KHO:2014:152

Maahanmuuttovirasto oli hylännyt Venäjän federaation kansalaisten kansainvälistä suojelua ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen sekä määrännyt heidät käännytettäväksi Venäjän federaatioon.

Hallinto-oikeus oli hylännyt muutoksenhakijoiden valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä varaamatta asiamiehelle tämän pyytämää tilaisuutta lausua hallinto-oikeuden päätöksensä perusteluissa käyttämästä maatietoudesta.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittely perustui lähtökohtaisesti hakijan henkilökohtaiseen kuulemiseen, jossa hakija saattoi tuoda päätöksen tekevälle viranomaiselle esiin kaikki turvapaikkaperusteensa sekä hakemustaan tukevat seikat. Maahanmuuttoviraston käytäntönä oli selostaa päätöksen perusteena käyttämänsä maatietouden sisällön sekä lähteet päätöksessään. Valittajalla oli mahdollisuus riitauttaa Maahanmuuttoviraston käyttämä lähdeaineisto, sen sisältö ja siitä tehdyt johtopäätökset valituksessaan hallinto-oikeudelle. Hänellä oli myös mahdollisuus esittää uutta, Maahanmuuttoviraston käyttämästä maatietoudesta poikkeavaa maatietoutta hallinto-oikeudelle.

Pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista annetun neuvoston direktiivi (menettelydirektiivi) sekä ihmisoikeustuomioistuimen ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö edellyttivät, että kansainvälistä suojelua hakeneen henkilön tilannetta oli arvioitava yksilöllisesti esitetyn selvityksen perusteella siten, että arvio perustui ajantasaiseen maatietouteen. Vaatimus maatietouden ajantasaisuudesta asetti myös hallinto-oikeudelle velvollisuuden tarkastella maatietoutta tarvittaessa laajemminkin kuin Maahanmuuttoviraston viittaamin osin. Hallinto-oikeus oli velvollinen tarvittaessa hankkimaan ajantasaista maatietoutta myös oma-aloitteisesti.

Hallintolainkäyttölain 34 §:n 1 momentin mukaan viran puolesta hankitusta uudesta selvityksestä tuli lähtökohtaisesti kuulla asianosaista. Hallinto-oikeuden käyttämästä maatietoudesta kuulemisen tarpeellisuutta arvioitaessa merkitystä oli kuitenkin sillä, koskiko hallinto-oikeuden hankkima maatietous välittömästi yksittäistä valittajaa. Toiseksi oli otettava huomioon, missä määrin valitusperusteet liittyivät käytetyn maatietouden luotettavuuteen ja oliko maatieto samansisältöistä kuin Maahanmuuttoviraston asiassa esittämä selvitys. Olennaista viimeksi mainitussa tilanteessa oli käytetyn lähteen sijaan saadun tiedon sisällön samankaltaisuus. Näin ollen menettelyvirheenä ei ollut pidettävä sitä, ettei hallinto-oikeus ollut erikseen varannut muutoksenhakijoille tilaisuutta lausua päätöksensä perusteena käyttämästä maatietoudesta, kun maatietous ei koskenut välittömästi muutoksenhakijoita, eikä se ollut suhteessa Maahanmuuttoviraston päätöksessään käyttämään maatietouteen sisällöltään muuttunutta tai täysin uutta.

Ulkomaalaislaki 97 § 2 momentti, 98 § 2 momentti

Hallintolainkäyttölaki 34 § 1 ja 2 momentti

Euroopan ihmisoikeussopimus 3 artikla ja 6 artikla 1 kappale

Euroopan unionin perusoikeuskirja 47 artikla 1 ja 2 kohta sekä 52 artikla 3 kohta

Pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista annetun neuvoston direktiivi (2005/85/EY) 8 artikla 2 kohta

Ks. myös KHO 2014:114 sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot 5.6.2012 (Shakurov v. Venäjä ja 5.10.2000 (Maaouia v. Ranska) sekä päätös 3.12.2002 (Naumov v. Albania)

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 23.11.2012 nro 12/1418/3

Asian vaiheet

Maahanmuuttovirasto on 23.3.2012 hylännyt muutoksenhakijoiden kansainvälistä suojelua ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen. Lisäksi virasto on päättänyt käännyttää heidät Venäjän federaatioon.

Maahanmuuttovirasto on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:

Kapinallisten ja viranomaisten väliset yhteenotot jatkuvat edelleen Ingušiassa. Tilanne ei ole kuitenkaan eskaloitunut, ja esimerkiksi kuolonuhrien ja loukkaantuneiden määrässä mitattuna Ingušian turvallisuustilanne on rauhoittunut huomattavasti edeltäviin vuosiin verrattuna. Tasavallan tilannetta seuraavien ihmisoikeusjärjestöjen mukaan vuonna 2009 väkivaltaisuuksissa kuoli yli 300 ihmistä, vuonna 2010 uhrimäärä oli 160 ja vuonna 2011 joulukuuhun mennessä kuolonuhreja oli noin 80. Valtaosa Ingušian väkivaltaisuuksien uhreista on kapinallisia, mutta joukkoon mahtuu myös varusmiehiä sekä joitakin siviilejä. Alueella toimivat järjestöt korostavat, että tilanne koko Pohjois-Kaukasian alueella on edelleen erittäin kireä ja väkivaltaisuudet jatkuvat, vaikka niiden painopiste siirtyykin alueiden välillä. Koko Pohjois-Kaukasian aluetta tarkasteltaessa uhrimäärissä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta viime vuosien aikana. (Jamestown Foundation, "What Russian Statistics on Militant Attacks in the North Caucasus Reveal", 9.12.2011; Caucasian Knot, "Magomed Mutsolgov: Decrease in number of murders in Ingushetia is partly due to authorities' efforts", 27.12.2011) Kaikki konfliktin osapuolet syyllistyivät Ingušiassa ihmisoikeusloukkauksiin, kuten murhiin, kidutukseen, väkivaltaan ja kidnappauksiin. Viranomaisten toimintaan Pohjois-Kaukasiassa kohdistuu jatkuvaa kritiikkiä ja esimerkiksi Yhdysvaltain ulkoministeriön maaliskuussa 2011 julkaisemassa raportissa kerrotaan viranomaisten syyllistyneen terrorismin vastaisen taistelun nimissä murhiin, kidutuksiin, pahoinpitelyihin sekä poliittisesti motivoituneisiin kidnappauksiin. (US Department of State, 2010 Country Reports on Human Rights Practices: Russia, 8.4.2011) Terrorismin vastainen taistelu pyritään rajoittamaan aseellisiin ja aktiivisiin kapinallisiin. Federaation viranomaiset aloittivat vuonna 2009 "Peace to Caucasus" -ohjelman, jonka päämääränä on stabilisoida Pohjois-Kaukasian tilanne väkivallattomin keinoin. Erityisesti Ingušian päämies Jevkurov on pyrkinyt rauhoittamaan tasavaltaa rauhanomaisin menetelmin. Jevkurovia pidetään kuitenkin heikkona johtajana, eivätkä Venäjän federaation viranomaiset ole tyytyväisiä hänen toimiinsa. Merkittävämpänä tekijänä Ingušian turvallisuustilanteen paranemiselle pidetäänkin federaation asevoimien onnistumisia ja väkivallan painopisteen siirtymistä alueen muihin tasavaltoihin. (Op. cit. Caucasian Knot, 27.12.2011; Danish Immigration Service, "Chechens in the Russian Federation", October 2011; Central Asia-Caucasus Institute Analyst, "Peace to Caucasus: A Failing Peace Project", 5.11.2011)

Hakijat eivät ole esittäneet turvapaikkahakemuksensa liitteeksi kertomustaan tukevaa selvitystä, minkä vuoksi heidän turvapaikkahakemuksensa on jäänyt heidän oman kertomansa varaan.

