KHO:2019:146

Serbian kansalainen A oli hakenut työntekijän jatko-oleskelulupaa työskennelläkseen maatalouslomittajana B:n kaupungin palveluksessa. Työ- ja elinkeinotoimisto oli tehnyt kielteisen osapäätöksen, koska A:n toimeentulon ei ollut katsottu olleen turvattu ansiotyöstä saadulla tulolla hänen edellisen oleskelulupansa aikana. Työ- ja elinkeinotoimiston tehtyä kielteisen osapäätöksen poliisilaitos oli hylännyt A:n oleskelulupahakemuksen. Maahanmuuttovirasto oli päättänyt karkottaa A:n tämän kotimaahan, koska hänellä ei ollut voimassa olevaa oleskelulupaa. Hallinto-oikeus oli hylännyt A:n valituksen.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli ratkaistavana, oliko uuden työnantajansa B:n kaupungin palveluksessa maatalouslomittajana työskentelevän A:n työtekijän jatko-oleskelulupaa koskeva hakemus voitu hylätä sillä perusteella, ettei toimeentuloedellytys ollut täyttynyt A:n edellisen oleskeluluvan voimassaolon aikana hänen työskennellessä toisen työnantajan X Oy:n palveluksessa.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että asiassa esitetyn mukaan A:n työtuntien määrä aikaisemman työnantajan X Oy:n palveluksessa oli jäänyt luvattua vähäisemmäksi. Esitetyn selvityksen perusteella A:n kohdalla toimeentuloedellytys oli kuitenkin täyttynyt ainakin vuoden 2015 syksystä alkaen, eikä asiassa ollut ilmennyt hänen joutuneen turvautumaan yhteiskunnan myöntämiin etuuksiin.

Työ- ja elinkeinotoimiston kielteinen osapäätös oli perustunut A:n toimeentulon täyttymättä jäämiseen edellisen oleskeluluvan voimassaolon aikana. Toimeentuloedellytyksen täyttymistä arvioitaessa oli kuitenkin otettava huomioon, että esitetyn selvityksen perusteella kysymyksessä olevan oleskelulupahakemuksen perusteena oleva työsuhde B:n kaupungin kanssa turvasi A:n toimeentulon ja että työnantajana olevan B:n kaupungin edellytyksiä huolehtia palkanmaksusta ja muista työnantajavelvoitteista ei ollut syytä epäillä.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että työ- ja elinkeinotoimiston ei olisi tullut näissä oloissa jatkolupa-asiaa käsiteltäessä arvioida toimeentuloedellytyksen täyttymistä ainoastaan A:n edellisen oleskeluluvan aikaisen toimeentulon perusteella, vaan arvioida, onko A:n toimeentulo vastaisuudessa turvattu hänen nykyisen työnantajansa B:n kaupungin palveluksessa. Työ- ja elinkeinotoimisto ei siten ollut voinut perustaa kielteistä osapäätöstään yksinomaan A:n aiemman oleskeluluvan aikaiseen toimeentuloon arvioimatta nykyisestä työsuhteesta saatavaa toimeentuloa.

Hallinto-oikeuden, poliisilaitoksen ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumottiin ja asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Äänestys perusteluista 6 – 2 (jaostoplenum)

Ulkomaalaislaki 5 §, 54 § 1 momentti, 73 §:n 3 momentti, 83 § 1 ja 2 momentti

Päätös, jota valitus koskee

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 2.2.2018 nro 18/0059/3

Asian aikaisempi käsittely

Valittaja on hakenut 11.4.2016 työntekijän jatko-oleskelulupaa työskennelläkseen maatalouslomittajana B:n kaupungin palveluksessa.

Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimiston osapäätös 13.5.2016 oleskelulupahakemukseen on ollut kielteinen, koska valittajan toimeentulo ei ole ollut turvattu valittajalle myönnetyn edellisen työntekijän oleskeluluvan aikana.

