KHO:2002:69

Ulkomaalainen - Palestiinalainen - Pakolainen - Pakolaissopimus - Turvapaikka - Suojelun tarve

UNRWA:n pakolaisleirille Libanonissa rekisteröidyn kansalaisuudettoman palestiinalaisen pakolaisen takaisin pysyvään asuinmaahansa Libanoniin palaamiselle ja turvautumiselle edelleen UNRWA:n tarjoamaan avustukseen ei katsottu olevan laillisia esteitä. Asiassa ei ollut myöskään ilmennyt sellaisia hänen turvallisuuttaan tai välttämätöntä toimeentuloaan vakavasti vaarantavia seikkoja, jotka estäisivät häntä palaamasta Libanoniin. Hän ei siten ollut pakolaissopimuksen 1 D artiklan mukaisesti pakolaissopimuksen soveltamisen piirissä eikä hänen osaltaan muutoinkaan katsottu olevan perusteita ulkomaalaislain 30 §:n tarkoitetun turvapaikan taikka 31 §:ssä tarkoitetun suojelun tarpeen perusteella myönnettävän oleskeluluvan myöntämiselle. Oleskeluluvan epäämisen ei myöskään katsottu olevan ilmeisen kohtuutonta. Kokonaisharkinnassa hänen käännyttämiselleen takaisin pysyvään asuinmaahansa ei ollut estettä.
Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus (SopS n:o 77/1968) 1 D artikla

Ulkomaalaislaki 20, 30, 31, 37, 38 ja 43 §

Kort referat på svenska

Selostus asian aikaisemman käsittelyn vaiheista

Ulkomaalaisvirasto on 11.12.2000 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n turvapaikka- ja oleskelulupahakemuksen sekä määrännyt hänet käännytettäväksi pysyvään asuinmaahansa Libanoniin ja kahden vuoden maahantulokieltoon.

Perusteluissaan Ulkomaalaisvirasto on muun ohella todennut, että sen käytettävissä olevien tietojen mukaan palestiinalaisiin pakolaisiin Libanonissa ei kohdisteta Libanonin valtion taholta tai sen hyväksynnällä ulkomaalaislain 30 §:ssä tarkoitettua vainoa. Libanonin valtio tunnustaa pakolaisen aseman ja myöntää heille pakolaisen matkustusasiakirjoja. Pakolaiset saavat Libanonissa pakolaisten oikeusasemaa koskevan Geneven yleisssopimuksen (pakolaissopimus) mukaista suojelua UNRWA:lta (YK:n avustus- ja työjärjestö Lähi-idän palestiinalaispakolaisten auttamiseksi) ja Libanonin valtiolta. Palestiinalaisleireillä asuviin leireillä järjestystä pitävien ryhmittymien taholta kohdistuneita ihmisoikeusloukkauksia ei ollut myöskään raportoitu tapahtuneen viime aikoina.

A:n kertomus Demokratia-järjestön häneen kohdistamasta uhkailusta oli ylimalkainen. Hakija oli kertonut, että hän ei ollut minkään poliittisen puolueen jäsen. Hän oli kertonut, että hän oli ollut vuoteen 1990 asti Demokratia-järjestön jäsen ja hänen toimensa järjestössä olivat loppuneet vuonna 1993. A ei ollut osoittanut sellaisia perusteita, minkä vuoksi juuri hän olisi Demokratia-järjestön erityisen mielenkiinnon kohteena. Hänen kertomansa toimeentulo-, asumis-, työnsaanti- ja naisystävän hankkimisvaikeudet Libanonissa eivät sellaisenaan olleet perusteita myöntää turvapaikka tai oleskelulupa. A:lla ei kertomansa mukaan ollut ongelmia Libanonista lähdössä. Hänen kertomustaan oli kokonaisuudessaan pidettävä puutteellisena ja ristiriitaisenakin.

Ulkomaalaisvirasto on katsonut, että A:lla ei ollut perustellusti aihetta pelätä joutuvansa Libanonissa vainotuksi ulkomaalaislain 30 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Turvallisuustilanne Libanonissa ei myöskään ollut sen kaltainen, että palestiinalaisten olisi voitu katsoa olevan ulkomaalaislain 31 §:ssä tarkoitetuin tavoin suojelun tarpeessa. Hakija ei myöskään ollut esittänyt ulkomaalaislain 20 §:n 1 momentissa tarkoitettuja syitä oleskeluluvan myöntämiselle.

