KHO:2015:8

Työtapaturmassa vammautuneelle X:lle oli suoritettu tapaturmavakuutuslain mukainen haittaraha kertakaikkisena korvauksena. Korvausta määrättäessä oli otettu huomioon kansallisen lainsäädännön mukaiset laskentaperusteet, joiden mukaan laskennassa oli otettava huomioon muun ohella miesten tilastollisesti naisia lyhyempi elinikä. Laskentaperusteista oli johtunut, että X:lle suoritettu korvaus oli määrältään pienempi kuin saman ikäiselle ja muutoin vastaavassa tilanteessa olevalle naiselle suoritettava korvaus.

X oli hallintoriitahakemuksessaan vaatinut, että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle direktiivin 79/7/ETY (neuvoston direktiivi miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen asteittaisesta toteuttamisesta sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä) 4 artiklan 1 kohdan virheellisestä soveltamisesta aiheutunut vahinko. X:n vaatiman korvauksen määrä vastasi hänen saamansa haittarahan kertakaikkisen korvauksen sekä saman ikäiselle ja muutoin vastaavassa tilanteessa olevalle naiselle maksettavan haittarahan kertakaikkisen korvauksen erotusta.

Korkein hallinto-oikeus katsoi unionin tuomioistuimen käsillä olevaa asiaa koskevassa ennakkoratkaisupyyntöasiassa antaman tuomion saatuaan, että direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohta oli esteenä sellaiselle kansalliselle sääntelylle, johon perustuvista laskentaperusteista oli johtunut, että X:lle suoritettu haittarahan kertakaikkinen korvaus oli määrältään pienempi kuin saman ikäiselle ja muutoin vastaavassa tilanteessa olevalle naiselle suoritettava korvaus. Suomen valtio oli siten rikkonut unionin oikeudesta johtuvia velvollisuuksia.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella jäsenvaltion korvausvastuu unionin oikeuden rikkomisesta syntyy, kun kolme kumulatiivista edellytystä täyttyy. Ensinnä rikotun oikeusnormin tarkoituksena tulee olla oikeuksien antaminen yksityiselle, toiseksi rikkomisen tulee olla riittävän ilmeinen ja kolmanneksi henkilölle, jonka oikeuksia on loukattu, aiheutuneen vahingon tulee olla välittömässä syy-yhteydessä valtion velvoitteen laiminlyöntiin.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että jäsenvaltion korvausvastuun edellytykset täyttyivät rikotun oikeusnormin tarkoitusta sekä valtion velvoitteen laiminlyöntiä ja syntyneen vahingon välistä syy-yhteyttä koskevien edellytysten osalta. Unionin oikeuden rikkominen ei kuitenkaan ollut unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla riittävän ilmeinen, kun otettiin erityisesti huomioon vuonna 1978 annetun direktiivin 79/7/ETY jälkeinen unionin oikeuden kehitys sekä muut unionin tuomioistuimen korkeimman hallinto-oikeuden ennakkoratkaisupyynnön johdosta annetussa tuomiossa mainitut seikat. Kun unionin oikeuden rikkomiseen perustuvan jäsenvaltion korvausvastuun kaikki edellytykset eivät täyttyneet, X:n Suomen valtioon kohdistama korvausvaatimus hylättiin.

Tapaturmavakuutuslaki (608/1948) 14 § 1 momentti 1 kohta (192/1987), 18 b § (1642/1992) 1 ja 3 momentti

Sosiaali- ja terveysministeriön päätös (1662/453/82)

Direktiivi 79/7/ETY 3 artikla 1 kohta a alakohta ja 4 artikla 1 kohta

Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-318/13 X

Ks. KHO 2013:105 ja KHO 2012:104

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 2.12.2010 nro 10/1035/2

I ASIAN TAUSTA

If Vahinkovakuutusyhtiö Oy (jäljempänä vakuutusyhtiö) on vakuutusoikeuden 18.10.2005 antaman päätöksen johdosta 16.12.2005 antamillaan päätöksillä myöntänyt X:lle tapaturmavakuutuslain nojalla 3. haittaluokan mukaisen haittarahan kertakaikkisena korvauksena ja sen korotuksena yhteensä 4 197,87 euroa.

Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta on 31.8.2006 antamallaan päätöksellä (asianumerot 700/2006 ja 701/2006) hylännyt X:n valituksen edellä mainituista vakuutusyhtiön päätöksistä.

X on vakuutusoikeudessa vaatinut tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksestä tekemässään valituksessa muun ohella, että tapaturmavakuutuslainsäädäntöön perustuva kertakorvaus lasketaan perustuslaissa turvattu yhdenvertaisuusperiaate huomioon ottaen samoin kuin korvaus sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen (1662/453/82) mukaan on määritelty maksettavaksi naiselle.

Vakuutusoikeus on 27.5.2008 antamallaan päätöksellä (diaarinumero 8346/2006/2043) hylännyt X:n valituksen siltä osin kuin kysymys oli X:n oikeudesta saada yhtä suuri kertakorvaus kuin mitä X:n kanssa samanikäiselle naiselle maksettaisiin.

Päätöksen perusteluissa on todettu muun ohella, että perustuslain 6 §:n nojalla henkilöä voidaan kohdella iän, sukupuolen tai muiden syiden vuoksi eri perusteella, jos siihen on hyväksyttävä syy. Pysyvän yleisen haitan kohdalla elinajanodote on merkityksellinen seikka, ja näin ollen sukupuoleen perustuvalle erilaiselle kohtelulle on todettavissa hyväksyttävä syy. Vakiintuneeseen korvauskäytäntöön ei ole puututtu lainsäätäjän taholta, vaikka tapaturmavakuutuslainsäädäntöä on uudistettu useita kertoja päätöksessä kuvatun käytännön voimassa ollessa.

Vakuutusoikeuden päätöksen mukaan siihen ei ole saanut hakea muutosta valittamalla. Vakuutusoikeuden päätös on lainvoimainen.

X on sosiaali- ja terveysministeriölle 13.10.2008 osoittamassaan kirjeessä katsonut, että hänelle on syntynyt vahinkoa miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen asteittaisesta toteuttamisesta sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä annetun neuvoston direktiivin (direktiivi 79/7/ETY) virheellisen soveltamisen johdosta tapaturmavakuutuksen haittarahan kertakorvausta määrättäessä. X on vaatinut korvauksena vahingosta 278,89 euroa viivästyskorkoineen.

Sosiaali- ja terveysministeriö on X:lle 27.5.2009 lähettämässään vastauksessa (STM/3723/2008) todennut muun ohella, että ministeriön tiedossa ei ole oikeuskäytäntöä direktiivin 79/7/ETY soveltamisesta käsiteltävän kaltaisessa tilanteessa. Myöhemmin annetuissa direktiiveissä 2006/54/EY miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa ja 2004/113/EY miesten ja naisten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta tavaroiden ja palvelujen saatavuuden ja tarjonnan alalla on kuitenkin yleisesti hyväksytty periaate, että sukupuolta voidaan käyttää maksujen ja etuuksien perusteena silloin, kun se vaikuttaa vakuutusmatemaattisesti vakuutettavan riskin arviointiin.

II HALLINTORIITAHAKEMUS HALLINTO-OIKEUDELLE

X on Helsingin hallinto-oikeuteen 17.6.2009 saapuneessa hallintoriitahakemuksessaan vaatinut, että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle direktiivin 79/7/ETY edellyttämän ja X:n saaman tapaturmavakuutuslain tarkoittaman haittarahan kertakaikkisen korvauksen erotus, pääomaa yhteensä 278,89 euroa, ja maksamaan tälle erotukselle tapaturmavakuutuslaissa tarkoitettua viivästyskorotusta 1.5.1994 lukien. Valtio on myös velvoitettava korvaamaan X:n oikeudenkäyntikulut.

X on esittänyt perusteluina vaatimuksilleen muun ohella seuraavaa:

Direktiiviä 79/7/ETY sovelletaan lakisääteisiin järjestelmiin, jotka antavat turvaa muun ohella työtapaturman varalta. Direktiivin mukaan tasa-arvoisen kohtelun periaatteella tarkoitetaan, että minkäänlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää ei saa esiintyä muun ohella etuuksien laskentaperusteissa eikä etuuksien kestoa ja jatkumista koskevissa edellytyksissä.

Sosiaali- ja terveysministeriön tapaturmavakuutuslain 18 b §:n 3 momentin nojalla antaman päätöksen (1662/453/82) mukaan laskettu haittarahan kertakorvaus on erisuuruinen miehelle ja naiselle johtuen eri sukupuolten erilaisesta elinajanodotteesta. Kyseinen päätös on direktiivin 79/7/ETY vastainen.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan valtio on vastuussa vahingosta, joka yksityiselle on aiheutunut siitä, että valtio ei ole riittävällä tavalla huolehtinut direktiivin toimeenpanosta. Esillä olevassa asiassa täyttyvät jäsenvaltion korvausvastuun edellytykset. Vapaaehtoisiin etuusjärjestelmiin sovellettavissa direktiiveissä 2006/54/EY ja 2004/113/EY on sallittu vakuutusmatemaattisten tekijöiden huomioon ottaminen vain siirtymäajan. Vastaavasta mahdollisuudesta ei ole säädetty direktiivissä 79/7/ETY.

III HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISU

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään jättänyt X:n hallintoriitahakemuksen tutkimatta ja hylännyt oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

X on katsonut, että sosiaali- ja terveysministeriö on määrittäessään tapaturmavakuutuslain 18 b §:n nojalla mainitun lain 18 a §:ssä tarkoitetun haittarahan kertakorvauksen perusteet rikkonut direktiiviä 79/7/ETY. X on vaatinut Suomen valtion velvoittamista korvaamaan hänelle sosiaali- ja terveysministeriön direktiivin rikkomisesta aiheutuneen vahingon korkoineen.

Hallinto-oikeus katsoo, että kysymyksessä ei ole hallintolainkäyttölain 69 §:ssä tarkoitettu julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta tai muuta julkisoikeudellisesta oikeussuhteesta aiheutuvaa velvollisuutta tai oikeutta koskeva riita eli hallintoriita-asia.

Hallinto-oikeus katsoo, että asiassa on kysymys vahingonkorvausvaatimuksesta. Vahingonkorvausvaatimuksen tutkiminen ei kuulu hallinto-oikeuden toimivaltaan.

Asiassa annettuun ratkaisuun nähden ei ole kohtuutonta, että X joutuu pitämään oikeudenkäyntikulut vahinkonaan.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti, 69 § ja 74 §

Hallinto-oikeuslaki 3 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Anja Sahla, Rita Ruuhimäki ja Outi Niemi, joka on myös esitellyt asian.

IV KÄSITTELY KORKEIMMASSA HALLINTO-OIKEUDESSA

1. Valitus

X on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Lisäksi X on vaatinut, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hallinto-oikeudessa 2 160 eurolla ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa myöhemmin täsmennettävällä määrällä.

X on esittänyt perusteluina vaatimuksilleen muun ohella seuraavaa:

Kysymyksessä on korvausvaatimus vahingosta, joka johtuu direktiivin 79/7/ETY väärästä toimeenpanosta Suomen tapaturmavakuutuslakia sovellet³taessa. Haittarahan kertakorvausta koskeva kansallinen viranomaisnormi on ristiriidassa ylikansallisen lainsäädännön kanssa.

Vakuutusoikeus olisi voinut so³veltaa direktiiviä 79/7/ETY suoraan sikäli kuin vakuutusyhtiön katsotaan käyttävän julkis³ta valtaa soveltaessaan tapaturmavakuutuslakia. Direktiiviin ei tosin ole vakuutusoikeudessa vedottu. Ensisijaisesti kertakorvausta on haettu vakuutusyhtiöltä, ja vahingonkorvausta haetaan valtiolta norminantajana. Valtio ei ole unionin oikeuden edellyttämällä tavalla säätänyt työnantajalle ja tapaturmavakuutusyhtiölle kuuluvasta velvollisuudesta. Kysymys on menetetyn etuuden surrogaatista eli julkista velvoitetta koskevasta asiasta, joka kuuluu hallintotuomioistuinten toimivaltaan.

