KHO:2015:96

Oikeuskysymyksenä asiassa oli, ovatko vanhempien saaman päihdehuollon kustannukset osa lapsen sijaishuollon kustannuksia, kun sijaishuollon keskeisenä perusteena oli ollut vanhempien päihteidenkäyttö. Ratkaisu vaikutti kuntien välisen kustannusvastuun jakautumiseen.

Kolmen alaikäisen lapsen X, Y ja Z huostaanotosta ja sijaishuoltoon sijoittamisesta aiheutuneista kustannuksista vastasi B:n kunta, jossa sijaishuollon tarve oli syntynyt. Z:n vanhemmat asuivat nyttemmin A:n kunnassa. A:n kunta oli hallintoriitahakemuksessaan vaatinut, että hallinto-oikeus velvoittaa B:n kunnan korvaamaan sille vanhempien päihdehuollon kustannukset osana lasten sijaishuollon kustannuksia. A on perustellut vaatimustaan sillä, että lasten huostaanotto B:n kunnassa oli perustunut keskeisesti vanhempien päihteidenkäyttöön, ja korvaushoidolla pyrittiin huostaanoton perusteiden poistamiseen.

Hallinto-oikeus hyväksyi A:n hakemuksen ja velvoitti B:n korvaamaan A:lle korvaushoidon kustannukset lastensuojelukustannuksina. Hallinto-oikeus totesi perusteluissaan, että asuinkunnan antamaa korvaushoitoa ei voitu pitää nyt kyseessä olevassa asiassa lastensuojelun järjestelmästä irrallisena vanhempien terveydenhuoltoon kuuluvana päihdepalveluna.

Korkein hallinto-oikeus myönsi B:lle valitusluvan, kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja hylkäsi A:n hakemuksen. Vaikka vanhempien päihdekuntoutus edisti heidän oman terveytensä ja hyvinvointinsa lisäksi lastensuojelullisia tavoitteita, se kohdistui silti ennen muuta heihin itseensä. Lastensuojelun kustannuksina pidetään puolestaan ensisijaisesti lapsen tarpeista aiheutuvia kustannuksia. Sijaishuollon kustannusten säilyminen sen kunnan vastuulla, jossa sijaishuollon järjestämisen tarve on syntynyt, oli poikkeus siitä pääsäännöstä, että kotikunta vastaa asukkaidensa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista. Poikkeusta ei ollut perustetta tulkita laventavasti. Asiassa ei ollut ilmennyt perusteita sille, että A:n kunnassa asuvan pariskunnan päihdehuollon kustannuksia voitaisiin pitää lastensuojelukustannuksina, joista lasten sijaishuollon kustannuksista vastaavan B:n kunnan tulisi vastata. Kustannuksista vastasi siten pariskunnan asuinkunta A.

Hallintolainkäyttölaki 69 §

Lastensuojelulaki 16, 16 a, 16 b, 49 § ja 92 § 1 momentti

Terveydenhuoltolaki 28 §

Päätös, josta valitetaan

Kuopion hallinto-oikeus 31.5.2012 nro 12/0225/2

Asian aikaisempi käsittely

A:n kansanterveystyön kuntayhtymä / A:n kunta (jatkossa myös A) on hakemuksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut, että B:n SOTE kuntayhtymä / B:n kunta (jatkossa myös B) velvoitetaan korvaamaan sille C:n ja D:n korvaushoidosta sekä siihen liittyvistä toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset.

Hakemusta on perusteltu muun ohessa seuraavasti:

Pariskunnan lapsi Z on sijoitettu kiireellisesti ja sittemmin otettu huostaan B:n kunnassa keskeisesti vanhempien päihteidenkäyttöön liittyvien ongelmien vuoksi. Lisäksi miehen kaksi lasta X ja Y hänen edellisestä liitostaan ovat huostaanotettuja.

