KHO:2014:108

Poliisimies oli ajokorttilain 70 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla määrännyt ajo-oikeuden haltijan väliaikaiseen ajokieltoon ja ottanut ajokortin haltuunsa, kun oli todennäköisiä syitä epäillä ajo-oikeuden haltijan syyllistyneen rikoslain 23 luvun 3 §:n 1 momentissa tai 4 §:ssä tarkoitettuun rattijuopumusrikokseen. Hallinto-oikeuden tuli jättää poliisimiehen määräyksestä tehty valitus tutkimatta. Poliisimiehen määräys oli hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu päätös, mutta ajokorttilain 95 §:n 1 momentin mukaan poliisimiehen päätökseen ei saa valittamalla hakea muutosta. Myöskään hallintolainkäyttölain muutoksenhakusäännökset eivät tulleet sovellettaviksi.

Ajokorttilaki 70 § 1 momentti 1 kohta, 72 § 1 ja 2 momentti sekä 4 momentti 1 kohta ja 95 § 1 momentti

Hallintolainkäyttölaki 3 § ja 5 §:n 1 momentti

Päätös, josta valitetaan

Kouvolan hallinto-oikeus 10.4.2013 nro 13/0179/2

Asian aikaisempi käsittely

Etelä-Karjalan poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli on 27.1.2013 määrännyt A:n väliaikaiseen ajokieltoon 27.1.2013 klo 12.00 alkaen ja ottanut A:n ajokortin haltuunsa ajokorttilain 70 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella. A oli puhalluskokeessa puhaltanut 1,14 promillea.

A on valituksessaan hallinto-oikeudessa muun ohella vaatinut, että poliisimiehen päätös kumotaan ja hänelle palautetaan ajo-oikeus. Valitus on tutkittava, koska väliaikaiseen ajokieltoon määrääminen on hallintolainkäyttölain 4 ja 5 §:ssä tarkoitettu toimenpide, jolla asia on ratkaistu ja johon on mainitun lain mukainen valitusoikeus. Se, että käräjäoikeus päättää myöhemmin ajokiellosta rikosasian yhteydessä, ei riitä, koska silloin väliaikainen ajokieltopäätös on pysynyt voimassa niin pitkän ajan kuin viranomainen on sen määrännyt.

Etelä-Karjalan poliisilaitos on lausunnossaan esittänyt, ettei väliaikaista ajokieltoa tule kumota, vaan muutoksenhakijan tulee olla ajokiellossa rattijuopumusasian tuomioistuinkäsittelyyn saakka.

A on antanut vastaselityksen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on jättänyt valituksen tutkimatta.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:

Ajokorttilain 70 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan poliisimies voi määrätä ajo-oikeuden haltijan väliaikaiseen ajokieltoon ja ottaa ajokortin haltuunsa, jos on todennäköisiä syitä epäillä ajo-oikeuden haltijan syyllistyneen rikoslain 23 luvun 3 §:n 1 momentissa tai 4 §:ssä tarkoitettuun rattijuopumusrikokseen.

Saman lain 72 §:n 1 momentin mukaan edellä 70 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa väliaikainen ajokielto jatkuu, kunnes käräjäoikeus päättää ajokiellosta.

Poliisimiehen määräys väliaikaisesta ajokiellosta on voimassa käräjäoikeuden ratkaisuun saakka, jollei sitä ole aiemmin määrätty päättymään. Hallinto-oikeus katsoo, että poliisimiehen päätöksellä ajokieltoasiaa ei ole ratkaistu hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Tämän vuoksi ja kun lopullisesta ajokiellosta päättää käräjäoikeus, hallinto-oikeus on jättänyt valituksen toimivaltaansa kuulumattomana tutkimatta.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut ja

Ajokorttilaki 95 § 1 momentti

Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Helena Asikainen, Taina Pyysaari ja Ria Savolainen, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan, valitus tutkitaan ja väliaikainen ajokielto kumotaan.

Poliisimiehen päätöksellä A on asetettu liikkumisvapauteen kohdistuvan turvaamistoimenpiteen kohteeksi jopa ennalta määräämättömän pitkäksi ajaksi. Päätös puuttuu välittömästi hänen oikeuksiinsa. A on viitannut Oulun hallinto-oikeuden päätökseen, jossa väliaikaista ajokieltoa koskevassa asiassa poliisilaitoksen päätöksestä tehty valitus on tutkittu.

Etelä-Karjalan poliisilaitos on, pyydettyään ajokieltomääräyksen antaneelta poliisimieheltä kirjallisen selvityksen, lausunnossaan muun ohella todennut, että hallinto-oikeuden päätös on oikea. Ajokorttilain 95 §:n muutoksenhakusäännöksen mukaan poliisin päätökseen saa hakea muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Sitä vastoin säännöksessä ei mainita, että poliisimiehen antamaan väliaikaista ajokieltoa koskevaan määräykseen saisi hakea muutosta. Mikäli valitus tutkitaan, se on hylättävä.