Ulkomaalaisvirasto on katsonut, että A voidaan käännyttää Libanoniin ilman, että hän voi joutua siellä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa tarkoitetun epäinhimillisen kohtelun kohteeksi taikka ulkomaalaislain 30 tai 31 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle.

Asian käsittely Helsingin hallinto-oikeudessa

Vaatimukset Helsingin hallinto-oikeudessa

A on vaatinut, että Ulkomaalaisviraston päätös on kumottava ja hänelle myönnettävä turvapaikka taikka oleskelulupa suojelun tarpeen perusteella.

A on kuulunut vuodesta 1990 lähtien Demokraattinen rintama -nimiseen järjestöön. Hänen tehtäviinsä kuului vartiointi ja järjestö antoi hänelle sotilaskoulutuksen. A oli valinnut kyseisen järjestön, koska johonkin oli pitänyt liittyä. Vuonna 1993 järjestöjen välillä oli ongelmia ja hän oli halunnut pois järjestöstään. Syyrian viranomaiset olivat vanginneet A:n yhdeksäksi päiväksi ja häntä oli kohdeltu epäinhimillisesti. Libanonissa on mahdotonta saada suojelua Syyrian viranomaisten mielivaltaisuutta ja ihmisoikeusloukkauksia vastaan. A on edelleen vaarassa joutua vakavien ihmisoikeusloukkausten kohteeksi UNRWA:n ylläpitämillä leireillä. Koska hänen henkilökohtainen koskemattomuutensa ei ollut Libanonissa turvattu, hän ei voinut saada riittävää suojelua Libanonissa. Käännyttämistä harkittaessa tuli ottaa huomioon A:n pitkä oleskelu Suomessa sekä Libanonin pakolaisleirien vaikeat olosuhteet.

Selvitykset Helsingin hallinto-oikeudessa

Ulkomaalaisvirasto on antanut valituksen johdosta hallinto-oikeudelle lausunnon, jonka mukaan valituksessa ei ollut tuotu esiin mitään sellaista uutta asiaan vaikuttavaa, jolla olisi merkitystä asian ratkaisun kannalta. Valittaja oli Libanonissa saanut Yhdistyneiden kansakuntien suojelua UNRWA:n toimesta. Libanon sallii palestiinalaispakolaisten palata Libanoniin eikä turvallisuustilanne Libanonissa ole sellainen, että se estäisi valittajan paluun. Ulkomaalaisvirasto on viitannut lausunnossaan Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasiain pääkomissaarin (UNHCR) asiassa esittämiin näkökohtiin.

A on hallinto-oikeudelle Ulkomaalaisviraston lausunnon johdosta antamassaan vastineessa todennut, että UNRWA:n suojelun lakatessa sen piiriin kuuluneet ovat oikeutettuja pakolaissopimuksen etuihin ipso facto. Asiassa tulee selvittää, onko valittajan UNRWA:lta saama suojelu lakannut. Jos asiaa selvitetään niin sanotun ensimmäisen turvallisen turvapaikkamaan näkökulmasta, valittaja ei voi saada riittävää suojelua Libanonissa, koska hänen henkilökohtainen koskemattomuutensa ei ole turvattu. Vastineessa oli lisäksi esitetty selvitystä Libanonissa asuvien palestiinalaispakolaisten olosuhteista.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on, toimitettuaan asiassa 12.2.2002 suullisen käsittelyn, päätöksellään hylännyt A:n valituksen Ulkomaalaisviraston päätöksestä.

Perustelut:

Pakolaissopimuksen 1 artiklan D kappaleen mukaan sopimusta ei sovelleta henkilöihin, jotka nykyisin saavat suojelua tai avustusta muilta Yhdistyneiden Kansakuntien elimiltä tai toimistoilta kuin UNHCR:ltä. Kun sellainen suojelu tai avustus on jostakin syystä lakannut ilman, että sellaisten henkilöiden asemaa on lopullisesti säännelty Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen hyväksymien voimassa olevien päätöslauselmien mukaisesti, on näillä henkilöillä ipso facto oikeus yleissopimuksen tarjoamiin etuihin.

