Suomeksi - På svenska - In English - Other languages

Korkein hallinto-oikeus

Korkein hallinto-oikeus

Etusivu » Päätöksiä » Vuosikirjapäätökset » Vuosikirjapaatos » KHO:2014:175

KHO:2014:175

Pysäköintivirhemaksu – Kunnallinen pysäköinninvalvonta – Jalkakäytävä – Yksityisalue – Kiinteistön omistajan valtuutus

Vuosikirjanumero: KHO:2014:175
Antopäivä: 3.12.2014
Taltionumero: 3819
Diaarinumero: 3595/2/13

Tontilla olevan rakennuksen ja rakennuksen edustalla olevan jalkakäytävän välissä oli jalkakäytävän tavoin pinnoitettu alue, joka kuului kyseiseen tonttiin ja oli kiinteistön omistajan omistuksessa. Alue ei ollut katualueeseen kuuluvaa jalkakäytävää. Kun tontin omistaja ei ollut pyytänyt tai valtuuttanut kunnallista pysäköinninvalvontaa valvomaan pysäköintiä tontilla, kunnallinen pysäköinninvalvoja ei ollut voinut määrätä pysäköintivirhemaksua kyseiselle alueelle pysäköimisestä.

Laki pysäköinninvalvonnasta 1 § 1 momentti 1 kohta ja 2 § 2 momentti

Tieliikennelaki 2 § 7 kohta ja 27 § 2 momentti 1 kohta

Päätös, jota valitus koskee

Turun hallinto-oikeus 16.10.2013 nro 13/0665/3

Asian aikaisempi käsittely

Turun kaupungin pysäköinnintarkastaja on 28.2.2013 määrännyt ajoneuvon rekisterinumero X kuljettajalle A:lle pysäköintivirhemaksun, koska ajoneuvo oli pysäköity Turussa Brahenkatu 3:n kohdalla jalkakäytävälle.

Turun kaupungin pysäköinninvalvoja on 19.3.2013 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen. Pysäköinninvalvoja on perustellut päätöstään sillä, että paikka, johon A oli pysäköinyt, on tieliikennelain 2 §:n mukaisessa käytössä eli se on yleisesti liikenteeseen käytetty alue, jalkakäytävä. Kyse ei siis ole käyttötarkoituksensa puolesta yksityisestä alueesta joten sillä seikalla, sijaitseeko jalkakäytävä rakennuksen omistavan yhtiön tontilla, ei ole asiassa oikeudellista merkitystä.

Vaatimukset hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että pysäköintivirhemaksu poistetaan ja Turun kaupungin pysäköinninvalvoja velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut.

A oli pysäköinyt I -nimisen työnantajansa huoltoauton kiinteistölle johtavan ja kiinteistöön kuuluvan liittymän eteen. Hänellä on kiinteistön huoltomiehenä lupa pysäköidä tuolle paikalle tilapäisesti. Kyseinen paikka ei ole tieliikennelain 2 §:n tarkoittama jalkakäytävä eikä se ole jalankulkijoiden käytössä, koska kadun jalkakäytävä on hyvin leveä.

Pysäköinninvalvoja on antanut lausunnon ja A vastaselityksen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on kumonnut pysäköinninvalvojan päätöksen ja poistanut pysäköintivirhemaksun.

Hallinto-oikeus on hylännyt oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen enemmälti, mutta velvoittanut Turun kaupungin pysäköinninvalvonnan / Turun kaupungin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 200 eurolla.

Hallinto-oikeus on selostettuaan asia koskevat säännökset perustellut päätöstään seuraavasti:

Asiassa saatu selvitys

A on 28.2.2013 pysäköinyt työnantajansa auton Kiinteistö Oy Julininkulman tontilla nro 9 olevan rakennuksen Brahenkadun puoleisessa päädyssä olevan toisen nosto-oven eteen. Tämän oven viereinen nosto-ovi on varustettu sekä pysäköinti kielletty -liikennemerkillä että pysäköinnin ehdottomasti kieltävällä lisäkilvellä. Ensin mainitun oven molemmilla puolilla on Q Oy:n tiedotekyltti, jossa on kerrottu alueen olevan yksityisaluetta. Nosto-ovien vasemmalla puolella on liiketila, jonka edustalla on useita metrejä leveä, kaitein varustettu terassi. Ovien oikealla puolella on kiinteistöllä sijaitsevan hotellin paikoitustiloihin johtava ajoramppi.

