Suomeksi - På svenska - In English - Other languages

Korkein hallinto-oikeus

Korkein hallinto-oikeus

Etusivu » Päätöksiä » Vuosikirjapäätökset » Vuosikirjapaatos » KHO:2014:90

KHO:2014:90

Verotusmenettely – Veronkorotus – Oikeudenkäynti kohtuullisen ajan kuluessa – Asian käsittelyn viivästyminen – Lainvoimainen veronkorotusta koskeva päätös – Viivästyksen hyvittäminen

Vuosikirjanumero: KHO:2014:90
Antopäivä: 30.5.2014
Taltionumero: 1730
Diaarinumero: 3271/2/11

Tulli oli vuonna 2002 tekemänsä tarkastuksen perusteella määrännyt A:n maksettavaksi A:n käytettynä vuonna 2000 maahantuomasta autosta autoveron jälkiveroa ja veronkorotusta. Korkein hallinto-oikeus oli vuonna 2008 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n valituksen veronkorotuksen perusteen ja prosenttimäärän osalta mutta palauttanut asian verotusarvon osalta Tullin käsiteltäväksi. A valitti Tullin muutospäätöksestä hallinto-oikeuteen ja vaati muun ohella veronkorotuksen poistamista vedoten hallintolainkäyttölain 53 a §:n säännökseen taloudellisen seuraamuksen alentamisesta tai poistamisesta asian käsittelyn viivästymisen johdosta. Hallinto-oikeus jätti vuonna 2011 antamassaan päätöksessä A:n vaatimuksen veronkorotuksen poistamisen osalta tutkimatta, koska veronkorotus oli sekä perusteen että määrän osalta tullut lainvoimaiseksi korkeimman hallinto-oikeuden vuonna 2008 antaman päätöksen johdosta. Hallinto-oikeus alensi A:n valituksen johdosta auton verotusarvoa ja veroprosenttia.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että pääasian ollessa edelleen vireillä korkeimman hallinto-oikeuden aiemmin antama päätös, johon sisältyi myös kannanotto veronkorotuksesta, ei estänyt hallintolainkäyttölain 53 a §:n soveltamista asiaa uudelleen käsiteltäessä. Asian käsittelyn katsottiin viivästyneen mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla eikä viivästyksen katsottu aiheutuneen A:n toiminnasta. A:lle määrätty 2 013,55 euron suuruinen veronkorotus poistettiin kokonaan.

Vuonna 2002 toimitettu autoveron jälkiverotus

Hallintolainkäyttölaki 53 a §

Päätös, josta valitetaan

Turun hallinto-oikeus 29.9.2011 nro 11/0630/3

Asian aikaisempi käsittely

A on 8.8.2000 ilmoittanut verotettavaksi käytettynä maahantuodun 28.2.1971 ensimmäisen kerran käyttöön otetun henkilöauton. Autoveroilmoituksessaan A on ilmoittanut ajoneuvon kauppahinnaksi ulkomailla 9 800 euroa ja maahantuontiin liittyviksi rahtikuluiksi 1 800 markkaa.

Läntinen tullipiiri on 8.8.2000 antamallaan autoverotuspäätöksellä vahvistanut ajoneuvon verotusarvoksi 60 068 markkaa. A:lle on määrätty autoveroa 18 020 markkaa ja autoverosta kannettua arvonlisäveroa (elv) 3 964 markkaa.

Läntinen tullipiiri on toimittanut autoverotusta koskevan tarkastuksen ajanjaksolta 1.1.1998–30.11.2001 ja antanut sitä koskevan 15.3.2002 päivätyn tarkastuskertomuksen nro Tu 14/02. Tarkastuskertomuksessa on muun ohella todettu, että A on esittänyt Tullille autoverotuksen toimittamiseksi todellista kauppahintaa pienempiä vääriä kauppalaskuja.

Läntinen tullipiiri on 3.4.2002 antamallaan jälkiverotuspäätöksellä vahvistanut edellä mainitun henkilöauton verotusarvoksi 139 400 markkaa. A:lle on määrätty lisää autoveroa 23 800 markkaa ja elv:ä 5 236 markkaa. Veroa on korotettu 60 prosentilla eli 17 421 markalla ja veronlisäystä on määrätty 5 154 markkaa.

