KHO:2019:104

A oli vuonna 1991 tapahtuneen liikenneonnettomuuden seurauksena neliraajahalvaantunut, ja hän tarvitsi yksin asuvana apua siirtymisissä, ruuan valmistuksessa, pukeutumisessa, peseytymisessä, rakon ja suolen toiminnoissa, kulkemisessa kodin ulkopuolella sekä harrastetoiminnoissa ja asioiden hoitamisessa. Kaupunki oli myöntänyt A:lle henkilökohtaista apua 370 tuntia kuukaudessa työnantajamallilla. A:lla oli neljä avustajaa.

A koki erityisesti avustajien äkillisten peruutusten vuoksi, ettei hänellä ollut halua eikä kykyä toimia avustajiensa työnantajana. Kaupungin viranhaltija hylkäsi A:n hakemuksen, että henkilökohtainen apu järjestettäisiin hänelle palvelusetelimallilla. Kaupungin yksilöasioiden jaosto hylkäsi A:n oikaisuvaatimuksen ja hallinto-oikeus A:n valituksen. Hylkäävistä päätöksistä kävi ilmi, että A:lle oli tehty aikaisemmin päätös palvelusetelin myöntämisestä eräisiin kotihoidon toimenpiteisiin, kuten katetrointiin, mutta A oli kokenut kotihoidon aikataulut itseään rajoittavina, ja hän oli pian pyytänyt itse paluuta takaisin työnantajamalliin.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Korkein hallinto-oikeus totesi, että kaupungilla ei ollut lakisääteistä velvollisuutta järjestää henkilökohtaista apua vaikeavammaisen henkilön itsensä toivomalla tavalla, vaikka kaupungin tulikin ottaa huomioon palvelua järjestäessään vaikeavammaisen henkilön mielipide ja toivomukset. Henkilökohtaisen avun luonteesta subjektiivisena oikeutena seurasi, ettei henkilökohtaista apua saanut järjestää sillä tavoin, että henkilökohtaisen avun käyttö järjestämistapansa vuoksi tosiasiassa estyi.

A oli saanut vuodesta 2014 lähtien apua työnantajavelvoitteisiinsa kaupungin Avustajakeskuksesta. A:n työnantajana toimimista oli tuettu Avustajakeskuksen Tuettu työnantajuuspalvelulla, jonka perusteella A:lla oli lakisääteisten työnantajavelvollisuuksien lisäksi mahdollista saada apua muun muassa avustajien hankkimiseen, työsopimusten laatimiseen ja työvuorojen suunnitteluun. Lisäksi hänelle oli myönnetty Avustajakeskuksen Akuutti sijaisvälitys -palvelu helpottamaan henkilökohtaisen avun sijaisjärjestelyjä. A oli näin avustettuna toiminut jo pidemmän aikaa työnantajana, eikä hänen olosuhteissaan ollut tapahtunut olennaisia muutoksia.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A:n henkilökohtaisen avun käyttäminen tosiasiallisesti estynyt, vaikka palvelusetelimalliin siirtymistä ei hyväksyttäisi A:n vaatimassa laajuudessa. Kaupunki oli vammaispalvelulain nojalla velvollinen selvittämään A:n palvelutarpeissa tapahtuvat muutokset sekä ratkaisemaan, miten nämä mahdollisesti vaikuttavat henkilökohtaisen avun järjestämistapaan myöhemmin. Korkein hallinto-oikeus katsoi näin ollen, ettei kaupunki ollut edellä kuvatuissa olosuhteissa velvollinen järjestämään A:lle henkilökohtaista apua vaaditulla tavalla.

L vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (vammaispalvelulaki) 1 §, 3 § 2 momentti, 8 § 2 momentti, 8 c § 3 momentti ja 8 d § 1 ja 2 momentti

Päätös, jota valitus koskee

Turun hallinto-oikeus 8.5.2018 nro 18/0322/2

Asian aikaisempi käsittely

X:n yksilöasioiden jaoston alainen viranhaltija on 15.6.2017 myöntänyt A:lle vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) mukaista henkilökohtaista apua 370 tuntia kuukaudessa työnantajamallilla.