A on liittänyt asiakirjoihin otteen asemakaavasta. Asiakirjoissa olevien valokuvien ja kaavan mukaan A oli pysäköinyt kiinteistöosakeyhtiön tontin rajojen sisäpuolelle eli tontilla olevan rakennuksen uuden osan ja Brahenkadun jalkakäytävän väliselle alueelle. Tuo alue on rakennuksen Brahenkadun puoleisessa päädyssä olevan, paikalla aikaisemmin olleesta rakennuksesta kaavassa suojeltavaksi määrätyn osan sivuseinän levyinen. Tämä rakennuksen vanha osa rajoittuu rakennuksen uudesta osasta poiketen jalkakäytävään. Myös viereisellä tontilla nro 8 sijaitseva vanha rakennus on rakennettu kiinni tontin Brahenkadun puoleiseen rajaan.

Pysäköinninvalvoja on lausunnossaan muun ohella todennut, että paikka, johon A oli pysäköinyt, on taloyhtiön tontilla. Tontin rajaa ei ole mitenkään merkitty eikä kulkua tontilla rajoitettu tai estetty. Tontilla olevan rakennuksen katutasossa olevassa kerroksessa, aivan A:n pysäköimän auton vieressä, on liiketila, johon ihmisten tulee päästä vapaasti kulkemaan. Kyseessä oleva paikka ei siis käyttötarkoituksensa puolesta ole yksityistä aluetta vaan osa rakennuksen viereistä, yleisesti jalankulkuun käytettyä jalkakäytävää.

Hallinto-oikeuden päätelmät pääasiassa

Asiassa on riidatonta, että A oli pysäköinyt autonsa Kiinteistö Oy Julininkulman tontin alueelle. Jalankulkijoiden käytettävissä on tonttiin rajoittuva leveä jalkakäytävä, eikä esteetön kulku nosto-ovien vieressä olevaan liikehuoneistoonkaan edellytä kävelyä ovien edessä olevan alueen poikki. A:n pysäköintipaikkanaan käyttämä alue ei ole tieliikennelain tarkoittama jalkakäytävä, eikä sitä voida pitää edes jalkakäytävään rinnastettavissa olevana, yleisesti jalankulkuun käytettynä alueena, vaikka kulkua alueen poikki ei olekaan millään tavoin estetty eikä kielletty. Myös tämä Kiinteistö Oy Julinkulman tontin osa on siis pysäköinninvalvonnasta annetun lain tarkoittamaa yksityisaluetta.

Q Oy valvoo pysäköintiä tontilla. Kunnallisella pysäköinninvalvonnalla ei siten ole pysäköinninvalvonnasta annetun lain tarkoittamaa valtuutusta suorittaa siellä valvontatehtäviä.

A ei ole pysäköinyt autoaan jalkakäytävälle. Kunnallisen pysäköinninvalvonnan hänen maksettavakseen määräämä pysäköintivirhemaksu on pysäköinninvalvonnasta annetun lain vastaisena poistettava.

Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttölain mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä asianosaisesta on säädetty, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa on ollut kysymys siitä, onko paikka, johon A oli pysäköinyt, yksityisaluetta, jalkakäytävää vai jalkakäytävään rinnastettavissa olevaa, yleisesti jalankulkuun käytettyä aluetta. Asian ratkaisulla on näin ollen kiinteistön huoltomiehenä toimivalle A:lle nyt kyseessä olevaan yksittäistä pysäköintivirhemaksua koskevaan valitukseen annettua ratkaisua suurempi merkitys.