Hakijat ovat kertoneet saaneensa uhkauksia yksityishenkilöiltä. A:n isä on kertonut hakijoille, että miliisit olivat etsineet A:ta isänsä luota. Tuolloin miliisit ovat kertoneet, että he katsovat hakijan siirtyneen taistelijaksi, koska hän ei ole tullut töihin. Maahanmuuttovirasto katsoo, että hakijoiden saamat sanalliset uhkaukset tai ampuminen kohti eivät täytä ulkomaalaislain 87 a §:n mukaisen vainoksi katsottavan teon tunnusmerkkejä.

Ulkomaalaislain 87 b §:n mukaan vainon syitä arvioitaessa otetaan huomioon ainakin alkuperään, uskontoon, kansallisuuteen ja poliittiseen mielipiteeseen sekä tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiseen liittyvät tekijät. A:ta on ensin uhkailtu, koska tämä osallistui piiritykseen, jossa yksi henkilö sai surmansa. Myös B:n kuolleen serkun omaiset ovat uhkailleet hakijoita, koska kyseinen serkku kuoli hakijoiden ongelmien vuoksi. Kun hän on piileskellyt uhkailijoiltaan, miliisit ovat epäilleet hänen liittyneen taistelijoihin, koska hän ei ole enää tullut töihin. Maahanmuuttovirasto katsoo, että yksityishenkilöiden aiheuttamat uhkaukset eivät ole johtuneet edellä mainituista ulkomaalaislain 87 b §:n mukaisista syistä. Hakijoiden kertoma Venäjän federaation viranomaisten mielenkiinto johtuu A:n oletetusta kuulumisesta taistelijoihin, mitä on pidettävä 87 §:n 1 momentissa tarkoitettuna poliittisena syynä.

Ulkomaalaislain 87 §:n mukaista perusteltua pelkoa arvioitaessa on arvioitava hakijoihin kohdistuneiden tekojen ja syiden lisäksi myös niitä seurauksia, joita hakijat joutuisivat kohtaamaan kotimaahansa palatessaan. Ulkomaalaislain 87 b §:n 5 momentin mukaan arvioitaessa perusteltua pelkoa joutua vainotuksi merkitystä ei ole sillä, onko hakijalla todellisuudessa esimerkiksi poliittiseen ryhmään kuuluvia piirteitä, jos vainon harjoittaja kuitenkin arvioi hakijalla olevan tällaisia piirteitä.

Hakijoiden kertoma viranomaisten heihin kohdistama uhka perustuu A:n isän heille kertomaan. Maahanmuuttovirasto pitää epätodennäköisenä, että viranomaisen palveluksessa työskennellyttä A:ta epäiltäisiin taistelijaksi ryhtymisestä ilman mitään perusteita. Näin ollen Maahanmuuttovirasto katsoo, että on epätodennäköistä, että hakijat olisivat kotimaansa viranomaisten erityisen mielenkiinnon kohteena, eikä heidän pelkonsa ole siten perusteltua.

Hakijoiden kertoman mukaan heitä uhkaavat tahot ovat valtio ja yksityishenkilöt. Maahanmuuttovirasto on edellä katsonut, että hakijoiden kokema pelko valtion taholta tulevaa uhkaa kohtaan ei ole perusteltua. Maahanmuuttovirasto katsoo, että hakijat voivat kääntyä kotimaansa viranomaisten puoleen, jotka voivat tarjota heille suojelua yksityishenkilöiden taholta tulleen uhan osalta ulkomaalaislain 88 d §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Venäjän perustuslaki takaa kansalaisille liikkumisvapauden ja mahdollisuuden valita asuinpaikka federaation sisällä. Henkilö voi oleskella muulla kuin rekisteröintipaikkakunnallaan 90 päivää rekisteröitymättä, minkä jälkeen hänen tulee rekisteröityä joko väliaikaisesti tai pysyvästi. Väliaikainen ja pysyvä rekisteröinti antavat samat oikeudet terveydenhoitoon, koulutukseen ja muihin sosiaalisiin palveluihin. Rekisteröintikäytäntöjä on pyritty helpottamaan viime vuosina. Asuinpaikan rekisteröinti perustuu nykyisin maahanmuuttoviranomaiselle tehtävään ilmoitukseen. Ilmoituksen väliaikaisesta rekisteröinnistä voi tehdä esimerkiksi kirjeellä paikalliseen maahanmuuttoviraston toimistoon tai internetissä. Väliaikaisen ja pysyvän asuinpaikan rekisteröinnin ainoa edellytys on osoite. (Danish Immigration Service: "Chechens in the Russian Federation", lokakuu 2011) Viranomaiset saattavat esittää rekisteröityessä myös muita vaatimuksia, kuten tiedon työpaikasta. Tällaiset lisävaatimukset ovat kuitenkin laittomia. Lisäksi prosessi voi edelleen kestää kauan. Byrokraattiset ongelmat ovat kuitenkin samat kaikille federaation kansalaisille, eikä esimerkiksi Pohjois-Kaukasian tasavalloista muuttaneilla henkilöillä ole erityisiä vaikeuksia rekisteröityä muihin Venäjän osiin. (Maatietopalvelu, "Factsheet: Muuttoliike Venäjän suurkaupunkeihin, rekisteröinti ja paluukysymykset", 5.12.2011)

Hakijoiden ei voida katsoa olevan Ingushiassa poliittisesti tai muulla tavoin profiloituneita henkilöitä, joten Maahanmuuttovirasto katsoo saatavilla olevan maatiedon perusteella, että hakijoilla on ulkomaalaislain 88 e §:ssä tarkoitetulla tavalla tarvittaessa mahdollisuus siirtyä asumaan Venäjän federaatiossa toiselle alueelle, mikäli he kokevat joutuneensa oikeudenloukkausten kohteeksi kotitasavallassaan Ingušiassa.

Kaikkien laissa säädettyjen edellytysten tulisi täyttyä, jotta ulkomaalaiselle voitaisiin myöntää turvapaikka. Maahanmuuttovirasto katsoo, että hakijoiden kokemia oikeudenloukkauksia ei voida pitää ulkomaalaislain mukaisena vainona, heidän kokemansa pelko ei ole perusteltua, heidän on mahdollista kääntyä kotimaansa viranomaisten puoleen yksityishenkilön taholta tulevan uhan osalta ja heillä on mahdollisuus sisäiseen pakoon kotimaassaan. Edellä esitetty kokonaisuutena huomioon ottaen Maahanmuuttovirasto katsoo, ettei hakijoilla ole perustellusti aihetta epäillä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Asiassa ei ole esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että hakijoita uhkaisi kotimaassaan Venäjän federaatiossa ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdissa tarkoitettu kuolemanrangaistus, teloitus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Maahanmuuttovirasto katsoo, ettei hakijoita uhkaa ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen selkkauksen yhteydessä johtuva vakava ja henkilökohtainen vaara.