Korvaushoito ja siihen liittyvät toimenpiteet on katsottava sellaiseksi erityiseksi tueksi ja avuksi, jonka järjestämiseen lastensuojelulaki velvoittaa.

B ei ole tarjonnut vanhemmille sellaista erityistä apua ja tukea, joka heille kuuluisi lastensuojelulain velvoitteiden johdosta. On kohtuutonta, jos huostaanoton perusteiden poistamiseen tähtäävien palvelujen kustannukset jäisivät kokonaisuudessaan vanhempien uuden asunpaikkakunnan eli A:n kustannettaviksi.

Ajalla 22.9.2010–31.12.2010 korvaushoidon kustannukset ovat olleet 11 696,35 euroa A:n kansanterveystyön kuntayhtymässä ja erikoissairaanhoidossa. Hoito jatkuu.

B:n SOTE kuntayhtymä on hallinto-oikeudelle antamassaan vastineessa vaatinut korvausvaatimuksen hylkäämistä.

B:n kunnan ja 1.1.2010 lukien B:n SOTE kuntayhtymän viranomaiset vastaavat kyseessä olevien lasten lastensuojelun järjestämisestä ja siitä aiheutuvista kustannuksista. Vanhempien korvaushoidon kustannukset eivät ole lastensuojelun kustannuksia. Korvaushoidon järjestämisestä päättää terveydenhuolto, joka myös vastaa hoidon kustannuksista.

A:n viranomaiset ovat tietoisina B:n sosiaalitoimen kielteisestä kannasta päättäneet järjestää kyseessä olevat päihdehuollon palvelut harkitsemallaan tavalla. Näin ollen ne myös vastaavat palveluiden kustannuksista.

A:n kansanterveystyön kuntayhtymä on antanut vastaselityksen.

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut hallinto-oikeuden pyynnöstä lausunnon, jossa on todettu muun ohella, että lastensuojelulaissa lastensuojelun kustannuksina pidetään ensisijaisesti lapsen tarpeista aiheutuvia kustannuksia. Joissakin tilanteissa vanhemmille annetut palvelut voivat kuitenkin kuulua lastensuojelun kustannuksiin. Jos vanhemmille annetut päihdepalvelut on annettu ensisijaisesti vanhempien oman palvelutarpeen perusteella erillisenä kokonaisuutena ja niitä on antanut vanhempien oma asuinkunta oman päätöksensä perusteella, niitä ei voine automaattisesti pitää lastensuojelun kustannuksina.

Osapuolet ovat vielä esittäneet kantansa sosiaali- ja terveysministeriön lausunnon johdosta.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hyväksynyt hakemuksen ja velvoittanut B:n SOTE kuntayhtymän / B:n kunnan korvaamaan A:n kansanterveystyön kuntayhtymälle C:n ja D:n korvaushoidosta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Asiaa koskeva lainsäädäntö

Sosiaali- ja terveyslainsäädännössä pääsääntönä on, että kunta vastaa asukkaittensa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä ja kustannuksista.

Edellä mainitusta pääsäännöstä on lainsäädännössä säädetty poikkeuksia. Lastensuojelulain 16 §:n mukaisesti lastensuojelun järjestämisestä vastaa pääsääntöisesti lapsen kotikunta. Vastaavasti kyseisen lain 16 a §:n 1 momentin mukaan lastensuojelun kustannuksista vastaa lapsen kotikunta, ellei muualla laissa toisin säädetä.

Lastensuojelulain 3 §:n (12.2.2010/88) mukaan lastensuojelua on lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu. Lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua toteutetaan tekemällä lastensuojelutarpeen selvitys ja asiakassuunnitelma sekä järjestämällä avohuollon tukitoimia. Lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua ovat myös lapsen kiireellinen sijoitus ja huostaanotto sekä niihin liittyvä sijaishuolto ja jälkihuolto.

