Korkein hallinto-oikeus

Etusivu » Päätöksiä » Vuosikirjapäätökset » Vuosikirjapaatos » KHO:2013:196

KHO:2013:196

Lastensuojeluasia - Huostaanoton edellytykset - Kallovamma - Vamman syyn selvittäminen - Hoitaneiden lääkäreiden arvio vamman ajankohdasta ja syystä - Lääketieteellisten julkaisujen merkitys - Lapsen huolenpidosta vastanneiden henkilöiden velvollisuus selvittää olosuhteet - Rikosasia - Esitutkinnan vaikutus - Selvitys

Vuosikirjanumero: KHO:2013:196
Antopäivä: 16.12.2013
Taltionumero: 3920
Diaarinumero: 346/3/13 ja 408/3/13

Hiukan yli kaksivuotiaalla pojalla oli todettu kallonmurtuma. Lasta hoitaneiden lääkäreiden arvion mukaan vamma oli aiheutunut voimakkaasta iskusta päähän päivänä, jolloin lapsi oli ollut ensin päivähoidossa ja sitten äidin avopuolison hoidettavana kotonaan äidin ollessa illalla töissä. Lasta hoitaneet lääkärit olivat todenneet, ettei vamma ollut voinut aiheutua lapsen omasta toiminnasta.

Huostaanoton edellytyksiä arvioitaessa lasta hoitaneiden asiantuntijoiden lääketieteellistä arviota siitä, milloin ja mistä syystä vamma oli aiheutunut, oli pidettävä valittajien vasta korkeimmalle hallinto-oikeudelle esittämää, alan julkaisuihin perustuvaa, yleistä lääketieteellistä selvitystä luotettavampana. Lapsen terveys oli hänellä todetun vamman perusteella vakavasti vaarantunut. Lapsen huolenpidosta vastuussa olevien henkilöiden tuli pystyä selvittämään ne olosuhteet, joissa tällainen vakava vamma oli voinut syntyä. Koska lapsen äiti ja tämän avopuoliso eivät olleet kyenneet luotettavasti yksilöimään tapahtumaa tai tapahtumia, joista vamma olisi voinut aiheutua, puutteet lapsen huolenpidossa tai muissa kasvuolosuhteissa olivat vakavasti vaarantaneet lapsen terveyden ja kehityksen. Vamman vakavuus huomioon ottaen avohuollon toimenpiteet eivät huostaanoton sijasta olleet mahdollisia tai riittäviä.

Asian esitutkinnalla ei ollut välitöntä oikeudellista yhteyttä lastensuojeluasian oikeudelliseen arviointiin. Mikäli rikosasian käsittelyn yhteydessä tai asiassa muutoin ilmeni sellaista selvitystä, jolla saattoi olla merkitystä arvioitaessa lapsen kodin olosuhteita ja hänen äitinsä mahdollisuuksia vastata lapsen huolenpidosta, tämä selvitys oli otettava huomioon huostassapidon jatkamisen edellytyksiä arvioitaessa.

Lastensuojelulaki 40 § 1 momentti 1 kohta ja 2 momentti

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 21.12.2012 nro 12/1280/6

Hakemus hallinto-oikeudelle

H:n kaupungin sosiaalipalvelupäällikkö on vaatinut, että A:n ja B:n lapsi, 5.4.2010 syntynyt C otetaan H:n sosiaali- ja terveyslautakunnan huostaan ja sijoitetaan sijaishuoltoon J:n ja K:n perheeseen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on, toimitettuaan suullisen käsittelyn, päättänyt, että C otetaan H:n sosiaali- ja terveyslautakunnan huostaan ja sijoitetaan sijaishuoltoon J:n ja K:n perheeseen. Hallinto-oikeus on määrännyt, että päätös pannaan täytäntöön heti mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluissa selostanut sovellettavat säännökset ja asiassa saadun selvityksen sekä johtopäätöksinään lausunut seuraavaa:

Huostaanotto

C:llä on todettu syksyllä 2011 tavanomaista enemmän mustelmia. Mustelmia alkoi ilmestyä jälleen keväällä 2012. C:ltä on myös lähtenyt tietyistä kohdista päätä hiuksia niin paljon, että sen on voinut havaita jälkikäteen. Lääketieteellisissä tutkimuksissa ei ole ilmennyt syytä C:n taipumukselle saada mustelmia eikä myöskään hiusten irtoamiselle. Lastenlääkäri E:n mukaan on kuitenkin mahdollista, että C:llä on ongelmia veren hyytymisessä, vaikka sairaus ei näykään testeissä. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan C:lle ei ole enää kiireellisen sijoituksen aikana syntynyt tavanomaisista pienten lasten mustelmista poikkeavia mustelmia eikä häneltä ole enää lähtenyt tavanomaisesta poikkeavalla tavalla hiuksia.

Elokuussa 2012 C:llä on todettu kallonmurtuma. N:n sairaalan lääkäreille on syntynyt vahva epäily, että vamma olisi syntynyt väkivallan seurauksena. Lastenkirurgian erikoislääkäri F:n mukaan murtuma ei ole voinut syntyä esimerkiksi lapsen kaatuessa tai kopsauttaessa päänsä, vaan siihen on tarvittu voimakkaampi isku. Äiti ja hänen avopuolisonsa eivät ole pystyneet kertomaan mitään sellaista tapahtumaa, jossa kyseinen vamma olisi syntynyt.

Hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä kaikki todistajat ovat kertoneet, että heidän mielestään C:n äiti ja tämän avopuoliso huolehtivat C:stä hyvin. Kun kuitenkin otetaan huomioon edellä mainitut seikat C:n mustelmista ja tavanomaisesta poikkeavasta hiustenlähdöstä ja etenkin syntyneestä kallonmurtumasta, hallinto-oikeus katsoo, että C:n huolenpidossa äitinsä luona asuessaan on ollut puutteita tai hänen kasvuolosuhteensa ovat muutoin vakavasti vaarantaneet hänen terveyttään ja kehitystään. Kun otetaan huomioon, että C:lle on kasvuolosuhteissaan syntynyt vakava vamma, avohuollon tukitoimia ei voida pitää hänen turvallisuutensa kannalta riittävinä. Näin ollen C:n huostaanottaminen ja sijaishuoltoon sijoittaminen on välttämätöntä hänen kasvunsa, kehityksensä ja huolenpitonsa turvaamiseksi ja se on hänen etunsa mukaista.

Sijaishuoltopaikka

Sijaishuoltopaikan valinnan tulee perustua aina lapsen etuun ja erityisesti siihen, mitkä ovat huostaanottoon johtaneet lapsen tarpeet. Asiassa tulee kiinnittää huomiota myös lapsen läheisten ihmissuhteiden ylläpitämiseen ja hoidon jatkuvuuteen.

