella oleville kiinteistöille, eli muutoksenhakijoille, joiden kiinteistöt sijaitsevat Kantarnäsissa, ei aluehallintoviraston päätöksen perusteluiden mukaan ole aiheutunut korvattavaa maisemallista haittaa, koska meluesteen rakentaminen on ratkaistu lainvoimaisella alueen asemakaavalla ja koska meluesteen rakentaminen ei sisälly vesioikeudelliseen lupaan.

Vakiintuneen hallinto- ja oikeuskäytännön mukaan korvauksen määrääminen maisemallisesta haitasta vesilain nojalla on pääsääntöisesti edellyttänyt vesitaloushankkeesta aiheutuvan edunmenetyksen liittymistä vesistön tilaan tai kiinteistön fyysiseen muutokseen. Hallinto- ja oikeuskäytännön mukaan maiseman muuttumattomuus sinänsä ei kuulu kiinteistönomistajan suojattuun etupiiriin. Maisemalliset muutokset on kuitenkin tapauskohtaisesti määrätty korvattavaksi, jos kiinteistön ulkopuolella toteutuva hanke aiheuttaa edunmenetystä asianomaisen suojatussa etupiirissä. Hallintokäytännössä suojatun etupiirin alueeksi on usein katsottu lähimaisema, joka on määritelty noin 200 metrin etäisyydeksi. Tuolla etäisyydellä tapahtuvien haitallisten muutosten on melko tavanomaisesti katsottu ylittävän korvauskynnyksen. Maisemallinen muutos on tuollaisissa tapauksissa määrätty korvattavaksi pääosin rantakiinteistön virkistyskäyttöhaittakorvauksella.

Korkein hallinto-oikeus on antanut vuosikirjaratkaisun KHO 2006:59 sillan ja siltapenkereiden rakentamista koskevassa lupa-asiassa koskien maisemallisten haittojen korvattavuutta vesilain säännösten nojalla tilanteessa, joka johtuu kiinteistön alueen ulkopuolella tapahtuvasta muutoksesta. Päätöksessä on katsottu, että korvauksen määräämisen edellytykset vesilain 11 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla ovat olemassa vain siinä poikkeustapauksessa, että kiinteistön omistajalla olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella on suojattu oikeusasema maisemassa tapahtuvia muutoksia vastaan. Kokonaisarvioinnissa huomioon otettavia seikkoja olivat kiinteistön etäisyys maiseman muutoksesta, asianomaisen maa-alueen käyttö sekä muut olosuhteet alueella, maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen kaavan sisältö, mikäli sellainen on voimassa kiinteistöllä tai lähialueella, sekä maankäytön muutoksen muut edellytykset. Lisäksi huomiota oli kiinnitettävä muutoksen voimakkuuteen, välittömyyteen ja odottamattomuuteen.

Asiakirjoista ilmenee kyseessä olevan hankealueen kaavoitusta koskevia tietoja seuraavasti: Vuosaaren sataman I-vaiheen rakentamista koskevaa päätöstä annettaessa vuonna 1998 on ollut voimassa sisäasiainministeriön 1.9.1972 vahvistama asemakaava nro 6830, jossa Vuosaaren alue oli osoitettu telakkakorttelialueeksi, telakan itäpuolisen merialueen osalta vesialueen osaksi, jolle sai sijoittaa telakan tarvitsemia rakenteita ja laitteita. Eteläpuolinen merialue oli määritelty vesialueen osaksi, joka on säilytettävä luonnontilaisena. Telakka-alueen pohjoispuolella oli voimassa ympäristöministeriön 10.1.1989 vahvistama asemakaava nro 9390 ja ympäristöministeriön 20.5.1991 vahvistama asemakaava ja sen muutos 9795, jossa alue oli osoitettu yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialueeksi.

Sittemmin Vuosaaren sataman ja ympäristön asemakaava nro 10640 on 25.1.2002 hyväksytty ympäristöministeriössä ja asemakaava on tullut lainvoimaiseksi 26.6.2002.

Alueella on harjoitettu telakkatoimintaa 1970-luvulta lähtien. Alueelle on rakennettu myös Vuosaaren voimalaitos ja kivihiilen varmuusvarasto.

Asiakirjojen ja hallinto-oikeuden katselmuksen havaintojen perusteella voidaan todeta, että Vuosaaren sataman rakentamisen takia rantaviiva on siirtynyt pitkälle Kalkkisaarenselälle ja Niinilahti on jäänyt kokonaan sataman alle, kuten myös Käärmeniemi, Lehdessaari ja joitakin pienempiä saaria, jotka on tasattu satamakentäksi. Rantaviivan huomattava, vähintään noin 750 metrin ja enintään noin yhden kilomerin syvyinen siirtyminen merialueelle, lähemmäksi saarikiinteistöjä on ollut odottamaton, poikkeuksellinen ja erityisen merkittävä muutos Pikku Niinisaaressa ja Mölandetissa sijaitsevien muutoksenhakijoiden kiinteistöiltä avautuvaan näkymään. Pikku Niinisaaressa ja Mölandetin saaressa sijaitsevat rantakiinteistöt ovat pitkään olleet lomarakennuskäytössä, ne on sittemmin myös kaavoitettu lomarakennusalueeksi.

Mantereella Kantarnäsissä sijaitsevien muutoksenhakijoiden kiinteistöiltä on ennen sataman rakentamista ollut esteetön vesinäköala Varissaaren ja Kalkkisaaren sekä osasta kiinteistöjä myös Kalkkisaaren ja Skillbergetin välistä. Satamakentän rakentaminen lähes kilometrin verran merialueelle on sulkenut tuon aikaisemman avoimen saari- ja merimaiseman. Myös tuollaista muutosta on pidettävä poikkeuksellisena ja merkittävänä. Kantarnäsissä sijaitsevat kiinteistöt ovat lähimmillään vajaan 500 metrin etäisyydellä satamasta. Vuosaaren sataman rakentamista koskevan lupapäätöksen aikana Kantarnäsin alueella ei ole ollut voimassa oikeusvaikutteista kaavaa. Kantarnäsin kiinteistöillä on ollut asutusta pitkään.

Hallinto-oikeus toteaa, että sillä aluehallintoviraston päätöksensä perusteluissa esittämällä seikalla, että myöhemmin ja muun viranomaishyväksynnän perusteella satamakentän koillisosaan rakennettu melumuuri on vaikuttanut myös Kantarnäsissä sijaitsevien muutoksenhakijoiden kiinteistöjen maisemaan, ei ole oikeudellista merkitystä, kun arvioidaan nyt kyseessä olevan vesilain mukaisen luvan nojalla rakennetun sataman maisemallisten vaikutusten korvausvelvollisuutta.

Hallinto-oikeus toteaa, että satamakentän päälle rakennettu melueste ei ole vesilain mukaisen luvan nojalla toteutettu vesitaloushanke, eikä se siten voi olla korvausperuste vesilain nojalla, kuten aluehallintoviraston päätöksen perusteluissa ja katselmuskirjassa on todettu. Vastaavasti myöskään satamatoimintaan kytkeytyvät nosturit ja kontit eivät muodosta korvausperustetta tässä vesilain mukaisessa korvausmenettelyssä.

Näin ollen hallinto-oikeus katsoo, vaikka otetaan huomioon hankealueen kaavan sisältö lupapäätöksen antamisajankohtana ja alueen 1970-luvulta alkanut maankäyttö teollisuusalueena, edellä kuvattuja maisemamuutoksia muutoksenhakijoina olevien saarikiinteistöjen ja Kantarnäsin niemen kiinteistöjen osalta on kokonaisuutena arvioiden pidettävä sellaisina, että perusteet korvausten määräämiseksi vesilain 11 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla täyttyvät.

Toimitusmiehet olivat esityksessään arvioineet Pikku Niinisaaressa ja Mölandetissa sijaitsevien muutoksenhakijakiinteistöjen vesialueen muutoksen haitta-asteeksi 80 % ja Kantarnäsin kiinteistöjen osalta 100 %.

Koetun maisemahaitan suuruuteen vaikuttaa hallinto-oikeuden arvion mukaan häiriökohteen etäisyyden ohella merkittävästi se, kuinka suuren osan havaitsijan näkökentästä häiriötä aiheuttava rakenne peittää entisestä vesimaisemasta ja kuinka paljon kohde lyhentää kiinteistöltä avautuvan vesistönäkymän pituutta eli niin sanottua näkemää. Näkemän lyhenemä länteen ja pohjoiseen on Pikku Niinisaaressa ja Mölandetissa ollut enintään noin yksi kilometri. Edellä olevan ja hallinto-oikeuden katselmuksessa tekemien havaintojen perusteella arvioituna suurin vesimaiseman muutos sataman rakentamisen seurauksena on tapahtunut, toisin kuin toimitusmiehet olivat esittäneet, muutoksenhakijakiinteistöistä Mölandetin luoteispäässä, jossa kiinteistöt ovat myös lähimpänä satamaa. Huomattava vesimaiseman muutos on tapahtunut myös Pikku Niinisaaressa. Vähäisin maiseman muutos on Kantarnäsissä, ottaen erityisesti huomioon, että ennen sataman rakentamista Kantarnäsin kiinteistöiltä avautunut esteetön vesinäköala saarten välistä on ollut varsin kapeassa sektorissa, vaikka etäisyys satamaan on lyhimmillään näiltä kiinteistöiltä. Muutoksenhakijakohtaiset perustelut on todettu jäljempänä.

Virkistyskäyttöhaitan laskentatapa

Vesilain mukaisista hankkeista aiheutuneiden vahinkojen ja haittojen arviointi tehdään vakiintuneesti vesistön virkistyskäyttöhaitan arvioinnin avulla. Virkistyshaitat arvioidaan rantakiinteistön vesistöön liittyvän virkistysarvon perusteella. Korvaukset määrätään nykykäytännössä yleensä vesistön virkistyskäytön vaikeutumisesta aiheutuvasta haitasta eli virkistyskäytön alenemasta. Virkistyskäytön vaikeutumisen rahallisen arvon määrittämisen välineenä käytetään useimmiten kiinteistön myyntiarvon alentumista, jolloin lähtötietoina käytetään rantakiinteistön arvoa. Tuollaisessa tilanteessa tarkoituksena ei siten ole korvata kiinteistön myyntiarvon alenemaa, vaan myyntiarvon määrittäminen on tulkintaväline muutettaessa virkistyshaittaa rahalla korvattavaksi.

Vuosaaren satamahankkeen katselmustoimituksessa vesistösidonnaisten virkistyskäyttöhaittojen arviointitapa ja korvausten määrittäminen on tehty toimitusinsinöörin kehittämän menetelmän perusteella. Laaditun menetelmän lähtökohtana on ollut yleisesti käytetty virkistyskäyttöarvon laskentatapa, menetelmää on edelleen muokattu nimenomaan Vuosaaren satamahankkeen ominaispiirteet huomioon ottaen. Toimitusmiesten esityksessä on virkistysarvon määrityksessä käytetty alueen tyypillistä tonttikokoa, jotta vierekkäisiä kiinteistöjä kohdellaan samanarvoisesti. Kiinteistön koko ja varustelu ja rannan ominaisuudet on otettu huomioon siten, että on kiinteistökohtaisesti selvitetty kuinka hyvin tontti rakennuksineen ja muine rakenteineen soveltuu vesistösidonnaiseen virkistyskäyttöön ja millä tavalla kiinteistöä käytetään virkistystarkoituksiin. Toimitusinsinöörin laatima menetelmä yksityiskohtaisesti ilmenee hallinto-oikeuden päätöksen kertoelmaosasta.

Hallinto-oikeus katsoo, että toimitusmiesten katselmuskirjassa ja sen liitteissä esittämät perusteet virkistyskäyttöhaittojen korvaamisesta ja virkistyskäyttöarvon laskentatapa ovat pääosin hyväksyttävät eräin jäljempänä ilmenevin täydennyksin ja täsmennyksin. Hallinto-oikeus on korvauksia määrätessään siten soveltanut pääpiirteissään toimitusmiesten laatimaa laskentatapaa.

Kiinteistöjen vertailukauppahintatiedot

Virkistyskäyttöhaitasta johtuvien rahallisten korvausten arvioinnissa käytetään kiinteistöjen kauppahintatietoja. Vesilain säännöksistä ei ole johdettavissa ajankohtaa, minkä ajankohdan mukaisia lähtötietoja olisi käytettävä. Käytettävät kauppahintatiedot ovat vakiintuneesti lupapäätöksen ajankohdan mukaisia kauppahintatilastoja tai mikäli haittojen ja korvausten arviointi on tapahtunut katselmustoimituksessa, tiedot ovat myös olleet katselmusajankohdan mukaiset.

Tässä asiassa luvan haltijat ovat korvausesityksessään käyttäneet Maanmittauslaitoksen kauppahintatilastoja Uudeltamaalta ja Itä-Uudeltamaalta vuosilta 2005–2009. Luvan haltijat ovat tietojen perusteella esittäneet niin sanotun yhden hehtaarin suuruisen normitontin virkistysarvoksi 59 100 euroa. Toimitusmiehet olivat tämän hyväksyneet, määrän indeksikorostuksella tarkistaen. Luvanhaltijoiden hintatarkasteluun ei ollut saatavissa hintatietoja Helsingistä tai Vuosaaren lähialueelta, jossa hinnat oletettavasti ovat korkeampia.

Aluehallintovirasto on käyttänyt päätöksessään tietoja vuosien 2010–2012 kiinteistökaupoista Porvoossa, Espoossa ja Kirkkonummella ja saatujen hintatietojen perusteella katsonut tontin enimmäisvirkistysarvoksi 80 000 euroa.

Hallinto-oikeus toteaa, että hintatarkastelussa voidaan toisaalta ottaa myös huomioon, että hankkeeseen liittyvät lupapäätökset on tehty huomattavasti korvausten arviointi- ja määräämisajankohtaa aikaisemmin ja rakentaminen oli jo toteutettu vuoteen 2009 mennessä.

Näin ollen hallinto-oikeus katsoo, että korvausten määrää arvioitaessa tulee käytettäväksi enintään aluehallintoviraston käyttämä tontin virkistyskäyttöarvo 80 000 euroa.

Kiinteistöillä olevien rakennusten vaikutus

Toimitusmiesten esityksessä virkistysarvoon on laskettu vain kiinteistön maapohja, ei rakennuksia. Kuten aluehallintovirasto on perusteluissaan lausunut, yleisen käytännön mukaisesti rakennukset otetaan huomioon virkistyskäyttöhaittaa arvioitaessa, kun vesistön virkistysarvon alenema on yli 30 %. Vuosaaren sataman lähivesialueen vedenlaadun huononemisesta johtunutta virkistyskäyttöhaittaa on edellä aikaisemmin todetun mukaan aiheutunut erityisesti keskeisinä rakentamisvuosina 2004–2006, ja vähäisempänä sen jälkeisinä vuosina. Ympäristöhallinnossa aikaisemmin käytössä olleen vesistön virkistyskäyttökelpoisuusluokituksen mukaan Vuosaaren sataman lähivesialueen virkistysarvon alenema ei mainittuina vuosinakaan ole ollut yli 30 %, mikä edellyttäisi kahden virkistyskäyttöluokan suuruista muutosta. Näistä syistä ja kun tässä tapauksessa hallinto-oikeus on muutoinkin hyväksynyt toimitusmiesten virkistyskäyttöhaitan tätä hanketta varten laatiman laskentatavan pääpiirteissään, ja joka johtaa muutoksenhakijoille edullisempaan lopputulokseen, virkistysarvo korvausten laskentaperusteena on voitu perustaa tässä tapauksessa pelkästään kiinteistön tontin arvoon.

Virkistyskäyttöarvon muodostuminen

Aluehallintoviraston päätöksessä ja toimitusmiesten katselmusasiakirja-aineistossa selostetuin tavoin oikeuskäytännössä ja eri selvityksissä on katsottu rantatontin virkistysarvon muodostuvan eri tavoin painotettuina vesiharrasteista, vesiympäristöstä ja maaharrasteista. Aluehallintoviraston päätöksestä ja oikeuskäytännöstä poiketen toimitusmiehet ovat katsoneet, että vesiharrasteet (saunominen, uiminen, kalastus, veneily) ja vesiympäristö (rannalla oleilu, vesimaisema) muodostavat rantakiinteistön virkistysarvon kokonaan, ja maaharrasteosuus on jaettu näihin. Hallinto-oikeus arvioi, että Vuosaaren olosuhteissa toimitusmiesten arvio on ollut perusteltavissa, ja muutoksenhakijakiinteistöjen osalta korvausperustetta on tältä osin aluehallintoviraston päätökseen nähden muutettu.

Hallinto-oikeuden perustelut muutoksenhakijakohtaisesti

D, E ja F

Muutoksenhakijat ovat vaatineet määrättäväksi korvauksen Kantarnäsin niemessä sijaitsevien kiinteistöjensä 91-441-1-2, 91-441-1-51, 91-441-1-52, 91-441-1-55 ja 91-441-1-56 myyntiarvon alentumisen vuoksi maisemahaittojen perusteella ja vaatineet korvauksille maksettavan koron määräämistä 24.10.2002 alkaen.

Kiinteistötietojärjestelmän ja asiakirjojen tietojen perusteella muutoksenhakijoiden omistamat kiinteistöt Kantarnäsissä ovat sataman I-vaiheen rakentamista koskevaa lupapäätöstä annettaessa olleet R:n, sittemmin kuolinpesän omistamat kiinteistöt 1:2 ja 1:52 sekä F:n omistama kiinteistö 1:51.

