KHO:2018:48

Nigerian kansalainen A oli avioitunut Suomen kansalaisen kanssa ja saanut tämän perhesiteen perusteella pysyvän oleskeluluvan Suomessa. Tämän perhesiteen katkettua A on avioitunut Nigerian kansalainen B:n kanssa, ja heillä on yhteinen alaikäinen lapsi C. Perheenkokoaja A:n aviopuoliso B ja lapsi C ovat hakeneet oleskelulupaa perhesiteen perusteella.

Maahanmuuttovirasto ei myöntänyt oleskelulupia, koska se katsoi olleen perusteltua aihetta epäillä perheenkokoaja A:n saaneen oman oleskelulupansa ulkomaalaislain 36 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla maahantuloa tai maassa oleskelua koskevia säännöksiä kiertämällä. Lisäksi Maahanmuuttovirasto katsoi, että perheenkokoaja ja hakijat voivat halutessaan viettää perhe-elämää yhteisessä kotimaassaan, jolloin oleskelulupahakemusten hylkäämiseen oli myös ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin mukainen peruste. Mainitun säännöksen toinen virke kuuluu: "Päätöksenteossa on kuitenkin otettava huomioon Suomessa jo luvallisesti asuvan henkilön mahdollisuus muuttaa takaisin kotimaahansa tai johonkin muuhun maahan viettämään perhe-elämää, jos perhesiteiden voidaan kokonaisuudessaan katsoa painottuvan sinne."

Hallinto-oikeus puolestaan arvioi, ettei A:n aiempaa avioliittoa voitu katsoa solmitun maahantuloa koskevien sääntöjen kiertämiseksi. Sen mukaan oleskelulupahakemukset oli kuitenkin voitu hylätä ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin nojalla.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että perheenkokoaja ja oleskeluluvan hakijat olivat henkilöitä, joihin sovelletaan perheenyhdistämisdirektiiviä (2003/86/EY). Perheenyhdistämisdirektiivin luettelo perheenyhdistämishakemuksen sallituista epäämisedellytyksistä on direktiivin sanamuodon ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella tyhjentävä. Luettelo ei sisällä ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin toisessa virkkeessä ilmaistua mahdollisuutta hakemuksen hylkäämiselle. Koska ulkomaalaislain perheenyhdistämistä koskevaa sääntelyä on tulkittava ja sovellettava ottaen huomioon perheenyhdistämisdirektiivistä johtuvat vaatimukset, ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin toisen virkkeen sisältämää oikeusohjetta ei voitu soveltaa ainoana ja itsenäisenä perusteena evätä hakijoiden perhesideperusteiset oleskelulupahakemukset.

Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumottiin ja asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Ulkomaalaislaki 36 § 3 momentti, 37 § 1 momentti ja 47 § 5 momentti

Neuvoston direktiivi 2003/86/EY oikeudesta perheenyhdistämiseen

Ks. myös KHO 2009:85

Vrt. KHO 19.4.2016 T 1441 (lyhyt ratkaisuseloste)

Päätös, josta valitetaan

Turun hallinto-oikeus 4.4.2017 nro 17/0208/3

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on 6.7.2016 tekemällään päätöksellä hylännyt Nigerian kansalaisen B:n (jäljempänä hakija) hakemuksen saada itselleen ja alaikäiselle lapselleen C:lle oleskelulupa perhesiteen perusteella. Perheenkokoaja on Nigerian kansalainen A (jäljempänä perheenkokoaja tai valittaja). Perheenkokoaja on hakijan aviopuoliso ja lapsen isä.

Maahanmuuttovirasto on selostanut ulkomaalaislain 6 §:n, 36 §:n 3 momentin, 37 §:n 1 momentin, 39 §:n 1 ja 2 momentin, 47 §:n 5 momentin ja 66 a §:n sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan sisällön ja perustellut päätöstään muun ohessa seuraavasti:

Tosiseikat

Perheenkokoaja on hakenut turvapaikkaa Suomesta 30.7.2007. Hänelle ei ole myönnetty turvapaikkaa, mutta Maahanmuuttovirasto on 8.1.2009 samalla päätöksellä myöntänyt hänelle oleskeluluvan Suomen kansalaisen perheenjäsenenä hänen avioiduttuaan D:n kanssa 1.2.2008. Hänelle on myönnetty jatkolupa samalla perusteella 2.12.2009. Pysyvän oleskeluluvan hän on saanut 11.3.2013 edelleen Suomen kansalaisen perheenjäsenenä.

Väestötietojärjestelmän mukaan perheenkokoaja ja D ovat muuttaneet erilleen 7.6.2013. Avioliitto on päättynyt avioeroon 12.6.2014.

B on avioitunut perheenkokoajan kanssa 12.1.2015. Avioliiton solmimisesta on esitetty todistus ja avioliitto on rekisteröity Suomen väestötietojärjestelmään. C on perheenkokoajan ja B:n yhteinen lapsi. Biologisesta sukulaisuudesta on esitetty todistus ja huoltosuhde on rekisteröity Suomen väestötietojärjestelmään.

Perheenkokoaja ja hakija ovat kertoneet tavanneensa ja aloittaneensa seurustelun heinäkuussa 2014 yhteisten ystäviensä häissä Nigeriassa. He ovat kihlautuneet joulukuussa 2014 perheenkokoajan vieraillessa toisen kerran Nigeriassa. Hakijan mukaan perinteinen hääseremonia on järjestetty 20.12.2014. Virallinen vihkiminen on ollut 12.1.2015. He ovat asuneet yhdessä häiden jälkeen 8.2.2015 asti, jolloin perheenkokoaja on palannut Suomeen. Puolisoille on syntynyt lapsi 8.10.2015.

Toimeentulon perheenkokoaja on kertonut saavansa työstään yritys S:ssä ja T Oy:ssä sekä yritystoiminnastaan Suomessa ja Nigeriassa.

Maahanmuuttoviraston johtopäätökset

Hakijat ovat ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentin mukaisia perheenjäseniä.