Kun lisäksi otetaan huomioon, että pysäköinninvalvojan päätös on A:n valituksesta kumottu ja pysäköintivirhemaksu poistettu, olisi kohtuutonta, että hän joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa ainakaan kokonaan vahinkonaan. Hallinto-oikeus on asian laadun ja laajuuden perusteella arvioinut asian vaatimaa kohtuullista työmäärää vastaavien oikeudenkäyntikulujen määräksi 200 euroa.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Laki pysäköinninvalvonnasta 1 § 1 momentti 1 kohta ja 2 § 2 momentti

Tieliikennelaki 2 § 7 kohta ja 27 § 2 momentti 1 kohta

Hallintolainkäyttölaki 74 §

Asian on ratkaissut hallinto-oikeustuomari Sirpa Aaltonen. Asian esittelijä Raija Alén.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Turun kaupungin pysäköinninvalvoja on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja pysäköinninvalvojan päätös saatetaan voimaan.

Pysäköinninvalvoja on perustellut valitustaan muun ohella seuraavasti:

Asiassa on kyse pysäköinninvalvonnasta annetun lain tarkoittaman yksityisen alueen määrittelystä ja julkista valtaa käyttävän viranomaisen toimivallan rajasta. Asialla on erittäin suuri merkitys julkisen pysäköinninvalvonnan toimivallan ja koko pysäköinninvalvonnan toiminnan kannalta. Toimivaltarajalla on merkitystä myös julkisella pysäköinninvalvonnalla tavoitelIun yleispreventiovaikutuksen kannalta, koska tapauksessa on kyse yleisestä tilanteesta, jossa tienkäyttäjän on mahdotonta tai hyvin vaikea erottaa toimivallan rajoja ja tämän vuoksi kokea oikeutetuksi mahdollinen epätasapuolinen sanktiointi.

Hallinto-oikeus on päätöksen perusteluissa todennut, että esteetön kulku nosto-ovien vieressä olevaan liikehuoneistoon ei edellytä kävelyä ovien edessä olevan alueen poikki. Tällä perusteella on todettu, että kyse ei ole tieliikennelain tarkoittamasta jalkakäytävästä eikä yleisesti jalankulkuun käytetystä alueesta, vaan kyse on pysäköinninvalvonnasta annetun lain tarkoittamasta yksityisalueesta. Edelleen päätöksessä on todettu, että koska Q Oy valvoo pysäköintiä tontilla, ei pysäköinninvalvonnalla ole lain tarkoittamaa valtuutusta suorittaa valvontatehtäviä kyseisellä alueella.

Pelkkä yksityisen valvonnan olemassaolo ei sulje pois mahdollisuutta julkiseen valvontaan, joten se ei ole riittävä peruste todeta toimivallan puutetta. Jos kyse on yksityisestä alueesta, pitäisi todeta, että julkisella valvonnalla ei ole yleistä valtuutusta eikä yksittäistapausta koskevaa valtuutusta valvontaan.

Hallituksen esityksen yleisperusteluista pysäköinninvalvonnasta annettavaksi laiksi käy ilmi, että samalla alueella voi olla sekä yksityistä että julkista pysäköinninvalvontaa (HE 223/2010 vp, yleisperustelut s. 14–15, julkisen ja yksityisen pysäköinninvalvonnan välinen suhde). Vaikka hallituksen esityksen mukainen laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta ei koskaan tullut voimaan, on erityisesti esityksessä olevilla rajanvedoilla yksityisen ja julkisen valvonnan välillä merkitystä määritettäessä voimaan tulleen julkista pysäköinninvalvontaa koskevan lain toimivaltarajoja.

Oleellista asiassa on kuitenkin se, onko kyse lainkaan yksityisestä alueesta. Tieliikennelaissa ei ole sellaista säännöstä ja määritelmää jalkakäytävästä, jossa jalkakäytävän edellytetään hallinto-oikeuden päätöksessä esitetyllä tavalla olevan välttämätön esteettömän kulun toteuttamiseksi jollekin kiinteistölle. Tällä tavoin määriteltynä suuri osa jalkakäytävistä ei olisikaan jalkakäytävää ja niillä pysäköinti olisi sallittua, jos vain esteetön kulku toteutuu.

Tieliikennelain 2 §:n 7 kohdan määritelmän mukaan jalkakäytävä on jalankulkijoille tarkoitettu ajoradasta rakenteellisesti erotettu tai erillinen tien osa tai erillinen tie. Tieliikennelain 2 §:n 1 kohdan mukaisessa tien määritelmässä edellytetään ainoastaan että kyse on yleiselle liikenteelle tarkoitettu tai yleisesti liikenteeseen käytetty alue. Kyseinen alue, jossa A:n auto on ollut pysäköitynä, on tällainen alue.