A on 16.9.2017 X:lle tekemässään hakemuksessa vaatinut, että hänelle vammaispalvelulain nojalla myönnetty henkilökohtainen apu järjestetään antamalla palveluseteleitä.

X:n yksilöasioiden jaoston alainen viranhaltija on päätöksellään 29.9.2017 hylännyt A:n hakemuksen.

X:n yksilöasioiden jaosto on päätöksellään 21.11.2017 (§ 35) hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen.

Jaoston päätöksen perusteluissa on todettu muun muassa seuraavaa:

Henkilökohtaisen avun järjestämistavasta pidettiin keväällä 2017 kaksi asiakastapaamista, joissa pyrittiin löytämään A:n toiveita sekä yksilöllistä avun ja palveluiden tarvetta vastaava tarkoituksenmukainen kokonaisuus. Palvelutarpeen arvioinnin jälkeen hänelle tarjottiin mahdollisuus saada 1.6.2017 alkaen 340 tuntia kuukaudessa henkilökohtaista apua työnantajamallin mukaisesti sekä 30 tuntia kuukaudessa kotihoidon palvelusetelillä hoidolliseen apuun. Ratkaisulla pyrittiin turvaamaan A:lle riittävä apu ja palvelu sekä tarjoamaan koulutetun ammattihenkilön apua niihin toimenpiteisiin, joihin henkilökohtaisen avun osaaminen oli riittämätöntä. Henkilökohtaiselta avulta ei voida edellyttää hoitotyön toimenpiteiden osaamista, kuten katetrointia tai vaativia muita hoidollisia toimenpiteitä. Järjestelyllä pyrittiin turvaamaan riittävä apu palvelusetelin turvin myös henkilökohtaisen avustajan peruessa työvuoronsa esimerkiksi iltavuorossa. Päätös uudesta järjestelystä tehtiin 27.4.2017.

A ilmoitti 29.5.2017 toiveestaan jatkaa työnantajamallilla, koska hän koki kotihoidon sitovan enemmän hänen arkeaan kotihoidon aikataulujen vuoksi. A:n kanssa käytiin tässä yhteydessä keskustelu, jossa korostettiin, että henkilökohtaisen avustajan koulutukseen eivät kuulu hoidolliset toimenpiteet ja niihin tulisi olla työtehtävien vaativuus huomioon ottaen ammattihenkilö.

A otti yhteyttä syksyllä 2017 vammaispalveluihin ja kertoi toiveistaan vaihtaa henkilökohtaisen avun järjestämistapa palvelusetelimalliin. Palvelusetelituottaja oli luvannut hänelle olevansa käytettävissä hänen palvelutarpeensa mukaisesti sekä luvannut hoitaa henkilökohtaisen avun sijaishankinnan ja palvelun tilanteessa, jossa henkilökohtainen avustaja akuutisti estyi saapumasta työvuoroonsa. A:n mukaan henkilökohtaisen avun palvelusetelituottaja voisi auttaa kelpoisuuksiensa mukaisesti häntä samalla myös hoidollisissa toimenpiteissä.

X kaupungissa henkilökohtainen apu järjestetään lähtökohtaisesti työnantajamallin mukaisena, jollei ole erityistä perustetta muulle järjestämistavalle. A:n toimintakyvyn ja edellytysten on arvioitu mahdollistavan nykytilanteessa työnantajana toimimisen Avustajakeskuksen tuella sekä Avustajakeskuksesta hankittujen A:n työnantajuutta tukevien lisäpalveluiden turvin.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Turun hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n yksilöasioiden jaoston päätöksestä tekemän valituksen. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Vammaispalvelulain 8 d §:n 1 momentin mukaan henkilökohtaisen avun järjestämistavoista päätettäessä ja henkilökohtaista apua järjestettäessä kunnan on otettava huomioon vaikeavammaisen henkilön oma mielipide ja toivomukset sekä palvelusuunnitelmassa määritelty yksilöllinen avun tarve ja elämäntilanne kokonaisuudessaan.