Maahanmuuttovirasto katsoo, ettei hakijoiden kotimaan tilanne estä palaamista kotimaahan ulkomaalaislain 88 a §:ssä tarkoitetulla tavalla, joten hakijat eivät ole humanitaarisen suojelun tarpeessa.

A on kertonut kärsivänsä kovista päänsäryistä. Hakijat ovat myös kertoneet, että heidän poikansa C kärsii yöllisistä paniikkikohtauksista. Maahanmuuttovirasto katsoo, että hakijat voivat tarvittaessa saada hoitoa vaivoihinsa kotimaassaan Venäjän federaatiossa. Maahanmuuttovirasto katsoo, että asiassa ei ole esitetty ulkomaalaislain 52 §:ssä tarkoitettuja perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi.

Hakijat eivät ole esittäneet ulkomaalaislaissa tarkoitettuja perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi. Hakijoiden maassa oleskelun jatkuminen edellyttäisi oleskelulupaa, jota heille ei ole myönnetty. Ulkomaalaislain 148 §:n 2 momentin mukaan tämä on peruste ulkomaalaisen käännyttämiselle. Maahanmuuttovirasto on käännyttämisestä päättäessään ottanut huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan 146 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Maahanmuuttovirasto katsoo, että hakijat voidaan käännyttää Venäjän federaatioon ilman, että he voivat joutua siellä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa tarkoitetun epäinhimillisen kohtelun tai perustuslain 9 §:n 4 momentissa, ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa, 88 §:n 1 momentissa tai 88 a §:n 1 momentissa tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että heidät voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle.

Sovelletut oikeusohjeet

Ulkomaalaislaki 5 §, 6 §, 52 §, 87 §, 88 §, 88 a §, 88 c §, 88 d §, 88 e §, 94 §, 95 §, 98 §, 116 §, 145 §, 146 §, 147 §, 147 a §, 148 § 2 momentti, 150 §, 152 § 2 momentti, 190 §, 193 § 1 momentti 1 ja 3 kohdat, 200 § ja 201 § 1 momentti

Perustuslaki 9 § 4 momentti

Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (SopS 18–19/1990, muut. SopS 86/1998) 3 artikla.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt muutoksenhakijoiden valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Kuuleminen maaraporttien osalta

Hallinto-oikeus on ratkaissut asian varaamatta valittajan asiamiehelle tilaisuutta lausua jäljempänä ratkaisun perusteluissa mainituista maatiedoista, koska ne ovat yleisesti internetissä saatavissa olevia asiakirjoja, joiden keskeiseen asiasisältöön ei sisälly asiassa jo esillä olevista seikoista poikkeavia uusia seikkoja. Niitä ei näin ollen ole pidettävä sellaisena selvityksenä, josta asianosaiselle olisi varattava tilaisuus antaa selityksensä ennen asian ratkaisemista.

Valittajien kertomukset

Valittajat ovat etniseltä taustaltaan ingušeja ja uskonnoltaan muslimeita. He ovat asuneet Ingušiassa, Nasyrkortin kylässä. Valittajat ovat hakeneet turvapaikkaa, koska sekä kapinalliset että viranomaiset vainoavat A:ta.

A on kertonut turvapaikkapuhuttelussaan, että hän on ollut töissä miliisissä viisi kuukautta ja vuoden 2009 tammikuussa hän on osallistunut työnsä puolesta piiritystilanteeseen, jossa yksi taistelija on tapettu. Kuolleen taistelijan sukulaiset ovat ilmoittaneet tappavansa kaikki, jotka ovat osallistuneet tilanteeseen. Tapahtuman jälkeen helmikuussa A:ta ja hänen poikaansa kohti on ammuttu autosta, mutta he ovat onnistuneet pelastautumaan. A on ymmärtänyt tapauksen johdosta, että häntä jahdataan, eikä hän ole enää sen jälkeen mennyt töihin. A on tehnyt ampumisesta rikosilmoituksen miliisille, joka on kuitenkin ilmoittanut hänelle, ettei miliisi tee asialle mitään ja että allekirjoitetut pöytäkirjat heitetään roskakoriin. A on muuttanut asumaan vaimonsa veljen luokse ja kuullut myöhemmin kyseiseltä veljeltä, että 8.3.2010 kaksi naamioitunutta miestä oli ahdistellut hänen perhettään. Miehet olivat pelotelleet A:n vaimoa ja lapsia haluten tietää A:n olinpaikan. Miehet olivat poistuneet paikalta, kun A:n vaimo oli alkanut kirkumaan ja naapurit olivat tulleet paikalle. Poistuessaan miehet olivat ampuneet taloa.

A on ollut palaamassa kotiinsa 12.3.2010, kun valittajien pihalla on räjähtänyt pommi. A:n serkku on kuollut räjähdyksessä ja hänen isänsä on loukkaantunut pahasti. A on saanut vamman päähänsä ja hänen käsiinsä on tullut jälkiä, mutta hän ei ole käynyt sairaalassa tutkituttamassa vammojaan. Kuolleen serkun vaimo ja muutama sukulainen ovat syyttäneet valittajia siitä, että serkku on kuollut. Syytösten johdosta A:n vaimo on lähtenyt äitinsä luokse. Noin kuukauden kuluttua tapahtuneesta A:n isä on käynyt B:n luona ja kertonut, että miliisistä oli käyty kyselemässä, miksi A ei ole tullut töihin. Miliisit ovat tulleet noin viikon päästä uudestaan ja vieneet kaikki arvotavarat. He ovat myös sanoneet A:n isälle, että nähtävästi teidän poikanne on siirtynyt taistelijoiden puolelle ja että hänet saadaan kiinni ja tapetaan. Valittajat ovat löytäneet pihaltaan lappusia, joissa on lukenut, että heidät tapetaan.

B on kertonut turvapaikkapuhuttelussaan tapahtumista yhtenevästi miehensä A:n kanssa, mutta hän on kertonut tarkemmin 8.3.2010 tapahtumista. Kyseisen päivän aamuna kaksi automaattiasein ja kranaatinheittimin varustautunutta miestä on tunkeutunut valittajien kotiin, jossa B on ollut lastensa kanssa. Miehet ovat uhanneet B:tä kertomaan, missä hänen miehensä on. Miehet ovat ottaneet kaikki puhelimet pois ja ampuneet talossa. He ovat myös uhanneet raiskata B:n ja alkaneet riisumaan häntä. B on huutanut kovaa, minkä johdosta hänen naapurinsa ovat tulleet paikalle ja tunkeutujat ovat poistuneet paikalta todeten, että jos B yrittäisi paeta hänet ja hänen miehensä löydettäisiin kuitenkin. B on kutsunut tapahtuman jälkeen paikalle miliisin, joka ei ole ottanut lattialta hylsyjä, mutta on tiedustellut, missä B:n mies on. Miliisit eivät ole käsitelleet tapausta ollenkaan.