A on valittanut Läntisen tullipiirin päätöksistä Helsingin hallinto-oikeuteen.

Läntinen tullipiiri on 26.8.2005 antamallaan autoveron palautuspäätöksellä oikaissut autoverotusta elv:n osalta. A:lle on palautettu elv:ä 2 850 markkaa. Veronkorotusta ja veronlisäystä on palautettu yhteensä 2 215 markkaa.

Helsingin hallinto-oikeus on 11.4.2006 antamallaan päätöksellä A:n valituksen enemmälti hyläten alentanut Läntisen tullipiirin jälkiverotuspäätöksellä A:lle määräämän veronkorotuksen 30 prosenttiin.

A on pyytänyt lupaa valittaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle vaatinut, että Läntisen tullipiirin 8.8.2000 ja 3.4.2002 antamat päätökset kumotaan.

Korkein hallinto-oikeus on 19.12.2008 antamallaan päätöksellä taltionumero 3351 kumonnut Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen sekä Läntisen tullipiirin päätökset verotusarvoa koskevalta osalta ja palauttanut asian tältä osin Läntiseen tullipiiriin uudelleen käsiteltäväksi. Korkein hallinto-oikeus on hylännyt valituksen ensiverotuksen toimittamisen perusteita, jälkiverotuksen toimittamisen edellytyksiä ja veronkorotuksen prosenttimäärää koskevan ratkaisun osalta.

Läntinen tullipiiri on 22.5.2009 antamallaan päätöksellä käsitellyt asian uudelleen korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perusteella. Verotus­arvoksi on vahvistettu 23 445 euroa, veroprosentiksi 30 ja veron määräksi siten 7 033,62 euroa. Elv on palautettu A:lle. Veronkorotuksen määräksi on vahvistettu 2013,55 euroa.

Läntinen tullipiiri on 3.2.2010 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen.

A on valituksessaan Turun hallinto-oikeudelle vaatinut, että verotus on kumottava kokonaan ja maksetut verot on palautettava lukuun ottamatta 193,48 euroa, joka olisi sopivan tasoinen vero. Palautettava määrä on maksettava 50 prosentilla korotettuna ja käyttäen yleistä viivästyskorkoa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Turun hallinto-oikeus ei ole tutkinut vaatimusta veron­ko­ro­tuksen ja veronlisäyksen poistamisesta. Hallinto-oikeus on vahvistanut auton verotusarvoksi 15 000 euroa ja veroprosentiksi 29 ja hylännyt valituksen muilta osin. Hallinto-oikeus on velvoittanut tullipiirin korvaamaan A:n oikeuden­käynti­kulut 200 eurolla.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään veronkorotuksen osalta seuraavasti:

Hallintolainkäyttölain 1.1.2010 voimaan tulleessa 53 a §:ssä on säädetty, että jos asia koskee hallinnollisen taloudellisen seuraamuksen määräämistä tai muutoksenhakua hallintoviranomaisen päätökseen, jolla tällainen seuraamus on määrätty, hallintotuomioistuin voi ottaa ratkaisussaan huomioon, että asian käsittely on viivästynyt ja loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin koh­tuullisen ajan kuluessa. Hallintotuomioistuin voi viivästyksen hyvittämi­seksi alentaa hallinnollisen taloudellisen seuraamuksen määrää tai poistaa sen kokonaan.

Hallinto-oikeus on todennut, että asian käsittely on viivästynyt niin, että se loukkaa A:n oikeutta. Vero ei kuitenkaan ole sellainen hallinnolli­nen talou­del­linen seuraamus, jota tarkoitetaan edellä selostetussa säännökses­sä, eikä ve­ro­jen määrää siten voida viivästyksen perusteella alentaa eikä pois­taa. Verojen kokonaan poistamiseen ei ole muutakaan laillista perustetta.