Oleskelulupia ei myönnetä, koska on perusteltua aihetta epäillä perheenkokoajan saaneen oleskelulupansa maahantuloa tai maassa oleskelua koskevia säännöksiä kiertämällä antamalla vääriä tietoja henkilöllisyydestään tai perhesuhteistaan ulkomaalaislain 36 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Perheenkokoaja on solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa turvapaikkaprosessin aikana. Turvapaikkapäätös on ollut kielteinen. Perheenkokoaja on muuttanut pois puolisonsa luota 7.6.2013 eli pian pysyvän oleskeluluvan saamisen jälkeen. Kun otetaan huomioon uuden asunnon löytymiseen menevä aika, pariskunnan erosta on todennäköisesti päätetty viimeistään pysyvän oleskeluluvan saamisen jälkeen. Avioliitto on päättynyt 12.6.2014, ja perheenkokoaja on tavannut hakijan heinäkuussa 2014. Arvioiden kokonaisuutena edellä esitettyä, on perusteltua aihetta epäillä, että perheenkokoajan purkautunut parisuhde Suomen kansalaisen D:n kanssa on solmittu maahantulosäännösten kiertämiseksi. Perheenkokoaja on saanut oman pysyvän oleskelulupansa antamalla väärää tietoa perhesuhteestaan entiseen aviopuolisoonsa.

Asiassa ei ole esitetty seikkoja, joiden johdosta perheenkokoaja ja hakijat eivät voisi halutessaan viettää perhe-elämää yhteisessä kotimaassaan Nigeriassa. Perheenkokoajalla ei ole ulkomaalaislain 37 §:n mukaisia perheenjäseniä Suomessa. Hänen hakijoina olevat puolisonsa ja lapsensa asuvat Nigeriassa, jossa hän itse omistaa yrityksen ja vierailee säännöllisesti. Näin ollen oleskeluluvan myöntämättä jättämiselle on ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin mukaiset perusteet.

Ulkomaalaislain 39 §:n mukaista toimeentuloedellytyksen täyttymistä ei ole tutkittu, koska oleskelulupien myöntämisen edellytykset eivät täyty.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta ja hänen valituksensa Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on pääasian osalta perustellut päätöstään seuraavasti:

Säännösten ja esitöiden sisältöä

Ulkomaalaislain 36 §:n 3 momentin mukaan oleskelulupa perhesiteen perusteella voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä perheenkokoajan saaneen oleskelulupansa maahantuloa tai maassa oleskelua koskevia säännöksiä kiertämällä antamalla vääriä tietoja henkilöllisyydestään tai perhesuhteistaan.

Ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin mukaan kun ulkomaalaiselle on myönnetty jatkuva tai pysyvä oleskelulupa perhesiteen perusteella ja luvan myöntämisen perusteena ollut perheside on katkennut, hänen ulkomailla olevalle perheenjäsenelleen voidaan myöntää jatkuva oleskelulupa edellyttäen, että tämän toimeentulo on turvattu. Päätöksenteossa on kuitenkin otettava huomioon Suomessa jo luvallisesti asuvan henkilön mahdollisuus muuttaa takaisin kotimaahansa tai johonkin muuhun maahan viettämään perhe-elämää, jos perhesiteiden voidaan kokonaisuudessaan katsoa painottuvan sinne.

Ulkomaalaislakia koskevan hallituksen esityksen (28/2003) yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan 47 pykälän osalta, että 5 momentti sisältäisi säännöksen perheen yhdistämisestä niissä tapauksissa, joissa maassa oleva ulkomaalainen on alun perin saapunut maahan perheenjäsenenä, mutta kyseinen maahantuloon johtanut perheside onkin katkennut. Ulkomaalainen on esimerkiksi mennyt naimisiin Suomen kansalaisen tai pysyvästi maassa asuvan ulkomaalaisen kanssa, mutta avioliitto on päättynyt. Jos ulkomaalainen tällöin ryhtyy hakemaan uutta perhettä itselleen kotimaastaan, tulee päätöksenteossa ottaa huomioon Suomessa jo luvallisesti asuvan ulkomaalaisen mahdollisuus muuttaa takaisin kotimaahansa tai johonkin muuhun maahan viettämään perhe-elämää, jos perhesiteiden voidaan kokonaisuudessaan katsoa painottuvan sinne.

Edelleen hallituksen esityksen mukaan, jos parisuhde Suomen kansalaiseen katkeaa esimerkiksi heti sen jälkeen, kun ulkomaalainen on saanut Suomessa pysyvän oleskeluluvan ja ulkomaalainen pyrkii sen jälkeen saamaan Suomeen entisestä kotimaastaan esimerkiksi jo aiemmin sukujen kesken sovitun tai entisen puolison yksin tai yhdessä tästä liitosta syntyneiden lasten kanssa, olisi tarkasteltava, oliko purkautunut parisuhde Suomen kansalaisen kanssa solmittu maahantulosäännösten kiertämiseksi. Tällaisissa tilanteissa olisi mahdollista edellyttää, että ulkomaalainen palaa entiseen kotimaahansa viettämään siellä perhe-elämää.

Asiassa saatu selvitys

Perheenkokoaja on tullut Suomeen turvapaikanhakijana 30.7.2007 ja avioitunut Suomen kansalaisen kanssa 1.2.2008. Maahanmuuttovirasto on 8.1.2009 tekemällään päätöksellä hylännyt perheenkokoajan turvapaikkahakemuksen mutta myöntänyt hänelle oleskeluluvan Suomen kansalaisen perheenjäsenenä. Maahanmuuttovirasto on päätöksessään todennut, että avioliitosta saatu selvitys osoittaa, että kyseessä on tosiasiallinen perhe-elämä, eikä ole ilmennyt perusteltua syytä epäillä avioliiton olevan solmittu ainoastaan oleskeluluvan saamiseksi.

Perheenkokoaja on saanut pysyvän oleskeluluvan 11.3.2013 saman perhesiteen perusteella. Väestötietojärjestelmän mukaan perheenkokoaja ja hänen silloinen puolisonsa ovat muuttaneet erilleen 7.6.2013 ja avioero on astunut voimaan 12.6.2014. Perheenkokoaja on tavannut hakijan, B:n, Nigeriassa heinäkuussa 2014 ja avioitunut tämän kanssa tammikuussa 2015. Heidän yhteinen lapsensa, C, on syntynyt 8.10.2015.

Perheenkokoajalla on kotimaassaan Nigeriassa puoliso ja lapsi. Suomessa hänellä ei ole ilmoitettu olevan perheenjäseniä. Suomessa perheenkokoaja on solminut työsopimuksen T Oy:n kanssa, minkä lisäksi hänellä on täällä yritys U. Perheenkokoajalla on Nigeriassa yritys V.