A on 12.3.2010 ilmoittanut tulevansa takaisin kotiin ja kun B on ollut kylvettämässä lapsiaan, heidän pihallaan olevassa roska-astiassa on räjähtänyt pommi, joka on tappanut A:n serkun ja haavoittanut sekä A:ta että hänen isäänsä. Miliisit ovat käyneet paikalla tutkimassa asiaa, mutta he eivät ole saaneet selville mitään. B on muuttanut räjähdyksen jälkeen äitinsä luokse asumaan, missä hänen appensa on kertonut hänelle, että kaksi kertaa aseistautuneet miehet ovat käyneet uhkailemassa ja toisella kerralla he ovat vieneet A:n äitipuolen kultaesineet ja kännykät. B on kertonut lisäksi, että heitetyissä uhkauslappusissa on puhuttu verikostosta eli että A saa rangaistuksen, koska hän on osallistunut operaatioon.

Valittajien kertomusten arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

Turvallisuustilanne Pohjois-Kaukasiassa, erityisesti Tšetšeniassa, Ingušiassa ja Dagestanissa jatkuu edelleen epävakaana. Väkivaltaisuudet ovat jatkuneet Pohjois-Kaukasian tasavalloissa Dagestanin ollessa väkivaltaisin alue, kun taas väkivaltaisuudet ovat olleet laskussa Tšetšeniassa, Ingušiassa ja Pohjois-Ossetiassa. Ingušiassa terrorismin vastaisessa taistelussa poliisivoimat ja turvallisuusjoukot ovat syyllistyneet vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin: mielivaltaisiin pidätyksiin, kidutukseen ja kidnappauksiin. Erityisen suuri riski joutua laittomasti pidätetyksi on henkilöillä, joilla on ollut tai on yhteyksiä kapinallisryhmiin, ovat uskonnollisesti tai poliittisesti aktiivisia tai jotka ovat aikaisemmin olleet syytettynä jostakin rikoksesta kuten myös henkilöt, joista on merkintöjä viranomaisten rekistereissä. Yli puolet Ingušian väkivaltaisuuksien uhreista vuonna 2011 oli kapinallisia, mutta myös varusmiehiä ja siviilejä kuului joukkoon. Yleinen turvallisuustilanne Ingušiassa on kuitenkin parantunut merkittävästi vuoden 2012 alkupuoliskolla (U.S Department of State, 2011 Country Reports on Human Rights Practices - Russia; Jamestown Foundation: What Russian Statistics on Militant Attacks in the North Caucasus Reveal, 9.12.2011; Amnesty International: Annual Report 2012 - Russian Federation; U.S Department of State,2010 Country Reports on Human Rights Practice: Russia, 8.4.2011, Human Rights Watch, World Report 2012: Russia; Council of Europe: Commissioner for Human Rights, Report by Thomas Hammarberg following his visit to the Russian Federation from 12 to 21 May 2011, 6 September 2011).

A on kertonut, että häntä ja hänen poikaansa on yritetty ampua, valittajien pihalla on räjäytetty pommi ja heidän kotiinsa on tunkeuduttu sekä B:tä ja perheen lapsia on uhkailtu. A ja hänen aviopuolisonsa B eivät ole osanneet kertoa, ketkä ovat syyllistyneet heihin kohdistuneisiin oikeudenloukkauksiin. Valittajat ovat epäilleet, että teot liittyisivät miliisioperaatiossa kuolleeseen taistelijaan. Asiassa ei ole esitetty seikkoja, joiden perusteella olisi aihetta epäillä viranomaistahoja tekoihin syyllistyneiksi, vaan oikeudenloukkaukset ovat olleet yksityisten henkilöiden tekemiä. Yksityishenkilöiden taholta tapahtuvat oikeudenloukkaukset eivät lähtökohtaisesti ole peruste kansainväliselle suojelulle.

Valittajat ovat kertoneet kääntyneensä ampumisen ja heidän kotiinsa tunkeutumisen johdosta miliisin puoleen, mutta miliisi ei ole tehnyt asioille mitään. Asiassa ei ole käynyt ilmi, että valittajat olisivat tehneet miliisille ilmoitusta heidän pihallaan räjähtäneestä pommista tai uhkauskirjeistä. Valittajien on ensisijaisesti käännyttävä oikeudenloukkausten johdosta kotimaansa viranomaisten puoleen ja jos he ovat tyytymättömiä asioiden tutkimiseen, heidän on käännyttävä ylempien viranomaisten puoleen.

Valittajat ovat lisäksi kertoneet, että miliisi on käynyt kaksi kertaa kyselemässä A:ta sen jälkeen, kun hän ei ole palannut töihin miliisin toimeen. Jälkimmäisellä kerralla A:n äitipuolen kultakorut ja matkapuhelimet on viety. Hallinto-oikeus katsoo, ettei ole epätavallista, että henkilöä käydään etsimässä, jos hän on jäänyt yhtäkkisesti pois töistä. Näin ollen kyseisiä tekoja ei voida pitää oikeudenloukkauksina. A:n äitipuolen tavaroiden vieminen ei ole valittajiin suoranaisesti kohdistunut oikeudenloukkaus.

Hallinto-oikeus katsoo, etteivät valittajat ole saattaneet todennäköiseksi, että heillä olisi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi kotimaassaan. Valittajat eivät ole myöskään esittäneet sellaisia seikkoja, joiden vuoksi olisi merkittäviä perusteita uskoa valittajien olevan todellisessa vaarassa joutua kotimaassaan kärsimään vakavaa haittaa. Valittajat eivät ole ulkomaalaislain 88 §:ssä tarkoitetulla tavalla toissijaisen suojelun tarpeessa.

Ingušian turvallisuustilanne on yleisesti ottaen epävakaa. Hallinto-oikeus katsoo kuitenkin tämän hetkisen maatiedon perusteella, etteivät olosuhteet Ingušiassa ole sellaiset, että valittajien voitaisiin katsoa olevan ulkomaalaislain 88 a §:ssä tarkoitetun humanitaarisen suojelun tarpeessa. Valittajille ei näin ollen voida antaa turvapaikkaa tai myöntää oleskelulupaa toissijaisen suojelun tai humanitaarisen suojelun perusteella.

Perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentissa tarkoitetusta yksilöllisestä inhimillisestä tai muustakaan syystä ei ole ilmennyt.

Kun otetaan huomioon edellä mainitut ja muut asiassa esitetyt seikat kokonaisuudessaan, hallinto-oikeus katsoo, ettei oleskeluluvan epäämistä voida pitää ilmeisen kohtuuttomana ja että valittajat on voitu määrätä käännytettäväksi kotimaahansa Venäjän federaatioon. Asiassa ei ole esitetty seikkoja, joiden perusteella olisi aihetta epäillä päätöksen olevan lapsen edun vastainen. Lasten edun mukaista on seurata vanhempiaan.