Oikeuskirjallisuuden ja UNHCR:n kannan mukaan UNRWA:n suojelun tai avustuksen on katsottava lakanneen, jos henkilö on lähtenyt UNRWA:n alueelta saatuaan järjestöltä suojelua tai avustusta eikä voi joko palata laillisesti alueelle takaisin lainkaan tai ei voi palata sen vuoksi, että on lähtenyt alueelta alun perin perustellun pelon vuoksi. Tilanteessa, jossa henkilö on poistunut UNRWA:n alueelta esimerkiksi koulutuksen puutteen, huonojen työnsaantimahdollisuuksien tai muiden vastaavien syiden vuoksi, hän ei voi hyötyä pakolaissopimuksen 1 artiklan D kappaleen 2-virkkeestä.

Valittaja on UNRWA:n rekisteröimä kansalaisuudeton palestiinalainen. Hallinto-oikeuden käytettävissä olevien tietojen mukaan Libanon sallii palestiinalaispakolaisten palata Libanoniin UNRWA:n toiminta-alueelle.

Valittaja oli kertonut kuuluneensa vuodesta 1990 lähtien Demokraattinen rintama -nimiseen järjestöön. Hän oli suullisessa käsittelyssä kertonut olleensa töissä järjestön toimistossa vartiointitehtävissä noin kolmena päivänä viikossa kello 9-12. Valittaja oli kertonut, ettei hän ollut saanut erota järjestöstä. Hän oli myös kertonut että syyrialaiset olivat vanginneet hänet yhdeksäksi päiväksi neljä kuukautta ennen Suomeen lähtemistä. Häntä ei ollut syytetty virallisesti mistään eikä mitään oikeudenkäyntiä ollut pidetty. Valittaja oli edelleen kertonut, että vangitsemisen aikana hänet oli laitettu toisena päivänä autonrenkaaseen ja häntä oli pidetty siinä noin kuusi minuuttia. Häntä oli myös lyöty jalkoihin tuolloin. Muuta vangitsemisen aikana ei ollut tapahtunut.

Valittajan toiminta järjestössään ei ollut ollut poliittisesti merkittävää eikä hallinto-oikeus sen vuoksi uskonut hänen olevan vaarassa oman järjestönsä tai muiden leirillä toimivien järjestöjen taholta. Valittaja oli kertonut yhdestä syyrialaisten suorittamasta vangitsemisesta, mutta hallinto-oikeus katsoi tapahtumasta kerrotun perusteella, ettei hän sen johdosta ole vaarassa joutua syyrialaisten erityisen huomion kohteeksi Libanoniin palatessaan.

Valittaja ei ollut tehnyt todennäköiseksi, että hänellä olisi ulkomaalaislain 30 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi pysyvässä asuinmaassaan. Valittaja ei ollut esittänyt sellaisia seikkoja, joiden vuoksi olisi perusteltu syy olettaa hänen olevan vaarassa joutua pysyvässä asuinmaassaan vakavien oikeudenloukkausten tai epäinhimillisen tai ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi. Hallinto-oikeus katsoi, etteivät palestiinalaisten pakolaisten olosuhteet Libanonin pakolaisleireillä myöskään olleet sellaiset, että valittaja pelkästään niiden takia olisi ollut kansainvälisen suojelun tarpeessa.

Valittajalla ei ollut oleskelulupaa. Valittaja oli oleskellut Suomessa noin kolme vuotta, mutta hänelle ei ollut syntynyt erityisiä siteitä Suomeen. Kun otettiin huomioon edellä mainitut ja muut asiassa esitetyt seikat kokonaisuudessaan, hallinto-oikeus on katsonut, että valittaja oli voitu käännyttää pysyvään asuinmaahansa Libanoniin ja määrätä maahantulokieltoon.

Sovelletut oikeusohjeet:
Ulkomaalaislaki 20, 30, 31, 37, 38 ja 43 §
Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus 1 artikla D kappale

Hallinto-oikeus on myöntänyt A:lle asiassa maksuttoman oikeudenkäynnin 24.1.2001 lukien korvausvelvollisuudetta valtiolle ja määrännyt hänen oikeudenkäyntiavustajakseen varatuomari Anna-Maija Toukkarin. Toukkarille on määrätty avustajan tehtävästä palkkiona ja kuluina yhteensä 580,84 euroa.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

A on pyytänyt lupaa valittaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä, koska lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa, erityisesti pakolaissopimuksen 1 D artiklan tulkinnan osalta, ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden tutkittavaksi. A ei ole poistunut Libanonista niin sanottujen mukavuussyiden vuoksi. Luvan myöntämiseen on painava syy myös oleskelulupaa ja käännyttämistä koskevalta osalta.