Kysymykseen voisi tulla veronkorotuksen mahdollinen alenta­minen tai poistaminen. Tulli on toimittanut jälkiverotuksen ja määrännyt ve­ronkorotuksen ja veronlisäyksen vuonna 2002, ja Helsingin hallinto-oikeus on vuonna 2006 ratkaissut asian jälkiverotuksen edellytysten ja veronkorotuksen osalta. Kor­kein hallinto-oikeus on näiltä osin hylännyt valituksen vuonna 2008. Asia on siten tullut tuolloin lainvoimaisesti ratkaistuksi. Turun hallinto­-oikeuden käsiteltävänä on vain verotusarvoa ja veron määrää koskeva asia, eikä Tu­run hallinto-oikeus siten ole toimivaltainen veron­korotusta koskevassa asiassa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Sirpa Aaltonen ja Pirjo Marela, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa Turun hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja verotusarvo asetetaan siten, että se on linjassa muiden samanaikaisten päätösten kanssa ja samankaltaisten autojen nykyisten päätösten kanssa. Veronkorotus on poistettava kokonaan perusteettomana.

A on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

A on viitannut muun ohella hallintolainkäyttölain 53 a §:än ja esittänyt vaatimustensa tueksi seuraavaa:

Asian käsittely on kestänyt 12 vuotta. Viivästykset johtuvat yksinomaan viranomaisten hitaudesta. Veronkorotus perustuu siihen että A olisi ilmoittanut ensiverotuksessa pienemmän ostohinnan kuin hän on pankin kautta lähettänyt myyjälle ja osittain samaan väitteeseen rahdin osuuden osalta. A on vastineissaan kertonut seikkaperäisesti mistä ero muodostuu. Kohtelu ei ole normaalia tai tasavertaista muihin kansalaisiin nähden.

Valituksenalaiset päätökset eivät ole linjassa valituskirjelmässä mainittujen muiden hallinto-oikeuden ja Tullin päätösten kanssa, joissa markkina-arvot ovat suurin piirtein oikeilla tasoilla ja samalla tasolla muiden vastaavien museoautojen veropäätösten kanssa. Hallinto-oikeuden soveltama markkina-arvo on edelleen suurempi kuin ensiverotusarvo on ollut. Mitään tosiasioihin perustuvia jälkiverotusperusteita ei ole olemassa.

A:lle on maksettava kohtuullinen korvaus 12 vuoden työpanoksista oikeudenkäyntikuluina. Hallinto-oikeuden määräämä 200 euroa on todella alhainen summa.

Tullin tulliasiamies on antamassaan vastineessa esittänyt, että korkein hallinto-oikeus hylkää A:n valituslupahakemuksen.

A on antamassaan vastaselityksessä uudistanut aikaisemmat vaatimuksensa ja muun ohella esittänyt korvattavien oikeudenkäyntikulujensa määräksi 2 000 euroa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Valituslupahakemus hylätään ajoneuvon verotusarvoa ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista hallinto-oikeudessa koskevilta osilta. Korkein hallinto-oikeus ei siten anna ratkaisua valitukseen näiltä osin.

2. Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt valitusluvan ja tutkinut asian siltä osin kuin A:n valitus koskee veronkorotuksen poistamista tai alentamista asian käsittelyn viivästymisen hyvittämiseksi hallintolainkäyttölain 53 a §:n nojalla. Korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen tältä osin ja poistaa A:lle määrätyn veronkorotuksen kokonaan.

Tulli oikaisee maksuunpanon tämän päätöksen mukaisesti ja maksaa hakemuksetta takaisin liikaa kannetun määrän säädettyine korkoineen.

3. A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Ajoneuvon verotusarvoa ja A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista hallinto-oikeudessa koskevat vaatimukset

Asian saattamiseen ajoneuvon verotusarvoa ja A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista hallinto-oikeudessa koskevilta osin korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ole aihetta lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi eikä silläkään perusteella, että asiassa olisi tapahtunut ilmeinen virhe. Valitusluvan myöntämiseen ei ole myöskään painavaa taloudellista tai muuta syytä. Koska asiassa ei näin ollen ole autoverolain 71 §:ssä säädettyjä valitusluvan myöntämisen perusteita, korkein hallinto-oikeus ei myönnä valituslupaa eikä siten anna ratkaisua A:n valitukseen näiltä osin.