Äiti on elokuussa 2012 ilmoittanut, että hän pystyy tyytymään sosiaalityöntekijöiden ratkaisuun sijaishuoltopaikasta riippumatta siitä, sijoitetaanko C hänen äitinsä I:n vai lapsen isän vanhempien J:n ja K:n luokse. Sosiaalityöntekijät ovat päättäneet aloittaa sukulaisperhevalmennuksen J:n ja K:n kanssa. J:n ja K:n valintaa tehtävään on puoltanut muun muassa heidän ikänsä ja se, että perheessä on kaksi aikuista. I:n puoliso viettää paljon aikaa toisella paikkakunnalla. Sosiaalityöntekijöiden ratkaisun kuulemisen jälkeen äiti on muuttanut mielensä ja vaatinut C:n sijoittamista oman äitinsä I:n luokse. C on kiireellisen sijoituksen aikana 6.9.2012 lukien sijoitettu J:n ja K:n perheeseen.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan sekä I että J ja K ovat olleet lapsen kanssa tekemisissä tämän syntymästä lähtien, mutta I on ennen kiireellistä sijoitusta tavannut lasta useammin kuin J ja K. Äiti ja J ja K ovat tulleet hyvin toimeen ennen elokuun 2012 tapahtumia. Tämän jälkeen äidin välit J:hin ovat jossain määrin tulehtuneet, mutta he ovat tämän jälkeenkin pystyneet sopimaan lapsen tapaamisista. Äiti ei ole huomannut, että ongelmat J:n kanssa olisivat vaikuttaneet lapseen. Äidin ja K:n kanssakäymisessä ei ole ollut ongelmia. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan lapsi viihtyy isän vanhempien J:n ja K:n luona, jossa hänelle on järjestetty ikätasoaan vastaavaa ohjelmaa päivittäin. Äidin ja lapsen tapaamiset kiireellisen sijoituksen aikana on järjestetty sosiaalityöntekijöiden kanssa sovitulla tavalla, ja lapsi on saanut tavata myös äidin sukulaisia, eikä ole aihetta epäillä, ettei yhteydenpito äidin puoleiseen sukuun säilyisi. Kun edellä mainittujen seikkojen lisäksi otetaan huomioon J:n ja K:n perheestä saatu selvitys kokonaisuudessaan, hallinto-oikeus katsoo, että on lapsen edun mukaista saada jatkaa asumista hänelle tutuissa olosuhteissa J:n ja K:n luona.

Edellä esitetyn perusteella C tulee ottaa H:n sosiaali- ja terveyslautakunnan huostaan ja sijoittaa sijaishuoltoon J:n ja K:n perheeseen. Hakemus on siten hyväksyttävä.

Sosiaalitoimen on aktiivisesti pyrittävä turvaamaan äidin ja lapsen suhteen kehittyminen.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Lastensuojelulaki 40 § ja 50 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Sinikka Välitalo, Paula Makkonen ja Timo Harrikari. Esittelijä Ari Koskinen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

1) A:n valitus

A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja huostaanottohakemus hylätään. Toissijaisesti A on vaatinut, että päätöstä muutetaan sijaishuoltopaikkaa koskevilta osin. Hän on lisäksi vaatinut, että korkein hallinto-oikeus toimittaa suullisen käsittelyn.

A on esittänyt vaatimustensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Huostaanotto

Asiassa ei ole esitetty mitään näyttöä siitä, että lapsen kasvuolosuhteet A:n luona olisivat vaarantaneet lapsen terveyden ja kehityksen. Päinvastoin asiassa on esitetty useita seikkoja, jotka puhuvat sen puolesta, että lapselle oma koti on turvallinen, eikä hänen kehityksensä ja terveytensä ole uhattuna.

Lääkäri on tehnyt lapsesta lastensuojeluilmoituksen, jossa hän on pitänyt pahoinpitelyä mahdollisena. Lääkäri on katsonut, että tavanomaisesta kaatumisesta tai kompuroinnista ei voi syntyä kyseisenlaista vammaa. Lausunnossa ei kuitenkaan oteta kantaa esimerkiksi putoamiseen mahdollisena syynä kallonmurtumaan.

Lääkärin käsikirjassa (Duodecim 2012) on lueteltu tilanteita, jolloin lapsen pahoinpitelytutkimukset tulee käynnistää. Tässä yhteydessä mainitaan suurienerginen kallovamma pikkulapsella, kun anamnestinen trauma ei ole ilmiselvä. Esimerkkinä mainitaan pirstaleiset, molemminpuoliset tai takaraivoluun murtumat, kallonsisäinen ruhje tai verenpurkauma.

C:n tapauksessa on todettu aivotärähdys sekä kallonmurtuma, mutta ei kallonsisäistä vuotoa tai esimerkiksi pirstaleista kallonmurtumaa, joka olisi todennäköinen seuraus esimerkiksi lyönnistä. Diagnoosien mukaan C:n päävamma on luiden yläosassa eli ilmeisesti päälaella, mikä tukee esimerkiksi käsitystä putoamista mahdollisena vamman aiheuttajana. Sairaala on ryhtynyt niin sanottuihin pahoinpitelytutkimuksiin, eli esimerkiksi pitkät luut on kuvattu sekä keväällä että nyt elokuussa. Mitään muita viitteitä siitä, että lasta olisi pahoinpidelty, ei tutkimuksissa ole ilmennyt.

Kallonmurtuma syntyy yleisemmin tapaturman kuin pahoinpitelyn johdosta. Yleisin pikkulasten kallonmurtuman syy lienee putoaminen esimerkiksi pöydältä tai puusta. C on ollut tapahtumahetkellä kahden vuoden ja neljän kuukauden ikäinen lapsi, jota niin vanhemmat kuin hallinto-oikeudessa kuullut todistajatkin ovat kuvanneet vilkkaaksi ja aina liikkeessä olevaksi lapseksi. C:n liikkumiseen ja tasapainoon vaikuttaa, paitsi ikätasoon liittyvä pään suuri koko verrattuna koko kehoon, myös kompurajalka sekä jaloissa todettu lievä lihasheikkous. Vauhtia leikkeihin on tuonut myös A:n avopuolison samanikäinen lapsi, joka on asunut joka toinen viikko C:n perheessä.