Asiakirjojen ja katselmushavaintojen mukaan D:n nykyisin omistamalla kiinteistöllä 1:2 sijaitsevan päärakennuksen edustalta ja ranta-alueelta on näkymä suoraan sataman suuntaan. Satama on katkaissut avoimen vesinäkymän Varissaaren ja Kalkkisaaren välissä. Satamarakenteet ovat lyhimmillään noin 650 metrin etäisyydellä. Kiinteistöltä kaakkoon ja etelään on satamasta huolimatta vapaata vesistönäkymää laajasti.

D:n nykyisin omistaman kiinteistön 1:52 ranta-alueelta sataman rakentaminen on katkaissut vapaan vesinäkymän sekä Varissaaren ja Kalkkisaaren välissä että Skillbergetin ja Varissaaren välissä. Satamarakenteet ovat lyhimmillään noin 800 metrin etäisyydellä.

D:n nykyisin omistama kiinteistö 1:56 on kiinteistötietojärjestelmän tietojen mukaan lohkottu omaksi kiinteistöksi 22.5.2007 muutoksenhakijoiden edellä mainituista alkuperäisistä kiinteistöistä. Kiinteistön 1:56 osalta kiinteistöille kohdistuvia vaikutuksia voidaan arvioida muille kiinteistöille kuuluvina. Asiakirjojen ja katselmushavaintojen mukaan nykyisen kiinteistön 1:56 alueella olevan asuinrakennuksen edustalta ja ranta-alueelta sekä rantarakennusten edustalta sataman rakentaminen on katkaissut vapaan vesinäkymän sekä Varissaaren ja Kalkkisaaren välissä että Skillbergetin ja Varissaaren välissä. Satamarakenteet ovat lyhimmillään noin 450 metrin etäisyydellä.

E:n nykyisin omistama kiinteistö 1:55 on kiinteistötietojärjestelmän tietojen mukaan lohkottu omaksi kiinteistöksi 4.3.2006 muutoksenhakijoiden edellä mainituista alkuperäisistä kiinteistöistä. Kiinteistölle 1:55 kohdistuvia vaikutuksia voidaan arvioida muille kiinteistöille kuuluvina. Asiakirjojen ja katselmushavaintojen mukaan nykyisen kiinteistön 1:55 alue sijaitsee niemen keskellä. Kiinteistö ei ulotu rantaan eikä kiinteistön asuinrakennuksen edustalta ole näköyhteyttä satamaan.

Asiakirjojen ja katselmushavaintojen mukaan F:n omistaman kiinteistön 1:51 rantarakennuksen edustalta ja ranta-alueelta sataman rakentaminen on katkaissut vapaan vesinäkymän Varissaaren ja Kalkkisaaren välissä. Satamarakenteet ovat lyhimmillään noin 500 metrin etäisyydellä. Kiinteistöltä kaakkoon on satamasta huolimatta vapaata vesistönäkymää.

Edellä lausuttuun ja yleisperusteluihin viitaten hallinto-oikeus katsoo, että kiinteistöjen 1:2, 1:52 ja 1:56 sekä kiinteistön 1:51 osalta on aiheutunut satamakentän rakentamisen seurauksena virkistyskäyttökorvauksena korvattavaa maisemahaittaa. Rantaviivan siirtyminen pitkälle merialueelle on ollut sellainen odottamaton ja huomattava muutos, jonka osalta muutoksenhakijoilla on katsottu olevan suojattu oikeusasema. Korvauksen määräämistä harkittaessa saman omistajan rantakiinteistöt arvioidaan yhtenä kokonaisuutena. Korvauksen määrää arvioitaessa on otettu huomioon, että maiseman muutos on aiheutunut kiinteistöiltä avautuvasta näkymästä kapeassa sektorissa sekä se, että kiinteistöiltä on edelleen vesistönäkymää laajalti. Kertakaikkisen maisemahaittakorvauksen määrää harkittaessa haitta-asteeksi hallinto-oikeus on arvioinut 20 %.

Kun otetaan huomioon yleisperusteluissa esitetyt seikat ja muutoinkin edellä lausutut seikat maisemahaitan muutosasteesta, asiassa ei ole ilmennyt perusteita määrätä korvausta kiinteistöjen myyntiarvon alentumisen johdosta siten kuin muutoksenhakijat ovat vaatineet.

Hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta, kuten edellä yleisperusteluissa on todettu. Kiinteistön virkistyskäytön vaikeutumisen rahalliseksi arvioimiseksi on voitu käyttää korkeintaan aluehallintoviraston päätöksen perusteluissa todettuja kauppahintatietoja. Lisäksi hallinto-oikeus toteaa, että vesilain 11 luvun 5 §:n 1 momentin mukaisesti virkistyskäytön vaikeutumisesta on suoritettava sen täyttä arvoa vastaava korvaus.

Näin ollen D:n nykyisin omistamalle kiinteistölle 1:2 ja F:n omistamalle kiinteistölle 1:51 on määrätty suoritettavaksi korvaus maisemahaitasta hallinto-oikeuden ratkaisuosasta ilmenevästi.

Vaaditun koron alkamisajankohdan osalta hallinto-oikeus toteaa, että luvan haltijoilla on lupapäätösten nojalla ollut mahdollisuus ryhtyä rakentamiseen ennen kuin hankkeesta aiheutuvat vahingot on ratkaistu erikseen määrätyssä menettelyssä siten kuin vesilain 11 luvun 14 a §:n 2 momentissa tarkoitetaan. Näin ollen edellä mainitun lainkohdan 3 momentin mukaisesti hankkeesta johtuville kertakaikkisille korvauksille on siitä lukien, kun toimenpiteeseen on ryhdytty, määrättävä suoritettavaksi vuotuista korkoa kuusi prosenttia eräpäivään saakka. Aluehallintoviraston on siten tullut määrätä koron alkamisajankohdasta siten kuin päätöksestä tarkemmin ilmenee.

Edellä lausutun perusteella aluehallintoviraston päätöstä ei ole syytä muutoin muuttaa valituksen johdosta.

= = =

Q ja A

Muutoksenhakijat ovat vaatineet Pikku Niinisaaressa sijaitsevien A:n omistaman kiinteistön 91-417-6-6 ja A:n osaksi omistaman kiinteistön 91-417-6-34 osalta, että virkistyskäyttökorvaukset määrätään pohjaveden laadun heikentymisestä, melusta ja tärinästä, korvauksia korotetaan ja kiinteistön arvon aleneminen korvataan vähintään 35 %:lla. Valituksessaan viittaamassaan muistutuksessa muutoksenhakijat ovat muun muassa esittäneet työnaikaisen proomuliikenteen haittojen korvaamista.

Aluehallintovirasto on päätöksessään määrännyt vedenlaadun heikentymisestä ja alushaitasta vuosikorvaukset ajalta 2003–2006 sekä kertakaikkisen maisemahaittakorvauksen 5 400 euroa kiinteistöjen osalta.

Alusliikenteestä aiheutuneen haitan korvaamisen osalta hallinto-oikeus viittaa edellä yleisperusteluissa lausumaansa. Hallinto-oikeus on korvauksen määrää harkitessaan soveltanut aluehallintoviraston päätöksessä sovellettuja haitta-asteita korkeampia haitta-asteita. Toimitusmiesten virkistyskäyttöarvon laskentatapaa pääosin soveltaen ja ottaen huomioon aluehallintoviraston soveltama korkeampi kauppahintataso sekä muutoinkin hallinto-oikeuden yleisperusteluissa lausuttu, alusliikenteestä johtuvasta haitasta on määrättävä suoritettavaksi korvaus sen mukaisesti kuin ratkaisuosasta ilmenee. Hallinto-oikeus on selvyyden vuoksi todennut ratkaisuosassaan alusliikennehaitasta ja vedenlaatuhaitasta suoritettavat vuosikorvaukset erikseen.

Vedenlaadun heikkenemisen osalta hallinto-oikeus katsoo edellä yleisperusteluissa lausumaansa viitaten, että pääasiallinen veden laadun muutos on aiheutunut sataman keskeisinä rakentamisvuosina 2004–2006, mutta vedenlaadun muutoksista on aiheutunut rakentamisvuosien jälkeenkin virkistyskäyttöhaittaa, kuitenkin vähäisempänä kuin keskeisinä rakentamisvuosina. Haittaa ei ole pidettävä kuitenkaan pysyvänä siten kuin toimitusmiehet olivat arvioineet.

Muutoksenhakijoiden kiinteistöt ovat vuosina 2004–2006 sijainneet alueella, jolla vedenlaadun haitta-aste on ollut 20 %. Hallinto-oikeus on siten määrännyt virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä aluehallintoviraston määräämien vuosien 2004–2006 lisäksi myös vuosille 2007–2009, joiden vuosien haitta-aste on ollut 15 %. Vaikka hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta ottaen huomioon aluehallintoviraston päätöksessään soveltaman korkeamman kauppahintatason, toimitusmiesten vedenlaatuhaitan korvaamista koskeva esitys vuosikorvaukseksi muutettuna ei olisi suurempi kuin aluehallintoviraston päätöksessä määrätty vuosikorvaus. Tästä syystä hallinto-oikeus on korvausta määrätessään soveltanut aluehallintoviraston päätöksen mukaista vuosittaista enimmäisvuosikorvausta.

Melusta johtuvien korvausvaatimusten osalta hallinto-oikeus edellä yleisperusteluihin viitaten katsoo, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Asiakirjoista ilmenee, että kiinteistöille on toimitusmiesten haitan määrityksen mukaisesti aiheutunut melusta johtuvaa virkistyskäyttöhaittaa vuonna 2004 yöaikaan, vuosina 2005–2006 päivä- ja yöaikaan sekä vuonna 2007 päivällä. Vuosittainen haitta-aste on 25 % vuonna 2004, 50 % vuosina 2005–2006 ja 25 % vuonna 2007. Meluhaitta on siten ollut jatkuvaa usean vuoden ajan kesäaikana ja kun kyse on vapaa-ajan kiinteistöstä saaristossa, jossa taustamelu on yleensä varsin matala, rakentamistöistä aiheutunutta melua ei voi pitää ympäristövahinkolain 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla sietämisvelvollisuuteen kuuluvana. = = =

Maisemahaittojen korvattavuuden osalta hallinto-oikeus viittaa edellä yleisperusteluissa lausumaansa. Muutoksenhakijoiden kiinteistöltä on etäisyys satamaan noin 650 metriä. Vesistönäkymän pituuden eli näkemän lyhenemä länteen ja pohjoiseen on Pikku Niinisaaressa ollut vajaa yksi kilometri. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojensa perusteella arvioinut maisemamuutoksen haitta-asteeksi 70 %.

Hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta, siten kuin edellä yleisperusteluissa on todettu. Kiinteistön virkistyskäytön vaikeutumisen rahalliseksi arvioimiseksi on tullut käyttää korkeintaan aluehallintoviraston päätöksen perusteluissa todettuja kauppahintatietoja.

= = =

Muutoksenhakija on vaatinut Pikku Niinisaaressa sijaitsevan omistamansa kiinteistön 91-417-1-11 osalta määrättäväksi korvauksen kiinteistön arvonalenemisesta ja maisemahaitasta 60 000 euroa laillisine korkoineen, käsittäen myös kaikki hankkeesta johtuneet erilaiset kiinteistölle aiheutuneet vahingot. Muutoksenhakija on vaatinut kiinteistöllään olevan ponttonilaiturin rikkoontumisen tutkimista ja korvaamista.

Aluehallintovirasto on päätöksessään määrännyt muutoksenhakijan kiinteistön osalta vedenlaadun heikentymisestä ja alushaitasta vuosikorvaukset ajalta 2003–2006.

Työnaikaisesta alusliikenteestä aiheutuneen haitan korvaamisesta hallinto-oikeus viittaa edellä yleisperusteluissa lausumaansa. Hallinto-oikeus on korvauksen määrää harkitessaan soveltanut aluehallintoviraston päätöksessä sovellettuja haitta-asteita korkeampia haitta-asteita. Toimitusmiesten virkistyskäyttöarvon laskentatapaa pääosin soveltaen ja ottaen huomioon aluehallintoviraston soveltama korkeampi kauppahintataso sekä muutoinkin hallinto-oikeuden yleisperusteluissa lausuttu, alusliikenteestä johtuvasta haitasta on määrättävä suoritettavaksi korvaus sen mukaisesti kuin ratkaisuosasta ilmenee. Hallinto-oikeus on selvyyden vuoksi todennut ratkaisuosassaan alusliikennehaitasta ja vedenlaatuhaitasta suoritettavat vuosikorvaukset erikseen.

Työnaikaisen vedenlaadun heikkenemisestä johtuvien vahinkojen korvaamisen osalta hallinto-oikeus katsoo edellä yleisperusteluissa lausumaansa viitaten, että pääasiallinen veden laadun muutos on aiheutunut sataman keskeisinä rakentamisvuosina 2004–2006, mutta vedenlaadun muutoksista on aiheutunut rakentamisvuosien jälkeenkin virkistyskäyttöhaittaa, kuitenkin vähäisempänä kuin keskeisinä rakentamisvuosina. Haittaa ei ole pidettävä kuitenkaan pysyvänä siten kuin toimitusmiehet olivat arvioineet.

Muutoksenhakijan kiinteistö on vuosina 2004–2006 sijainnut alueella, jolla vedenlaadun haitta-aste on ollut 20 %. Hallinto-oikeus on siten määrännyt virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä aluehallintoviraston määräämien vuosien 2004–2006 lisäksi myös vuosille 2007–2009, joiden vuosien haitta-aste on ollut 15 %. Vaikka hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta ottaen huomioon aluehallintoviraston päätöksessään soveltaman korkeamman kauppahintatason, toimitusmiesten vedenlaatuhaitan korvaamista koskeva esitys vuosikorvaukseksi muutettuna ei olisi suurempi kuin aluehallintoviraston päätöksessä määrätty enimmäisvuosikorvaus. Muutoksenhakijan kiinteistön osalta vuosikorvaus veden laadun heikentymisestä on määrätty samansuuruiseksi kuin muilla muutoksenhakijoilla.

Meluhaitan korvaamisen osalta hallinto-oikeus edellä yleisperusteluihin viitaten katsoo, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Asiakirjoista ilmenee, että kiinteistölle on toimitusmiesten haitan määrityksen mukaisesti aiheutunut melusta virkistyskäyttöhaittaa vuonna 2006 päivä- ja yöaikaan sekä vuonna 2007 päivällä. Vuosittainen haitta-aste on 50 % vuonna 2006 ja 25 % vuonna 2007. Meluhaitta on siten ollut jatkuvaa kahden vuoden ajan kesäaikana ja kun kyse on vapaa-ajan kiinteistöstä saaristossa, jossa taustamelu on yleensä varsin matala, rakentamistöistä aiheutunutta melua ei voi pitää ympäristövahinkolain 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla sietämisvelvollisuuteen kuuluvana.

Maisemahaittojen korvattavuuden osalta hallinto-oikeus viittaa edellä yleisperusteluissa lausumaansa. Muutoksenhakijan kiinteistöltä on etäisyys satamaan noin 800 metriä. Vesistönäkymän pituuden eli näkemän lyhenemä länteen ja pohjoiseen on ollut lähes yksi kilometri. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojensa perusteella arvioinut maisemamuutoksen haitta-asteeksi 55 %.

= = =

Muutoksenhakija on vaatinut Pikku Niinisaaressa sijaitsevan osaksi omistamansa kiinteistön 91-417-4-33 osalta, että virkistyskäyttökorvaukset määrätään pohjaveden laadun heikentymisestä, melusta ja tärinästä, korvauksia korotetaan ja kiinteistön arvon aleneminen korvataan vähintään 35 %:lla. Valituksessaan viittaamassa aiemmissa muistutuksissaan muutoksenhakija on muun muassa esittänyt työnaikaisten haittojen korvaamista.

Aluehallintovirasto on päätöksessään määrännyt vedenlaadun heikentymisestä ja alushaitasta vuosikorvaukset ajalta 2004–2006.

Työnaikaisesta alusliikenteestä aiheutuneen haitan korvaamisen osalta hallinto-oikeus viittaa edellä yleisperusteluissa lausumaansa. Hallinto-oikeus on korvauksen määrää harkitessaan soveltanut aluehallintoviraston päätöksessä sovellettuja haitta-asteita korkeampia haitta-asteita. Toimitusmiesten virkistyskäyttöarvon laskentatapaa pääosin soveltaen ja ottaen huomioon aluehallintoviraston soveltama korkeampi kauppahintataso sekä muutoinkin hallinto-oikeuden yleisperusteluissa lausuttu, alusliikenteestä johtuvasta haitasta on määrättävä suoritettavaksi korvaus sen mukaisesti kuin ratkaisuosasta ilmenee. Hallinto-oikeus on selvyyden vuoksi todennut ratkaisuosassaan alusliikennehaitasta ja vedenlaatuhaitasta suoritettavat vuosikorvaukset erikseen.

Työnaikaisen vedenlaadun heikkenemisestä aiheutuneen haitan korvaamisen osalta hallinto-oikeus katsoo edellä yleisperusteluissa lausumaansa viitaten, että pääasiallinen veden laadun muutos on aiheutunut sataman keskeisinä rakentamisvuosina 2004–2006, mutta vedenlaadun muutoksista on aiheutunut rakentamisvuosien jälkeenkin virkistyskäyttöhaittaa, kuitenkin vähäisempänä kuin keskeisinä rakentamisvuosina. Haittaa ei ole pidettävä kuitenkaan pysyvänä siten kuin toimitusmiehet olivat arvioineet.

Muutoksenhakijan kiinteistö on vuosina 2004–2006 sijainnut alueella, jolla vedenlaadun haitta-aste on ollut 20 %. Hallinto-oikeus on siten määrännyt virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä aluehallintoviraston määräämien vuosien 2004–2006 lisäksi myös vuosille 2007–2009, joiden vuosien haitta-aste on ollut 15 %. Vaikka hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta ottaen huomioon aluehallintoviraston päätöksessään soveltaman korkeamman kauppahintatason, toimitusmiesten vedenlaatuhaitan korvaamista koskeva esitys vuosikorvaukseksi muutettuna ei olisi suurempi kuin aluehallintoviraston päätöksessä määrätty vuosikorvaus. Tästä syystä hallinto-oikeuden määräämä vuosikorvaus on samansuuruinen kuin aluehallintoviraston määräämä vuosikorvaus.

