Korkein hallinto-oikeus

Etusivu » Päätöksiä » Vuosikirjapäätökset » Vuosikirjapaatos » KHO:2016:12

KHO:2016:12

Ulkomaalaisasia – Karkottaminen – Maahantulokielto – Euroopan unionin kansalainen – Yleinen järjestys – Yleinen turvallisuus – Toistuvat rikokset – Rikosten suunnitelmallisuus – Siteet Suomeen – Avioliitto – Lapsen etu

Vuosikirjanumero: KHO:2016:12
Antopäivä: 8.2.2016
Taltionumero: 341
Diaarinumero: 3574/1/14

Asiassa oli kysymys Euroopan unionin kansalaisen karkottamisen ja maahantulokiellon määräämisen edellytyksistä.

Romanian kansalainen A oli solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa vuonna 2010. A:lla ja hänen puolisollaan oli yhteisessä huollossa oleva vuonna 2011 syntynyt lapsi. Työtodistuksen mukaan A:lla oli ollut vuodesta 2011 lukien toistaiseksi voimassa oleva työsuhde. A:n oleskeluoikeus Suomeen oli rekisteröity vuonna 2011.

A oli Suomessa ollessaan syyllistynyt useisiin rikoksiin. Osa rikoksista oli ollut törkeitä. Niistä tuomitut rangaistukset olivat ankarimmillaan olleet ehdollisia vankeusrangaistuksia. A:n omaisuusrikokset olivat olleet ilmeisen suunnitelmallisia ja ne oli tehty taloudellisen hyödyn tavoittelutarkoituksessa yhdessä muiden henkilöiden kanssa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kyseessä oli sellainen toiminta, joka ulkomaalaislain 168 §:n esitöiden mukaan voi muodostaa yhteiskunnan perustavanlaatuista etua uhkaavan, todellisen ja riittävän vakavan vaaran. Rangaistuksen mittaamiseen tai vankeusrangaistuksen ehdollisuuteen liittyville harkintaperusteille ei voitu sellaisenaan antaa tässä arvioinnissa ratkaisevaa merkitystä.

Arvioitaessa karkottamisen edellytyksiä asiassa oli kuitenkin ulkomaalaislain 168 b §:ssä säädetyllä tavalla tarkasteltava muun ohella A:n perhetilannetta, taloudellista tilannetta sekä sitä, kuinka hyvin hän oli kotoutunut Suomen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Kun otettiin huomioon A:n lyhyehkö oleskelu Suomessa sekä toistuva syyllistyminen edellä mainittuihin rikoksiin, hänen karkottamisensa puolesta puhuvat seikat olivat kokonaisharkinnassa sitä vastaan olevia seikkoja painavampia.

Ulkomaalaislaissa säädetyt edellytykset A:n karkottamiselle kotimaahansa Romaniaan ja kahden vuoden maahantulokiellon määräämiseen olivat olemassa.

Ulkomaalaislaki 146 § 1 ja 2 momentti, 168 § 1 momentti, 168 b § ja 170 § 1 momentti

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/38/EY 27 artikla 1 ja 2 kohta, 28 artikla 1 kohta

Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa Bouchereau (C-30/77), Orfanopoulus ja Oliveri (C-482/01 ja C-493/01) sekä Euroopan yhteisöjen komissio vs. Alankomaat (C-50/06)

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 9.10.2014 nro 14/1480/3

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on 16.8.2013 päättänyt karkottaa A:n kotimaahansa Romaniaan sekä määrännyt hänet päätöksentekopäivästä lukien Suomea koskevaan kolmen vuoden maahantulokieltoon.

Maahanmuuttovirasto on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:

Tosiseikat

A on syyllistynyt Suomessa oleskellessaan rikoksiin. Espoon käräjäoikeus on 16.11.2012 tuominnut A:n törkeästä rattijuopumuksesta 23.6.2012 50 päivän vankeustuomioon, vankeusrangaistuksen sijasta on tuomittu yhdyskuntapalvelua 50 tuntia. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut A:n 8.3.2012 8.4.2010 tapahtuneesta varkaudesta 5 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

A:lle on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa 4.10.2011 maksuvälinepetoksesta 22.1.2010 50 päiväsakkoa. Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 23.6.2011 A:n varkaudesta 21.4.2011 ja törkeästä varkaudesta 22.4.2011 1 vuoden ja 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Helsingin käräjäoikeus on tuominnut A:n 19.2.2010 varkaudesta 18.1.2010 20 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

A:n epäillään syyllistyneen varkauteen 9.3.2013 anastamalla kupariputkia rakennustyömaalta. A on myöntänyt syyllisyytensä kuulusteluissa. Asia on lähetetty syyttäjälle syyteharkintaan 9.8.2013.