Sovelletut oikeusohjeet

Perusteluissa mainittujen lisäksi

Ulkomaalaislaki 6, 146–148 §

Hallintolainkäyttölaki 34 § 1 mom

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Outi Niemi, Heikki Mauno ja Markku Lambert. Asian esittelijä Anne Miettinen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Muutoksenhakijat ovat pyytäneet lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä sekä valituksessaan vaatineet hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja asian palauttamista Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi turvapaikan myöntämistä varten. Toissijaisesti he ovat vaatineet oleskeluluvan myöntämistä suojelun tarpeen perusteella tai ainakin yksilöllisen inhimillisen syyn tai ulkomaalaislain 49 §:n perusteella. Lisäksi he ovat vaatineet käännyttämispäätöksen täytäntöönpanon kieltämistä siihen saakka, kunnes asia on ratkaistu korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asiassa on kysymys valittajien kertomuksen uskottavuudesta. Hallinto-oikeuden arvio valittajien tilanteesta on liian optimistinen. Heidän osaltaan ei voida poissulkea mahdollisuutta, että oikeudenloukkausten takana olisivat viranomaiset. Vaikka kysymys olisi yksityishenkilöiden taholta tulevasta uhasta, valittajien on katsottava olevan kansainvälisen suojelun tarpeessa, koska he eivät voi saada suojelua kotimaansa viranomaisilta.

Ingušian tilanne on hyvin epävakaa ja sen on katsottava vastaavan ulkomaalaislain 88 §:n mukaisia edellytyksiä.

Valittajien palauttaminen kotimaahansa olisi kohtuutonta myös sen vuoksi, että heille on muodostunut Suomeen siteitä. Lapset ovat sopeutuneet Suomeen hyvin ja lasten etu edellyttäisi asumista Suomessa vakiintuneissa ja turvallisissa olosuhteissa.

Hallinto-oikeus ei ole varannut valittajille tilaisuutta lausua heidän päätöksenteon pohjana käyttämistään maaraporteista. Maaraportteja on käytetty päätösten perusteluissa ja ne ovat siten oikeudenkäyntiaineistoa. Hallinto-oikeuden menettely on rikkonut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaista oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusta.

Maahanmuuttovirasto on lausunnossaan esittänyt muun ohella seuraavaa:

Maahanmuuttovirastolla ei ole Helsingin hallinto-oikeuden päätöksessään toteaman lisäksi muuta lausuttavaa liittyen valittajien kuulemiseen tuomioistuimen käyttämien maaraporttien osalta.

Maahanmuuttovirasto toteaa päätöksensä ja Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti, että Ingušian tilanne on edelleen epävakaa. Tilanne ei kuitenkaan Maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan ole sellainen, että ulkomaalaislain 88 §:n edellytykset vakavasta ja henkilökohtaisesta vaarasta mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen selkkauksen yhteydessä täyttyisivät. Myöskään 88 a §:ssä säädetyt edellytykset eivät Ingušian osalta täyty. Koska asiassa ei ole esitetty muita oleskelulupaperusteita, 49 § ei myöskään tule sovellettavaksi asiassa.

A:n psyykkisestä tilasta on esitetty lääkärinlausunto, jonka mukaan hänellä on traumaperäinen stressihäiriö, johon liittyen hänellä on jatkuvia muistikuvia, painajaisia, ahdistuneisuutta, unihäiriöitä ja aggressiivisuutta. Hän on psykiatrisen tuen tarpeessa. Lääkärinlausunnossa on katsottu maasta käännyttämisen olevan vahingollista hänen psyykkiselle terveydelleen. Maahanmuuttovirasto katsoo, että myös Venäjällä on saatavilla psykiatrista hoitoa ja tukea.

Muutoksenhakijoille on varattu tilaisuus vastaselityksen antamiseen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1. Ratkaistava oikeuskysymys

Asiassa on kysymys muutoksenhakijoiden kansainvälisen suojelun tarpeesta suhteessa heidän kotimaahansa Venäjän federaatioon ja vaihtoehtoisesti oleskeluluvan myöntämisen edellytyksistä yksilöllisestä inhimillisestä syystä tai ulkomaalaislain 49 §:n nojalla sekä muutoksenhakijoiden käännyttämisestä kotimaahansa.

Prosessuaalisena esikysymyksenä asiassa on ratkaistavana se, onko hallinto-oikeuden kansainvälisen suojelun tarpeen arvioimiseksi käyttämä, edellä hallinto-oikeuden päätöksen kohdassa "valittajien kertomusten arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset" yksilöity, maatietous annettava ennen päätöksen tekemistä tiedoksi asianosaiselle, ja onko kuulematta jättämistä sanotun maatietouden osalta pidettävä menettelyvirheenä, joka rikkoo oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia.

Maatietous on tietyn valtion yleisiä olosuhteita koskevaa tietoa, jonka perusteella ratkaistaan, voidaanko kyseiseen valtioon tai sen tietylle alueelle palauttaa kansainvälistä suojelua hakenut henkilö. Maatietouden perusteella voidaan arvioida myös sitä, onko valtio sillä tavoin turvallinen, että turvapaikkahakemusta on pidettävä ilmeisen perusteettomana. Maatietouden avulla voidaan arvioida hakijan esittämien turvapaikkaperusteiden uskottavuutta. Maatieto ei yleensä koske välittömästi yksittäisen turvapaikanhakijan olosuhteita vaan kuvaa tilannetta valtiossa yleisesti.

2. Sovellettavat oikeusohjeet ja oikeuskäytäntö

2.1. Euroopan ihmisoikeussopimus

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan mukaan ketään ei saa kiduttaa, eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.

Sopimuksen 6 artiklan 1. kappaleen mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. (---)

2.2. Euroopan unionin perusoikeuskirja

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava tässä artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa. Artiklan 2 kohdan mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, joka on etukäteen laillisesti perustettu. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaan perusoikeuksien suojan merkitys ja ulottuvuus Euroopan unionissa on vastaava kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.

2.3. Pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista annetun neuvoston direktiivin (2005/85/EY, jäljempänä menettelydirektiivi) säännökset

Menettelydirektiivin 8 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että määrittävän viranomaisen turvapaikkahakemuksista tekemät päätökset perustuvat hakemusten asianmukaiseen tutkintaan. Tätä varten jäsenvaltioiden on varmistettava muun ohella, että hakemukset tutkitaan ja ratkaistaan yksilöllisesti, objektiivisesti ja puolueettomasti; ja että eri lähteistä, kuten Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta (UNHCR), hankitaan täsmällisiä ja ajantasaisia tietoja turvapaikanhakijoiden alkuperämaissa ja tarvittaessa myös kauttakulkumaissa vallitsevasta tilanteesta, ja että nämä tiedot ovat hakemusten tutkinnasta ja ratkaisemisesta vastaavan henkilöstön saatavilla.

Menettelydirektiivi on voimassa 21.7.2015 asti, jonka jälkeen sovelletaan Euroopan parlamentin ja neuvoston 26.6.2013 antamaa direktiiviä (2013/32/EU) kansainvälisen suojelun myöntämistä ja poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä.