Maahanmuuttovirasto on valituksenalaisessa päätöksessä katsonut, että on perusteltua syytä epäillä, että perheenkokoajan aiempi avioliitto oli solmittu maahantulosäännösten kiertämiseksi. Näin ollen perheenkokoaja on saanut pysyvän oleskelulupansa antamalla vääriä tietoja suhteestaan entiseen puolisoonsa. Maahanmuuttovirasto on perustellut päätöstään sillä, että avioliitto on solmittu perheenkokoajan turvapaikkaprosessin aikana ja perheenkokoaja on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen. Perheenkokoaja on myös muuttanut erilleen puolisostaan pian pysyvän oleskeluluvan saatuaan ja erosta on todennäköisesti päätetty viimeistään luvan saamisen jälkeen. Perheenkokoaja on tavannut uuden puolisonsa jo heinäkuussa 2014. Lisäksi Maahanmuuttovirasto on katsonut, että esteitä perhe-elämän viettämiselle Nigeriassa ei ole esitetty. Perheenkokoajan puoliso ja lapsi asuvat Nigeriassa, jossa hänellä on yritystoimintaa ja jossa hän säännöllisesti vierailee, kun taas Suomessa hänellä ei ole ulkomaalaislain 37 §:n mukaisia perheenjäseniä.

Valituksen liitteeksi on toimitettu perheenkokoajan aiemman puolison 13.7.2016 päivätty lausuma. Lausumassaan puoliso kertoo, että hän ei olisi käyttänyt kuutta vuotta olemalla naimisissa vain, että perheenkokoaja saisi oleskeluluvan. Puolisot olivat menossa lapsettomuushoitoihin pitkän yrittämisen jälkeen, mutta perheenkokoajan aiemman puolison masennus esti jatkamasta hoitoja. Masennus oli myös yksi syy eroon. Eropäätös oli yksin perheenkokoajan puolison, perheenkokoaja olisi halunnut jatkaa avioliittoa. Aiempi puoliso on lausumassaan kertonut myös hankkineensa perheenkokoajalle uuden asunnon ja ettei hän antanut perheenkokoajalle muuta vaihtoehtoa, kuin muuttaa pois puolisoiden yhteisestä kodista.

Perheenkokoajan hallinto-oikeudelle lisäselvityksenä toimittamasta sairaalan naistentautien poliklinikan potilaskertomuksesta ilmenee, että perheenkokoaja oli 6.11.2012 käynyt yhdessä entisen puolisonsa kanssa lapsettomuustutkimuksissa.

Hallinto-oikeuden johtopäätökset

Perheenkokoajan aiemmasta avioliitosta esitetty selvitys huomioon ottaen pelkästään se, että perheenkokoaja on muuttanut erilleen entisestä puolisostaan kolme kuukautta pysyvän oleskeluluvan saamisen jälkeen, ei osoita, että avioliitto olisi solmittu pääasiassa oleskeluluvan saamiseksi. Avioliittoa ei muutoinkaan voida katsoa solmitun maahantuloa koskevien säännösten kiertämiseksi.

Asiassa tulee tämän jälkeen arvioitavaksi, voisiko perheenkokoaja ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin mukaisesti muuttaa kotimaahansa viettämään perhe-elämää. Esitetyn selvityksen perusteella perheenkokoajan perhesiteiden voidaan katsoa painottuvan hänen kotimaahansa Nigeriaan, eikä ole muutoinkaan esitetty syitä, joiden vuoksi perhe-elämän viettäminen Nigeriassa ei olisi mahdollista. Hallinto-oikeus katsoo, että Maahanmuuttovirasto on ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin nojalla voinut hylätä hakijoiden oleskelulupahakemukset.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Ulla Partanen ja Kristian Hellman. Esittelijä Juulia Tuomaala.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valittaja on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan hän on vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja hänen aviopuolisolleen ja lapselleen myönnetään jatkuva oleskelulupa.

Valittaja on esittänyt perusteluina vaatimuksilleen muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan valittajan nykyisten perhesiteiden voidaan katsoa painottuvan Nigeriaan eikä perhe-elämän viettämiseen siellä olisi estettä. Valittaja on kuitenkin asunut Suomessa yli yhdeksän vuotta ja hänelle on myönnetty pysyvä oleskelulupa perhesiteen perusteella. Hän on avioitunut täällä suomalaisen puolison kanssa, mutta avioliitto on päättynyt avioeroon muun muassa lapsettomuuden vuoksi. Valittajalla on vakituinen työpaikka Suomessa ja hän harjoittaa täällä elinkeinotoimintaa.

Valittaja ei voi palata Nigeriaan viettämään perhe-elämää, koska hänen elämänsä on vakiintunut Suomessa ja hänellä on täällä turvattu toimeentulo toisin kuin Nigeriassa. Hän pystyy turvaamaan myös perheenjäsentensä toimeentulon Suomessa.

Valituslupahakemuksen liitteeksi on toimitettu valittajan työsopimus ja työeläkevakuutusyhtiön todistus siitä, ettei valittajalla ole maksamattomia yrittäjäeläkevakuutusmaksuja elinkeinotoiminnastaan.

Maahanmuuttovirasto on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa vaatinut valituslupahakemuksen ja valituksen hylkäämistä. Ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin mukaisesti valittajan voidaan edellyttää muuttavan kotimaahansa viettämään siellä perhe-elämää hakijoiden kanssa.

Valittaja on vastaselityksessään uudistanut aikaisemmin lausumansa. Hän on toimittanut lisäselvitystä toimeentulostaan.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

1. Sovellettavat oikeusohjeet

1.1 Ulkomaalaislaki esitöineen

Ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentin mukaan mainittua lakia sovellettaessa perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja on Suomessa asuva henkilö tai tämän aviopuoliso.

Ulkomaalaislain 36 §:n 3 momentin mukaan oleskelulupa perhesiteen perusteella voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä perheenkokoajan saaneen oleskelulupansa maahantuloa tai maassa oleskelua koskevia säännöksiä kiertämällä antamalla vääriä tietoja henkilöllisyydestään tai perhesuhteistaan.

Ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin mukaan, kun ulkomaalaiselle on myönnetty jatkuva tai pysyvä oleskelulupa perhesiteen perusteella ja luvan myöntämisen perusteena ollut perheside on katkennut, hänen ulkomailla olevalle perheenjäsenelleen voidaan myöntää jatkuva oleskelulupa edellyttäen, että tämän toimeentulo on turvattu. Päätöksenteossa on kuitenkin otettava huomioon Suomessa jo luvallisesti asuvan henkilön mahdollisuus muuttaa takaisin kotimaahansa tai johonkin muuhun maahan viettämään perhe-elämää, jos perhesiteiden voidaan kokonaisuudessaan katsoa painottuvan sinne.

Ulkomaalaislakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 28/2003 vp, s. 146) on todettu 47 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa seuraavaa:

"Pykälän 5 momentti sisältäisi säännöksen perheen yhdistämisestä niissä tapauksissa, joissa maassa oleva ulkomaalainen on alunperin saapunut maahan perheenjäsenenä, mutta kyseinen maahantuloon johtanut perheside onkin katkennut. Ulkomaalainen on esimerkiksi mennyt naimisiin Suomen kansalaisen tai pysyvästi maassa asuvan ulkomaalaisen kanssa, mutta avioliitto on päättynyt. Jos ulkomaalainen tällöin ryhtyy hakemaan uutta perhettä itselleen kotimaastaan, tulee päätöksenteossa ottaa huomioon Suomessa jo luvallisesti asuvan ulkomaalaisen mahdollisuus muuttaa takaisin kotimaahansa tai johonkin muuhun maahan viettämään perhe-elämää, jos perhesiteiden voidaan kokonaisuudessaan katsoa painottuvan sinne.

Jos parisuhde Suomen kansalaiseen katkeaa esimerkiksi heti sen jälkeen, kun ulkomaalainen on saanut Suomessa pysyvän oleskeluluvan ja ulkomaalainen pyrkii sen jälkeen saamaan Suomeen entisestä kotimaastaan esimerkiksi jo aiemmin sukujen kesken sovitun tai entisen puolison yksin tai yhdessä tästä liitosta syntyneiden lasten kanssa, olisi tarkasteltava, oliko purkautunut parisuhde Suomen kansalaisen kanssa solmittu maahantulosäännösten kiertämiseksi. Tällaisissa tilanteissa olisi mahdollista edellyttää, että ulkomaalainen palaa entiseen kotimaahansa viettämään siellä perhe-elämää."

Ulkomaalaislain muutoksella 549/2010 muun ohella lisättiin lain 36 §:ään uusi 3 momentti. Hallituksen esityksen yleisperusteluissa (HE 240/2009 vp, s. 11) on lain 47 §:n 5 momentin, jota ei muutettu, osalta todettu seuraavaa:

"Ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin mukaan perheenkokoajan ulkomailla olevalle perheenjäsenelle voidaan myöntää oleskelulupa, vaikka perheenkokoaja olisi itse saanut oleskelulupansa perhesiteen perusteella ja luvan myöntöperusteena ollut perheside olisi katkennut. Luvan myöntäminen edellyttää, että toimeentulo on turvattu. Päätöksenteossa on kuitenkin otettava huomioon Suomessa jo luvallisesti asuvan henkilön mahdollisuus muuttaa takaisin kotimaahansa tai johonkin muuhun maahan viettämään perhe-elämää, jos perhesiteiden voidaan kokonaisuudessaan katsoa painottuvan sinne. Säännöksen tarkoituksena on estää maahantulosäännösten kiertäminen lumeavioliiton avulla. Maahanmuuttovirasto ei ole myöntänyt oleskelulupia perhesiteen perusteella tapauksissa, joissa perheenkokoaja on solminut lumeavioliiton saadakseen oleskeluluvan Suomeen, eronnut Suomessa olevasta puolisostaan ja hakenut sen jälkeen oleskelulupaa kotimaahan jääneelle puolisolleen sekä mahdollisille yhteisille lapsilleen. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on katsottu, että hakemuksen hylkääminen 47 § 5 momentin perusteella ei edellytä, että myös hakijana oleva puoliso on suoraan kiertänyt maahantulosäännöksiä. Sen sijaan riittää, että hän on ollut tietoinen perheenkokoajan vilpillisestä toiminnasta. Samaan aikaan hakevien alaikäisten lasten osallistumista vilpilliseen toimintaan ei ole edellytetty. Heidän oleskelulupahakemuksensa on voitu hylätä sillä perusteella, että lasten vanhemmat ovat toimineet vilpillisesti."

Saman hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 240/2009 vp, s. 37) on 36 §:n 3 momentin osalta todettu muun ohella seuraavaa:

"Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin maahantulosäännösten kiertämisen vaikutuksesta myöhempään perheenyhdistämisasian käsittelyyn. Pykälässä säädetään oleskeluluvan myöntämisen yleisistä edellytyksistä. Pykälän 2 momentin mukaan oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä, että ulkomaalaisen tarkoituksena on maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen. Säännös koskee kaikilla perusteilla haettuja oleskelulupia. Maahantulosäännöksiä voidaan kiertää esimerkiksi antamalla vääriä tietoja henkilöllisyydestä ja perhesuhteista. Voimassa olevalla lainsäädännöllä ei ole suoraa vaikutusta perheenjäseneen, joka ei ole itse kiertänyt maahantulosäännöksiä, mutta jonka Suomessa olevan perheenkokoajan maassa oleskelu perustuu vääriin henkilö- ja perhesuhdetietoihin, jotka siis poikkeavat uudessa perhesidehakemuksessa ilmoitetuista huomattavasti.

Uuden 3 momentin mukaan perhesiteen perusteella tehty oleskelulupahakemus voitaisiin hylätä, jos olisi perusteltua aihetta epäillä perheenkokoajan saaneen oman oleskelulupansa maahantuloa tai maassa oleskelua koskevia säännöksiä kiertämällä antamalla vääriä tietoja henkilöllisyydestään tai perhesuhteistaan. Säännös tulisi sovellettavaksi silloin, kun on perusteltua aihetta epäillä, että perheenkokoaja ei olisi saanut oleskelulupaansa ilman, että hän on antanut oman oleskelulupahakemuksensa yhteydessä tarkoituksellisesti henkilöllisyyttään tai perhesuhteitaan koskevia vääriä tietoja tai jättänyt kertomatta tietoja henkilöllisyydestään tai perhesuhteistaan, mutta jonka oleskeluluvan peruuttaminen tai maasta poistaminen ei kokonaisharkinnan perusteella ole mahdollista."