Melusta johtuvan korvausvaatimuksen osalta hallinto-oikeus edellä yleisperusteluihin viitaten katsoo, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Asiakirjoista ilmenee, että kiinteistölle on toimitusmiesten haitan määrityksen mukaisesti aiheutunut melusta virkistyskäyttöhaittaa vuonna 2006 päivä- ja yöaikaan sekä vuonna 2007 päivällä. Vuosittainen haitta-aste on 50 % vuonna 2006 ja 25 % vuonna 2007. Meluhaitta on siten ollut jatkuvaa kahden vuoden ajan kesäaikana ja kun kyse on vapaa-ajan kiinteistöstä saaristossa, jossa taustamelu on yleensä varsin matala, rakentamistöistä aiheutunutta melua ei voi pitää ympäristövahinkolain 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla sietämisvelvollisuuteen kuuluvana. Tärinähaittojen osalta hallinto-oikeus viittaa toimitusmiesten esittämään ja aluehallintoviraston päätöksen perusteluihin ja katsoo, että korvattavaa haittaa ei ole aiheutunut.

Maisemahaittojen korvattavuuden osalta hallinto-oikeus viittaa edellä yleisperusteluissa lausumaansa. Muutoksenhakijan kiinteistöltä on etäisyys satamaan noin 850 metriä. Vesistönäkymän pituuden eli näkemän lyhenemä länteen ja pohjoiseen on ollut lähes yksi kilometri. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojensa perusteella arvioinut maisemamuutoksen haitta-asteeksi 55 %.

K, J, I, L ja H

Muutoksenhakijat ovat vaatineet Mölandetissa sijaitsevien omistamiensa kiinteistöjen, H kiinteistöjen 753-406-1-80 ja 753-406-1-81 osalta, J ja I kiinteistön 753-406-1-82 osalta, K kiinteistön 753-406-1-83 osalta ja L kiinteistön 753-406-1-84 osalta virkistyskäyttöhaittojen korvaamista vähintään katselmuskirjassa esitettyjen perusteiden mukaisesti, maisemahaitta on määrättävä korvattavaksi 20 prosentilla kiinteistöjen todellisesta myyntiarvosta. = = =

Toimitusmiehet ovat esittäneet kyseessä oleville viidelle vierekkäiselle kiinteistölle virkistyskäyttöhaittakorvauksen pysyvästä vedenlaadun heikentymisestä koskien vuosia 2004–2006 ja haitta-asteeksi oli esitetty 20 % sekä korvauksen vesialueen muutoshaitasta ja melusta. = = =

Aluehallintovirasto on päätöksessään kunkin muutoksenhakijan yhden kiinteistön osalta määrännyt vedenlaadun heikentymisestä vuosikorvaukset ajalta 2004–2006 ja kertakaikkisen maisemahaittakorvauksen 5 400 euroa sekä korvauksen rantojen roskaantumisesta 200 euroa kiinteistöä kohden.

Vaadittujen vedenlaadun heikkenemisestä johtuvien korvausvaatimusten osalta hallinto-oikeus katsoo edellä yleisperusteluissa lausumaansa viitaten, että pääasiallinen veden laadun muutos on aiheutunut sataman keskeisinä rakentamisvuosina 2004–2006, mutta vedenlaadun muutoksista on aiheutunut rakentamisvuosien jälkeenkin virkistyskäyttöhaittaa, kuitenkin vähäisempänä kuin keskeisinä rakentamisvuosina. Haittaa ei ole pidettävä kuitenkaan pysyvänä siten kuin toimitusmiehet olivat arvioineet.

Muutoksenhakijoiden kiinteistöt ovat vuosina 2004–2006 sijainneet alueella, jolla vedenlaadun haitta-aste on ollut 20 %. Hallinto-oikeus on siten määrännyt virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä aluehallintoviraston määräämien vuosien 2004–2006 lisäksi myös vuosille 2007–2009, joiden vuosien haitta-aste on ollut 15 %. Vaikka hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta ottaen huomioon aluehallintoviraston päätöksessään soveltaman korkeamman kauppahintatason, toimitusmiesten vedenlaatuhaitan korvaamista koskeva esitys vuosikorvaukseksi muutettuna ei olisi suurempi kuin aluehallintoviraston päätöksessä määrätty vuosikorvaus. Tästä syystä hallinto-oikeuden määräämä vuosikorvaus on samansuuruinen kuin aluehallintoviraston määräämä vuosikorvaus.

Melusta johtuvien korvausvaatimusten osalta hallinto-oikeus edellä yleisperusteluihin viitaten katsoo, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Asiakirjoista ilmenee, että kiinteistölle 1:80 on toimitusmiesten haitan määrityksen mukaisesti aiheutunut vuonna 2004 yöaikaan korvattavaa virkistyskäyttöhaittaa, haitta-aste on 25 % ja vuosina 2005–2006 päivä- ja yöaikaan, haitta-aste on 50 % sekä vuonna 2007 päivällä, haitta-aste 50 %. Kiinteistöille 1:83 ja 1:84 on vuonna 2003 yöaikaan aiheutunut korvattavaa virkistyskäyttöhaittaa, vuosina 2004–2006 päivä- ja yöaikaan sekä vuonna 2007 päivällä. Näiden kiinteistöjen vuosittaiset haitta-asteet ovat 25 % vuonna 2003, 75 % vuonna 2004, 100 % vuonna 2005 ja 50 % vuonna 2006–2007. Toimitusmiehet eivät olleet esittäneet virkistyskäyttökorvausta melusta kiinteistön 1:82 osalta sen nykytilan mukainen varustus ja olosuhteet huomioon ottaen.

Edellä olevan perusteella meluhaitta muutoksenhakijoiden kiinteistöillä on ollut jatkuvaa usean vuoden ajan kesäaikana. Kun kyse on vapaa-ajan kiinteistöstä saaristossa, jossa taustamelu on yleensä varsin matala, rakentamistöistä aiheutunutta melua ei voi pitää ympäristövahinkolain 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla sietämisvelvollisuuteen kuuluvana.

Maisemahaittojen korvattavuuden osalta hallinto-oikeus viittaa edellä yleisperusteluissa lausumaansa. Muutoksenhakijoiden kiinteistöiltä on etäisyys satamaan 650–700 metriä. Vesistönäkymän pituuden eli näkemän lyhenemä länteen ja pohjoiseen on Mölandetissa ollut vajaa yksi kilometri. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojen perusteella arvioinut maisemamuutoksen haitta-asteeksi 80 % kiinteistöllä 1:80 ja kiinteistöillä 1:82, 1:83 ja 1:84 haitta-aste on 90 %.

Hallinto-oikeus on hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta, kuten edellä yleisperusteluissa on todettu. Kiinteistön virkistyskäytön vaikeutumisen rahalliseksi arvioimiseksi on tullut käyttää korkeintaan aluehallintoviraston päätöksen perusteluissa todettuja kauppahintatietoja.

Hallinto-oikeus toteaa vielä, että se on korvaukset määrätessään aluehallintoviraston tavoin käsitellyt saman omistajan rantakiinteistöt yhtenä kokonaisuutena siten, että korvausta on määrätty vain yhdeltä kiinteistöltä.

= = =

N ja M

Muutoksenhakijat ovat vaatineet Mölandetissa sijaitsevan omistamansa kiinteistön 753-406-1-85 osalta virkistyskäyttöhaittojen korvaamista melusta 1 294,46 euroa ja vedenlaadun heikentymisestä vuosina 2003–2008 yhteensä 4 728,48 euroa eli siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Maisemallisesta haitasta he ovat vaatineet 50 000 euron korvausta.

Aluehallintovirasto on päätöksessään määrännyt vedenlaadun heikentymisestä vuosikorvaukset ajalta 2004–2006 ja kertakaikkisen maisemahaittakorvauksen 5 400 euroa.

Vaaditun vedenlaadun heikkenemisestä johtuvan korvausvaatimuksen osalta hallinto-oikeus katsoo edellä yleisperusteluissa lausumaansa viitaten, että pääasiallinen veden laadun muutos on aiheutunut sataman keskeisinä rakentamisvuosina 2004–2006, mutta vedenlaadun muutoksista on aiheutunut rakentamisvuosien jälkeenkin virkistyskäyttöhaittaa, kuitenkin vähäisempänä kuin keskeisinä rakentamisvuosina. Haittaa ei ole pidettävä kuitenkaan pysyvänä siten kuin toimitusmiehet olivat arvioineet.

Muutoksenhakijoiden kiinteistö on vuosina 2004–2006 sijainnut alueella, jolla vedenlaadun haitta-aste on ollut 20 %. Hallinto-oikeus on siten määrännyt virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä aluehallintoviraston määräämien vuosien 2004–2006 lisäksi myös vuosille 2007–2009, vaadittu korvausmäärä huomioon ottaen. Edellä mainittujen vuosien haitta-aste on ollut 15 %. Vaikka hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta ottaen huomioon aluehallintoviraston päätöksessään soveltaman korkeamman kauppahintatason, toimitusmiesten vedenlaatuhaitan korvaamista koskeva esitys vuosikorvaukseksi muutettuna ei olisi suurempi kuin aluehallintoviraston päätöksessä määrätty vuosikorvaus. Tästä syystä hallinto-oikeuden määräämä vuosikorvaus on samansuuruinen kuin aluehallintoviraston määräämä vuosikorvaus.

Melusta johtuvan korvausvaatimuksen osalta hallinto-oikeus katsoo edellä yleisperusteluihin viitaten, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Asiakirjoista ilmenee, että kiinteistölle RN:o 1:85 on toimitusmiesten haitan määrityksen mukaisesti aiheutunut vuonna 2003 yöaikaan korvattavaa virkistyskäyttöhaittaa, vuosina 2004–2006 päivä- ja yöaikaan sekä vuonna 2007 päivällä. Vuosittaiset haitta-asteet 25 % vuonna 2003, 75 % vuonna 2004, 100 % vuonna 2005 ja 50 % vuonna 2006–2007. Meluhaitta on siten ollut jatkuvaa usean vuoden ajan kesäaikana ja kun kyse on vapaa-ajan kiinteistöstä saaristossa, jossa taustamelu on yleensä varsin matala, rakentamistöistä aiheutunutta melua ei voi pitää ympäristövahinkolain 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla sietämisvelvollisuuteen kuuluvana. Muutoksenhakijoiden vaatimus on hyväksytty määrällisesti vaaditun mukaisena.

Maisemahaittojen korvattavuuden osalta hallinto-oikeus viittaa edellä yleisperusteluissa lausumaansa. Muutoksenhakijoiden kiinteistöltä on etäisyys satamaan noin 600 metriä. Vesistönäkymän pituuden eli näkemän lyhenemä länteen ja pohjoiseen on Mölandetissa ollut noin yksi kilometri. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojensa perusteella arvioinut maisemamuutoksen haitta-asteeksi 100 % kiinteistöllä 1:85.

Muutoksenhakija on vaatinut Skatanniemessä sijaitsevan kiinteistönsä 91-435-5-53 = = = virkistyskäyttöhaitan korvaamista on vaadittu kiinteistön todellisen arvon ja haitan perusteella.

= = =

Aluehallintovirasto on päätöksessään määrännyt muutoksenhakijan kiinteistön osalta virkistyskäyttökorvauksen vedenlaadun heikentymisestä vuodelta 2004. Muutoksenhakijan kiinteistö on vuonna 2004 sijainnut alueella, jolla vedenlaadun haitta-aste on ollut 20 %. Muutoksenhakija on ilmoittanut hyväksyvänsä aluehallintoviraston soveltaman virkistyskäyttöarvon laskentatavan, mutta vesistöön liittyvä virkistysarvo on muutoksenhakijan mukaan suurempi. Hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta ja virkistysarvon muodostumisesta edellä yleisperusteluissa lausutun mukaisesti ja siten, että kiinteistön virkistyskäytön vaikeutumisen rahalliseksi arvioimiseksi on tullut käyttää korkeintaan aluehallintoviraston päätöksen perusteluissa todettuja kiinteistöjen kauppahintatietoja. Tämän mukaisesti vuosikorvaus veden laadun heikentymisestä G:n kiinteistön osalta on määrättävä samansuuruiseksi kuin muilla muutoksenhakijoilla eli vuosikorvaus on 400 euroa.

Muutoksenhakija on vaatinut Musta-Hevosen saaressa sijaitsevan kiinteistönsä 753-415-20-1 osalta määrättäväksi 467,44 euron virkistyskäyttöhaittakorvauksen meluhaitasta.

Hallinto-oikeus edellä yleisperusteluihin viitaten katsoo, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Asiakirjoista ilmenee, että kiinteistö on toimitusmiesten haitan määrityksen mukaisesti ollut vuosina 2004–2005 väylän ruoppauskohteen RK2 meluhaittavyöhykkeellä päivä- ja yöaikaan. Melun haitta-aste on ollut 75 %. Vuonna 2005 kiinteistö on myös ollut ruoppauskohteen RK3 meluhaittavyöhykkeellä yöaikaan. Melun haitta-aste on ollut 25 %. Meluhaitta on siten ollut jatkuvaa kahden vuoden ajan kesäaikana ja kun kyse on vapaa-ajan kiinteistöstä saaristossa, jossa taustamelu on yleensä varsin matala, rakentamistöistä aiheutunutta melua ei voi pitää ympäristövahinkolain 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla sietämisvelvollisuuteen kuuluvana. Muutoksenhakijan vaatimus on hyväksytty vaaditun korvausmäärän suuruisena.

Hallinto-oikeuden ratkaisu kulu- ja oikeudenkäyntikuluvaatimuksista

I Kuluvaatimukset aluehallintovirastossa

Hallinto-oikeus on hylännyt D:n ja hänen asiakumppaneidensa kuluvaatimuksen.

= = =

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään tältä osin seuraavasti:

Vesilain 16 luvun 27 §:n 1 momentin mukaan asianosaiset vastaavat omista kuluistaan aluehallintovirastossa. Edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan, jos asianosainen perusteettomaksi tietämällään väitteellä tai muulla tavoin tahallaan aiheettomasti viivyttää hakemusasian käsittelyä niin, että siitä aiheutuu toiselle asianosaiselle kuluja, on tällä kuitenkin oikeus saada niistä korvaus. Asianosaisella on myös oikeus saada korvaus kuluistaan, milloin hänen on ollut tarpeen ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin osoittaakseen, että hänelle aiheutuu yrityksestä vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä, taikka milloin kulujen korvaamiseen on muutoin erityistä syytä.

Edellä todetun pääsäännön mukaisesti kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan aluehallintovirastossa. Pykälän 2 momentissa on säännös kustannusten korvaamisesta poikkeustilanteessa. Hallinto-oikeus katsoo, että asiassa ei ole ilmennyt sellaisia säännöksessä tarkoitettuja käsittelyn viivyttämistä tarkoittavia seikkoja, että luvan haltijat olisi velvoitettava korvaamaan muutoksenhakijoiden kuluja aluehallintovirastossa. Kun erityisesti otetaan huomioon, että nyt kysymyksessä olevasta satamahankkeesta aiheutuvien haittojen ja vahinkojen selvittäminen on määrätty laissa tarkoitetussa erillisessä katselmustoimituksessa selvitettäväksi, muutoksenhakijoilla ei voi katsoa olleen säännöksessä tarkoitettua tarvetta ryhtyä toimenpiteisiin osoittaakseen vahingon aiheutumista tai muutoinkaan siihen erityistä syytä.

D:n, E:n ja F:n = = = kuluvaatimukset aluehallintovirastossa on siten hylättävä.

II Oikeudenkäyntikuluvaatimukset

Hallinto-oikeus on hylännyt D:n, E:n ja F:n oikeudenkuluvaatimuksen.

= = =

Hallinto-oikeus on hylännyt C:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään näiltä osin seuraavasti:

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä tässä pykälässä ja 75 §:ssä säädetään asianosaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

D:n, E:n ja F:n yhteinen valitus, = = = sekä C:n valitus on osin tullut hyväksytyksi. = = =

Kun kyseessä on lupa-asiasta erikseen käsiteltäväksi määrätty korvausasia ja kun asiassa ei ole ollut kyse hallintoviranomaisen virheestä, hallinto-oikeus katsoo, että ei ole pidettävä hallintolainkäyttölain 74 §:ssä tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana sitä, että muutoksenhakijat joutuvat pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Hallinto-oikeuden ratkaisu oikeudenkäynnin viivästymishyvitysvaatimuksista

Hallinto-oikeus on hyväksynyt D:n ja E:n vaatimuksen oikeudenkäynnin viivästymishyvityksestä yhteisenä vaatimuksena sekä F:n vaatimuksen oikeudenkäynnin viivästymishyvityksestä.

D:lle ja E:lle määrätään yhteisesti korvattavaksi valtion varoista hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä 5 000 euroa. Määrä sisältää vaatimuksen esittämisestä johtuneet kulut. Vaatimus määrän osalta hylätään enemmälti.

F:lle määrätään korvattavaksi valtion varoista hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä 5 000 euroa. Määrä sisältää vaatimuksen esittämisestä johtuneet kulut. Vaatimus määrän osalta hylätään enemmälti.

= = =

Hallinto-oikeus on hyväksynyt C:n vaatimuksen oikeudenkäynnin viivästymishyvityksestä.

