KHO:2015:22

Päävelvoite ja uhkasakko kiinteistöllä olevan raunioituneen asuinrakennuksen purkamiseksi ja purkujätteiden poistamiseksi sekä talousrakennuksen kunnostamiseksi oli asetettu A:n jakamattomalle kuolinpesälle. Kuolinpesä oli valituksessaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittänyt, että kiinteistöä koskeva lainhuuto oli myönnetty A:lle ja hänen vaimolleen B:lle yhteisesti ja että uhkasakko olisi tullut asettaa yhteisesti sekä A:n että B:n jakamattomille kuolinpesille. Kiinteistörekisteritietojen mukaan kysymyksessä oleva kiinteistö oli rekisteröity 2.11.1954. Lainhuutotodistuksen 15.12.2014 mukaan rekisteriyksiköllä ei ole lainhuutomerkintöjä. B:n kuolinpesästä ja sen osakkaiden oikeudesta nyt kysymyksessä olevaan kiinteistöön ei ollut esitetty selvitystä. A:n kuolinpesän osakkaat oli yksilöity pesänjakajanmääräystä koskevassa käräjäoikeuden päätöksessä. Kuolinpesä ei ollut muutoinkaan asian käsittelyssä rakennuslautakunnassa, hallinto-oikeudessa eikä korkeimmassa hallinto-oikeudessa katsonut, ettei se omistus- tai hallintaoikeutensa nojalla voisi päättää kysymyksessä olevaa kiinteistöä koskevista asioista. Asiassa ei ollut myöskään esitetty selvitystä siitä, että velvoitteiden toteuttaminen olisi asetetussa kohtuullisessa määräajassa muutoin kuolinpesälle tosiasiallisesti mahdotonta.

Kun otettiin huomioon selvitys kiinteistön omistustiedoista, selvitys A:n kuolinpesän osakkaiden riittävästä yksilöinnistä sekä kysymyksessä olevien velvoitteiden luonne, kuolinpesällä oli näissä oloissa katsottava olevan tosiasiallinen mahdollisuus ryhtyä toimiin päävelvoitteiden noudattamiseksi. Kunnan rakennusvalvontaviranomainen oli näin ollen voinut katsoa A:n kuolinpesän uhkasakkolain 7 §:n 1 momentissa tarkoitetuksi asianosaiseksi ja asettaa kuolinpesälle määrätyt velvoitteet sekä niiden noudattamisen tehosteeksi päätöksessä mainitut uhkasakot. Sillä valituksessa esitetyllä perusteella, että uhkasakko olisi voitu A:n kuolinpesän lisäksi kohdistaa A:n edesmenneen vaimon B:n kuolinpesään, ei ollut merkitystä valituksenalaisen asian ratkaisun kannalta.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 166 § 1 ja 3 momentti sekä 182 §.

Uhkasakkolaki 6 §, 7 § 1 momentti ja 8 §

Ks. ja vrt. myös KHO:2015:23

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 19.9.2014 nro 14/0694/5

Asian aikaisempi käsittely

Helsingin rakennuslautakunta on 8.10.2013 tekemällään päätöksellä (§ 320) velvoittanut kuolinpesän 1.6.2014 mennessä purkamaan Helsingin kaupungin 429. kaupunginosassa (Tapanila) sijaitsevalla kiinteistöllä sijaitsevan raunioituneen asuinpientalon ja poistamaan kiinteistöltä purkujätteet. Velvoitteen tehostamiseksi asetetun uhkasakon peruserä on 3 000 euroa, ja lisäerä jokaiselta kuukaudelta, jonka kuluessa velvoitetta ei ole noudatettu, on 500 euroa.

Lisäksi rakennuslautakunta on velvoittanut kuolinpesän 1.6.2014 mennessä kunnostamaan kiinteistöllä sijaitsevan talousrakennuksen kaupunkikuvallisesti säälliseen kuntoon, jollei talousrakennusta ole sanottuun ajankohtaan mennessä purettu. Velvoitteen tehostamiseksi asetetun uhkasakon peruserä on 1 000 euroa, ja lisäerä jokaiselta kuukaudelta, jonka kuluessa velvoitetta ei ole noudatettu, on 200 euroa.

A:n kuolinpesä on valittanut rakennuslautakunnan päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen ja valituksessaan vaatinut, että rakennuslautakunnan päätös kumotaan.

Valituksen perusteluina on esitetty, että kuolinpesä on alkanut selvittää rakennusten purkumahdollisuutta ja sen rahoitusta. Tarkoitus on purkaa rakennukset mahdollisimman pian. Tässä tilanteessa päätös ei ole perusteltu, ja lisäksi se on kohtuuton omistajaa kohtaan.