Lastensuojelulain aiemman 3 §:n (13.4.2007/417) 1 ja 2 momentin mukaisesti lastensuojelua on lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu. Lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua ovat lastensuojelutarpeen selvitys, avohuollon tukitoimet, lapsen kiireellinen sijoitus ja huostaanotto sekä niihin liittyvä sijaishuolto ja jälkihuolto.

Lastensuojelulaissa ei ole selkeitä säännöksiä lapsen huostaanoton ja sijaishuollon aikana vanhemmille annettavista tukitoimista. Lastensuojeluviranomaista velvoittaa kuitenkin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan takaama perhe-elämän suoja ja lastensuojelulain 54 §:n 2 momentin asettama vaatimus edistää vanhempien ja lapsen yhteydenpitoa. Lastensuojeluviranomaisten on myös toimittava perheen jälleenyhdistämiseksi.

Lastensuojelulaissa on todettu asiakassuunnitelmaa koskevassa 30 §:n 3 momentissa, että huostaanotettua lasta koskevaan asiakassuunnitelmaan kirjataan lisäksi sijaishuollon tarkoitus ja tavoitteet, erityisen tuen ja avun järjestäminen lapselle, hänen vanhemmilleen, huoltajilleen tai muille lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaaville henkilöille. Lisäksi suunnitelmaan kirjataan, miten toteutetaan lapsen yhteydenpito ja yhteistoiminta lapsen vanhempien ja muiden hänelle läheisten henkilöiden kanssa ja miten samalla otetaan lapsen edun mukaisella tavalla huomioon tavoite perheen jälleenyhdistämisestä. Huostaanotetun lapsen vanhemmille on laadittava vanhemmuuden tukemiseksi erillinen asiakassuunnitelma, jollei sen laatimista ole pidettävä tarpeettomana. Suunnitelma laaditaan tarvittaessa yhteistyössä muun sosiaali- ja terveydenhuollon kuten päihde- ja mielenterveyshuollon kanssa.

1.1.2011 voimaan tulleen terveydenhuoltolain 69 §:n 2 momentin, jota siis sovelletaan tähänkin asiaan lain voimaantulon jälkeiseltä ajalta, mukaan järjestettäessä terveydenhuollon palveluja lastensuojelun asiakkaana olevalle perheelle, hoitoon pääsy on järjestettävä 51–53 §:ssä tarkoitettujen hoitoon pääsyä koskevien säännösten mukaisesti ottaen huomioon, mitä lastensuojelulaissa säädetään perheen oikeudesta saada palveluja.

Selvitys lastensuojelun toimista ja perheen tuen tarpeesta kyseessä olevassa asiassa

Nyt kyseessä olevan pariskunnan lapsi ja miehen kaksi vanhempaa lasta hänen edellisestä liitostaan on otettu huostaan ja sijoitettu sijaishuoltoon. Saadun selvityksen mukaan B:n SOTE kuntayhtymä ei ole laatinut pariskunnalle asiakassuunnitelmaa heidän pyynnöstään huolimatta. B:n SOTE kuntayhtymä ei ole esittänyt selvitystä siitä, miksi se on pitänyt vanhempien asiakassuunnitelman laatimista tarpeettomana.

Pariskunnan yhteisen lapsen asiakassuunnitelmaan 3.12.2010 on nykytilanteen osalta kirjattu, että vanhemmat käyvät korvaushoidossa ja antavat seulat kaksi kertaa viikossa. Seulat ovat olleet puhtaita. Vanhemmat hakevat korvaushoitolääkkeen (Suboxone) A:n terveyskeskuksesta päivittäin. Vanhemmat käyvät päihdekeskusteluja sosiaalityöntekijän kanssa sekä psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolla. Tavoitteena on kirjattu muun ohella, että lapsella on oikeus pitää yhteyttä myös biologisiin vanhempiin ja muihin sukulaisiin. Keinoina ja resursseina on kirjattu muun muassa, että huostaanoton perusteet ovat edelleen voimassa, vanhempien kuntoutuminen on alkuvaiheessa. Vanhemmat ovat sitoutuneet kuntoutumiseen ja heillä on siihen motivaatiota. Yhteydenpidon osalta on todettu muun muassa, että jos joulu- ja tammikuun tapaamiset toteutuvat suunnitellusti ja vanhempien seulat ovat puhtaat eivätkä olosuhteet muutu, jatkossa joka toinen tapaaminen on vanhempien kotona A:n kunnassa. Vanhemmat ovat sitoutuneet siihen, että A:n päihdetyöntekijä tarkistaa kodin olosuhteet ennen lapsen tapaamista.

