Korkein hallinto-oikeus

Etusivu » Päätöksiä » Vuosikirjapäätökset » Vuosikirjapaatos » KHO:2015:30

KHO:2015:30

Ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle – Tuloverotus – Ennakkoperintä – Eläketulon lisävero – Unionin oikeuden soveltamisala – Ikään perustuvan syrjinnän kielto – Työsyrjintädirektiivi – Euroopan unionin perusoikeuskirja

Vuosikirjanumero: KHO:2015:30
Antopäivä: 6.3.2015
Taltionumero: 632
Diaarinumero: 3827/2/13

Eläketulon lisäveroa koskevaa lakia tuloverolain muuttamisesta (785/2012) on sovellettu ensimmäisen kerran vuodelta 2013 toimitetussa verotuksessa. Luonnollisen henkilön on mainitun lain 124 §:n 1 momentin ja 4 momentin nojalla suoritettava valtiolle progressiivisen tuloveroasteikon perusteella määräytyvän tuloveron lisäksi eläketulosta eläketulon lisäveroa 6 prosenttia siltä osin kuin eläketulo vähennettynä eläketulovähennyksen määrällä ylittää 45 000 euroa.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli verovelvollisen valituksesta ratkaistavana muun ohella kysymys siitä, kuuluuko mainittu eläketulon lisäveroa koskeva tuloverolain sääntely unionin oikeuden soveltamisalaan ja siitä, ovatko unionin oikeuden ikään perustuvan syrjinnän kieltoa koskevat säännökset esteenä mainitulle sääntelylle.

Korkein hallinto-oikeus päätti esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan SEUT 267 artiklassa tarkoitetun ennakkoratkaisupyynnön:

1. Onko yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yhteisistä puitteista annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY 3 artiklan 1 kohdan c alakohdan säännöksiä tulkittava siten, että eläketulon lisäveroa koskevien tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentin säännösten kaltainen kansallinen sääntely kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan ja tätä myöden Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ikään perustuvan syrjinnän kieltoa koskeva säännös tulee asiassa sovellettavaksi?

Kysymykset 2 ja 3 on esitetty vain siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin vastaa kysymykseen 1 siten, että asia kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan:

2. Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on myönteinen, onko direktiivin 2000/78/EY 2 artiklan 1 kohdan ja 2 artiklan 2 kohdan a tai b alakohdan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdan säännöksiä tulkittava siten, että ne ovat esteenä eläketulon lisäveroa koskevien tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentin säännösten kaltaiselle kansalliselle sääntelylle, jonka perusteella luonnollisen henkilön saamasta eläketulosta, jonka saaminen perustuu ainakin välillisesti henkilön ikään, kannetaan tietyissä tilanteissa enemmän tuloveroa kuin vastaavan suuruisesta palkkatulosta kannettaisiin?

3. Mikäli mainitut direktiivin 2000/78/EY ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan säännökset ovat esteenä eläketulon lisäveron kaltaiselle kansalliselle sääntelylle, tulee asiassa vielä arvioitavaksi, onko mainitun direktiivin 6 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että eläketulon lisäveron kaltaista kansallista sääntelyä voidaan kuitenkin pitää tavoitteeltaan mainitussa direktiivin säännöksessä tarkoitetulla tavalla objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltuna, erityisesti työllisyyspoliittisen, työmarkkinoita tai ammatillista koulutusta koskevan oikeutetun tavoitteen perusteella, kun tuloverolain esitöissä julkituotuna tavoitteena on eläketulon lisäveron avulla kerätä verotuloja maksukykyisiltä eläketulon saajilta, kaventaa eläketulon ja palkkatulon veroasteiden eroa sekä parantaa ikääntyneiden kannustimia töissä jatkamiseen?

Äänestys 4-1

Tuloverolaki 124 § 1 mom ja 4 mom (785/2012)

Neuvoston direktiivi 2000/78/EY yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yhteisistä puitteista 2 artikla 1 kohta, 2 artikla 2 kohta a ja b alakohta, 3 artikla 1 kohta c alakohta

Euroopan unionin perusoikeuskirja 21 artikla 1 kohta ja 51 artikla

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 10.10.2013 nro 13/0976/6

Yhteenveto oikeudenkäynnin kohteesta ja asiaa koskevista tosiseikoista

Tausta

1. Eläketulon lisäveroa koskeva laki tuloverolain muuttamisesta (785/2012) on tullut voimaan 1. päivänä tammikuuta 2013 ja sitä on sovellettu ensimmäisen kerran vuodelta 2013 toimitetussa verotuksessa. Luonnollisen henkilön on mainitun lain 124 §:n 1 ja 4 momentin nojalla suoritettava valtiolle progressiivisen tuloveroasteikon perusteella määräytyvän tuloveron lisäksi eläketulosta eläketulon lisäveroa 6 prosenttia siltä osin kuin eläketulo vähennettynä eläketulovähennyksen määrällä ylittää 45 000 euroa. Samassa yhteydessä on vuoden 2013 tulovero­asteikkolailla 784/2012 otettu käyttöön uusi ylin tuloluokka 100 000 euroa ylittäville ansiotuloille. Vuonna 2012 sovellettavaan tuloveroasteikkoon verrattuna tässä uudessa tuloluokassa ansiotulon verotus kiristyi kahdella prosenttiyksiköllä.

2. Mainittua lakia 785/2012 koskevan hallituksen esityksen (HE 87/2012 vp) mukaan eläketulon verotus on 53 vuotta täyttäneen palkansaajan palkkatulon verotusta kevyempää noin 20 500 euron tulotasosta lähtien ja veroaste saavuttaa 53-vuotiaan palkansaajan keskimääräisen palkkatulon veroasteen noin 95 000 euron vuosituloilla, kun vertailussa otetaan huomioon vuoden 2013 yleisradiovero ja palkansaajamaksut. Tämän tulotason jälkeen eläketulon veroaste on palkkatulon veroastetta korkeampi.