Uuden direktiivin 10 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että määrittävän viranomaisen kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista tekemät päätökset perustuvat hakemusten asianmukaiseen tutkintaan. Tätä varten jäsenvaltioiden on varmistettava, että eri lähteistä, kuten EASO:lta ja Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta (UNHCR) ja asiaankuuluvilta kansainvälisiltä ihmisoikeusjärjestöiltä, hankitaan täsmällisiä ja ajantasaisia tietoja hakijoiden alkuperämaissa ja tarvittaessa myös kauttakulkumaissa vallitsevasta tilanteesta, ja että nämä tiedot ovat hakemusten tutkinnasta ja ratkaisemisesta vastaavan henkilöstön saatavilla.

Uuden direktiivin 12 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava kaikkien III luvussa säädettyjen menettelyjen osalta, että kaikilla hakijoilla on seuraavat takeet:

(---)

d) hakijoilla ja heidän mahdollisilla 23 artiklan 1 kohdan mukaisilla oikeudellisilla tai muilla neuvonantajilla on oltava mahdollisuus tutustua 10 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitettuihin tietoihin ja 10 artiklan 3 kohdan d alakohdassa tarkoitettujen asiantuntijoiden antamiin tietoihin, jos määrittävä viranomainen on ottanut kyseiset tiedot huomioon tehdessään heidän hakemuksestaan päätöksen.

2.4. Ulkomaalaislaki ja sen esityöt

Ulkomaalaislain 97 §:n 2 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto suorittaa turvapaikkapuhuttelun, jossa suullisesti selvitetään hakijan perusteet häneen kotimaassaan tai pysyvässä asuinmaassaan kohdistuneesta vainosta tai muista oikeudenloukkauksista ja niiden uhkista. Poliisi voi Maahanmuuttoviraston pyynnöstä suorittaa puhuttelun, jos hakemusten määrä on voimakkaasti lisääntynyt tai erityisestä syystä muulloinkin.

Ulkomaalaislain 98 §:n 2 momentin mukaan oleskeluluvan myöntämisen edellytykset arvioidaan kunkin hakijan osalta yksilöllisesti ottaen huomioon hänen esittämänsä selvitykset olosuhteistaan asianomaisessa valtiossa sekä eri lähteistä hankitut ajantasaiset tiedot valtion oloista.

Hallituksen esityksessä laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta (HE 86/2008 vp) 98 §:n 2 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa lausutaan seuraavaa:

"Pykälän 2 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi vastaamaan (menettely)direktiivin 8 artiklan 2 kohdan b alakohtaa, joka edellyttää jäsenvaltioiden varmistavan, että määrittävän viranomaisen turvapaikkahakemuksista tekemät päätökset perustuvat hakemusten asianmukaiseen tutkintaan. Tätä varten jäsenvaltioiden on varmistettava, että eri lähteistä, kuten UNHCR:ltä, hankitaan täsmällisiä ja ajantasaisia tietoja turvapaikanhakijoiden alkuperämaissa ja tarvittaessa myös kauttakulkumaissa vallitsevasta tilanteesta ja että nämä tiedot ovat hakemusten tutkinnasta ja ratkaisemisesta vastaavan henkilöstön saatavilla. Vastaava edellytys koskee direktiivin 38 artiklan 1 kohdan c alakohdan perusteella pakolaisaseman poistamista.

Voimassa olevan 98 §:n 2 momentin mukaan oleskeluluvan myöntämisen edellytykset arvioidaan kunkin hakijan osalta yksilöllisesti ottaen huomioon hänen esittämänsä selvitykset olosuhteistaan asianomaisessa valtiossa sekä tiedot valtion oloista. Direktiivin täytäntöönpanemiseksi säännöstä ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että siihen lisättäisiin edellytys, että valtion oloja koskevia tietoja on hankittava eri lähteistä ja että kyseisten tietojen on oltava ajantasaisia.

Valtion oloja koskeviin tietoihin viitataan yleisesti käsitteellä lähtömaatieto (country of origin information). Kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tutkinnan näkökulmasta keskeistä on tieto valtion yleisistä yhteiskunnallisista ja poliittisista olosuhteista sekä valtion ihmisoikeus³tilanteesta ja lainsäädännöstä. Lähtömaatieto auttaa hakijan kertomuksen uskottavuuden ja vainon pelon perusteltavuuden arvioimista sekä perustellun pelon ja vainon välisen yhteyden tunnistamista. Lähtömaatieto myös auttaa hakemuksen käsittelijää ymmärtämään paremmin hakijan kotimaan, pysyvän asuinmaan tai kauttakulkumaan olosuhteita.

UNHCR:n käsikirjassa lähtömaatietoon viitataan 42 kohdassa, jossa todetaan, ettei hakijan lausuntoja voida arvioida teoreettisesta näkökulmasta, vaan niitä on tarkasteltava asiaankuuluvaa taustatilannetta vasten. Tieto hakijan kotimaassa vallitsevista olosuhteista, vaikka se ei olisikaan ensisijainen tavoite, on tärkeä tekijä arvioitaessa hakijan uskottavuutta.

Maahanmuuttoviraston oikeus- ja maatietopalvelu vastaa kattavan, puolueettoman, ajantasaisen ja täsmällisen maatiedon hankinnasta, analysoinnista ja jakamisesta virastossa. Virastolla on sähköinen Tellus-maatietokanta, Internet-yhteydet kansainvälisiin tietopankkeihin ja -toimistoihin sekä kattava kirjallinen lähtömaatietoaineisto. Lisäksi maakohtaista tietoa hankitaan ulkomaan edustustojen välityksellä ja viraston tiedonhankintamatkoilla.

Valtion oloilla tarkoitettaisiin sekä hakijan kotimaan tai pysyvän asuinmaan että mahdollisten kauttakulkumaiden oloja. Valtioiden oloja koskevia tietoja tulisi hankkia eri lähteistä. Eri lähteistä saatavien tietojen keskinäinen vertailu auttaa hakemuksen käsittelijää muodostamaan mahdollisimman objektiivisen kuvan tietyn valtion oloista. Valtioiden oloja tarkasteltaessa keskeisiä tiedonlähteitä ovat UNHCR ja muut YK-järjestöt sekä muut kansainväliset järjestöt, valtiolliset lähteet, EU:n yhteistyöelimet, kansalaisjärjestöt ja uutistoimistot.

(---)

Valtion oloja koskevien tietojen tulee olla ajantasaisia. Kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta ratkaistaessa on menneisyyden tapahtumien lisäksi erityisesti kiinnitettävä huomiota hakijaa tulevaisuudessa uhkaaviin oikeudenloukkauksiin. Keskeistä on sen arvioiminen, mitä hakijalle tapahtuisi, jos hänet palautettaisiin kotimaahansa, entiseen pysyvään asuinmaahansa tai johonkin kauttakulkumaahan. Tämän vuoksi käytössä tulee aina olla mahdollisimman ajantasaiset tiedot valtion oloista. Ratkaisun perusteena oleva lähtömaatieto on myös voitava kyseenalaistaa, minkä vuoksi on tärkeätä, että esimerkiksi turvapaikanhakijoiden oikeudellisilla avustajilla on mahdollisimman kattava oikeus tutustua niihin lähtömaatietoihin ja lähteisiin, joihin turvapaikkapäätökset perustuvat."