Miehen aikaisemmasta parisuhteesta olevan lapsen asiakassuunnitelmaan 25.11.2010 on kirjattu tavoitteeksi muun muassa tukea lapsen ja läheisten yhteydenpitoa sekä vanhempien kuntoutumista. Keinoina ja resursseina on kirjattu muun muassa korvaushoito. Isän tapaamisten osalta on todettu, että yritetään saada paikalle sosiaalityöntekijä A:n kunnasta varmistamaan pariskunnan kunto ennen lasten luovuttamista heidän hoitoonsa. Arviointiosuudessa on todettu, että perheen jälleenyhdistäminen ei ole tällä hetkellä ajankohtaista. Huostaanoton purkaminen edellyttää, että perheen olosuhteet ovat olennaisesti parantuneet ja säilyneet hyvinä riittävän pitkään.

Asian arviota

Asiassa on riidatonta, että B:n kunta on vastuussa lastensuojelun kustannuksista. Hallinto-oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, onko vanhempien korvaushoidosta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset tässä tapauksessa sellaisia lastensuojelun kustannuksia, joista vastaa vanhempien kotikunnan A:n sijaan lastensuojelun kustannuksista vastaava B:n kunta.

Terveydenhuoltoon kuuluvan korvaushoidon kustannusten jäämistä vanhempien asuinkunnan vastuulle puoltaisi hallinto-oikeuden näkemyksen mukaan se, että asuinkunnan kustannusvastuu on sosiaali- ja terveydenhuoltomenojen kohdalla pääsääntö. Asuinkunnan on vastattava asukkaansa terveydenhuoltomenoista. Lisäksi kyseisten kustannusten kuulumisesta lastensuojelukustannuksiin ei ole selvää säännöstä. Toisaalta voimassa olevan lainsäädännön perusteella terveydenhuoltomenot saattavat joissain tilanteissa kuulua lastensuojelukustannuksiin.

Kyseessä olevien korvaushoitokustannusten kuulumista vanhempien asuinkunnalle puoltaisi vielä se, että lastensuojelun järjestämisestä ja kustannuksista vastuussa oleva B:n SOTE kuntayhtymä ei ole pitänyt nyt kyseessä olevan pariskunnan korvaushoitoa lastensuojelun järjestämisenä. Toisaalta asiaa tarkasteltaessa tulee ottaa huomioon lastensuojelulain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen lastensuojeluviranomaiselle asettama erityinen velvollisuus edistää lapsen yhteydenpitoa ja tukea vanhempien tosiasiallisia mahdollisuuksia pitää yhteyttä ja tavata lasta sijaishuollon aikana. Kyse on lapsen oikeudesta ja tarpeesta, mutta toisaalta perhe-elämän suojasta. Lastensuojeluviranomaisen on myös edistettävä perheen jälleenyhdistymistä. Vaikka lastensuojelulaissa ei sinänsä säädetä vanhempien oikeudesta saada tiettyjä lastensuojelun palveluja, edellä mainittuihin seikkoihin nähden lapsen huostaanoton aikana vanhemmille myönnettävät lastensuojelun palvelut eivät ole kokonaan lastensuojelun järjestämisestä vastaavan kunnan harkinnassa.