Lääkärinlausunnossa on esitetty vamman syntyajankohdaksi 9.8.2012. A ja tämän avopuoliso ovat olleet tuolloin töissä ja C päivähoidossa. Lapsen päivä on kulunut suuremmaksi osaksi päivähoidossa. Avopuoliso on yhdessä oman lapsensa kanssa hakenut C:n hoidosta. Avopuoliso on laittanut ruoan ja lapset ovat leikkineet. Avopuolison ystävä, hallinto-oikeudessa kuultu todistaja, L, on ollut käymässä klo 19.15–19.30 ja tilanne kotona on ollut rauhallinen. Avopuoliso on antanut iltapalan ja lapset ovat menneet nukkumaan klo 20. A on tullut kotiin töistä klo 21.15, jolloin lapset ovat olleet jo nukkumassa ja tilanne on edelleen ollut rauhallinen. Mikäli kotona olisi jotain sattunut, olisivat lapset olleet vielä hereillä tai muuten rauhattomia. Myöskään avopuolison poika ei äitinsä, eli hallinto-oikeudessa todistajana kuullun M:n, mukaan ollut reagoinut mitenkään poikkeavasti palattuaan kotiinsa. Jos jotain pelottavaa olisi tapahtunut, reagoisivat näin pienet lapset esimerkiksi itkemällä öisin tai käyttäytymällä pelokkaasti ja jännittyneesti heitä pahoinpidelleen aikuisen seurassa.

Avopuoliso D on hallinto-oikeudessa kuultujen todistajien luonnehdintojen mukana erittäin rauhallinen, ystävällinen ja kärsivällinen lasten kanssa. Molemmilla pojilla on lämmin ja läheinen suhde D:hen. C kyselee usein D:tä, mitä pahoinpidelty lapsi ei tekisi. C suhtautuu erittäin lämpimästi ja luottavaisesti sekä A:han että tämän avopuolisoon.

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen on erittäin epätodennäköistä, että C olisi joutunut pahoinpitelyn kohteeksi kotonaan tai A:n ja tämän avopuolison toimesta. C ei ole reagoinut poikkeavasti muidenkaan lähipiirin aikuisten seurassa, mistä syystä todennäköisin vaihtoehto lapsen kallonmurtumalle on tapaturma.

A:n tiedossa ei ole muita vakavia lapsen päähän kohdistuneita tapaturmia kuin 11.7.2012, jolloin C on kaatunut perheen WC/pesutiloissa. C kävi tuolloin lääkärissä, mutta päätä ei silloin katsottu tarpeelliseksi kuvata. A oli vielä jälkikäteen soittanut hoitaneelle lääkärille, koska A:n aivotärähdys oli aiheuttanut oksentelua viikon ajan. Ajallisesti tämä tapaturma on tapahtunut alle kuukausi myöhemmin todetusta kallonmurtumasta. Tämän tapaturman A on kertonut myös N:n sairaalan päivystyksessä.

A on töissä hoitoalalla. Hän vei C:n lastenlääkärin tutkimuksiin keväällä 2012, koska C sai herkästi ja tavanomaista suurempia mustelmia. C:llä oli myös läiskittäistä hiustenlähtöä. Sairaala suoritti tuolloinkin niin sanotun pahoinpitelytutkimuksen, mutta muita merkkejä mahdollisesta pahoinpitelystä ei havaittu esimerkiksi röntgenkuvista.

C:n tuolloin tutkinut E teki asiasta lastensuojeluilmoituksen, koska somaattista sairautta mustelmaherkkyydelle ei löytynyt ja sairaalalla ei ollut tietoa lapsen kotioloista. Lääkäri oli kertonut C:n olevan vilkas ja luottavan vanhempiinsa, eikä lääkärillä ollut vahvaa epäilyä siitä, että vanhemmat pahoinpitelisivät lasta. Lääkärin mukaan oli mahdollista, että lapsella on ongelmia veren hyytymisen suhteen, vaikka sairaus ei näkynyt testeissä.

Sosiaaliviranomaiset ovat tehneet kotikäynnin 29.6.2012. C on ollut hyväntuulinen ja vilkas sekä istuskellut mielellään A:n sylissä. Lastensuojelun asiakkuus on päättynyt, ja C:n terveydentilan seuranta mustelmien osalta on jatkunut N:n sairaalassa.

A on toiminut parhaan ymmärryksensä mukaan ja toimittanut lapsen tutkittavaksi jo aiemmin mustelmien ja hiustenlähdön johdosta. Mikäli lasta kohdeltaisiin kaltoin kotona, ei lasta ainakaan mustelmien vuoksi toimitettaisi tutkimuksiin. Lääkärikäyntien taustalla onkin ollut A:n aito huoli lapsen terveydentilasta poikkeuksellisten mustelmien johdosta. A on ymmärtänyt toimittaa lapsensa hoidettavaksi sairaalaan myös elokuussa 2012, jolloin kallovamma paljastui. A:n sekä lapsen ja avopuolison välit ovat lämpimät ja läheiset, eikä perheen sisällä ole väkivaltaa. Myös olosuhteet muutoin kotona ovat sellaiset, ettei lapsen terveys tai kehitys vaarannu. Näyttötaakan tulisikin olla sellainen, että hakijan tulisi osoittaa, että lapsen terveys ja kehitys vaarantuu nimenomaan kotona A:n luona.

Jos asiassa olisi todella kyse pahoinpitelystä ja tähän olisivat syyllistyneet A ja tämän avopuoliso, olisivat he varmasti sairaalassa kertoneet jonkin selityksen vammalle, kuten esimerkiksi sen, että lapsi olisi pudonnut pöydältä tai kaatunut. Asiassa ei ole kuitenkaan osattu kertoa vammaan johtanutta tapahtumaa, koska se ei ole A:n tai tämän avopuolison tiedossa. Tämän vuoksi tapaturma muualla kuin kotona on varsin todennäköinen syy lapsen vammalle.

Lapsen elämässä on ollut useita henkilöitä sekä arvioituna tapahtumapäivänä että välittömästi siten ennen ja sen jälkeen. Lapsi on ollut päivähoidossa perhepäivähoitajalla, nykyiset sijaisvanhemmat eli entisen puolison vanhemmat ovat noutaneet lapsen hoidosta sekä myös lapsen isä on tavannut lasta. Päivähoidossa ja toisen vanhemman luona ollessa nämä vastaavat lapsesta. A ei ole miltään osin laiminlyönyt huolehtia lapsen terveydestä, turvallisuudesta tai kasvuolosuhteista, ja huostaanottopäätös tulisi siten kumota.