Hallinto-oikeus on varannut kuolinpesälle tilaisuuden täydentää valitusta ja toimittaa hallinto-oikeudelle muun ohella perukirjan tai muun selvityksen, josta ilmenee kuolinpesän osakkaat ja valtakirjan tai muun selvityksen kuolinpesän asiamiehen oikeudesta käyttää kuolinpesän osakkaiden puhevaltaa asiassa.

Kuolinpesä on toimittanut hallinto-oikeudelle Helsingin käräjäoikeuden 20.9.2002 antaman päätöksen nro 02/23425, jolla käräjäoikeus on määrännyt 20.6.1880 syntyneen ja 19.6.1960 kuolleen A:n kuolinpesän pesänjakajaksi varatuomari Markku Salosen. Käräjäoikeuden päätöksessä on mainittu kuolinpesän 18 osakkaan nimet henkilötunnuksineen.

Rakennuslautakunta on antanut valituksen johdosta lausunnon.

A:n kuolinpesälle on varattu tilaisuus vastaselityksen antamista varten.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt kuolinpesän valituksen rakennuslautakunnan päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään tältä osin seuraavasti:

Maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n 1 momentin mukaan rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä.

Maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n 3 momentin mukaan, jos rakennuksen kunnossapitovelvollisuus laiminlyödään, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen korjattavaksi tai sen ympäristön siistittäväksi.

Maankäyttö- ja rakennuslain 182 §:n 1 momentin mukaan, jos joku ryhtyy toimiin maankäyttö- ja rakennuslain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti taikka lyö laimin näihin perustuvan velvollisuutensa, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi päätöksellään velvoittaa niskoittelijan määräajassa oikaisemaan sen, mitä on tehty tai lyöty laimin. Saman pykälän 2 momentin mukaan viranomaisen antamaa kieltoa tai määräystä voidaan tehostaa uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella. Pykälän 3 momentin mukaan uhkasakkoa ja teettämisuhkaa koskevassa asiassa sovelletaan muutoin, mitä uhkasakkolaissa säädetään.

Uhkasakkolain 6 §:n 1 momentin mukaan uhkasakko asetetaan määräämällä päävelvoite asianosaisen noudatettavaksi sakon uhalla. Kunkin päävelvoitteen tehosteeksi on asetettava eri uhkasakko. Pykälän 2 momentin mukaan uhkasakko asetetaan markkamäärältään kiinteänä tai siten, että sen suuruus määräytyy ajan kulumisen mukaan (juokseva uhkasakko). Pykälän 3 momentin mukaan asettamispäätöksestä on käytävä selvästi ilmi, mihin asianosainen on velvoitettu ja milloin, mihin mennessä tai mistä lähtien päävelvoitetta on noudatettava. Määräajan pituutta harkittaessa on otettava huomioon päävelvoitteen laatu ja laajuus, velvoitetun mahdollisuus noudattaa sitä sekä muut asiaan vaikuttavat seikat.

Uhkasakkolain 8 §:n mukaan uhkasakon suuruutta harkittaessa on otettava huomioon päävelvoitteen laatu ja laajuus, velvoitetun maksukyky ja muut asiaan vaikuttavat seikat.

Hallinto-oikeus toteaa rakennuspaikalla toimitetuista katselmuksista saadun selvityksen ja esitetyn valokuvaselvityksen perusteella, että kysymyksessä olevalla kiinteistöllä on ollut kaksi puurakenteista rakennusta, joiden kunto ei täytä turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimuksia ja jotka rumentavat ympäristöä. Valittaja ei näitä seikkoja ole valituksessaan kiistänytkään.

Näin ollen rakennuslautakunnan on tullut ryhtyä asiassa toimenpiteisiin ja velvoittaa kiinteistön omistaja purkamaan kiinteistöltä 12:368 raunioitunut asuinpientalo ja poistamaan purkujätteet kiinteistöltä sekä kunnostamaan tai vaihtoehtoisesti purkamaan huonokuntoinen talousrakennus. Velvoitteita ei voida pitää kohtuuttomina.

Rakennus- ja ympäristölautakunta on voinut asettaa kummankin edellä mainitun päävelvoitteen täyttämisen tehosteeksi juoksevat uhkasakot. Kumpaakaan uhkasakkoa ei voida pitää asetettujen peruserien eikä lisäerien osalta määriltään liian suurina eikä kohtuuttomina.

Syytä rakennuslautakunnan päätöksen kumoamiseen ei ole ilmennyt.