A on vastaselityksessään todennut, että hänen asiansa on ratkaistu. Poliisimiehen väliaikaisella määräyksellä on ollut suora vaikutus hänen oikeuksiinsa, koska sillä on poistettu hänen oikeutensa ajaa autoa.

Asiassa on erikseen huomattava, ettei väliaikaisesta ajokiellosta päättäminen johda määräajassa rikosasian pääkäsittelyn pitämiseen. Nytkin A oli väliaikaisessa ajokiellossa pidempään kuin syyttäjä vaati ajokieltoa. Valituksen käsittely hallinto-oikeudessa olisi ollut A:n oikeusturvan vuoksi tarpeen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut valituksen. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Ajokorttilain (386/2011) 70 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan poliisimies voi määrätä ajo-oikeuden haltijan väliaikaiseen ajokieltoon ja ottaa ajokortin haltuunsa, jos on todennäköisiä syitä epäillä ajo-oikeuden haltijan syyllistyneen rikoslain 23 luvun 3 §:n tai 4 §:ssä tarkoitettuun rattijuopumusrikokseen, ja 2 kohdan mukaan jos on syytä epäillä ajo-oikeuden haltijan syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen tai rikoslain 23 luvun 3 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettuun rattijuopumusrikokseen.

Ajokorttilain 72 §:n 1 momentin (1081/2012) mukaan lain 70 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa väliaikainen ajokielto jatkuu, kunnes käräjäoikeus päättää ajokiellosta. Lain 70 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa poliisin on viipymättä päätettävä, pidetäänkö väliaikainen ajokielto voimassa. Jos on todennäköistä, että väliaikaiseen ajokieltoon määrätty on syyllistynyt 70 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun tekoon, väliaikainen ajokielto on pidettävä voimassa, kunnes käräjäoikeus päättää ajokiellosta.

Ajokorttilain 72 §:n 2 momentin (1081/2012) mukaan jos esitutkinnan perusteella on ilmeistä, että käräjäoikeus määrää ajokiellon ehdollisena, poliisi voi määrätä väliaikaisen ajokiellon päättymään.

Ajokorttilain 72 §:n 4 momentin 1 kohdan mukaan poliisin on viipymättä palautettava ajokortti, jos 70 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetusta teosta ei nosteta syytettä tai syyte hylätään tai jos teosta määrätään ajokielto ehdollisena.

Ajokorttilain 74 §:n mukaan mainitussa laissa tarkoitetut poliisin tehtävät hoitaa Poliisihallituksen määräämä poliisin yksikkö.

Ajokorttilain 95 §:n 1 momentin mukaan poliisin ajokorttilain nojalla tekemään päätökseen saa hakea valittamalla muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

Hallintolainkäyttölain 3 §:n mukaan jos muussa laissa tai ennen hallintolainkäyttölain voimaantuloa annetussa asetuksessa on tästä laista poikkeavia säännöksiä, niitä sovelletaan hallintolainkäyttölain asemesta.

Johtopäätös

Etelä-Karjalan poliisilaitoksen poliisimiehen 27.1.2013 tekemä päätös määrätä ajokorttilain 70 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla A väliaikaiseen ajokieltoon on hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu päätös, jolla asia on ratkaistu.

Poliisimiehen päätökseen ei saa ajokorttilain 95 §:n 1 momentin mukaan valittamalla hakea muutosta. Poliisimiehen määräämä väliaikainen ajokielto jatkuu ajokorttilain 72 §:n 1 momentin mukaan, kunnes käräjäoikeus päättää ajokiellosta. Jos kuitenkin esitutkinnan perusteella on ilmeistä, että käräjäoikeus määrää ajokiellon ehdollisena, poliisi voi pykälän 2 momentin nojalla määrätä väliaikaisen ajokiellon päättymään. Jos teosta ei nosteta syytettä tai syyte hylätään tai jos teosta määrätään ajokielto ehdollisena, poliisin on pykälän 4 momentin 1 kohdan mukaan viipymättä palautettava ajokortti.

Toisin kuin poliisimiehen päätökseen, poliisin ajokorttilain nojalla tekemään päätökseen, esimerkiksi lain 70 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla tekemään päätökseen, saa hakea valittamalla muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Poliisin tehtävät hoitaa ajokorttilain 74 § mukaan Poliisihallituksen määräämä poliisin yksikkö. Poliisin hallinnosta annetun lain 1 §:n 2 momentin mukaan Poliisihallituksen alainen paikallishallintoviranomainen on poliisilaitos. Poliisiyksikköjä ovat Poliisihallitus sekä sen alaiset yksiköt. Näin ollen tässä asiassa hallintolainkäyttölain muutoksenhakua koskevia säännöksiä ei sovelleta, koska ajokorttilaissa on muutoksenhausta katsottava säädetyn toisin. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden on tullut jättää A:n valitus toimivaltaansa kuulumattomana tutkimatta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori ja hallintoneuvokset Ahti Vapaavuori, Matti Halén, Eila Rother sekä Hannele Ranta-Lassila. Asian esittelijä Kari Nieminen.