Vammaispalvelulain 8 d §:n 2 momentin mukaan kunta voi järjestää henkilökohtaista apua:

1) korvaamalla vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset työnantajan maksettavaksi kuuluvine lakisääteisine maksuineen ja korvauksineen sekä muut kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut;

2) antamalla vaikeavammaiselle henkilölle avustajapalveluiden hankkimista varten sosiaalihuoltolain 29 a §:ssä tarkoitetun palvelusetelin, jonka arvo on kohtuullinen; taikka

3) hankkimalla vaikeavammaiselle henkilölle avustajapalveluita julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta tai järjestämällä palvelun itse taikka sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa.

Asiassa saatu selvitys

A:n 15.6.2017 alkaen voimassa olevan vammaispalvelujen asiakassuunnitelman mukaan A:n diagnoosi on tetraplegia. Hänellä on neliraajahalvaus ja hänen yläraajoissaan on osittainen toimintakyky. Nykytilaa koskevan osion mukaan A:n pyynnöstä kevään 2017 aikana on haettu ratkaisua ongelmallisiksi osoittautuneisiin tilanteisiin, joissa avustajan työvuoron yllättäen peruuntuessa asiakkaalle ei ole järjestynyt akuutin sijaisvälityksen kautta hoidollisiin toimenpiteisiin perehtynyttä avustajaa tai joissa akuutti sijaisvälitys ei palvele (ma–pe klo 15–8 ja la–su 12–8). Tavoitteena oli asiakkaan välttämättömän avun turvaaminen kaikissa tilanteissa siten, että palvelukokonaisuus mahdollistaa joustavasti asiakkaalle kodin ulkopuolisen aktiivisuuden. Yhteistyön tuloksena asiakkaalle aloitettiin 1.6.2017 kotihoito, joka suorittaa kolmesti päivässä katetroinnin ja joka toinen päivä vatsan toimituksen (noin 2 tuntia). Lisäksi kotihoito vastaa asiakkaan sänkyyn avustamisesta ja välttämättömästä ruokahuollosta sellaisina iltoina, jolloin asiakas on yllättäen ilman avustajaa. Henkilökohtaista apua vähennettiin 1.6.17 alkaen kotihoidon suorittaman vatsan toimituksen osalta (yhteensä 30 tuntia kuukaudessa). Asiakassuunnitelmaan on tavoitteeksi kirjattu, että A hakee paluuta aiempaan käytäntöön, koska kokee kotihoidon osuuden rajoittavan liikaa tekemisiään ja henkilökohtaisen avun vähentämisen aiheuttavan ongelmia henkilökohtaisten avustajien pysyvyyteen.

A:lle on viranhaltijan päätöksellä 15.6.2017 myönnetty henkilökohtaista apua 370 tuntia. Päätöksen mukaan henkilökohtainen apu toteutetaan työnantajamallin mukaisesti korvaamalla avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset. A:lle tai hänen lailliselle edustajalleen myönnetään oikeus käyttää Avustajakeskuksen työnantajuutta tukevaa palvelua ja akuuttia sijaisvälitystä.

A on 16.9.2017 päivätyssä hakemuksessaan ilmoittanut, että haluaa vaihtaa työnantajamallista palvelusetelimalliin, koska saisi näin järjestettyä paremmin turvatun ringin ympärilleen. Yksi A:n avustajista on irtisanoutunut, eikä hän ole löytänyt uutta tilalle. Lisäksi ei aina tarvitsisi murehtia ja soitella tuuraajia tai sijaisia.

A:n 29.9.2017 päivätyn vammaispalvelujen palvelutarpeen arviossa todetaan muun ohella, että pitkäaikaisesti henkilökohtaisen avun työnantajamallia käyttäneen hakijan toimintakyvyssä tai elämäntilanteessa ei ole tapahtunut sellaista muutosta, joka nykytilanteessa kyseenalaistaisi A:n edellytykset ja kyvyn toimia työnantajana.

Psykologi B:n 13.11.2017 laatiman potilaskertomuksen mukaan (henkilökohtaisen avun) nykyinen toimintamalli aiheuttaa A:lle pitkäaikaisen ja voimakkaan psyykkisen kuormitustekijän, minkä johdosta hänen mielialansa ja jaksamisensa voi edelleen heikentyä ja muodostua varsinaiseksi masennus- ja/tai ahdistustilaksi.