A on vedonnut 15.6.2012 antamassaan vastineessa siihen, että kun hänet on käännytetty ensimmäisen kerran, kaikki hänen tekemänsä rikokset, paitsi törkeä varkaus ja varkaus ovat olleet jo poliisin tiedossa ja tuo käännyttämispäätös on kumottu. A:n mielestä ei ole oikein käyttää samoja asioita perusteina myös tällä kertaa. Aikaisemmin hänellä ei ollut töitä, joten hän on joutunut varastamaan elääkseen. Nyt hänellä on työpaikka, eikä hän ole enää tehnyt rikoksia, eikä tule tekemään. Hän elättää perheensä Suomessa työllään. Hänellä ei ole perhettä muualla. A on toimittanut 13.6.2012 allekirjoitetun työtodistuksen TKP-Palvelut Oy:ltä, jonka mukaan hän on ollut 4.7.2011 lähtien töissä auton­pesijänä vakituisessa työsuhteessa.

A:n puoliso B on 15.6.2012 antamassaan vastineessa kertonut, että A on heidän perheensä pääasiallinen elättäjä. B on itse äitiyslomalla ja sen loputtua jää hoitovapaalle. B ja hänen lapsensa eivät tule toimeen vain hänen tuloillaan. Heidän lapsellaan on oikeus elää kotimaassaan isänsä kanssa ja lapsen kehityksen kannalta on tärkeää pysyä Suomessa.

B on väestötietojärjestelmän mukaan 5.11.2012 muuttanut yhdessä lapsensa kanssa eri osoitteeseen kuin A. B:llä ja A:lla on 27.3.2013 jätetty avioerohakemus vireillä Helsingin käräjäoikeudessa.

Maahanmuuttovirasto on pyytänyt A:n ja hänen puolisonsa mielipidettä karkottamisesta uudelleen 25.4.2013 lähetetyillä vastinepyynnöillä kahden viikon kuluessa tiedoksiannosta. B on noutanut saantitodistuskirjeen 29.4.2013 ja A 15.5.2013, mutta he eivät ole toimittaneet uusia vastineita.

Johtopäätökset

Maahanmuuttovirasto on karkottamista harkitessaan ottanut huomioon saadun selvityksen ulkomaalaislain 168 b §:n mukaisista seikoista. Huolimatta siitä, että A on oleskellut Suomessa laillisesti vuodesta 2011 lähtien, kun A:n kohdalla kokonaisharkinnassa maasta karkottamista vastaan puhuvia seikkoja verrataan maasta karkottamisperusteisiin, on maasta karkottamisperusteita pidettävä painavampina.

A voidaan karkottaa maasta yleiseen turvallisuuteen perustuvilla syillä. Ottaen huomioon A:n syyllistyminen toistuvasti rikoksiin, joista hänet on tuomittu rangaistuksiin, voidaan katsoa, että hän on omalla käytöksellään osoittanut olevansa uhka yleiselle turvallisuudelle.

Maahantulokieltoa määrättäessä on otettu huomioon A:n Suomessa oleskelun pituus ja hänen siteensä Suomeen. A:lla on perhesiteitä Suomeen, koska hänellä on aviopuoliso ja huollossaan oleva alaikäinen lapsi, jotka ovat Suomen kansalaisia. A ei asu yhdessä aviopuolisonsa ja lapsensa kanssa ja aviopuolisoilla on avioerohakemus vireillä. A:lla on myös työsiteitä Suomeen. Toisaalta A on asunut Suomessa vasta lyhyen aikaa ja syyllistynyt tuona aikana toistuvasti rikoksiin. Hän ei ole lopettanut rikollista toimintaansa jäätyään kiinni ja saatuaan rangaistukset, vaan osoittanut suhtautuvansa välinpitämättömästi rikostensa seuraamuksiin jatkaen rikollista toimintaansa. A:n voidaan katsoa muodostavan niin vakavan uhkan yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, että hänelle määrätään kansallinen Suomea koskeva maahantulokielto 3 vuodeksi.