1.2 Oikeudesta perheenyhdistämiseen annettu direktiivi 2003/86/EY

Oikeudesta perheenyhdistämiseen 22 päivänä syyskuuta 2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/86/EY (jäljempänä perheenyhdistämisdirektiivi) 1 artiklan mukaan direktiivin tavoitteena on vahvistaa edellytykset, joiden täyttyessä jäsenvaltioissa laillisesti oleskelevilla kolmansien maiden kansalaisilla on oikeus perheenyhdistämiseen.

Perheenyhdistämisdirektiivin sisältämistä määritelmistä säädetään direktiivin 2 artiklassa. Sen mukaan direktiivissä tarkoitetaan:

- -

c) "perheenkokoajalla" jäsenvaltiossa laillisesti oleskelevaa kolmannen maan kansalaista, joka hakee tai jonka perheenjäsenet hakevat perheenyhdistämistä päästäkseen muuttamaan perheenkokoajan luokse;

d) "perheenyhdistämisellä" jäsenvaltiossa laillisesti oleskelevan kolmannen maan kansalaisen perheenjäsenten maahantuloa ja oleskelua jäsenvaltiossa perheyhteyden säilyttämistä varten riippumatta siitä, ovatko perhesuhteet muodostuneet jo ennen perheenkokoajan maahantuloa vai vasta sen jälkeen;

e) "oleskeluluvalla" mitä tahansa jäsenvaltion viranomaisten myöntämää lupaa, jonka perusteella kolmannen maan kansalainen voi laillisesti oleskella kyseisen jäsenvaltion alueella kolmansien maiden kansalaisten oleskeluluvan yhtenäisestä kaavasta 13 päivänä kesäkuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1030/2002(5) 1 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti;

- -

Perheenyhdistämisdirektiivin 3 artiklan 1 kohdassa on säädetty perheenkokoajaa koskevasta direktiivin henkilöllisestä soveltamisalasta. Sen mukaan direktiiviä sovelletaan, kun perheenkokoajalla on jäsenvaltion vähintään yhdeksi vuodeksi myöntämä oleskelulupa ja perustellut mahdollisuudet saada pysyvä oleskeluoikeus, silloin kun perheenkokoajan perheenjäsenet ovat kolmannen maan kansalaisia, heidän oikeudellisesta asemastaan riippumatta. Artiklan 5 kohdan mukaan direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen antaa tai pitää voimassa säännöksiä, jotka ovat suotuisampia.

Perheenyhdistämisdirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa on säädetty siinä tarkoitettuja perheenjäseniä koskevasta oikeudesta perheenyhdistämiseen sekä jäsenvaltioiden mahdollisuudesta eräin edellytyksin poiketa velvollisuudesta sallia perheenyhdistäminen. Sen mukaan, jollei IV luvussa sekä 16 artiklassa säädetyistä edellytyksistä muuta johdu, jäsenvaltioiden on sallittava tämän direktiivin nojalla seuraavien perheenjäsenten maahantulo ja maassaoleskelu:

a) perheenkokoajan aviopuoliso;

b) perheenkokoajan ja hänen aviopuolisonsa alaikäiset lapset - -

- -

Perheenyhdistämisdirektiivin IV luvussa (6-8 artikla) ja 16 artiklassa on säädetty 4 artiklan 1 kohdassa mainituista perheenyhdistämisen epäämisen edellytyksistä. Tältä osin asian ratkaisemisen kannalta merkitykselliset perheenyhdistämisdirektiivin säännökset on käsitelty tämän päätöksen oikeudellisen arvioinnin yhteydessä.

2. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Unionin tuomioistuin (aikaisemmin yhteisöjen tuomioistuin) on käsitellyt oikeutta perheenyhdistämiseen perheenyhdistämisdirektiivin kannalta erityisesti tuomioissaan asiassa C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto, asiassa C-578/08 Chakroun, yhdistetyissä asioissa C-356/11 ja C-357/11 O ja S. sekä asiassa C-558/14 Khachab. Ensin mainittua tuomiota lukuun ottamatta näissä on ollut kysymys perheenyhdistämisen edellytysten tutkimisesta ennakkoratkaisupyyntöjen perusteella erityisesti siltä osin kuin kansallisessa lainsäädännössä on annettu direktiiviin perustuvia säännöksiä vakaita ja säännöllisiä tuloja ja varoja koskevista vaatimuksista (perheenyhdistämisdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan johdantokappale ja c alakohta).

Tuomioistuin on oikeuskäytännössään korostanut, että perheenyhdistämisdirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa asetetaan jäsenvaltioille täsmällisiä toimimisvelvollisuuksia, jotka vastaavat selvästi määriteltyjä subjektiivisia oikeuksia, koska kyseisessä säännöksessä jäsenvaltiot velvoitetaan direktiivissä määritetyissä tapauksissa sallimaan perheenkokoajan tiettyjen perheenjäsenten perheenyhdistäminen ilman, että ne voisivat käyttää harkintavaltaansa (asia C-540/03, tuomion kohta 60; asia C-578/08, tuomion kohta 41 sekä asiat C-356/11 ja C-357/11, tuomion kohta 70). Mainittua säännöstä sovelletaan kuitenkin vain, jollei erityisesti direktiivin IV luvussa säädetyistä edellytyksistä, kuten 7 artiklan 1 kohdan c alakohdasta, muuta johdu (asia C-578/08, tuomion kohta 42 ja asiat C-356/11 ja C-357/11, tuomion kohta 71).

Tuomioistuin on edelleen korostanut, että koska perheenyhdistäminen on pääsääntö, direktiivissä säädettyä mahdollisuutta poiketa siitä on tulkittava suppeasti. Jäsenvaltiot eivät myöskään saa käyttää niille tunnustettua harkintavaltaa tavalla, joka olisi vastoin direktiivin tavoitetta ja tehokasta vaikutusta (asia C-578/08, tuomion kohta 43; asiat C-356/11 ja C-357/11, tuomion kohta 74 ja asia C-558/14, tuomion kohta 25). Tuomioistuin on tältä osin viitannut direktiivin johdanto-osan neljänteen perustelukappaleeseen, josta käy ilmi, että direktiivin yleisenä tavoitteena on helpottaa kolmansien maiden kansalaisten kotoutumista jäsenvaltioissa mahdollistamalla perhe-elämä perheenyhdistämisen ansiosta. Tuomioistuin on myös katsonut, että direktiivin säännöksiä ei voida soveltaa siten, että soveltamisessa jätettäisiin ottamatta huomioon muun muassa perusoikeuskirjassa mainitut perusoikeudet (asia C-578/08, tuomion kohta 44; asiat C-356/11 ja 357/11, tuomion kohdat 75-80 ja asia C-558/14, tuomion kohdat 27-28).

