KHO:2018:83

Ympäristölupa – Vakuus – Jätteen käsittelytoiminta – Betoni- ja tiilijätemurske – Jätehuollon varmistaminen – Toiminnan lopettaminen – Jätteen määrä ja laatu – Hyötykäyttö – MARA-asetus

Vuosikirjanumero: KHO:2018:83
Antopäivä: 31.5.2018
Taltionumero: 2593
Diaarinumero: 498/1/17 ja 535/1/17
ECLI-tunniste: ECLI:FI:KHO:2018:83

Kierrätysbetonin ja tiilen käsittelylaitoksen toimintaan myönnetyllä ympäristöluvalla oli sallittu varastoida toiminta-alueella yhteensä 400 000 tonnia betoni- ja tiilijätettä. Aluehallintovirasto oli pitänyt ympäristönsuojelulain (86/2000) 43 a §:n (647/2011) mukaista jätteen käsittelytoiminnalta vaadittavaa vakuutta tarpeettomana ottaen huomioon jätteen ominaisuudet ja murskeiden hyötykäyttömahdollisuudet maarakentamisessa. Hallinto-oikeus oli hylännyt elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskuksen) valituksen aluehallintoviraston päätöksestä.

KHO kumosi ELY-keskuksen valituksesta aluehallintoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset ja palautti asian vakuuden asettamista varten aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Päätöksen perusteluissa lausuttiin, että vakuus voitiin jättää vaatimatta vain poikkeustapauksissa. Edellytyksenä oli, että vakuudella katettavat kustannukset olisivat vähäiset. Murskaamatonta jätettä saatiin varastoida alueella suuri määrä, eikä murskaamattomalla betoni- ja tiilijätteellä ollut vielä taloudellista arvoa. Siitä seikasta, että valmis betoni- ja tiilijätemurske oli hyödynnettävissä maarakennuskohteissa, ei seurannut, että murskaamattomalla betoni- ja tiilijätteellä olisi aina taloudellista arvoa. Ennen hyödyntämistä jäte oli murskattava ja siitä oli otettava tarvittavat analyysit. Vakuuden asettamisvelvollisuudesta ei lain mukaan ollut voitu poiketa myöskään sillä perusteella, että toiminnanharjoittaja oli vakavarainen. Näin ollen toiminnalta oli edellytettävä edellä mainitussa säännöksessä tarkoitettua jätteenkäsittelytoiminnan vakuutta.

Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 43 a § (647/2011 ja 196/2012)
Ks. myös ympäristönsuojelulaki (527/2014) 59 §

Päätös, josta valitetaan

Vaasan hallinto-oikeus 28.12.2016 nro 16/0689/3

Asian aikaisempi käsittely

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 31.3.2014 nro 65/2014/1 myöntänyt ympäristöluvan Rudus Oy:n Helsingin Konalassa osoitteessa Betonitie 5 toimivan kierrätysbetonin ja tiilen käsittelylaitoksen toiminnalle. Lupaan on liitetty päätöksestä tarkemmin ilmenevät lupamääräykset 1–29.

Aluehallintovirasto on päätöksensä perusteluissa nyt kysymyksessä olevalta osin lausunut muun ohella, että ympäristönsuojelulain (86/2000) 43 a §:ssä tarkoitettua jätteenkäsittelytoiminnalta vaadittavaa vakuutta ei ole katsottu tässä tapauksessa tarpeelliseksi ottaen huomioon käsiteltävän jätteen ominaisuudet ja murskeiden hyötykäyttömahdollisuudet maanrakentamisessa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) valituksen aluehallintoviraston päätöksestä siltä osin kuin ELY-keskus on vaatinut aluehallintoviraston päätöksen muuttamista niin, että toiminnanharjoittaja velvoitetaan asettamaan ympäristönsuojelulain 43 a §:n mukainen vakuus.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään tältä osin seuraavasti:

Sovellettuja oikeusohjeita

= = =

Jätteen käsittelytoiminnalta vaadittavasta vakuudesta ja vakuuden määrästä sekä sen asettamisesta ja voimassaolosta säädetään ympäristönsuojelulain (86/2000) 43 a–43 c §:ssä (647/2011 ja 196/2012).