Kun otetaan huomioon A:n syyllistyminen rikoksiin Suomessa, maasta karkottaminen ei merkitse Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan vastaista puuttumista hänen perhe-elämäänsä.

A:n lapsi asuu yhdessä äitinsä kanssa Suomessa. Lapsen oikeuteen kiinteään perhe-elämän viettämiseen Suomessa molempien vanhempien kanssa voidaan puuttua, jos se on tarpeen yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseksi.

A voidaan karkottaa kotimaahansa ilman, että hän voi joutua siellä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 3 artiklan tarkoittaman epäinhimillisen kohtelun tai ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle.

A:n oleskeluoikeuden rekisteröinti raukeaa.

Asian käsittely hallinto-oikeudessa

A on valittanut Maahanmuuttoviraston päätöksestä hallinto-oikeudelle ja vaatinut, että viraston päätös kumotaan tai toissijaisesti maahantulokieltoa lyhennetään. A on lausunut perusteluinaan, ettei hänen rikollisuutensa ilmennä vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Rikostuomioista on useita vuosia aikaa, eikä muutoksenhakija ole koskaan syyllistynyt väkivaltaisiin rikoksiin, vaan omaisuusrikoksiin ja yhteen rattijuopumusrikokseen. A:ta ei ole koskaan tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen. A ei ole epäiltynä uusista rikoksista, ja hänen viimeisin rikoksensa, varkaus, on tapahtunut 9.3.3013. Asia on syyteharkinnassa, ja odotettavissa oleva rangaistus lienee sakkoa.

A on ollut vakituisessa työsuhteessa vuodesta 2011, ja hän on hoitanut työnsä moitteettomasti. Hänen puolisonsa ja alaikäinen lapsensa, jonka yhteishuoltaja muutoksenhakija on, asuvat Suomessa. A:n puoliso on hakenut avioeroa, mutta on aikeissa peruuttaa hakemuksensa. Puolisoilla on tarkoituksena muuttaa yhteiseen asuntoon 1.10.2013.

Kolmen vuoden maahantulokielto on joka tapauksessa suhteettoman pitkä.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon.

A on antanut vastaselityksen ja toimittanut lisäselvitystä.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään lyhentänyt A:lle määrätyn maahantulokiellon kestoltaan kahdeksi vuodeksi, mutta muutoin hylännyt A:n valituksen.

Hallinto-oikeus on, siltä osin kuin nyt on kysymys, viitannut ulkomaalaislain 146 §:ään, 156 §:ään, 168 §:n 1 momenttiin, 168 b §:ään ja 170 §:n 1 momenttiin sekä lausunut asiassa saatuna selvityksenä ja johtopäätöksinä seuraavaa:

Valittaja A on Romanian kansalainen. Hänen oleskeluoikeutensa on rekisteröity 20.4.2011.

Espoon käräjäoikeus on 16.11.2012 tuominnut valittajan törkeästä rattijuopumuksesta 50 päivän vankeusrangaistuksen sijasta yhdyskuntapalveluun 50 tunniksi. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on 8.3.2012 tuominnut valittajan varkaudesta 5 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 23.6.2011 valittajan varkaudesta ja törkeästä varkaudesta yhteiseen 1 vuoden ja 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Helsingin käräjäoikeus on tuominnut valittajan 19.2.2010 varkaudesta 20 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Helsingin käräjäoikeus on lisäksi 4.10.2011 tuominnut valittajan maksuvälinepetoksesta 50 päiväsakkoon. Valittajan epäillään vielä syyllistyneen 9.3.2013 varkauteen, ja hän on myöntänyt syyllisyytensä kuulustelussa. Asia on ollut syyteharkinnassa Maahanmuuttoviraston tehdessä päätöstään.

Valittaja on solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa 14.5.2010. Valittajalla ja hänen puolisollaan on yhteisessä huollossaan 9.12.2011 syntynyt lapsi. Valittajan puoliso oli 5.11.2012 muuttanut lapsen kanssa eri osoitteeseen kuin valittaja ja hakenut 27.3.2013 avioeroa. Maahanmuuttoviraston tehdessä päätöstään valittaja ei ole asunut yhdessä puolisonsa ja lapsensa kanssa. Valituksen käsittelyn aikana valittajan puoliso ja lapsi ovat muuttaneet takaisin valittajan luo ja avioerohakemus on peruutettu.

