KHO:2016:11

Asiassa oli kysymys Euroopan unionin kansalaisen käännyttämisen ja maahantulokiellon määräämisen edellytyksistä.

Viron kansalainen A oli työskennellyt Suomessa ajoittain vuodesta 2009 alkaen. Vuodesta 2012 lähtien hänellä oli ollut Suomessa toistaiseksi voimassa oleva työsuhde. Suomessa ollessaan A oli asunut omistamassaan asuntovaunussa. A ei ollut rekisteröinyt oleskeluoikeuttaan Suomeen.

A oli Suomessa tuomittu kolmesta erillisestä vuosien 2011 ja 2012 aikana tapahtuneesta törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

A oli teoillaan vaarantanut muiden tienkäyttäjien turvallisuutta. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Suomessa liikenneturvallisuutta oli pidettävä sellaisena suojeltavana etuna, joka ulkomaalaislain 156 §:n 1 momentissa tarkoitettiin. Kun otettiin huomioon A:n samanlaisten tekojen toistuvuus lyhyen ajan sisällä ja rattijuopumusten osalta niiden törkeä tekomuoto, hänen käyttäytymisensä muodosti ulkomaalaislain 156 §:n 2 momentissa tarkoitetun todellisen, välittömän ja riittävän vakavan uhkan liikenneturvallisuudelle. A:lla ei voitu katsoa olevan Suomeen kiinteitä ja pysyviä siteitä.

Ulkomaalaislaissa säädetyt edellytykset A:n käännyttämiselle kotimaahansa Viroon ja kolmen vuoden maahantulokiellon määräämiseen olivat olemassa.

Ulkomaalaislaki 146 § 1 ja 2 momentti, 156 § 1 ja 2 momentti, 167 § ja 170 § 1 momentti

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/38/EY 27 artikla 1 ja 2 kohta

Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa Bouchereau (C-30/77), Orfanopoulus ja Oliveri (C-482/01 ja C-493/01) sekä Euroopan yhteisöjen komissio vs. Alankomaat (C-50/06)

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 21.3.2014 nro 14/0434/3

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on 2.10.2012 päättänyt käännyttää Viron kansalaisen A:n kotimaahansa Viroon sekä määrännyt hänet päätöksentekopäivästä lukien Suomea koskevaan kolmen vuoden maahantulokieltoon.

Maahanmuuttovirasto on perustellut päätöstään seuraavasti:

A on kertonut, että hän on asunut Suomessa Hollolassa omistamassaan asuntovaunussa kolmen vuoden ajan, mutta asuminen ei ole ollut vakituista. A ei ole rekisteröinyt oleskeluoikeuttaan Suomessa. A on otettu kiinni 28.9.2012 epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Poliisipartio on pysäyttänyt A:n kuljettaman auton ja poliisin suorittaman puhalluskokeen tuloksena on ollut 2,28 promillea. Tämän lisäksi A on tuomittu 26.10.2011 Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa kahdesta törkeästä rattijuopumuksesta ja kahdesta kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta yhteiseen 70 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 21 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella unionin kansalaisella on oikeus vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella, jollei sopimuksessa määrätyistä tai sen soveltamisesta annetuissa säännöksissä säädetyistä rajoituksista ja ehdoista muuta johdu.

Euroopan unionin kansalaisten liikkumisvapaus Euroopan unionin alueella ei kuitenkaan ole täysin ehdoton. Jäsenvaltioilla on mahdollisuus rajoittaa liikkumisvapautta yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen taikka kansanterveyteen liittyvistä syistä.

Ulkomaalaislain 167 §:n 1 kohdan mukaan Euroopan unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä voidaan käännyttää, jos hänen oleskeluoikeuttaan ei ole rekisteröity tai hänelle ei ole myönnetty oleskelukorttia, jos hän ei täytä 156 §:ssä säädettyjä maahantulon edellytyksiä.

Ulkomaalaislain 156 §:n mukaan unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsenensä maahantulon ja maassa oleskelun edellytyksenä on, että heidän ei katsota vaarantavan yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta.