2. Veronkorotuksen alentamista tai poistamista asian käsittelyn viivästymisen hyvittämiseksi hallintolainkäyttölain 53 a §:n nojalla koskeva vaatimus

2.1 Sovellettavat oikeusohjeet

Hallintolainkäyttölain 53 a §:n (364/2009) mukaan, jos asia koskee hallinnollisen taloudellisen seuraamuksen määräämistä tai muutoksenhakua hallintoviranomaisen päätökseen, jolla tällainen seuraamus on määrätty, hallintotuomioistuin tai muu lainkäyttöelin voi ottaa ratkaisussaan huomioon, että asian käsittely on viivästynyt ja loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. Hallintotuomioistuin tai muu lainkäyttöelin voi viivästyksen hyvittämiseksi alentaa hallinnollisen taloudellisen seuraamuksen määrää tai poistaa sen kokonaan.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa turvataan oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä.

Hallintolainkäyttölain 53 a §:ä koskevan hallituksen esityksen 233/2008 vp perustelujen mukaan ehdotetun hyvitysjärjestelmän taustalla on ihmisoikeussopimuksen tulkintakäytäntö, jossa hallinnollisia taloudellisia seuraamuksia koskevia asioita pidetään yleensä syyteasioihin rinnastuvina. Oikeudenkäynnin kestoa ja viivästymistä tulisi arvioida vastaavasti kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa sovellettaessa ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa. Asian käsittelyn alkamisajankohta määräytyy niin, että ratkaisevaa on, missä vaiheessa asianosaiselle esitetään sellainen viranomaisen alustava kanta, että hän tulee tietoiseksi hallinnollisen sanktion määräämisen mahdollisuudesta. Viivästymistä arvioitaessa tulisi ottaa käsittelyn keston lisäksi huomioon erityisesti asian vaikeusaste, asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta käsittelyssä sekä asian merkitys asianosaiselle. Erityisen vaikeissa asioissa hyväksyttävä kokonaiskäsittelyaika voi muodostua huomattavankin pitkäksi, vaikka missään yksittäisessä vaiheessa ei tapahtuisikaan valtion vastuulle jäävää viivästymistä. Yli 10 vuoden käsittelyajat eivät kuitenkaan yleensä tällöinkään ole hyväksyttäviä.

Hallituksen esityksen perustelujen mukaan, kuten ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on korostettu, oikeudenkäynnin lopputuloksella ei sinänsä ole merkitystä eikä lopputulos yleensä vaikuta hyvityksen määrään. Hyvityksen määrään ei myöskään vaikuta se, millainen on hyvityksen saajan taloudellinen asema tai onko oikeudenkäynnissä ollut kysymys hyvityksen saajan rikollisesta tai muutoin moitittavasta teosta.

Hallituksen esityksen perusteluissa todetaan edelleen, että hallintotuomioistuin tai muu lainkäyttöelin voisi viivästyksen hyvittämiseksi alentaa hallinnollisen taloudellisen seuraamuksen määrää tai poistaa sen kokonaan. Ratkaisussa käsittelyn viivästyminen olisi todettava ja otettava seuraamusta alentavana seikkana mitattavalla tavalla huomioon. Alentamisen määrään voitaisiin hakea johtoa oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 6 §:ssä tarkoitetun hyvityksen määrästä.

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain (362/2009) 6 §:n 2 momentin mukaan hyvityksen määrä on 1 500 euroa vuodessa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on valtion vastuulla olevasta syystä viivästynyt. Saman lain 6 §:n 3 momentin mukaan hyvitys on enintään 10 000 euroa. Hyvityksen enimmäismäärä voidaan erityisestä syystä ylittää.

2.2 Oikeudellinen arviointi

2.2.1 Asian tutkiminen

Hallintolainkäyttölain 53 a § on tullut voimaan 1.1.2010. Koska säännöksen voimaantulosta ei ole muuta säädetty, säännöstä on sovellettava myös tässä asiassa, joka on ollut vireillä säännöksen tullessa voimaan.