3. Hallituksen esityksen mukaan lisäveron ensisijaisena tarkoituksena on kerätä verotuloja niiltä, joiden veronmaksukyky on korkealla tasolla. Tarkoituksena on myös kaventaa eläketulon ja palkkatulon veroasteiden eroa. Veroasteiden eron kaventamisella pyritään parantamaan ikääntyneiden kannustimia työelämässä jatkamiseen. Eläketulon lisäveroa maksavia verovelvollisia arvioidaan olevan noin 45 000 eli noin 3,5 prosenttia eläkkeen saajista.

4. Eläketulon lisäveroa koskeva laki on saanut julkisuudessa näkyvästi osakseen voimakasta arvostelua niiltä verovelvollisilta, joiden eläketulojen määrä ylittää 45 000 euroa vuodessa, ja joiden eläketuloon siis 6 prosentin suuruinen eläketulon lisävero kohdistuu. Eläketulon lisäveroa on pidetty verovelvollisia iän perusteella syrjivänä ja tässä suhteessa on muun ohella vedottu vahvasti unionin oikeuden ikäsyrjinnän kieltävään sääntelyyn, erityisesti yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yhteisistä puitteista annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY (jäljempänä direktiivi 2000/78/EY) 1–3 artiklaan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohtaan.

5. Eläketulon lisäveroa pidetään syrjivänä sen vuoksi, että tämän lisä­veron taustalla olevissa palkka- ja eläketulon veroasteiden vertailulaskelmissa, jotka sisältyvät mainittuun hallituksen esitykseen, on palkkatulosta perittävä työeläkemaksu luettu palkkatulon veroastetta eläketuloon nähden korottavaksi. Tältä osin on esiin tuotu, että työeläkemaksu ei ole luonteeltaan vero eikä sitä siksi pitäisi ottaa huomioon palkkatulon veroastetta arvioitaessa. Syrjivänä menettelynä on pidetty lisäksi sitä, että eläketulon lisäveron alaraja 45 000 euroa vuodessa on alempi kuin mainitulla lailla 784/2012 käyttöön otetun tuloveroasteikon ylimmän tuloluokan alaraja 100 000 euroa vuodessa. Vielä syrjivänä on pidetty sitä, että eläketulon lisävero on otettu käyttöön toistaiseksi voimassa olevana, kun mainittu tuloveroasteikon ylimpään tuloluokkaan kohdistuva niin sanottu solidaarisuusvero on lähtökohtaisesti voimassa vain vuosina 2014 ja 2015.

6. Eläketulon lisäveron määräämistä koskevista Verohallinnon päätöksistä eri alueellisiin hallinto-oikeuksiin tehdyt lukuisat valitukset on hylätty. Osa hallinto-oikeuksista on perustellut valitusten hylkäämistä sillä, että unionin oikeus ei tule asiassa sovellettavaksi. Osa hallinto-oikeuksista on puolestaan perustellut valitusten hylkäämistä sillä, että eläketulon lisäveron soveltaminen ei johda unionin oikeuden vastaiseen lopputulokseen ottamatta kantaa siihen, kuuluuko asia unionin toimivaltaan. Tällä hetkellä korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltävänä on kymmeniä valituslupahakemuksia mainituista hallinto-oikeuksien päätöksistä.

Käsillä oleva asia

7. Verohallinto on määrännyt C:lle ennakonpidätysprosentin verovuodelta 2013 toimitettavaa tuloveron ennakko­perintää varten. Ennakonpidätysprosenttia määrättäessä C:lle on laskettu tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentin nojalla eläketulon lisä­veroa 6 prosenttia siltä osin kuin hänen eläketulonsa vähennettynä eläketulovähennyksen määrällä on ylittänyt 45 000 euroa.

8. C on syntynyt vuonna 1948. Hän on Suomen kansalainen ja asuu Suomessa. C on käytettävissä olevien verotustietojen mukaan saanut verovuonna 2013 eläketuloa Suomesta yhteensä 461 900,88 euroa. Eläketulosta on verotustietojen mukaan pidätetty tuloveroa ennakonpidätyksenä yhteensä 251 351,10 euroa. C on verotustietojen mukaan saanut eläketulon lisäksi palkkatuloa pää- ja sivutoimisesta työstä Suomesta.

9. C on vedonnut asiassa, siltä osin kuin ennakkoratkaisupyynnön suhteen on kysymys, direktiivin 2000/78/EY 1–3 artiklaan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohtaan katsoen, että tulo­verolain mukainen eläketulon lisävero merkitsee ikään perustuvaa kiellettyä syrjintää, jota ei voida oikeuttaa. Eläketulon lisäveroa koskevia tuloverolain säännöksiä ei tämän tähden tulisi soveltaa määrättäessä C:lle ennakonpidätysprosenttia tuloveron ennakkoperintää varten. Asiassa veronsaajien puhevaltaa käyttävä Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on katsonut, että tässä välitöntä verotusta koskevassa ja valtion yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvassa asiassa ei tule sovellettavaksi unionin oikeus.

10. Oikeudenkäynnin osapuolet ovat näin ollen erimielisiä siitä, tuleeko unionin oikeuden ikäsyrjintää koskeva sääntely sovellettavaksi eläketulon lisäveroa koskevan tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentin mukaisessa asiassa. Asiassa on siten esikysymyksenä ratkaistavana, kuuluuko korkeimmassa hallinto-oikeudessa vireillä oleva asia ylipäätään unionin oikeuden soveltamisalaan. Unionin oikeuden soveltamisalaa koskeva kysymys kuuluu unionin tuomioistuimen yksinomaisesti ratkaistavaksi.

11. Jos asia kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan, tulee asiassa seuraavaksi ratkaistavaksi, onko ikään perustuvan syrjinnän kieltoa koskevia unionin oikeuden säännöksiä, erityisesti direktiivin 2000/78/EY 2 artiklan 1 kohdan ja 2 artiklan 2 kohdan a tai b alakohdan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdan säännöksiä, tulkittava siten, että ne ovat esteenä eläketulon lisäveron kaltaiselle kansalliselle sääntelylle, jonka perusteella luonnollisen henkilön saamasta eläketulosta kannetaan tietyissä tilanteissa enemmän tuloveroa kuin vastaavan suuruisesta palkkatulosta kannettaisiin.