Tieliikennelain mukaisen tien määritelmän tulkintaan löytyy perusteluita ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain esitöistä. Vaikka kyse tältä osin ei ole pysäköinninvalvonnasta annetusta laista, on ajoneuvojen siirtämisestä annetulla lailla ja sen määritelmillä suora yhteys pysäköinninvalvontaan.

Pysäköinninvalvonnasta annetun lain rengaslukon käytön edellytyksiä koskevassa säännöksessä on suora viittaus ajoneuvojen siirtämisestä annettuun lakiin ja viimeksi mainitussa laissa puolestaan yksi siirtoperuste nivoutuu virheelliseen pysäköintiin. Tulkinta tien määritelmästä ja toimivaltarajoista ei voi olla erilainen näiden kahden lain soveltamisalueella. Molempien lakien osalta on kyse ajoneuvoihin kohdistuvan julkisen vallan käytöstä ja virheellisen pysäköinnin osalta molempien lakien mukainen toimivaltainen viranomainen on kunnallinen pysäköinninvalvoja.

Pysäköinninvalvonnasta annetun lain tarkoittama yksityinen alue ei ole yksiselitteisesti sama kuin kiinteistöoikeudellinen kiinteistön alue. Kyseessä olevassa tapauksessa on vedottu siihen, että alue on tonttia, jolla valvontaa suorittaa Q Oy. Lisäksi on vedottu lupaan, jolla kyseisellä yksityisessä valvonnassa olevalla pysäköintialueella saa pysäköidä. Jos näin olisi, jo tieliikennelain 28 §:n 3 momentti edellyttäisi, että pysäköintiä koskevat määräykset yksityisellä alueella olisi ilmaistava selvästi havaittavalla tavalla. Ainoat pysäköintiä koskevat havaittavat määräykset kyseisellä alueella ovat virheen tekohetkellä olleet pysäköintikieltomerkki ja lisäkilpi "Pysäköinti ehdottomasti kielletty". Näillä merkeille ei kenellekään ole annettu lupaa pysäköintiin edes pysäköintiluvan kanssa. Lisäksi kuvitellun pysäköintialueen rajaus on erittäin ongelmallinen. Ei ole selvää, mitkä ovat kyseisen yksityisessä valvonnassa olevan pysäköintialueen rajat, joissa yksityinen valvonta suorittaa valvontaa.

Jotta kyse olisi yksityisestä alueesta, minimiedellytys on, että jokaisen tienkäyttäjän tulee pystyä päättelemään tarkasti, mikä alue on yksityinen alue, jolla on yksityistä pysäköinninvalvontaa. Kyseisessä tapauksessa mikään ei kerro tienkäyttäjälle, missä kohtaa yhtenäisellä ja samanlaisella laatoitetulla jalkakäytävällä menee yksityisen ja yleisen alueen raja. Tienkäyttäjä ei voi erottaa, mikä alue on tieliikennelain tien määritelmän mukaisessa tosiasiallisessa yleisessä liikennekäytössä ja mikä osa tällaisesta käytöstä pois suljettu alue. Alueen rajauksen ja liikennemerkkien puutteellisuudesta kertoo myös se, että A:n saaman virhemaksun jälkeen on kyseiseen kohtaan lisätty liitteenä olevassa huhtikuussa 2013 otetussa kuvassa näkyvä toinen lisäkilpi, jossa pysäköinti sallitaan luvan saaneilIe ehdolla, että lupa on näkyvissä. Lisäksi uudessa merkissä kerrotaan yksityisalueen rajan paikka ilmoittamalla sen olevan 4,7 metrin etäisyydellä ovesta. Alueen rajausta on selvennetty maalaamalla viiva jalkakäytävän yhtenäiseen kiveykseen. Vasta tämän jälkeen voidaan kesäaikana olettaa, että aluerajaus on havaittavissa. Tämäkään ei toisaalta vielä tarkoita sitä, että alue ei olisi yleisessä jalankulkukäytössä, vaan rajaus kertoo ainoastaan tontin rajan. Myöskään talvella maalaus ei näy ja aluerajaus on edelleen ongelmallinen.