X:n vammaispalvelujen 24.5.2016 päivätyn toimintaohjeen mukaan henkilökohtaisen avun toteuttamistapa on ensisijaisesti henkilökohtainen avustaja, jolloin vaikeavammainen henkilö toimii työnantajana.

Johtopäätökset

A on vammaispalvelulain 8 c §:n 3 momentissa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö, jolle kunta on velvollinen järjestämään henkilökohtaisen avun. Asiassa on kyse siitä, onko A:n henkilökohtainen apu voitu järjestää työnantajamallilla. Kunnalla ei ole lakisääteistä velvollisuutta järjestää henkilökohtaista apua vaikeavammaisen henkilön itsensä toivomalla tai muutoinkaan tietyllä tavalla, vaikka sen tuleekin ottaa huomioon palvelua järjestäessään vaikeavammaisen henkilön mielipide ja toivomukset. Henkilökohtaisen avun luonteesta subjektiivisena oikeutena seuraa, ettei henkilökohtaista apua kuitenkaan saa järjestää sillä tavoin, että henkilökohtaisen avun käyttö järjestämistavan vuoksi tosiasiassa estyy.

Asiassa A:n toimintakyvystä ja kokonaistilanteesta saadun selvityksen perusteella A pystyy toimimaan työnantajana, eikä hänen henkilökohtaisen avun käyttönsä ole kunnan päättämän järjestämistavan vuoksi myöskään tosiasiassa estynyt. Asiaa ei ole arvioitava toisin siitä syystä, että työnantajana toimiminen aiheuttaa A:lle mahdollisesti stressiä ja avustajien työvuorojen yllättävä peruuntuminen on aiheuttanut välillä ongelmia. A:n henkilökohtainen apu on järjestetty vammaispalvelulain mukaisella tavalla, eikä yksilöasioiden jaoston päätöstä ole syytä muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Eija-Riitta Kaarila ja Timo Saarinen. Esittelijä Lauri Rinne.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja kunnan päätökset kumotaan ja asia palautetaan uudelleen käsiteltäväksi siten, että hänelle myönnetään henkilökohtaisen avun järjestämistavaksi palveluseteli työnantajamallin sijasta.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

A on osoittanut, että hänelle aiheutuu suurta stressiä henkilökohtaisten avustajiensa työnantajana toimimisesta. A:ta ei voi kohtuudella eikä oikeusjärjestys kokonaisuutena huomioiden velvoittaa työnantajana toimimiseen varsinkaan tilanteessa, jossa muita järjestämistapoja olisi tarjolla.

Henkilökohtaisen avun työnantajamalli on kohtuuton tilanteessa, jossa henkilö ei halua toimia työnantajana. Malli ei ole tällaisessa tilanteessa perustuslain 19 §:n mukainen, ja siksi perustuslaki tulee asettaa etusijalle. Työnantajamallin voidaan katsoa edellyttävän sosiaalihuollon asiakkaan suostumusta. Suunnitelmien mukaan suostumus on myös lainsäädäntöä muutettaessa tulossa työnantajamallin käytön edellytykseksi.

Hallinto-oikeuden päätös on YK:n vammaissopimuksen 19 artiklan vastainen, koska se tosiasiassa estää hakijan itsenäisen elämän ja osallisuuden yhteisössä.

X:n yksilöasioiden jaosto on antanut selityksen, jossa on muun ohella todettu seuraavaa:

Vammaispalveluiden viranhaltija toteutti keväällä 2017 laajan palvelutarpeen arvioinnin yhteistyössä A:n kanssa. Tuolloin arvioitiin myös A:n henkilökohtaisen avun järjestämistapaa. A:ta olivat sitä ennen kuormittaneet avustajien akuutit sairastumiset ja tästä seuranneet sijaisten hankinnat. Uudelleenarvioinnin tarkoituksena oli mahdollistaa A:lle palvelusetelin käyttäminen siltä osin kuin hänen päivittäinen avun tarpeensa voidaan määritellä hoidon ja huolenpidon kotihoidon palveluksi. Näiden sairaanhoidollisten palvelujen toteuttamiseen tarvitaan terveydenhuollon ammattihenkilön koulutus.