Direktiivin 79/7/ETY 6 artiklan mukaan yksityisellä on oikeus esittää vaatimus sen vuoksi, että tasa-arvoisen kohtelun periaatetta ei ole noudatettu. Unionin oikeuden rikkomisesta johtuva valtion korvausvelvollisuus pe³rustuu unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön.

2. Sosiaali- ja terveysministeriön lausunto

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut valituksen johdosta lausunnon, jossa se on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Asian oikea käsittelypaikka ei ole hallintotuomioistuin vaan yleinen tuomioistuin. Asia on joka tapauksessa vakuutusoikeuden lainvoimaisella päätöksellä 27.5.2008 ratkaistu. Asiakirjoista ei ilmene, että kyseinen päätös olisi tapaturmavakuutuslain nojalla poistettu sen johdosta, että se olisi perustunut virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen taikka että se olisi ilmeisen lainvastainen. Korvausvaatimus on perusteeton.

3. Vastaselitys

X on antanut sosiaali- ja terveysministeriön lausunnon johdosta vastaselityksen, jossa hän on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Tapaturmavakuutuslain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 224/2009 vp) on käsitelty vakuutusmatemaattisten tekijöiden käyttämistä. Hallituksen esityksen mukaan direktiiveissä 2006/54/EY ja 2004/113/EY on hyväksytty, että sukupuolta voidaan perussopimuksissa taattuja perusvapauksia ja muita perustavaa laatua olevia periaatteita loukkaamatta käyttää maksujen ja etuuksien perusteena silloin, kun sukupuoli vaikuttaa vakuutusmatemaattisesti vakuutettavan riskin arviointiin.

Hallituksen esityksen perusteluista on jätetty pois viittaus direktiiviin 79/7/ETY. Hallituksen esitystä koskevassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä (StVM 55/2009 vp) on tältä osin todettu muun ohella, että vaikka edellä mainittuja direktiivejä ja EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä tulkittaisiin niin, että haittarahan pääomittamisen yhdeksi laskentaperusteeksi voidaan ottaa sukupuolen mukaan määräytyvä keskimääräinen elinikä, olisi sukupuoleen perustuvista laskentaperusteista kuitenkin hyvä ajan³ oloon luopua.

Eduskunnassa hyväksytyn tapaturmavakuutuslain 18 e §:n 3 momentin mukaan kertakorvauksen pääoma-arvon laskentaperusteena käytetään julkisten tilastojen perusteella tehtyä arviota kuhunkin ikä- ja syntymävuosiluokkaan kuuluvien miesten ja naisten odotettavissa olevasta jäljellä olevasta eliniästä. Kertakorvaus lasketaan edelleen samoin perustein kuin ennenkin, eri tavoin miehille ja naisille.

Unionin tuomioistuimen 1.3.2011 asiassa C-236/09 Test-Achats antaman tuomion mukaan säännös, jonka nojalla jäsenvaltiot voivat pitää ilman ajallista rajoitusta voimassa poikkeuksen säännöstä, jonka mukaan molempien sukupuolten maksujen ja etuuksien on oltava samat, on vastoin direktiivillä 2004/113/EY tavoiteltavaa miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun päämäärää, eikä se ole yhteensopiva perusoikeuskirjan 21 ja 23 artiklan kanssa. Poikkeukset ovat sallittuja vain siirtymäkauden. Direktiivin 79/7/ETY jälkeinen kehitys ja oikeuskäytäntö eivät osoita, että suhtautuminen erisuuruisiin etuuksiin unionin oikeudessa olisi aiempaa sallivampi.

4. Lisäselitykset ja -lausunnot

X on 13.4.2012 antanut korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä lisäselityksen mahdollisen unionin tuomioistuimelle esitettävän ennakkoratkaisupyynnön tarpeellisuudesta. X on selityksessään todennut muun ohella, että unionin oikeuden rikkominen on esillä olevassa asiassa jäsenvaltion korvausvastuun edellyttämällä tavalla riittävän ilmeinen, eikä ennakkoratkaisun pyytäminen ole tarpeen, koska sovellettavat unionin oikeuden säännökset ovat selviä.

Sosiaali- ja terveysministeriö on 23.4.2012 antanut korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä lisälausunnon pääasiassa esitetyistä vaatimuksista sekä mahdollisen unionin tuomioistuimelle esitettävän ennakkoratkaisupyynnön tarpeellisuudesta. Sosiaali- ja terveysministeriö on lisälausunnossaan esittänyt muun ohella seuraavaa:

Tapaturmavakuutuslain mukaisella haittarahalla korvataan työntekijälle tapaturmasta tai ammattitaudista jäänyttä pysyvää yleistä haittaa. Haittaraha suoritetaan joko jatkuvana tai kertakaikkisena korvauksena. Haittarahan suuruus määräytyy sekä miehillä että naisilla vamman haittaluokan perusteella prosentteina tapaturmavakuutuslain mukaisesta vähimmäisvuosityöansiosta. Haittarahan laskentaperusteet ovat miehille ja naisille samat. Haittaraha on elinaikainen etuus sekä miehillä että naisilla, eli miesten ja naisten oikeus etuuteen jatkuu yhtä pitkään.

Haittarahakorvauksen pääomittamisessa on kysymys riskinarvioinnista, jossa yhdellä kertaa maksettava haittarahakorvaus pyritään mitoittamaan samansuuruiseksi kuin jos vastaava korvausmäärä maksettaisiin vähitellen kuukausittaisena korvauksena. Jäljellä olevan eliniän arviointi tehdään soveltaen vakuutusmatemaattisia periaatteita kuolevuustilastoihin perustuvien tietojen pohjalta.

Kertakorvauksen suuruuteen vaikuttaa keskeisesti henkilön ikä tapaturman sattuessa. Miesten ja naisten ikäkertoimet ovat erilaiset, koska tilastojen mukaan naisten keskimääräinen elinikä on pidempi kuin miesten. Ero on sitä suurempi, mitä nuoremmasta henkilöstä on kysymys. Tästä seuraa, että naisille maksetaan korvausta keskimäärin pidempään kuin miehille. Kun tämä arvio on korvauksen pääomituksen perusteena, myös naisille maksettavan kertakorvauksen tulee olla vastaavasti korkeampi, jotta se kattaisi pidemmästä eliniästä johtuvan pidemmän "haitankärsimisajan". Kysymys on korvauksen mitoittamisesta tosiasiallisten korvauksen suuruuteen vaikuttavien tekijöiden mukaiseksi. Sukupuoli ei ole pääomituksessa määräävä eikä korvaukseen vaikuttava ainoa tekijä.

Suomen lakisääteinen tapaturmavakuutus ja sen etuudet haittaraha mukaan lukien ovat direktiivin 79/7/ETY tarkoittamaa sosiaaliturvaa. Direktiivi 79/7/ETY on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa direktiivi, joka koskee lakisääteistä sosiaaliturvaa. Suomen sosiaaliturvalainsäädäntö oli tasa-arvoistettu jo lailla naisten ja miesten tasa-arvosta (609/1986). Suomen liittyessä Euroopan unioniin jäsenyysneuvotteluissa Suomen sosiaaliturvalainsäädäntö katsottiin ilman eri mukautustoimia direktiivin 79/7/ETY mukaiseksi.

Direktiivi 79/7/ETY on edelleen muuttamattomana voimassa. Direktiiviä tulkittaessa on otettava huomioon sen antamisajankohta ja vanhentuneisuus. Direktiivin johdantokappaleet ja artiklat ovat yleisluonteisia, ja niissä painottuu tasa-arvoisen kohtelun toteuttaminen pelkästään etuuksien saamisen ehdoissa ja edellytyksissä. Riskien arvioinnista tai vakuutusmatemaattisten tekijöiden käytöstä ei direktiivissä ole mainintaa. Direktiivin tarkoituksena on asteittain toteuttaa miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaate sosiaaliturvassa.

Direktiivin 79/7/ETY jälkeen annetuissa direktiiveissä 2006/54/EY ja 2004/113/EY on hyväksytty periaate, jonka mukaan sukupuolta voidaan perustamissopimuksissa taattuja perusvapauksia ja muita perustavaa laatua olevia periaatteita loukkaamatta käyttää maksujen ja etuuksien perusteena silloin, kun sukupuoli vaikuttaa vakuutusmatemaattisesti vakuutettavan riskin arviointiin. Vaikka kyseiset direktiivit eivät nimenomaisesti koske lakisääteisiä sosiaaliturvajärjestelmiä, direktiiveissä hyväksyttyä vakuutusmatemaattisten tekijöiden ja luotettavan tilastotiedon käyttämistä riskinarvioinnissa voidaan yleisesti hyväksyttävänä periaatteena soveltaa myös lakisääteisissä sosiaaliturvajärjestelmissä silloin, kun sukupuoli vaikuttaa vakuutusmatemaattisesti korvausvastuun arviointiin.

Riskinarvioinnin perusperiaatteissa ei ole eroa sillä, onko kysymys työsuhteeseen perustuvasta lakisääteisestä sosiaaliturvaa täydentävästä turvasta vai lakisääteisestä sosiaaliturvajärjestelmästä. Lakisääteisten sosiaaliturvajärjestelmien mukaisiin maksuihin ja etuuksiin ei tässä suhteessa ole syytä kohdistaa ankarampia vaatimuksia kuin lakisääteisiä järjestelmiä täydentäviin järjestelmiin. Lakisääteistä sosiaaliturvaa täydentävät vakuutukset voivat myös olla sitovia esimerkiksi työsopimusmääräyksin.

Unionin tuomioistuimen asiassa C-236/09 antaman tuomion mukaan direktiivin 2004/113/EY sukupuolten erilaisen kohtelun vakuutusriskien hinnoittelussa mahdollistanut poikkeussäännös on pätemätön 21.12.2012 alkaen. Komissio on antanut tiedonannon (2012/C 11/01) direktiivin soveltamisesta vakuutuksiin kyseisen tuomion valossa ja suhteesta direktiiviin 2006/54/EY. Tiedonannossa komissio on rajannut tuomion soveltamisalan koskemaan vain sellaisia vakuutuksia ja eläkkeitä, jotka ovat yksityisiä, vapaaehtoisia ja työsuhteesta riippumattomia. Komissio on todennut, että tuomiolla ei ole oikeudellisia vaikutuksia direktiivissä 2006/54/EY hyväksyttyyn periaatteeseen sukupuolten erilaiselle kohtelulle vakuutusmatemaattisiin syihin perustuen.

Direktiivissä 79/7/ETY ei määritellä välitöntä tai välillistä syrjintää. Edellä mainittuihin uudempiin direktiiveihin otetut määritelmät perustuvat unionin tuomioistuimen direktiivin 79/7/ETY antamisajankohtaa myöhempään oikeuskäytäntöön. Oikeuskäytännön mukaan välillisenä syrjintänä pidetään muun ohella naisiin ja miehiin liittyvien faktojen, esimerkiksi fyysisten ominaisuuksien, huomiotta jättämistä. Vastaavasti vakuutusmatemaattisten tekijöiden vaikutusta ja merkitystä koskeva oikeuskäytäntö on syntynyt direktiivin 79/7/ETY antamisen jälkeen. Tämä oikeuskäytäntö on otettu huomioon ja kirjattu uudempiin direktiiveihin.