Lisäksi pysäköintiluvan myöntämisen suhteen on oleellista ottaa huomioon kyseistä tonttia koskevan rakennusluvan määräykset. Edes kiinteistön omistaja tai haltija ei voi osoittaa pysäköintipaikkaa tontilta, mikäli pysäköinti osoitettuun paikkaan on voimassa olevan rakennusluvan vastaista. Kiinteistölle myönnetyssä ja voimassa olevassa rakennusluvassa on osoitettu asemapiirustuksessa pysäköintipaikat. Näistä paikoista poikkeavat järjestelyt vaativat rakennusvalvontaviranomaisen hyväksymän luvan. Vaikka rakennusluvan vastainen pysäköinti ei ole pysäköintivirhe, on tällä asialla merkitystä yleisesti arvioitaessa tällaisen menettelyn oikeellisuutta sekä kiinteistön omistajan määräysvallan rajoja. Jos omistajalla ei ole muusta lainsäädännöstä johtuen kompetenssia antaa pysäköintilupaa kyseiseen paikkaan, ei annetulla luvalla ole merkitystä myöskään pysäköinnin oikeellisuutta arvioitaessa.

Hallituksen esityksen mukaan julkista pysäköinninvalvontaa koskevan lain nojalla pysäköintivirhemaksu voitaisiin aina määrätä tieliikennelain 2 §:n 1 kohdassa tarkoitetulla tiellä tehdystä pysäköintivirheestä. Tien lisäksi pysäköintivirheen tekopaikka voi olla yksityinen alue (HE 223/2010 vp, yksityiskohtaiset perustelut 2 §, s, 18–19). Tästä käy selkeästi ilmi, että yksityisellä alueella on tarkoitettu laissa muuta kuin tieliikennelain mukaista tietä.

Koska A:n pysäköinnissä ei ole ollut kyse yksityiselle alueelle pysäköinnistä, on pysäköinninvalvonnalla ollut pysäköinninvalvonnasta annetun lain 2 §:n 3, oikeastaan 2, momentin estämättä toimivalta valvoa pysäköintiä kyseisellä alueella ja antaa virheellisestä pysäköinnistä seuraamuksena lain 1 §:n perusteella pysäköintivirhemaksu. Asiassa ei ole kiistetty pysäköintiä kyseisessä paikassa, joten virheellisestä pysäköinnistä jalkakäytävälle A:lle määrätyt pysäköintivirhemaksut ovat lain mukaisia eikä niitä tule poistaa. A on syyllistynyt pysäköinninvalvonnasta annetussa laissa tarkoitettuun pysäköintivirheeseen.

Oikeudenkäynti ei ole aiheutunut viranomaisen selkeästä virheestä. Riippumatta asiassa annettavasta ratkaisusta ei ole kohtuutonta, että asianosaiset pitävät oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan eikä toista osapuolta velvoiteta korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikuluja miltään osin. Mikäli kuitenkin korkein hallinto-oikeus katsoo kaupungin velvolliseksi korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja, kaupunki jättää korvattavien kulujen oikean määrän oikeuden harkittavaksi.

A on selityksessään esittänyt, että pysäköinninvalvoja yrittää valituksellaan laajentaa toimivaltuuksiaan yksityisten omistajien tonteille Turussa vastoin voimassa olevaa lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä. Pysäköinninvalvojan valitusta ei tule hyväksyä miltään osin. Pysäköinninvalvoja on velvoitettava korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 992 eurolla.

Hallinto-oikeus on päätöksessään seikkaperäisesti perustellut näkemyksensä yksityisalueen määrittelystä ja julkista valtaa käyttävän viranomaisen toimivallan rajoista tämänkaltaisessa asiassa. Asiassa ei ole mitään pysäköinninvalvojan väittämää epäselvyyttä. Q Oy on valvonut pitkään ja valvoo edelleen tätä yksityisaluetta eikä kunnallisella pysäköinninvalvojalla ole valtuuksia toimia alueella.