Sijaishuoltopaikka

A vastustaa lapsen sijoittamista entisen puolisonsa vanhempien luokse. Sijaisvanhemmat, etenkin sijaisperheen äiti, on antanut A:n ymmärtää tämän olevan syyllinen lapsen pahoinpitelyyn. Tämä ilmenee muun muassa epäystävällisistä ja asiattomista lausahduksista. Tilanne on vain pahentunut sijaishuollon aikana, mikä väistämättä vaikuttaa A:n ja sijaisperheen väliseen yhteydenpitoon. Myös lapsi vaistoaa ilmapiirin kireyden, eikä ole lapsen edun mukaista, että hän väistämättä kuulee sellaisia asioita, jotka eivät ole lapselle sopivia. Lapsi joutuu kokemaan ristiriitoja aistiessaan isoäidin ja äidin välisen suhteen kireyden.

Sijaisvanhempien tulisi pystyä tukemaan lapsen ja tämän vanhemman suhdetta. Nyt tämä perusedellytys ei toteudu lainkaan, mikä ei ole lapsen edun mukaista.

A esitti hallinto-oikeudessa, että voisi muuttaa yhteisestä kodista C:n kanssa esimerkiksi äitinsä luokse asumaan siihen saakka, kunnes poliisitutkinta asiassa on valmis. A:n ehdotus perustuu siihen, että varsinkin lapsen isä on epäillyt A:n avopuolisoa lapsen pahoinpitelijäksi ja hakenut avopuolisolle lähestymiskiellon lasta kohtaan. Lähestymiskielto ei ole lainvoimainen. Lapsen isä on parhaillaan vankilassa väkivaltarikoksen johdosta.

Lapsella on läheisemmät välit A:n vanhempiin kuin entisen puolison vanhempiin, jotka nyt toimivat sijaisperheenä. Vastoin sosiaaliviranomaisten käsitystä, A:n vanhemmat asuvat yhdessä. Sijaishuoltopaikkakartoitusta tehtäessä lapsen isoisä oli ainoastaan käymässä synnyinpaikkakunnallaan.

Suullinen käsittely

A pyytää suullisen käsittelyn toimittamista korkeimmassa hallinto-oikeudessa, jotta saataisiin mahdollisimman oikea kuva asiassa, jonka merkitys lapsen tulevaisuudelle on huomattava.

H:n kaupungin sosiaalipalvelupäällikkö on antanut selityksen, jossa on todettu muun ohella seuraavaa:

Lääketieteellinen selvitys kokonaisuudessaan osoittaa, että lapsen kasvuolosuhteet A:n luona ovat jo vakavasti vaarantaneet lapsen terveyttä ja kehitystä. Lisäksi asiakirjaselvitys osoittaa, että lapsen huolenpidossa ja valvonnassa on ollut merkittäviä puutteita, kun otetaan huomioon lapselle kotona tapahtuneet lukuisat tapaturmat ja onnettomuudet. Lapsen mustelmien taustalla on kerrottu olevan milloin pyörän kaatuminen lapsen päälle, milloin lapsen kaatuminen potalla, kylpyhuoneessa tai leikkiauton päältä. Sijaishuollon aikana isompia mustelmia tai vakavampia vammoja aiheuttaneita tapaturmia tai onnettomuuksia ei ole ollut.

Lääkäri ei ole pitänyt pahoinpitelyä ainoastaan mahdollisena, vaan hän on pitänyt todennäköisenä, että C on saanut voimakkaan iskun päähänsä 9.8.2012. Lastensuojelun asiakaskertomuksesta ilmenee, että 14.8.2012 neuvotteluun osallistuneet kirurgit ovat ilmaisseet, ettei lapsi ole voinut omalla toiminnallaan tuottaa todettuja vammoja. Tämä kannanotto sulkee pois myös lapsesta itsestään johtuvan putoamisen.

Hallinto-oikeuden suullisen käsittelyn jälkeen syntyneistä lastensuojelun asiakaskertomuksen kirjauksista ilmenee myös, että C on pudonnut pirtinpöydän tuolilta ollessaan äidinäidin luona vierailulla, mistä seurauksena oli pojan päähän tullut pienehkö kuhmu ja ohimenevä päänsärky. Jotta nyt kysymyksessä oleva kallonmurtuma olisi voinut aiheutua A:n esittämällä tavalla putoamisesta, tarkoittaisi tämä, että lapsi olisi pudonnut huomattavan korkealta. Tämä taas vahventaisi sitä käsitystä, että taaperoikäisen vilkkaan lapsen huolenpidossa ja valvonnassa A:n kotona on ollut lapsen terveydelle ja kehitykselle vakavaa vaaraa aiheuttavia merkittäviä puutteita.

Yleisesti voidaan todeta, että lapsen pahoinpitelystä ja kaltoinkohtelusta kotona lastensuojeluilmoituksen tekevät usein juuri terveydenhuollon viranomaiset. Näin ollen lapsen tutkimuksiin vieminen ei sinänsä osoita, etteivätkö lapsen vammat ole voineet aiheutua häneen kotona kohdistuneesta väkivallasta.

Asiaa arvioitaessa on otettava huomioon myös se, että ennen syksyä 2011 C:llä ei ole ollut vastaavankaltaista taipumusta mustelmiin ja poikkeuksellista hiustenlähtöä. C:llä ei ole myöskään ollut toistuvia kontakteja terveydenhuollon viranomaisiin poikkeuksellisen suuria mustelmia aiheuttaneiden tapaturmien tai selittämättömien mustelmien vuoksi ennen kevättä 2012.

Sijaishuoltopaikan muuttaminen tässä vaiheessa valituskirjelmässä mainituista syistä olisi lapsen edun vastaista, eivätkä esitetyt vaihtoehdot myöskään vastaisi huostaanoton syistä johtuviin lapsen tarpeisiin. Rikosprosessin etenemisellä taikka sen lopputulemalla ei ole myöskään mitään merkitystä lastensuojeluasiaa arvioitaessa, koska lastensuojeluasiaa arvioitaessa on otettava huomioon lapsen tilanne kokonaisuudessaan.

D on antanut selityksen.

A on vienyt lapsen jo aiemmin terveydenhuoltoviranomaisten tutkittavaksi epämääräisten ja helposti syntyvien mustelmien vuoksi. Myös perheen ulkopuoliset henkilöt esittivät hallinto-oikeudessa suullista selvitystä lapsen poikkeuksellisen herkästä mustelmataipumuksesta. Lapsen herkistymisen mustelmille osoittaa myös A:n valituksen liitteenä oleva potilaskertomusote 10.8.2012.

Lääketieteellisistä asiantuntija-artikkeleista voidaan päätellä, että C:n vamman aiheutumisen ja oireiden ilmenemisen väliaika on todennäköisesti pidempi kuin on aiemmin arvioitu. Putoamisen tai kaatumisen seurauksena voi olla subduraalihematooma. Selvitys osoittaa, että tilanne, jolloin vamma on syntynyt, on täytynyt olla vähintään kaksi vuorokautta ennen oireiden ilmaantumista.