Ympäristönsuojelulain 43 a §:n mukaan jätteen käsittelytoiminnan harjoittajan on asetettava vakuus asianmukaisen jätehuollon, tarkkailun ja toiminnan lopettamisessa tai sen jälkeen tarvittavien toimien varmistamiseksi. Vakuus voidaan jättää vaatimatta muuta kuin kaatopaikkatoimintaa harjoittavalta, jos vakuudella katettavat kustannukset toimintaa lopetettaessa ovat jätteen määrä, laatu ja muut seikat huomioon ottaen vähäiset. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tilanteista joissa ja seikoista, joiden perusteella vakuus voidaan jättää vaatimatta.

= = =

Vakuus

Aluehallintovirasto on Rudus Oy:n hakemuksen johdosta tehdyssä lupaharkinnassa katsonut, että kyseessä olevalta jätteenkäsittelytoiminnalta ei käsiteltävän jätteen ominaisuudet ja murskeiden hyötykäyttömahdollisuudet maarakentamisessa huomioon ottaen ole ollut tarpeellista vaatia ympäristönsuojelulain 43 a §:n mukaista vakuutta. Lupamääräysten 1 ja 2 mukaan jätteet eivät saa sisältää haitta-aineita. Vaikka varastoitavan jätteen ja valmiin murskeen enimmäismäärät toiminnan aikana voivat olla varsin suuret, hallinto-oikeus katsoo, että kyse on jätteistä, joille on asetettu tiukat laatuvaatimukset. Näin ollen myös hyötykäyttömahdollisuudet ovat laajemmat. Hallinto-oikeus katsoo näin ollen, että aluehallintovirasto on edellä mainituilla perusteilla voinut päättää, ettei vakuutta ole tässä tapauksessa ollut tarpeen vaatia. Lupamääräyksiä ei ole syytä täydentää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valituksessa esitetyllä tavalla.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Johan Hagman, Juha Väisänen ja Reeta-Kaisa Eriksson, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

1. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja aluehallintoviraston päätöstä muutetaan siten, että Rudus Oy velvoitetaan asettamaan ympäristönsuojelulain (86/2000) 43 a §:n mukainen jätteenkäsittelytoiminnalta vaadittava vakuus. Vakuuden määrän tulisi kattaa edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitettujen jätteenkäsittelytoimien suorittaminen.

Vaatimuksensa tueksi ELY-keskus on esittänyt seuraavaa:

Rudus Oy:lle on annettu lupa yhteensä 400 000 tonnin suuruisen betoni- ja tiilijätemäärän varastointiin. Lupamääräyksen 1 mukaan toiminta-alueella saa varastoida betoni- ja tiilijätettä yhteensä enintään 300 000 tonnia kerrallaan ja valmiita betoni- ja tiilijätemurskeita yhteensä enintään 100 000 tonnia kerrallaan. Jätteen varastointimäärää (400 000 tonnia) ei voida pitää vähäisenä.

Laitokselle vastaanotettava betoni- ja tiilijäte ei lupamääräyksen 1 mukaan saa sisältää haitta-aineita. Lupamääräys 26 edellyttää, että ”valmiin betoni- ja tiilimurskeen laatu on selvitettävä säännöllisesti vähintään kerran jokaisen murskausjakson aikana, standardin SFS 5884 ”Betonimurskeen maarakennuskäytön laadunhallintajärjestelmä” mukaisesti. Mikäli betonimursketta on tarkoitus hyödyntää myös rakennuskohteissa, joissa ei tarvita ympäristölupaa, on betonijätteen käsittelyssä ja laadunvarmistuksessa noudatettava eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa annettua valtioneuvoston asetusta (591/2006).”

Vaikka betoni- ja tiilijätemurske onkin hyödynnettävissä esimerkiksi valtioneuvoston asetuksessa 591/2006 (ns. MARA-asetus) tarkoitetuissa maarakennuskohteissa, tästä ei automaattisesti seuraa, että betoni- ja tiilijätteellä olisi aina taloudellista arvoa. Ennen hyödyntämismahdollisuutta betoni- ja tiilijäte on murskattava ja siitä on tehtävä lupamääräyksen 26 edellyttämät analyysit. Mikäli vakuutta lopettamistilanteita varten ei ole asetettu, valvontaviranomaisella ei ole käytettävissä varoja jätteen murskaukseen ja analysointiin. Murskaamatonta ja analysoimatonta jätettä ei voi käyttää esimerkiksi MARA-asetuksen tarkoittamissa kohteissa.