Pysäköinninvalvonnasta annetun lain tarkoittama yksityinen alue on asiallisesti ottaen aivan sama kuin kiinteistöoikeudellinen kiinteistön alue. Pysäköinninvalvoja pyrkii valituksessaan lähinnä akateemiseen saivarteluun tekemällä selvästä asiasta epäselvän. Oikeuskäytännön mukaisesti lain ollessa tulkinnanvarainen tai epäselvä, mitä se ei tässä tapauksessa edes ole, lakia tulee tulkita hallintoalamaisen eli heikomman osapuolen hyväksi eikä vahvemman osapuolen pysäköinninvalvontaviranomaisen hyväksi.

Alueella saa pysäköidä vain yksityisellä pysäköintiluvalla. Alue on myös selkeästi merkitty ja rajattu valkoisella maalimerkinnällä tontin rajalle saakka. Paikassa on myös selkeä merkintä, että yksityinen Q Oy valvoo pysäköintiä. Kyseistä kohtaa ei käytetä jalankulkuun. A oli pysäköinyt yksityisalueelle kiinteistön omistajan luvalla huoltoajoa varten. Tällainen tilapäinen huoltoajopysäköinti on sallittu.

Oikeuskäytännössä ja yleiseen elämänkokemukseen perustuen on katsottu, että asianmukaisin huoltoajomerkinnöin varustetun huoltoajoneuvon voi pysäköidä huoltoajoa varten tilapäisesti myös sellaisilla paikoilla, joihin ei muutoin saisi pysäköidä, kunhan ei aiheuta haittaa jalankululle tai muulle liikenteelle.

Pysäköinninvalvoja on vastaselityksessään esittänyt, että kyseessä on kaupungin keskustassa, ruutukaava-alueella oleva paikka, jossa tontilla olevan alueen pinnoite on täysin samanlainen kuin katualueella. Pysäköinninvalvonnasta annetun lain 2 §:n 2 momentin toimivaltarajausta koskeva määritelmä yksityisestä alueesta ei ole sama kuin kiinteistöoikeudellinen kiinteistön alue. Määritelmän ongelmallisuuteen on kiinnitetty huomiota useamman kaupungin taholta jo lainsäädäntövaiheessa pyydetyissä lausunnoissa.

Korkeimman oikeuden ratkaisuissa on otettu selkeästi kantaa siihen, että alueen käyttö ja yleisen käytön estäminen ovat merkityksellisiä määriteltäessä tieliikennelain mukaista tiealuetta, eivät kiinteistöoikeudelliset rajat. Vaikka näissä ratkaisuissa ei ole ollut kyse pysäköintivirhemaksuista, on kyse ollut tieliikennelain 2 §:n 1 kohdassa mainitun yleisesti liikenteeseen käytetyn alueen määrittelystä. Mikäli ratkaisevaa olisi ainoastaan kiinteistöoikeudellinen raja, ei esimerkiksi suurin osa liikeyritysten, hotellien tai kauppakeskuksien suurista pysäköintialueista olisi tieliikennelain eikä -asetuksen soveltamisalan piirissä, koska kyse ei olisi tieliikennelain mukaisesta tiestä.

Hallinto-oikeuden ratkaisussa ainoa peruste, jolla on todettu, että kyse ei ole tieliikennelain tarkoittamasta yleisesti jalankulkuun käytetystä alueesta, on se, että esteetön kulku nosto-ovien vieressä olevaan liikehuoneistoon ei edellytä kävelyä puheena olevan alueen poikki. A:n selityksessä väitettyä seikkaperäistä selvitystä ja perustelua yksityisen alueen määrittelystä päätöksessä ei ole.

Tekohetkellä aluetta ei ollut rajattu valkoisella reunamerkinnällä, eikä alueella ollut mainintaa pysäköintiluvista ja yksityisalueen metrimääristä. Merkinnät on tehty virheen tekohetken jälkeen. Pysäköintivirheen tekohetkellä merkinnät ovat olleet sellaiset, että niistä ei voinut yksiselitteisesti tulkita, mitä aluetta merkit tarkoittivat. Merkkien tarkoittaman alueen ja merkkien vaikutusalueen voidaan tulkita alkavan merkeistä eli kyse olisi kiinteistön ajotiellä olevista merkeistä, joilla rajoitetaan sisällä kiinteistössä tapahtuvaa pysäköintiä. Kiinteistön ajotien molemmin puolin olevien merkkien osalta on jopa perustellumpaa tulkita näin. Valkoinen maalimerkintä on tällä hetkellä hyvin kulunut, eikä sitä ole vieläkään maalattu uudestaan, mitä selkeä merkintä vähintään edellyttäisi.