Oulun poliisilaitos on 17.5.2016 tekemällään päätöksellä hylännyt valittajan oleskelulupahakemuksen eikä ole myöntänyt valittajalle työntekijän jatko-oleskelulupaa, koska työ- ja elinkeinotoimiston osapäätös on ollut kielteinen.

Maahanmuuttovirasto on 9.11.2016 päättänyt karkottaa valittajan kotimaahansa, koska hän oleskelee maassa ilman vaadittavaa oleskelulupaa.

Valittaja on hallinto-oikeuteen tekemissään valituksissa vaatinut, että poliisilaitoksen ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja valittajalle myönnetään työntekijän oleskelulupa.

Poliisilaitos on antanut hallinto-oikeudelle lausunnon.

Työ- ja elinkeinotoimisto on hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa katsonut, ettei jatko-oleskelulupaa koskevalle myönteiselle osapäätökselle ole ollut edellytyksiä.

Maahanmuuttovirasto on ilmoittanut hallinto-oikeudelle, ettei sillä ole lausuttavaa karkottamista koskevasta valituksesta.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valitukset Oulun poliisilaitoksen 17.5.2016 ja Maahanmuuttoviraston 9.11.2016 tekemistä päätöksistä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään oleskelulupaa koskevalta osin seuraavasti:

Oleskelulupa

Ulkomaalaislain 73 §:n 3 momentin mukaan ulkomaalaisen toimeentulo on oltava turvattu ansiotyöstä saatavalla tulolla oleskeluluvan voimassaolon ajan.

Ulkomaalaislain 83 §:n 1 momentin mukaan työ- ja elinkeinotoimisto ratkaisee työntekijän oleskeluluvan myöntämisen 73 §:ssä säädetyt edellytykset. Työ- ja elinkeinotoimisto ratkaisee, onko työnteko tilapäistä vai jatkuvaa.

Hallituksen esityksen (HE 139/2013 vp) ulkomaalaislain 73 §:n 3 momenttia koskevien yksityiskohtaisen perustelujen mukaan momenttiin lisättäisiin vaatimus, että toimeentulon on oltava turvattu oleskeluluvan voimassaolon ajan. Ulkomaalaisella olisi siten oltava tuloja riittävän säännöllisesti siten, että toimeentulo olisi laskennallisesti turvattu koko luvan keston ajan. Täsmennyksen voidaan katsoa perustelluksi ottaen huomioon, että lupa myönnetään taloudellista toimintaa varten, jonka tulisi lähtökohtaisesti olla riittävää turvaamaan ulkomaalaisen toimeentulon tämän maassa oleskelun ajan.

Valittajalle on myönnetty ensimmäinen oleskelulupa Suomeen työnteon perusteella ajalle 22.11.2011–22.11.2012. Lupa on myönnetty ammattialalle maataloustyöntekijät, kotieläinten hoitajat. Hänelle on myönnetty jatkolupa samalla perusteella samalle ammattialalle ajalle 16.5.2013–16.5.2014. Valittaja on 16.5.2014 hakenut jatkolupaa työnteon perusteella pakkaamotyöntekijöiden ammattialalle. Poliisilaitos on 27.8.2014 hylännyt hakemuksen, koska TE-toimiston osapäätös asiassa on ollut kielteinen. Valittajan toimeentulo ei ole ollut ulkomaalaislain tarkoittamalla tavalla turvattu. Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen. Valittaja on 11.4.2016 hakenut työntekijän jatko-oleskelulupaa työskennelläkseen maatalouslomittajana B:n kaupungin palveluksessa. Poliisilaitos ei ole 17.5.2016 päätöksellään myöntänyt valittajalle jatko-oleskelulupaa, koska TE-toimiston osapäätös asiassa on ollut kielteinen. TE-toimisto on katsonut, ettei hakijan toimeentulo ei ole ollut ulkomaalaislain tarkoittamalla tavalla turvattu.