Perheenyhdistämisdirektiivin henkilöllisen soveltamisalan osalta tuomioistuin on ensinnäkin viitannut direktiivin 4 artiklan 1 kohdan määritelmään, joka kattaa muun ohella perheenkokoajan aviopuolison sekä perheenkokoajan ja hänen aviopuolisonsa alaikäiset lapset. Tuomioistuin on toiseksi katsonut, että henkilöitä, jotka oleskelivat laillisesti jäsenvaltiossa ja jotka hakivat perheenyhdistämistä, oli pidettävä direktiivin 2 artiklan c alakohdassa tarkoitettuina "perheenkokoajina" (asiat
C-356/11 ja C-357/11, tuomion kohdat 64 ja 68). Tuomioistuin on myös viitannut direktiivin 3 artiklan 1 kohtaan, jossa direktiivin henkilöllinen soveltamisala rajataan perheenkokoajaan, jolla on vähintään yhdeksi vuodeksi myönnetty oleskelulupa ja jolla on perustellut mahdollisuudet saada pysyvä oleskeluoikeus. Tällaisten mahdollisuuksien olemassaolon arviointi edellyttää väistämättä sitä, että asianomaisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen tarkastelee perheenkokoajan tilanteen tulevaa kehitystä oleskeluluvan saamiseen nähden (asia C-558/14, tuomion kohta 35).

Lisäksi tuomioistuin on todennut, että direktiivin 2 artiklan johdantokappaleessa ja d alakohdassa määritellään perheenyhdistäminen tekemättä eroa sen mukaan, milloin puolisoiden avioliitto on solmittu, koska siinä täsmennetään, että perheenyhdistämisellä on tarkoitettava perheenjäsenen tuloa vastaanottavan jäsenvaltion alueelle tai oleskelua siellä perheyhteyden säilyttämistä varten "riippumatta siitä, ovatko perhesuhteet muodostuneet jo ennen perheenkokoajan maahantuloa vai vasta sen jälkeen". Tästä muodostaa poikkeuksen vain 9 artiklan 2 kohta, jota sovelletaan pakolaisiin (asia C-578/08, tuomion kohdat 59-60).

3. Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä

Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisussa KHO 2009:85 oli ratkaistavana, voitiinko perheenkokoajan oman perheensä puolesta perhesiteen perusteella tekemiin oleskelulupahakemuksiin soveltaa ulkomaalaislain 47 §:n 5 momenttia sillä perusteella, että perheenkokoaja, joka oli aikoinaan saanut alaikäiseksi ilmoitettuna oleskeluluvan Suomeen perhesiteen perusteella, oli tätä maahantuloaan koskevassa perhesidehaastattelussa salannut avioliittonsa ja lapsensa olemassaolon.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin säännöstä voidaan lainkohdan sanamuoto ja hallituksen esityksen yksityiskohtaiset perustelut huomioon ottaen soveltaa tilanteisiin, joissa yhtäältä voidaan edellyttää perheenkokoajan itse syyllistyneen ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla maahantuloa koskevien säännösten rikkomiseen ja toisaalta hänen myöhemmin perheenjäsentensä puolesta tekemä hakemus perheenyhdistämiseksi perustuu tuolla rikkomuksella saatuun oleskeluoikeuteen Suomessa.

Korkein hallinto katsoi, että asiassa oli sovellettava perhesiteen vaikutusta koskevaa ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin säännöstä siitä riippumatta, että ulkomailla olevat hakijat itse eivät olleet syyllistyneet maahantulosäännösten kiertämiseen.

Ratkaisussa KHO 19.4.2016 T 1441 (lyhyt ratkaisuseloste) korkein hallinto-oikeus katsoi Maahanmuuttovirastosta ja hallinto-oikeudesta poiketen, ettei asiassa ollut kyse ulkomaalaislain 36 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitetusta tilanteesta, eikä oleskelulupaa siten olisi voitu tällä perusteella evätä. Kun oleskeluluvan myöntäminen kuitenkin korkeimman hallinto-oikeuden mukaan edellytti, että asiassa suoritetaan ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin ja mahdollisesti 66 a §:n mukainen harkinta, asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

4. Asiassa saatu selvitys

Asiassa saatu selvitys ilmenee edeltä hallinto-oikeuden päätöksen perusteluista.

5. Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

5.1 Asian vaiheet

Maahanmuuttovirasto on päätöksessään todennut, että hakijat ovat perheenkokoajan ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentissa tarkoitettuja perheenjäseniä. Heille ei kuitenkaan myönnetty oleskelulupia, koska Maahanmuuttovirasto katsoi olleen perusteltua aihetta epäillä, että perheenkokoaja oli saanut oman oleskelulupansa maahantuloa tai maassa oleskelua koskevia säännöksiä kiertämällä antamalla vääriä tietoja henkilöllisyydestään tai perhesuhteistaan ulkomaalaislain 36 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla. Asiassa ei Maahanmuuttoviraston mukaan ollut esitetty seikkoja, joiden johdosta perheenkokoaja ja hakijat eivät voisi halutessaan viettää perhe-elämää yhteisessä kotimaassaan Nigeriassa. Oleskelulupien myöntämättä jättämiselle oli näin ollen ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin mukaiset perusteet. Toimeentuloedellytyksen täyttymistä ei tällöin ollut tarpeen tutkia.

Hallinto-oikeus on Maahanmuuttovirastosta poiketen todennut, ettei perheenkokoajan aiempaa avioliittoa ole avioliitosta esitetty selvitys huomioon ottaen voitu katsoa solmitun maahantuloa koskevien säännösten kiertämiseksi. Sen on näin todetessaan katsottava päätyneen siihen, ettei ulkomaalaislain 36 §:n 3 momentti tule sovellettavaksi. Hallinto-oikeus on kuitenkin tämän jälkeen arvioinut, että perheenkokoaja voisi muuttaa kotimaahansa viettämään perhe-elämää, minkä vuoksi hakijoiden oleskelulupahakemukset on voitu hylätä ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin nojalla. Hallinto-oikeus perustaa siten päätöksensä Maahanmuuttovirastosta poiketen ainoastaan ja itsenäisesti ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin toiseen virkkeeseen, jonka mukaan päätöksenteossa on kuitenkin otettava huomioon Suomessa jo luvallisesti asuvan henkilön mahdollisuus muuttaa takaisin kotimaahansa tai johonkin muuhun maahan viettämään perhe-elämää, jos perhesiteiden voidaan kokonaisuudessaan katsoa painottuvan sinne.