Jos haittarahan pääomittamisessa käytettäisiin esimerkiksi painotettua keskiarvoa tiettyyn ikä- ja syntymävuosiluokkaan kuuluvien miesten ja naisten odotettavissa olevasta jäljellä olevasta eliniästä, kertakorvauksena maksettava etuus ei enää ainakaan naisten kohdalla vastaisi ennustettavissa olevaa jäljellä olevaa elinaikaa. Tällainen menettely näyttäisi olevan ristiriidassa direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan kanssa, kun on kyse etuuksiin olevan oikeuden kestosta.

Oikeuskäytännöstä tai muutoinkaan ei ole löydettävissä perusteita sille, että direktiivin 79/7/ETY antamisen jälkeinen ja uudempiin direktiiveihin kirjattu vakuutusmatemaattisiin tekijöihin liittyvä oikeuskäytäntö olisi vaikutuksetonta tai että tällaisten tekijöiden käyttö ei olisi oikeutettua, kun on kyse lakisääteisistä sosiaalivakuutuksista. X:n korvausvaatimus on perusteeton. Asiassa ei ole tarvetta ennakkoratkaisun pyytämiselle.

X on 12.2.2013 antamassaan lisävastaselityksessä muun ohella ilmoittanut saaneensa asiassa oikeusapua ja muuttavansa oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksensa korkeimman hallinto-oikeuden osalta vaatimukseksi korvata avustajan palkkio oikeusapulain nojalla. X on lisäksi vaatinut, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkeimmassa hallinto-oikeudessa siltä osin kuin niitä ei korvata hänelle myönnetystä oikeusavusta. X on toissijaisesti vaatinut, että oikeusavun omavastuuosuus poistetaan tai alennetaan.

X on esittänyt lisävastaselityksessään muun ohella seuraavaa:

Asiaa C-236/09 koskevan julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen mukaan miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen kanssa ei sovellu yhteen, että sukupuolta käytetään muita erotteluperusteita korvaavana perusteena. Näin ei voida varmistaa, että mies- ja naispuolisten vakuutettujen erilaiset vakuutusmaksut ja -etuudet perustuvat yksinomaan objektiivisiin perusteisiin.

Direktiiviä 79/7/ETY sovelletaan tapaturmavakuutuslain tarkoittaman haittarahan kertakorvaukseen. Direktiivin säännöksiä ei ole syytä pitää perussopimusten vastaisina, eikä ole aihetta epäillä, että yhteisön lainsäätäjä olisi ylittänyt direktiiviä antaessaan toimivaltansa. Sillä perusteella, että direktiivissä ei ole mainittu vakuutusmatemaattisia tekijöitä riskinarvioinnissa, ei voida katsoa, että ne olisivat sallittuja.

Jos epäillään, että direktiivi 79/7/ETY sallisi sen sanamuodon vastaisesti erisuuruisia etuuksia eri sukupuolille nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa, asiassa on pyydettävä ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta. Sosiaali- ja terveysministeriön lisälausunnossa esitetyt perustelut puoltavat niin ikään ennakkoratkaisun pyytämistä.

Direktiiviä 79/7/ETY ei ole muutettu sukupuolten erilaisen kohtelun osalta sallivammaksi, vaan se on edelleen voimassa. Direktiivi koskee lakisääteisiä sosiaaliturvajärjestelmiä toisin kuin ministeriön viittaamat direktiivit 2006/54/EY ja 2004/113/EY. Direktiivin 79/7/ETY tarkoittamat etuudet ovat julkisoikeudellisia, joten niiden osalta ei ole ollut tarvetta markkinoiden suojaamiseen riskien muutoksilta siten kuin liiketoimintana harjoitettavassa vakuutustoiminnassa tai muuten yksityisistä varoista rahoitettavassa ei-lakisääteisessä sosiaaliturvassa.

Direktiivin 2004/113/EY johdanto-osan 16 perustelukappaleessa on lueteltu esimerkkejä oikeutetuista tavoitteista sukupuolten kohtelun eroille. Vakuutusmatemaattisia tekijöitä ei ole tässä yhteydessä mainittu. Direktiivin tavoitteena on, että sukupuolen käyttäminen vakuutusmatemaattisena tekijänä ei saisi johtaa eroihin yksilöiden maksuissa ja etuuksissa. Markkinoiden äkillisten muutosten välttämiseksi kielto on säädetty koskemaan vain direktiivin voimaantulon jälkeisiä sopimuksia. Mahdollisuutta poiketa sukupuolesta riippumattomasta käytännöstä vakuutusmatemaattisin perustein direktiivissä tarkoitetulla tavalla ei ole perusteltu oikeuskäytännöllä, vaan ainoastaan vakuutuskäytännöllä.

Direktiiviin 2004/113/EY lainsäädäntövaiheessa lisätyn 5 artiklan 2 kohdan mukaan olisi vielä 21.12.2007 alkavan siirtymäajan jälkeenkin voitu tietyissä tapauksissa käyttää vakuutusmatemaattisin perustein eri perusteita sukupuolten maksuissa ja etuuksissa. Unionin tuomioistuin on asiassa C-236/09 antamassaan tuomiossa katsonut tämän perussopimuksen vastaiseksi.

Direktiivien 79/7/ETY ja 2004/113/EY oikeudellinen perusta on yleinen velvoite tasa-arvoiseen kohteluun. Direktiivi 2006/54/EY on sen sijaan säädetty samapalkkaisuutta koskevan EY 141 artiklan 3 kohdan perusteella. Unionin tuomioistuin ei ole vielä antanut ratkaisuja viimeksi mainitun direktiivin soveltamisesta samankaltaisessa asiassa. Komission tiedonannossa oleva maininta siitä, ettei asiassa C-236/09 annetulla tuomiolla ole vaikutusta direktiivissä 2006/54/EY hyväksyttyyn periaatteeseen sukupuolten erilaiselle kohtelulle vakuutusmatemaattisiin syihin perustuen, on direktiivin 79/7/ETY soveltamisen kannalta merkityksetön.

Ministeriön väite unionin oikeuden sallivuudesta poiketa sukupuolesta riippumattomasta käytännöstä vakuutusmatemaattisin perustein direktiivin 79/7/ETY säätämisen jälkeen on virheellinen. Suuntaus on ollut päinvastainen. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön valossa ennakkoratkaisun pyytäminen ei ole tarpeen.

Sosiaali- ja terveysministeriö on 14.5.2013 antanut lausunnon unionin tuomioistuimelle tehtävän ennakkoratkaisupyynnön luonnoksen ja esitettävien kysymysten johdosta.

X on 20.5.2013 antanut selityksen unionin tuomioistuimelle tehtävän ennakkoratkaisupyynnön luonnoksen ja esitettävien kysymysten johdosta.

5. Tiedonannot

Sosiaali- ja terveysministeriölle on lähetetty tiedoksi X:n vastaselitys, lisäselitys 13.4.2012, lisävastaselitys 12.2.2013 ja selitys 20.5.2013.

X:lle on lähetetty tiedoksi sosiaali- ja terveysministeriön lausunto 14.5.2013.

V VÄLIPÄÄTÖKSET

Korkein hallinto-oikeus on välipäätöksellään 28.11.2012 taltionumero 3320 (KHO 2012:104; täysistuntoratkaisu) kumonnut hallinto-oikeuden valituksenalaisen päätöksen ja asiaa hallinto-oikeudelle palauttamatta ottanut asian välittömästi tutkittavaksi hallintoriita-asiana. Asia on siirretty jatkokäsittelyyn.

Korkein hallinto-oikeus on välipäätöksellään 7.6.2013 taltionumero 1892 (KHO 2013:105) päättänyt lykätä asian käsittelyä ja pyytää unionin tuomioistuimelta SEUT 267 artiklan nojalla ennakkoratkaisun seuraaviin kysymyksiin:

1. Onko direktiivin 79/7/ETY (direktiivi miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen asteittaisesta toteuttamisesta sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä) 4 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle kansalliselle sääntelylle, jonka perusteella työtapaturman johdosta suoritettavan lakisääteisen sosiaalietuuden vakuutusmatemaattisena laskentaperusteena käytetään naisten ja miesten erilaisia elinajanodotteita, kun tällaista perustetta käyttäen miehelle suoritettava etuuden kertakorvaus muodostuu pienemmäksi kuin saman ikäisen ja muutoin vastaavassa tilanteessa olevan naisen korvaus?

2. Mikäli vastaus ensimmäiseen kysymykseen on myönteinen, onko asiassa kysymys jäsenvaltion korvausvastuun edellytyksenä olevasta unionin oikeuden riittävän ilmeisestä rikkomisesta, kun erityisesti otetaan huomioon, että:

– unionin tuomioistuin ei ole oikeuskäytännössään ottanut nimenomaista kantaa siihen, voidaanko sukupuoleen perustuvia vakuutusmatemaattisia tekijöitä ottaa huomioon direktiivin 79/7/ETY soveltamisalaan kuuluvia lakisääteisen sosiaaliturvan mukaisia etuuksia määritettäessä;

– unionin tuomioistuin on asiassa C-236/09 Test-Achats antamassaan tuomiossa todennut pätemättömäksi tällaisten tekijöiden huomioon ottamisen mahdollistavan direktiivin 2004/113/EY (direktiivi miesten ja naisten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta tavaroiden ja palvelujen saatavuuden ja tarjonnan alalla) 5 artiklan 2 kohdan, mutta määrännyt siirtymäajan pätemättömyyden voimaan tulolle; ja

– unionin lainsäätäjä on direktiiveissä 2004/113/EY ja 2006/54/EY (direktiivi miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa) hyväksynyt tällaisten tekijöiden huomioon ottamisen tietyin edellytyksin näissä direktiiveissä tarkoitettujen etuuksien laskennassa, minkä perusteella kansallinen lainsäätäjä on olettanut, että kyseiset tekijät voidaan ottaa huomioon myös tässä asiassa tarkoitetun lakisääteisen sosiaaliturvan alalla?

Korkein hallinto-oikeus on X:n oikeusapulain 5 §:n 2 momentin nojalla tekemästä hakemuksesta välipäätöksellään 23.4.2014 taltionumero 1395 jatkanut X:lle myönnetyn oikeusavun antamista siten, että oikeusapu kattaa avustajan toimenpiteet enintään 110 tunnilta.

VI UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO

Unionin tuomioistuin on asiassa C-318/13 X antamassaan tuomiossa (3.9.2014) lausunut korkeimman hallinto-oikeuden ennakkoratkaisupyynnön johdosta seuraavaa:

1. Direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle kansalliselle sääntelylle, jonka perusteella työtapaturman johdosta suoritettavan lakisääteisen sosiaalietuuden vakuutusmatemaattisena laskentaperusteena käytetään naisten ja miesten erilaisia elinajanodotteita, kun tällaista perustetta käyttäen miehelle suoritettava tämän etuuden kertakorvaus muodostuu pienemmäksi kuin saman ikäisen ja vastaavassa tilanteessa olevan naisen saama korvaus.

2. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida, täyttyvätkö jäsenvaltion vastuun syntymisen edellytykset. Samoin siltä osin, merkitseekö pääasiassa kyseessä oleva kansallinen sääntely unionin oikeuden "riittävän ilmeistä" rikkomista, kyseisen tuomioistuimen on otettava huomioon muun muassa se, että unionin tuomioistuin ei vielä ole ratkaissut kysymystä siitä, onko lainmukaista ottaa huomioon sukupuolen mukaan keskimääräiseen elinajanodotteeseen perustuva tekijä määritettäessä lakisääteisen sosiaaliturvajärjestelmän nojalla maksettavaa ja direktiivin 79/7/ETY soveltamisalaan kuuluvaa etuutta. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on niin ikään otettava huomioon unionin lainsäätäjän jäsenvaltioille antama mahdollisuus, joka ilmenee direktiivin 2004/113/EY 5 artiklan 2 kohdasta ja direktiivin 2006/54/EY 9 artiklan 1 kohdan h alakohdasta. Mainitun tuomioistuimen on lisäksi otettava huomioon, että unionin tuomioistuin on 1.3.2011 (C-236/09, EU:C:2011:100) katsonut, että mainituista säännöksistä ensimmäinen on pätemätön, koska se on miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen vastainen.