Koska valittajan toimeentulo ei ole ollut turvattu edellisen oleskeluluvan ajalta ulkomaalaislain 73 §:n 3 momentin mukaisesti, TE-toimisto on voinut tehdä kielteisen osapäätöksen. Koska TE-toimisto on tehnyt asiassa kielteisen osapäätöksen, poliisilaitoksen ei ole tullut myöntää valittajalle työntekijän jatko-oleskelulupaa. Hallinto-oikeudelle toimitettu selvitys ja vastaselityksessä viitattu korkeimman hallinto-oikeuden perhesiteen perusteella myönnettävää oleskelulupaa koskeva päätös eivät anna aihetta muuhun johtopäätökseen.

Poliisilaitoksen päätöksen muuttamiseen valittajan esittämillä perusteilla ei ole syytä.

Karkottaminen

Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaan maasta karkottamista harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan.

Ulkomaalaislain 147 §:n mukaan ketään ei saa karkottaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.

Ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, joka oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa.

Poliisilaitos on 6.7.2016 esittänyt valittajan karkottamista luvattoman oleskelun perusteella. Hänellä ei ole voimassa olevaa oleskelulupaa Suomeen. Valittajalle on varattu tilaisuus tulla asiassa kuulluksi Maahanmuuttoviraston 4.10.2016 päivätyllä vastinepyynnöllä. Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenee, että hän ei ole toimittanut asiaa koskevaa vastinettaan määräaikaan mennessä. Valittajalla ei ole Suomessa puolisoa eikä huollettavia lapsia.

Valittaja on oleskellut Suomessa ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilman vaadittavaa oleskelulupaa. Maahanmuuttovirasto on voinut karkottaa valittajan maasta hänen kotimaahansa Serbiaan eikä ulkomaalaislain 146 §:n mukainen harkinta anna aihetta toisenlaiseen arvioon. Karkottamiselle ei ole ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitettuja esteitä.

Maahanmuuttoviraston päätös ei ole lainvastainen eikä sitä ole syytä kumota.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Ulkomaalaislaki 145 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Tuula Vilenius ja Harry Määttä. Esittelijä Janne Kokko.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valittaja on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valittaja on vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja valittajalle myönnetään työntekijän oleskelulupa. Karkottamispäätös on kumottava ja sen täytäntöönpano on kiellettävä. Vaatimustensa tueksi valittaja on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeuden päätös on ulkomaalaislain vastainen. Edellytykset, joiden perusteella valittajan aiempi oleskelulupa on myönnetty, ovat edelleen olemassa. Ammattiala (maataloustyöntekijä) on sama kuin aiemmissa oleskeluluvissa. Valittajalla on riittävä toimeentulo alalla, jolle on vaikea saada suomalaisia työntekijöitä. Valittajan palkka on asianmukainen. Hänen työnantajansa on B:n kaupunki.

Toimeentuloedellytyksen täyttymistä on arvioitava kokonaisharkintana. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännön (muun muassa päätös 23.12.2009 taltionumero 3673) mukaan toimeentuloedellytyksen täyttymistä on tarkasteltava koko oleskeluluvan ajalta. Valittaja on oleskellut Suomessa 1.2.2012 alkaen. Valittaja on koko Suomessa oleskelunsa ajan ollut töissä, ja hänen toimeentulonsa on ollut turvattu koko oleskeluajan.

Valittajalla on ollut 9.12.2013 alkaen työsopimus X Oy:n kanssa pakkaamotyöntekijänä ja perunannostajana työskentelemisestä. Työsopimuksen mukaan palkka on ollut tuolloinkin työehtosopimuksen mukainen. Tuolloinen työnantaja ei ole kuitenkaan antanut valittajalle työtunteja siten kuin lupasi, ja työtunnit ovat jääneet välillä vähäisiksi (noin 5–6 tuntiin päivässä) huolimatta valittajan hyvästä työmotivaatiosta. Tästä huolimatta valittaja on kuitenkin ansainnut vuonna 2015 X Oy:n palveluksessa selvästi yli työ- ja elinkeinotoimiston päätöksessään toteaman vähimmäismäärän.