Asiassa on ensin ratkaistava kysymys siitä, voidaanko A:n vaatimus veronkorotuksen määrän alentamisesta tai poistamisesta kokonaan asian käsittelyn viivästyksen hyvittämiseksi tutkia, kun korkein hallinto-oikeus on 19.12.2008 antamallaan päätöksellä taltionumero 3351 aikaisemmin tutkinut kysymyksessä olevaa jälkiverotusta koskevan A:n valituksen ja hylännyt sen muun muassa veronkorotuksen perustetta ja prosenttimäärää koskevilta osin.

Hallintolainkäyttölain 53 a §:n sanamuodon mukaan siinä tarkoitettu hyvitys voidaan määrätä muun muassa silloin, kun asia koskee muutoksenhakua hallintoviranomaisen päätökseen, jolla hallinnollinen taloudellinen seuraamus on määrätty. Lainkohdassa ei siis edellytetä, että taloudellinen seuraamus olisi muutoksenhaun kohteena, vaan riittävää on, että muutoksenhaun kohteena olevalla päätöksellä on määrätty taloudellinen seuraamus. Tätä tulkintaa tukee myös säännöksen tarkoitus, koska asian käsittelyn mahdollinen viivästyminen ei vielä ole asianosaisen tiedossa hallintoviranomaisen määrätessä veronkorotuksen eikä siis vielä tuossa vaiheessa ole mahdollista arvioida asian käsittelyn mahdollista viivästymistä.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa korkein hallinto-oikeus on samassa asiassa 19.12.2008 antamallaan päätöksellä ratkaissut asian lainvoimaisesti siltä osin kuin kysymys on ollut autoverolakiin perustuvista veronkorotuksen määräämisedellytyksistä ja veronkorotuksen prosenttimääristä, mutta palauttanut asian verotusarvoa koskevalta osin Läntiseen tullipiiriin uudelleen käsiteltäväksi. Läntinen tullipiiri on 22.5.2009 palauttamisen johdosta tekemällään muutospäätöksellä vahvistanut verotusarvon ja siitä menevän autoveron sekä määrännyt tälle määrälle lasketun veronkorotuksen korkeimman hallinto-oikeuden vahvistaman 30 prosentin mukaisena mutta veron määrän alentamisen johdosta euromääräisesti aiempaa alempana. Nyt kysymyksessä oleva muutoksenhaku koskee viimeksi mainittua Tullin päätöstä eli päätöstä, jolla on määrätty veronkorotus, vaikka autoverolaissa tarkoitettu veronkorotuksen peruste ja prosenttimäärä eivät enää voi olla muutoksenhaun kohteena. Täten korkeimman hallinto-oikeuden asiassa aiemmin antama päätös ei ole esteenä sille, että A:n vaatimus veronkorotuksen poistamisesta hallintolainkäyttölain 53 a §:n nojalla otetaan tutkittavaksi.

Näin ollen hallinto-oikeuden ei olisi tullut jättää A:n vaatimusta veronkorotuksen poistamisesta tutkimatta sillä perusteella, että asia on tullut aiemmalla korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä lainvoimaisesti ratkaistuksi. Korkein hallinto-oikeus, palauttamatta asiaa hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi, ottaa enemmän viivästyksen välttämiseksi asian suoraan ratkaistavakseen.