Mikäli vammojen epäillään syntyneen pahoinpitelyn seurauksena, on oletettavampaa, että epäilty tekijä löytyy muualta kuin lapsen kotipiiristä. Mikään seikka todetusta kallovammasta ja päänalueen vammoista ei osoita, että vammat olisivat ylipäätään väkivallan seurausta. Ottaen huomioon lapsesta esille tuodut seikat sekä hänen erityinen herkkyytensä saada vammoja, on oletettavampaa, että seuraukset ovat syntyneet tapaturmaisesti ja sellaisissa olosuhteissa, joissa aikuinen ei ole ollut välittömässä läheisyydessä näkemässä vamman syntymistä.

Asiassa on nyt jo syntynyt merkittävä haitta lapselle, kun hänet on perusteettoman epäilyn johdosta erotettu läheisistään. Näissä olosuhteissa on lapsen edun kannalta välttämätöntä tarkastella erittäin kriittisesti varsin epämääräisiä epäilyjä läheisten mahdollisesti suorittamasta pahoinpitelystä erityisesti, kun asiassa on esitetty merkittävässä laajuudessa vastanäyttöä.

B on antanut selityksen, jossa hän on pyytänyt, että valitus hylätään.

Suullisen käsittelyn toimittamiselle ei ole tarvetta. Hallinto-oikeudessa esitettiin harvinaisen selkeä näyttö siitä, että lapsi on kotonaan A:n luona saanut pitkän ajan kuluessa vakavia vammoja. Se, ettei näiden vammojen aiheuttaja ole toistaiseksi tiedossa, on toisarvoinen seikka, koska kodin kasvuolosuhteet eivät ole kyenneet turvaamaan pienen lapsen turvallisuutta.

A elää D:n kanssa, ja kumpikin heistä on epäiltynä lapsen törkeästä pahoinpitelystä. Huostaanoton vahvistaminen on tällaisessa tilanteessa ainoa mahdollinen vaihtoehto.

O:n käräjäoikeus on 14.9.2012 määrännyt D:n C:hen kohdistuvaan lähestymiskieltoon 13.9.2013 saakka. P:n hovioikeus on 6.2.2013 katsonut, ettei käräjäoikeuden ratkaisua ole syytä muuttaa. Lapsen siirryttyä pois kodistaan ovat mustelmat ja vammat kadonneet.

Sijaisäiti tapaa A:ta lapsen luovutustilanteissa, eikä näissä tilanteissa esitetä minkäänlaisia syytöksiä.

A on antanut vastaselityksen.

A:n koti ei olosuhteiltaan poikkea millään tavoin tavanomaisesta lapsiperheen kodista, jossa huolehditaan lapsen iän mukaisesta turvallisuudesta. A on koulutukseltaan lähihoitaja ja osaa ja ymmärtää hoitaa lastaan. Lapsen terveydestä on nimenomaisesti huolehdittu, koska lapsi on viety lääkäriin niin hiustenlähdön kuin mustelmienkin vuoksi.

Ei pidä paikkansa, että lapsella ei enää sijaishuollossa ollessaan olisi ollut mustelmia. Tästä on selvityksenä kuluvan vuoden toukokuussa otetut valokuvat, joista voidaan todeta lukuisia eri-ikäisiä mustelmia lapsen jaloissa. Lisäksi A on kuvannut lapselle hyttysen tai vastaavan hyönteisen pistoksien aiheuttamat jäljet, jotka ovat laajentuneet mustelmiksi. On siten havaittavissa, että lapselle todellakin tulee herkästi mustelmia normaalien tilanteiden lisäksi. Normaalilla mustelmaherkkyydellä tarkoitetaan lapsen iän, motorisen kehityksen vaiheittaisuuden ja kampurajalan tuomaa mustelmataipumusta.

Lapsi on elänyt koko ikänsä käytännössä kaksin A:n kanssa, sillä lapsen isä muutti pois lapsen ollessa aivan pieni vauva. Lapsi ei ole kyennyt kiintymään sijaisperheeseen ja oireilee tällä hetkellä niin voimakkaasti, että sosiaalitoimi on joutunut rajoittamaan lapsen ja läheisten tapaamisia. A:n kanssakäyminen sijaisperheen kanssa on lähes mahdotonta sijaisperheen kielteisen asenteen johdosta.

Huostaanotto perustuu sellaisiin tapahtumiin, joihin ilmeisesti kukaan ei voi osoittaa selkeää syytä tai tapahtumaa lapsen vammalle. Lapsen äiti on todennäköisesti ollut töissä vamman syntyhetkellä. Lapsen vamma on voinut aiheutua useassa eri paikassa ja useiden henkilöiden valvonnan aikana.

2) D:n valitus

D on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja huostaanottohakemus hylätään. Toissijaisesti D on vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ainakin sijaishuoltopaikkaa koskevilta osin ja C sijoitetaan äitinsä A:n esittämällä tavalla A:n äidin I:n luokse.

D on esittänyt vaatimustensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Huostaanotto

Lastenkirurgian erikoislääkäri F:n lausunnon perusteella on katsottu, että C:n vammat eivät ole voineet aiheutua kaatumisesta, vaan voimakkaasta iskusta. Lausunnossa ei kuitenkaan ole voitu tarkemmin määritellä iskun voimakkuuden astetta, eikä siinä ole muullakaan tavalla pohdittu eri vaihtoehtoja, joista vammat olisivat voineet aiheutua.

Asianosaisille on kerrottu erilaisia tulkintoja ajankohdista, joina vammat ovat syntyneet. Näiden kertomusten perusteella vammojen syntyajankohdalle annettu aika-arvio on pidentynyt sellaisiin ajankohtiin, jolloin C on ollut muidenkin henkilöiden hoidettavana. F:n lausunnossa todettua ajankohtaa iskun saannin ajankohdaksi ei siten ole voitu yksiselitteisesti varmistaa. Esitutkinnan keskeneräisyydestä johtuen D:lle ei ole voitu luovuttaa kaikkia selvityksiä, eikä muuta lääkärinlausuntoa siten ole käytettävissä.