Oleskeluaikaa kokonaisuutena tarkasteltaessa toimeentuloedellytys on täyttynyt koko oleskeluajan. Valittaja ansaitsee selvästi yli Maahanmuuttoviraston ohjeellisten toimeentulonormien ja työttömyysturvalain 5 luvun 4 §:n mukaisten vaatimusten, eikä valittaja ole joutunut turvautumaan toimeentulotukeen tai muuhunkaan etuuteen oleskeluaikanaan.

Työ- ja elinkeinotoimiston päätös perustuu puutteelliseen selvitykseen. Oleskelulupaa harkittaessa ei ole otettu huomioon hakijan esittämää toimeentuloselvitystä ja palkkalaskelmia. Työ- ja elinkeinotoimiston päätöksessä on viitattu vanhoihin asioihin ja olosuhteisiin, joilla ei ole merkitystä asiaa ulkomaalaislain mukaisesti arvioitaessa. Työ- ja elinkeinotoimisto ei ole päätöksessään tarkastellut valittajan työsopimusta ja työsuhdetta eikä ansiotasoa kokonaisuutena.

Valittaja on koulutettu ja kokenut maatalouslomittaja, joka on suoriutunut työtehtävistään erinomaisesti. Hän on saanut myönteistä palautetta ahkeruudestaan ja työskentelystään työnantajaltaan ja maatiloilta, joilla hän on työskennellyt. B:n kaupunki onkin tehnyt valittajan kanssa lukuisia uusia työsopimuksia. Lain mukaiset edellytykset työntekijän oleskeluluvan myöntämiselle ovat olemassa.

Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto on antamassaan lausunnossa esittänyt valituksen hylkäämistä. Työ- ja elinkeinotoimisto on lausunut muun ohella seuraavaa:

Kielteinen osapäätös valituksenalaiseen työntekijän oleskelulupahakemukseen on tehty ulkomaalaislain 73 §:n perusteella. Hakijalle on myönnetty työntekijän oleskelulupa ajalle 16.5.2013–16.5.2014. Jatkolupahakemus on laitettu vireille 16.5.2014. Tähän hakemukseen on tehty kielteinen osapäätös 21.8.2014, koska hakijan toimeentulon ei ole katsottu olleen turvattu ansiotyöstä saadulla tulolla edellisen oleskeluluvan aikana. Kielteisestä oleskelulupapäätöksestä on valitettu, ja Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on 25.1.2016 hylännyt valituksen. Kielteinen osapäätös valituksenalaiseen työntekijän oleskelulupahakemukseen on perustunut edellä mainittuun. Hakijan toimeentulon ei ole katsottu olleen turvattu edellisen oleskeluluvan ajalta ulkomaalaislain 73 §:n 3 momentin mukaisesti. Asiassa on suoritettu asianmukainen harkinta ulkomaalaislain edellyttämällä tavalla.

Ulkomaalaislain 73 §:n 3 momentin mukaan ulkomaalaisen toimeentulo on oltava turvattu ansiotyöstä saatavalla tulolla oleskeluluvan voimassaolon ajan. Toimeentuloedellytyksen katsotaan täyttyvän, kun kokoaikatyöstä maksettava henkilön palkka on vähintään työhön sovellettavan työehtosopimuksen mukainen. Mikäli työhön sovellettavaa työehtosopimusta ei ole tai osa-aikatyön ollessa kyseessä, vähimmäisrajana voitaisiin hallituksen esityksen (HE 28/2003 vp) mukaan pitää sitä, että työ oleskeluluvan voimassaoloaikana kerryttäisi työssäoloehtoa työttömyysturvalaissa tarkoitetulla tavalla.

Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään 23.12.2009 taltionumero 3673 todennut, että ulkomaalaislaissa säädetty velvoite ulkomaalaisen toimeentulon turvaamisesta koskee koko aikaa, jolle oleskelulupa on myönnetty, ja että harkittaessa toimeentulon riittävyyttä huomioon on otettava koko oleskeluluvan aika. Asiassa on siten oleellista 16.2.2013–16.5.2014 voimassa olleen työntekijän oleskeluluvan kesto eikä maassa oleskelun kesto.

Valittajalla ei ole ollut 25.1.2016 jälkeen voimassa työntekoon oikeuttavaa oleskelulupaa. Valituksen kohteena oleva jatko-oleskelulupahakemus on laitettu vireille vasta 11.4.2016. Valituksessa on vedottu valittajan palkkoihin maalis-toukokuulta 2016 sekä voimassa olevaan työsopimukseen. Arvioitaessa oleskeluluvan myöntämistä työnteon perusteella mahdollista laitonta työntekoa ja siitä saatua toimeentuloa ei tulisi katsoa hakijan eduksi, kuten korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä 30.8.2012 taltionumero 2258 on todettu.

Valittaja on antanut vastaselityksen, jossa hän on lausunut muun ohella seuraavaa:

Työ- ja elinkeinotoimiston lausunnosta ei ilmene, miksi valittajan pitkältä ajalta esittämää selvitystä ansioiden ja toimeentulon riittävyydestä ei ole otettu huomioon. Lausunnossa ei ole myöskään perusteltu, miksi toimeentulonormit ylittävä valittajan ansiotaso ei ole riittänyt myönteisen osapäätöksen tekemiseen asiassa. Mitään palkkalaskentaa ei päätösharkinnassa näytetä tehdyn. Työ- ja elinkeinotoimiston lausunnossaan esittämä väite siitä, ettei hakijan toimeentuloedellytys täyty, on tosiasioita vastaamaton.

Valittajalla on oikeus työskennellä myös silloin, kun hänen työperusteinen oleskelulupa-asiansa on valitusasiana vireillä. Työ- ja elinkeinotoimiston viittaama korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu 30.8.2012 taltionumero 2258 ei sovellu tähän asiaan. Valittajaa ei epäillä eikä ole epäilty maahantulosäännösten kiertämisestä, saati muustakaan rikoksesta. Tilanne on siten erilainen kuin lausunnossa viitatussa korkeimman hallinto-oikeuden tapauksessa.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on 17.4.2018 antamallaan välipäätöksellä taltionumero 1846 kieltänyt maasta poistamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii valituksen.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden, Oulun poliisilaitoksen ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Sovellettavat säännökset ja lainvalmisteluaineisto

Ulkomaalaislain 5 §:n mukaan lakia sovellettaessa ei ulkomaalaisen oikeuksia saa rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä.

Ulkomaalaislain 54 §:n (121/2018) 1 momentin mukaan uusi määräaikainen oleskelulupa myönnetään, jos edellytykset, joiden perusteella ulkomaalaiselle myönnettiin edellinen määräaikainen oleskelulupa, ovat edelleen olemassa.

Ulkomaalaislain 73 §:n (1218/2013) 3 momentin mukaan ulkomaalaisen toimeentulon on oltava turvattu ansiotyöstä saatavalla tulolla oleskeluluvan voimassaolon ajan.

Ulkomaalaislain 83 §:n (1218/2013) 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan työ- ja elinkeinotoimisto ratkaisee työntekijän oleskeluluvan myöntämisen 73 §:ssä säädetyt edellytykset. 1.1.2017 voimaan tulleen 83 §:n 2 momentin (501/2016) ensimmäisen virkkeen mukaan Maahanmuuttovirasto myöntää työ- ja elinkeinotoimiston 1 momentin mukaan tekemän myönteisen osapäätöksen jälkeen ulkomaalaiselle työntekijän oleskeluluvan, jollei 36 §:stä muuta johdu.