Betoni- ja tiilijätemurskeen tulevaisuuden käyttötehokkuutta tai markkina-arvoa ei voida riittävällä varmuudella ennakoida. ELY-keskuksen tietojen mukaan useammalla Uudenmaan ELY-keskuksen alueella pääkaupunkiseudulla toimivalla betoni- ja tiilijätteenmurskauslaitoksella on viime vuosina ollut ongelmia saada mursketuotettaan myydyksi ja varastot ovat ajoittain ylittäneet ympäristöluvissa jätteen varastoinnille asetetut rajat. Yksi näistä varastorajat ylittäneistä laitoksista on ollut Rudus Oy. Näin ollen pelkkää jätteen hyödynnettävyyttä ei voida pitää vakuuden asettamisvelvollisuutta poissulkevana tekijänä. Hyödynnettävyyden lisäksi on oltava myös varsinaisia kohteita, joissa jätettä halutaan hyödyntää. Tällaisten kohteiden jatkuvaa olemassaoloa ei voida taata.

Valvontaviranomainen ei etukäteen voi arvioida luvanhaltijan mahdollisuutta vastata jätehuollosta esimerkiksi kymmenen vuoden kuluttua. Jos luvanhaltijan kyky vastata jätehuoltovelvoitteestaan esimerkiksi maksukykyongelmien vuoksi huononee, valvojan on tällöin yleensä myöhäistä enää puuttua asiaan esimerkiksi hakemalla vakuuksia jälkikäteen. Valvontaviranomaisen resurssien näkökulmasta luvanhaltijan vakavaraisuuden ja yritystoiminnan kannattavuuden jatkuva arviointi ei ole mahdollista. ELY-keskus on viitannut tältä osin myös ympäristönsuojelulain jätteenkäsittelytoiminnalta edellytettyä vakuutta koskevaan muutokseen (647/2011), jonka myötä vakuuden asettamisvelvoitteen poikkeamisperusteista nimenomaan poistettiin toiminnanharjoittajan vakavaraisuustilanne. Säännösmuutosta perusteltiin sillä, että luvanhaltijan vakavaraisuuden arviointi edellyttäisi käytännössä viranomaisen ulkopuolisen asiantuntemuksen käyttöä ja jatkuvaa seurantaa viranomaisen taholta koko luvan voimassaoloajan.

Hallintokäytännössä ei aina ole vaadittu jätevakuutta betonijätteen käsittelyä harjoittavilta toimijoilta. Viime vuosina jätevakuudet ovat kuitenkin nousseet esiin valvontaviranomaisen toiminnan tarkastelussa, muun muassa muutamien valtion vastuulle jääneiden jätehuoltotapausten vuoksi. Ympäristöministeriön raportissa ”Toissijaisten ympäristövastuujärjestelmien kehittäminen” (YmRa 23/2014) on käsitelty jätevakuuksiin liittyvän lupa- ja valvontatoiminnan kehittämistarpeita. Myös ympäristöministeriön valvontaohje (2/2016) edellyttää, että vakuuden riittävyyden seuranta ja tarkistaminen ovat osa lupavalvontaa kaikessa luvanvaraisessa toiminnassa, jolta edellytetään jätevakuuden asettamista.

Mikäli Rudus Oy:n laitoksen lopettamistoimet jostain syystä jäisivät luvanhaltijalta suorittamatta, 400 000 tonnin (300 000 murskaamattoman tonnin) betoni- ja tiilijätemäärän murskaamisesta, analysoinnista ja kuljettamisesta asianmukaiseen käsittelyyn aiheutuvia kustannuksia ei voida pitää ympäristönsuojelulain (86/2000) 43 a §:ssä tarkoitetulla tavalla vähäisinä. Jätteen määrä on suuri, sen laatu ja soveltuvuus hyötykäyttöön on erikseen selvitettävä, eikä hyötykäyttökohteiden löytymistä toiminnan lopettamishetkellä voida taata. Näin ollen toiminnalta on edellytettävä jätevakuutta.

2. Helsingin ympäristölautakunta on valituksessaan esittämillään perusteilla vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan pölyntorjuntaa koskevan lupamääräyksen 8 osalta valituksesta ilmenevin tavoin.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on ilmoittanut, että se ei anna ELY-keskuksen valituksen johdosta lausuntoa.

Helsingin ympäristölautakunta on antanut ELY-keskuksen valituksen johdosta vastineen, jossa se on yhtynyt ELY-keskuksen valituksen perusteluissa esitettyyn. Toiminnanharjoittajalta tulee edellyttää vakuutta vähintään murskaamattoman betonijätteen osalta.