Nyt kyseessä olevassa tapauksessa vanhempien päihteidenkäyttö on ollut yksi pariskunnan lapsen huostaanoton keskeisiä perusteita. Edellä mainituista lasten asiakassuunnitelmista ilmenee, että pariskunnan korvaushoito ja puhtaat seulat ovat olleet edellytyksenä lasten ja pariskunnan yhteydenpidolle. Lisäksi asiakassuunnitelmien perusteella pariskunnan olosuhteiden olennainen parantuminen ja siten päihteidenkäytön lopettaminen ovat yhtenä edellytyksenä perheen jälleenyhdistämiselle.

Hallinto-oikeuden käsityksen mukaan saadun selvityksen perusteella näyttää siltä, että lastensuojelulain mukaisten velvoitteiden täyttämiseksi yhteydenpidon ja perheen jälleenyhdistämisen tavoitteen osalta B:n SOTEn olisi tullut tukea ja ohjata vanhemmat korvaushoidon piiriin. Pelkästään se seikka, että vanhemmille ei ole laadittu erillistä asiakassuunnitelmaa, ei ole peruste sille, että korvaushoidon kustannuksia ei tulisi pitää lastensuojelukustannuksena. Asiakassuunnitelman tekemisen laiminlyönnillä kunta ei voi välttää vastuuta lain asettamista velvoitteista.

Hallinto-oikeuden arvion mukaan vanhempien korvaushoito liittyy läheisesti lastensuojelun järjestämisen kokonaisuuteen. Korvaushoitoa ei voida pitää nyt kyseessä olevassa asiassa lastensuojelun järjestelmästä irrallisena vanhempien terveydenhuoltoon kuuluvana päihdepalveluna. Näissä olosuhteissa korvaushoidon kustannuksia on pidettävä lastensuojelukustannuksina. Näin ollen hallinto-oikeus velvoittaa B:n SOTE kuntayhtymän / B:n kunnan korvaamaan A:n kansanterveystyön kuntayhtymälle / A:n kunnalle nyt kyseessä olevat korvaushoidon kustannukset.

Tässä asiassa ei ole ollut ratkaistavana korvaushoidon kustannusten määrä. Mikäli määrän osalta osapuolien kesken syntyy erimielisyyttä, asia on saatettavissa erillisenä hallintoriitahakemuksena hallinto-oikeuden käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Hallintolainkäyttölaki 69 §

Terveydenhuoltolaki 28 §

Päihdehuoltolaki 3 ja 7 §

Hallinto-oikeuden päätökseen liitetyn valitusosoituksen mukaan hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Päivi Toivanen, Timo Tervonen ja Riitta Eskola, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

B:n SOTE kuntayhtymä on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan.

Lastensuojelulain 16 a–c §:ssä säädetään lastensuojelun kustannusten vastuista. Lastensuojelulain esitöissä ei ole erikseen mainittu vanhempien saamien palvelujen kustannuksia osana sijaishuollon kustannuksia. Lastensuojelulain säännöksiä tulee tässä suhteessa tulkita suppeasti. Laajentava tulkinta aiheuttaisi huomattavia rajanveto-ongelmia.

Kuntayhtymä ei ole laiminlyönyt D:n ja C:n asiakassuunnitelman tekoa kustannussyistä, vaan se ei ole pitkäaikaisen kokemuksen perusteella pitänyt A:n sosiaalityöntekijän esitystä korvaushoidosta tarkoituksenmukaisena tapana järjestää vanhempien päihdepalveluja. Kuntayhtymä on myös ilmoittanut A:lle näkemyksensä asiasta.

A:n kunnassa järjestetty hoito on ollut tehotonta, eikä sillä ole saavutettu hoidolle asetettuja tavoitteita. Korvaushoidolla ei ole pystytty edistämään perheen jälleenyhdistämistä. Kuntayhtymä puolestaan on edistänyt perheen jälleenyhdistämistä huolehtimalla lasten mahdollisuudesta tavata vanhempiaan.