Tiivistelmä asian käsittelyvaiheista ja asianosaisten keskeisistä perusteluista

12. Verohallinto on päätöksellään 11.3.2013 hylännyt C:n tekemän oikaisuvaatimuksen Verohallinnon C:lle verovuodelta 2013 toimitettavaa tuloveron ennakkoperintää varten määräämästä ennakonpidätysprosentista.

13. C on valittanut Verohallinnon päätöksestä Helsingin hallinto-oikeudelle ja vaatinut, että eläketulon lisäveroa koskevia tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momenttien säännöksiä ei sovelleta määrättäessä ennakonpidätysprosenttia C:n saamalle eläketulolle.

14. Asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsitellyt Helsingin hallinto-oikeus on katsonut, että unionin oikeus ei tule sovellettavaksi kysymyksessä olevassa asiassa, joten asiassa ei sovelleta Euroopan unionin perusoikeuskirjaa.

15. C on korkeimmassa hallinto-oikeudessa pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä, uudistanut vaatimuksensa ja lisäksi vaatinut, että asiassa pyydetään ennakkoratkaisu unionin tuomioistuimelta, mikäli unionin oikeuden sisältö tai soveltuvuus asiassa on epä­selvää eikä aikaisempaa unionin tuomioistuimen ratkaisua ole.

16. C on esittänyt, että eläketulon lisävero on vastoin Euroopan unionin ikään perustuvan syrjinnän kieltoa koskevaa normistoa. Eläke­tulon lisävero on myös jälkikäteistä puuttumista työstä maksettavaan vastikkeeseen, joka on työsuhteen ja työehtosopimusjärjestelmän ehtojen keskeinen osatekijä. Työeläke-etuutta pidetään Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunnan vakiintuneen kannan mukaan työsuorituksen vastikkeen osana. Oikeus työstä saatavaan vastikkeeseen on sekä työsuhteen että koko työehtosopimusjärjestelmän olennaisin osa. Vanhuuseläke perustuu työeläkelain säännösten ohella C:n työnantajan kanssa tekemään työsopimukseen, jonka mukaan osasta eläkettä vastaa työnantajan perustama eläkekassa.

17. C on tuonut esiin, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeusjärjestyksen perusoikeudet soveltuvat tilanteissa, joissa jäsenvaltiot panevat unionin oikeuden säännöksiä täytäntöön (asia 5/88, Wachauf, tuomio 13.7.1989). Soveltaminen tulee toisin sanoen kysymykseen asioissa, jotka kuuluvat unionin oikeuden soveltamisalaan (asia C-260/89, ERT, tuomio 18.6.1991). Tämä unionin tuomioistuimen vahvistama kanta todetaan myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa sekä perusoikeuskirjan 51 artiklaa koskevissa selityksissä. Unionin tuomioistuimen viimeaikaisessa oikeuskäytännössä on vahvistettu, että "sellaisia unionin alaan kuuluvia tilanteita ei voi olla, joihin kyseisiä perusoikeuksia ei sovellettaisi" (asia C-617/10, Åkerberg Fransson, tuomio 26.2.2013, 21 kohta).

18. Edellä esitetyn perusteella voidaan C:n mukaan todeta, että unionin oikeusjärjestyksen turvaamat perusoikeudet soveltuvat aina silloin, kun unionin oikeutta sovelletaan. Asiaa, johon unionin oikeus soveltuu, ei voida tarkastella unionin perusoikeuksista erillään.

19. C on vielä katsonut, että tässä asiassa on kysymys direktiivin 2000/78/EY tarkoittamalla tavalla ikään perustuvista palkan määräytymisperusteista ja -ehdoista, jolloin asia kuuluu sekä mainitun direktiivin että kansallisen yhdenvertaisuuslain soveltamisalaan. Eläketulon lisä­vero syrjii iän perusteella. Tälle syrjinnälle ei ole direktiivin eikä yhdenvertaisuuslain tarkoittamaa objektiivisesti perusteltua syytä.

20. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on katsonut, että ennakkoratkaisun pyytäminen unionin tuomioistuimelta ei ole tarpeen. Oikeudenvalvontayksikkö on esittänyt, että Euroopan unionin jäsenyydestä huolimatta Suomi ja muut unionin jäsenvaltiot ovat säilyttäneet laajan suvereniteetin välittömistä veroista päätettäessä. Jäsenvaltio siis toteuttaa omaa verotusvaltaansa omilla verolaeillaan ja jokainen jäsenvaltio päättää ne yksityiskohtaiset kriteerit, jotka määrittelevät verovelvollisuuden laajuuden välittömässä verotuksessa kyseisessä valtiossa. EU-vero-oikeus ohjaa kunkin jäsenvaltion kansallista verolainsäädäntöä vain siinä määrin kuin se on tarpeen sisämarkkinoiden toteutumisen ja toiminnan kannalta.

21. Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan yksittäisen jäsenvaltion tuloveroprosenttia koskeva sääntely ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan. Siten unionin oikeuden perusoikeuksia koskeva sääntely ei perusoikeuskirjan 51 artiklassa tarkoitetulla tavalla sido tässä asiassa kansallista tuomioistuinta, vaan väitetyn syrjinnän arvioinnissa tulevat sovellettaviksi Suomen perustuslain säännökset. Perustuslain ei voida katsoa olevan syrjintäkiellon osalta ristiriidassa Euroopan unionin peruskirjan kanssa. Siten unionin oikeus ei etusijaperiaatteen nojalla tule sovellettavaksi käsillä olevassa asiassa, vaikka katsottaisiinkin, että eläketulon lisäveroa koskeva kysymys kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan.