5.2 Ratkaisun lähtökohdat

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lähtökohtana on hallinto- oikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla se, ettei ulkomaalaislain 36 §:n 3 momentti tule asiassa sovellettavaksi. Asiassa on siten kysymys siitä, onko ulkomaalaislain 47 §:n 5 momenttia, ja erityisesti sen toista virkettä, voitu kaikki olosuhteet huomioon ottaen soveltaa itsenäisenä perusteena hylätä hakijoiden oleskelulupahakemukset.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että ulkomaalaislain perheenyhdistämistä koskeva sääntely perustuu olennaisilta osin Euroopan unionin perheenyhdistämisdirektiiviin (2003/86/EY). Jäsenvaltion perheenyhdistämistä koskevan lainsäädännön ja sen soveltamisen on oltava yhdenmukaista direktiivin säännösten ja tavoitteiden kanssa. Jäsenvaltioilla on kuitenkin direktiivin 3 artiklan 5 kohdan nojalla oikeus antaa tai pitää voimassa säännöksiä, jotka ovat hakijoiden kannalta direktiiviä suotuisampia.

5.3 Perheenkokoaja ja perheenjäsen perheenyhdistämisdirektiivissä

Asiassa on ensin tutkittava, ovatko perheenkokoaja ja oleskeluluvan hakijat tässä asiassa sellaisia henkilöitä, joihin perheenyhdistämisdirektiiviä sovelletaan.

Perheenyhdistämisdirektiiviä sovelletaan sen 3 artiklan 1 kohdan mukaan, kun perheenkokoajalla on jäsenvaltion vähintään yhdeksi vuodeksi myöntämä oleskelulupa ja perustellut mahdollisuudet saada pysyvä oleskeluoikeus. Perheenkokoaja on tullut Suomeen vuonna 2007. Hänelle on myönnetty ensimmäinen oleskelulupa Suomen kansalaisen perheenjäsenenä 8.1.2009 ja jatkolupa 2.12.2009. Hän on saanut pysyvän oleskeluluvan samalla perusteella 11.3.2013. Avioliitto, joka on ollut oleskeluluvan perusteena, on päättynyt avioeroon vuonna 2014, mutta perheenkokoajan oleskelulupaa ei ole peruutettu. Perheenkokoaja kuuluu edellä mainitun perusteella epäilemättä perheenyhdistämisdirektiivin henkilölliseen soveltamisalaan (ks. myös unionin tuomioistuimen tuomiot yhdistetyissä asioissa C-356/11 ja C-357/11, tuomion kohta 82 ja asiassa C-558/14, tuomion kohta 35).

Oleskeluluvan hakijoina ovat perheenkokoajan aviopuoliso sekä perheenkokoajan ja hänen aviopuolisonsa alaikäinen lapsi, jotka ovat 4 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuja perheenjäseniä. Asian kuulumisesta kokonaisuudessaan perheenyhdistämisdirektiivin henkilölliseen soveltamisalaan ei näin ollen ole epäilystä.

5.4 Perheenyhdistämisen edellytykset perheenyhdistämisdirektiivissä

Seuraavaksi on tutkittava, millä edellytyksillä perheenyhdistäminen voidaan direktiivin mukaan evätä. Tältä osin on ensinnäkin todettava, että perheenyhdistämisen salliminen on perheenyhdistämisdirektiivin johdanto-osasta ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenevä pääsääntö, johon säädettyjä poikkeuksia on tulkittava suppeasti. Direktiivin sallimaa harkintavaltaa ei saa käyttää tavalla, joka olisi vastoin direktiivin tavoitetta, eli perheenyhdistämisen edistämistä, ja direktiivin tehokasta vaikutusta.

Perheenyhdistämisdirektiivin 4 artiklan 1 kohdan perusteella jäsenvaltioiden on sallittava direktiivissä tarkoitettujen perheenjäsenten maahantulo ja maassaoleskelu, jollei direktiivin IV luvussa (6-8 artikla) sekä 16 artiklassa säädetyistä edellytyksistä muuta johdu. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan säännöksessä asetetaan jäsenvaltioille täsmällisiä toimimisvelvollisuuksia, jotka vastaavat selvästi määriteltyjä subjektiivisia oikeuksia, koska kyseisessä säännöksessä jäsenvaltiot velvoitetaan direktiivissä määritetyissä tapauksissa sallimaan perheenkokoajan tiettyjen perheenjäsenten perheenyhdistäminen ilman, että ne voisivat käyttää harkintavaltaansa. Edellytysten luettelo on säännöksen sanamuoto ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö huomioon ottaen tyhjentävä, joten jäsenvaltio ei voi asettaa perheenyhdistämiselle direktiivin IV lukuun tai 16 artiklaan perustumattomia lisäedellytyksiä.

Seuraavaksi on siten arvioitava asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisiä direktiiviin sisältyviä oleskeluluvan epäämisedellytyksiä.

5.5 Perheenyhdistämisen edellytysten arviointi esillä olevassa asiassa

Jäsenvaltiot voivat perheenyhdistämisdirektiivin IV lukuun sisältyvän 6 artiklan perusteella evätä hakemuksen yleiseen järjestykseen, yleiseen turvallisuuteen tai kansanterveyteen liittyvistä syistä. Tällaisia syitä, joista on säädetty myös ulkomaalaislain 36 §:n 1 momentissa, käsillä olevassa asiassa ei ole esitetty.

Direktiivin 7 artiklan perusteella jäsenvaltio voi vaatia perheenyhdistämistä koskevan hakemuksen jättämisen yhteydessä todisteita siitä, että perheenkokoajalla on muun ohella vakaat ja säännölliset tulot. Suomen lainsäädännössä toimeentuloedellytyksestä on säädetty ulkomaalaislain 39 §:ssä ja nyt kysymyksessä olevan oleskeluluvan osalta erikseen vielä ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentissa. Näiden säännösten perusteella on selvää, että toimeentuloedellytystä koskevia säännöksiä sovelletaan käsillä olevaan asiaan, jos hakemuksen hylkäämiselle ei ole muita perusteita. Toimeentuloedellytyksen täyttymistä ei kuitenkaan ole Maahanmuuttovirastossa eikä hallinto-oikeudessa tutkittu, koska oleskelulupien myöntämisen muiden edellytysten ei ole katsottu täyttyneen.