D ja C ovat muuttaneet B:n kunnasta A:n kuntaan vuonna 2009. B vastaa edelleen sijaishuollon kustannuksista. Kyseiset korvaushoidosta aiheutuneet kustannukset eivät kuitenkaan ole lastensuojelun järjestämisestä aiheutuneita kustannuksia eivätkä ne voi tulla aikaisemman kotikunnan korvattaviksi.

A:n kansanterveystyön kuntayhtymä on antanut selityksen, jossa se on vaatinut valituksen hylkäämistä ja esittänyt vielä seuraavaa:

Vanhempien päihteidenkäyttö on ollut lasten huostaanoton keskeinen peruste. Vanhempien päihderiippuvuuden hoito liittyy läheisesti lastensuojelun järjestämisen kokonaisuuteen, sillä perheen jälleenyhdistämiseksi heiltä edellytetään pitkäaikaista sitoutumista päihderiippuvuutensa hoitoon. Korvaushoito ja siihen liittyvät toimenpiteet on katsottava sellaiseksi erityiseksi tueksi, jonka järjestämiseen lastensuojelulaki velvoittaa.

B:n SOTE kuntayhtymä on vastaselityksessään uudistanut aikaisemmin lausumansa.

A:n kansanterveystyön kuntayhtymälle on lähetetty tiedoksi B:n SOTE kuntayhtymän vastaselitys.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus muuttaa hallinto-oikeuden päätökseen liitettyä valitusosoitusta siten, että asian saattaminen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi vaatii valitusluvan myöntämistä.

2. Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii B:n SOTE kuntayhtymän valituksen. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan. A:n kansanterveystyön kuntayhtymän / A:n kunnan hallinto-oikeudelle tekemä hakemus hylätään.

Perustelut

1. Asian luonne ja jatkovalitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Asiassa on kysymys kahden kunnan välisestä hallintoriidasta, joka perustuu lastensuojelulain säännöksiin kuntien välisestä järjestämis- ja kustannusvastuusta.

Lastensuojelulain 92 §:n 1 momentin mukaan sanotun lain 16, 16 a ja 16 b §:ssä tarkoitetusta kuntien välistä järjestämis- ja kustannusvastuuta koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä saa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää asiassa valitusluvan.

Hallinto-oikeuden olisi tullut valitusosoituksessa mainita, että asiassa tarvitaan valituslupa. Hallinto-oikeuden päätökseen liitettyä valitusosoitusta on tämän vuoksi muutettava edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

2. Kustannuksista vastaava kunta

2.1 Sovellettavat säännökset esitöineen

Lastensuojelulain 16 a §:n 3 momentin mukaan lapsen sijaishuollon kustannuksista vastaa se kunta, jossa lapsen sijaishuollon järjestämisen tarve on syntynyt.

Lastensuojelulain 49 §:n mukaan lapsen sijaishuollolla tarkoitetaan muun ohella huostaan otetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella.

Hallituksen esityksessä lastensuojelulaiksi (HE 252/2007 vp) on todettu lastensuojelun järjestämisestä vastuussa olevaa kuntaa koskevassa kohdassa (16 §) muun ohella seuraavaa:

"Sijaishuollosta aiheutuvina kustannuksina on pidettävä ainakin välittömiä lapsen sijoituksesta aiheutuvia kustannuksia, kuten perhehoitajille maksettavaa palkkiota ja korvauksia, laitoksen kokonaisvuorokausihintaa, lapselle annetusta sosiaalityöstä aiheutuneita kustannuksia sekä sijaishuollon järjestämiseen liittyviä muita näihin verrattavia kustannuksia. Sijaishuollosta aiheutuvina kustannuksina on pidettävä myös niitä kustannuksia, jotka aiheutuvat sijaishuollon tarpeen mukaisten palvelujen ja tukitoimien järjestämisestä. Kyse on tältä osin täyden korvauksen periaatteesta. Merkitystä ei siis ole sillä seikalla, minkä lain perusteella sosiaalipalveluja tai taloudellisia tukitoimia lapselle tai nuorelle on järjestetty. Oleellista on se, missä tarkoituksessa ja minkälaisia palveluja ja tukitoimia kunta on kulloinkin järjestänyt."