22. C on häntä ennakkoratkaisupyynnön esittämisen tarpeesta ja esitettävistä ennakkoratkaisukysymyksistä korkeimman hallinto-oikeuden toimesta kuultaessa ilmoittanut muun ohella, että hän pitää pyynnön esittämistä erityisen merkityksellisenä. C on myös esittänyt näkemyksensä esitettävien kysymysten sisällöstä. C:n selitys on liitetty kokonaisuudessaan asian asiakirjoihin, jotka toimitetaan ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä unionin tuomioistuimen käyttöön. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö ei puolestaan ole antanut asiassa lausuntoa tarpeesta esittää ennakkoratkaisupyyntöä tai esitettävistä ennakkoratkaisukysymyksistä.

Kansallinen lainsäädäntö

Tuloverolaki

23. Tuloverolain 124 §:n 1 momentin (785/2012) mukaan luonnollisen henkilön ja kuolinpesän on suoritettava valtiolle tuloveroa verotettavasta ansiotulostaan progressiivisen tuloveroasteikon perusteella ja verotettavasta pääomatulostaan tuloveroprosentin mukaan. Luonnollisen henkilön on eläketulostaan suoritettava valtiolle lisäksi eläketulon lisäveroa siten kuin 4 momentissa säädetään. Muun verovelvollisen on suoritettava tuloveroa verotettavasta tulostaan tuloveroprosentin mukaan.

24. Tuloverolain 124 §:n 4 momentin (785/2012) mukaan luonnollisen henkilön on suoritettava eläketulon lisäveroa 6 prosenttia siltä osin kuin eläketulo vähennettynä eläketulovähennyksen määrällä ylittää 45 000 euroa. Eläketulon lisäveroon sovelletaan, mitä ansiotulosta valtiolle suoritettavasta tuloverosta tässä tai muussa laissa säädetään.

25. Tuloverolain 124 §:n 5 momentin (785/2012) mukaan kultakin vuodelta toimitettavassa ansiotulon verotuksessa sovellettavasta veroasteikosta säädetään erikseen.

Yhdenvertaisuuslaki

26. Käsillä olevassa asiassa sovellettavaksi tulevan yhdenvertaisuuslain (21/2004) 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan mainittua lakia sovelletaan sekä julkisessa että yksityisessä toiminnassa, kun kysymys on muun ohella työehdoista.

27. Mainitun lain 6 §:n 1 momentin mukaan ketään ei saa syrjiä muun ohella iän perusteella. (---)

28. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan syrjinnällä tarkoitetaan:

1) sitä, että jotakuta kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta kohdellaan, on kohdeltu tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa (välitön syrjintä);

2)sitä, että näennäisesti puolueeton säännös, peruste tai käytäntö saattaa jonkun erityisen epäedulliseen asemaan muihin vertailun kohteena oleviin nähden, paitsi jos säännöksellä, perusteella tai käytännöllä on hyväksyttävä tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia (välillinen syrjintä); (---)

29. Mainitun lain 7 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan tässä laissa tarkoitettuna syrjintänä ei pidetä ikään perustuvaa erilaista kohtelua silloin kun sillä on objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltu työllisyyspoliittinen taikka työmarkkinoita tai ammatillista koulutusta koskeva tai muu näihin rinnastettava oikeutettu tavoite tai kun erilainen kohtelu johtuu sosiaaliturvajärjestelmien eläke- tai työkyvyttömyysetuuksien saamisedellytykseksi vahvistetuista ikärajoista.

Unionin oikeuden merkitykselliset säännökset

Euroopan unionin perusoikeuskirja

30. Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdan mukaan kielletään kaikenlainen syrjintä, joka perustuu muun ohella ikään.

31. Euroopan unionin perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjan määräykset koskevat unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia toissijaisuusperiaatteen mukaisesti sekä jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun viimeksi mainitut soveltavat unionin oikeutta. Tämän vuoksi ne kunnioittavat tämän perusoikeuskirjan mukaisia oikeuksia, noudattavat sen sisältämiä periaatteita ja edistävät niiden soveltamista kukin toimivaltansa mukaisesti ja unionille perussopimuksissa annetun toimivallan rajoja noudattaen.

32. Mainitun artiklan 2 kohdan mukaan perusoikeuskirjalla ei uloteta unionin oikeuden soveltamisalaa unionin toimivaltaa laajemmaksi eikä luoda unionille uutta toimivaltaa tai uusia tehtäviä eikä muuteta perus­sopimuksissa määriteltyjä toimivaltuuksia ja tehtäviä.

Neuvoston direktiivi 2000/78/EY yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista

33. Direktiivin 2000/78/EY 1 artiklan mukaan direktiivin tarkoituksena on luoda yleiset puitteet muun ohella ikään perustuvan syrjinnän torjumiselle työssä ja ammatissa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen toteuttamiseksi jäsenvaltioissa.

34. Mainitun direktiivin 2 artiklan 1 kohdan mukaan direktiivissä "yhdenvertaisen kohtelun periaatteella" tarkoitetaan, ettei minkäänlaista 1 artiklassa tarkoitettuun seikkaan perustuvaa välitöntä tai välillistä syrjintää saa esiintyä.

35. Mainitun direktiivin 2 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan sovellettaessa 1 kohtaa välittömänä syrjintänä pidetään sitä, että henkilöä kohdellaan jonkin 1 artiklassa tarkoitetun seikan perusteella epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta kohdellaan, on kohdeltu tai voitaisiin kohdella vertailukelpoisessa tilanteessa.

36. Mainitun direktiivin 2 artiklan 2 kohdan b alakohdan ii luetelmakohdan mukaan sovellettaessa 1 kohtaa välillisenä syrjintänä pidetään sitä, että näennäisesti puolueeton säännös, peruste tai käytäntö saattaa henkilöt näiden (...) tietyn iän (...) perusteella erityisen epäedulliseen asemaan muihin henkilöihin nähden, paitsi jos kyseisellä säännöksellä, perusteella tai käytännöllä on puolueettomasti perusteltavissa oleva oikeutettu tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia.

37. Mainitun direktiivin 3 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan yhteisölle annetun toimivallan puitteissa direktiiviä sovelletaan kaikkiin henkilöihin sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, julkisyhteisöt mukaan lukien, kun kyseessä on (...) työolot ja -ehdot, myös irtisanominen ja palkka.