Maahantulon estämisen ja maasta poistamisen yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden vuoksi tulee perustua yksinomaan yksilön omaan käyttäytymiseen, eikä perusteena voida pitää pelkästään aikaisempia rikostuomioita. Yksilön käyttäytymisen on muodostettava todellinen,

välitön ja riittävän vakava uhka, joka vaikuttaa johonkin yhteiskunnan olennaiseen etuun. Perustelut, jotka eivät liity yksittäiseen tapaukseen tai jotka johtuvat yleistävistä näkökohdista, eivät ole hyväksyttäviä.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on ratkaisukäytännössään vahvistanut, että syyllistyminen rikokseen, joka muodostaa vakavan ja todellisen uhkan yhteiskunnan perustavaa laatua olevalle edulle, antaa oikeuden turvautua edellä mainittuihin toimenpiteisiin.

Maahanmuuttovirasto katsoo, että A:n käännyttämiseen ja maahantulokieltoon määräämiseen on yleisen turvallisuuden ja yleisen järjestyksen turvaamiseen perustuva syy ottaen huomioon A:n rikollisen toiminnan laadun ja toistuvuuden sekä hänelle tuomitun rangaistuksen. Tuomioon johtaneet seikat ilmentävät, että A on omalla käyttäytymisellään osoittanut muodostavansa uhkan yleiselle järjestykselle ja yleiselle turvallisuudelle.

A on vastustanut käännyttämistään ja maahantulokieltoon määräämistään, koska on juuri saanut työpaikan Suomesta. Maahanmuuttovirasto katsoo, että ulkomaalaislain mukaiset edellytykset unionin kansalaisen käännyttämiseen ja maahantulokieltoon määräämiseen täyttyvät A:n osalta.

Asiassa ei ole ilmennyt ulkomaalaislain 146 §:n mukaisesti huomioitavia seikkoja, joita olisi pidettävä käännyttämis- tai maahantulokieltoon määräämisperustetta painavampina.

Edellä mainituilla perusteilla A käännytetään ulkomaalaislain 167 §:n 1 kohdan nojalla kotimaahansa Viroon ja määrätään ulkomaalaislain 170 §:n perusteella maahantulokieltoon kolmeksi vuodeksi.

Maahanmuuttovirasto katsoo, että A voidaan käännyttää kotimaahansa Viroon ilman, että hän voi joutua siellä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 3 artiklan tarkoittaman epäinhimillisen kohtelun tai ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle.

Asian käsittely hallinto-oikeudessa

A on valittanut Maahanmuuttoviraston päätöksestä hallinto-oikeudelle ja vaatinut, että päätös kumotaan. Perusteluinaan hän on lausunut seuraavaa:

Syyllistyminen törkeisiin rattijuopumuksiin ja oikeudetta ajoon eivät muodosta vakavaa ja todellista uhkaa yhteiskunnan perustavaa laatua olevalle edulle. A:n käännyttämiseen ja maahantulokieltoon määräämiseen ei ole yleisen turvallisuuden eikä yleisen järjestyksen turvaamiseen perustuvaa syytä. A katuu syvästi tekojaan ja on ottanut niistä opikseen sekä hankkinut lääkinnällisen avun ja hoidon, jotta alkoholinkäyttö estyy.

A on tehnyt työtä Suomessa kolmen vuoden ajan. Hän on työskennellyt pääasiassa uudenmaan Erikoispuhdistus Oy:ssä erikoispuhdistajana ja myös muissa lyhyissä työsuhteissa. Elokuusta 2012 lukien hänellä on ollut toistaiseksi voimassa oleva työsuhde Uudenmaan Erikoispuhallus Oy:ssä.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon.

A on antanut vastaselityksen.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksen.