Valittaja on liittänyt valitukseensa työtodistuksen, jonka mukaan hän on aloittanut 4.7.2011 toistaiseksi voimassaolevan työsuhteen TKP-Palvelut Oy:n kanssa.

Valittaja on edellä esitetyn mukaisesti syyllistynyt Suomessa useisiin omaisuusrikoksiin ja törkeään rattijuopumukseen, joista hänet on tuomittu vankeusrangaistuksiin. Hallinto-oikeus katsoo, että valittajan rikostuomioihin johtaneet teot osoittavat hänen suhtautuvan välinpitämättömästi lain kieltoihin ja määräyksiin ja vaarantavan omalla käyttäytymisellään yleistä järjestystä ja yleistä turvallisuutta. Toisaalta hänen perhe- ja työsiteensä Suomeen on otettava huomioon karkottamista vastaan puhuvina seikkoina.

Kun kokonaisharkinnassa otetaan huomioon valittajan syyksi luetut rikokset sekä toisaalta ulkomaalaislain 168 b §:ssä mainitut seikat, on hänet voitu yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen perustuvasta syystä määrätä karkotettavaksi kotimaahansa ja määrätä Suomea koskevaan maahantulokieltoon. Ottaen kuitenkin huomioon valittajan perhesiteet Suomessa, hallinto-oikeus katsoo ulkomaalaislain 146 §:n edellyttämän kokonaisharkinnan perusteella, että valittajalle ei tule määrätä maahan­tulokieltoa kahta vuotta pidemmäksi ajaksi.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Heikki Mauno ja Tommi Toijonen, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan hän on vaatinut, että Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan sekä että karkottamispäätöksen täytäntöönpano kielletään, kunnes asia on ratkaistu korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

A on lausunut vaatimustensa tueksi muun ohella seuraavaa:

A:n ja hänen lapsensa välinen suhde on hyvin läheinen. A hoitaa lasta puolison työskennellessä iltaisin. Lapsen etu vaatii, että hän kasvaa isänsä kanssa. Jos A karkotetaan, lapsi unohtaa nopeasti isänsä kielen. A:n tulot muodostavat olennaisen osan perheen toimentulosta. A:n rikollinen toiminta on loppunut, eikä hän enää ole epäiltynä mistään rikoksesta. Hänen tekemänsä rikokset ovat olleet lähinnä omaisuusrikoksia; hän ei ole syyllistynyt väkivaltarikoksiin. Hän ei aiheuta vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Maahantulokielto tulisi jättää kokonaan määräämättä, mutta jos se määrätään, sen tulee olla enintään yhden vuoden pituinen.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon ja esittänyt valituksen hylkäämistä.

A ei ole antanut vastaselitystä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. Täytäntöönpanokieltoa koskevasta vaatimuksesta lausuminen raukeaa.

Perustelut

1 Ratkaistava kysymys

Asiassa on kysymys Euroopan unionin kansalaisen karkottamisen ja maahantulokiellon määräämisen edellytyksistä.

Romanian kansalainen A on solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa vuonna 2010. A:lla ja hänen puolisollaan on yhteisessä huollossa oleva vuonna 2011 syntynyt lapsi. Työtodistuksen mukaan A:lla on ollut vuodesta 2011 lukien toistaiseksi voimassa oleva työsuhde autonpesijänä. A:n oleskeluoikeus Suomeen on rekisteröity vuonna 2011.

A on Suomessa ollessaan syyllistynyt useisiin rikoksiin. Käräjäoikeus on 19.2.2010 tuominnut A:n 18.1.2010 tapahtuneesta varkaudesta 20 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus on 23.6.2011 tuominnut A:n 21.4.2011 tapahtuneesta varkaudesta ja 22.4.2011 tapahtuneesta törkeästä varkaudesta yhden vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus on 4.10.2011 tuominnut A:lle 22.1.2010 tapahtuneesta maksuvälinepetoksesta 50 päiväsakkoa. Käräjäoikeus on 8.3.2012 tuominnut A:n 8.4.2010 tapahtuneesta varkaudesta ehdolliseen viiden kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus on 16.11.2012 tuominnut A:n 23.6.2012 tapahtuneesta törkeästä rattijuopumuksesta vankeusrangaistuksen sijasta yhdyskuntapalveluun 50 tunniksi.