38. Mainitun direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan sen estämättä, mitä 2 artiklan 2 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat säätää, että ikään perustuvaa erilaista kohtelua ei pidetä syrjintänä, jos sillä on kansallisen lainsäädännön puitteissa objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltu, erityisesti työllisyyspoliittinen, työmarkkinoita tai ammatillista koulutusta koskeva oikeutettu tavoite, ja jos tämän tavoitteen toteuttamiskeinot ovat asianmukaiset ja tarpeen.

Tällaista erilaista kohtelua voi olla erityisesti:

a) erityisten työhönpääsyä ja ammatillista koulutusta koskevien ehtojen sekä työehtojen, myös irtisanomis- ja palkkaehtojen, käyttöön ottaminen nuorille ja ikääntyville työntekijöille sekä työntekijöille, joilla on huollettavia, heidän työelämään pääsynsä tukemiseksi tai heidän suojelunsa varmistamiseksi,

b) ikään, ammatilliseen kokemukseen tai palveluajan pituuteen liittyvien vähimmäisehtojen asettaminen työhönpääsylle tai tiettyjen työhön liittyvien etujen saaminen,

c) enimmäisiän vahvistaminen työhönoton edellytykseksi kyseisen toimen koulutusvaatimusten perusteella tai jotta työ voisi kestää kohtuullisen ajan ennen eläkkeelle siirtymistä.

39. Mainittu direktiivi on pantu kansallisesti täytäntöön mainitulla yhdenvertaisuuslailla.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö

Unionin oikeuden soveltamisala

40. Unionin tuomioistuin on asiassa C-617/10, Åkerberg Fransson, antamassaan tuomiossa todennut, että unionin oikeusjärjestyksessä taattuja perusoikeuksia voidaan soveltaa kaikkiin unionin oikeudessa säänneltyihin tilanteisiin mutta ei muihin tilanteisiin. Unionin tuomioistuin on muistuttanut tästä, ettei se voi arvioida perusoikeuskirjan nojalla sellaista kansallista lainsäädäntöä, joka ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan. Sen sijaan silloin, kun tällainen lainsäädäntö kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan, unionin tuomioistuimen, jolle on esitetty ennakkoratkaisupyyntö, on esitettävä kansalliselle tuomioistuimelle kaikki sellaiset tulkintaan liittyvät seikat, jotka ovat tarpeen, jotta kansallinen tuomioistuin voisi arvioida, onko kansallinen lainsäädäntö yhteensopiva niiden perusoikeuksien kanssa, joiden noudattamista unionin tuomioistuin valvoo (tuomion 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41. Asiassa Åkerberg Fransson annetun tuomion mukaan perusoikeuskirjan 51 artiklan selitykset, jotka on SEU 6 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan ja perusoikeuskirjan 52 artiklan 7 kohdan mukaan otettava huomioon perusoikeuskirjan tulkinnassa, tukevat tätä määritelmää unionin perusoikeuksien soveltamisalasta. Kyseisten selitysten mukaan "velvollisuus noudattaa unionin puitteissa määriteltyjä perusoikeuksia koskee jäsenvaltioita vain silloin, kun ne toimivat unionin oikeuden alalla". Koska perusoikeuskirjassa taattuja perusoikeuksia on siis noudatettava silloin, kun kansallinen lainsäädäntö kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan, sellaisia unionin oikeuden alaan kuuluvia tilanteita ei voi olla, joihin kyseisiä perusoikeuksia ei sovellettaisi. Unionin oikeuden sovellettavuus merkitsee perusoikeuskirjassa taattujen perusoikeuksien sovellettavuutta. Sen sijaan silloin, kun oikeudellinen tilanne ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan, unionin tuomioistuin ei ole toimivaltainen arvioimaan tilannetta, eivätkä perusoikeuskirjan määräykset, joihin mahdollisesti tukeudutaan, sellaisinaan voi perustaa kyseistä toimivaltaa (tuomion 20– 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42. Unionin tuomioistuin on asiassa C-206/13, Siragusa, antamassaan tuomiossa muistuttanut, että perusoikeuskirjan 51 artiklassa tarkoitettu käsite ˮunionin oikeuden soveltaminenˮ edellyttää tietynasteisen sellaisen yhteyden olemassaoloa, joka ylittää kyseisten alojen läheisyyden tai niiden väliset epäsuorat vaikutukset (tuomion 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43. Asiassa Siragusa annetun tuomion mukaan sen määrittämiseksi, onko kansallinen säännöstö perusoikeuskirjan 51 artiklassa tarkoitettua unionin oikeuden soveltamista, on muiden seikkojen ohessa tarkastettava se, onko sen tavoitteena unionin oikeuden säännöksen täytäntöönpano, tämän säännöstön luonne sekä se, tavoitellaanko sillä eri päämääriä kuin niitä, joita unionin oikeus koskee, vaikka se voikin vaikuttaa välillisesti viimeksi mainittuun, sekä se, onko olemassa erityinen alaa koskeva tai siihen mahdollisesti vaikuttava unionin oikeuden säännöstö (tuomion 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Unionin tuomioistuin on asiassa Siragusa erityisesti todennut, että unionin perusoikeuksia ei sovelleta kansalliseen lainsäädäntöön sen vuoksi, että kyseisen alan unionin säännöksissä ei asetettu jäsenvaltioille minkäänlaista velvoitetta pääasiassa kyseessä olleen tilanteen osalta (tuomion 26 kohta oikeustapausviittauksineen).

44. Unionin tuomioistuin on asiassa Siragusa antamassaan tuomiossa vielä todennut, että lisäksi on otettava huomioon unionin oikeuden mukainen perusoikeuksien suojan tavoite, joka on sen valvominen, ettei näitä oikeuksia loukata unionin toiminnan aloilla tai kun jäsenvaltiot soveltavat unionin oikeutta. Tätä päämäärää tavoitellaan sen välttämiseksi, että kansallisten lakien mukaan mahdollisesti vaihteleva perusoikeuksien suoja loukkaisi unionin oikeuden yhtenäisyyttä, ensisijaisuutta ja tehokkuutta (tuomion 31–32 kohta oikeustapausviittauksineen).