Hallinto-oikeus on viitaten ulkomaalaislain 146 §:ään, 156 §:ään, 167 §:ään ja 170 §:n 1 momenttiin perustellut päätöstään seuraavasti:

Valittaja on Viron kansalainen. Hän ei ole rekisteröinyt oleskeluoikeuttaan Suomessa. Päijät-Hämeen käräjäoikeus on 26.10.2011 tuominnut valittajan 18.6. ja 10.9.2011 tapahtuneista rattijuopumuksista ja kulkuneuvon kuljettamisista oikeudetta yhteiseen 70 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 45 päiväsakon oheisrangaistukseen. Tuomion mukaan valittaja on 18.6.2011 ilman ajo-oikeutta kuljettanut henkilöautoa nautittuaan alkoholia niin, että hänellä on ajon jälkeen ollut 0,73 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Valittaja on 10.9.2011 ilman ajo-oikeutta kuljettanut henkilöautoa nautittuaan alkoholia niin, että hänellä on ajon jälkeen ollut 0,66 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Tuomio on lainvoimainen.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on 8.10.2013 tuominnut valittajan 28.9.2012 tapahtuneesta törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta yhteiseen 3 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Yhteinen rangaistus on määrätty nyt syyksi luetuista rikoksista ja täytäntöönpantavaksi määrättävästä aiempia rikoksia koskevasta 70 päivän ehdollisesta vankeusrangaistuksesta. Tuomion mukaan valittaja on ilman ajo-oikeutta kuljettanut pakettiautoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus ajon jälkeen on ollut 2,12 promillea.

Hallinto-oikeuden hankkimista valittajaa koskevista poliisin tutkintailmoituksista ilmenee, että valittajan käännyttäminen on täytäntöönpantu 11.10.2012 ja valittaja on silloin poistettu Suomesta. Valittaja on 19.5.2013 tavattu Suomessa poliisien pysäyttäessä ajo-oikeudetta ajaneen valittajan Riihimäellä. Valittaja on jälleen 10.7.2013 tavattu Suomessa. Tällöin poliisit ovat pysäyttäneet ajo-oikeudetta ajaneen valittajan Hollolassa. Valittaja on kertonut olevansa töissä Suomessa Ekokemillä. Valittaja on samana päivänä käännytetty takaisin Viroon. Valittajaa epäillään ulkomaalaisrikkomuksesta, koska hän on tullut Suomeen, vaikka on ollut määrättynä maahantulokieltoon.

Hallinto-oikeus toteaa, että valittaja on Suomessa ollessaan syyllistynyt edellä esitetyn mukaisesti hieman yli vuoden sisällä kolmeen törkeään rattijuopumukseen ja kolmeen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Syyllistymällä törkeisiin rattijuopumuksiin valittaja on vaarantanut muiden tienkäyttäjien turvallisuutta. Hallinto-oikeus katsoo, että valittajan rikostuomioihin johtaneet seikat osoittavat hänen suhtautuvan välin³pitämättömästi lain kieltoihin ja määräyksiin ja vaarantavan omalla käyttäytymisellään yleistä järjestystä ja yleistä turvallisuutta. Myöskin se seikka, että valittaja on käännyttämisen jälkeen laittomasti oleskellut Suomessa ainakin kaksi kertaa ja tällöin syyllistynyt ajo-oikeudetta ajoon, osoittavat valittajan suhtautuvan välinpitämättömästi lain kieltoihin ja käskyihin. Valittaja on viitannut hankkimaansa lääkinnälliseen apuun ja hoitoon, mutta selvitystä tästä ei ole hallinto-oikeuden pyynnöstäkään annettu. Valittajan käyttäytymisen voidaan siten edelleen katsoa muodostavan todellisen ja välittömän uhan.

Valittaja on kertomansa mukaan työskennellyt Suomessa kolmen vuoden ajan määräaikaisissa työsuhteissa. Hän on asunut Suomessa vain ajoittain työskentelynsä puitteissa ja Suomessa ollessaan hän on asunut omistamassaan asuntovaunussa. Elokuusta 2012 lukien hänellä on kertomansa mukaan ollut toistaiseksi voimassa oleva työsuhde Uudenmaan Erikoispuhallus Oy:ssä, mutta tästä ei ole esitetty selvitystä. Valittaja ei ole esittänyt, että hänellä olisi merkityksellisiä siteitä Suomeen kertomiensa työsiteiden lisäksi.