C:lle määrätään korvattavaksi valtion varoista hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä 5 000 euroa. Määrä sisältää vaatimuksen esittämisestä johtuneet kulut. Vaatimus määrän osalta hylätään enemmälti.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään näiltä osin seuraavasti:

Sovellettavat säännökset

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain (jäljempänä hyvityslaki) 3 §:n (81/2013) 1 momentin mukaan yksityisellä asianosaisella on oikeus saada valtion varoista 6 §:ssä tarkoitettu kohtuullinen hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. Edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan hallintolainkäyttöasiassa oikeus hyvitykseen 1 momentissa säädettyjen edellytysten täyttyessä on vain sellaisella yksityisellä asianosaisella, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia välittömästi koskee.

Hyvityslain 4 §:n 1 momentin mukaan arvioitaessa, onko oikeudenkäynti viivästynyt, otetaan oikeudenkäynnin keston lisäksi huomioon erityisesti:

1) asian laatu ja laajuus;

2) asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta oikeudenkäynnissä;

3) asian merkitys asianosaiselle.

Edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa otetaan lisäksi huomioon Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka koskee ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (SopS 19/1990) 6 artiklan 1 kappaleen soveltamista.

Hyvityslain 5 §:n 2 momentin mukaan hallintolainkäyttöasiassa oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa, kun vireillepanoasiakirja on toimitettu asianomaiselle tuomioistuimelle tai viranomaiselle. Oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa kuitenkin jo oikaisuvaatimuksen tai muun vastaavan hallintomenettelyssä käsiteltävän vaatimuksen tekemisestä, jos tällainen vaatimus on lain mukaan tehtävä ennen kuin päätökseen saa hakea muutosta valittamalla. Erityisestä syystä oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika voi alkaa tätä aikaisemmasta ajankohdasta.

Hyvityslain 6 §:n 1 momentin mukaan hyvityksen tarkoituksena on korvata oikeudenkäynnin viivästymisestä asianosaiselle aiheutunutta huolta, epävarmuutta ja muuta niihin rinnastettavaa haittaa.

Edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan hyvityksen määrä on 1 500 euroa vuodessa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on tuomioistuimen tai viranomaisen vastuulla olevasta syystä viivästynyt. Hyvityksen yhteismäärää korotetaan enintään 2 000 eurolla, jos pääasia on erityisen merkittävä asianosaiselle. Asiaa pidetään erityisen merkittävänä, jos se liittyy välittömästi henkilön terveyteen, toimeentuloon, oikeudelliseen asemaan tai muuhun vastaavaan seikkaan. Hyvitystä voidaan alentaa tai korottaa 4 §:n 1 momentissa mainitun tai muun niihin rinnastuvan seikan perusteella.

Edellä mainitun pykälän 3 momentin mukaan hyvitys on enintään 10 000 euroa. Hyvityksen enimmäismäärä voidaan erityisestä syystä ylittää.

Hyvityslakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 85/2012 vp, s. 28) on lain 5 §:ää koskevasta oikeudenkäynnin alkamisajankohtaa koskevasta asiasta todettu muun muassa seuraavaa: Erityisestä syystä oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaisi vireillepanoasiakirjan toimittamista tai oikaisuvaatimuksen tekemistä aikaisemmasta ajankohdasta. Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan oikeudenkäynnin alkamisajankohdan määrittelyssä hallintolainkäytössä on ratkaisevaa, milloin asiassa on syntynyt riita. Tarkasteltava ajanjakso saattaa ihmisoikeustuomioistuimen mukaan alkaa jo ennen asian vireille tuloa tuomioistuimessa. Erityinen syy olisi ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaisesti olemassa lähinnä silloin, jos asiassa voidaan katsoa syntyneen riita jo ennen vireillepanoasiakirjan toimittamista tai oikaisuvaatimuksen tekemistä. Erityisen syyn olemassaolo olisi ratkaistava tapauskohtaisesti.

Tosiseikat

Helsingin kaupungin satamalaitos (sittemmin Helsingin Satama) ja Merenkulkulaitos (sittemmin Liikennevirasto) olivat 10.1.1997 hakeneet lupaa Vuosaaren sataman ja sinne johtavan väylän rakentamiseen. Hakijat olivat hakemukseensa liittäneet esityksen korvattavista vahingoista.

Länsi-Suomen vesioikeus oli 9.7.1998 antamillaan päätöksillä myöntänyt vesitalousluvat Vuosaaren sataman ja sinne johtavan väylän rakentamiseen. Vesioikeus oli edellä mainituissa päätöksissään määrännyt hankkeesta aiheutuvat haitat, vahingot ja edunmenetykset selvitettäviksi erikseen toisessa käsittelyssä eli vesilaissa säädetyssä katselmustoimituksessa.

Nyt viivästymishyvitystä vaatineet muutoksenhakijat, D ja E ja F, = = = sekä C, olivat valittaneet mainituista lupapäätöksistä silloiselle vesiylioikeudelle, silloin kuitenkin R/R:n kuolinpesä = = = , ja vaatineet lupapäätösten kumoamista ja toissijaisesti muun ohella korvausten määräämistä hankkeesta aiheutuvista haitoista ja muista edunmenetyksistä. Valitukset olivat tulleet vireille syyskuussa 1998 Länsi-Suomen vesioikeudessa. Vesiylioikeuden sijaan tullut Vaasan hallinto-oikeus oli 24.2.2000 antamallaan päätöksellä hylännyt valitukset pääosin ja pysyttänyt lupapäätökset voimassa. Korkein hallinto-oikeus oli 24.10.2002 antamallaan päätöksellä hylännyt hallinto-oikeuden päätöksestä tehdyt valitukset.

Luvan haltijat olivat sittemmin hakeneet satamahankkeeseen liittyville useille muille rakennushankkeille vesitalouslupaa sekä lisäksi hakeneet muutoslupaa aikaisemmin myönnettyihin lupapäätöksiin. Vuosien 2004–2008 aikana lupaviranomainen oli käsitellyt vielä yhteensä 14 erilaista sataman rakentamiseen liittyvää lupahakemusta. Viimeisin hanketta koskeva lupapäätös on tullut lainvoimaiseksi vuosien 2008–2009 vaihteessa. Kaikissa näissä lupapäätöksissä hanketta koskevat vahingot oli määrätty selvitettäväksi jo vireillä olleessa katselmustoimituksessa.

Muutoksenhakijat olivat valittaneet myös muista satamahankkeelle myönnetyistä vesitalousluvista muutoksenhakijakohtaisesti seuraavasti:

R:n oikeudenomistajat olivat valittaneet 7.6.2004 annetusta lupapäätöksestä hallinto-oikeudelle ja edelleen korkeimmalle hallinto-oikeudelle, lupapäätös tuli lainvoimaiseksi 19.10.2005. He olivat valittaneet 20.12.2004 annetusta päätöksestä hallinto-oikeudelle ja edelleen korkeimmalle hallinto-oikeudelle, lupapäätös tuli lainvoimaiseksi 2.11.2006. He olivat valittaneet 2.9.2005 annetusta päätöksestä hallinto-oikeudelle ja edelleen korkeimmalle hallinto-oikeudelle, lupapäätös tuli lainvoimaiseksi 24.8.2007. He olivat valittaneet 5.6.2006 annetusta päätöksestä hallinto-oikeudelle, joka antoi päätöksensä 4.5.2007. He olivat valittaneet 5.6.2006 annetusta toisesta päätöksestä hallinto-oikeudelle ja edelleen korkeimmalle hallinto-oikeudelle, lupapäätös tuli lainvoimaiseksi 20.2.2008.

= = =

C oli valittanut 7.6.2004 annetusta lupapäätöksestä hallinto-oikeudelle, joka antoi päätöksensä 7.9.2004. C oli valittanut 20.12.2004 annetusta päätöksestä hallinto-oikeudelle, joka antoi päätöksensä 28.12.2005. C oli valittanut 2.9.2005 annetusta päätöksestä hallinto-oikeudelle, joka antoi päätöksensä 26.5.2006.

Vuonna 1998 annettujen lupapäätösten tultua lainvoimaiseksi vuonna 2002 Länsi-Suomen ympäristölupavirasto (entinen Länsi-Suomen vesioikeus) oli 23.9.2003 määrännyt toimitusinsinöörin katselmustoimitukseen. Katselmustoimitus oli määrätty tehtäväksi 31.10.2005 mennessä.

Kun kaikki hanketta koskevat edellä todetut lupapäätökset olivat tulleet lainvoimaiseksi, luvan haltijat olivat laatineet 5.5.2011 päivätyn korvaushakemussuunnitelman toimitusinsinöörin pyynnöstä katselmustoimitusta varten. Katselmustoimituksessa on pidetty katselmuskokous 21.6.2011, jossa on saanut esittää hankkeen johdosta vaatimuksia. Tämän jälkeen toimitusmiehet ovat tehneet maastokäyntejä syyskuussa 2011. Katselmustoimituksessa esitettyjen vaatimusten johdosta toimitusinsinööri on pyytänyt luvan haltijoilta lisäselvityksiä. Tämän jälkeen toimitusmiehet ovat 18.12.2012 laatineet katselmuskirjan, jossa on arvioitu satamahankkeen toteuttamisen vaikutukset ja tehty esitys vahingoista, haitoista ja muista edunmenetyksistä maksettavista korvauksista. Katselmuskirja asiakirja-aineistoineen on toimitettu aluehallintovirastolle 21.12.2012. Aluehallintovirasto on antanut asiassa valituksenalaisen päätöksen 6.11.2013.

Valitukset aluehallintoviraston päätöksestä, jolla on ratkaistu edellä mainittujen vesitalouslupien nojalla toteutetuista Vuosaaren sataman ja sinne johtavan väylän rakentamisesta aiheutuvien vahinkojen korvaaminen, on toimitettu aluehallintovirastolle 5.12.2013 ja 9.12.2013. Valitusasiakirjojen kuuluttamisen jälkeen valitusasiakirjat ja asian käsittelyssä kertynyt asiakirja-aineisto on toimitettu Vaasan hallinto-oikeudelle 18.3.2014.

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset

Asiassa on ensinnäkin arvioitavana, mistä ajankohdasta lukien mahdollista oikeudenkäynnin viipymistä on tässä tapauksessa tarkasteltava.

Oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa hyvityslain 5 §:n 2 momentin pääsäännön mukaan siitä, kun vireillepanoasiakirja on toimitettu asianomaiselle tuomioistuimelle tai viranomaiselle. Oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa kuitenkin jo oikaisuvaatimuksen tai muun vastaavan hallintomenettelyssä käsiteltävän vaatimuksen tekemisestä, jos tällainen vaatimus on lain mukaan tehtävä ennen kuin päätökseen saa hakea muutosta valittamalla. Erityisestä syystä oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika voi alkaa tätä aikaisemmasta ajankohdasta.

Vuosaaren sataman rakentamista koskevan ja satamaan liittyvien muiden lupahakemusten käsittely oli vuoden 1998 lupapäätöksissä ja myöhemmissä lupapäätöksissä jaettu kahteen vaiheeseen vesilain (264/1961) 16 luvun 24 §:n 2 momentin nojalla. Lupa-asia on ratkaistu hakemusten perusteella ensimmäisessä vaiheessa ja satamahankkeesta aiheutuvien vahinkojen selvittäminen oli määrätty selvitettäväksi erillisessä ja myöhemmin toimitettavassa katselmusmenettelyssä. Hakemusasioissa sovelletun vesilain (264/1961) 16 luvun 21 §:n mukaan hankkeessa, joka koskee luvan saamista vesilaissa tarkoitettua yritystä varten, aluehallintoviraston on viran puolesta tutkittava luvan edellytysten täyttymisen lisäksi, onko havaitusta vahingosta määrättävä korvausta. Vesilain 16 luvun 24 §:n nojalla lupaviranomainen voi ratkaista hakemusasian muilta kuin edunmenetysten johdosta suoritettavien rahakorvausten osalta, jos hankkeesta johtuvien edunmenetysten yksityiskohtainen selvittäminen kohtuuttomasti viivästyttäisi lupa-asian ratkaisua.

Muutoksenhakutuomioistuimessa eli silloisessa vesiylioikeudessa käsitellyt muutoksenhakijoiden ensimmäiset valitukset lupa-asiasta ja nyt kyseessä olevat valitukset korvauksia koskevasta hakemusasiasta ovat saman asian oikeudenkäyntejä.

Kun satamahankkeesta aiheutuvien vahinkojen selvittäminen ja korvaaminen oli kaikissa hanketta koskevissa lainvoimaisissa lupapäätöksissä vuosien 1998-2008 aikana määrätty tehtäväksi toisessa vaiheessa katselmusmenettelyssä, hanketta vastustavilla ja vahingonkorvausta jo vuonna 1998 vaatineilla muutoksenhakijoilla ei tosiasiassa ole ollut mahdollisuuksia saada korvausvaatimuksiaan ratkaistuksi ennen kuin katselmustoimitusmenettely on suoritettu ja lupaviranomainen ratkaissut korvaushakemukset. Katselmusmenettely on säädetty poikkeukselliseksi selvittämiskeinoksi, vesitaloushankkeesta aiheutuvat vahingot määrätään korvattavaksi pääsääntöisesti lupapäätöksen antamisen yhteydessä.

Vesilain (264/1961) säännöksillä erillisestä katselmustoimituksesta on sinällään pyritty hyvään oikeudenhoitoon eli lupa-asian viivytyksettömään ratkaisemiseen. Hankkeesta aiheutuvien vahinkojen selvittäminen erillisessä menettelyssä yksityiskohtaisesti voidaan katsoa myös korvausta vaatineelle eduksi. Se seikka, että vesilain mukaista lupaa edellyttävää hanketta koskevat hakemukset jaetaan kahteen vaiheeseen ja hankkeesta johtuvien haittojen selvittäminen ja korvaaminen määrätään tehtäväksi myöhemmässä menettelyssä, ei voi korvausta vaativan kannalta johtaa kuitenkaan sellaiseen tilanteeseen, että korvausta vaativalla ei olisi mahdollisuutta saada asiaan lopullista ratkaisua kohtuullisen ajan kuluessa.

Nykyisin voimassa olevassa vesilaissa (587/2011) ei ole säännöksiä siitä, että korvausten käsittely voitaisiin määrätä erikseen katselmustoimitukseen. Tuon voimassa olevan vesilain lainvalmisteluaineiston mukaan katselmustoimituksesta luopumisen yhtenä perusteena onkin ollut oikeusturvan kannalta kestämättömät käsittelyajat. Vastuun hakemusasian käsittelystä ja sen etenemisestä tulisi olla lupaviranomaisella.

Edellä lausuttuun nähden ja kun otetaan huomioon, että hyvityslain mukaisen viivästyshyvityksen on tarkoitus olla tehokas kansallinen oikeussuojakeino Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan vastaiselle oikeudenkäynnin viivästymiselle, lupa-asiaa koskevan ensimmäisen vaiheen oikeudenkäynnin ja nyt vireillä olevan korvauksia koskevan oikeudenkäynnin väliin jäänyt hallintomenettelyvaihe, jossa on erillisessä katselmustoimituksessa selvitetty hankkeesta johtuvien vahinkojen korvaamista, on tässä tapauksessa otettava huomioon oikeudenkäynnin kokonaiskestoa tarkastellessa.

Hyvityslain 5 §:n 2 momentin mukainen oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika on viivästymistarkastelussa alkanut tässä tapauksessa siten syyskuusta 1998, jolloin muutoksenhakijat olivat ensimmäisen kerran valittaneet sataman rakentamista koskevasta lupahakemusasiasta, riippumatta myös siitä että tuo käsittelyaika lähes kokonaan ulottuu ajalle ennen hyvityslain 1.6.2013 voimaan tullutta muutosta. Oikeudenkäynti on kokonaisuudessaan tähän mennessä kestänyt lokakuuhun 2016 saakka.

Arvioitaessa käsittelyn kohtuullista aikaa, on otettava huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä muodostuneet kriteerit, kuten asian vaikeus sekä valittajan ja viranomaisten toimet asiassa.

Satamahanketta koskevat ensimmäiset ja keskeisimmät vesitalousluvat on ratkaistu vuonna 1998 ja päätökset ovat tulleet lainvoimaisiksi vuonna 2002. Tuo oikeudenkäynti on siten kestänyt noin neljä vuotta. Lupapäätösten lainvoimaistumisen jälkeen katselmustoimitus on aloitettu vuoden 2003 aikana. Asiakirjoista ilmenee, että katselmustoimitusta ei ole voitu saattaa eteenpäin ja toteuttaa alkuperäisessä määräajassa, koska katselmustoimitukseen yhdistettiin käsiteltäväksi vuosien 2004–2009 ajan yhteensä 14 uutta samaan asiakokonaisuuteen kuuluvaa korvaushakemusta. Katselmustoimitus on sittemmin pääosin toimitettu vuosien 2010–2012 aikana. Aluehallintoviraston päätös korvausten määräämisestä on annettu 6.11.2013. Asian toinen oikeudenkäynti eli nyt kyseessä oleva hankkeesta johtuvien korvausten määräämistä koskeva oikeudenkäynti on alkanut joulukuussa 2013, ja se on tähän mennessä kestänyt noin 2 vuotta 10 kuukautta.

Kyseessä on ollut poikkeuksellisen laaja sataman rakentamishanke ja siihen liittyvä asiakirja-aineisto on huomattavan laaja ja asianosaisten määrä on ollut suuri. Hankkeeseen on liittynyt useita luvan haltijoiden lupa- ja korvaushakemuksia.

Hallinto-oikeus katsoo edellä olevan perusteella ja asian eri vaiheista asiakirjoista tarkemmin saatavilla oleva selvitys huomioon ottaen, että asia ei sinällään ole olennaisesti viivästynyt valtion viranomaisten tai tuomioistuinten menettelytoimista. Asian kokonaiskäsittelyn kestoa tässä tapauksessa selittää se, että ensimmäisistä lupapäätöksistä tehtyjen valitusten ratkaisemisen, eli vuoden 2002 jälkeen katselmustoimitukseen oli määrätty vielä seuraavan noin kahdeksan vuoden ajan uusia samaa hanketta koskevien lupapäätösten korvaushakemuksia käsiteltäväksi, eikä vuodesta 2003 lähtien vireillä ollutta katselmustoimitusta voitu saattaa eteenpäin ennen vuotta 2010.

Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön (esimerkiksi Scordino v. Italia 27.3.2003) mukaan sopimusvaltion on järjestettävä oikeusjärjestelmänsä siten, että jokaisen oikeus saada lopullinen päätös asiassa toteutuu kohtuullisessa ajassa. Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä (esimerkiksi Castell v. Ranska 21.3.2000) on katsottu, että hyvin pitkään jatkuneissa oikeudenkäynneissä, yleisesti noin 10 vuotta, oikeudenkäynnin pitkittyminen jää joka tapauksessa valtion vastuulle.

Oikeudenkäynnin kokonaiskesto on tähän mennessä yhteensä noin 18 vuotta, joka on huomattavan pitkä aika. Hallinto-oikeus katsoo siten oikeudenkäynnin viivästyneen hyvityslain 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Hallinto-oikeus katsoo tässä tapauksessa, että viime sijassa kokonaisvastuu asian viivästymisestä on valtiolla, vaikka asian käsittelyn pitkittymiseen on sinällään vaikuttanut luvan haltijoiden samaa asiaa koskevien lupahakemusten vireillepano useiden vuosien ajan sekä satamahankkeen poikkeuksellinen laajuus. Oikeudenkäynnin kokonaiskestoa ei siten voi kaikilta osin pitää valtion vastuulle jäävänä.

Hyvityksen määrää harkitessaan hallinto-oikeus on ottanut huomioon, että oikeudenkäynnin kohteena on muutoksenhakijoiden omistamien kiinteistöjen käyttöön liittyvät edunmenetykset ja niiden korvaaminen, jonka vuoksi hyvityksen vuosittaista määrää on alennettu 1 000 euroon.

Hallinto-oikeus katsoo kohtuulliseksi hyvityksen määräksi viiden vuoden viivästymistä vastaavan hyvityksen, määrältään 1 000 euroa vuodessa, eli yhteensä 5 000 euroa.

D:n ja hänen asiakumppaneidensa erillisten hyvitysvaatimusten osittaisen hylkäämisen osalta hallinto-oikeus toteaa, että kun muutoksenhakija asian ensimmäisessä oikeudenkäynnissä on vuonna 1998 ollut R/R:n kuolinpesä ja F, on D:lle ja E:lle määrättävä yhteinen viivästymishyvityskorvaus sekä F:lle erillinen korvaus.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja Lampi, Mauri Kerätär, Kirsi Stark, joka on myös esitellyt asian, ja Curt Nyman.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

1. A on valituksessaan vaatinut muutosta Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen.

Valituksensa tueksi hän on esittänyt muun ohella, että hallinto-oikeuden päätöksessä virkistyshaitan ja virkistyskäyttöarvon korvauksen rahallinen arviointi on epämääräinen.

Laskelmassa on käytetty kauppahintatilastoja Uudeltamaalta. Aluehallintovirasto on käyttänyt kiinteistöjen kauppahintoja Porvoossa, Espoossa ja Kirkkonummella ja on siten päätynyt enimmäisvirkistysarvoon 80 000 euroa, minkä hallinto-oikeus on hyväksynyt. Rannankäyttöselvityksestä tai aluehallintoviraston laskelmista eivät ilmene pinta-ala- ja saarikertoimien juridiset perusteet. Nämä kertoimet perustuvat oletuksiin. Yleinen ja viimeaikainen käytäntö ei ole oikeudellisesti perusteltu tapa laskea korvauksia, vaan korvaukset tulee laskea kiinteistöjen todellisen arvon ja koon mukaan. Valittajan molemmat tontit ovat kooltaan yli 10 000 m².

Saarikertoimen tulisi olla sama kuin mantereella eli 1.0. Lähtökohtaisesti tontin neliöhinnan pohjaksi voisi ottaa kiinteistöverotusarvon korotettuna 50 %:lla, jolloin laskennallinen neliöhinta olisi 30 €/m².

Maisemamuutoksen haitta-asteen tulisi valittajan kiinteistöillä olla ainakin 80 %, kuten toimitusmiehet ovat esittäneet. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojensa perusteella arvioinut maisemamuutoksen haitta-asteeksi 70 %. Kiinteistö sijaitsee nykyisin noin 650 metrin päässä satamasta aiemman noin 1,5 kilometrin sijasta. Vuotuista korkoa korvauksille tulee maksaa vuodesta 2003 lähtien, jolloin proomuliikenne on ollut vilkasta ja vesialueella on tehty jatkuvasti töitä.

Valittaja on katsonut, että viranomaiset ovat toimineet asiassa virheellisesti. Korvausasiaa ei olisi tullut jakaa erikseen käsiteltäväksi. Katselmustoimituksesta on aiheutunut asian kohtuuton viivästyminen. Valittaja katsoo olevansa oikeutettu 10 000 euron korvaukseen 20 vuotta kestäneestä oikeuskäsittelyn ja sen viivästymisen johdosta.

Valittaja on pyytänyt, että korkeimman hallinto-oikeuden päätös annetaan maksutta johtuen asian 20 vuoden kokonaiskäsittelyajasta.

2. B on valituksessaan vaatinut muutosta Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen.

B on valituksessaan esittänyt samansisältöiset vaatimukset ja pääosin samansisältöiset perustelut kuin A.

3. C on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan ja hänelle määrätty hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisestä korotetaan siten, että viivästyshyvitys on 1 500 euroa vuodelta kymmenen vuoden ajalta eli yhteensä 15 000 euroa. Lisäksi hallinto-oikeuden päätöstä on muutettava oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hylkäämisen osalta ja Helsingin Satama Oy on velvoitettava korvaamaan C:n oikeudenkäyntikulut asiassa.

Vaatimustensa tueksi valittaja on esittänyt muun ohella, että syynä asian pitkään käsittelyaikaan on ollut aikanaan asian siirtäminen korvausten osalta katselmustoimitukseen. Laissa säädetyt edellytykset oikeudenkäynnin viivästyshyvityksen enimmäiskorvauksen ylittämiseen ovat olemassa. Hallinto-oikeus on todennut ottaneensa huomioon, että oikeudenkäynnin kohteena ovat olleet muutoksenhakijoiden omistamien kiinteistöjen käyttöön liittyvät edunmenetykset ja niiden korvaaminen, jonka vuoksi hyvityksen vuosittaista määrää on alennettu 1 000 euroon. Hallinto-oikeus lienee tarkoittanut alentaa määrättävää viivästyshyvitystä viitaten valittajan asiassa tekemiin omiin valituksiin. Oikeudenkäynnin viivästyminen ei kuitenkaan ole johtunut C:n valituksista.

Oikeudenkäyntikuluratkaisua koskevan valituksen osalta C on esittänyt, että perusteena on lupahakemusten lukumäärä ja jatkuvasti uudelleen perehtymisestä asiaan aiheutunut työ.

4. Helsingin Satama Oy ja Liikennevirasto ovat valituksessaan vaatineet, että Vaasan hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös saatetaan voimaan.

Vaatimuksensa tueksi valittajat ovat esittäneet muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeus on katsonut, että maisemamuutoksia saarikiinteistöjen ja Kantarnäsin niemen kiinteistöjen osalta on kokonaisuutena arvioiden pidettävä sellaisina, että perusteet korvausten määräämiseksi vesilain 11 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla täyttyvät. Koetun maisemahaitan suuruuteen vaikuttaa hallinto-oikeuden arvion mukaan häiriökohteen etäisyyden ohella merkittävästi se, kuinka suuren osan havaitsijan näkökentästä häiriötä aiheuttava rakenne peittää entisestä vesimaisemasta ja kuinka paljon kohde lyhentää kiinteistöltä avautuvan vesistönäkymän pituutta eli niin sanottua näkymää.

Hallinto-oikeus on todennut, että Vuosaaren sataman rakentamisen takia rantaviiva on siirtynyt pitkälle Kalkkisaarenselälle ja Niinilahti on jäänyt kokonaan sataman alle, kuten myös Käärmeniemi, Lehdessaari ja joitakin pienempiä saaria, jotka on tasattu satamakentäksi. Rantaviivan huomattava, vähintään noin 750 metrin ja enintään noin yhden kilometrin syvyinen siirtyminen merialueelle, lähemmäksi saarikiinteistöjä on ollut odottamaton, poikkeuksellinen ja erityisen merkittävä muutos näkymään.

Aluehallintovirasto oli tarkastuksellaan tekemiensä havaintojen perusteella katsonut, että korvattavaa maisemallista aiheutuu sellaisille enintään 700 metrin päässä satamasta virkistyskäytössä oleville kiinteistöille, joilta on suora näköyhteys satamaan ja joille on rakentamisesta aiheutunut muutakin korvattavaa haittaa.

Vakiintuneen hallinto- ja oikeuskäytännön mukaan korvauksen määrääminen maisemallisesta haitasta vesilain nojalla on pääsääntöisesti edellyttänyt vesitaloushankkeesta aiheutuvan edunmenetyksen liittyvistä vesistön tilaan tai kiinteistön fyysiseen muutokseen. Maiseman muuttumattomuus ei sinänsä kuulu kiinteistönomistajan suojattuun etupiiriin. Jos kiinteistön ulkopuolella toteutuva hanke aiheuttaa edunmenetystä asianomaisen suojatussa etupiirissä, maisemalliset muutokset on tapauskohtaisesti määrätty korvattaviksi. Hallintokäytännössä suojatuksi etupiiriksi on katsottu lähimaisema, joka on määritelty noin 200 metrin etäisyydeksi. Tällä etäisyydellä tapahtuvien haitallisten muutosten on yleensä katsottu ylittävän korvauskynnyksen, jolloin maisemallinen muutos on määrätty korvattavaksi pääosin rantakiinteistön virkistyskäyttöhaittakorvauksella.

Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos laajentaa maisemahaitan korvattavuutta siitä, mitä korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksen KHO 2006:59 asettamien kriteerien johdonmukaisesta soveltamisesta seuraisi. Edellä mainitun vuosikirjaratkaisun mukaan maisemahaitta, joka aiheutuu vesilain mukaisen luvan ulkopuolisella kiinteistöllä, voi tulla korvattavaksi vain hyvin poikkeuksellisesti.

Alueen pitkäaikainen teollinen maankäyttö ja kaavoitus huomioon ottaen kyse ei kuitenkaan ole ollut odottamattomasta muutoksesta. Odottamattomuutta arvioitaessa otetaan huomioon myös alueen sijainti kaupunkirakenteen sisällä. Alueen teollinen historia ja kaavoitus ovat painava peruste maisemahaitan jättämiseen korvaamatta Vuosaaren sataman tapauksessa. Kaupunkien kasvusuunnissa tapahtuvat hankkeet ovat odotettavia ja yleensä edellyttävät myös jonkinasteista sietämisvelvollisuutta. Muutos ei ole ollut alueen historia huomioon ottaen dramaattinen, vaan alueen sijainti huomioon ottaen se on ollut odotettavissa ja alueen kaavoitus on tukenut muutosta. Maisemamuutokset eivät ole kenenkään osalta niin odottamattomia, että mainitun ennakkopäätöksen asettamat edellytykset niiden korvaamiselle täyttyisivät.

Maisemahaittakorvausten määrääminen johtaisi perusteettomasti siihen, että vesilain mukaiset hankkeet olisivat korvausmielessä eri asemassa kuin muun lainsäädännön (esimerkiksi kaavoitus ja rakennusluvittaminen) nojalla toteutettavat hankkeet. Voimassa olevan lain ja oikeuskäytännön mukaista tulkintaa ei ole perusteltua muuttaa siten, että vesilain mukaisissa hankkeissa määrättäisiin maiseman muuttuminen korvattavaksi tilanteessa, jossa hyvin samankaltainen hanke muun lainsäädännön nojalla toteutettuna ei johda korvattavaan vahinkoon. Maisemahaittakorvauskäytännön muuttaminen vaarantaisi yhdyskuntakehityksen samoin kuin kansalaisten yhdenvertaisuuden.

Aluehallintovirasto sen sijaan on päätöksessään ottanut huomioon nykyisestä oikeuskäytännöstä ilmenevät kriteerit ja määrännyt korvaukset maksettavaksi jokseenkin niiden perusteella. Erityisesti aluehallintovirasto on edellä mainitun odottamattomuuden lisäksi kiinnittänyt huomiota kiinteistöjen etäisyyteen rakennetusta satamasta ja sataman näkyvyyteen sekä menetetyn merimaiseman osuuteen kullakin kiinteistöllä. Vaikka aluehallintovirasto onkin pidentänyt korvaukseen oikeutettujen kiinteistöjen etäisyysedellytystä, päätöstä voidaan pitää pääpiirteissään oikeuskäytännön mukaisena. Hallinto-oikeuden aluehallintoviraston kannasta poikkeava soveltamisnäkemys näistä kriteereistä on sen sijaan johtanut virheelliseen lain soveltamiseen.

Aluehallintoviraston päätöksessä vedenlaadun heikentyminen ja töiden aikainen alushaitta on käsitelty yhteisenä korvauksena. Vedenlaatuhaitta ja töiden aikainen alusliikenne ovat vaikuttaneet vain vesiharrasteiden osuuteen eli 40 % kiinteistön vesistösidonnaisesta virkistysarvosta. Hallinto-oikeuden soveltamat suuremmat alushaitan haitta-asteet sekä vuosille 2007–2009 määräämät vedenlaatuhaitan korvaukset eivät ole voimassa olevan hallinto- ja oikeuskäytännön mukaisia.

Korvauksia melusta ja tärinästä ei ollut sisällytetty aluehallintoviraston katselmustoimitusta varten laadittuun 5.5.2011 päivättyyn korvaushakemussuunnitelmaan. Aluehallintovirasto on päätöksessään katsonut, että melua on voitu tutkia ainoastaan siltä osin kuin sitä on aiheutunut töistä, jotka perustuvat vesilain mukaisiin lupiin. Vesirakennustöiden meluvaikutuksia on selvitetty melumallinnuksilla ja töiden aikaisilla melumittauksilla lähisaarissa. Yksityiskohtaiset melumittausten tulokset käyvät ilmi muun muassa hallinto-oikeuden päätöksestä.

Meluhaittojen korvattavuutta voidaan käsitellä katselmustoimituksessa siltä osin kuin vesilain mukaisissa luvissa on luvitettu toimenpiteitä, jotka tehdään vesialueella ja joista on aiheutunut korvattavaa haittaa. Merkittävimmät potentiaalista meluhaittaa aiheuttaneet vesistötyövaiheet sataman ja meriväylän rakentamisessa ovat olleet sataman ja sen vesiliikennealueen ruoppaukset, sataman vesiliikennealueen vedenalaiset louhintaporaukset ja louhinnat, sataman pistolaitureiden ja laituriulokkeiden paalutukset, sataman täytöt mereen ja kiviaineksen välivarastointi, sekä väylän vedenalaiset louhintaporaukset, louhinnat ja ruoppaukset.

Tehtyjen meluselvitysten ja mittausten mukaan melutasot eivät ole ylittäneet lähimmissä häiriintyvissä kohteissa Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen päätöksissään asettamia raja-arvoja. Ympäristökeskus on myös todennut, että suuri rakennustyömaa aiheuttaa aina melua lähiympäristöön eikä melu tässä tapauksessa ole ollut kohtuutonta. Koska näistä toimenpiteistä ei ole aiheutunut korvattavaa meluhaittaa, tai meluhaitan on ainakin katsottava jäävän ympäristövahinkolain 4 §:ssä tarkoitetun sietämisvelvollisuuden piiriin, ei muutoksenhakijoille tule määrätä korvauksia meluhaitoista myöskään vesilain (264/1961) 11 luvun 3 §:n 2 momentin ja siinä viitattujen ympäristövahinkolain säännöksien perusteella.

Hallinto-oikeuden johtopäätös siitä, että melu ei kuuluisi sietämisvelvollisuuden piiriin, on näin ollen meluselvitysten valossa virheellinen.

D, E ja Fovat vaatineet korvausta Kantarnäsin niemessä sijaitsevien kiinteistöjensä myyntiarvon alentumisesta maisemahaittojen perusteella korkoineen. Hallinto-oikeus on päätöksessään katsonut, että rantaan ulottuvien kiinteistöjen osalta on aiheutunut satamakentän rakentamisen seurauksena virkistyskäyttökorvauksena korvattavaa maisemahaittaa. Haitta-asteeksi hallinto-oikeus on arvioinut 20 %.

Korvattavaksi voi tulla vesilain mukaisten lupien nojalla tapahtuneesta sataman rakentamisesta aiheutunut haitta virkistyskäytössä oleville, enintään 700 metrin päässä satamasta sijaitseville kiinteistöille, joilta on suora näköyhteys satamaan ja joille on aiheutunut sataman tai laivaväylän rakentamisesta muutakin korvattavaa haittaa. Kyseiset tilat eivät ole kyseisessä asemassa. Ne sijaitsevat vanhastaan teollisluonteisen ja siihen tarkoitukseen kaavassa varatun alueen vieressä. Niiden merinäkymäsektorissa on sitä paitsi tapahtunut vain vähäinen muutos, etenkin kun otetaan huomioon, ettei maankäyttö- ja rakennuslain nojalla luvitetun meluvallin vaikutusta tule huomioida. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaisille kertakaikkisille maisemahaittakorvauksille ei ole hyväksyttävää perustetta näiden kiinteistön omistajien tapauksessa.

