KHO:2018:103

Maankäyttö ja rakentaminen – Rakennusvalvonta – Toimenpideluvan tarve – Pysäköintialue – Maankäytölliset vaikutukset

Vuosikirjanumero: KHO:2018:103
Antopäivä: 23.7.2018
Taltionumero: 3544
Diaarinumero: 2874/1/17
ECLI-tunniste: ECLI:FI:KHO:2018:103

Veneiden pitopaikalle johtavan tien varressa sijaitsi noin 20 autolle tarkoitettu pysäköintialue. Autoja pysäköitiin tiehen nähden viistottain noin kolme metriä leveälle, tienpientareella sijaitsevalle pitkähkölle ruohopeitteiselle kaistaleelle. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli kysymys siitä, oliko rakennuslautakunta voinut jättää ryhtymättä naapurin vaatimuksen johdosta rakennusvalvontatoimiin pysäköintialueen osalta. Tämän selvittämiseksi oli arvioitava, oliko mainittu pysäköintialue toimenpideluvan tarpeessa sen toteuttamisajankohtaan tai maankäytöllisiin vaikutuksiin nähden.

Luvan tarvetta arvioidaan lähtökohtaisesti toimenpiteen toteuttamishetkellä voimassa olevien oikeusohjeiden perusteella. Asiakirjoista ilmeni, että pysäköintialue oli toteutettu jo vuonna 1978, jolloin se ei ollut edellyttänyt toimenpidelupaa. Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella pysäköintialuetta ei myöskään ollut maankäyttö- ja rakennuslain voimassaoloaikana sillä tavoin laajennettu, että se olisi laajennuksen vuoksi edellyttänyt toimenpidelupaa.

Maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettua toimenpidelupaa edellyttävät sellaiset toimenpiteet, joissa ei välttämättä ole kysymys rakentamisesta, mutta joilla voidaan etukäteen katsoa olevan merkittäviä vaikutuksia maankäyttöön ja joihin liittyy valvonnallinen tarve. Muun ohella muusta alueesta erotetun suurehkon pysäköintialueen toteuttaminen edellyttää toimenpidelupaa.

Kysymyksessä oleva, 14 saarikiinteistölle kulkemista palveleva pysäköintialue varasi sinänsä aluetta muita toimintoja poissulkevaan käyttöön. Pysäköintialuetta ei kuitenkaan ollut päällystetty tai erotettu muusta alueesta pelkästään pysäköintiä varten. Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella pysäköinti tien varressa sijaitsevalle ruohokaistaleelle rinnastui pääosin satunnaiseen tienvarsipysäköintiin. Kun otettiin edellä mainittujen seikkojen lisäksi huomioon pysäköimiseen käytettävän alueen pienehkö koko, kysymys ei pysäköintialueen toteuttamisajankohdasta riippumatta ollut maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitetusta luvanvaraisesta pysäköintialueesta. Rakennuslautakunta oli siten voinut jättää ryhtymättä rakennusvalvontatoimiin pysäköintialueen osalta.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 126 §, 126 a § 1 momentti 6 kohta ja 182 §

Päätös, jota valitus koskee

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 8.5.2017 nro 17/0145/2

Asian aikaisempi käsittely

B on Valkeakosken rakennustarkastajalle lähettämässään kirjeessä vaatinut muun ohella A:n omistamalla tilalla (908-422-18-35) Valkeakoskella sijaitsevan pysäköintialueen ennallistamista.

Valkeakosken rakennuslautakunta kunnan rakennusvalvontaviranomaisena on 12.4.2016 tekemällään päätöksellä (§ 19) muun ohella päättänyt olla ryhtymättä enempiin toimenpiteisiin pysäköintialueen osalta.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, siltä osin kuin nyt korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kysymys, B:n valituksesta kumonnut rakennuslautakunnan päätöksen pysäköintialueen osalta ja palauttanut asian siltä osin uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään tältä osin seuraavasti:

Sovellettavat oikeusohjeet

31.12.2012 saakka voimassa olleen maankäyttö- ja rakennusasetuksen (895/1999) 62 §:n 1 momentin mukaan toimenpidelupa tarvitaan maankäyttö- ja rakennuslaissa ja jäljempänä tässä asetuksessa säädetyin edellytyksin ja rajoituksin sellaisen rakennelman tai laitoksen, jota ei ole pidettävä rakennuksena, pystyttämiseen tai sijoittamiseen taikka rakennuksen ulkoasun tai tilajärjestelyn muuttamiseen seuraavasti:

(= = =)

6) muusta alueesta erotetun suurehkon varastointi- tai pysäköintialueen taikka tällaiseen alueeseen verrattavan alueen järjestäminen (säilytys- tai varastointialue);

(= = =)

Kyseiset säännökset on kumottu ja ne ovat olleet 1.1.2013 lähtien voimassa vastaavan sisältöisinä maankäyttö- ja rakennuslain 126 a §:ssä.