2.5. Hallintolainkäyttölaki ja sen esityöt

Hallintolainkäyttölain 34 §:n 1 momentin mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus antaa selityksensä muiden tekemistä vaatimuksista ja sellaisista selvityksistä, jotka voivat vaikuttaa asian ratkaisuun.

Pykälän 2 momentin mukaan asian saa ratkaista asianosaista kuulematta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos kuuleminen on muusta syystä ilmeisen tarpeetonta.

Hallituksen esityksessä laiksi hallintolainkäytöstä ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi (HE 217/1995 vp) lausutaan 34 §:n 1 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa seuraavaa:

"Asiassa, joissa ei ole valittajan lisäksi muuta asianosaista, 34 §:n säännöksen merkitys olisi siinä, että valittajalle annettaisiin tiedoksi asiassa oleva sellainen selvitys, jota hän ei ole esittänyt.

Asianosaista olisi kuultava muiden tekemistä vaatimuksista. Tämä merkitsisi erityisesti, että vastapuolta olisi kuultava valittajan vaatimuksista. Asianosaista olisi kuultava vaatimusten lisäksi myös muusta aineistosta. Tämä kattaisi kaiken sen materiaalin, joka on oikeudenkäyntiaineistona. Siihen kuuluisivat muun muassa asianosaisten selitykset, viranomaisilta hankitut lausunnot sekä asiantuntijalausunnot. Asiakirjojen lisäksi oikeudenkäyntiaineistoon voisi kuulua myös muita esineitä.

Lainkohdassa tarkoitettu aineisto olisi luonteeltaan tavallisesti tosiseikkoja ja niiden todisteita. Tämän lisäksi kysymys voisi olla myös väitteistä, kannanotoista, näkökohdista ja muista sellaisista toteamuksista, jotka eivät ole varsinaisia vaatimuksia. Asianosaista olisi 1 momentin mukaan kuultava ainoastaan sellaisesta aineistosta, joka voi vaikuttaa asian ratkaisuun. Jos aineisto ei liittyisi asiaan, siitä ei tarvitsisi kuulla. Sama koskisi asiaan liittyvää uutta aineistoa, jolla ei olisi enää vaikutusta asian ratkaisuun, koska asia olisi ilman tätä aineistoa tullut riittävästi selvitetyksi. Sen seikan arviointi, onko aineistolla vaikutusta asian ratkaisuun, kuuluisi valitusviranomaiselle. Jokaiselle asianosaiselle ei välttämättä olisi tarvetta antaa tilaisuutta lausua kaikesta oikeudenkäyntiaineistosta, koska asia saattaisi koskea asianosaista vain osittain.

Koska asianosaisen kuulemisen merkitys olisi erityisesti siinä, että asianosainen voisi lausua valitusviranomaiselle käsityksensä oikeudenkäyntiaineistosta, ei asianosaista tarvitsisi kuulla sellaisesta aineistosta, josta hän on saanut tiedon muulla tavoin ja josta hän on voinut esittää näkökantansa. Toisaalta riittävää ei olisi, että asianosainen on voinut lausua jostakin seikasta käsittelyn aikaisemmassa vaiheessa toisessa viranomaisessa, jollei hänellä ole ollut tilaisuutta lausua siitä myös lainkäyttöasteessa. Kuulemisvelvollisuutta ei tällöin poistaisi pelkästään se, että asianosaisella olisi muutenkin tieto seikasta. Aikaisemman selityksen puutteellisuus tai epäselvyys tai muut näkökohdat voisivat muutenkin aiheuttaa tarpeen kuulla asianosaista uudestaan samasta kysymyksestä."

2.6. Oikeuskäytäntö

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään (esimerkiksi tuomio 5.6.2012 Shakurov v. Venäjä) Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen 3 artiklaan liittyen tarkastellut, millaisen selvityksen perusteella voidaan arvioida, voiko henkilö palata kotimaahansa ilman vainon vaaraa. Ihmisoikeustuomioistuin on vakiintuneesti todennut, että vaaran olemassaoloa oli arvioitava sen mukaan, mitä sopimusvaltio oli tietänyt tai sen olisi pitänyt tietää maasta poistamisen hetkellä. Vaaran olemassaoloa oli arvioitava asianomaisen maan yleisen tilanteen ja valittajan henkilökohtaisten olojen perusteella. Periaatteessa todistustaakka niistä vahvoista syistä, jotka oikeuttivat epäilyn kaltoin kohtelun vaarasta, oli valittajalla. Maan yleistä tilannetta arvioitaessa voitiin panna tiettyä painoa riippumattomien kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen tai hallitusten tuoreille raporteille. Pelkkä kaltoin kohtelun mahdollisuus maan yleisessä tilanteessa ei voinut itsessään perustaa artiklan rikkomusta. Jos toisaalta valittaja herätti perusteltuja epäilyjä vastaajahallituksen ilmoitusten suhteen, ihmisoikeustuomioistuimen oli tutkittava, oliko kotimaisten viranomaisten toteamukset tuettu asianmukaisesti ja riittävästi kotimaiseen aineistoon tai muihin luotettaviin lähteisiin. Sellaista aineistoa arvioitaessa oli kiinnitettävä erityistä huomiota lähteen riippumattomuuteen, luotettavuuteen ja objektiivisuuteen. Relevantteja seikkoja raporttien kohdalta olivat laatijan arvovalta ja maine sekä se, miten vakavasti asiaa oli selvitetty ja olivatko toteamukset johdonmukaisia ja tukivatko niitä muut lähteet. Edelleen oli otettava huomioon se, oliko raportin laatija paikalla asianomaisessa maassa ja millaiset raportointimahdollisuudet olivat. Valtiot kykenivät usein diplomaattisten lähetystöjensä välityksin tarjoamaan erittäin relevanttia aineistoa. Sama koski YK:n virastoja.

3. Kuuleminen maatiedosta hallinto-oikeudessa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön (esimerkiksi tuomio 5.10.2000 Maaouia v. Ranska ja päätös 3.12.2002 Naumov v. Albania) perusteella ulkomaalaisen maassa oleskelussa tai maasta poistamisessa ei ole kysymys ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltamisalaan kuuluvista oikeuksista tai velvollisuuksista. Näin ollen Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskeva 6 artikla ei tule tässä tapauksessa sovellettavaksi.

Kysymystä oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on kuitenkin tarkasteltava myös Euroopan unionin oikeuden kannalta. Koska kysymys on tässä tapauksessa unionin oikeuden soveltamisesta, perusoikeuskirjan 47 artiklan sisältämät, ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan suurelta osin vastaavat vaatimukset oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä tulevat sovellettavaksi samoin kuin esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2014:114.