Hallinto-oikeus on A:n ja C:n tilojen osalta alusliikenteestä aiheutuneen haitan korvauksen määrää harkitessaan soveltanut aluehallintoviraston päätöstä korkeampia haitta-asteita.

Virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä hallinto-oikeus on määrännyt aluehallintoviraston määräämien vuosien 2003–2006, haitta-aste 20 %, lisäksi myös vuosille 2007–2009, joiden vuosien haitta-aste on ollut 15 %.

Melusta johtuvien korvausvaatimusten osalta hallinto-oikeus on katsonut, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Meluhaitta on ollut jatkuvaa usean vuoden ajan kesäaikana ja kun kyse on vapaa-ajan kiinteistöistä saaristossa, jossa taustamelu on yleensä varsin matala, rakentamistöistä aiheutunutta melua ei voi pitää ympäristövahinkolain 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla sietämisvelvollisuuteen kuuluvana. Tärinähaittojen osalta hallinto-oikeus on todennut, ettei korvattavaa haittaa ole aiheutunut.

Maisemahaittojen osalta hallinto-oikeus on viitannut yleisperusteluissa lausumaansa. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojensa perusteella arvioinut A:n tilojen maisemamuutoksen haitta-asteeksi 70 %.

Hallinto-oikeus on katselmushavaintojen perusteella arvioinut C:n kiinteistön maisemamuutoksen haitta-asteeksi 55 %.

Helsingin Satama ja Liikennevirasto ovat pitäneet perusteltuna, että haittoina korvataan vesistösidonnaiselle virkistyskäytölle aiheutuneita haittoja aluehallintoviraston päätöksen liitteiden 1 ja 2 mukaisesti. Helsingin ympäristökeskus on asiantuntijaviranomaisena katsonut meluhaitan jäävän sietämisvelvollisuuden piiriin. Aluehallintovirasto on tähän perustuen jättänyt korvauksen meluhaitasta määräämättä. Helsingin kaupungin ympäristökeskus on asiantuntijaviranomaisena katsonut meluhaitan jäävän sietämisvelvollisuuden piiriin.

Helsingin Satama ja Liikennevirasto ovat lisäksi korostaneet katselmuksen perusteella, että C:n kiinteistön pääasiallinen näkymäsuunta ei ole suoraan satamaan päin, vaan kohti satamaan johtavaa meriväylää.

Hallinto-oikeus on alusliikenteestä aiheutuneen haitan korvauksen määrää harkitessaan soveltanut B:n kiinteistön osalta aluehallintoviraston päätöstä korkeampia haitta-asteita. Virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä hallinto-oikeus on määrännyt aluehallintoviraston määräämien vuosien 2004–2006, haitta-aste 20 %, lisäksi myös vuosille 2007–2009, joiden vuosien haitta-aste on ollut 15 %. Melusta johtuvien korvausvaatimusten osalta hallinto-oikeus on katsonut, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojen perusteella arvioinut B:n kiinteistön osalta maisemamuutoksen haitta-asteeksi 55 %.

Helsingin Satama Oy ja Liikennevirasto ovat esittäneet vaatimustensa tueksi samoja näkökohtia kuin A:n ja C:n osalta.

K ja hänen asiakumppaninsaovat vaatineet Mölandetissa sijaitsevien omistamiensa kiinteistöjen osalta virkistyskäyttöhaittojen korvaamista vähintään katselmuskirjassa esitettyjen perusteiden mukaisesti, maisemahaitta on määrättävä korvattavaksi 20 %:lla kiinteistöjen todellisesta myyntiarvosta.

Hallinto-oikeus on määrännyt virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä aluehallintoviraston määräämien vuosien 2004–2006, haitta-aste 20 %, lisäksi myös vuosille 2007–2009, joiden vuosien haitta-aste on ollut 15 %. Hallinto-oikeus on katsonut, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojensa perusteella arvioinut maisemamuutoksen haitta-asteeksi 80 % kiinteistöllä 1:80 ja kiinteistöillä 1:82, 1:83 ja 1:84 90 %.

N ja M ovat hallinto-oikeudessa vaatineet Mölandetissa sijaitsevan kiinteistönsä osalta virkistyskäyttöhaittojen korvaamista melusta ja vedenlaadun heikentymisestä vuosina 2003–2008 sekä korvausta maisemallisesta haitasta.

Aluehallintovirasto on päätöksessään määrännyt vedenlaadun heikentymisestä vuosikorvaukset vuosilta 2004–2006 ja kertakaikkisen maisemahaittakorvauksen.

Hallinto-oikeus on määrännyt virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä aluehallintoviraston määräämien vuosien 2004–2006, haitta-aste 20 %, lisäksi myös vuosille 2007–2009, joiden vuosien haitta-aste on ollut 15 %. Hallinto-oikeus on katsonut, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojensa perusteella arvioinut kiinteistön maisemamuutoksen haitta-asteeksi 100 %.

G on hallinto-oikeudessa vaatinut Skatanniemessä sijaitsevan kiinteistönsä rannan ja laiturin ympäristön kunnostamista hankkeen aiheuttamien vahinkojen johdosta. Virkistyskäyttöhaitan korvaamista hän on vaatinut kiinteistön todellisen arvon ja haitan perusteella.

P on hallinto-oikeudessa vaatinut Musta-Hevosen saaressa sijaitsevan kiinteistönsä osalta määrättäväksi virkistyshaittakorvausta meluhaitasta.

Hallinto-oikeus on katsonut melusta johtuvien korvausvaatimusten osalta, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet.

Helsingin Satama Oy ja Liikennevirasto ovat katsoneet, että edellä mainitut kiinteistönomistajat eivät ole esittäneet hallinto-oikeudelle sellaisia perusteita, joiden vuoksi aluehallintoviraston päätöstä olisi pitänyt muuttaa.

5. D ja hänen asiakumppaninsa ovat valituksessaan vaatineet, että Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan siten, että maisemahaitan korvaus määritetään kullekin heidän nykyiselle kiinteistölleen Vuosaaren sataman rakentamisesta aiheutuneiden kiinteistöjen arvon alennusten perusteella professori emeritus Arvo Vitikaisen 24.11.2016 päivätyn lausunnon mukaisesti seuraavasti:

- Tila Kantarnäs II (091-441-1-2), D, 803 000 euroa,

- tila Kantarnäs III (091-441-1-51), F, 119 000 euroa,

- tila Kantarnäs I (091-441-1-52), D, 197 000 euroa,

- tila Kantarnäs IV (091-441-1-55), E, 197 000 euroa ja

- tila Kantarnäs V (091-441-1-56), D, 179 000 euroa.

Lisäksi he ovat vaatineet, että korvauksille määrätään 6 %:n korko 24.10.2002 alkaen maksuhetkeen asti.

Hallinto-oikeuden päätöstä on myös muutettava siten, että hakija määrätään korvaamaan valittajien edunvalvontakulut aluehallintoviraston ja toimituskäsittelyn osalta ja heidän oikeudenkäyntikulunsa Vaasan hallinto-oikeuden käsittelyn osalta laillisine korkoineen näissä käsittelyvaiheissa esitettyjen vaatimusten mukaisesti.

Helsingin Satama Oy ja Liikennevirasto on velvoitettava korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa täysimääräisesti laillisine korkoineen.

Hallinto-oikeuden päätöstä on muutettava siten, että oikeudenkäynnin viivästymisestä määrätyt korvaukset korotetaan D:n osalta 10 000 euroon, F:n osalta 10 000 euroon ja E:n osalta 10 000 euroon.

Lisäksi valittajat ovat vaatineet katselmuksen suorittamista edellä mainituilla kiinteistöillä kiinteistöjen myyntiarvojen alentumiseen johtaneiden ja korvausvaatimusten perustana olevien olosuhteiden muutosten toteamiseksi.

Vaatimustensa tueksi valittajat ovat esittäneet muun ohessa seuraavaa:

Hallinto-oikeuden päätös on pääosin virheellinen kuten valitukseen liitetyistä professori emeritus Arvo Vitikaisen ja maaoikeusinsinööri emeritus Sampo Hatusen lausunnoista käy ilmi. Maisemahaitan arvioinnissa ei olisi tullut käyttää ympäristövahinkojen arvioimiseksi kehitettyjä arviointikäytäntöjä, vaan kiinteistön myyntiarvon aleneminen on arvioitava suoraan vertailukauppa-aineiston perusteella perinteisellä kauppa-arvomenetelmällä vesilain (264/1961) 11 luvun 5 §:n 1 momentin ja lunastuslain 35 §:n nojalla. Korvaus on määrättävä maisemahaitasta aiheutuvana kiinteistöjen myyntihinnan (markkina-arvon) alenemisena kiinteistökohtaisesti lunastuslain arviointikäytäntöjä noudattaen. Hallinto-oikeus ei ole pyrkinytkään arvioimaan ja korvaamaan maiseman pilaantumisesta kiinteistöille aiheutunutta myyntiarvon alentumista kauppa-arvoperusteisesti. Valittajien mukaan esitetty menettely ei johda laissa tarkoitettuun täyden korvauksen periaatteen toteutumiseen.

Kauppahinnat on kerätty väärältä markkina-alueelta, eivätkä nämä tilastot sen vuoksi eivät anna tietoa rakentamattoman lomarakennuspaikan hinnasta merialueella Vuosaaren sataman edustalla. Kauppahintatietoina olisi pitänyt käyttää Helsingissä maksettuja rakentamattomien asuinpientalokiinteistöjen kauppahintatietoja "normitontin" arvonmäärityksessä. Kantarnäsin alueella sijaitsevat kiinteistöt ovat vakituiseen asumiseen käytettyjä pientalokiinteistöjä, jotka ovat huomattavasti lomakäyttöön tarkoitettuja kiinteistöjä paremmin varusteltuja. Tila Kantarnäs II on kartanomainen arvokiinteistö ja muita Kantarnäsin alueen kiinteistöjä voidaan verrata rakennettuihin merenrantakiinteistöihin. Kiinteistöjen erityisarvot ja rakennukset olisi tullut ottaa huomioon maisemahaitan merkitystä arvioitaessa.

Virkistyskäyttöhaittana korvatun maisemahaitan suuruutta arvioitaessa katselmustoimituksen korvauslaskelmassa on kiinteistön arvona käytetty ilman hyväksyttäviä perusteita vain kiinteistön maapohjan arvoa, ei rakennuksia. Rakennusten arvo olisi tullut ottaa korvausta määrättäessä huomioon.

Hallinto-oikeus on arvioinut ja määrittänyt korvauksen saman omistajan rantakiinteistöille yhtenä kokonaisuutena. Näin ei olisi tullut menetellä täyden korvauksen periaate huomioon ottaen. Kiinteistöittäin tapahtuneet maisemamuutokset samoin kuin rakennettujen kiinteistöjen arvojen vaihtelu ja niihin kytkeytyvä vaikutus kiinteistökohtaisiin arvomenetyksiin on sivuutettu. Kiinteistöillä sijaitsivat jo ennen hallinto-oikeuden päätöksessä mainittuja lohkomisia niillä nyt sijaitsevat asuinrakennukset selvästi erottuvilla rakennuspaikoillaan, jotka olivat maastossa ennen sataman I-vaiheen rakentamista koskenutta päätöstä. Siten kukin rakennuspaikka rakennuksineen on muodostanut erillisen kiinteistökokonaisuuden ja kiinteistön arvon alentumiset kohdistuvat noihin erillisiin rakennuspaikkoihin. Kutakin viittä nykyistä kiinteistöä tulee edellä mainituilla perusteilla käsitellä omana kiinteistönä ja määrätä niille kullekin erilliset korvaukset.

Melumuurin aiheuttama haitta olisi tullut korvata. Hallinto-oikeus on katsonut, että vaikka muuri onkin vaikuttanut myös Kantarnäsissä sijaitsevien kiinteistöjen maisemaan, melumuurilla ei ole kuitenkaan oikeudellista merkitystä, kun arvioidaan nyt kyseessä olevan vesilain mukaisen luvan nojalla rakennetun sataman maisemallisten vaikutusten korvausvelvollisuutta. Hallinto-oikeuden tulkinta meluesteen vaikutuksettomuudesta korvattavuuden kannalta on virheellinen.

Vaikka valo- ja meluhaitta Kantarnäsin alueella ei yksin ylittäisikään korvauskynnystä, haittakokonaisuuden osinanealentavat osaltaan kohdekiinteistöjen myyntiarvoa ja korostavat maisemahaitan suuruutta. Valo- ja meluhaitta tulee tällöin ottaa huomioon mahdollisesti korottavana tekijänä maisemahaitan haitta-astetta arvioitaessa.

Erityisestimaisemahaitan osalta valittajat ovat viitanneet hankkimiinsa asiantuntijaselvityksiin ja useisiin kirjallisuuslähteisiin. Maisemanmuutos tulisi määritellä aineettoman immission aiheuttamaksi varallisuusvahingoksi. Objektiiviset ja pysyvät maisemahaitat tulisi huomioida kiinteistön arvon määrittämisessä. Maisemahaitta alentaa haitan kohteena olevan kiinteistön kauppahintaa keskimäärin 10–20 %, mutta luku voi paikallisesti olla huomattavasti suurempikin. Maisemahaitan arvioinnissa tulisi ottaa huomioon haittojen yhteisvaikutus, kuten tässä tapauksessa myös melu- ja valoimmissio,vaikka ne itsenäisinä haittoina eivät ylittäisikään haittakynnystä, sekä melumuurin muodostama totaalinen näköeste. Maisema-arkkitehti Emilia Weckmanin lausunnon (14.9.2011) mukaan Vuosaaren sataman muodostama maisemahaitta alueella on erittäin merkittävä.Erityisen haitallinen sataman vaikutus on Kantarnäsin vanhimman rakennuksenympäristön noin satavuotisen maisemanmaisemakuvassa.Maisemahaitan merkitys Kantarnäsissä kiinteistön arvon alenemiseen on lausunnossa arvioitu tasolle 50 %.

Valituksenalaisen päätöksen mukaan vesilain mukaisista hankkeista aiheutuneiden vahinkojen ja haittojen arviointi tehdään vakiintuneesti vesistön virkistyskäyttöhaitan arvioinnin perusteella ympäristövahinkona.

Siksi aluehallintovirasto ja hallinto-oikeus ovat arvioineet Vuosaaren satamahankkeesta aiheutuneen maisemahaitan toimitusinsinööri Lempisen menetelmällä osana ympäristövahinkoa ja hallinto-oikeus on korvauksia määrätessään soveltanut pääpiirteissään toimitusmiesten laatimaa laskentatapaa. Haittojen vakiintunut arviointi virkistyskäyttöhaitan perusteella ei sovellu kyseessä olevien arvokiinteistöjen menetysten arviointiin näin lähellä Helsingin keskustaa. Lempisen arviointimenetelmä on kauppa-arvomenetelmän sovellutus, jossa ensin määritetään alueen rantakiinteistöjen pinta-alaa mahdollisimman hyvin vastaava "normitontti", joka tämän jälkeen edustaa arvioinnissa kaikkien alueella olevien kiinteistöjen tontin kokoa. Menetelmässä sivuutetaan kiinteistöihin kohdistuvat menetykset, jotka olennaisella tavalla perustuvat kiinteistökohtaisiin olosuhteisiin.

Hallinto-oikeuden mukaan virkistyskäytön vaikeutumisen rahallisen arvon määrittämisen välineenä käytetään useimmiten kiinteistön myyntiarvon alentumista, jolloin lähtötietoina käytetään rantakiinteistön arvoa. Hallinto-oikeus on todennut nimenomaisesti, että tuollaisessa tilanteessa tarkoituksena ei siten ole korvata kiinteistön myyntiarvon alenemaa. Hallinto-oikeuden tulkinta siitä, että kiinteistön myyntiarvon alentuminen on vain tulkintaväline virkistyshaittakorvauksen rahallisesta arvosta, on väärä. Jos kiinteistön myyntiarvon alenemista arvioidaan edellä mainitulla tavalla keinotekoisesti virkistyskäytön vaikeutumisena, korvausmenettelyn tavoite ei vastaa täyden korvauksen periaatetta ja omaisuuden suojan perustakeita.

Oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että ympäristövahinkolain 1 §:n mukaisessa ympäristövahingon määritelmässä maisemamuutokset on haluttu rajata lain soveltamisalan ulkopuolelle. Kun ympäristövahinkolain mukaan maisemahaittaa ei ole pidettävä ympäristövahinkona, sitä ei valittajien mukaan myöskään tulisi käyttää arviointikäytännön perusteena. Kiinteistön myyntiarvon aleneminen tulisi arvioida suoraan vertailukauppa-aineiston perusteella perinteisellä kauppa-arvomenetelmällä vesilain (264/1961) 11 luvun 5 §:n 1 momentin ja lunastuslain 35 §:n perusteella. Vaikka maisemahaitta arvioitaisiin ja korvattaisiin ympäristövahinkona vesistösidonnaisen virkistysarvon avulla, täyden korvauksen periaate ja ympäristövahinkojen arvioinnissa noudatettava menetelmän sisäinen logiikka edellyttää, että maisemahaitta arvioidaan kiinteistökohtaisesti ja käytetään maisemahaitan suuruutena Kantarnäsin alueen kiinteistöjen vesistöön perustuvia virkistysarvoja siten, että kiinteistön arvoon on laskettava mukaan sekä tontti että rakennukset niiden kauppa-arvomenetelmällä.

Toisin kuin vahingonkorvaus, haitankorvaus on kiinteistösidonnainen korvaus. Haitankorvaus on arvioitava kiinteistökohtaisesti. Hallinto-oikeuden ratkaisu arvioida ja määrätä korvaus saman omistajan rantakiinteistöille yhtenä kokonaisuutena on täyden korvauksen periaatteen näkökulmasta virheellinen. Päätöksessä on sivuutettu, että kiinteistöjä käytetään vakituiseen asumiseen ja ne ovat huomattavasti paremmin varusteltuja kuin lomakäyttöön tarkoitetut kiinteistöt.