Valkeakosken kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymän rakennusjärjestyksen 7 §:n mukaan muusta alueesta erotettu suurehko varastointi- tai pysäköintialue tai näihin verrattava alue edellyttää haja-asutusalueella toimenpideluvan hakemista. Suurehkon laiturin rakentamiseen on riittänyt ilmoitus.

Vastaava säännös pysäköintialueen osalta on myös voimassa olevassa Valkeakosken kaupunginvaltuuston 13.10.2014 hyväksymässä rakennusjärjestyksessä.

Saatu selvitys

B omistaa Vanajaveden rantaan rajautuvan tilan Lepola (908-422-18-12). Nyt puheena oleva venevalkamana käytetty alue sijaitsee tilan Lepola välittömässä läheisyydessä A:n omistamalla tilalla Ruutala (908-422-18-35). Läheisten saarien vapaa-ajan asukkaat säilyttävät alueella veneitään ja ajoneuvojaan ja käyttävät rannassa olevaa laituria.

Alueella on voimassa lääninhallituksen vuonna 1993 vahvistama oikeusvaikutteinen Rantojen osayleiskaava. Venevalkama sijaitsee maa- ja

metsätalousvaltaisella alueella, jolla ympäristö säilytetään (M/s). Kaavamääräyksen mukaan alueen rakentamisessa ja muussa maankäytössä tulee ottaa huomioon alueen arvokas maisemakuva ja välttää sen muuttamista. Alueella sovelletaan lisäksi maa- ja metsätalousvaltaisen alueen (M) määräyksiä, joissa on todettu muun ohella, että alueella sallitaan maa- ja metsätalouteen liittyvä rakentaminen sekä haja-asutuksen muodostaminen ja että asutusta ei saa pääsääntöisesti sijoittaa 200 metriä lähemmäksi rantaviivaa.

Maanmittauslaitoksen rasitetoimituksessa 17.11.2016 K50733 yhteensä 14 tilalle on perustettu oikeus ajoneuvojen pitämiseen sekä venevalkamaa että laituria varten.

Hallinto-oikeuden johtopäätökset

(= = =)

Pysäköintialue

Valokuvaliitteistä ilmenee, että venevalkaman käyttäjät pysäköivät ajoneuvonsa rantaan johtavan tien varrelle. Pääosa ajoneuvoista on pysäköity tien ja B:n kiinteistön rajan väliselle pientareelle. Maanmittaustoimituksessa pysäköintioikeus on perustettu 14 toimituskartasta ilmenevälle tilalle. Karttatarkastelun perusteella kyseiset tilat sijaitsevat lähimpänä manteretta sijaitsevilla Kalliosaarella, Niittysaarella ja Aittosaarella.

Saarien omistajia varten varattu, ainakin 14 tilaa palvelevaa pysäköintialue on laissa tarkoitettu suurehko pysäköintialue. Asian arvioinnissa on otettava huomioon, että autoja pysäköidään välittömästi B:n omistaman tilan rajaan kiinni. Vaikka liikenteen määrästä on annettu ristiriitaista tietoa, on selvää, että kesäaikaan 14 saaritilan omistajan aiheuttamaa liikennettä ei voida pitää vähäisenä, vaikka saaressa ei käytäisikään joka viikonloppu. Saadun selvityksen perusteella aluetta on käytetty pysäköintiin ainakin 1970-luvulta alkaen. Saarissa olevista, rasitetoimituksessa alueen käyttöön oikeutetuista kiinteistöistä kaksi on muodostettu vuonna 2010, kaksi vuonna 1998, kaksi vuonna 1987, yksi vuonna 1975 ja seitsemän vuonna 1963. Tähän nähden voidaan arvioida, että pysäköintialueen käyttäminen on valittajan väittämin tavoin lisääntynyt kahden viimeisen vuosikymmenen aikana. Vakiintuneen ja siten jo ilman lupaakin hyväksyttäväksi muodostuneen toiminnankin luvanvaraisuutta voidaan arvioida uudelleen, jos toiminnassa tapahtuu olennaista muutosta.