2.2.2 Hallintolainkäyttölain 53 a §:n soveltaminen

Hallintolainkäyttölain 53 a §:n soveltamista arvioitaessa tulee ensin ratkaista, onko asian käsittely viivästynyt siten, että se on loukannut asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. Viivästymistä arvioitaessa tulee asian käsittelyn alkamisajankohtana hallituksen esityksen 233/2008 vp mukaisesti pitää sitä ajankohtaa, jolloin asianosaiselle esitetään sellainen viranomaisen alustava kanta, että hän tulee tietoiseksi hallinnollisen sanktion määräämisen mahdollisuudesta. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa tuona ajankohtana tulee pitää ajankohtaa, jolloin A on saanut tiedokseen ajoneuvon jälkiverotusta koskevan tarkastuskertomuksen. Koska asiakirjoissa ei ole selvitystä siitä, milloin A on saanut tarkastuskertomuksen tiedokseen, asian käsittelyn alkamisajankohtana voidaan tässä tapauksessa pitää sitä päivää, jolle tarkastuskertomus on päivätty eli 15.3.2002. Tuosta ajankohdasta ajankohtaan, jolloin asiassa on saatu valituksenalainen hallinto-oikeuden päätös, oli kulunut yli yhdeksän vuotta ja asian ollessa nyt korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavana noin 12 vuotta. Asian käsittelyn on katsottava viivästyneen hallintolainkäyttölain 53 a §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Vielä on otettava huomioon asian vaikeusaste sekä A:n ja viranomaisten toiminta asiassa. Vaikeusasteen osalta on todettava, että kysymyksessä olevassa asiassa autoverolain tulkinta on sekä autoverolle kannettavan arvonlisäveron että autoveron perusteen ja määrän osalta muuttunut muun muassa Euroopan unionin tuomioistuimen antamien tuomioiden johdosta jopa useita kertoja asian ollessa vireillä. Tämä seikka ei kuitenkaan yksinään riitä perusteeksi asian käsittelyn viivästymiselle nyt kysymyksessä olevalla tavalla.

Arvioitaessa viranomaisen toimintaa asiassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, että A:n hakiessa muutosta hallinto-oikeudelta Läntisen tullipiirin 3.4.2002 tekemään jälkiverotuspäätökseen tulli on tehnyt valituksen johdosta oikaisupäätöksen ja toimittanut asiakirjat hallinto-oikeudelle vasta noin kolmen vuoden kuluttua valituksen tekemisestä.

Arvioitaessa A:n toimintaa asiassa on kiinnitettävä huomiota siihen, mikä merkitys asian viivästymiselle on sillä seikalla, että korkeimman hallinto-oikeuden palautettua vuonna 2008 asian Läntiselle tullipiirille uudelleen käsiteltäväksi A on saattanut saman asian toistamiseen muutoksenhakuviranomaisten käsiteltäväksi ja siihen, onko tämä menettely ollut ilmeisen perusteeton. Tätä arvioitaessa merkittävänä, vaikkakaan ei yksinomaan ratkaisevana seikkana on pidettävä sitä, että hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään muuttanut ajoneuvon verotusarvoa ja sovellettavaa veroprosenttia A:n eduksi. Kun lisäksi otetaan huomioon, että A on hakenut hallintoviranomaisen tekemiin päätöksiin muutosta viivytyksettä, asian käsittelyn viivästymisen ei ole katsottava johtuneen A:n toiminnasta.

Näin ollen A:lle määrättyyn veronkorotukseen on sovellettava hallintolainkäyttölain 53 a §:n säännöstä.

2.2.3 Hyvityksen määrä

Hallintolainkäyttölain 53 a §:ä koskevien hallituksen esityksen perustelujen mukaan taloudellisen seuraamuksen alentamisen määrän osalta johtoa voidaan hakea oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 6 §:ssä tarkoitetun hyvityksen määrästä. Mainitun säännöksen mukaan hyvityksen määrä on 1 500 euroa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on valtion vastuulla olevasta syystä viivästynyt, pääsääntöisesti kuitenkin enintään 10 000 euroa. Kun otetaan huomioon, että A:lle on valituksenalaisella Tullin päätöksellä määrätty veronkorotusta 2 013,55 euroa, määrätty veronkorotus on poistettava kokonaan.

3. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus

Kun otetaan huomioon asian laatu, asiassa saatu selvitys sekä erityisesti korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos pääasian osalta, ei ole kohtuutonta, että A joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa korkeimmassa hallinto-oikeudessa kokonaan vahinkonaan.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Vapaavuori, Eila Rother, Timo Viherkenttä, Leena Äärilä ja Vesa-Pekka Nuotio. Asian esittelijä Juhana Niemi.

 
Julkaistu 30.5.2014