Kun kokonaisharkinnassa otetaan huomioon valittajan rikollisen toiminnan laatu, toistuvuus sekä valittajalle tuomitut rangaistukset, hallinto-oikeus katsoo, että hänet on työsiteistään ja Suomessa oleskelustaan huolimatta voitu yleiseen järjestykseen ja yleiseen turvallisuuteen perustuvasta syystä käännyttää kotimaahansa Viroon ja määrätä Suomea koskevaan kolmen vuoden maahantulokieltoon. Maahanmuuttoviraston päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marjatta Mäenpää, Outi Niemi, Sirkka Heikkilä, Maija Vesala, Heikki Mauno, Markku Lambert, Vesa Heikkilä, Taina Haanperä, Jyri Vesanto ja Terttu Kujala. Asian esittelijä Sofia Laaksonen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan hän on vaatinut, että Maahanmuuttoviraston ja Helsingin hallinto-oikeuden päätökset kumotaan. Maahantulokieltoa tulee joka tapauksessa lyhentää.

A on lausunut vaatimustensa tueksi muun ohella seuraavaa:

A on tehnyt työtä Suomessa kolmen vuoden ajan. Työsuhteet ovat olleet määräaikaisia, eikä A ole asunut Suomessa pysyvästi. Hänet on elokuussa 2012 palkattu toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

A:n syyllistyminen törkeisiin rattijuopumuksiin ja ajo-oikeudetta ajoon eivät muodosta vakavaa ja todellista uhkaa yhteiskunnan perustavaa laatua olevalle edulle. Hänen käännyttämiselleen ja maahantulo³kieltoon määräämiselleen ei ole yleisen turvallisuuden eikä yleisen järjestyksen turvaamiseen perustuvaa syytä. Törkeät rattijuopumusrikokset eivät ole sellaisia lainsäätäjän tarkoittamia rikoksia, jotka muodostaisivat vakavan ja todellisen uhan yhteiskunnan perustavaa laatua olevalle edulle.

Hallinto-oikeuden päätös loukkaa unionin kansalaisen vapaata liikkumisoikeutta Euroopan unionin alueella.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon. A on Suomessa ollessaan lyhyen ajan sisällä syyllistynyt kolmeen törkeään rattijuopumukseen ja kolmeen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja näillä teoillaan vaarantanut muiden turvallisuutta. Hän ei ole tuonut esiin mitään sellaisia seikkoja, joiden perusteella Maahanmuuttoviraston päätös tulisi kumota. Valitus tulisi hylätä.

A on antanut vastaselityksen. Maahanmuuttovirasto ei ole soveltanut oikealla tavalla Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä. Ulkomaalaislain mukaisia edellytyksiä unionin kansalaisen käännyttämiseen ja maahantulokieltoon määräämiseen ei ole olemassa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1 Ratkaistava kysymys

Asiassa on kysymys Euroopan unionin kansalaisen käännyttämisen ja maahantulokiellon määräämisen edellytyksistä.

Viron kansalainen A on työskennellyt Suomessa ajoittain noin vuodesta 2009 lukien. Vuodesta 2012 lähtien hänellä on ollut Suomessa toistaiseksi voimassa oleva työsuhde. Suomessa ollessaan A on asunut omistamassaan asuntovaunussa. A ei ole rekisteröinyt oleskeluoikeuttaan Suomeen.

Käräjäoikeus on tuominnut A:n 18.6.2011 ja 10.9.2011 tapahtuneista törkeistä rattijuopumuksista ja kulkuneuvon kuljettamisista oikeudetta yhteiseen 70 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 45 päiväsakon oheisrangaistukseen. Käräjäoikeus on myöhemmin tuominnut A:n 28.9.2012 tapahtuneesta törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta yhteiseen kolmen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Yhteisellä rangaistuksella on samalla pantu täytäntöön aiempia rikoksia koskenut ehdollinen vankeusrangaistus.

2 Sovellettavat oikeusohjeet

2.1 Euroopan unionin oikeus

2.1.1 Direktiivi Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella

Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (2004/38/EY, ns. vapaan liikkuvuuden direktiivi) 27 artiklan 1 kohdan mukaan, jollei puheena olevan VI luvun säännöksistä muuta johdu, jäsenvaltiot voivat rajoittaa unionin kansalaisen tai hänen perheenjäsentensä, näiden kansalaisuudesta riippumatta, vapaata liikkuvuutta ja oleskelua yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen taikka kansanterveyteen liittyvistä syistä. Näihin perusteisiin ei saa vedota taloudellisista syistä.