Ikään perustuvan syrjinnän kielto

45. Unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään hyväksynyt ikään perustuvan syrjinnän kiellon periaatteen, jota on pidettävä unionin oikeuden yleisenä periaatteena. Periaate on konkretisoitu direktiivillä 2000/78/EY (asia C-144/04, Mangold, tuomion 74–75 kohta, asia C-555/07, Kücükdeveci, 21 kohta, sekä asia C-447/09, Prigge ym., tuomion 38 kohta). Ikään perustuvan syrjinnän kielto sisältyy myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohtaan.

46. Oikeuskäytännössään unionin tuomioistuin on ikäsyrjintää koskevissa asioissa usein esikysymyksenä arvioinut, koskeeko kulloinkin käsillä oleva kansallinen toimenpide direktiivin 3 artiklan mukaiseen soveltamisalaan kuuluvaa kysymystä, käytännössä yleensä sitä, onko kansallisessa toimenpiteessä kysymys artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetuista työoloista ja -ehdoista, irtisanominen ja palkka mukaan lukien (asia C-411/05, Palacios de la Villa, tuomion 42– 47 kohta, asia C-388/07, Age Concern England, tuomion 21–30 kohta, asia C-341/08, Petersen, tuomion 31–33 kohta, asia C-499/08, Ingeniørforeningen i Danmark, tuomion 19–21 kohta, yhdistetyt asiat C-250/09 ja C-268/09, Georgiev, tuomion 27–29 kohta ja asia C-447/09, Prigge ym., tuomion 41 kohta).

47. Korkeimman hallinto-oikeuden tiedossa ei ole, että unionin tuomioistuin olisi oikeuskäytännössään ottanut nimenomaista kantaa siihen, kuuluuko eläketuloon kohdistuva kansallinen verotuksellinen toimen­pide mainitun direktiivin 3 artiklan mukaiseen soveltamisalaan.

48. Mikäli kysymys on direktiivin soveltamisalaan kuuluvasta toimen­piteestä, on unionin tuomioistuin seuraavaksi arvioinut, aiheuttaako tämä toimenpide direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua ikään perustuvaa erilaista kohtelua, välitöntä tai välillistä syrjintää (esimerkiksi mainittu asia C-411/05, Palacios de la Villa, tuomion 51 kohta, asia C-388/07, Age Concern England, tuomion 34 kohta, asia C-341/08, Petersen, tuomion 34–35 kohta, asia C-555/07, Kücükdeveci, tuomion 29–31 kohta, asia C-45/09, Rosenbladt, tuomion 37 kohta, asia C-499/08, Ingeniørforeningen i Danmark, tuomion 23–24 kohta, yhdistetyt asiat C-250/09 ja C-268/09, Georgiev, tuomion 32 kohta, yhdistetyt asiat C-159/10 ja C-160/10, Fuchs ja Köhler, tuomion 33 kohta ja asia C-447/09, Prigge ym., tuomion 42–45 kohta).

49. Direktiivin konkretisoimaa ikään perustuvan syrjinnän kiellon periaatetta ei loukata, mikäli direktiivin 6 artiklan 1 kohdan, joka koskee oikeutettuun tavoitteeseen liittyvää ikään perustuvaa erilaista kohtelua, soveltamisedellytykset täyttyvät (esimerkiksi asia C-144/04, Mangold, asia C-411/05, Palacios de la Villa, asia C-388/07, Age Concern England, asia C-341/08, Petersen, asia C-555/07, Kücükdeveci, asia C-45/09, Rosenbladt, asia C-499/08, Ingeniørforeningen i Danmark, yhdistetyt asiat C-159/10 ja C-160/10, Fuchs ja Köhler, sekä asia C-447/09, Prigge ym.).

50. Tavoitteiden toteuttamiskeinojen osalta unionin tuomioistuin on jättänyt jäsenvaltioille laajan harkintavallan. Yleisesti ottaen unionin tuomioistuin on väitettyä ikään perustuvaa syrjintää koskevissa yhteyksissä korostanut, että jäsenvaltioilla on harkintavaltaa niiden valitessa keinoja toteuttaa sosiaali- ja työllisyyspolitiikkansa tavoitteita (asia C-144/04, Mangold, tuomion 63 kohta, asia C-388/07, Age Concern England, tuomion 51 kohta, asia C-45/09, Rosenbladt, tuomion 41 kohta, ja asia C-341/08, Petersen, tuomion 51 kohta).

Ennakkoratkaisupyynnön tarve

51. Asiassa on riidatonta, että C:lle on määrätty tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentin säännösten nojalla hänen verovuonna 2013 saamaansa eläketuloa varten korkeampi ennakonpidätysprosentti kuin vastaavan suuruista palkkatuloa varten olisi määrätty.

52. Asiassa saadun selvityksen mukaan C asuu Suomessa ja kyseessä olevan eläketulon maksaja on suomalainen yhtiö. C on korkeimmassa hallinto-oikeudessa selvittänyt, että hän on työskennellyt työuransa viimeiset kymmenen vuotta, jolta ajalta hänen eläkkeensä määräytyi, sekä Ruotsissa että Suomessa. C:n työnantaja on ollut ruotsalainen osakeyhtiö. Häntä on verotettu Ruotsissa siellä tehdystä työstä. Suomessa häntä on tuolloin verotettu palkkatulojen kokonaismäärästä sovellettavan verosopimuksen mukaisesti. C:n käsityksen mukaan eläkkeen kertymisen ja toimitetun verotuksen kannalta asiaan liittyy jäsenvaltion rajat ylittävä elementti.

53. Asiaan ei kuitenkaan korkeimman hallinto-oikeuden näkemyksen mukaan vaikuttaisi liittyvän jäsenvaltion rajat ylittävää elementtiä. Eläketulon lisäveroa koskevan asian arvioinnin kannalta ei ole merkitystä sillä, että C on aikanaan työskennellyt muussa unionin jäsenvaltiossa ja saanut sieltä palkkatuloa, minkä verokohtelusta ei ole täällä kysymys.