Hallituksen esityksessä (HE 139/2013 vp) laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 73 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa on lausuttu muun ohella seuraavaa:

Vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaan työntekijän oleskeluluvan myöntäminen edellyttää, että toimeentulo turvataan nimenomaan ansiotyöllä, eikä esimerkiksi säästöillä tai muulla varallisuudella. Ensimmäistä työntekijän oleskelulupaa haettaessa toimeentulon täyttymistä arvioidaan suhteessa siihen työhön, jota varten lupaa haetaan. Tämän tulkinnan voidaan katsoa olevan myös työntekijän lupajärjestelmän tavoitteiden mukainen. Näin ollen ehdotetussa 3 momentissa sanamuotoa tarkennettaisiin siten, että toimeentulon on oltava turvattu ansiotyöstä saatavalla tulolla. Momenttiin lisättäisiin myös vaatimus siitä, että toimeentulon on oltava turvattu oleskeluluvan voimassaolon ajan. Ulkomaalaisella olisi siten oltava tuloja riittävän säännöllisesti siten, että toimeentulo olisi laskennallisesti turvattu koko luvan keston ajan. Täsmennyksen voi katsoa perustelluksi ottaen huomioon, että lupa myönnetään taloudellista toimintaa varten, jonka tulisi lähtökohtaisesti olla riittävää turvaamaan ulkomaalaisen toimeentulo tämän maassa oleskelun ajan.

Oikeudellinen arviointi

Asiassa on kysymys siitä, onko uuden työnantajansa B:n kaupungin palveluksessa maatalouslomittajana työskentelevän valittajan työntekijän jatko-oleskelulupaa koskeva hakemus voitu hylätä sillä perusteella, ettei toimeentuloedellytys ole täyttynyt valittajan edellisen oleskeluluvan voimassaolon aikana valittajan työskennellessä toisen työnantajan palveluksessa.

Valittajalle on myönnetty ensimmäinen oleskelulupa Suomeen työnteon perusteella ajalle 22.11.2011–22.11.2012. Lupa on myönnetty ammattialalle maataloustyöntekijät, kotieläinten hoitajat. Valittajalle on myönnetty jatko-oleskelulupa samalla perusteella samalle ammattialalle ajalle 16.5.2013–16.5.2014. Valittaja on 16.5.2014 tekemällään hakemuksella hakenut työntekijän jatko-oleskelulupaa pakkaamotyöntekijän työhön X Oy:n palveluksessa. Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimiston osapäätös 21.8.2014 valittajan 16.5.2014 tekemään jatko-oleskelulupahakemukseen on ollut kielteinen. Valittajan toimeentulon ei ole katsottu olleen turvattu ansiotyöstä saadulla tulolla edellisen oleskeluluvan aikana. Valittaja on valittanut poliisilaitoksen 27.8.2014 tekemästä päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka on hylännyt valituksen päätöksellään 25.1.2016.

Tässä asiassa on kysymys valittajan 11.4.2016 tekemästä hakemuksesta, jolla valittaja on hakenut työntekijän jatko-oleskelulupaa maatalouslomittajan määräaikaiseen työsuhteeseen työnantajanaan B:n kaupunki. Työ- ja elinkeinotoimisto on tehnyt kielteisen osapäätöksen hakemuksen johdosta. Työ- ja elinkeinotoimisto on osapäätöksessään katsonut, että valittajan toimeentulo ei ole turvattu ulkomaalaislain 73 §:n 3 momentin mukaisesti. Työ- ja elinkeinotoimisto on päätöksensä perusteluissa viitannut siihen, että valittajan 16.5.2014 tekemään jatko-oleskelulupahakemukseen on tehty kielteinen osapäätös, koska hänen toimeentulonsa ei ole katsottu olleen turvattu edellisen oleskeluluvan aikana.