Direktiivin 27 artiklan 2 kohdan ensimmäisen kappaleen mukaan yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden vuoksi toteutettujen toimenpiteiden on oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisia, ja niiden on perustuttava yksinomaan asianomaisen henkilön omaan käyttäytymiseen. Aiemmat rikostuomiot eivät yksin saa olla perusteena tällaisten toimenpiteiden toteuttamiselle. Saman kohdan toisen kappaleen mukaan asianomaisen yksilön käyttäytymisen on muodostettava todellinen, välitön ja riittävän vakava uhka, joka vaikuttaa johonkin yhteiskunnan olennaiseen etuun. Perustelut, jotka eivät liity yksittäiseen tapaukseen tai jotka johtuvat yleistävistä näkökohdista, eivät ole hyväksyttäviä.

2.1.2 Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Asiassa Bouchereau (C-30/77) kansallinen tuomioistuin oli pyytänyt ennakkoratkaisua toisen jäsenvaltion kansalaisen karkottamisesitykseen liittyen. Unionin tuomioistuin totesi, että rikostuomiot eivät sellaisenaan saa olla perusteena yleistä järjestystä tai turvallisuutta koskeville toimenpiteille, mikä on ymmärrettävä kansallisille viranomaisille asetettuna vaatimuksena arvioida tilannetta erityisesti yleisen järjestyksen säilyttämisen kannalta; rikostuomioon johtanut arviointiperuste ei välttämättä ole sama. Tästä seuraa, että rikostuomio voidaan ottaa huomioon ainoastaan, jos tuomioon johtaneista seikoista käy ilmi, että henkilön oma käyttäytyminen uhkaa tuolloin yleistä järjestystä. Vaikka tällaisen uhan olemassaolon toteamisen voidaan katsoa tarkoittavan, että kyseinen yksilö saattaa käyttäytyä moitittavasti myös tulevaisuudessa, voi aikaisempi käyttäytyminen sellaisenaankin osoittaa, että hän on uhka yleiselle järjestykselle. Tuomiossa (asia 41/74) on todettu, että erityisolosuhteet, joilla voitaisiin oikeuttaa yleiseen järjestykseen vetoaminen, voivat vaihdella maasta toiseen ja olla erilaiset eri aikoina, joten tältä osin toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla on oltava tietynlaajuinen harkintavalta perustamissopimuksessa ja sen soveltamissäännöksissä asetetuissa rajoissa. Vaikka kansallinen viranomainen on oikeutettu asettamaan tiettyjä rajoituksia yhteisön oikeudessa turvatulle henkilöiden vapaalle liikkuvuudelle, ja vaikka kaikki lain rikkominen häiritseekin yhteiskuntajärjestystä, mahdollisuus vedota yleiseen järjestykseen edellyttää kuitenkin, että kyse on yhteiskunnan perustavanlaatuista etua uhkaavasta todellisesta ja riittävän vakavasta vaarasta.

Yhdistetyissä asioissa Orfanopoulos ja Oliveri (C-482/01 ja C-493/01) oli kysymys siitä, voiko velvollisuus määrätä sellaisten toisen jäsen³valtioiden kansalaisten karkotuksesta, jotka on tuomittu tiettyihin rangaistuksiin tietyistä rikoksista, olla oikeutettu yleiseen järjestykseen liittyvin perustein. Unionin tuomioistuin totesi, että yleisen järjestyksen käsite edellyttää, että kyse on yhteiskunnan perustavanlaatuista etua uhkaavasta todellisesta ja riittävän vakavasta vaarasta. Edelleen tuomioistuin totesi, että päättääkseen, voidaanko toisen jäsenvaltion kansalainen karkottaa yleiseen järjestykseen perustuvan poikkeuksen nojalla, toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on ratkaistava tapauskohtaisesti, osoittavatko tähän tuomioon johtanut teko tai olosuhteet henkilön sellaista käyttäytymistä, joka on vallitseva uhka yleiselle järjestykselle.