Lisäksi A:n on epäilty syyllistyneen varkauteen 9.3.2013. A on kuulusteluissa myöntänyt syyllisyytensä. Asia on lähetetty syyttäjälle syyteharkintaan 9.8.2013.

2 Sovellettavat oikeusohjeet

2.1 Euroopan unionin oikeus

2.1.1 Direktiivi Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella

Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (2004/38/EY, ns. vapaan liikkuvuuden direktiivi) 27 artiklan 1 kohdan mukaan, jollei puheena olevan VI luvun säännöksistä muuta johdu, jäsenvaltiot voivat rajoittaa unionin kansalaisen tai hänen perheenjäsentensä, näiden kansalaisuudesta riippumatta, vapaata liikkuvuutta ja oleskelua yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen taikka kansanterveyteen liittyvistä syistä. Näihin perusteisiin ei saa vedota taloudellisista syistä.

Direktiivin 27 artiklan 2 kohdan ensimmäisen kappaleen mukaan yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden vuoksi toteutettujen toimenpiteiden on oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisia, ja niiden on perustuttava yksinomaan asianomaisen henkilön omaan käyttäytymiseen. Aiemmat rikostuomiot eivät yksin saa olla perusteena tällaisten toimenpiteiden toteuttamiselle. Saman kohdan toisen kappaleen mukaan asianomaisen yksilön käyttäytymisen on muodostettava todellinen, välitön ja riittävän vakava uhka, joka vaikuttaa johonkin yhteiskunnan olennaiseen etuun. Perustelut, jotka eivät liity yksittäiseen tapaukseen tai jotka johtuvat yleistävistä näkökohdista, eivät ole hyväksyttäviä.

Direktiivin 28 artiklan 1 kohdan mukaan vastaanottavan jäsenvaltion on ennen yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyviin syihin perustuvan karkottamispäätöksen tekemistä otettava huomioon se, kuinka kauan asianomainen on oleskellut sen alueella, asianomaisen ikä, terveydentila, perhe- ja taloudellinen tilanne, kuinka hyvin asianomainen on kotoutunut vastaanottavan jäsenvaltion yhteiskuntaan ja kulttuuriin, sekä se, missä määrin asianomaisella on yhteyksiä kotimaahansa.

2.1.2 Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Asiassa Bouchereau (C-30/77) kansallinen tuomioistuin oli pyytänyt ennakkoratkaisua toisen jäsenvaltion kansalaisen karkottamisesitykseen liittyen. Unionin tuomioistuin totesi, että rikostuomiot eivät sellaisenaan saa olla perusteena yleistä järjestystä tai turvallisuutta koskeville toimenpiteille, mikä on ymmärrettävä kansallisille viranomaisille asetettuna vaatimuksena arvioida tilannetta erityisesti yleisen järjestyksen säilyttämisen kannalta; rikostuomioon johtanut arviointiperuste ei välttämättä ole sama. Tästä seuraa, että rikostuomio voidaan ottaa huomioon ainoastaan, jos tuomioon johtaneista seikoista käy ilmi, että henkilön oma käyttäytyminen uhkaa tuolloin yleistä järjestystä. Vaikka tällaisen uhan olemassaolon toteamisen voidaan katsoa tarkoittavan, että kyseinen yksilö saattaa käyttäytyä moitittavasti myös tulevaisuudessa, voi aikaisempi käyttäytyminen sellaisenaankin osoittaa, että hän on uhka yleiselle järjestykselle. Tuomiossa (asia 41/74) on todettu, että erityisolosuhteet, joilla voitaisiin oikeuttaa yleiseen järjestykseen vetoaminen, voivat vaihdella maasta toiseen ja olla erilaiset eri aikoina, joten tältä osin toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla on oltava tietynlaajuinen harkintavalta perustamissopimuksessa ja sen soveltamissäännöksissä asetetuissa rajoissa. Vaikka kansallinen viranomainen on oikeutettu asettamaan tiettyjä rajoituksia yhteisön oikeudessa turvatulle henkilöiden vapaalle liikkuvuudelle, ja vaikka kaikki lain rikkominen häiritseekin yhteiskuntajärjestystä, mahdollisuus vedota yleiseen järjestykseen edellyttää kuitenkin, että kyse on yhteiskunnan perustavanlaatuista etua uhkaavasta todellisesta ja riittävän vakavasta vaarasta.