Valkeakosken rakennusjärjestyksen määräysten mukaan pysäköintialueen rakentaminen edellyttää toimenpidelupaa. Kun lupaa ei ole haettu eikä saatu, rakennuslautakunta ei ole voinut olla ryhtymättä asiassa enempiin toimenpiteisiin.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslaki 126 a § 1 momentti 5 ja 6 kohta sekä 2 momentti, 128 § 1 momentti 3 kohta ja 211 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Eija Mäkelä, Elina Tanskanen ja Ria Savolainen, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin hallinto-oikeus on kumonnut rakennuslautakunnan päätöksen ja lautakunnan päätös saatetaan myös tältä osin voimaan. Vaihtoehtoisesti korkeimman hallinto-oikeuden tulee palauttaa asia hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi siellä tapahtuneen menettelyvirheen vuoksi.

Vaatimusten tueksi on selostettu pysäköintialueen historiaa ja nykyistä käyttöä sekä esitetty muun ohella seuraavaa:

Pysäköintialueen käyttö on ollut vakiintunutta, volyymiltaan lähes muuttumatonta ja Valkeakosken kaupungin sekä B:n alun perin hyväksymää jo lähes 40 vuotta. Kun pysäköintialue perustettiin vuonna 1978, se ei edellyttänyt Valkeakosken rakennusjärjestyksen mukaan toimenpidelupaa tai mitään muutakaan lupaa. Pysäköintialueen käytössä ei ole tapahtunut hallinto-oikeuden mainitsemaa olennaista lisääntymistä. Päinvastoin, pysäköintialueen käyttö on vähentynyt viime vuosien aikana. Käyttö on vilkasta vain juhannuksena ja heinäkuun lopulla. Lähisaarissa ei ole tapahtunut sellaista kiinteistöjen lohkomista, jolla olisi ollut vaikutusta pysäköintialueen käyttämiseen.

B on jättänyt hallinto-oikeudelle 17.1.2017 vastaselityksen, jota ei ole annettu tiedoksi A:lle. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään pysäköintialueen osalta pääosin tämän kirjelmän sisältämillä virheellisillä väittämillä. A ei ole voinut tapahtuneen menettelyvirheen vuoksi oikaista B:n esittämiä virheellisiä tietoja. Hallinto-oikeus on tältä osin tullut harhaanjohdetuksi ja tehnyt pysäköintialueen osalta virheellisen päätöksen.

Valkeakosken rakennus- ja ympäristölautakunta on antanut selityksen, jossa on esitetty, että hallinto-oikeuden päätös tulee kumota ja rakennuslautakunnan päätös tulee saattaa voimaan.

B on antanut selityksen, jossa on vaadittu valituksen hylkäämistä. A on velvoitettava korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen. Vastavuoroisuuden periaate on toteutunut hallinto-oikeuskäsittelyssä. Hallinto-oikeudelle jätetyssä vastaselityksessä esitetyt seikat eivät ole olleet hallinto-oikeuden päätöksen perusteena, joten asiassa ei ole ollut tarpeen kuulla A:ta enää B:n vastaselityksen johdosta. Vaikka vastoin B:n käsitystä katsottaisiin, että asiassa olisi tapahtunut sellainen menettelyvirhe, jonka vuoksi A olisi kärsinyt vahinkoa, asia tulisi sen johdosta enintään palauttaa hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeuden päätös ei ole perustunut virheellisiin tietoihin. Alueen pysäköinti- ja venevalkamakäyttö on alkanut vakiintua vasta 1990-luvulla. Tuolloin alueen käyttö on huomattavasti lisääntynyt ja alkanut aiheuttaa haittaa B:n kiinteistölle. Alueen käyttö on nykyisin huomattavaa suuren osan vuodesta, eikä vilkas käyttö rajoitu vain juhannukseen. Rannan käyttäjien määrä on kasvanut alkuperäisestä.

A on antanut vastaselityksen. B:n ja hänen asiamiehensä on korvattava A:n oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen.

A on toimittanut lisäselvitystä. Lisäselvitys ja vastaselitys on lähetetty B:lle tiedoksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1.A:n valitus hyväksytään. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin hallinto-oikeus oli kumonnut rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen ja lautakunnan päätös saatetaan myös tältä osin voimaan. Lautakunnan päätös jää siten kokonaisuudessaan voimaan.

2. B:n ja A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset hylätään.

Perustelut

1. Pääasia

1.1 Valitusasian käsittely hallinto-oikeudessa

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä.