Helsingin kaupunginhallituksen puolesta kaupunginlakimies on antanut ELY-keskuksen valituksen johdosta vastineen, jossa on yhdytty Helsingin ympäristölautakunnan vastineessa esitettyyn näkemykseen.

Vantaan kaupunkisuunnittelulautakunta on ilmoittanut, että se ei anna ELY-keskuksen valituksen johdosta vastinetta.

Vantaan ympäristönsuojeluviranomainen on antanut ELY-keskuksen valituksen johdosta vastineen, jossa se on yhtynyt ELY-keskuksen valituksen perusteluissa esitettyyn. Vantaan kaupungin luvittamilta betonijätettä hyödyntäviltä toimijoilta on säännönmukaisesti vaadittu vakuus. Toiminnanharjoittajia tulisi käsitellä yhdenvertaisesti.

Rudus Oy on antamassaan selityksessä esittänyt ELY-keskuksen valituksen hylkäämistä ja katsonut, että asiassa on riittävästi perusteita poiketa vakuuden asettamisvelvollisuudesta.

Asian arvioinnissa on otettava huomioon, että kierrätystoimintojen lähtökohdat ovat esimerkiksi kaatopaikkatoimintoihin verrattuna täysin erilaiset. Kierrätystoiminnot edistävät kestävän kehityksen periaatetta ja valtakunnallisia jätehuoltotavoitteita. Kierrätysalueiden ympäristölupakäytännössä on usein katsottu, että vakuuden vaatimatta jättäminen on jätteen ominaisuuksista ja hyötykäyttömahdollisuuksista johtuen perusteltua. Vakuuden asettamista koskevan harkinnan kannalta olennaisia ovat pikemminkin toiminnan luonne ja sen ympäristövaikutukset kuin jätteen määrä sinänsä. Konalan kierrätysalueella käsitellään sellaisia materiaaleja, joiden ympäristövaikutukset tunnetaan hyvin ja joita käytetään vakiintuneella tavalla maanrakentamisessa. Betonin ja tiilien kierrätyksen lopputuotteena on tässä tapauksessa Rudus Oy:n kehittämä Betoroc-murske, joka on CE-merkitty tuote.

Ylijäämä- ja purkubetonin sekä tiilijätteen puhtauden alustava arviointi tapahtuu jo ennen sen vastaanottoa toiminta-alueella. Lupamääräyksen 1 mukaan vastaanotettava betoni- ja tiilijäte ei saa sisältää haitta-aineita, kuten PCB- tai lyijypitoisia saumajauhoja tai eristeitä. Kyseisen määräyksen mukaan jätteitä ei saa myöskään tuoda työmailta, joilla mitä ilmeisimmin syntyy asbestijätettä eikä työmaalla ole tehty asbestikartoitusta. Toisin kuin valituksesta saattaisi ymmärtää, kierrätysaineksen laadun arviointi ei siten ole pelkästään niiden toimenpiteiden varassa, joista määrätään lupamääräyksessä 26.

Betoni- ja tiilimurskeen tulevaan käyttötehokkuuteen tai markkina-arvoon ei liity sellaista epävarmuutta, joka edellyttäisi jätevakuuden antamista. Luonnonkiviaineksia korvaavien kierrätys- ja uusiomateriaalien hyötykäyttö päinvastoin kasvaa jatkuvasti varsinkin pääkaupunkiseudulla. Sikäli kuin ympäristölupien mukaisia enimmäisvarastointimääriä on ylitetty, kyse ei ole kierrätystuotteiden heikosta menekistä, vaan siitä, että lupien enimmäisvarastointimäärät ovat joissakin tapauksissa saattaneet olla suurista kohteista yhdellä kertaa vastaanotettavan kierrätysaineksen määrään suhteutettuina alimitoitettuja.

Kierrätysmateriaalien hyödyntämismahdollisuudet ja niiden ominaisuuksien tuoma taloudellinen arvo kattaa tarvittaessa toiminnan lopettamisesta ja sen jälkeisistä toimista aiheutuvat kustannukset. Valituksessa ei ole tuotu esiin varteenotettavia syitä muutoksenhaun kohteena olevan päätöksen kumoamiselle tai muuttamiselle.