C:llä on magneettikuvauksessa 11.8.2012 todettu kallonsisäinen hematooma. Alan julkaisujen perusteella vastaava hematooma voidaan todeta aikaisintaan kolmen vuorokauden kuluttua sen aiheutumisesta. Asiassa on epäilty pääasiassa D:tä vamman aiheuttajaksi ilman, että olisi tutkittu riittävästi myös muita aikuisia, joiden huolehdittavana C on edeltävänä päivänä ollut. Useista kiirehtimispyynnöistä huolimatta esitutkinta on edelleen kesken. D on pyrkinyt kaikin mahdollisin tavoin myötävaikuttamaan esitutkinnassa, jotta lapsen vammojen syntymekanismiin saataisiin selvyys. D:n tarkoituksena on päästä esitutkinnassa vuorovaikutusseurantaan, joka osaltaan voisi vähentää asiassa esitettyjä oletuksia, jotka ovat kohdistuneet häneen. Mikäli tämä pyyntö syystä tai toisesta hylätään, tulee D pyytämään korkeimmalta hallinto-oikeudelta asiaan liittyvän selvityksen määräämistä.

D on tutustunut C:hen syksystä 2011 lukien ja luonut yhdessä oman vastaavanikäisen lapsensa kanssa varsin läheiset suhteet C:hen. Tästä syystä myös D on ollut erittäin huolestunut C:n tilanteesta. D ei ole ollut C:n kanssa tekemisissä siten, että C:n äiti ei olisi ollut paikalla ennen kuin keväällä 2012. Mustelmaherkkyyksistä on kannettu huolta jo syksystä 2011 lukien, ja asiaa on tuolloin pyritty selvittämään terveydenhuoltoviranomaisten toimesta. Vastaavat tutkimukset ovat jatkuneet keväällä 2012 ilman, että on selvinnyt, mistä mustelmaherkkyys johtuu. On selvää, että perheet, jotka itse syyllistyvät lapsen laiminlyönteihin ja pahoinpitelyihin, eivät pyri tuomaan menettelyään ilmi viranomaisille. Tässä tapauksessa perhe on jatkuvasti tuonut lapsen tutkittavaksi, mikä ilmentää ennemminkin huolenpitoa lapsesta kuin laiminlyöntejä taikka haitallisia olosuhteita.

C:n mustelmaherkkyyden on huomannut myös hallinto-oikeudessa todistajana kuultu R. R:llä on omiakin lapsia, ja hän oli kiinnittänyt erityistä huomiota C:n kaaduttua nopeasti tulleisiin poikkeuksellisiin mustelmiin. Näin ollen myös perheen ulkopuolinen taho on voinut todeta poikkeuksellisen mustelmaherkkyyden.

C on ollut paljon tekemisissä D:n vastaavanikäisen pojan kanssa. C on myös osoittanut ympäristölle suhtautuvansa D:hen kuin toiseen vanhempaansa ja kysellyt huostaanoton aikana D:stä sekä suhtautunut tähän luottavasti. Mikään ei ole osoittanut, että C pelkäisi D:tä, mikä seikka tulisi nopeasti esille, mikäli D jollakin tavalla menettelisi moitittavasti C:tä kohtaan.

Huostaanotto on kestänyt melko kauan. Asian tutkimisen viivästyminen sekä D:n kyvyttömyys todentaa syyttömyytensä on kohtuutonta erityisesti lapsen kannalta, joka on eristetty äidistään ja muusta lähiympäristöstään. Huostaanoton yhteydessä ei ole voitu todeta puutteita lapsen huolenpidossa, kun ei ole voitu poissulkea vammojen aiheutumista tapaturmaisesti. Lapsen terveydenhuollosta huolehtiminen niin elokuussa 2012 kuin aikaisemminkin osoittaa, että C:n äiti ja D ovat suhtautuneet C:n huolenpitoon erityisen hyvin. Kasvuolosuhteissa ei ole voitu todeta muutoinkaan olleen laiminlyöntejä. Perhe ei ole ollut lastensuojelullisten toimien kohteena aiemmin eikä lastensuojelullisiin toimenpiteisiin ole ollut tarvetta D:n oman lapsen osalta.

Valitukseen liitetyt valokuvat osoittavat, että perheen koti on tavanomainen asunto, jossa lapsen on mahdollista leikkien yhteydessä satuttaa itsensä esimerkiksi sohvan nojalta pudotessaan, lyödessään päänsä pöydän kulmaan tai muussa vastaavassa tilanteessa, jota ei voida pitää aikuisen syynä ja huostaanottoa edellyttävänä tapahtumana.

Lain edellyttämiä huostaanoton edellytyksiä ei ole voitu osoittaa. Kun D:llä ei ole ollut mahdollisuutta osoittaa syyttömyyttään, tulee huostaanotto peruuttaa joka tapauksessa siihen saakka, kunnes esitutkinnan perusteella asiassa on saatu lainvoimainen ratkaisu. Muussa tapauksessa on olemassa todennäköinen vaara, että ennenaikaisella päätöksellä ja puutteellisin selvityksin aiheutetaan vahinkoa etenkin lapselle, mutta myös hänen vanhemmilleen ja muille läheisilleen.

Sijaishuolto

C:stä on ennen huostaanottoa huolehtinut lähes pelkästään hänen äitinsä. Isällä ei ole ollut vastaavaa roolia lapsen arkielämässä. Asiassa on voitu osoittaa niin henkilötodistelulla kuin muutenkin, että sijaisvanhemmat suhtautuvat moitittavasti lapsen äitiin. Tämä suhtautuminen ei voi olla vaikuttamatta C:hen sekä C:n suhteeseen äitiään kohtaan. Sijaisvanhemmat ovat huostaanoton aikana käyttäytyneet erittäin aggressiivisesti ja syyttelevästi sekä osoittaneet avointa paheksuntaansa lapsen äitiä ja tämän lähiympäristöä kohtaan. Käyttäytyminen on tullut esille muun muassa yhteistapaamisissa lastensuojeluviranomaisten luona. Suhtautuminen on erittäin poikkeuksellista, eikä osoita vastuullista sijaisvanhemmuutta, eikä tämä voi olla vaikuttamatta myöskään C:n suhtautumiseen.

Sijaisvanhempien toinen lapsi eli C:n isä on suorittamassa vankeusrangaistusta. Saatujen tietojen mukaan sijaisvanhempien nuoremmasta lapsesta on tehty lastensuojeluilmoitus. Nämä seikat ilmentävät sijaisperheen olosuhteiden puutteita.

H:n kaupungin sosiaalipalvelupäällikkö on antanut selityksen, jossa on todettu muun ohella seuraavaa:

Lääkärinlausunnon ja 14.8.2012 pidettyyn hoitoneuvotteluun osallistuneiden kirurgien arvion mukaan C:n vammat ovat aiheutuneet yhden aikaikkunan aikana vuorokauden sisään torstai-illasta 9.8.2012 taaksepäin. Tätä terveydenhuollon ammattilaisten tekemää arviota voitaneen perustellusti pitää luotettavampana kuin D:n alan julkaisun perusteella esittämää arviota.