Ihmisoikeustuomioistuimen 6 artiklaa koskevassa soveltamiskäytännössä on korostettu asianosaisen kuulemisperiaatteen tärkeyttä. Kuulemisperiaatteen noudattamiseen kuuluu myös se, että kaikki asian ratkaisuun vaikuttava oikeudenkäyntiaineisto saatetaan asianosaisten tietoon ja varataan asianosaisille siten tosiasiallinen mahdollisuus reagoida siihen. Saman käytännön mukaan asianosaisen itsensä tulee lähtökohtaisesti saada päättää, onko jokin lausuma tai selvitys sen luonteinen, että se edellyttää hänen kannanottoaan. Näin ollen tuomioistuin voi poiketa kuulemisvelvoitteesta vain hyvin poikkeuksellisesti.

Menettelydirektiivi asettaa velvollisuuden arvioida kansainvälistä suojelua hakeneen henkilön tilannetta yksilöllisesti esitetyn selvityksen perusteella siten, että arvio perustuu eri lähteistä hankittuun ajantasaiseen maatietouteen. Myös ihmisoikeustuomioistuin ja Euroopan unionin tuomioistuin ovat oikeuskäytännössään nostaneet esiin eri lähteistä kootun ajantasaisen maatietouden vaatimuksen turvapaikkaperusteiden arvioinnissa. Lisäksi uudessa menettelydirektiivissä asetetaan vaatimus siitä, että hakijalla on mahdollisuus tutustua niihin tietoihin, jotka viranomainen on hakijan päätöstä tehdessään ottanut huomioon. Menettelydirektiivi tai ulkomaalaislaki eivät kuitenkaan edellytä hakijan kuulemista käytetystä maatietoudesta turvapaikkamenettelyssä. Uudessakaan menettelydirektiivissä ei kuulemista vaadita, vaan on riittävää, että hakija voi saada päätöksenteon jälkeen tutustua käytettyyn maatietouteen.

Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittely perustuu lähtökohtaisesti hakijan henkilökohtaiseen kuulemiseen. Ulkomaalaislain 97 §:n mukaan turvapaikkapuhuttelussa selvitetään suullisesti hakijan perusteet häneen kotimaassaan tai pysyvässä asuinmaassaan kohdistuneesta vainosta tai muista oikeudenloukkauksista ja niiden uhista. Turvapaikkapuhuttelun tarkoituksena on, että kansainvälistä suojelua hakenut henkilö voi tuoda päätöksen tekevälle viranomaiselle esiin kaikki turvapaikkaperusteensa sekä hakemustaan tukevat seikat. Viranomainen tekee arvion hakijan kansainvälisen suojelun tarpeesta hakijan asiassa esiin tuomien seikkojen ja käytettävissä olevan maatietouden perusteella.

Maahanmuuttoviraston käytäntönä on selostaa päätöksenteossa käyttämäänsä maatietoutta päätöksessään siltä osin, kuin sillä on ollut merkitystä asian ratkaisemisessa. Samalla Maahanmuuttovirasto viittaa käyttämäänsä lähdeaineistoon.

4. Johtopäätös ja lopputulos

Maahanmuuttoviraston päätöksensä perusteena käyttämästä maatietoudesta ei ole tarpeellista kuulla valittajaa erikseen käsiteltäessä asiaa hallinto-oikeudessa, sillä valittaja saa siitä tiedon Maahanmuuttoviraston päätöksestä. Valittajalla on siten mahdollisuus riitauttaa Maahanmuuttoviraston käyttämä lähdeaineisto ja/tai sen sisältö valituksessaan hallinto-oikeudelle. Samalla hakija voi nostaa esiin sellaista maatietoutta, jonka kokee omassa asiassaan merkitykselliseksi, mutta johon Maahanmuuttovirasto ei ole päätöksessään viitannut. Valittaja voi myös riitauttaa Maahanmuuttoviraston maatietouden perusteella tekemän arvion hänen kansainvälisen suojelun tarpeestaan ja nostaa esiin havaitsemansa ongelmakohdat Maahanmuuttoviraston perusteluissa.

Hallinto-oikeus ei ole sidottu siihen maatietouteen, johon Maahanmuuttovirasto on päätöksensä perustanut. Vaatimus maatietouden ajantasaisuudesta asettaa hallinto-oikeudelle velvollisuuden tarkastella maatietoutta tarvittaessa laajemminkin kuin Maahanmuuttoviraston päätöksessä viitatuilta osin. Valittajalla on mahdollisuus esittää uutta maatietoutta hallinto-oikeudelle. Maatiedon hankkiminen voi tapahtua myös suoraan hallinto-oikeuden toimesta. Viran puolesta hankitusta uudesta selvityksestä tulee hallintolainkäyttölain 34 §:n 1 momentin nojalla lähtökohtaisesti kuulla asianosaista. Maatieto on kuitenkin luonteeltaan erityislaatuista selvitystä. Kuulemisen hallintolainkäyttölain 34 §:n 2 momentissa tarkoitettua tarpeellisuutta arvioitaessa merkitystä on sillä, koskeeko hallinto-oikeuden hankkima maatietous välittömästi yksittäistä valittajaa. Toiseksi on otettava huomioon, missä määrin valitusperusteet liittyvät käytetyn maatiedon luotettavuuteen. Kolmanneksi merkitystä on sillä, onko maatieto samansisältöistä kuin mitä Maahanmuuttovirasto on asiassa esittänyt. Olennaista on tällöin lähteiden sijaan saadun tiedon sisällön samankaltaisuuden arviointi. Selvitystä ei ole pidettävä uutena vain sen vuoksi, että maatietoutta on hankittu myös sellaisista lähteistä, joihin Maahanmuuttovirasto ei ole viitannut päätöksessään. Mikäli hallinto-oikeuden päätös perustuu saman sisältöiseen maatietouteen kuin Maahanmuuttoviraston päätös, ei hakijaa ole yleensä tarpeen kuulla erikseen hallinto-oikeuden päätöksenteon perusteena käyttämästä maatietoudesta.

Hallinto-oikeus on päätöksessään viitannut saman sisältöiseen maatietouteen kuin Maahanmuuttovirasto. Valittajalla on ollut mahdollisuus esittää valituksessaan hallinto-oikeudelle huomionsa Maahanmuuttoviraston käyttämistä maatietolähteistä, tietojen sisällöstä ja niiden perusteella tehdyistä johtopäätöksistä. Hallinto-oikeuden käyttämä maatietous ei ole koskenut välittömästi valittajaa, eikä se ole ollut suhteessa Maahanmuuttoviraston päätöksessään käyttämään maatietouteen sisällöltään muuttunutta tai täysin uutta. Näin ollen hallinto-oikeuden ei ole ollut tarpeen kuulla valittajaa erikseen käyttämästään maatietoudesta pelkästään sen vuoksi, että se on viitannut päätöksessään osittain eri lähteisiin kuin Maahanmuuttovirasto. Valittaja ei ole myöskään väittänyt, ettei hänellä olisi ollut mahdollisuutta hankkia mainittua maatietoutta käyttöönsä julkisista lähteistä. Valittajan kuulematta jättämistä hallinto-oikeudessa ei ole pidettävä menettelyvirheenä.

Näin ollen ja kun muutoin otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset, hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Matti Pellonpää, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Liisa Heikkilä ja Janne Aer. Asian esittelijä Pirita Pesonen.