Vaille perusteluita on jäänyt myös se, että aluehallintoviraston ja hallinto-oikeuden päätösten mukaan rakennukset on otettava huomioon yksittäisen kiinteistön virkistyskäyttöhaitan suuruutta arvioitaessa vasta, kun vesistön virkistyskäytön alenema oli yli 30 %. Aluehallintovirasto on todennut tontilla olevien rakennusten arvon vaikuttavan kiinteistön arvoon ja korvattavan virkistyskäyttöhaitan suuruuteen, mutta se on asettanut tontilla olevan talviasuttavan lomarakennuksen nykyarvon enimmäisarvoksi 84 000 euroa. Aluehallintoviraston mukaan virkistyskäyttöhaitasta maksettava korvaus ei voi olla kiinteistöllä olevien rakennusten arvonmenetyksen osalta tätä maksimiarvoa suurempi. Valittajat ovat katsoneet, että kiinteistön rakennukset ja tontti (maapohja) tulisi ottaa huomioon kokonaisuutena. Kiinteistön arvonmuodostuksessa tontti ja rakennukset muodostavat lähtökohtaisesti kokonaisuuden, jossa muutos toisen omaisuusosan arvossa vaikuttaa aina myös toisen omaisuusosan arvoon. Perustetta jättää rakennuksen arvoa pois arvioitaessa ympäristövahingosta aiheutuvan kiinteistön myyntiarvon alenemista ei ole.

Valituksenalaisen päätöksen mukaan meluesteen puolella oleville kiinteistöille ei ole katsottu aiheutuneen vesilain mukaan korvattavaa maisemallista haittaa, koska meluesteen rakentaminen on ratkaistu lainvoimaisesti alueen asemakaavalla ja melueste on rakennettu asemakaavamääräysten perusteella. Sen rakentamisen ei katsota perustuvan vesioikeudellisen lupaan, vaikka Helsingin Satamalle onkin Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 71/2005/3 myönnetty pysyvä käyttöoikeus satama-alueen luiskien ja meluesteen perustuksien rakentamista varten tarvittavaan vesialueeseen määräalalla 91-417-7-M601. Valittajien mukaan melueste on kiistattomasti satamarakenteisiin kuuluva elementti, jonka rakentaminen edellyttää siis vesioikeudellista lupaa. Melueste edellyttää perustuksia, jotka ovat vaatineet vesilain mukaisen luvan huolimatta siitä, että varsinainen melueste on rakennettu asemakaavan perusteella. Asemakaava ja kaavamääräykset eivät poista maanomistajien oikeutta saada korvausta maisemahaitasta, jota satamarakenteeseen elimellisesti liittyvä melueste on lisännyt.

Valittajat ovat vaatineet, että koron alkamishetki on vesilain (264/1961) 11 luvun 14 a §:n mukaan se päivämäärä, kun toimenpiteisiin on ryhdytty. Valittajien mukaan se on 24.10.2002, jolloin korkein hallinto-oikeus antoi asiasta lopullisen päätöksen satamahankkeen toimeenpanemisen suhteen. Toissijaisesti korvaukselle on laskettava korko aluehallintoviraston päätöksessä esitetyllä tavalla.

Sataman rakentamisen aiheuttamat haitat valittajien kiinteistöille ovat huomattavat. Erityisesti hankkeen maisemavaikutukset eivät ole välittyneet korvausten määriin. Katselmustoimituksessa määrätyt korvaukset eivät heijasta kohtuullista tasapainoa aiheutuneisiin menetyksiin nähden. Valittajien kiinteistöjen myyntiarvon aleneminen on jäänyt käytännössä korvaamatta. Heillä on ollut erityinen syy ryhtyä toimenpiteisiin osoittaakseen satamahankkeen rakentamisesta kiinteistöille aiheutuneet vahingot. Näin ollen valittajien oikeudenkäynti- ja edunvalvontakulut tulisi korvata.

Hallinto-oikeudella ei myöskään ole ollut perusteita puolittaa oikeudenkäynnin viivästymisestä määrättyä enimmäishyvitystä, kun otetaan huomioon erityisesti valittajien kiinteistöjen käyttöön liittyvät edellä esitetyt huomattavat edunmenetykset ja viivästymisen varsin poikkeuksellinen kesto.

Jos vesilain korvaussäännöstä tulkitaan siten, että korvausta arvonalenemasta ei suoriteta tai suoritetaan vain nimellinen korvaus, vesilain on tällöin katsottava olevan perustuslain 107 §:n nojalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain 15 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 1. lisäpöytäkirjan 1. artiklan kanssa ja korvaus tulee tällöin suorittaa suoraan näiden omaisuudensuojasäännösten nojalla (KKO 2004:26).

Hallinto-oikeuden ratkaisu on virheellinen eikä siinä ole annettu merkitystä tosiasiallisesti tapahtuneelle kiinteistön arvoa alentavalle vaikutukselle, jonka merkitys on objektiivisesti ja asiantuntijalausunnoin osoitettavissa. Samalla on poikettu niin kansallisissa ennakkotapauksissa kuin Euroopan ihmisoikeusoikeustuomioistuimen tulkintaa koskevassa käytännössä vahvistetuista korvausperiaatteista.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue on lausuntonaan valitusten johdosta ilmoittanut, että sillä ei ole lisättävää siihen, mitä sen 6.11.2013 antamien päätösten nrot 218-236/2013/2 asiaratkaisuissa ja niiden perusteluissa on todettu.

Uudenmaan ELY-keskuksen erikoistutkija, katselmustoimituksen toimitusinsinööri on antanut valitusten johdosta vastineen ja siinä esittänyt muun muassa seuraavaa:

Vaasan hallinto-oikeus on A:n valituksen johdosta päätöksessään katsonut, että toimitusmiesten perusteet virkistyskäyttöhaittojen korvaamisesta ja virkistyskäyttöarvon laskentatapa ovat pääosin hyväksyttävät eräin täydennyksin ja täsmennyksin. Hallinto-oikeus on korvauksia määrätessään soveltanut pääpiirteissään toimitusmiesten laatimaa laskentatapaa.

Hallinto-oikeuden perustelut ovat hyvät ja riittävät eikä A:nvalituksen tämän osan takia ole syytä muuttaa hallinto-oikeuden päätöstä vesistösidonnaisten virkistyskäyttöhaittojen korvaamisen osalta.

Toimitusmiesten esitys 80 % maisemanmuutoksen haitta-asteesta on perustunut siihen, että sataman rakentaminen vesialueelle aiheutti vesistön aseman ja syvyyden muutoksen rantaviivan siirtymisen pitkälle Kalkkisaarenselälle ja vesialueen täyttämisen vuoksi. Hallinto-oikeus on sinänsä perustellut hyvin maisemahaitan korvaamisen, mutta koska päätöksessä ei tarkemmin perustella miksi kysymyksessä olevan kahden kiinteistön haitta-aste on vain 70 %, toimitusinsinööri on katsonut toimitusmiesten esityksen haitta-asteesta olevan paremmin perusteltu ja on pitänyt näin ollen valitusta perusteltuna tältä osin.

Vaasan hallinto-oikeus ei ole muuttanut aluehallintoviraston päätöstä sen osalta milloin ja miten korvaukset ja korot on suoritettava, joten näiden osalta on noudatettava aluehallintoviraston päätöstä.

Oikeudenkäynnin viivästymishyvitystä koskevan vaatimuksen osalta toimitusinsinööri on todennut, että valittaja ei ole vaatinut sellaista korvausta. Kuitenkin yhtä suuri hyvitys valittajalle kuin hyvitystä vaatineille olisi oikein, jos sellaisen määrääminen tässä vaiheessa on vielä laillisesti perusteltavissa. Muutoin haitankärsijät on asetettu muun muassa taustansa ja tietotaitonsa perusteella eriarvoiseen asemaa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu hyvityksestä oikeudenkäynnin viivästymisestä on hyvin perusteltu hyvityksen oikeutuksen ja määrän osalta. Se, että hyvitys määrätään vain sellaisille kiinteistönomistajille, jotka tietävät hyvityksen mahdollisuudesta ja osaavat sitä vaatia, asettaa haitankärsijät eriarvoiseen asemaan. Valittajat ovat odottaneet korvauksia yhtä kauan kuin ne, joille hyvitys on määrätty. Sen vuoksi yhtä suuri hyvitys myös valittajille olisi oikein, jos sen määrääminen tässä vaiheessa on laillisesti perusteltavissa.

Toimitusinsinööri on B:nvalituksen johdosta viitannut A:n valituksen johdosta esittämäänsä.

C:n valitus koskee valtion varoista maksettavaa hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä ja hylättyä Helsingin Satamaan kohdistunutta oikeudenkäyntikuluvaatimusta. Hallinto-oikeuden ratkaisu hyvityksestä oikeudenkäynnin viivästymisestä on hyvin perusteltu hyvityksen oikeutuksen ja määrän osalta.

Toimitusinsinööri on Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen johdosta esittänyt muun ohella seuraavaa:

Vuosaaren sataman rakentamisen seurauksena satamanpuoleinen ranta on siirretty pitkälle Kalkkisaarenselälle kohti lähisaaria. Sataman edustalla olevien rantakiinteistöjen kannalta vesistön asema on muuttunut melkoisesti, koska sataman puoleista rantaa on siirretty jopa satoja metrejä ulospäin entisestä rantaviivasta. Kiinteistöjen edustalla oleva vapaa vesialue on pienentynyt rannan siirtämisen seurauksena. Kun vesialuetta on täytetty satamalaitureita ja -kenttiä varten, vesistön aseman lisäksi myös sen syvyydessä on tapahtunut muutos. Vesialueen täytön johdosta alkuperäinen vesialue on muuttunut maa-alueeksi. Vesistön aseman ja syvyyden muutoksesta johtuen sataman rakentaminen on muuttanut huomattavasti vesi- ja saaristomaisemaa.

Vesistön aseman ja syvyyden muutoksesta johtuen sataman rakentaminen on melkoisesti vähentänyt sataman edustalla olevien kiinteistöjen osalta luonnon kauneutta, ympäristön viihtyisyyttä ja vesistön soveltuvuutta virkistyskäyttöön. Haitan kokeminen ei riipu siitä, onko kiinteistön omistaja myös sen vesialueen omistaja tai osakas, jolla vesistöä muuttanut toiminta on tapahtunut. Myös toimenpiteen kohteena olevan alueen ulkopuolella sijaitsevan rantakiinteistön omistaja voi olla oikeutettu korvaukseen edellä kuvatun kaltaisesta vesistössä tapahtuneesta muutoksesta johtuvasta haitasta ranta-alueen virkistyskäytölle.

Sataman rakentamisen vaikutuksissa on kyse ratkaisuun KKO 1983 II 71 verrattavasta haitasta. Ratkaisussa pelkkä rannanomistus ilman vesialueen omistusta perusti oikeuden saada korvausta kalakadosta aiheutuneesta virkistyskäyttöhaitasta ja siitä aiheutuneesta myyntiarvon alenemisesta. Vesialueen muutoksesta aiheutui virkistyskäyttöhaittaa. Jos kiinteistönomistaja aikaisemmin halusi viettää aikaa rannalla avaran vesialueen äärellä, vastarannan työntyminen lähelle ja entisen näkökentän tielle saa kiinteistönomistajan välttämään rannalla oleilua, mikä rajoittaa omaisuuden käyttöä.

Toimitusmiehet ovat olleet tietoisia ratkaisun KHO 2006:59 oikeusohjeesta vesistövaikutuksista riippumattoman maiseman haitan korvaamisessa. Toimitusinsinööri on katsonut, ettei hallinto-oikeuden päätöstä maisemahaittojen osalta tule muuttaa valittajan esittämällä tavalla.

Rakennustöiden aikaisen alusliikennehaittojen korvaaminen on lainmukaista ja korvaukset tulee määrätä vähintään hallinto-oikeuden määrittämien haitta-asteiden perusteella.

Vedenlaatuhaittojen osalta toimitusinsinööri on katsonut toimitusmiesten esityksen perustelluksi ja myös hallinto-oikeus on katsonut, että rakennustöiden jälkeenkin on rakennustöistä johtuvia vedenlaatuhaittoja ollut. Korvaukset tulee määrätä vähintään hallinto-oikeuden esittämien korvausten mukaisesti.

Meluhaittojen osalta toimitusinsinööri on samaa mieltä kuin hallinto-oikeus siinä, että meluhaittojen sietämistä ei voi pitää kohtuullisena saaristossa, jossa taustamelu on yleensä alhaisempi.

Toimitusinsinöörin mukaan hallinto-oikeus on perustellut yleisesti ottaen hyvin kiinteistökohtaisia ratkaisujaan. D:n ja E:n sekä F:n valituksessa tarkoitettu tila 91-441-1-55 ulottuu niin lähelle rantaa, että vesistösidonnaisella virkistyskäytöllä on oletettavasti merkitystä tilan omistajalle.

C:n kiinteistö on kallion päällä ja rannalla sataman suunta on tärkeä näkymä, jota sataman rakentaminen on huomattavasti lyhentänyt. B:n kiinteistö on C:n kiinteistön naapuri, joten sen haitat ovat vastaavat kuin C:n kiinteistöllä.

A:n, K:n, I:n ja J:n, L:n sekä H:n, sekä N:n ja M:n kiinteistöjen osalta hallinto-oikeudella on ollut täysi syy tarkastella kiinteistöjen haittoja kokonaisvaltaisesti.

G:n ja P:n kiinteistöjä pitäisi toimitusinsinöörin mukaan tarkastella samoilla perusteilla kuin muitakin kiinteistöjä.

Hallinto-oikeus on katsonut, että D:n ja E:n sekä F:nvalituksen johdosta Kantarnäsin kiinteistöjen 091-441-1-2, 091-441-1-51, 091-441-1-52 ja 091-441-1-56 osalta on aiheutunut virkistyskäyttökorvauksena korvattavaa maisemahaittaa. Hallinto-oikeus on arvioinut haitta-asteen olevan 20 %, koska maiseman muutos on aiheutunut kiinteistöiltä avautuvasta näkymästä kapeassa sektorissa ja koska kiinteistöillä on edelleen vesistönäkymää laajalti. Korvauksen määrää harkittaessa saman omistajan rantakiinteistöt arvioitiin yhtenä kokonaisuutena. Hallinto-oikeus on katsonut, että asiassa ei ole ilmennyt perusteita määrätä korvausta kiinteistöjen myyntiarvon alentumisen johdosta siten kuin muutoksenhakijat olivat vaatineet. Hallinto-oikeuden mukaan kiinteistö 091-441-1-55 sijaitsee niemen keskellä, ei ulotu rantaan eikä kiinteistön asuinrakennuksen edustalta ole näköyhteyttä satamaan. Sille hallinto-oikeus ei ole määrännyt korvauksia.

Toimitusinsinööri ei ole katsonut olevan syytä muuttaa hallinto-oikeuden päätöstä siten, että maisemahaitan korvausta määritettäisiin Kantarnäsin kiinteistöjen osalta kiinteistöjen arvon alennusten perusteella valituksessa esitetyillä perusteilla. Jos niin tehtäisiin, kohdeltaisiin näitä kiinteistöjä toisin kuin muita haittaa kärsineitä kiinteistöjä yleensä.

Haitta-astetta tulisi korottaa, sillä merkitystä pitäisi olla sillä minkälaista vesistönäkymää kiinteistöillä on jäljellä. Haitta-asteita ei ole perusteltua alentaa niin paljon kuin hallinto-oikeus on alentanut. Ennen sataman rakentamista kiinteistöiltä avautui vapaa vesinäkymä pitkälle ulkomerelle. Nyt vapaata vesinäkymää on enää sisäsaaristoon ja pieneen merenlahteen. Vaikka näkymä ulkomerelle oli rajoitettu eräiden pienten saarten välistä, se oli kuitenkin oletettavasti tärkeä näkymä. Rakennusten sijainti tukee sitä arviota kiinteistöä 091-441-1-52 lukuun ottamatta. Silläkin on kuitenkin rantaa ulkomeren puolella. Toimitusmiehet arvioivat vesinäkymän ulkomerelle päin olleen kiinteistöillä käytännössä päänäkymä rannalta käsin, mikä on vesistösidonnaisen virkistyskäytön kannalta tärkein osa kiinteistöä. Koska rannalla satamakenttä hallitsee vesialuetta ja vesinäkymä ulkomerelle päin on lyhentynyt hyvin paljon, toimitusmiehet esittivät 100 %:n haitta-astetta.

Toimitusinsinööri on pitänyt perusteltuna kaikkien viiden kiinteistön käsittelemistä omana kiinteistönä korvausten määräämisen osalta. Myös niemen keskellä sijaitsevalle kiinteistölle 091-441-1-55 tulisi myöntää korvausta, koska se ulottuu niin lähelle rantaa.

Toimitusinsinööri on pitänyt aluehallintoviraston korkopäätöstä lainmukaisena. Virkistyskäyttöhaitan arviointimenetelmä kohtelee haitankärsijöitä tasapuolisesti, ottaa huomioon miten kiinteistöjä voidaan käyttää vesistösidonnaiseen virkistyskäyttöön ja mihin virkistyskäytön osiin haitta kohdistuu.

P:lle on varattu tilaisuus antaa vastineensa Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta. Vastinetta ei ole annettu.

Q:lle on varattu tilaisuus antaa vastineensa Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta. Hän ei ole omasta puolestaan antanut vastinetta.

A on antanut vastineen Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta.

K ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet vastineen Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta.

N ja M ovat antaneet vastineen Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta.

G on antanut vastineen Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta.

C on antanut vastineen Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta. C on vaatinut valituksen hylkäämistä ja, että Helsingin Satama Oy ja Liikennevirasto velvoitetaan korvaamaan vastineen antamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

B on antanut vastineen Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta.

D ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet vastineen Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta.

Helsingin Satama Oy ja Liikennevirasto ovat antaneet A:n, B:n, C:n ja D:n ja hänen asiakumppaniensa valitusten sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta vastineen, jossa on esitetty valitusten hylkäämistä.

A on antanut Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston vastineen johdosta vastaselityksen.

B on antanut Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston vastineen johdosta vastaselityksen.

C on antanut Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston vastineen johdosta vastaselityksen.

D ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston vastineen johdosta vastaselityksen.

Helsingin Satama Oy ja Liikennevirasto ovat antaneet K:n ja hänen asiakumppaniensa, N:n ja M:n, B:n, C:n, D:n ja hänen asiakumppaniensa sekä G:n ja A:n vastineiden johdosta vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. D:n ja hänen asiakumppaneidensa vaatimus katselmuksen toimittamisesta hylätään.

2. Valitukset hylätään. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

3. Valtiokonttori määrätään maksamaan A:lle ja B:lle oikeudenkäynnin viivästymisestä kummallekin erikseen 5 000 euroa. A:n ja B:n vaatimukset hyvityksen maksamisesta hylätään enemmälti.

4. C:n sekä D:n ja hänen asiakumppaneidensa vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.

Perustelut

1. Hallintolainkäyttölain 41 §:n (799/2015) mukaan asian selvittämiseksi voidaan toimittaa katselmus. Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi valittajat ovat pyytäneet katselmuksen toimittamista, sekä asiakirjoista saatava selvitys ja se, että hallinto-oikeus on toimittanut asiassa katselmuksen, katselmuksen toimittaminen ei ole asian selvittämiseksi tarpeen.

Korvausten määrääminen vesilain nojalla

Kuten hallinto-oikeus on päätöksessään asiakirjoista saatavan selvityksen ja katselmushavaintojensa perusteella todennut, Vuosaaren sataman rakentamisen vuoksi rantaviiva on siirtynyt pitkälle Kalkkisaarenselälle. Niinilahti on jäänyt kokonaan sataman alle, kuten myös Käärmeniemi, Lehdessaari ja joitakin pienempiä saaria, jotka on tasattu satamakentäksi. Rantaviivan huomattava, vähintään noin 750 metrin ja enintään noin yhden kilomerin syvyinen siirtyminen merialueelle, lähemmäksi saarikiinteistöjä on aiheuttanut odottamattoman, poikkeuksellisen ja erityisen merkittävän muutoksen Pikku Niinisaaressa ja Mölandetissa sijaitsevien muutoksenhakijoiden kiinteistöiltä avautuvaan näkymään. Pikku Niinisaaressa ja Mölandetin saaressa sijaitsevat rantakiinteistöt ovat pitkään olleet lomarakennuskäytössä, ja ne on sittemmin myös kaavoitettu lomarakennusalueeksi.

Muutoksenhakijoiden mantereella Kantarnäsissä sijaitsevilta kiinteistöiltä on ennen sataman rakentamista ollut esteetön vesinäköala Varissaaren ja Kalkkisaaren sekä osasta kiinteistöjä myös Kalkkisaaren ja Skillbergetin välistä. Satamakentän rakentaminen lähes kilometrin verran merialueelle on sulkenut tuon aikaisemman avoimen saari- ja merimaiseman. Kuten hallinto-oikeus on päätöksessään katsonut, myös tuollaista muutosta on pidettävä poikkeuksellisena ja merkittävänä. Kantarnäsissä sijaitsevat kiinteistöt ovat lähimmillään vajaan 500 metrin etäisyydellä satamasta. Vuosaaren sataman rakentamista koskevan lupapäätöksen aikana Kantarnäsin alueella ei ole ollut voimassa oikeusvaikutteista kaavaa. Kantarnäsin kiinteistöillä on ollut asutusta pitkään.

Korkein hallinto-oikeus on hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa mainitussa vuosikirjaratkaisussa KHO 2006:59 sillan ja siltapenkereiden rakentamista koskevassa lupa-asiassa arvioinut maisemallisten haittojen korvattavuutta vesilain säännösten perusteella tilanteessa, joka johtuu kiinteistön alueen ulkopuolella tapahtuvasta muutoksesta. Päätöksessä on katsottu, että korvauksen määräämisen edellytykset vesilain 11 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla ovat olemassa vain siinä poikkeustapauksessa, että kiinteistön omistajalla olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella on suojattu oikeusasema maisemassa tapahtuvia muutoksia vastaan. Kokonaisarvioinnissa huomioon otettavia seikkoja olivat kiinteistön etäisyys maiseman muutoksesta, asianomaisen maa-alueen käyttö sekä muut olosuhteet alueella, maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen kaavan sisältö, mikäli sellainen on voimassa kiinteistöllä tai lähialueella, sekä maankäytön muutoksen muut edellytykset. Lisäksi huomiota oli kiinnitettävä muutoksen voimakkuuteen, välittömyyteen ja odottamattomuuteen.

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan Vuosaaren sataman I-vaiheen rakentamista koskevaa päätöstä annettaessa vuonna 1998 voimassa on ollut sisäasiainministeriön 1.9.1972 vahvistama asemakaava nro 6830, jossa Vuosaaren alue oli osoitettu telakkakorttelialueeksi, telakan itäpuolisen merialueen osalta vesialueen osaksi, jolle sai sijoittaa telakan tarvitsemia rakenteita ja laitteita. Eteläpuolinen merialue oli määritelty vesialueen osaksi, joka on säilytettävä luonnontilaisena. Telakka-alueen pohjoispuolella oli voimassa ympäristöministeriön 10.1.1989 vahvistama asemakaava nro 9390 ja ympäristöministeriön 20.5.1991 vahvistama asemakaava ja sen muutos 9795, jossa alue oli osoitettu yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialueeksi.

Vaikka otetaan huomioon hankealueen kaavojen sisältö lupapäätöksen antamisajankohtana ja alueen 1970-luvulta alkanut maankäyttö teollisuusalueena, hankealue on ennen sataman rakentamista ollut kaupunkirakenteessa reuna-aluetta, eikä siis keskeisesti kaupunkirakenteen sisällä olevaa aluetta.

Vuosaaren tapauksessa sataman rakentamisesta johtuvat täytöt ovat olleet massiivisia, minkä lisäksi rakentamisesta johtuvat muutokset ovat muutoinkin olleet merkittävämpiä kuin esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa täyttö tehdään pelkästään rakennusmaan saamiseksi. Kysymys ei siten ole pelkästä maiseman muuttamisesta rakentamisella, vaan merkittävää haittaa tuottavan toiminnon tuomisesta lomakiinteistöjen läheisyyteen ja maiseman muuttamisesta poikkeuksellisella tavalla. Sataman rakenteet poikkeavat normaalista asuin- ja liikerakentamisesta. Valituksenalaista asiaa ei maisemahaitan korvaamisen osalta ole tässä tapauksessa syytä arvioida toisin kuin hallinto-oikeuden päätöksessä. Kysymyksessä oleva tapaus ei näissä oloissa merkitse muutosta maisemallisten haittojen korvattavuutta vesilain säännösten perusteella koskevaan oikeuskäytäntöön ratkaisusta KHO 2006:59 ilmenevät periaatteet huomioon ottaen.

D ja asiakumppaninsa ovat valituksessaan vaatineet hallinto-oikeuden päätöksen muuttamista myös muun ohella sillä perusteella, että heille olisi tullut korvata myös sataman koillisosaan rakennetun meluesteen aiheuttama maisemahaitta.

Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on valituksessa viitatulla päätöksellään 23.6.2005 nro 71/2005/3 myöntänyt Helsingin Satamalle pysyvän käyttöoikeuden Vuosaaren satama-alueen luiskien ja koillisosan meluseinän perustuksien rakentamista varten tarvittavaan vesialueeseen määräalalla 91-417-7-360-M601. Lupahakemuksen mukaan sataman koillisosan meluseinän rakentaminen asemakaavan mukaisesti edellytti, että meluseinän kantava perustus (pohjarakenne) ulottuu hakemuksen mukaiselle vesialueelle. Mainitulla päätöksellä Helsingin satama on velvoitettu maksamaan vesialueen omistajalle vesilain mukainen korvaus pysyvän käyttöoikeuden myöntämisestä toisen vesialueeseen. Päätöksellä tarkoitetusta luvasta aiheutuvia vahinkoja ei ole määrätty selvitettäviksi valituksenalaisessa asiassa kysymyksessä olevaa sataman rakentamiseen liittyvää asiakokonaisuutta koskevassa vesilain mukaisessa katselmustoimituksessa.

Mainitun ympäristölupaviraston päätöksen perustelujen mukaan käyttöoikeus kyseiseen vesialueeseen on voitu myöntää, koska sataman rakentamisen osalta vesilain 2 luvun 6 §:n 2 momentin edellytykset ovat täyttyneet korkeimman hallinto-oikeuden 24.10.2002 päätöksellä taltionumero 2638 lainvoimaiseksi tulleella sataman rakentamispäätöksellä. Asemakaavan ja muuhun kuin vesilakiin perustuneen viranomaishyväksynnän perusteella satamakentän päälle sataman koillisosaan rakennettu melueste ei ole vesilain mukaisen luvan nojalla toteutettu vesitaloushanke, eikä se siten voi olla korvausperuste vesilain nojalla.

Oikeudenkäynnin viivästymishyvitystä koskevat valitukset

D ja hänen asiakumppaninsa ovat valituksessaan vaatineet hallinto-oikeuden päätöksen muuttamista siten, että oikeudenkäynnin viivästymisestä määrätyt hyvitykset korotetaan D:n osalta 10 000 euroon, F:n osalta 10 000 euroon ja E:n osalta 10 000 euroon.

C on valituksessaan vaatinut hallinto-oikeuden päätöksen muuttamista siten, että C:lle määrätty hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisestä korotetaan siten, että viivästyshyvitys on 1 500 euroa vuodelta kymmenen vuoden ajalta eli yhteensä 15 000 euroa.

Kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja hyvityslain 3 §:n 1 momentin, 4 §:n ja 6 §:n säännökset sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöstä ei ole D:n ja hänen asiakumppaniensa sekä C:n valitusten johdosta perusteita muuttaa hyvityksen määrien osalta.

Muut vaatimukset, täydentävät perustelut ja lopputulos

Näillä perusteilla ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei tehtyjen valitusten johdosta ole perusteita.

3. A on korkeimmassa hallinto-oikeudessa 24.11.2016 valituksensa yhteydessä esittänyt edellä tästä päätöksestä ilmenevillä perusteilla vaatimuksen oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä. B on niin ikään korkeimmassa hallinto-oikeudessa 25.11.2016 valituksensa yhteydessä esittänyt edellä tästä päätöksestä ilmenevillä perusteilla vastaavan vaatimuksen oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä.

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain (hyvityslain) 3 §:n 1 momentin mukaan yksityisellä asianosasella on oikeus saada valtion varoista saman lain 6 §:ssä tarkoitettu kohtuullinen hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. Edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan hallintolainkäyttöasiassa oikeus hyvitykseen 1 momentissa säädettyjen edellytysten täyttyessä on vain sellaisella yksityisellä asianosaisella, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia välittömästi koskee.

Hyvityslain 6 §:n 1 momentin mukaan hyvityksen tarkoituksena on korvata oikeudenkäynnin viivästymisestä asianosaiselle aiheutunutta huolta, epävarmuutta ja muuta niihin rinnastettavaa haittaa.

Hyvityslain 7 §:n 1 momentin mukaan hyvitystä on vaadittava pääasiaa käsittelevältä tuomioistuimelta. Vaatimus on tehtävä hyvissä ajoin ja viimeistään ennen pääasian käsittelyn päättymistä puhevallan menettämisen uhalla.

Pykälän 2 momentin mukaan vaatimusta ei voi tehdä vasta korkeimmassa oikeudessa eikä valituslupaa edellyttävässä asiassa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ilman pätevää syytä.

Pykälän 3 momentin mukaan vaatimus voidaan tehdä kirjallisesti tai suullisesti. Vaatimus on perusteltava.

A on ollut valittajana Vuosaaren sataman 9.7.1998 annetusta rakentamislupaa koskeneesta päätöksestä tehdyssä valitusasiassa S:nkuolinpesän osakkaana edustaen Pikku Niinisaaressa sijaitsevia tiloja 91-417-6-34 ja 91-417-6-6. Kiinteistötietojärjestelmän mukaan A on sittemmin saanut tilan 91-417-6-6 sekä osaksi tilan 91-417-6-34 omistukseensa.

B omistaa Pikku Niinisaaressa osaksi tilan 91-417-4-33. B ei asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan ole ollut valittajana Vuosaaren sataman rakentamista koskevassa tai muissa kysymyksessä olevaan hankekokonaisuuteen liittyneissä lupa-asioissa.

Hyvityslakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 85/2012 vp, s. 26) ehdotuksen 3 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että ehdotuksessa oikeus viivästyshyvitykseen olisi hallintolainkäytössä rajattu sellaisiin yksityisiin asianosaisiin, joiden oikeutta, etua tai velvollisuutta asia välittömästi koskee. Hyvitystä voisi saada sellainen ehdotetussa säännöksessä tarkoitettu yksityinen asianosainen, joka on valittanut hallintopäätöksestä, pannut hallintolainkäyttöasian muulla tavoin vireille tai muutoin osallistunut oikeudenkäyntiin asianosaisen asemassa. Hyvitystä voisi saada myös se, joka ei ole valittanut hallintopäätöksestä, jos muutoksenhakuasia on tullut vireille muun osapuolen valituksen johdosta. Hyvitykseen on hallintolainkäytössä oikeutettu joka tapauksessa vain se, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia välittömästi koskee.

Vesilain (264/1961) 16 luvun 21 §:n mukaan hankkeessa, joka koskee luvan saamista vesilaissa tarkoitettua yritystä varten, aluehallintoviraston on viran puolesta tutkittava luvan edellytysten lisäksi, onko havaitusta vahingosta, haitasta tai muusta edunmenetyksestä määrättävä korvausta, vaikka nimenomaista vahingonkorvausvaatimusta ei olisi tehty. B oli vesioikeudessa muistutuksessaan muun ohella vaatinut korvausta sataman rakentamisesta aiheutuvista haitoista. Vuosaaren sataman rakentamista koskevan ja satamaan liittyvien muiden lupahakemusten käsittely oli vuoden 1998 lupapäätöksissä ja myöhemmissä lupapäätöksissä jaettu kahteen vaiheeseen vesilain (264/1961) 16 luvun 24 §:n 2 momentin nojalla. Lupa-asia on ratkaistu hakemusten perusteella ensimmäisessä vaiheessa ja satamahankkeesta aiheutuvat vahingot, haitat ja muut edunmenetykset oli määrätty selvitettäviksi erillisessä ja myöhemmin toimitettavassa vesilain mukaisessa katselmustoimituksessa. B on Vuosaaren sataman kysymyksessä olevaan hankekokonaisuuteen liittyneissä vesiasioissa hankkeen vaikutusalueen korvaukseen oikeutettuna kiinteistönomistajana sellainen asianosainen, jonka oikeutta ja etua asia on välittömästi koskenut.

Hallinto-oikeus on päätöksessään muun ohella D:n, E:n ja F:n sekä C:n vaatimusten johdosta katsonut, että hyvityslain 5 §:n 2 momentin mukainen oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika on viivästymistarkastelussa näiden viivästymishyvitystä vaatineiden muutoksenhakijoiden osalta alkanut tässä tapauksessa syyskuusta 1998, jolloin muutoksenhakijat olivat ensimmäisen kerran valittaneet sataman rakentamista koskevasta lupahakemusasiasta, riippumatta myös siitä, että tuo käsittelyaika lähes kokonaan ulottuu ajalle ennen hyvityslain 1.6.2013 voimaan tullutta muutosta. Hallinto-oikeus on heidän osaltaan päätöksestä tarkemmin ilmenevillä perusteilla katsonut oikeudenkäynnin viivästyneen hyvityslain 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Tähän nähden ja kun muutoin otetaan huomioon hallinto-oikeuden päätöksen oikeudenkäynnin viivästymishyvityksiä koskevan ratkaisun kohdassa Oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset lausutut perustelut, A:n ja B:n oikeutta oikeudenkäynnin viivästymishyvitykseen on tässä tapauksessa arvioitava vastaavasti kuin hallinto-oikeuden päätöksessä edellä mainittujen muiden valituksenalaisessa asiassa kysymyksessä olevien asianosaisten osalta. Oikeudenkäynnin on siten myös A:n ja B:n osalta katsottava viivästyneen hyvityslain 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Tämän vuoksi myös heille on heidän vaatimustensa johdosta määrättävä hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisestä.

Korkein hallinto-oikeus A:n ja B:n osalta katsoo samoin kuin hallinto-oikeus päätöksessään edellä mainittujen muiden asianosaisten kohdalla kohtuulliseksi hyvityksen määräksi viiden vuoden viivästymistä vastaavan hyvityksen, määrältään 1 000 euroa vuodessa, eli yhteensä 5 000 euroa kummallekin erikseen. Kun otetaan huomioon edellä mainitut säännökset ja perustelut sekä asiassa esitetyt vaatimukset ja saatu selvitys, A:n ja B:n hyvitysmaksua koskevat vaatimukset on enemmälti hylättävä.
4. Asiakokonaisuuden laatuun nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, C:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta hänen itsensä laatiman vastineen antamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, D:lle ja hänen asiakumppaneilleen ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Tuomioistuinmaksulain 10 §:n mukaan oikeudenkäyntimaksun määrää asian esittelijä. Esittelijän ratkaisu ilmenee päätöksen jakelusta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Jukka Horppila ja Kirsi Kostamo. Asian esittelijä Irene Mäenpää.