Valittajan kertoman mukaan valittajan työtuntien määrä aikaisemman työnantajan palveluksessa on jäänyt luvattua vähäisemmäksi. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella valittajan kohdalla toimeentuloedellytys on kuitenkin täyttynyt ainakin vuoden 2015 syksystä alkaen, eikä asiassa ole ilmennyt hänen joutuneen turvautumaan yhteiskunnan myöntämiin etuuksiin.

Valittajan kysymyksessä olevan 11.4.2016 tekemän jatko-oleskelulupaa koskevan hakemuksen perusteena on ollut valittajan uuden työnantajan B:n kaupungin kanssa solmima työsopimus maatalouslomittajan työstä ajalle 22.2.2016–31.12.2016. Työsuhdetta on jatkettu kahdella määräaikaisella sopimuksella ensin vuoden 2017 loppuun ja sen jälkeen vuoden 2018 loppuun. Työsopimusten mukaan valittajan palkan laskentaperusteena on ollut kuukausipalkka 1 899,64 euroa osa-aikaisuusprosentilla 78,43. Valittaja on korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittänyt B:n kaupungin kanssa solmitun 1.1.2019 alkaen toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen, jonka mukaan valittajan palkka on 1 975,09 euroa osa-aikaisuusprosentilla 78,43.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että valittajan edellinen jatko-oleskelulupaa koskeva hakemus on hylätty, koska valittajan toimeentulon ei ole katsottu olevan turvattu hänelle ajalle 16.5.2013–16.5.2014 myönnetyn oleskeluluvan voimassaolon aikana. Toimeentuloedellytyksen täyttymistä arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon, että esitetyn selvityksen perusteella nyt kysymyksessä olevan oleskelulupahakemuksen perusteena oleva työsuhde B:n kaupungin kanssa turvaa valittajan toimeentulon ja että työnantajana olevan B:n kaupungin edellytyksiä huolehtia palkanmaksusta ja muista työnantajavelvoitteista ei ole syytä epäillä.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että työ- ja elinkeinotoimiston ei olisi tullut näissä oloissa jatkolupa-asiaa käsiteltäessä arvioida toimeentuloedellytyksen täyttymistä ainoastaan valittajan edellisen oleskeluluvan aikaisen toimeentulon perusteella, vaan arvioida, onko valittajan toimeentulo vastaisuudessa turvattu hänen nykyisen työnantajansa B:n kaupungin palveluksessa. Työ- ja elinkeinotoimisto ei siten ole voinut perustaa kielteistä osapäätöstään yksinomaan valittajan aiemman oleskeluluvan aikaiseen toimeentuloon arvioimatta nykyisestä työsuhteesta saatavaa toimeentuloa.

Edellä mainituilla perusteilla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös 2.2.2018, valittajan oleskelulupaa koskevaa Oulun poliisilaitoksen päätös 17.5.2016 ja valittajan karkottamista koskeva Maahanmuuttoviraston päätös 9.11.2016 on kumottava ja valittajan oleskelulupaa koskeva asia palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Irma Telivuo, Hannele Ranta-Lassila, Alice Guimaraes-Purokoski, Leena Äärilä, Mikko Pikkujämsä, Vesa-Pekka Nuotio, Timo Räbinä ja Anne Nenonen. Asian esittelijä Hannu-Pekka Peura.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Timo Räbinän äänestyslausunto, johon oikeusneuvos Mikko Pikkujämsä yhtyi:

”Asian lopputuloksen osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö. Erimielisyyteni koskee ratkaisun perustelemista. Katson, että ratkaisu on perusteltava tavalla, jossa ilmaistaan, miten sovellettavia säännöksiä on yleisesti, ja siis muutenkin kuin tässä tapauksessa tulkittava, sen sijaan, että säännösten tulkinta jää pääteltäväksi ja ratkaisun merkitys oikeusohjeena muissa tapauksissa arvioitavaksi yksinomaan nyt esillä olevan tosiseikaston perusteella.