54. Välittömän verotuksen on unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan katsottu kuuluvan jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan, eikä sen paremmin unionin primaarioikeuteen kuin säädettyyn oikeuteenkaan sisälly eläketulon tuloverotusta puhtaasti kansallisessa tilanteessa koskevia määräyksiä tai säännöksiä. Käsillä olevassa asiassa C on kuitenkin tuonut käsityksenään erityisesti esille, että palkka on direktiivin 2000/78/EY soveltamisalaan kuuluva työehto ja että työhön perustuva eläketulo on rinnastettava palkkaan. C:n käsityksen mukaan myös tällaiseen eläketuloon kohdistuva eläketulon lisäveron kantamisen kaltainen kansallinen verotuksellinen toimenpide kuuluu sekä mainitun direktiivin että yhdenvertaisuuslain soveltamisalaan, sillä kysymys on palkan määräytymisperusteesta. Hän katsoo, että eläkkeensaaja ja palkansaaja ovat samassa asemassa ja että eläketulon lisäveron soveltaminen johtaa samanlaisten tilanteiden erilaiseen kohteluun, mikä on mainitun direktiivin ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan perusteella kiellettyä ikään perustuvaa syrjintää.

55. Unionin tuomioistuin on edellä 40–44 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössään todennut, että velvollisuus noudattaa unionin perusoikeuksia koskee jäsenvaltioita vain silloin, kun ne toimivat unionin oikeuden alalla. Korkeimman hallinto-oikeuden käsityksen mukaan kysymyksessä olevaa eläketuloon kohdistettua tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentin kaltaista kansallista verotuksellista toimenpidettä ei voitaisi pitää direktiivin 2000/78/EY 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettuna työehtona tai muunakaan mainitun direktiivin soveltamisalaan kuuluvana toimenpiteenä. Kysymys ei myöskään olisi palkan määräytymisperusteesta. Tässä asiassa ei siten olisi samalla tavalla kuin esimerkiksi asiassa Åkerberg Fransson löydettävissä aineellista unionin lainsäädäntöä, jonka soveltamiseen tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentti kiinnittyisi. Näin ollen ja koska muutakaan liityntää unionin oikeuden säännösten ja tuloverolain mainittujen säännösten välillä ei ole esitetty, tuloverolain säännöksillä ei vaikuttaisi olevan sellaista unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettua yhteyttä unionin oikeuden säännöksiin, että asiassa voitaisiin soveltaa unionin ikään perustuvan syrjinnän kieltävää normistoa. Eläketulon lisäveroa koskeva sääntely ei siten näyttäisi kuuluvan unionin oikeuden soveltamisalaan.

56. Unionin oikeuden soveltamisalan määrittämistä koskevan kysymyksen ratkaiseminen on kuitenkin viime kädessä unionin tuomioistuimen tehtävä (unionin tuomioistuimen lausunto 2/13, täysistunto, 18.12.2014, muun ohella 164–166, 174–176 ja 234 kohta). Korkeimman hallinto-oikeuden tiedossa ei ole, että unionin tuomioistuin olisi oikeuskäytännössään ottanut kantaa siihen, kuuluuko eläketulon lisäveron kaltainen kansallinen verotuksellinen toimenpide direktiivin 2000/78/EY soveltamisalaan ja tulevatko asiassa sillä perusteella sovellettavaksi myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan säännökset. Mikäli vastaus mainittuun kysymykseen olisi myöntävä, korkeimman hallinto-oikeuden käsityksen mukaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ei myöskään ilmene, ovatko mainitut ikään perustuvan syrjinnän kieltämistä koskevat unionin oikeuden säännökset esteenä eläketulon lisäveron kaltaiselle kansalliselle sääntelylle.

57. Kun otetaan huomioon edellä esitetyt seikat, kysymykset eläketulon lisäveron kaltaisen kansallisen sääntelyn kuulumisesta unionin oikeuden soveltamisalaan ja sille mahdollisesti unionin oikeuden säännöksistä johtuvien rajoitusten tulkinnasta ovat siinä määrin epäselviä, että ne on SEUT 267 artiklan edellyttämällä tavalla tarpeen saattaa unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi.

58. Mikäli unionin tuomioistuin katsoo, että käsillä olevassa asiassa tarkoitettu kansallisen tuloverolain mukainen eläketulon lisäveroa koskeva sääntely ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan, ei sen ole luonnollisesti lainkaan tarpeen esittää tulkintakannanottoa korkeimman hallinto-oikeuden arvioitavana oleviin aineellisiin kysymyksiin unionin ikäsyrjintää koskevan sääntelyn vaikutuksista eläketulon lisäveron kantamiseen. Ikäsyrjintää koskevat kysymykset tulevat ratkaistavaksi kansallisen lainsäädännön ja asiaan mahdollisesti sovellettavaksi tulevien ihmisoikeussopimusten, erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräysten nojalla.

59. Jos kuitenkin unionin tuomioistuin katsoo, että kansallisen tuloverolain mukainen eläketulon lisäveroa koskeva sääntely kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan, on kansallisen tuomioistuimen vielä tarpeen saada unionin tuomioistuimen tulkintakannanotto siitä, johtuuko direktiivin 2000/78/EY 2 artiklan 1 kohdasta ja 2 kohdan a tai b alakohdasta ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdasta estettä tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentin kaltaiselle sääntelylle. Tältä osin on huomattavaa, että joskin eläketuloa voidaan maksaa myös muille, on kiistatonta, että pääosa sellaisista eläketulon saajista, joihin eläketulon lisäveroa koskevaa tuloverolain sääntelyä sovelletaan, on jo saavuttanut eläkkeelle jäämiselle tarpeellisen yleensä 63–68 vuoden iän. Näin ollen vaikuttaa vahvasti siltä, että kiistanalaista eläketulon lisäveroa sovelletaan vähintäänkin välillisesti ikään perustuen. Kun näin on, ei voine täysin poissulkea, että direktiivin 2000/78/EY 2 artiklan 1 kohdassa ja 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettu syrjintäkielto olisi esteenä mai­nitulle sääntelylle.