VII JATKOKÄSITTELY KORKEIMMASSA HALLINTO-OIKEUDESSA

X on unionin tuomioistuimen tuomion johdosta antamassaan selityksessä esittänyt muun ohella seuraavaa:

Mitä tulee unionin tuomioistuimen ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen antamaan ratkaisuun, unionin tuomioistuimen tuomiosta ilmenevin tavoin vakuutusmatemaattisia sukupuoleen perustuvia perusteita ei ole sallittua käyttää tapaturmavakuutuslain tarkoittaman haittarahan kertakorvausta määrättäessä.

Mitä tulee unionin tuomioistuimen toiseen ennakkoratkaisukysymykseen antamaan ratkaisuun, jäsenvaltion korvausvastuun osalta asiassa on otettava huomioon unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön perustuvat seikat. Näistä erityisesti rikotun oikeusnormin selkeys ja täsmällisyys sekä rikotussa oikeusnormissa viranomaisille annetun harkintavallan suppeus ovat tekijöitä, jotka puhuvat korvausvastuun puolesta.

Arvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös se, että jo 1990-luvulla valtioneuvostossa pyrittiin käymään sukupuolten yhdenvertaisuuden kannalta läpi koko Suomen lainsäädäntö siihen tarvittavien muutosten tekemiseksi. Tapaturmavakuutuslaki ja sen perusteella annettu sosiaali- ja terveysministeriön päätös olivat jääneet tarkastelun ulkopuolelle. Jäsenvaltion aiheuttaman vahingon tahallisuutta sekä mahdollista oikeudellisen erehdyksen anteeksiannettavuutta arvioitaessa on tarkasteltava lähinnä sitä, olisiko tässä tarkastelussa pitänyt huomata myös kysymyksessä ollut sosiaali- ja terveysministeriön päätös ja sen unionin oikeuden vastaisuus.

Sosiaali- ja terveysministeriö on unionin tuomioistuimen tuomion ja X:n selityksen johdosta antamassaan lausunnossa esittänyt muun ohella seuraavaa:

Lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa vahinkotapahtuman sattumisajankohta määrää sovellettavan lainsäädännön. Vahinkotapahtuman sattumisajankohdan mukaan määräytyvän lainsäädännön perusteella ratkaistaan muun ohella se, onko vahinkotapahtumassa kysymys tapaturmavakuutuslaissa tarkoitetusta korvattavasta työtapaturmasta ja, jos on, mihin korvauksiin henkilö on tapaturmassa saadun vamman tai sairauden johdosta oikeutettu.

X:n asiassa on tullut tapaturman sattumisajankohtana (vuosi 1991) voimassa olleen lainsäädännön asemesta soveltaa tapaturmavakuutuslain haittarahaa koskevia säännöksiä sellaisina kuin ne olivat 1.1.1993 voimaan tulleessa tapaturmavakuutuslaissa sekä sosiaali- ja terveysministeriön päätöksellä 30.12.1982 vahvistettuja kertakorvauksen perusteita. Merkitystä ei ole sillä, että X:n oikeus haittarahaan on ratkaistu lopullisesti muutoksenhaun johdosta vasta vuonna 2008.

Asia sijoittuu siten sekä vahinkotapahtuman että siihen sovellettavan lain osalta aikaan ennen vuotta 1995, josta alkaen direktiivi 79/7/ETY on tullut Suomessa sovellettavaksi. Tämän kanssa on johdonmukaista, että myöskään vakuutusoikeus ei ole katsonut aiheelliseksi arvioida unionin oikeuden näkökulmasta kysymystä X:n oikeudesta korvaukseen. Vakuutusoikeus arvioi miehen ja naisen erisuuruista kertakorvausta perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuutta koskevan säännöksen näkökulmasta.

Jäsenvaltion korvausvastuun osalta unionin tuomioistuimen tuomion 46–48 kohdassa viitatut seikat puhuvat korvausvastuuta vastaan. Unionin tuomioistuin ei ole aiemmin antanut tuomiota direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohdassa ilmaistun tasa-arvoisen kohtelun periaatteen ulottuvuudesta ja tulkinnasta, vaan kysymys on ratkaistu vasta nyt X:n asiassa annetussa tuomiossa. Komissio ei ole nostanut Suomea vastaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa kannetta sillä perusteella, että Suomi olisi kyseessä olevan lainsäädäntönsä vuoksi rikkonut direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohtaa. Suomi on ilmoittanut lainsäädäntönsä aikanaan komissiolle.

Unionin tuomioistuin on viitannut myös direktiiveihin 2006/54/EY ja 2004/113/EY, joissa unionin lainsäätäjä on hyväksynyt sukupuoleen perustuvien vakuutusmatemaattisten tekijöiden käytön tietyin edellytyksin. Vaikka nämä direktiivit eivät nimenomaisesti koske lakisääteisiä sosiaaliturvajärjestelmiä, ne koskevat kuitenkin sosiaalivakuutuksen kaltaisia vakuutusjärjestelmiä, joille kaikille on ollut ominaista sukupuolen käyttö riskinarvioinnissa ja etuuden pääomittamisessa.

Elinajanodote on ollut merkityksellinen seikka pysyvän yleisen haitan kertakaikkisessa korvaamisessa. Suomalaisten miesten ja naisten elinajanodotteen ero on pysynyt merkittävänä kauan ja on kiistattomasti todennettavissa pitkältä ajalta kerättyjen tilastojen perusteella. Sukupuoleen perustuvalle erilaiselle kohtelulle elinikäisen haittarahan kertakorvauksessa on ollut hyväksyttävä peruste.

Unionin tuomioistuimen asiassa C-236/09 Test-Achats antaman tuomion perusteella ei voida katsoa, että esillä olevassa asiassa olisi kysymyksessä unionin oikeuden riittävän ilmeinen rikkominen. Ei voida pitää selvänä, että kyseisessä asiassa annettu tuomio olisi soveltunut myös direktiivin 79/7/ETY mukaisiin etuuksiin. Unionin tuomioistuin ei ole viimeaikaisessa direktiiviä 79/7/ETY koskevassa oikeuskäytännössään viitannut kyseisessä asiassa annettuun tuomioon. Myös komissio on asiaa koskevassa tiedonannossaan (K(2011) 9497) todennut, että tuomio koskee vain sellaisia vakuutuksia ja eläkkeitä, jotka ovat yksityisiä, vapaaehtoisia ja työsuhteesta riippumattomia.

Lakisääteiseen sosiaaliturvaan luettaville vakuutusjärjestelmille ominaisten, riskinarvioinnissa ja etuuksien pääomittamisessa käytettävien objektiivisesti todennettavien tekijöiden, kuten sukupuoli, sallittavuutta ei ole ainakaan ennen asiassa C-236/09 Test-Achats annettua tuomiota ollut perusteltua aihetta epäillä. X:n asiassa annetulla tuomiolla on vasta ratkaistu kysymys sukupuolen käytön lainmukaisuudesta keskimääräiseen elinajanodotteeseen perustuvana tekijänä määritettäessä lakisääteisen sosiaaliturvajärjestelmän nojalla maksettavaa, direktiivin 79/7/ETY soveltamisalaan kuuluvaa etuutta.

Haittaraha on luonteeltaan elinaikainen etuus. Sukupuolten erilaista kuolevuuskerrointa on haittarahan pääomituksessa pidetty elinajanodotteiden perusteella hyväksyttävänä, jotta haittaraha saadaan keskimäärin parhaiten toteuttamaan sille laissa säädettyä tarkoitustaan. Asiassa on toimittu vilpittömässä mielessä, tahattomasti ja anteeksiannettavalla tavalla. Jäsenvaltion korvausvastuun edellytykset eivät täyty.

X on antanut vastaselityksen, jossa hän on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Unionin tuomioistuin on tässä asiassa antamansa tuomion 22–24 kohdassa hylännyt Suomen hallituksen suullisessa käsittelyssä esittämän väitteen unionin tuomioistuimen toimivallan puuttumisesta. Vaikka etuuden laskemiseen sovelletaankin Suomen lainsäädäntöä eli tapaturmavakuutuslain 1.1.1993 voimaan tullutta muutosta sekä sosiaali- ja terveysministeriön 30.12.1982 antamaa päätöstä, tulee unionin oikeus sovellettavaksi siltä osin kuin etuus kohdentuu sen voimassaoloaikaan. Jäsenvaltio ei voi ennen jäsenyyttä tapahtuneen vakuutustapahtuman johdosta pitää voimassa tätä myöhempään aikaan kohdistuvia unionin oikeuden vastaisia etuuksia.

Sosiaali- ja terveysministeriölle on lähetetty tiedoksi X:n vastaselitys.

VIII KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISU

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. X:n hallintoriitahakemus hylätään.

2. Suomen valtio määrätään korvaamaan vaatimukset enemmälti hyläten X:n oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa 1 000 eurolla ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa 600 eurolla.

IX KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

1. Pääasia

1.1 Keskeiset tosiseikat ja arvioinnin perusteet

Tapaturmavakuutuslain nojalla työtapaturman aiheuttamasta vammasta tai sairaudesta annetaan korvauksena muun ohella haittarahaa. Haittarahakorvaus suoritetaan laissa säädetyin perustein joko kertakaikkisena tai jatkuvana korvauksena.

Haittarahakorvauksen tarkoituksena on hyvittää työtapaturman seurauksia henkilön koko jäljellä olevan eliniän. Haittarahakorvauksen luonteesta johtuu, että oikeus korvaukseen ja korvauksen taso saattavat selvitä lopullisesti vasta pitkän ajan kuluttua korvauksen perusteena olevan työtapaturman tapahtumisesta.

X on työtapaturmassa 27.8.1991 vammautunut mies. Vakuutusoikeus on 18.10.2005 antamallaan päätöksellä todennut, että X:llä on kyseisen tapaturman johdosta oikeus haittarahaan. Vakuutusoikeuden päätöksen johdosta asianomainen vakuutusyhtiö on 16.12.2005 antamillaan päätöksillä myöntänyt X:lle haittarahan kertakaikkisena korvauksena ja sen korotuksena yhteensä 4 197,87 euroa.

Haittarahan kertakaikkinen korvaus on kansalliseen lainsäädäntöön perustuvien laskentaperusteiden nojalla laskettu siten, että laskennassa on otettu huomioon muun ohella miesten tilastollisesti naisia lyhyempi elinikä. Laskentaperusteista on johtunut, että X:lle suoritettu korvaus on ollut määrältään pienempi kuin saman ikäiselle ja muutoin vastaavassa tilanteessa olevalle naiselle suoritettava korvaus.

X on hakenut vakuutusyhtiön päätöksiin muutosta kansallisen lainsäädännön mukaisessa järjestyksessä vaatien muun ohella, että haittarahan kertakorvaus lasketaan samoin perustein kuin se on määritelty suoritettavaksi naiselle. Viimeisenä oikeusasteena asiassa toiminut vakuutusoikeus on 27.5.2008 antamallaan päätöksellä hylännyt X:n valituksen tämän perusteen osalta. Vakuutusoikeuden päätös on lainvoimainen.

Unionin tuomioistuin on korkeimman hallinto-oikeuden ennakkoratkaisupyynnön johdosta asiassa C-318/13 X antamassaan tuomiossa todennut, että pääasian kohteena olevan oikeudellisen ratkaisun on antanut vakuutusoikeus päätöksellään 27.5.2008 (tuomion 22 kohta). Unionin tuomioistuin on tähän ja haittarahan edellä mainittuun tarkoitukseen viitaten katsonut, että pääasian kohteena ei ole tilanne, jonka kaikki vaikutukset olisivat ilmenneet ennen Suomen liittymistä Euroopan unioniin (tuomion 23 kohta). Jäsenvaltion menettelyä tässä asiassa on näin ollen arvioitava unionin oikeuden perusteella.