Huoltoajopysäköintiä ei ole olemassa. Huoltokäyntiin liittyvä ajoneuvon pysäköinti on normaalia pysäköintiä. Huoltoajoon liittyvä tavaran purkaminen tai lastaaminen on pysäyttämistä silloin kun kriteerit täyttyvät. Jalkakäytävälle pysäyttäminen on tietyin edellytyksin sallittua, mutta huoltoajoonkaan liittyvä pysäköinti ei ole sallittua jalkakäytävälle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt valitusluvan ja tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. Turun kaupungin pysäköinninvalvonta määrätään korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 300 eurolla viivästyskorkoineen.

Perustelut

Pysäköinninvalvonnasta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan mainitun lain nojalla pysäköintivirheestä saadaan määrätä pysäköintivirhemaksu. Pysäköintivirheitä ovat momentin 1 kohdan mukaan tieliikennelain (267/1981) tai sen nojalla annetun ajoneuvon pysäköintiä tai pysäyttämistä taikka pysäköintikiekon käyttöä koskevan säännöksen tai määräyksen vastainen menettely.

Saman lain 2 §:n 2 momentin mukaan pysäköintivirhemaksua ei saa ilman kiinteistön omistajan tai haltijan pyyntöä tai valtuutusta määrätä, jos pysäköintivirhe on tehty yksityisellä alueella.

Tieliikennelain 2 §:n 7 kohdan mukaan tielainsäädännössä tarkoitetaan jalkakäytävällä jalankulkijoille tarkoitettua ajoradasta rakenteellisesti erotettua tai erillistä tien osaa tai erillistä tietä.

Tieliikennelain 27 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan pysäyttäminen ja pysäköinti on kielletty muun ohella jalkakäytävällä.

Maankäyttö- ja rakennuslain 83 §:n 1 momentin mukaan yleisellä alueella tarkoitetaan mainitussa laissa asemakaavassa katualueeksi, toriksi, liikennealueeksi, virkistysalueeksi tai näihin verrattavaksi alueeksi osoitettua kunnan, valtion tai muun julkisyhteisön toteutettavaksi tarkoitettua aluetta.

Asiassa saadun selvityksen mukaan A on pysäköinyt autonsa Kiinteistö Oy Julininkulman tontille sillä olevan rakennuksen ja rakennuksen edustalla olevan jalkakäytävän väliselle, jalkakäytävän tavoin pinnoitetulle alueelle. Tontti on tältäkin osin yksityisaluetta, eikä A:n pysäköintipaikkanaan käyttämä alue ole tieliikennelain tarkoittamaa jalkakäytävää. Pysäköinninvalvonnasta annetun lain 2 §:n 2 momentin mukaan pysäköintivirhemaksua ei saa määrätä yksityisellä alueella tehdystä pysäköinnistä ilman kiinteistön omistajan tai haltijan valtuutusta. Asiassa ei ole väitettykään, että kiinteistön omistaja tai haltija olisi pyytänyt tai valtuuttanut kunnallisen pysäköinninvalvonnan valvomaan pysäköintiä kyseisellä yksityisalueella. Näin ollen kunnallinen pysäköinninvalvonta ei ole voinut määrätä kyseistä pysäköintivirhemaksua. Sillä, kuinka helposti tontin ja jalkakäytävän välinen rajanveto on ollut havaittavissa, tai muilla valituksessa esitetyillä perusteluilla ei ole asiassa ratkaisevaa merkitystä.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

2. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos A joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan kokonaisuudessaan. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus määrää Turun kaupungin pysäköinninvalvonnan hallintolainkäyttölain 74 §:n nojalla korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Eila Rother, Timo Viherkenttä, Alice Guimaraes-Purokoski ja Leena Äärilä. Asian esittelijä Kari Nieminen.

 
Julkaistu 3.12.2014