Yhdistetyissä asioissa Orfanopoulos ja Oliveri (C-482/01 ja C-493/01) oli kysymys siitä, voiko velvollisuus määrätä sellaisten toisen jäsenvaltioiden kansalaisten karkotuksesta, jotka on tuomittu tiettyihin rangaistuksiin tietyistä rikoksista, olla oikeutettu yleiseen järjestykseen liittyvin perustein. Unionin tuomioistuin totesi, että yleisen järjestyksen käsite edellyttää, että kyse on yhteiskunnan perustavanlaatuista etua uhkaavasta todellisesta ja riittävän vakavasta vaarasta. Edelleen tuomioistuin totesi, että päättääkseen, voidaanko toisen jäsenvaltion kansalainen karkottaa yleiseen järjestykseen perustuvan poikkeuksen nojalla, toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on ratkaistava tapauskohtaisesti, osoittavatko tähän tuomioon johtanut teko tai olosuhteet henkilön sellaista käyttäytymistä, joka on vallitseva uhka yleiselle järjestykselle.

Asiassa Euroopan yhteisöjen komissio vs. Alankomaat (C-50/06) oli kysymys siitä, oliko kansallinen lainsäädäntö, jonka perusteella rikostuomioon on mahdollista yhdistää järjestelmällisesti ja automaattisesti maastapoistaminen, yhteisön oikeuden vastaista. Unionin tuomioistuin totesi, että se on aina korostanut sitä, että yleistä järjestystä koskevaa poikkeusta on tulkittava suppeasti, koska sillä poiketaan henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevasta perusperiaatteesta, eivätkä jäsenvaltiot voi yksipuolisesti määritellä sen ulottuvuutta. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten viranomaisten mahdollisuus vedota yleiseen järjestykseen edellyttää joka tapauksessa sitä, että kyse on sen yhteiskuntajärjestyksen häiriön lisäksi, jonka jokainen lain rikkominen muodostaa perustavanlaatuista yhteiskunnan etua uhkaavasta todellisesta ja riittävän vakavasta vaarasta. Tuomioistuimen mukaan yhteisön oikeuden kanssa on ristiriidassa myös kansallinen lainsäädäntö, jossa lähdetään siitä olettamasta, että muiden jäsenvaltioiden kansalaiset, jotka on tuomittu tiettyyn rangaistukseen tietystä rikoksesta, on karkotettava.

2.2 Ulkomaalaislain säännökset esitöineen

Direktiivi (2004/38/EY, ns. vapaan liikkuvuuden direktiivi) on pantu kansallisesti täytäntöön lailla ulkomaalaislain muuttamisesta (360/2007). Hallituksen esityksessä (HE 205/2006 vp) todetaan, että ulkomaalaislain säännökset vastaavat sisällöltään pääosin direktiivin säännöksiä, sillä ulkomaalaislain valmistelun aikana direktiivin ehdotuksia pyrittiin ottamaan huomioon mahdollisimman kattavasti.

Ulkomaalaislain 168 §:n (360/2007) 1 momentin mukaan unionin kansalainen, jonka oleskeluoikeus on rekisteröity, taikka unionin kansalaisen perheenjäsen, jolle on myönnetty oleskelukortti, voidaan karkottaa maasta, jos hän ei täytä oleskeluoikeuden edellytyksiä taikka hänen katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä tai turvallisuutta.

Hallituksen esityksen (HE 205/2006 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan ulkomaalaislain 168 §:n osalta muun ohella seuraavaa:

"Rikokset eivät sinällään saa muodostaa perustaa karkottamispäätökselle, mutta tietyn tyyppisten rikostuomioiden voidaan katsoa ilmentävän sellaista henkilökohtaista käytöstä, joka voi muodostaa uhan yleiselle järjestykselle tai turvallisuudelle. On myös arvioitava, jatkaako henkilö todennäköisesti rikollista käyttäytymistään tulevaisuudessa. Vakaviin henki-, väkivalta-, seksuaali- sekä huumausainerikoksiin syyllistyminen voi muodostaa perustan karkottamispäätökselle, vaikka nekään eivät suoraan voi johtaa karkottamiseen. Syyllistyminen toistuvasti rikoksiin,

osallistuminen järjestäytyneeseen rikollisuuteen tai ammattimainen rikollisuus voivat muodostaa perustavanlaatuisen yhteiskunnan etua uhkaavan, todellisen ja riittävän vakavan vaaran, vaikka henkilö ei olisikaan syyllistynyt niin vakavaan rikokseen, että henkilö karkotettaisiin jo tuon yhden rikoksen perusteella."