1.2 Kysymyksenasettelu korkeimmassa hallinto-oikeudessa

X on sosiaali- ja terveysministeriölle 13.10.2008 osoittamassaan kirjeessä katsonut, että hänelle on syntynyt haittarahan kertakorvausta määrättäessä vahinkoa naisten ja miesten tasa-arvoista kohtelua koskevan unionin oikeuden virheellisen soveltamisen johdosta. X on vaatinut korvauksena vahingosta 278,89 euroa viivästyskorkoineen, mikä vastaa X:n saaman korvauksen sekä saman ikäiselle ja muutoin vastaavassa tilanteessa olevalle naiselle maksettavan korvauksen erotusta. Ministeriö on X:lle 27.5.2009 lähettämässään vastauksessa kieltäytynyt maksamasta korvausta.

X on Helsingin hallinto-oikeuteen 17.6.2009 saapuneessa hallintoriitahakemuksessaan vaatinut muun ohella, että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle edellä mainittu vahinko. Hallinto-oikeus on jättänyt hakemuksen tutkimatta. Korkein hallinto-oikeus on välipäätöksellään 28.11.2012 taltionumero 3320 (KHO 2012:104; täysistuntoratkaisu) kumonnut hallinto-oikeuden päätöksen ja asiaa hallinto-oikeudelle palauttamatta ottanut X:n hakemuksen välittömästi tutkittavaksi hallintoriita-asiana. Oikeussuojatie ei näin ollen ole enää ratkaistavana.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa tulee pääasian osalta ratkaistavaksi, onko Suomen valtio rikkonut unionin oikeudesta johtuvia velvollisuuksia sillä perusteella, että direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohta on ollut esteenä sellaiselle kansalliselle sääntelylle, jonka perusteella X:lle on suoritettu määrältään pienempi haittarahakorvaus kuin saman ikäiselle ja muutoin vastaavassa tilanteessa olevalle naiselle. Mikäli näin on, asiassa tulee ratkaistavaksi, täyttyvätkö unionin oikeuden rikkomiseen perustuvat jäsenvaltion korvausvastuun edellytykset.

Asiassa ei sen sijaan tule ratkaistavaksi, mikä vaikutus mahdollisella unionin oikeuden rikkomisella on niihin päätöksiin, joilla X:n oikeus haittarahaan ja haittarahan määrä on kansallisen lainsäädännön mukaisesti ratkaistu.

1.3 Sovellettavat ja muutoin huomioon otettavat oikeusohjeet

1.3.1 Direktiivi 79/7/ETY

Miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen asteittaisesta toteuttamisesta sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä annetun neuvoston direktiivin 79/7/ETY tarkoituksena on direktiivin 1 artiklan mukaan asteittain toteuttaa 3 artiklassa tarkoitetussa sosiaaliturvassa ja muussa sosiaalisessa suojelussa miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaate.

Direktiiviä sovelletaan sen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan lakisääteisiin järjestelmiin, jotka antavat turvaa muun ohella työtapaturmien varalta.

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan tasa-arvoisen kohtelun periaatteella tarkoitetaan, että minkäänlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää ei saa esiintyä välittömästi eikä välillisesti etenkään siviilisäädyn tai perheaseman perusteella eikä varsinkaan, kun on kysymyksessä:

– järjestelmien soveltamisala ja niiden piiriin pääsemisen edellytykset;

– velvollisuus osallistua rahoitukseen ja maksuosuuksien laskentaperusteet; tai

– etuuksien, aviopuolisosta ja huollettavista johtuvat lisät mukaan lukien, laskentaperusteet sekä etuuksiin olevan oikeuden kestoa ja jatkumista koskevat edellytykset.

Direktiivin 5 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kaikki tasa-arvoisen kohtelun periaatteen vastaiset lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset kumotaan.

1.3.2 Sukupuolten tasa-arvoista kohtelua koskevat eräät muut direktiivit

Miesten ja naisten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta tavaroiden ja palvelujen saatavuuden ja tarjonnan alalla annetun neuvoston direktiivin 2004/113/EY tarkoituksena on direktiivin 1 artiklan mukaan säätää puitteista sukupuoleen perustuvan syrjinnän torjumiseksi tavaroiden ja palveluiden saatavuuden ja tarjonnan alalla.

Direktiivin 5 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikissa viimeistään 21.12.2007 jälkeen tehdyissä uusissa sopimuksissa sukupuolen käyttäminen vakuutuspalveluja ja niihin liittyviä rahoituspalveluja koskevien maksujen ja etuuksien laskennassa ei johda eroihin yksilöiden maksuissa ja etuuksissa.

Direktiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat 1 kohdasta huolimatta ennen 21.12.2007 päättää sallia suhteelliset erot yksilöiden maksuissa ja etuuksissa, jos sukupuolen käyttäminen on määräävä tekijä asiaankuuluvien ja tarkkojen vakuutusmatemaattisten tietojen ja tilastotietojen perusteella tehtävässä riskinarvioinnissa. Kyseisten jäsenvaltioiden on ilmoitettava asiasta komissiolle ja varmistettava, että tarkat tiedot sukupuolen käytöstä määräävänä vakuutusmatemaattisena tekijänä kootaan, julkaistaan ja saatetaan säännöllisesti ajan tasalle. Näiden jäsenvaltioiden on tarkasteltava päätöstään uudelleen viiden vuoden kuluttua artiklasta tarkemmin ilmenevin tavoin.

Direktiivin johdanto-osan 18 perustelukappaleessa on todettu, että sukupuoleen perustuvien vakuutusmatemaattisten tekijöiden käyttö on yleistä vakuutuspalvelujen ja muiden niihin liittyvien rahoituspalvelujen tarjoamisessa. Jotta voitaisiin taata miesten ja naisten välinen tasa-arvo, sukupuolen käyttäminen vakuutusmatemaattisena tekijänä ei saisi johtaa eroihin yksilöiden maksuissa ja etuuksissa. Jotta vältettäisiin markkinoiden äkilliset muutokset, tämän säännön täytäntöönpanoa olisi sovellettava vain uusiin sopimuksiin, jotka tehdään sen jälkeen, kun tämä direktiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Unionin tuomioistuin on asiassa C-236/09 Test-Achats antamassaan tuomiossa (EU:C:2011:100) todennut direktiivin 2004/113/EY 5 artiklan 2 kohdan olevan pätemätön 21.12.2012 lukien.

Miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/54/EY tarkoituksena on direktiivin 1 artiklan mukaan taata miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpano työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa.

Direktiivin 5 artiklan mukaan minkäänlaista välitöntä tai välillistä sukupuoleen perustuvaa syrjintää ei saa esiintyä ammatillisissa sosiaaliturvajärjestelmissä eikä varsinkaan, jos kysymyksessä ovat muun ohella etuuksien laskentaperusteet taikka etuuksiin olevan oikeuden kestoa ja jatkumista koskevat edellytykset.

Direktiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaan tasa-arvoisen kohtelun periaatteen vastaisiin säännöksiin kuuluvat muun ohella ne, jotka välittömästi tai välillisesti perustuvat sukupuoleen ja joilla:

– asetetaan eri sukupuolille erilaiset etuuksien myöntämistä tai rajoittamista koskevat ehdot (e alakohta); tai

– asetetaan erilaiset tasot etuuksille muissa kuin sellaisissa tapauksissa, joissa on tarpeen ottaa huomioon sukupuolen mukaan erilaiset vakuutusmatemaattiset tekijät maksuperusteisissa järjestelmissä; rahastoivissa etuusperusteisissa järjestelmissä tietyt osat voivat olla erisuuruisia, jolloin summien erot johtuvat sukupuolten mukaan erilaisten vakuutusmatemaattisten perusteiden käytöstä aikana, jolloin järjestelmän rahastointi on toteutettu (h alakohta).

1.3.3 Unionin tuomioistuimen tuomio tässä asiassa

Unionin tuomioistuin on asiassa C-318/13 X antamassaan tuomiossa (3.9.2014) lausunut korkeimman hallinto-oikeuden tässä asiassa tekemän ennakkoratkaisupyynnön johdosta siten kuin korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen VI jaksosta ilmenee.

1.3.4 Unionin tuomioistuimen muu oikeuskäytäntö

Jäsenvaltion korvausvastuusta unionin oikeuden rikkomisesta ei ole jäsenvaltioita velvoittavasti määrätty unionin perussopimuksissa tai säädetty unionin lainsäädännössä. Jäsenvaltion korvausvastuu perustuu unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön.

Unionin tuomioistuin on yhdistetyissä asioissa C-6/90 ja C-9/90 Francovich antamassaan tuomiossa (EU:C:1991:428) katsonut, että periaate, jonka mukaan jäsenvaltio vastaa yhteisön oikeutta rikkomalla yksityisille aiheuttamastaan vahingosta, on erottamaton osa perustamissopimuksella luotua järjestelmää (tuomion 35 kohta). Unionin tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa C-46/93 ja C-48/93 Brasserie du Pêcheur antaman tuomion (EU:C:1996:79) mukaan kyseinen periaate soveltuu kaikkiin tapauksiin, joissa jäsenvaltio on rikkonut yhteisön oikeutta, riippumatta siitä, mikä jäsenvaltion toimielin on toiminnallaan tai laiminlyönnillään jättänyt noudattamatta jäsenyysvelvoitteita (tuomion 32 kohta). Korvausvastuu voi johtua myös jäsenvaltion lainsäätäjän laiminlyönnistä (tuomion 33–35 kohta).

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella jäsenvaltion korvausvastuun syntymisen edellytyksenä on ensinnä, että rikotun oikeusnormin tarkoituksena on antaa oikeuksia yksityisille, toiseksi rikkomisen tulee olla riittävän ilmeinen ja kolmanneksi henkilöille, joiden oikeuksia on loukattu, aiheutuneen vahingon tulee olla välittömässä syy-yhteydessä valtion velvoitteen laiminlyöntiin (esimerkiksi edellä mainittu asia C-46/93 ym. Brasserie du Pêcheur, 51 kohta, ja asia C-424/97 Haim, EU:C:2000:357, 36 kohta). Unionin tuomioistuimen mukaan nämä edellytykset ovat välttämättömiä ja riittäviä edellytyksiä, jotta yksityisille voisi syntyä oikeus saada korvausta, sulkematta kuitenkaan pois sitä mahdollisuutta, että jäsenvaltion vastuu voi syntyä kansallisen oikeuden väljempien edellytysten perusteella (edellä mainittu asia C-46/93 ym. Brasserie du Pêcheur, 66 kohta, ja asia C-224/01 Köbler, EU:C:2003:513, 57 kohta).

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella unionin oikeuden rikkominen on riittävän ilmeistä silloin, kun jäsenvaltio on lainsäädäntövaltaa käyttäessään selvästi ja vakavasti ylittänyt sen toimivallan käytön rajat (esimerkiksi edellä mainittu asia C-46/93 ym. Brasserie du Pêcheur, 55 kohta, ja asia C-424/97 Haim, 38 kohta, sekä asia C-392/93 British Telecommunications, EU:C:1996:131, 42 kohta). Rikkomisen voidaan sinällään katsoa olevan riittävän ilmeistä silloin, kun jäsenvaltio oli yhteisön oikeutta rikkoessaan tilanteessa, jossa sen harkintavalta oli oleellisesti vähentynyt tai jopa olematon (esimerkiksi asia C-5/94 Hedley Lomas, EU:C:1996:205, 28 kohta, ja asia C-127/95 Norbrook Laboratories, EU:C:1998:151, 109 kohta).