Viranhaltijan näkemys oli tuolloin, että kotihoidon palvelusetelin turvin A:n avuntarve saataisiin turvattua joka tilanteessa. A:lle myönnettiinkin kotihoidon palveluihin palveluseteli, mutta A kieltäytyi tästä. A:n oman arvion mukaan palvelusetelillä toteuttavien palveluiden aikataulut rajoittivat liikaa hänen arjen tekemisiään, aikataulujaan ja menojaan. A:n mukaan kotihoidon palveluseteli tarkoitti samalla avustajan tuntien vähentymistä, mikä saattaisi johtaa ongelmiin henkilökohtaisten avustajien pysyvyydessä. Näin ollen kesän 2017 alussa A:n toiveena oli paluu takaisin työnantajamalliin. Näin myös tehtiin viranhaltijapäätöksellä 15.6.2017.

A on toiminut pitkään henkilökohtaisen avun osalta työantajana. X:n vammaispalveluiden toimintaohjeen mukaan henkilökohtaisen avun toteuttamistapa on X:ssä ensisijaisesti työnantajamalli, jolloin vaikeavammainen henkilö toimii työnantajana. A:n tämän hetkisessä toimintakyvyssä tai elämäntilanteessa ei ole tapahtunut sellaista muutosta, jonka vuoksi henkilökohtaisen avun järjestämistapaa olisi syytä arvioida uudelleen. X:n kaupungin vammaispalveluiden käytettävissä ei myöskään ole sellaista tietoa, jonka perusteella A:n edellytykset ja kyky toimia työnantajana olisivat kyseenalaiset.

A on antanut vastaselityksen. Työnantajamallia ei voida käyttää ilman, että siihen on asianomaisen henkilön suostumus.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovelletut säännökset ja lain esityöt

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) 1 §:n mukaan mainitun lain tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja.

Vammaispalvelulain 3 §:n 2 momentin mukaan mainitun lain mukaisia palveluja järjestettäessä on otettava huomioon asiakkaan yksilöllinen avun tarve.

Vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaista apua, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.

Vammaispalvelulain 8 c §:n 3 momentin mukaan henkilökohtaista apua järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen 1 momentissa tarkoitetuista toiminnoista, eikä avun tarve johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista.

Vammaispalvelulain 8 d §:n 1 momentin mukaan henkilökohtaisen avun järjestämistavoista päätettäessä ja henkilökohtaista apua järjestettäessä kunnan on otettava huomioon vaikeavammaisen henkilön oma mielipide ja toivomukset sekä palvelusuunnitelmassa määritelty yksilöllinen avun tarve ja elämäntilanne kokonaisuudessaan.

Vammaispalvelulain 8 d §:n 2 momentin mukaan kunta voi järjestää henkilökohtaista apua:

1) korvaamalla vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset työnantajan maksettavaksi kuuluvine lakisääteisine maksuineen ja korvauksineen sekä muut kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut;

2) antamalla vaikeavammaiselle henkilölle avustajapalveluiden hankkimista varten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetussa laissa (569/2009) tarkoitetun palvelusetelin, jonka arvo on kohtuullinen; taikka

3) hankkimalla vaikeavammaiselle henkilölle avustajapalveluita julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta tai järjestämällä palvelun itse taikka sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa.

Hallituksen esityksessä laeiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 4 §:n muuttamisesta (HE 166/2008 vp s. 31) on todettu lain 8 d §:n 2 momentin 1 kohdan yksityiskohtaisissa perusteluissa muun ohella, että henkilökohtaisen avun järjestäminen henkilökohtainen avustaja -järjestelmän mukaisesti edellyttää vaikeavammaiselta henkilöltä kykyä ja halua toimia työnantajana.