Sovellan samoja säännöksiä ja viittaan samaan lainvalmisteluaineistoon kuin enemmistö. Myös tosiseikkojen osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeudellisena arviona totean seuraavaa:

Asiassa on kysymys työperusteista jatko-oleskelulupaa koskevasta, 11.4.2016 tehdystä hakemuksesta tilanteessa, jossa jatko-oleskelulupaa haetaan samalle ammattialalle kuin aikaisemmin myönnetty oleskelulupa on ollut, kuitenkin sellaisen uuden työnantajan palvelukseen, jolla ei ole yhteyttä edelliseen työnantajaan. Asiassa on riidatonta, että edellisen oleskeluluvan 16.5.2013-16.5.2014 aikana toimeentuloedellytys ei ole kaikilta osin täyttynyt. Hakijan ilmoittaman mukaan tämä ei kuitenkaan ole johtunut hakijasta, vaan edellisen työnantajan toiminnasta. Edelleen asiassa on esitetty selvitystä, jonka mukaan toimeentuloedellytys ilmeisesti täyttyy uuden työnantajan palveluksessa sen työsuhteen perusteella, jota koskevasta hakemuksesta nyt on kysymys. Asiassa ei ole ilmennyt, että hakija olisi joutunut Suomessa oleskelunsa aikana turvautumaan yhteiskunnan myöntämään toimeentuloa turvaavaan etuuteen. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt, että nyt kysymyksessä olevaa työsuhdetta edeltäviin työsuhteisiin tai niiden ehtoihin sinänsä olisi liittynyt ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentissa tarkoitettua lain säännösten kiertämistä tai muita väärinkäytöksiä.

Ulkomaalaislain 73 §:n 3 momentin mukaan ulkomaalaisen toimeentulon on oltava turvattu ansiotyöstä saatavalla tulolla oleskeluluvan voimassaolon ajan. Toimeentuloedellytyksen tarkoituksena on sen varmistaminen, että yhteiskunta ei joudu vastaamaan hakijan maassa oleskelusta aiheutuvista kustannuksista. Oleskelulupamenettelyssä esitetyn selvityksen perusteella on voitava vakuuttua siitä, että hakijan ansiotyöstä saatavat tulot riittävät turvaamaan hänen toimeentulonsa oleskeluluvan voimassaolon ajan.

Vakiintuneesti on katsottu, että toimeentuloedellytystä arvioidaan yhtäältä edellisen oleskeluluvan voimassaoloaikana ja toisaalta haettavan jatko-oleskeluluvan kannalta. Julkaistua korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä ei kuitenkaan ole sellaisesta toimeentuloedellytyksen arviointia koskevasta tilanteesta, jossa kysymys on jatko-oleskelulupaa koskevasta hakemuksesta kokonaan uuden työnantajan palveluksessa.

Asiassa on kysymys uudesta työsuhteesta, jonka perusteella toimeentuloedellytys ilmeisesti täyttyy. Edellisiin työsuhteisiin sinänsä ei liity lain säännösten kiertämistä. Tällaisessa tilanteessa katson, ottaen myös huomioon lain 5 §:n säännöksen, että ulkomaalaislain 73 §:n 3 momentin säännöstä on tulkittava niin, että aikaisemman oleskeluluvan aikainen toimeentuloedellytyksen täyttymättä jättäminen ei ole esteenä jatko-oleskeluluvan myöntämiselle, jos uuden työsuhteen perusteella voidaan vakuuttua siitä, että hakijan toimeentulo on jatko-oleskeluluvan aikana turvattu ansiotyöstä saatavilla tuloilla. Tämän vuoksi katson, että esillä olevassa asiassa toimeentuloedellytyksen täyttymistä on arvioitava vain uuden työsuhteen perusteella.

Mainitsemillani perusteilla katson enemmistön tavoin, että asia on palautettava maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.”