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella seikkoja, joita kansallinen tuomioistuin voi ottaa huomioon rikkomisen riittävää ilmeisyyttä arvioidessaan, ovat muun ohella rikotun oikeusnormin selkeys ja täsmällisyys, rikotussa oikeusnormissa kansallisille tai unionin toimielimille annetun harkintavallan laajuus, laiminlyönnin tai vahinkoa aiheuttaneen teon tahallisuus tai tahattomuus, mahdollisen oikeudellisen erehdyksen anteeksiannettavuus tai anteeksiantamattomuus ja se seikka, onko unionin toimielimen toiminta voinut vaikuttaa kansallisten toimenpiteiden tai menettelyjen laiminlyöntiin, toteuttamiseen tai ylläpitämiseen unionin oikeuden vastaisesti (esimerkiksi asia C-318/13 X, 42 kohta, edellä mainittu asia C-46/93 ym. Brasserie du Pêcheur, 56 kohta, ja asia C-424/97 Haim, 43 kohta, sekä asia C-524/04 Test Claimants in the Thin Cap Group Litigation, EU:C:2007:161, 119 kohta).

Oikeus saada korvausta perustuu edellä mainittujen edellytysten täyttyessä suoraan unionin oikeuteen. Velvollisuudelle korvata yksityisille aiheutuneet vahingot ei saa asettaa tuottamukseen perustuvia lisäedellytyksiä, jotka ovat ankarampia kuin yhteisön oikeuden mukainen riittävän ilmeisen rikkomisen edellytys (esimerkiksi edellä mainittu asia C-46/93 ym. Brasserie du Pêcheur, 79 kohta, ja asia C-424/97 Haim, 39 kohta).

Unionin tuomioistuimen mukaan niiden edellytysten soveltaminen, joilla voidaan selvittää jäsenvaltioiden vastuu yksityisille unionin oikeuden rikkomisesta aiheutuneista vahingoista, on lähtökohtaisesti kansallisten tuomioistuinten tehtävänä unionin tuomioistuimen tätä soveltamista varten antamien suuntaviivojen mukaisesti (esimerkiksi edellä mainittu asia C-318/13 X, 43 kohta, sekä asia C-446/04 Test Claimants in the FII Group Litigation, EU:C:2006:774, 210 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

1.3.5 Kansallinen oikeus

1.3.5.1 Haittarahan laskentaperusteisiin tässä asiassa sovelletut säännökset

Tapaturmavakuutuslain (608/1948) 14 §:n 1 momentin 1 kohdan (192/1987) mukaan työtapaturman aiheuttamasta vammasta tai sairaudesta annetaan korvauksena muun ohella haittarahaa.

Tapaturmavakuutuslain 18 b §:n (1642/1992) 1 momentissa säädetyin perustein haittarahakorvaus suoritetaan joko kertakaikkisena tai jatkuvana. Pykälän 3 momentin mukaan kertakorvaus lasketaan haittarahan pääoma-arvoa vastaavaksi pääomaksi työntekijän ikä huomioon ottaen sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien perusteiden mukaan. Sosiaali- ja terveysministeriö antaa tarvittaessa tarkemmat määräykset haittarahan kertakorvauksen laskemisesta.

Tapaturmavakuutuslain edellä mainitussa 18 b §:n 3 momentissa ei nimenomaisesti säädetty siitä, että naisten ja miesten haittaraha on määrältään erilainen. Tämä seikka johtui kuitenkin sosiaali- ja terveysministeriön 30.12.1982 antamasta päätöksestä (1662/453/82), jonka kertakorvauksen laskuperusteita koskevassa kohdassa käytetään miehille ja naisille erilaista kuolleisuuskerrointa. Sosiaali- ja terveysministeriön päätöstä ei ole julkaistu säädöskokoelmassa.

1.3.5.2 Haittarahan laskentaperusteita koskevien säännösten eräät myöhemmät muutokset

Tapaturmavakuutuslain muuttamisesta annetulla lailla 1639/2009 muun ohella haittarahan kertakorvauksen laskentaperusteita koskevat säännökset on siirretty lain 18 b §:stä (1642/1992) uuteen 18 e §:ään. Laki 1639/2009 on tullut voimaan 1.1.2010. Ennen lain voimaantuloa sattuneisiin tapaturmiin sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.

Tapaturmavakuutuslain 18 e §:n (1639/2009) 3 momentin mukaan kertakorvaus lasketaan haittarahan pääoma-arvoa vastaavaksi pääomaksi huomioon ottaen työntekijän tilastollisin perustein arvioitu keskimääräinen jäljellä oleva elinikä tapaturman sattuessa. Pääoma-arvon laskentaperusteena käytetään julkisten tilastojen perusteella tehtyä arviota kuhunkin ikä- ja syntymävuosiluokkaan kuuluvien miesten ja naisten odotettavissa olevasta jäljellä olevasta eliniästä.

Tapaturmavakuutuslain 18 e §:n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 224/2009 vp) on kyseisen pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu muun ohella seuraavaa:

"Työntekijän tilastollinen jäljellä oleva elinikä vaikuttaa korvausvastuun arviointiin. Naisten ja miesten ikäkertoimet kertakorvausta laskettaessa ovat erilaiset, koska naiset tilastollisesti todettuna keskimäärin elävät selvästi miehiä pidempään. (---)

Euroopan neuvoston ja parlamentin viimeksi antamissa miesten ja naisten yhdenvertaista kohtelua koskevissa direktiiveissä 2006/54/EY ja 2004/113/EY on hyväksytty, että sukupuolta voidaan perussopimuksissa taattuja perusvapauksia ja muita perustavaa laatua olevia periaatteita loukkaamatta käyttää maksujen ja etuuksien perusteena silloin, kun sukupuoli vaikuttaa vakuutusmatemaattisesti vakuutettavan riskin arviointiin. Vaikka direktiivit eivät nimenomaisesti koske lakisääteisiä sosiaaliturvajärjestelmiä, voidaan direktiiveissä hyväksyttyä sukupuolten erilaista kohtelua koskevaa sääntelyä yleisesti hyväksyttävänä periaatteena soveltaa myös lakisääteisissä sosiaaliturvajärjestelmissä silloin, kun sukupuoli vaikuttaa vakuutusmatemaattisesti korvausvastuun arviointiin."

Edellä mainittua hallituksen esitystä koskevasta sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnöstä (StVM 55/2009 vp) ilmenee, että kysymystä mahdollisuudesta sitoa haittaraha naisten ja miesten erilaiseen elinikäennusteeseen on pidetty jossain määrin tulkinnanvaraisena. Mietinnössä on todettu, että jäljellä olevaan elinikään vaikuttavat sukupuolen sijasta merkittävästi monet muut, muun ohella sosioekonomiset tekijät. Mietinnön mukaan sukupuolineutraalien laskentaperusteiden voidaan katsoa soveltuvan muutoinkin paremmin lakisääteisen sosiaalivakuutuksen luonteeseen ja sukupuoleen perustuvista laskentaperusteista olisi ajan oloon hyvä luopua.

1.4 Unionin oikeuden rikkominen

Unionin tuomioistuin on asiassa C-318/13 antamassaan tuomiossa todennut korkeimman hallinto-oikeuden ennakkoratkaisupyynnön johdosta, että direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohdan on tulkittava olevan esteenä sellaiselle kansalliselle sääntelylle, jonka perusteella työtapaturman johdosta suoritettavan lakisääteisen sosiaalietuuden vakuutusmatemaattisena laskentaperusteena käytetään naisten ja miesten erilaisia elinajanodotteita, kun tällaista perustetta käyttäen miehelle suoritettava etuuden kertakorvaus muodostuu pienemmäksi kuin saman ikäisen ja vastaavassa tilanteessa olevan naisen saama korvaus.

X:lle suoritettu haittarahan kertakaikkinen korvaus on kansalliseen lainsäädäntöön perustuvien laskentaperusteiden nojalla laskettu siten, että laskennassa on otettu huomioon muun ohella miesten tilastollisesti naisia lyhyempi elinikä. Laskentaperusteista on johtunut, että X:lle suoritettu korvaus on ollut määrältään pienempi kuin saman ikäiselle ja muutoin vastaavassa tilanteessa olevalle naiselle suoritettava korvaus.

Kun unionin oikeus on unionin tuomioistuimen asiassa C-318/13 antamasta tuomiosta ilmenevin tavoin ollut esteenä tällaiselle kansalliselle sääntelylle, valtio on X:lle suoritettuun haittarahan kertakaikkiseen korvaukseen sovellettujen laskentaperusteiden johdosta rikkonut unionin oikeudesta johtuvia velvollisuuksia. Asiassa tulee tämän vuoksi ratkaistavaksi, täyttyvätkö unionin oikeuden rikkomiseen perustuvat jäsenvaltion korvausvastuun edellytykset.

1.5 Jäsenvaltion korvausvastuun edellytykset

1.5.1 Arvioinnin perusteet

Unionin tuomioistuimen edellä viitatun oikeuskäytännön perusteella jäsenvaltion korvausvastuu unionin oikeuden rikkomisesta syntyy, kun kolme kumulatiivista edellytystä täyttyy. Ensinnä rikotun oikeusnormin tarkoituksena tulee olla oikeuksien antaminen yksityiselle, toiseksi rikkomisen tulee olla riittävän ilmeinen ja kolmanneksi henkilölle, jonka oikeuksia on loukattu, aiheutuneen vahingon tulee olla välittömässä syy-yhteydessä valtion velvoitteen laiminlyöntiin.

Oikeus saada korvausta unionin oikeuden rikkomisesta perustuu edellä mainittujen edellytysten täyttyessä suoraan unionin oikeuteen. Valtion korvausvelvollisuudelle ei saa asettaa tuottamukseen perustuvia lisäedellytyksiä, jotka ovat ankarampia kuin unionin oikeuden mukainen riittävän ilmeisen rikkomisen edellytys.

Jäsenvaltion korvausvastuun syntymisen aineelliset edellytykset perustuvat unionin tuomioistuimen edellä kuvattuun oikeuskäytäntöön. Jäsenvaltion korvausvastuuta arvioidaan menettelyllisesti hallintoriita-asiana käsiteltävässä asiassa näiden aineellisten edellytysten mukaisesti.

1.5.2 Oikeuksien antaminen yksityisille

X:n korvausvaatimuksen perusteena on direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohdan edellä todettu rikkominen. Direktiivin 79/7/ETY mainitun säännöksen mukaan tasa-arvoisen kohtelun periaatteella tarkoitetaan, että minkäänlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää ei saa esiintyä välittömästi eikä välillisesti etenkään siviilisäädyn tai perheaseman perusteella eikä varsinkaan, kun kysymyksessä ovat muun ohella etuuksien laskentaperusteet sekä etuuksiin olevan oikeuden kestoa ja jatkumista koskevat edellytykset.

Direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohdan tarkoituksena on oikeuksien antaminen yksityisille. Unionin oikeuden rikkomiseen perustuvan jäsenvaltion korvausvastuun tätä koskeva edellytys näin ollen täyttyy.

1.5.3 Valtion menettelyn ja vahingon välinen syy-yhteys

Direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohta on edellä todetuin tavoin ollut esteenä sellaiselle kansalliselle sääntelylle, johon perustuvista laskentaperusteista on johtunut, että X:lle suoritettu haittarahan kertakaikkinen korvaus on ollut määrältään pienempi kuin saman ikäiselle ja muutoin vastaavassa tilanteessa olevalle naiselle suoritettava korvaus. Unionin oikeudesta johtuu, että X:lle olisi tullut suorittaa määrältään suurempi, saman ikäiselle ja muutoin vastaavassa tilanteessa olevalle naiselle suoritettavaa korvausta määrältään vastaava korvaus.

X:lle syntynyt vahinko on siten välittömässä syy-yhteydessä valtion velvoitteen laiminlyöntiin. Unionin oikeuden rikkomiseen perustuvan jäsenvaltion korvausvastuun tätä koskeva edellytys näin ollen täyttyy.