Ulkomaalaislain 168 b §:n (360/2007) mukaan ennen yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyviin syihin perustuvaa maasta karkottamista koskevaa päätöstä on otettava huomioon, kuinka kauan unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä on oleskellut maassa, hänen ikänsä, terveydentilansa sekä perhetilanteensa ja taloudellinen tilanteensa ja kuinka hyvin asianomainen on kotoutunut Suomen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Lisäksi on otettava huomioon, missä määrin unionin kansalaisella ja hänen perheenjäsenellään on yhteyksiä kotimaahansa.

Ulkomaalaislain 170 §:n (360/2007) 1 momentin mukaan, jos unionin kansalaisen maasta poistaminen perustuu siihen, että hänen katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta, hänelle voidaan käännyttämistä koskevassa päätöksessä määrätä enintään 15 vuoden pituinen maahantulokielto.

Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin (380/2006) mukaan muun ohella maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan. Jos käännyttäminen tai maasta karkottaminen taikka siihen liittyvä maahantulokielto perustuisi ulkomaalaisen rikolliseen toimintaan, on otettava huomioon teon vakavuus sekä yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko tai vaara. Pykälän 2 momentin mukaan maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on lisäksi otettava huomioon, onko ulkomaalaisella sellaisia perhe- tai työsiteitä Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi.

3 Oikeudellinen arviointi

Ulkomaalaislain 168 §:n 1 momentin mukaan unionin kansalainen, joka on rekisteröinyt oleskeluoikeutensa, voidaan karkottaa maasta, jos hänen katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan edellytyksenä on tällöin, että kysymys on yhteiskunnan perustavanlaatuista etua uhkaavasta todellisesta ja riittävän vakavasta vaarasta.

A on syyllistynyt Suomessa lyhyen ajan sisällä toistuvasti rikoksiin. Osa rikoksista on ollut törkeitä. Niistä tuomitut rangaistukset ovat ankarimmillaan olleet ehdollisia vankeusrangaistuksia. Asiassa saadun selvityksen mukaan A:n omaisuusrikokset ovat olleet ilmeisen suunnitelmallisia ja ne on tehty taloudellisen hyödyn tavoittelutarkoituksessa yhdessä muiden henkilöiden kanssa. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että kyseessä on sellainen toiminta, joka edellä mainitun säännöksen esitöiden mukaan voi muodostaa yhteiskunnan perustavanlaatuista etua uhkaavan, todellisen ja riittävän vakavan vaaran. Rangaistuksen mittaamiseen tai vankeusrangaistuksen ehdollisuuteen liittyville harkintaperusteille ei voida sellaisenaan antaa tässä arvioinnissa ratkaisevaa merkitystä.

Edellä lausuttu huomioon ottaen A vaarantaa yleistä järjestystä tai turvallisuutta ulkomaalaislain 168 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Arvioitaessa karkottamisen edellytyksiä asiassa on kuitenkin ulkomaalaislain 168 b §:ssä säädetyllä tavalla lisäksi tarkasteltava muun ohella asianomaisen henkilön perhetilannetta, taloudellista tilannetta sekä sitä, kuinka hyvin hän on kotoutunut Suomen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.

A on avioliitossa Suomen kansalaisen kanssa ja puolisoilla on yhteinen, molempien vanhempiensa huollossa oleva lapsi. Perhe asuu yhdessä.

Kun otetaan huomioon A:n lyhyehkö oleskelu Suomessa sekä toistuva syyllistyminen edellä mainitunlaisiin rikoksiin, hänen karkottamisensa puolesta puhuvat seikat ovat kokonaisharkinnassa sitä vastaan olevia seikkoja painavampia. Asian olosuhteissa A on myös voitu määrätä Suomea koskevaan maahantulokieltoon. Hallinto-oikeuden kahden vuoden pituiseksi lyhentämää maahantulokieltoa ei ole pidettävä liian pitkänä.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Tuomas Lehtonen, Mika Seppälä ja Janne Aer. Asian esittelijä Lea Alén.

 
Julkaistu 8.2.2016  Päivitetty 9.2.2016