Edellä mainitussa neuvottelussa kirurgit ovat myös todenneet, ettei lapsi ole omalla toiminnallaan voinut vammoja aiheuttaa. Lapsen omaan toimintaan kuuluvat lapsen leikki, kiipeily ja sitä seuraava mahdollinen putoaminen sekä lapsen omasta toiminnasta johtuvat muut kotitapaturmat.

Rikosprosessissa ei pyritä selvittämään lapsen etua, vaan syyllisyys tiettyyn rikoksen tunnusmerkistön täyttävään tekoon. Rikosprosessi on lastensuojeluasiasta irrallinen prosessi. Rikosprosessin etenemisellä taikka sen lopputulemalla ei ole mitään merkitystä lastensuojeluasiaa arvioitaessa, koska lastensuojeluasiaa arvioitaessa on otettava huomioon lapsen tilanne kokonaisuudessaan.

Lastenlääkärin 22.5.2012 päivätystä lastensuojeluilmoituksesta ilmenee, että C:tä ei ole tutkittu syksyllä 2011, koska mustelmataipumus, jota tuolloin oli ilmennyt noin kuukauden ajan, poistui viiden kuukauden ajaksi. Muustakaan terveydenhuollon selvityksestä ei ilmene, että C:n mustelmataipumusta olisi tutkittu jo syksyllä 2011.

C:n sijoitus isän puoleisten isovanhempien luokse on lapsen edun mukainen ratkaisu, jossa on huomioitu niin lapsen tarpeet kuin lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön ja tasapainoiseen kehitykseen hänelle aiemmin tutussa ympäristössä. Isovanhempien moitittavaa käyttäytymistä on suuresti liioiteltu valituskirjelmässä.

A on antanut selityksen.

A on vienyt lapsen jo syksyllä 2011 tutkittavaksi herkästi syntyvien mustelmien johdosta. D on puolestaan ollut enemmän tekemisissä kahdestaan lapsen kanssa vasta keväästä 2012 alkaen. D tai A eivät ole pahoinpidelleet lasta. Lasta ei ole myöskään koskaan kuritettu fyysisesti, vaan perheessä on ollut käytössä niin sanottu jäähypenkki tilanteessa, jossa vauhti D:n lapsen tai serkusten kanssa on kiihtynyt liian voimakkaaksi.

Muutoinkaan perhe ei ole antanut aihetta lastensuojelun toimenpiteille. Molemmat puolisot käyvät töissä. He eivät käytä päihteitä, eikä heillä ole rikostaustaa. Lapsi on ollut erittäin hyvin hoidettu ja erittäin rakas. Lapsen saamaa vammaa ei tulisi lukea A:n ja D:n syyksi tilanteessa, jossa he eivät ole tietoisia vamman synnystä. Perustetta huostaanotolle ei siten ole.

Lapsella on todettu runsaasti psyykkistä oireilua sijaishuoltopaikassa, minkä A on tuonut useasti julki sosiaalitoimelle. Oireet ilmenevät sosiaalipediatrian psykiatri S:n 13.3.2013 allekirjoittamasta lausunnosta. Etenkin sijaishuoltopaikan äidin käyttäytyminen A:ta eli lapsen biologista äitiä kohtaan on ollut erittäin loukkaavaa. Loukkaavia huomautuksia on sanottu myös lapsen kuullen ja lapsi reagoi niihin. Jatkuva ristiriitatilanne on vastoin lapsen etua.

B on antanut selityksen, jossa hän pyytää, että valitus hylätään. Asiassa ei ole tarpeen järjestää suullista käsittelyä. Lapsi on varsin perusteellisesti tutkittu ja kaikki sairauksiin liittyvät mahdollisuudet vammojen aiheuttajina on poissuljettu. Lääkäreillä on asiantuntemus arvioida vammojen aiheutumisajankohta. Pahoinpitelystä ovat epäiltyinä ainoastaan lapsen äiti ja tämän avopuoliso.

Lapsen huostaanoton edellytykset täyttyvät myös siinä tapauksessa, että lapsen koti on kalustettu vakavaa vaaraa aiheuttavalla tavalla tai/ja lasta ei valvota riittävästi, jolloin hän pääsee satuttamaan itsensä näin vakavalla tavalla.

D:lle on määrätty lähestymiskielto C:tä kohtaan, eikä hän ole koskaan ollut paikalla lapsen tapaamisissa ja luovutustilanteissa. Se, että sijaisperheen nuoremmasta lapsesta on tehty D:n toteama lastensuojeluilmoitus, ei liity tähän asiaan. Suomessa tehdään lastensuojeluilmoituksia vuosittain liki 90 000, ja ilmoitus on mahdollista tehdä myös nimettömänä.

D on antanut vastaselityksen, jossa hän on todennut muun muassa seuraavaa:

D:n saamien tietojen mukaan C:llä on sijaishuollon aikaisten tapaamisten aikana näkynyt joitakin mustelmia, jotka sinänsä ovat varsin tavanomaisia kyseisen ikäiselle lapselle. C on kompurajalkaisuuden vuoksi vielä erityisen altis saamaan vammoja kehoonsa. Asiassa esitetty selvitys viittaa vahvasti siihen, että yhden vuorokauden aikaikkuna ei vastaa niitä tietoja, jotka C:n vamman laadusta on annettu.

Esitutkinnan ollessa kesken D:llä ei ole käytettävissään kaikkea sitä aineistoa, joka on viranomaisten käytössä. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti myös lastensuojeluasioissa edellyttää, että asianosaisella tulee olla käytettävissään kaikki asiaan liittyvä materiaali, jotta hän voi valmistella riittävästi puolustustaan.

Lapsi on iässä, jossa sijaisvanhempien objektiivinen suhtautuminen lapsen lähiympäristöön on erityisen tärkeää. Kun tämä seikka on jätetty sijaishuoltopaikan valinnassa ottamatta huomioon, antaa se aiheen epäillä lastensuojeluviranomaisen toiminnan puolueettomuutta ja asiantuntemusta lapsen edun valvonnassa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus hylkää A:n vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta.

2. Korkein hallinto-oikeus hylkää valitukset. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1. Suullinen käsittely

Hallinto-oikeus on jo toimittanut asiassa hallintolainkäyttölain 38 §:n nojalla suullisen käsittelyn. Kun lisäksi otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi A on pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista, sekä asiakirjoista muutoin saatu selvitys, uuden suullisen käsittelyn toimittaminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin nojalla ei ole tarpeen asian selvittämiseksi.