1.5.4 Unionin oikeuden rikkomisen riittävä ilmeisyys

Jäsenvaltion korvausvastuu unionin oikeuden rikkomisesta edellyttää edellä todetun lisäksi, että unionin oikeuden rikkominen on riittävän ilmeinen. Rikkomisen riittävää ilmeisyyttä arvioitaessa on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella otettava huomioon kaikki nyt kysymyksessä olevalle tilanteelle ominaiset seikat.

Unionin tuomioistuimen edellä viitatun oikeuskäytännön perusteella huomioon voidaan ottaa muun ohella rikotun oikeusnormin selkeys ja täsmällisyys, rikotussa oikeusnormissa kansallisille tai unionin toimielimille annetun harkintavallan laajuus sekä laiminlyönnin tai vahinkoa aiheuttaneen teon tahallisuus tai tahattomuus. Edelleen huomioon voidaan ottaa mahdollisen oikeudellisen erehdyksen anteeksiannettavuus tai anteeksiantamattomuus ja se seikka, onko unionin toimielimen toiminta voinut vaikuttaa kansallisten toimenpiteiden tai menettelyjen laiminlyöntiin, toteuttamiseen tai ylläpitämiseen unionin oikeuden vastaisesti.

Direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohdan mukaan tasa-arvoisen kohtelun periaatteella tarkoitetaan, että minkäänlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää ei saa esiintyä välittömästi eikä välillisesti etenkään siviilisäädyn tai perheaseman perusteella eikä varsinkaan, kun kysymyksessä ovat muun ohella etuuksien laskentaperusteet sekä etuuksiin olevan oikeuden kestoa ja jatkumista koskevat edellytykset. Direktiivin 5 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kaikki tasa-arvoisen kohtelun periaatteen vastaiset lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset kumotaan.

Direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohdan mukainen sukupuolten tasa-arvoisen kohtelun periaate on sisällöltään selvä ja täsmällinen. Direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa sekä 7 artiklan 1 kohdan alakohdissa on nimenomaisesti säädetty tähän periaatteeseen eräitä poikkeuksia, joista ei kuitenkaan ole esillä olevassa asiassa kysymys. Direktiivissä ei ole säädetty mahdollisuudesta poiketa sukupuolten tasa-arvoisen kohtelun periaatteesta sillä perusteella, että eri sukupuoliin saattaa olla vakuutusmatemaattisin perustein liitettävissä erilaisia odotuksia jäljellä olevasta eliniästä. Direktiivistä ei ilmene, että jäsenvaltioille olisi tarkoitettu jättää itsenäistä harkintavaltaa periaatteesta poikkeamiseen.

Esillä olevassa asiassa kansalliseen lainsäädäntöön perustuvista haittarahan laskentaperusteista on johtunut, että X:lle suoritettu haittarahan kertakaikkinen korvaus on ollut määrältään pienempi kuin saman ikäiselle ja muutoin vastaavassa tilanteessa olevalle naiselle suoritettava korvaus. Kansallinen lainsäädäntö on johtanut korvauksen laskennassa direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohdan selvän ja täsmällisen säännöksen vastaiseen lopputulokseen tilanteessa, jossa jäsenvaltiolla ei ole ollut direktiiviin perustuvaa harkintavaltaa. Nämä seikat puoltavat sitä, että direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohdan rikkominen on ollut unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla riittävän ilmeinen.

Unionin tuomioistuimen asiassa C-318/13 korkeimman hallinto-oikeuden ennakkoratkaisupyynnön johdosta antaman tuomion mukaan esillä olevassa asiassa on kuitenkin todettava kolme seikkaa, jotka on otettava huomioon, jotta voidaan vastata kysymykseen siitä, onko kysymyksessä olevia kansallisen oikeuden säännöksiä pidettävä direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohdan riittävän ilmeisenä rikkomisena (tuomion 45 kohta).

Ensiksi on otettava huomioon, että unionin tuomioistuin ei ennen kyseistä tuomiota ole antanut tuomiota direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohdassa ilmaistun tasa-arvoisen kohtelun periaatteen ulottuvuudesta ja sen tulkinnasta ja että X:ää koskeva unionin oikeuden rikkominen konkretisoitui vasta vakuutusoikeuden lopullisella päätöksellä vuonna 2008 (tuomion 46 kohta). Unionin tuomioistuin ei ennen asiassa C-318/13 antamaansa tuomiota ollut ratkaissut kysymystä siitä, onko lainmukaista ottaa huomioon sukupuolen mukaan keskimääräiseen elinajanodotteeseen perustuva tekijä määritettäessä lakisääteisen sosiaaliturvajärjestelmän nojalla maksettavaa ja direktiivin 79/7/ETY soveltamisalaan kuuluvaa etuutta (tuomion 51 kohta).

Toiseksi on otettava huomioon, että nyt kysymyksessä olevaan Suomen lainsäädäntöön tai mihinkään muuhun kansalliseen lainsäädäntöön ei ole tähän mennessä kohdistettu SEUT 258 artiklan nojalla jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa kannetta direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohdan rikkomisesta (tuomion 47 kohta).

Kolmanneksi on otettava huomioon unionin lainsäätäjän jäsenvaltioille antama mahdollisuus, joka ilmenee direktiivin 2004/113/EY 5 artiklan 2 kohdasta ja direktiivin 2006/54/EY 9 artiklan 1 kohdan h alakohdasta. Edelleen on huomioon otettava se, että unionin tuomioistuin on asiassa C-236/09 antamassaan tuomiossa 1.3.2011 katsonut, että mainituista säännöksistä ensimmäinen on pätemätön, koska se on miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen vastainen (tuomion 48–51 kohta).

Vuonna 1978 annetun direktiivin 79/7/ETY jälkeen annetuissa direktiiveissä 2004/113/EY ja 2006/54/EY on tietyin edellytyksin hyväksytty sukupuoleen perustuvien vakuutusmatemaattisten tekijöiden huomioon ottaminen näissä direktiiveissä tarkoitettujen etuuksien laskennassa. Direktiivit 2004/113/EY ja 2006/54/EY eivät koske tapaturmavakuutuslaissa tarkoitettua haittarahaa, mutta niissä tarkoitetuissa vakuutusmatemaattisissa tekijöissä on kysymys asiallisesti samankaltaisista seikoista, jotka ovat johtaneet haittarahan kertakorvauksen määrittelemiseen tapaturmavakuutuslainsäädännössä eri sukupuolille eri suuruisena.

Direktiivi 2004/113/EY on annettu 13.12.2004 ja direktiivi 2006/54/EY on annettu 5.7.2006. X:n oikeus haittarahaan on todettu vakuutusoikeuden päätöksellä 18.10.2005 ja X:n vaatimus siitä, että hänelle maksettava korvaus lasketaan samoin perustein kuin se on määritelty suoritettavaksi naiselle, on lainvoimaisesti hylätty vakuutusoikeuden päätöksellä 27.5.2008.

Tapaturmavakuutuslakiin on sisällytetty tässä asiassa sovellettuja haittarahan laskentaperusteita nyt merkityksellisin osin asiallisesti vastaavat säännökset lailla 1639/2009, joka on tullut voimaan 1.1.2010. Lain edellä mainituista esitöistä (HE 224/2009 vp) ilmenevin tavoin lakia säädettäessä on erityisesti direktiivien 2004/113/EY ja 2006/54/EY perusteella arvioitu, että sukupuoleen perustuvien vakuutusmatemaattisten tekijöiden huomioon ottaminen on mahdollista myös lakisääteisen sosiaaliturvan alalla. Lain esitöistä (StVM 55/2009 vp) ilmenee toisaalta myös oikeudellinen epävarmuus mahdollisuudesta sitoa haittaraha naisten ja miesten erilaiseen elinikäennusteeseen. Sama epävarmuus oli tuotu esille jo aiemmin, kun vakuutusyhtiölakia ja eräitä muita lakeja oli muutettu direktiivin 2004/113/EY 5 artiklan 2 kohdan mukaisen poikkeuksen käyttöön ottamiseksi (TyVM 2/2007 vp).

Tapaturmavakuutuslain edellä mainittu muutos on tehty vasta sen jälkeen, kun X:n vaatimus haittarahakorvauksensa laskemisesta samoin perustein kuin se on määritelty suoritettavaksi naiselle on lainvoimaisesti hylätty. Muutoksen perustelut kuitenkin osoittavat, että direktiiveissä 2004/113/EY ja 2006/54/EY säädetty mahdollisuus sukupuoleen perustuvien vakuutusmatemaattisten tekijöiden huomioon ottamiseen on tosiasiassa vaikuttanut kansallisen lainsäätäjän käsitykseen myös haittarahaa koskevan kansallisen lainsäädännön unionin oikeuden mukaisuudesta.

Unionin tuomioistuin on sittemmin asiassa C-236/09 Test-Achats antamassaan tuomiossa todennut direktiivin 2004/113/EY 5 artiklan 2 kohdan olevan vastoin direktiivillä tavoiteltavaa miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun päämäärää ja katsonut, että se ei ole yhteensopiva unionin perusoikeuskirjan 21 ja 23 artiklan kanssa. Unionin tuomioistuin on todennut kyseisen säännöksen olevan pätemätön 21.12.2012 lukien.

Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-236/09 on annettu 1.3.2011 ja näin ollen vasta sen jälkeen, kun X:n vaatimus haittarahakorvauksensa laskemisesta samoin perustein kuin se on määritelty suoritettavaksi naiselle on vakuutusoikeuden päätöksellä 27.5.2008 hylätty. Asiassa C-236/09 annettu tuomio ei tähän ja muutoin edellä todettuun nähden sellaisenaan osoita, että unionin oikeuden rikkominen esillä olevassa asiassa olisi ollut jäsenvaltion korvausvastuun perustavalla tavalla riittävän ilmeistä.

Unionin tuomioistuimen asiassa C-318/13 antaman tuomion perusteella unionin oikeuden rikkomisen ilmeisyyttä tässä asiassa arvioitaessa on edellä todetuin tavoin otettava huomioon, että Euroopan komissio ei ollut kohdistanut nyt kysymyksessä olevaan kansalliseen lainsäädäntöön SEUT 258 artiklassa tarkoitettua kannetta direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohdan rikkomisesta. Tämä on ollut omiaan vaikuttamaan kansallisen lainsäädännön toteuttamiseen ja ylläpitämiseen unionin oikeuden vastaisesti.

Edellä kuvatuissa olosuhteissa unionin oikeuden nyt kysymyksessä olevaa, kansallisesta sääntelystä johtunutta rikkomista ei voida pitää unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla tahallisena eikä sen voida katsoa perustuvan anteeksiantamattomaan oikeudelliseen erehdykseen. Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon unionin toimielimen toiminnan vaikutuksesta edellä lausuttu, unionin oikeuden rikkomista ei asiaa kokonaisuutena arvioiden voida pitää unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla riittävän ilmeisenä.

Unionin oikeuden rikkomiseen perustuvan jäsenvaltion korvausvastuun nyt kysymyksessä oleva edellytys ei näin ollen täyty.

1.6 Johtopäätökset ja pääasian lopputulos

Direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohta on ollut esteenä sellaiselle kansalliselle sääntelylle, johon perustuvista laskentaperusteista on johtunut, että X:lle suoritettu haittarahan kertakaikkinen korvaus on ollut määrältään pienempi kuin saman ikäiselle ja muutoin vastaavassa tilanteessa olevalle naiselle suoritettava korvaus.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella jäsenvaltion korvausvastuu unionin oikeuden rikkomisesta edellyttää kolmen kumulatiivisen edellytyksen täyttymistä. Kun yksi edellytyksistä ei tässä asiassa täyty, Suomen valtio ei ole X:ään nähden korvausvastuussa unionin oikeuden edellä todetusta rikkomisesta. X:n vaatimus valtion velvoittamisesta korvaamaan unionin oikeuden rikkomisen hänelle aiheuttama vahinko on tämän vuoksi hylättävä.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä tässä pykälässä säädetään asianosaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen.