Asiassa Euroopan yhteisöjen komissio vs. Alankomaat (C-50/06) oli kysymys siitä, oliko kansallinen lainsäädäntö, jonka perusteella rikostuomioon on mahdollista yhdistää järjestelmällisesti ja automaattisesti maastapoistaminen, yhteisön oikeuden vastaista. Unionin tuomioistuin totesi, että se on aina korostanut sitä, että yleistä järjestystä koskevaa poikkeusta on tulkittava suppeasti, koska sillä poiketaan henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevasta perusperiaatteesta, eivätkä jäsenvaltiot voi yksipuolisesti määritellä sen ulottuvuutta. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten viranomaisten mahdollisuus vedota yleiseen järjestykseen edellyttää joka tapauksessa sitä, että kyse on sen yhteiskuntajärjestyksen häiriön lisäksi, jonka jokainen lain rikkominen muodostaa perustavanlaatuista yhteiskunnan etua uhkaavasta todellisesta ja riittävän vakavasta vaarasta. Tuomioistuimen mukaan yhteisön oikeuden kanssa on ristiriidassa myös kansallinen lainsäädäntö, jossa lähdetään siitä olettamasta, että muiden jäsenvaltioiden kansalaiset, jotka on tuomittu tiettyyn rangaistukseen tietystä rikoksesta, on karkotettava.

2.2 Ulkomaalaislain säännökset esitöineen

Direktiivi (2004/38/EY, ns. vapaan liikkuvuuden direktiivi) on pantu kansallisesti täytäntöön lailla ulkomaalaislain muuttamisesta (360/2007). Hallituksen esityksessä (HE 205/2006 vp) todetaan, että ulkomaalaislain säännökset vastaavat sisällöltään pääosin direktiivin säännöksiä, sillä ulkomaalaislain valmistelun aikana direktiivin ehdotuksia pyrittiin ottamaan huomioon mahdollisimman kattavasti.

Ulkomaalaislain 156 §:n (360/2007) 1 momentin mukaan unionin kansalaisen maahantulon ja maassa oleskelun edellytyksenä on, että hänen ei katsota vaarantavan yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta. Pykälän 2 momentin mukaan maahantulon estämisen ja maasta poistamisen yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden vuoksi tulee perustua yksinomaan yksilön omaan käyttäytymiseen, eikä perusteena voida pitää pelkästään aikaisempia rikostuomioita. Yksilön käyttäytymisen on muodostettava todellinen, välitön ja riittävän vakava uhka, joka vaikuttaa johonkin yhteiskunnan olennaiseen etuun. Perustelut, jotka eivät liity yksittäiseen tapaukseen tai jotka johtuvat yleistävistä näkökohdista, eivät ole hyväksyttäviä.

Hallituksen esityksen (HE 205/2006 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan ulkomaalaislain 156 §:n osalta muun ohella seuraavaa:

"Pykälän 2 momentin ensimmäinen virke vastaa voimassa olevan lain säännöstä. Pykälän loppuun ehdotetaan otettavaksi uusi säännös, jolla täsmennetään lain soveltamista siten kuin direktiivin 27 artiklan 2 kohdan toisessa kappaleessa on säädetty. Yksilön käyttäytymisen on muodostettava todellinen, välitön ja riittävän vakava uhka, joka vaikuttaa johonkin yhteiskunnan olennaiseen etuun. Perustelut, jotka eivät liity yksittäiseen tapaukseen tai jotka johtuvat yleistävistä näkökohdista, eivät ole hyväksyttäviä. Kyse on sen määrittelemisestä, mille tasolle yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden vaarantamisen uhka unionin kansalaisilla asetetaan.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on katsonut (asia 30/77, Bouchereau), että vaikka kansallinen viranomainen on oikeutettu asettamaan tiettyjä rajoituksia sellaisten henkilöiden vapaalle liikkuvuudelle, joihin sovel³letaan yhteisön oikeutta, mahdollisuus vedota yleiseen järjestykseen edellyttää kuitenkin, että kyse on yhteiskunnan perustavanlaatuista etua uhkaavasta todellisesta ja riittävän vakavasta vaarasta, sen lisäksi, että kyseessä on kaiken lain rikkomisen tapaan yhteiskuntajärjestyksen häiritseminen.