60. Jos unionin tuomioistuimen korkeimman hallinto-oikeuden esittämään ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen antamasta vastauksesta johtuu, että tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentissa tarkoitetun kaltaista eläketulon lisäveroa on pidettävä direktiivin 2000/78/EY 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettuna työehtona, joka ikään perustuvana on syrjivä, tulee asiassa vielä arvioitavaksi, voidaanko tämän kaltaista kansallista sääntelyä kuitenkin pitää mainitun direktiivin 6 artiklan 1 kohdan nojalla oikeutettuna kansalliseen sääntelyyn sisältyvän ja sen esitöistä ilmenevän tavoitteen vuoksi. Edellä tämän ennakkoratkaisupyynnön 3 kohdassa esitetysti mainitun lainsäädännön tavoitteena on kerätä verotuloja maksukykyisiltä eläketulon saajilta, kaventaa eläketulon ja palkkatulon veroasteiden eroa sekä parantaa ikääntyneiden kannustimia töissä jatkamiseen.

61. Jos katsotaan, että mainittuja tavoitteita voidaan pitää direktiivin 2000/78/EY 6 artiklan 1 kohdan kannalta arvioituna oikeutettuina, on asiassa lopuksi arvioitava, voidaanko lainsäädäntöä pitää näiden tavoitteiden kannalta asianmukaisena ja tarpeellisena.

Korkeimman hallinto-oikeuden välipäätös ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta

Korkein hallinto-oikeus on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja pyytää unionin tuomioistuimelta SEUT 267 artiklan nojalla ennakkoratkaisun direktiivin 2000/78/EY 2 artiklan 1 kohdan, 2 artiklan 2 kohdan a tai b alakohdan ja 3 artiklan 1 kohdan c alakohdan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdan säännösten soveltumisesta asiaan sekä mahdollisesti tulkinnasta. Ennakkoratkaisun pyytäminen on tarpeen korkeim­massa hallinto-oikeudessa käsiteltävänä olevan asian ratkaise­miseksi.

Ennakkoratkaisukysymykset

1. Onko direktiivin 2000/78/EY 3 artiklan 1 kohdan c alakohdan säännöksiä tulkittava siten, että eläketulon lisäveroa koskevien tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentin säännösten kaltainen kansallinen sääntely kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan ja tätä myöden Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ikään perustuvan syrjinnän kieltoa koskeva säännös tulee asiassa sovellettavaksi?

Kysymykset 2 ja 3 on esitetty vain siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin vastaa kysymykseen 1 siten, että asia kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan:

2. Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on myönteinen, onko direktiivin 2000/78/EY 2 artiklan 1 kohdan ja 2 artiklan 2 kohdan a tai b alakohdan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdan säännöksiä tulkittava siten, että ne ovat esteenä eläketulon lisäveroa koskevien tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentin säännösten kaltaiselle kansalliselle sääntelylle, jonka perusteella luonnollisen henkilön saamasta eläketulosta, jonka saaminen perustuu ainakin välillisesti henkilön ikään, kannetaan tietyissä tilanteissa enemmän tuloveroa kuin vastaavan suuruisesta palkkatulosta kannettaisiin?

3. Mikäli mainitut direktiivin 2000/78/EY ja Euroopan unionin perus­oikeuskirjan säännökset ovat esteenä eläketulon lisäveron kaltaiselle kansalliselle sääntelylle, tulee asiassa vielä arvioitavaksi, onko mainitun direktiivin 6 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että eläketulon lisäveron kaltaista kansallista sääntelyä voidaan kuitenkin pitää tavoitteeltaan mainitussa direktiivin säännöksessä tarkoitetulla tavalla objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltuna, erityisesti työllisyyspoliittisen, työmarkkinoita tai ammatillista koulutusta koskevan oikeutetun tavoitteen perusteella, kun tuloverolain esitöissä julkituotuna tavoitteena on eläketulon lisäveron avulla kerätä verotuloja maksukykyisiltä eläketulon saajilta, kaventaa eläketulon ja palkkatulon veroasteiden eroa sekä parantaa ikääntyneiden kannustimia töissä jatkamiseen?

Saatuaan unionin tuomioistuimen ratkaisun korkein hallinto-oikeus antaa lopullisen päätöksen asiassa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Vapaavuori, Matti Pellonpää, Matti Halén, Eila Rother ja Alice Guimaraes-Purokoski. Asian esittelijä Juhana Niemi.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Matti Halénin äänestyslausunto:

"Valitusasiassa on kysymys siitä, onko tuloverolain 124 §:n 1 momenttiin ja 4 momenttiin sisältyvät säännökset eläketulon lisäverosta jätettävä soveltamatta Suomen perustuslain 6 §:n ikään perustuvan syrjinnän kiellon nojalla. C on katsonut, että eläketulon lisäveroa koskeva sääntely on myös yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yhteisistä puitteista annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY 1–3 artiklan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan vastainen. Kuuden prosentin suuruinen lisävero katsotaan valituksessa syrjiväksi ennen kaikkea sen vuoksi, ettei vastaavaa veroa peritä palkansaajilta. Lisäveroa on perusteltu lain esitöissä sillä, että palkansaajan veroastetta nostaa vastaavasti palkansaajalta perittävä työeläkemaksu, jota ei kanneta eläke­tulosta.

Katson enemmistön kohdassa 55 mainitsemilla perusteilla, että kysymyksessä oleva kansallisen tuloverolain mukainen verotustoimenpide ei ole direktiivin 2000/78/EY soveltamisalaan kuuluva toimenpide. Ratkaistavana oleva oikeuskysymys on sen laatuinen, että tähän lopputulokseen voidaan päätyä pyytämättä SEUT 267 artiklan nojalla ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta. Olen valmis ratkaisemaan asian ennakkoratkaisua pyytämättä."

 
Julkaistu 6.3.2015