Terveydenhuoltolain (1326/2010) 28 §:ssä säädetään kunnan velvollisuudesta järjestää alueensa asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi tarpeellinen päihdetyö. Päihdetyöhön kuuluvat muun ohessa päihteiden aiheuttamien sairauksien hoito- ja kuntoutuspalvelut. Päihdetyöstä säädetään lisäksi päihdehuoltolaissa ja sosiaalihuoltolaissa.

2.2 Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

A:n hakemuksessa tarkoitetut kolme alaikäistä lasta on otettu huostaan Kuopion hallinto-oikeuden vuosina 2008 ja 2009 tekemillä päätöksillä B:n kunnan sosiaalityön johtajan hakemuksista. Asiassa on siis riidatonta, että sijaishuollon järjestämisen tarve on syntynyt B:n kunnassa, ja se vastaa sijaishuollon kustannuksista.

Päihdehuollon antaminen puolestaan kuuluu terveydenhuoltolain ja päihdehuoltolain mukaan palvelua saavan kotikunnalle. C ja D ovat muuttaneet A:n kuntaan keväällä 2009 ja he ovat siellä tulleet päihdekuntoutuksen asiakkaiksi. Heidän kotikuntansa A on ollut velvollinen järjestämään päihdepalvelut heidän oman palvelutarpeensa perusteella.

Asiassa on nyt ratkaistavana, ovatko vanhempien saaman päihdehuollon kustannukset osa lapsen sijaishuollon kustannuksia, kun sijaishuollon keskeisenä perusteena on ollut vanhempien päihteidenkäyttö.

Kun vanhempien päihteidenkäyttö on keskeisesti vaikuttamassa huostaanottoon, on ilmeistä, että vanhemmille annettava päihdekuntoutus edistää heidän oman terveytensä ja hyvinvointinsa lisäksi lastensuojelullisia tavoitteita vahvistaessaan heidän mahdollisuuksiaan toimia vanhempana. Vanhemmille annettava päihdekuntoutus kohdistuu silti ennen muuta heihin itseensä.

Kuten hallituksen esityksestä (HE 257/2007 vp) käy ilmi, lastensuojelulaissa lastensuojelun kustannuksina pidetään ensisijaisesti lapsen tarpeista aiheutuvia kustannuksia. Kun arvioidaan kuntien välisen kustannusvastuun jakautumista, on myös otettava huomioon, että sijaishuollon kustannusten säilyminen sen kunnan vastuulla, jossa sijaishuollon järjestämisen tarve on syntynyt, on poikkeus siitä pääsäännöstä, että kotikunta vastaa asukkaidensa sosiaalihuollon ja terveydenhuollon palveluista. Tätä poikkeusta ei ole perustetta tulkita laventavasti, kun otetaan myös huomioon, että kunnille annettavista tehtävistä on säädettävä lailla.

Asiassa ei ole ilmennyt perusteita sille, että C:n ja D:n päihdehuollon kustannuksia voitaisiin pitää lastensuojelulaissa tarkoitettuina lastensuojelukustannuksina. Näiden palvelujen järjestämisestä ja kustannuksista vastaa siten heidän asuinkuntansa. Hallinto-oikeuden ei siten ole tullut velvoittaa B:tä vastaamaan sanotuista kustannuksista lastensuojelulain perusteella.

Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja A:n kansanterveystyön kuntayhtymän / A:n kunnan hakemus hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Anne E. Niemi, Sakari Vanhala, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski ja Outi Suviranta. Asian esittelijä Marja-Liisa Judström.