Perustuslaki turvaa jokaiselle perusoikeudet. Ihmisillä on oikeus muun muassa henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Myös yksityiselämä ja omaisuus on perustuslain nojalla turvattu. Ulkomaalaisen maahantulon estäminen tai maasta poistaminen voi useissa tapauksissa tarkoittaa myös yksilön kannalta tärkeän perusoikeuden toteutumista muun muassa silloin, kun puhutaan toistuvasta törkeästä rikollisuudesta. Henkilökohtainen turvallisuus sekä yksityiselämän ja omaisuuden suoja edellyttää viihtyisää ja turvallista elinympäristöä. Esimerkiksi toistuvasti törkeisiin väkivaltarikoksiin syyllistyneiden maasta karkottamisella on suora vaikutus asiaan."

Ulkomaalaislain 167 §:n (360/2007) 1 kohdan mukaan unionin kansalainen voidaan käännyttää, jos hänen oleskeluoikeuttaan ei ole rekisteröity tai hänelle ei ole myönnetty oleskelukorttia sekä jos hän ei täytä 156 §:ssä säädettyjä maahantulon edellytyksiä.

Ulkomaalaislain 170 §:n (360/2007) 1 momentin mukaan, jos unionin kansalaisen maasta poistaminen perustuu siihen, että hänen katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta, hänelle voidaan käännyttämistä koskevassa päätöksessä määrätä enintään 15 vuoden pituinen maahantulokielto.

Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin (380/2006) mukaan käännyttämistä sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan. Jos käännyttäminen tai maasta karkottaminen taikka siihen liittyvä maahantulokielto perustuisi ulkomaalaisen rikolliseen toimintaan, on otettava huomioon teon vakavuus sekä yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko tai vaara. Pykälän 2 momentin mukaan maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on lisäksi otettava huomioon, onko ulkomaalaisella sellaisia perhe- tai työsiteitä Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi.

3 Oikeudellinen arviointi

Ulkomaalaislain 167 §:n mukaan unionin kansalainen, joka ei ole rekisteröinyt oleskeluoikeuttaan, voidaan käännyttää Suomesta, jos hän ei täytä 156 §:ssä säädettyjä maahantulon edellytyksiä.

A on Suomessa ollessaan syyllistynyt hieman yli vuoden aikana kolme eri kertaa rikoksiin, joissa kaikissa on ollut kysymys sekä törkeästä rattijuopumuksesta että kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Niistä hänelle on tuomittu edellä ilmenevät vankeusrangaistukset.

A on teoillaan vaarantanut muiden tienkäyttäjien turvallisuutta. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että Suomessa liikenneturvallisuutta on pidettävä sellaisena suojeltavana etuna, jota ulkomaalaislain 156 §:n 1 momentissa tarkoitetaan. Kun otetaan huomioon A:n samanlaisten tekojen toistuvuus lyhyen ajan sisällä ja rattijuopumusten osalta niiden törkeä tekomuoto, hänen käyttäytymisensä muodostaa ulkomaalaislain 156 §:n 2 momentissa tarkoitetun todellisen, välittömän ja riittävän vakavan uhkan liikenneturvallisuudelle.

A on kertomansa mukaan työskennellyt Suomessa määräaikaisissa työsuhteissa ja elokuusta 2012 lähtien toistaiseksi voimassaolevassa työsuhteessa. Hänellä ei ole Suomessa perheenjäseniä. Asuntonaan hän on Suomessa käyttänyt asuntovaunua. Näissä olosuhteissa hänellä ei voida katsoa olevan Suomeen kiinteitä ja pysyviä siteitä.

Edellä lausuttu huomioon ottaen ulkomaalaislain 156 ja 167 §:ssä säädetyt edellytykset A:n käännyttämiselle kotimaahansa Viroon ovat olleet olemassa. Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin säännös käännyttämisessä huomioon otettavista seikoista ei edellä ilmenevissä olosuhteissa anna aihetta arvioida asiaa toisin. Kun myös otetaan huomioon ulkomaalaislain 170 §:n 1 momentti, A on voitu määrätä Suomea koskevaan kolmen vuoden maahantulokieltoon.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Tuomas Lehtonen, Mika Seppälä ja Janne Aer. Asian esittelijä Lea Alén.