Jos vakuuden antamista kuitenkin pidettäisiin tarpeellisena, kaikki edellä mainitut näkökohdat on joka tapauksessa otettava huomioon vakuuden määrää alentavina seikkoina. Vakuuden määrän ei tulisi missään tapauksessa ylittää 10 000 euroa.

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut vastaselityksen Rudus Oy:n sekä annettujen vastineiden johdosta.

Vaikka kierrätystoiminnot edistävät kestävän kehityksen periaatetta ja valtakunnallisia jätehuoltotavoitteita ja betonijätettä kierrättämällä voidaan korvata neitseellisiä luonnonvaroja, nämä seikat eivät kuitenkaan vapauta luvanhaltijaa asettamasta ympäristönsuojelulain (86/2000) 43 a §:ssä tarkoitettua jätevakuutta.

Silloin kun vakuutta ei vaadita, ympäristönsuojelulain (86/2000) 43 a §:n mukaan merkitystä annetaan nimenomaan toiminnan vähäisille lopettamiskustannuksille. Mahdollisten lopettamiskustannusten muodostumisessa jätteen määrä tai toiminnan laajuus on yksi olennainen tekijä. Tämän vuoksi ELY-keskus on valituksessaan nimenomaan kiinnittänyt huomiota betonijätteen suureen määrään. Erityisesti murskaamattomasta betonijätteestä, jota luvan mukaan saa varastoida 300 000 tonnia, aiheutuu kustannuksia (murskaus ja analyysit) ennen kuin sitä voi tarjota mahdolliseen hyötykäyttöön. Analyysit on tehtävä siitä huolimatta, että betoni- ja tiilijätteen puhtauden arviointia tapahtuu jo ennen sen vastaanottoa toiminta-alueelle, kuten Rudus Oy:n vastineessa on esitetty.

Vaikka Rudus Oy:n Betoroc-betonijätemurskeella on CE-merkintä, kyse on jätelain 5 §:ssä tarkoitetusta jätteestä. Silloin kun jätteen käsittelytoiminta (vastaanotto, murskaus ja toimittaminen hyötykäyttöön) tapahtuu Rudus Oy:n odotusten ja ympäristöluvan mukaisesti, jätevakuudelle ei ole käyttöä. Jätevakuusvelvoite on säädetty niitä odottamattomia, yllätyksellisiä tilanteita varten, joissa luvanhaltija ei syystä tai toisesta kykene suoriutumaan jätehuoltoa koskevista lupavelvoitteistaan.

Uudenmaan ELY-keskuksen vastaselitys on lähetetty tiedoksi Rudus Oy:lle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus ei tutki Helsingin ympäristölautakunnan valitusta.

Korkein hallinto-oikeus on ELY-keskuksen valituksesta tutkinut asian.

2. Korkein hallinto-oikeus hyväksyy Uudenmaan ELY-keskuksen valituksen. Vaasan hallinto-oikeuden ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökset kumotaan jätteenkäsittelytoiminnan vakuutta koskevan ratkaisun osalta ja asia palautetaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueelle uudelleen käsiteltäväksi mainitun vakuuden asettamista varten.

Perustelut

1. Säilyttääkseen puhevaltansa Helsingin ympäristölautakunnan olisi tullut hallinto-oikeuden päätökseen liitetyn laillisen valitusosoituksen mukaan toimittaa valituskirjelmänsä korkeimpaan hallinto-oikeuteen viimeistään 30. päivänä päätöksen antopäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Hallinto-oikeuden valituksenalainen päätös on annettu julkipanon jälkeen 28.12.2016. Valituskirjelmä olisi näin ollen tullut toimittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen viimeistään perjantaina 27.1.2017. Valituskirjelmä on saapunut tänne maanantaina 30.1.2017 ja siis valitusajan päätyttyä. Tämän vuoksi valitus on ympäristönsuojelulain (86/2000) 96 §:n 5 momentin ja 99 §:n 2 momentin sekä hallintolainkäyttölain 22 §:n, 26 §:n 1 momentin ja 51 §:n 2 momentin nojalla jätettävä tutkimatta.

2.

Sovellettavat säännökset

Asiassa sovellettavana olevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 43 a §:n (647/2011) mukaan jätteen käsittelytoiminnan harjoittajan on asetettava vakuus asianmukaisen jätehuollon, tarkkailun ja toiminnan lopettamisessa tai sen jälkeen tarvittavien toimien varmistamiseksi. Vakuus voidaan jättää vaatimatta muuta kuin kaatopaikkatoimintaa harjoittavalta, jos vakuudella katettavat kustannukset toimintaa lopetettaessa ovat jätteen, määrä, laatu ja muut seikat huomioon ottaen vähäiset.