Valittaja ei ole hakenut rakennuslautakunnan päätöksen osalta hallintolainkäyttölain 32 §:n 1 momentissa tarkoitettua täytäntöönpanokieltoa. Hallinto-oikeus katsoo, että päätöksessä päävelvoitteiden täyttämiselle asetetut määräajat ovat olleet riittäviä. Määräaikoja ei ole syytä pidentää.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Ilkka Hartikainen, Taina Pyysaari ja Ilona Nuorteva. joka on myös esitellyt asian.

Asian käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A:n kuolinpesä on valituksessaan vaatinut, että rakennuslautakunnan päätöksen täytäntöönpano kielletään ja hallinto-oikeuden sekä rakennuslautakunnan päätökset kumotaan. Toissijaisesti kuolinpesä on vaatinut, että päätökset kumotaan ja asia palautetaan rakennuslautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Rakennuslautakunnan päätös on kohtuuton, koska kuolinpesällä ei ole kysymyksessä olevan kiinteistön lisäksi muuta omaisuutta.

Valittajan käsityksen mukaan kiinteistöä koskeva lainhuuto on myönnetty A:lle ja hänen vaimolleen B:lle yhteisesti. Uhkasakko olisi tullut asettaa yhteisesti sekä A:n että B:n jakamattomille kuolinpesille.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Velvoitteiden täyttämistä kos³keva määräaika pidennetään kuitenkin päät³tymään 30.4.2015.

2. Lausuminen rakennuslautakunnan päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. Uhkasakkolain 7 §:n 1 momentin mukaan uhkasakko voidaan kohdistaa vain sellaiseen asianosaiseen, jolla on oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa päävelvoitetta. Jos uhkasakko kohdistetaan useisiin asiaosaisiin, kullekin on asetettava eri uhkasakko.

Kuolinpesä on valituksessaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittänyt, että kiinteistöä koskeva lainhuuto on myönnetty A:lle ja hänen vaimolleen B:lle yhteisesti ja että uhkasakko olisi tullut asettaa yhteisesti sekä A:n että B:n jakamattomille kuolinpesille.

Kiinteistörekisteritietojen mukaan kysymyksessä oleva kiinteistö on rekisteröity 2.11.1954. Lainhuutotodistuksen 15.12.2014 mukaan rekisteriyksiköllä ei ole lainhuutomerkintöjä. B:n kuolinpesästä ja sen osakkaiden oikeudesta nyt kysymyksessä olevaan kiinteistöön ei ole esitetty selvitystä. A:n kuolinpesän osakkaat on yksilöity pesänjakajanmääräystä koskevassa käräjäoikeuden päätöksessä. Kuolinpesä ei ole muutoinkaan asian käsittelyssä rakennuslautakunnassa, hallinto-oikeudessa eikä korkeimmassa hallinto-oikeudessa katsonut, ettei se omistus- tai hallintaoikeutensa nojalla voisi päättää kysymyksessä olevaa kiinteistöä koskevista asioista. Asiassa ei ole myöskään esitetty selvitystä siitä, että velvoitteiden toteuttaminen olisi asetetussa kohtuullisessa määräajassa muutoin kuolinpesälle tosiasiallisesti mahdotonta.

Kun otetaan huomioon edellä todettu selvitys kiinteistön omistustiedoista, selvitys kuolinpesän osakkaiden riittävästä yksilöinnistä sekä kysymyksessä olevien velvoitteiden luonne, A:n kuolinpesällä on näissä oloissa katsottava olevan tosiasiallinen mahdollisuus ryhtyä toimiin päävelvoitteiden noudattamiseksi. Rakennuslautakunta on näin ollen voinut katsoa A:n kuolinpesän uhkasakkolain 7 §:n 1 momentissa tarkoitetuksi asianosaiseksi ja asettaa kuolinpesälle määrätyt velvoitteet sekä niiden noudattamisen tehosteeksi päätöksessä mainitut uhkasakot. Sillä valituksessa esitetyllä perusteella, että uhkasakko olisi voitu A:n kuolinpesän lisäksi kohdistaa B:n kuolinpesään, ei ole merkitystä valituksenalaisen asian ratkaisun kannalta.

Kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallin³to-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallin³to-oi³keuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita. Asian käsittelyyn kuluneen ajan vuok³si velvoitteen täyt³tämiselle asetettua mää³räaikaa on kuitenkin pi³den³nettävä.

2. Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori, Tuomas Lehtonen, Mika Seppälä, Liisa Heikkilä ja Janne Aer. Asian esittelijä Leo Kaasinen.