Hallintolainkäyttölain 33 §:n mukaan valitusviranomaisen on huolehdittava siitä, että asia tulee selvitetyksi, ja tarvittaessa osoitettava asianosaiselle tai päätöksen tehneelle hallintoviranomaiselle, mitä lisäselvitystä asiassa tulee esittää. Valitusviranomaisen on hankittava viran puolesta selvitystä siinä laajuudessa kuin käsittelyn tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus ja asian laatu sitä vaativat.

Hallintolainkäyttölain 34 §:n mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus antaa selityksensä muiden tekemistä vaatimuksista ja sellaisista selvityksistä, jotka voivat vaikuttaa asian ratkaisuun. Asian saa ratkaista asianosaista kuulematta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos kuuleminen on muusta syystä ilmeisen tarpeetonta.

Hallinto-oikeus on B:n valituksesta kumonnut Valkeakosken rakennuslautakunnan päätöksen olla ryhtymättä rakennusvalvontatoimenpiteisiin siltä osin kuin kysymys on ollut pysäköintialueesta. B on toimittanut hallinto-oikeuteen vastaselityksen, jossa esitettyjä seikkoja on osittain käytetty hallinto-oikeuden päätöksen perusteina. Hallinto-oikeuden olisi tässä tilanteessa tullut ennen asian lopullista ratkaisemista varata A:lle asianosaisena tilaisuus lausua B:n vastaselityksestä. Asiakirjoista ilmenee, että A on saanut mainitun vastaselityksen tiedokseen hallinto-oikeuden päätöksen antamisen jälkeen. A on korkeimpaan hallinto-oikeuteen toimittamassaan valituksessa ottanut kantaa B:n hallinto-oikeudelle jättämässä vastaselityksessä esitettyihin seikkoihin. Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon rakennusvalvonta-asiassa annettava ratkaisu, asiaa ei ole tapahtuneesta menettelyvirheestä huolimatta syytä palauttaa hallinto-oikeuteen.

1.2 Rakennuslautakunnan päätös pysäköintialueen osalta

1.2.1 Kysymyksenasettelu

Asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys siitä, onko rakennuslautakunta maankäyttö- ja rakennuslain säännökset huomioon ottaen voinut jättää ryhtymättä rakennusvalvontatoimiin välittömästi veneiden säilyttämiseen käytettävään rantaan johtavan hiekkatien varressa sijaitsevan pysäköintialueen osalta. Tämän ratkaisemiseksi on arvioitava, onko mainittu pysäköintialue toimenpideluvan tarpeessa.

1.2.2 Sovellettavat oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslain 182 §:n 1 momentin mukaan, jos joku ryhtyy toimiin mainitun lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti taikka lyö laimin niihin perustuvan velvollisuutensa, muun ohella kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi päätöksellään velvoittaa niskoittelijan määräajassa oikaisemaan sen, mitä on tehty tai lyöty laimin.

Maankäyttö- ja rakennuslain 126 §:n 1 momentin mukaan rakennusluvan sijasta rakentamiseen voidaan hakea toimenpidelupa sellaisten rakennelmien ja laitosten, kuten maston, säiliön ja piipun pystyttämiseen, joiden osalta lupa-asian ratkaiseminen ei kaikilta osin edellytä rakentamisessa muutoin tarvittavaa ohjausta.

Pykälän 2 momentin mukaan toimenpidelupa tarvitaan lisäksi sellaisen rakennelman tai laitoksen pystyttämiseen ja sijoittamiseen, jota ei pidetä rakennuksena, jos toimenpiteellä on vaikutusta luonnonoloihin, ympäröivän alueen maankäyttöön taikka kaupunki- tai maisemakuvaan.

Maankäyttö- ja rakennuslain 126 a §:n 1 momentin mukaan lain 126 §:n mukainen toimenpidelupa tarvitaan sellaisen rakennelman tai laitoksen, jota ei ole pidettävä rakennuksena, pystyttämiseen tai sijoittamiseen taikka rakennuksen ulkoasun tai tilajärjestelyn muuttamiseen seuraavasti:

(= = =)

6) muusta alueesta erotetun suurehkon varastointi- tai pysäköintialueen taikka tällaiseen alueeseen verrattavan alueen järjestäminen (säilytys- tai varastointialue); (= = =)

1.2.3 Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Luvan tarvetta arvioidaan rakentamiseen liittyvien lupien osalta lähtökohtaisesti toimenpiteen toteuttamishetkellä voimassa olevien oikeusohjeiden perusteella. Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella kysymyksessä olevaa aluetta on alettu käyttää pysäköintiin vuonna 1978. Pysäköintialue ei ole edellyttänyt tuolloin rakennuslain (370/1958), rakennusasetuksen (266/1959) tai Valkeakosken 24.10.1975 vahvistetun rakennusjärjestyksen mukaan toimenpidelupaa. Maankäyttö- ja rakennuslakiin, joka tuli voimaan 1.1.2000, ei sisälly siirtymäsäännöksiä, joiden

mukaan toimenpidelupaa olisi haettava sellaisille toimenpiteille, jotka eivät olleet luvanvaraisia ennen lain voimaantuloa.

Maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettua toimenpidelupaa edellyttävät sellaiset toimenpiteet, joissa ei ole kysymys rakentamisesta, mutta joilla voidaan etukäteen katsoa olevan merkittäviä vaikutuksia maankäyttöön ja joihin liittyy valvonnallinen tarve. Muun ohella muusta alueesta erotetun suurehkon pysäköintialueen toteuttaminen edellyttää toimenpidelupaa. Pysäköintialueen luvanvaraisuuden perusteena on maankäyttö- ja rakennusasetusta koskevan perustelumuistion mukaan se, että alueen erottaminen ja sulkeminen muusta yhteydestä verrattain intensiiviseenkin käyttöön ei muutoin vaadi viranomaislupaa.

B on hallinto-oikeuteen jättämässään valituksessa esittänyt, että pysäköintialue on laajentunut merkittävästi ja sen käyttö on lisääntynyt 1990-luvulla sekä sen jälkeen. Sen arvioimiseksi, edellyttääkö kysymyksessä oleva pysäköintialue maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettua toimenpidelupaa, on B:n esittämien seikkojen johdosta tutkittava sitä, onko pysäköintialuetta laajennettu sillä tavoin maankäyttö- ja rakennuslain voimaantulon eli 1.1.2000 jälkeen, että toimenpideluvan tarve syntyy. Lisäksi on arvioitava, onko mainittu pysäköintialue muutoinkaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen luvan tarpeessa.

A:n mukaan pysäköintialueella oli 1970-luvun lopussa tilaa enimmillään 17 autolle, mutta pysäköintialuetta laajennettiin vuonna 1982. Asiakirjoista ei ilmene, että pysäköintialuetta olisi tämän jälkeen edelleen laajennettu. Rakennusvalvonnan katselmushavaintojen ja asiakirjoihin sisältyvien kuvien perusteella arvioituna tasaiselle nurmikkoalueelle mahtuu nykyisin noin 20 autoa. Pysäköintialuetta on siten voitu käyttää suurin piirtein samassa laajuudessa sen toteuttamisesta lähtien. Pysäköintialuetta ei näin ollen ole laajennettu maankäyttö- ja rakennuslain voimassa ollessa sillä tavoin, että se laajentamisen vuoksi edellyttäisi maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettua toimenpidelupaa.

Pitkähkö, noin kolme metriä leveä ruohopäällysteinen pysäköintialue sijaitsee välittömästi veneiden säilyttämiseen käytetylle rannalle johtavan hiekkatien vieressä rajoittuen B:n omistamaan kiinteistöön. Rantaa ja sillä sijaitsevaa pysäköintialuetta käytetään saarilla sijaitseville 14 kiinteistölle kulkemiseen. Kysymyksessä oleva pysäköintialue varaa siten sinänsä aluetta muita toimintoja poissulkevaan käyttöön. Pysäköintialuetta ei kuitenkaan ole päällystetty tai erotettu muusta alueesta pelkästään pysäköintiä varten. Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella pysäköinti tien varressa sijaitsevalle ruohokaistaleelle rinnastuu pääosin satunnaiseen tienvarsipysäköintiin. Kun otetaan huomioon edellä mainittujen seikkojen lisäksi pysäköimiseen käytettävän alueen pienehkö koko, kysymys ei ole maankäytöllisiltä vaikutuksiltaan sellaisesta toimenpiteestä, joka maankäyttö- ja rakennuslain nojalla nykyisinkään edellyttäisi toimenpidelupaa.

Koska kysymyksessä oleva pysäköintialue ei edellytä maankäyttö- ja rakennuslain mukaista toimenpidelupaa, rakennuslautakunta on voinut jättää ryhtymättä rakennusvalvontatoimiin pysäköintialueen osalta. Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja rakennuslautakunnan päätös saatettava voimaan.

2. Oikeudenkäyntikulut

Asian laatuun ja tulkinnanvaraisuuteen nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, B:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Joonas Ahtonen.

 
Julkaistu 23.7.2018