Ympäristönsuojelulain 43 b §:n (647/2011) 1 momentin mukaan vakuuden on oltava riittävä 43 a §:ssä säädettyjen toimien hoitamiseksi ottaen huomioon toiminnan laajuus, luonne ja toimintaa varten annettavat määräykset.

Ympäristönsuojelulain 43 c §:n (647/2011) 1 momentin mukaan ympäristöluvassa on annettava tarpeelliset määräykset 43 a §:ssä säädetystä vakuudesta ja sen asettamisesta. Pykälän 2 momentin mukaan vakuus on asetettava ympäristöluvassa osoitetun toimivaltaisen valvontaviranomaisen eduksi ennen toiminnan aloittamista.

Oikeudellinen arvio ja lopputulos

Aluehallintoviraston päätöksen lupamääräyksen 1 mukaan toiminta-alueella saa varastoida betoni- ja tiilijätettä yhteensä enintään 300 000 tonnia kerrallaan ja valmiita betoni- ja tiilijätemurskeita yhteensä enintään 100 000 tonnia kerrallaan. Rudus Oy:lle on annettu näin ollen lupa yhteensä 400 000 tonnin suuruisen betoni- ja tiilijätemäärän varastointiin.

Lain mukaan vakuus on lähtökohtaisesti asetettava. Vakuus voidaan jättää vaatimatta vain poikkeustapauksissa. Edellytyksenä on, että vakuudella katettavat kustannukset ovat vähäiset. Tätä arvioitaessa otetaan huomioon jätteen määrä, laatu ja muut seikat. Vakuuden asettamisvelvollisuuden tarkoituksena on varmistaa, että alue voidaan saattaa ympäristöllisesti hyväksyttävään kuntoon toiminnanharjoittajan mahdollisessa maksukyvyttömyystilanteessa.

Asiassa on otettava huomioon, ettei murskaamattomalla betoni- ja tiilijäteaineksella ole vielä taloudellista arvoa. Tällaista jätettä saadaan alueella luvan mukaan varastoida 300 000 tonnia. Yksinomaan siitä seikasta, että betoni- ja tiilijätemurske on hyödynnettävissä esimerkiksi eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa annetussa valtioneuvoston asetuksessa (843/2017, ns. MARA-asetus) tarkoitetuissa maarakennuskohteissa, ei välittömästi seuraa, että betoni- ja tiilijätteellä olisi aina taloudellista arvoa. Ennen hyödyntämismahdollisuutta betoni- ja tiilijäte on murskattava ja siitä on tehtävä lupamääräyksessä 26 edellytetyt analyysit.

Kun otetaan huomioon jätteen suuri määrä ja sen laatu sekä se, että sen soveltuvuus hyötykäyttöön on erikseen selvitettävä, asiassa ei ole sellaista selvitystä, että jätteen käsittelytoiminnan vakuusvaatimuksesta voitaisiin poiketa sillä perusteella, että toimintaa mahdollisesti lopetettaessa vakuudella katettavat kustannukset jätteen määrä, laatu ja muut seikat huomioon ottaen voitaisiin arvioida ympäristönsuojelulain 43 a §:ssä tarkoitetulla tavalla vähäisiksi. Sovellettavan lain mukaan asiaa arvioitaessa ei ole merkitystä toiminnanharjoittajan vakavaraisuudella. Näin ollen toiminnalta on edellytettävä edellä mainitussa säännöksessä tarkoitettua jätteenkäsittelytoiminnan vakuutta.

Kun hallinto-oikeudella ja aluehallintovirastolla on ollut kysymyksessä olevan jätteenkäsittelytoiminnan vakuuden asettamisen tarpeellisuudesta toinen käsitys, hallinto-oikeuden ja aluehallintoviraston päätökset on kumottava vakuutta koskevan ratkaisun osalta ja asia palautettava Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueelle uudelleen käsiteltäväksi lupamääräysten antamiseksi kysymyksessä olevan vakuuden osalta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Olli Dahl ja Anna-Liisa Kivimäki. Asian esittelijä Irene Mäenpää.

 
Julkaistu 31.5.2018