2. Pääasia

Lastensuojelulain 40 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan lapsi on otettava sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen huostaan ja järjestettävä hänelle sijaishuolto, jos puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä. Saman pykälän 2 momentin mukaan huostaanottoon ja sijaishuollon järjestämiseen voidaan kuitenkin ryhtyä vain, jos lain 7 luvussa tarkoitetut toimet eivät olisi lapsen edun mukaisen huolenpidon toteuttamiseksi sopivia tai mahdollisia taikka jos ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi ja sijaishuollon arvioidaan olevan 4 §:n mukaisesti lapsen edun mukaista.

C:llä on todettu kallonmurtuma. C:tä hoitaneiden lääkäreiden arvion mukaan vamma on aiheutunut voimakkaasta iskusta päähän päivänä, jolloin C on ollut päivähoidossa ja iltapäivällä sekä illalla äitinsä avopuolison hoidettavana äidin ollessa töissä. Lastensuojelun asiakaskertomuksen muistiinpanojen mukaan sairaalassa 14.8.2012 pidetyssä verkostopalaverissa lasta hoitaneet kirurgit ovat todenneet, ettei lapsi ole itse omalla toiminnallaan voinut aiheuttaa vammoja.

Huostaanotto on nyt kysymyksessä olevassa asiassa perustunut nimenomaan lasta hoitaneiden asiantuntijoiden lääketieteelliseen arvioon siitä, milloin ja mistä syystä vamma on aiheutunut. Tätä selvitystä on huostaanoton edellytyksiä arvioitaessa pidettävä valittajien vasta korkeimmalle hallinto-oikeudelle esittämää, alan julkaisuihin perustuvaa, yleistä lääketieteellistä selvitystä luotettavampana.

C:n terveys on hänellä todetun vamman perusteella vakavasti vaarantunut. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että lapsen huolenpidosta vastuussa olevien henkilöiden tulee pystyä selvittämään ne olosuhteet, joissa nyt kysymyksessä olevan kaltainen vakava vamma on voinut syntyä. Se seikka, että A ja D eivät ole kyenneet luotettavasti yksilöimään tapahtumaa tai tapahtumia, joista vamma on voinut aiheutua, osoittaa, että puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet ovat vakavasti vaarantaneet lapsen terveyden ja kehityksen. Avohuollon tukitoimet eivät vamman vakavuus huomioon ottaen ole olleet mahdollisia ja riittäviä.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että rikosasian esitutkinnalla tai sen yhteydessä tai nojalla tehtävillä viranomaisten ratkaisuilla ei ole välitöntä yhteyttä tämän lastensuojeluasian oikeudelliseen arviointiin, vaikka niidenkin yhteydessä saatu selvitys voidaan osaltaan ottaa huostaanottoasiassa huomioon. Kysymystä lapsen huostaanotosta lähestytään lastensuojelulaissa säädettyjen lastensuojelun keskeisten periaatteiden ja tavoitteiden pohjalta, eivätkä oikeudellisen harkinnan perusteet ja painotukset ole yhteydessä rikosoikeudellisiin harkintaperusteisiin ja laintulkintaan.

Mikäli rikosasian käsittelyn yhteydessä tai asiassa muutoin myöhemmin ilmenee sellaista selvitystä, jolla saattaa olla merkitystä arvioitaessa C:n kodin olosuhteita ja hänen äitinsä A:n mahdollisuuksia vastata hänen huolenpidostaan, on tämä selvitys otettava huomioon huostassapidon jatkamisen edellytyksiä arvioitaessa.

Näistä syistä ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Oikeusapu

A:n oikeusapu

A:lle on 8.10.2012 myönnetty oikeusapua 31.8.2012 lukien. A:n perusomavastuuosuudeksi on ajalla 31.8.2012–7.5.2013 vahvistettu 75 prosenttia, ajalla 8.5.2013–12.7.2013 55 prosenttia sekä 13.7.2013 lukien 40 prosenttia. Hänen avustajakseen on määrätty asianajaja S, joka on vaatinut palkkiona 1 612 euroa. A on hyväksynyt laskun.

Asianajaja T:lle maksetaan valtion varoista oikeusapulain 17 §:n 1 momentin ja 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n, 4 §:n 1 momentin ja 6 §:n mukaisena kolmentoista työtunnin perusteella laskettuna palkkiona 1 300 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 312 euroa, muodostuu siten 1 612 euroa. Mainittu määrä jää valtion vahingoksi.

A:n oikeusavun omavastuuksi ottaen huomioon oikeusapulain 20 §:n 2 momentti vahvistetaan ajalla 31.8.2012–7.5.2013 75 prosenttia, ajalla 8.5.2013–12.7.2013 55 prosenttia ja 13.7.2013 lukien 40 prosenttia mainitusta kokonaispalkkiosta eli yhteensä 1 075,70 euroa.

Korkein hallinto-oikeus määrää valtion varoista maksettavaksi T:lle valtion vahingoksi jäävänä osuutena 536,30 euroa. Samalla A velvoitetaan suorittamaan T:lle mainittu omavastuuosuus 1 075,70 euroa.

D:n oikeusapu

D:lle on 19.11.2012 myönnetty oikeusapua ilman perusomavastuuta 1.10.2012 lukien. Hänen avustajakseen on määrätty asianajaja U, joka on vaatinut palkkiona 2 904,08 euroa.

Asianajaja U:lle maksetaan valtion varoista oikeusapulain 17 §:n 1 momentin ja 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n, 4 §:n 1 momentin ja 6 §:n mukaisena kahdeksantoista työtunnin perusteella laskettuna, asian laatuun ja laajuuteen sekä suoritettuihin toimenpiteisiin nähden hyväksyttävänä palkkiona tarpeellisista toimenpiteistä 1 800 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 432 euroa, muodostuu siten 2 232 euroa. Mainittu määrä jää valtion vahingoksi.

B:n oikeusapu

B:lle on 13.11.2012 myönnetty oikeusapua ilman perusomavastuuta 8.11.2012 lukien. Hänen avustajakseen on määrätty varatuomari V, joka on vaatinut palkkiona 496 euroa.

Varatuomari V:lle maksetaan valtion varoista oikeusapulain 17 §:n 1 momentin ja 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n, 4 §:n 1 momentin ja 6 §:n mukaisena neljän työtunnin perusteella laskettuna palkkiona 400 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 96 euroa, muodostuu siten 496 euroa. Mainittu määrä jää valtion vahingoksi.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Irma Telivuo, Eija Siitari, Tuomas Lehtonen ja Janne Aer. Asian esittelijä Elina Ranz.

 
Julkaistu 16.12.2013  Päivitetty 8.1.2014