Pykälän 2 momentin mukaan harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

X:n valtioon kohdistaman korvausvaatimuksen perusteena on ollut unionin oikeuden rikkominen. Asiassa on tullut tältä osin ratkaistavaksi, onko valtio rikkonut unionin oikeudesta johtuvia velvollisuuksia ja, mikäli näin on, täyttyvätkö unionin oikeuden rikkomiseen perustuvat jäsenvaltion korvausvastuun edellytykset.

Asia on ollut oikeudellisesti tulkinnanvarainen molempien X:n korvausvaatimuksen ratkaisemisen kannalta olennaisten kysymysten osalta. Kysymys unionin oikeuden tulkinnasta on tulkinnanvaraisessa tilanteessa tullut saattaa SEUT 267 artiklan mukaisesti unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Unionin tuomioistuimen asiassa C-318/13 antaman tuomion mukaan direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohta on ollut esteenä sellaiselle kansalliselle sääntelylle, johon perustuvista laskentaperusteista on johtunut, että X:lle suoritettu haittarahan kertakaikkinen korvaus on ollut määrältään pienempi kuin saman ikäiselle ja muutoin vastaavassa tilanteessa olevalle naiselle suoritettava korvaus. Oikeudenkäynnin on tähän nähden katsottava johtuneen hallintolainkäyttölain 74 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla viranomaisen virheestä.

Unionin oikeuden rikkomiseen perustuvan jäsenvaltion korvausvastuun edellytykset ovat edellä jaksoissa 1.5.2 ja 1.5.3 tarkoitettujen edellytysten osalta täyttyneet. X:n korvausvaatimus on kuitenkin hylätty, kun jaksossa 1.5.4 tarkoitettu edellytys unionin oikeuden rikkomisen riittävästä ilmeisyydestä ei ole täyttynyt.

Näissä olosuhteissa olisi pääasian lopputuloksesta huolimatta hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuutonta, jos X joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa, siltä osin kuin viimeksi mainittuja kuluja ei korvata oikeusapulain nojalla, kokonaan vahinkonaan. Suomen valtio on tämän vuoksi X:n vaatimukset enemmälti hyläten määrättävä korvaamaan X:n oikeudenkäyntikulut edellä ratkaisuosasta ilmenevällä, asian laatuun ja laajuuteen sekä oikeudenkäynnin ja siihen valmistautumisen edellyttämiin tarpeellisiin toimenpiteisiin nähden kohtuulliseksi arvioidulla tavalla.

Oikeusapu

Avustajan palkkion vahvistaminen

X:lle on myönnetty oikeusapua 3.11.2011 lukien 20 prosentin omavastuuosuudella enintään 80 tunniksi. Korkein hallinto-oikeus on välipäätöksellään 23.4.2014 taltionumero 1395 jatkanut X:lle myönnetyn oikeusavun antamista siten, että oikeusapu kattaa avustajan toimenpiteet enintään 110 tunnilta.

X:n avustajaksi on määrätty asianajaja Kai Kuusi, joka on vaatinut palkkiota ja kulujen korvausta yhteensä 14 327,27 euroa. Palkkiota on vaadittu yhteensä 106 tunnin ajankäytön perusteella.

Oikeusapulain 17 §:n 1 momentin mukaan yksityiselle avustajalle vahvistetaan kohtuullinen palkkio tarpeellisista toimenpiteistä niihin käytetyn ajan perusteella ja välttämättömästä matkustamisesta johtuvasta ajanhukasta sekä korvaus kuluista.

Oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 4 §:n 1 momentin mukaan valmistautumisesta palkkio maksetaan sen ajankäytön perusteella, jota voidaan pitää asian laatuun ja laajuuteen sekä suoritettuihin toimenpiteisiin nähden hyväksyttävänä. Asetuksen 5 §:n 2 momentin mukaan palkkiota matka-ajalta ei yhdessä asiassa makseta ilman erityistä syytä enempää kuin kahdeksalta tunnilta.

Unionin tuomioistuimen käsittelyn osalta avustaja on vaatinut palkkiota yhteensä 43,5 tunnilta (matka-ajat mukaan lukien yhteensä 55,5 tunnilta). Palkkiota on vaadittu muun ohella 17,5 tunnin perusteella unionin tuomioistuimelle esitettyjen kirjallisten huomautusten valmistelusta sekä 20 tunnin perusteella unionin tuomioistuimen suulliseen käsittelyyn valmistautumisesta ja eräistä siihen liittyvistä järjestelyistä.

Avustajan ajankäyttö unionin tuomioistuimessa vastaa ilman matka-aikojen osuutta yli 40 prosenttia avustajan ajankäytöstä koko asiassa. Harvoin tapahtuva avustaminen unionin tuomioistuimessa edellyttää sinänsä avustajalta tavanomaista enemmän perehtymistä ja valmistautumista, mikä on otettava palkkion vahvistamisessa huomioon. Palkkiovaatimuksen perusteeksi edellä mainituin osin esitetty ajankäyttö on tästä huolimatta asian laatuun ja laajuuteen sekä suoritettuihin tarpeellisiin toimenpiteisiin nähden liiallinen, kun otetaan erityisesti huomioon X:n avustajan unionin tuomioistuimelle esittämien huomautusten laajuus sekä se, että avustaja on joutunut jo asiaa korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsiteltäessä valmistautumaan asiallisesti pitkälti samojen kysymysten käsittelyyn. Huomautusten valmistelun osalta hyväksyttävänä ajankäyttönä voidaan pitää 10 tuntia sekä unionin tuomioistuimen suulliseen käsittelyyn valmistautumisen ja järjestelyjen osalta 15 tuntia.

Muilta osin avustajan palkkiovaatimuksen perusteena olevaa ajankäyttöä voidaan pitää asian laatuun ja laajuuteen sekä suoritettuihin tarpeellisiin toimenpiteisiin nähden hyväksyttävänä. Näiltä osin palkkio on maksettava vaatimuksen mukaisesti.

Unionin tuomioistuin on järjestänyt Luxemburgissa suullisen käsittelyn, jossa X:n edustaminen on ollut tarpeen. Avustajan matka-ajan osalta yhteensä 12 tunnin perusteella (kuusi tuntia / suunta) vaatima palkkio vastaa saadun selvityksen perusteella todellista matka-aikaa. Matka-ajan osalta palkkion maksamiselle yli kahdeksalta tunnilta on oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityinen syy.

Avustajalle on aiheutunut unionin tuomioistuimen suulliseen käsittelyyn osallistumisesta matka- ja majoituskuluja. Näistä ja muista avustajalle aiheutuneista kuluista esitetyn selvityksen perusteella kulujen korvaamiselle vaatimuksen mukaisena on oikeusapulain 17 §:n 1 momentissa ja oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 11 §:ssä säädetyt perusteet.

Edellä olevan perusteella avustajan palkkioksi vahvistetaan oikeusapulain 17 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n, 4 §:n 1 momentin, 5 §:n ja 6 §:n (290/2008 ja 820/2013) mukaisena 93,5 työtunnin perusteella laskettuna palkkiona 9 730 euroa. Kulujen korvaukseksi vahvistetaan saman asetuksen 11 §:n mukaisesti 524,25 euroa.

Avustajan kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 2 461,02 euroa, muodostuu siten 12 715,27 euroa. Vaatimus hylätään enemmälti.

Oikeusavun omavastuuosuuden määrääminen

X:lle on myönnetty oikeusapua 20 prosentin omavastuuosuudella. X on vaatinut, että omavastuuosuus poistetaan tai alennetaan.

Oikeusapulain 20 §:n 1 momentin mukaan, jos oikeusapua myönnettäessä määrätty omavastuuosuus muodostuisi oikeusapua saaneen taloudellisiin oloihin nähden selvästi kohtuuttomaksi, omavastuuosuuden määrää voidaan alentaa.

Oikeusapulain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 82/2001 vp) on lain 20 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu muun ohella, että kun oikeusapupäätöstä tehtäessä omavastuuosuus määritellään prosentuaalisena osuutena avustajan palkkiosta ja kulukorvauksesta, omavastuuosuus voi nousta oikeusapua saavan maksukyvyn kannalta kohtuuttomalle tasolle oikeudenkäyntikulujen kasvaessa poikkeuksellisen korkeiksi. Omavastuuosuutta voitaisiin kohtuullistaa vain selvästi kohtuuttomissa tilanteissa. Kohtuullistamissäännöksen soveltamisen ei tulisi johtaa siihen, että oikeusavun saajan maksukyvyn mukaan porrastetuksi tarkoitettu omavastuujärjestelmä menettäisi merkityksensä.

X ei ole esittänyt selvitystä tämän hetkisistä taloudellisista oloistaan. Omavastuun poistamista tai alentamista harkittaessa X:n taloudellisia oloja voidaan kuitenkin oikeusapulain 15 § huomioon ottaen arvioida tänne toimitetusta 11.2.2013 päivätystä oikeusapupäätöksestä ilmenevien tietojen valossa.

Oikeusapupäätöksen mukaan X:n käyttövara on ollut oikeusapua myönnettäessä noin 750 euroa. Avustajalle tässä asiassa vahvistettu kokonaispalkkio on edellä todetuin tavoin 12 715,27 euroa, josta X:n omavastuuosuus olisi oikeusapupäätöksen mukaisella 20 prosentin omavastuulla laskettuna 2 543,05 euroa. Oikeusapua myönnettäessä määrätyn omavastuuosuuden voidaan katsoa muodostuvan X:n taloudellisiin oloihin nähden oikeusapulain 20 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla selvästi kohtuuttomaksi.

Oikeudenkäyntikulujen verraten korkeaksi muodostuneeseen määrään on vaikuttanut erityisesti asian käsitteleminen unionin tuomioistuimessa korkeimman hallinto-oikeuden asiassa tekemän ennakkoratkaisupyynnön johdosta. Ennakkoratkaisun pyytäminen ei ole ollut X:n kohtuudella ennakoitavissa hänen saattaessaan asian korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. X:n on toisaalta tullut asian vireille pannessaan ottaa huomioon, että unionin oikeuden rikkomiseen perustuva jäsenvaltion korvausvastuuta koskeva asia saattaa muodostua laadultaan ja laajuudeltaan tavanomaisesta poikkeavaksi asiaksi, josta saattaa myös aiheutua tavanomaista enemmän oikeudenkäyntikuluja.

Tämän vuoksi ja kun otetaan muutoin huomioon asian laatu ja laajuus sekä X:n taloudellisista oloista saatavilla oleva selvitys, oikeusavun omavastuuta ei ole poistettava kokonaan, vaan sen määrä on perusteltua alentaa 10 prosenttiin.

X:n oikeusavun omavastuuosuudeksi ottaen huomioon oikeusapulain 20 §:n 1 momentti vahvistetaan näin ollen 10 prosenttia edellä mainitusta kokonaispalkkiosta eli 1 271,53 euroa.

Palkkion määrääminen

Korkein hallinto-oikeus määrää valtion varoista maksettavaksi avustajalle 11 443,74 euroa, josta palkkion osuus on 8 757 euroa, kulujen korvauksen osuus 471,82 euroa ja arvonlisäveron osuus 2 214,92 euroa. Tämä määrä jää valtion vahingoksi.

Avustaja on laskuerittelyssä ilmoittanut, että päämiehen osuutta ei vaadita. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus ei oikeusapulain 20 §:n 2 momentin nojalla velvoita X:ää suorittamaan avustajalleen oikeusavun omavastuuosuutta vastaavaa määrää.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Anne E. Niemi, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski ja Outi Suviranta. Asian esittelijä Toni Kaarresalo.