Asiassa saatu selvitys ja johtopäätökset

A on vammaispalvelulain 8 c §:n 3 momentissa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö, jolle kunta on velvollinen järjestämään henkilökohtaista apua. Asiassa on siten ratkaistavana ainoastaan se, millä tavoin hänelle myönnetty henkilökohtainen apu on järjestettävä.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että kaupungilla ei ole lakisääteistä velvollisuutta järjestää henkilökohtaista apua vaikeavammaisen henkilön itsensä toivomalla tavalla, vaikka kaupungin tuleekin ottaa huomioon palvelua järjestäessään vaikeavammaisen henkilön mielipide ja toivomukset. Henkilökohtaisen avun luonteesta subjektiivisena oikeutena seuraa se, ettei henkilökohtaista apua kuitenkaan saa järjestää sillä tavoin, että henkilökohtaisen avun käyttö järjestämistapansa vuoksi tosiasiassa estyy.

A on liikenneonnettomuuden seurauksena vuonna 1991 neliraajahalvaantunut henkilö, joka asuu yksin ja tarvitsee asiakirjoista saatavien tietojen perusteella avustajan apua siirtymisissä, ruuan valmistuksessa, pukeutumisessa, peseytymisessä, rakon ja suolen toiminnoissa, kulkemisessa kodin ulkopuolella sekä harrastetoiminnoissa ja asioiden hoitamisessa. A:lle on myönnetty yhteensä 370 tuntia henkilökohtaista apua kuukautta kohden, ja hänellä on neljä henkilökohtaista avustajaa. Hän on saanut vuodesta 2014 lähtien apua työnantajavelvoitteisiinsa Avustajakeskuksesta. A ei muun ohella huolehdi itse avustajiensa palkanmaksusta.

Asiakirjoista ilmenee, että A on kokenut erityisen kuormittavina ne tilanteet, joissa avustaja jää yllättäen pois vuorostaan, eikä A saa tilalle hoidollisiin toimenpiteisiin perehtynyttä avustajaa avustajavälityksestä. Avustajavälitys palvelee arkisin klo 8.00–15.00 ja viikonloppuisin klo 8.00–12.00. Kokemiensa vaikeuksien vuoksi A on ilmaissut, että hän ei halua eikä kykene toimimaan henkilökohtaisten avustajiensa työnantajana.

X:n kaupungin yksilöjaoston alaisen viranhaltijan päätöksessä 29.9.2017 on todettu, että A:n työnantajana toimimista tuetaan Avustajakeskuksen Tuettu työnantajuus -palvelulla, jonka perusteella A:lla on lakisääteisten työnantajavelvollisuuksien lisäksi mahdollista saada apua muun muassa avustajien hankkimiseen, työsopimusten laatimiseen ja työvuorojen suunnitteluun. Lisäksi hänelle on myönnetty Avustajakeskuksen Akuutti sijaisvälitys -palvelu helpottamaan henkilökohtaisen avun sijaisjärjestelyjä.

Kaupunki on asiassa esitetyn selvityksen perusteella järjestänyt A:n puolesta hänelle työnantajana kuuluvien velvollisuuksien hoitamisen Avustajakeskuksen kautta sekä avustanut A:ta muutoinkin työnantajana toimimisessa. A on jo toiminut pidemmän aikaa työnantajana, eikä hänen olosuhteissaan ole todettu tapahtuneen olennaisia muutoksia.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että henkilökohtaisen avun käyttäminen ei tosiasiallisesti esty, vaikka A:n vaatimassa laajuudessa palvelusetelimalliin siirtymistä ei hyväksyttäisi. Kaupunki on vammaispalvelulain nojalla velvollinen selvittämään A:n palvelutarpeissa tapahtuvat muutokset sekä ratkaisemaan, miten nämä mahdollisesti vaikuttavat henkilökohtaisen avun järjestämistapaan myöhemmin. Korkein hallinto-oikeus katsoo näin ollen, että kaupunki ei ole edellä kuvatuissa olosuhteissa ollut velvollinen järjestämään henkilökohtaista apua valittajan vaatimalla tavalla. Valitus on siten hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Petri Helander, Antti Pekkala, Ari Wirén ja Toomas Kotkas. Asian esittelijä Anna Heikkilä