Direktiivin 8 artiklassa on säännöksiä jäsenvaltioiden mahdollisuuksista säätää erikseen perheenkokoamisen odotusajoista. Tällaisia aikoja ei sisälly Suomen lainsäädäntöön.

Perheenyhdistämisdirektiivin 16 artiklan 1 kohdan a alakohdan perusteella jäsenvaltiot voivat hylätä perheenyhdistämistä varten tehdyn hakemuksen, jos direktiivissä asetetut edellytykset eivät täyty tai eivät enää täyty. Näillä tarkoitetaan edellä mainittuja direktiivin IV luvussa säädettyjä edellytyksiä mukaan lukien toimeentuloedellytys. Lisäksi jäsenvaltiot voivat 16 artiklan 1 kohdan perusteella hylätä hakemuksen, jos perheenkokoaja ja perheenjäsen eivät elä todellisessa avioliitossa tai perhesuhteessa, tai jos todetaan, että perheenkokoaja on avioliitossa tai pysyvässä suhteessa toisen henkilön kanssa. Käsillä olevassa asiassa ei ole esitetty tällaisia seikkoja.

Direktiivin 16 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat hylätä perheenyhdistämistä varten tehdyn hakemuksen, jos käy ilmi, että on käytetty vääriä tai harhaanjohtavia tietoja, vääriä tai väärennettyjä asiakirjoja tai tehty muunlainen petos tai käytetty muita laittomia keinoja. Artiklan 2 kohdan b alakohdan perusteella hakemus voidaan hylätä myös, jos avioliitto on solmittu yksinomaan sitä varten, että asianomainen henkilö voisi tulla jäsenvaltioon tai oleskella siellä. Sääntelyn tarkoituksena on direktiivissä säädettyihin oikeuksiin kohdistuvien väärinkäytösten ehkäiseminen. Suomessa nämä direktiivin säännökset on pantu täytäntöön lähinnä ulkomaalaislain 36 §:n 2 ja 3 momentin säännöksillä.

Tässä asiassa Maahanmuuttovirasto oli katsonut olleen perusteltua aihetta epäillä, että perheenkokoajan eroon päätynyt avioliitto oli solmittu maahantulosäännösten kiertämiseksi. Tämä olisi ollut direktiivin mukainen peruste hylätä hänen nykyisen puolisonsa ja lapsensa oleskelulupahakemus. Koska hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus edellä todetulla tavalla eivät kuitenkaan ole katsoneet ulkomaalaislain 36 §:n 3 momentin soveltuvan käsillä olevaan tapaukseen, asiassa ei enää ole kysymys direktiivin 16 artiklan 2 kohdassa mainituista perusteista hylätä hakemus.

Direktiivin 17 artiklan mukaan päättäessään muun ohella hakemuksen hylkäämisestä jäsenvaltioiden on otettava asianmukaisesti huomioon asianomaisen henkilön perhesiteiden luonne ja kiinteys ja jäsenvaltiossa oleskelun kesto sekä perhesiteeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteet kotimaahan. Säännös vastaa ulkomaalaislain 66 a §:ää. Direktiivin 17 artikla ei sisälly sallittujen epäämisedellytysten luetteloon eikä sen tarkoituksena siten ole asettaa lisäperusteita hakemuksen hylkäämiselle. Sen sijaan säännös velvoittaa jäsenvaltioita ottamaan yksilölliset olosuhteet huomioon tilanteissa, joissa hakemuksen hylkäämiselle olisi direktiivin IV luvussa tai 16 artiklassa säädetty edellytys.

Mainittujen perheenyhdistämisdirektiivissä lueteltujen sallittujen epäämisedellytysten tyhjentävyys ja direktiivin tavoite huomioon ottaen jäsenvaltion viranomainen tai tuomioistuin ei voi soveltaa yksinomaan kansalliseen lainsäädäntöön perustuvaa lisäedellytystä perusteena perheenyhdistämistä koskevan hakemuksen hylkäämiselle. Direktiivin luettelo oleskeluluvan epäämisedellytyksistä ei sisällä ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentissa ilmaistua mahdollisuutta hylätä hakemus pelkästään sillä perusteella, että Suomessa jo luvallisesti asuva henkilö voisi muuttaa takaisin kotimaahansa viettämään perhe-elämää perhesiteiden painottuessa kokonaisuudessaan sinne.

Ulkomaalaislain perheenyhdistämistä koskevaa sääntelyä on tulkittava ja sovellettava perheenyhdistämisdirektiivistä johtuvat vaatimukset huomioon ottaen, joten ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin toisen virkkeen sisältämää oikeusohjetta ei voida soveltaa ainoana ja itsenäisenä perusteena evätä hakijoiden perhesideperusteiset oleskelulupahakemukset. Tällainen tulkinta vastaa myös sitä, millaisissa tilanteissa säännöstä on ulkomaalaislain 47 §:n 5 momenttia koskevissa perusteluissa (HE 28/2003 vp, s. 146 ja HE 240/2009 vp, s. 11) esitetyn mukaisesti tarkoitettu sovellettavaksi. Näin ollen hallinto-oikeuden ensin päädyttyä Maahanmuuttoviraston päätöksestä poiketen siihen, ettei perheenkokoajan aiempaa avioliittoa ollut voitu katsoa solmitun ulkomaalaislain 36 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertämiseksi, sen ei olisi tullut perustaa perheenjäsenten oleskeluluvan hylkäävää päätöstään yksinomaan ulkomaalaislain 47 §:n 5 momentin toisessa virkkeessä mainittuihin perusteisiin.

5.6 Lopputulos

Edellä lausutuilla perusteilla Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset on kumottava. Asiaa ei ole vielä tutkittu toimeentuloedellystä koskevien ulkomaalaislain säännösten kannalta. Korkein hallinto-oikeus palauttaa asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Janne Aer, Petri Helander, Tuomas Kuokkanen ja Kirsti Kurki-Suonio. Asian esittelijä Hannu-Pekka Peura.