Helsingin hallinto-oikeus on eräässä 22.3.2002 antamassaan päätöksessä soveltanut oikein pakolaissopimuksen 1 D artiklaa katsoessaan, että henkilö, joka ei voi turvallisesti palata Libanoniin, tulee katsoa 1 D artiklan mukaisesti ipso facto yleissopimuksen mukaiseksi pakolaiseksi.

Sopimusta solmittaessa on nimenomaisesti Libanonin ja muiden sopimusta solmineiden taholta, jotka antoivat YK:lle mahdollisuuden perustaa UNRWA:n leirejä, vaadittu, että sopimukseen liitetään mekanismi, jonka mukaisesti alueelle asutetut pakolaiset eivät jää kyseisten valtioiden vastuulle, jos UNRWA:n apu lakkaa. Sopimuksen sanamuodosta käy ilmi, että jos suojelun tai avun saaminen joltain YK:n järjestöltä mistä tahansa syystä lakkaa, nämä henkilöt, jollei heidän asemaansa ole lopullisesti määritelty YK:n yleiskokouksen päätöslauselmien mukaisesti, ovat oikeutettuja ipso facto saamaan yleissopimuksen mukaiset edut. Käytännössä sopimuksen lauseke tarkoittaa, että jos henkilön mahdollisuus saada suojelua tai apua UNRWA:lta on lakannut, hänelle tulee myöntää turvapaikka. Suomen turvapaikkamenettelyssä usein käytetty oleskelulupa suojelun tarpeen perusteella ei ole mahdollinen, sillä jos henkilöllä on suojelun tarve Suomessa, on selvää, ettei hän saa suojelua silloin muualla.

Kuitenkin on mahdollista, että vaikka henkilön katsottaisiin edelleen voivan saada suojelua ja apua UNRWA:lta, hänelle voidaan myöntää Suomessa oleskelulupa sen vuoksi, että oleskeluluvan epääminen on ilmeisen kohtuutonta.

UNRWA ei tarjoa suojelua, vaan ainoastaan apua, eikä sen tehtäviin kuulu mitkään poliisi- tai muut henkilökohtaista turvallisuutta suojaavat toimet. Leirien turvallisuus on tosiasiallisesti Syyrian käsissä ja leireillä toimii erilaisia turvallisuuskomiteoita, jotka ovat Syyrian turvallisuuspalvelun hallinnassa. Libanonin viranomaiset eivät ole oikeutettuja toimimaan leireillä. Asiassa esitettävät turvapaikkaperusteet ovat syitä, joiden vuoksi A:n mahdollisuus saada apua UNRWA:lta on lakannut.

Valituksensa turvapaikkaperusteluina A on todennut, että hän oli vuodesta 1990 kuulunut Demokraattinen rintama -nimiseen järjestöön, jolla oli leirillä toimistoja ja hänen tehtäviinsä oli kuulunut vartiointi. A oli halunnut erota järjestöstä vuonna 1993, mutta hänen ei ollut annettu lähteä, vaan hän oli joutunut vartiointitehtäviin. Hän oli leirillä joutunut neljä kuukautta ennen Suomeen tuloa syyrialaisten vangitsemaksi 9 päivän ajaksi ja tuona aikana häntä oli kohdeltu epäinhimillisesti. A:n kohdistuu suora turvallisuusuhka Syyrian viranomaisten taholta ja hänen pelkonsa on aiheellista, kun hän oli joutunut Syyrian viranomaisten mielivaltaisten epäilyjen kohteeksi. Koska hänen tietonsa ovat Syyrian viranomaisilla, oikeudenloukkausten uusimisen riski on suuri, mikäli hänet palautetaan Libanoniin.

A on pakolaissopimuksen 1 D artiklan nojalla ipso facto pakolainen. Hänelle tulee ulkomaalaislain 30 §:n nojalla myöntää turvapaikka. Vaikka A:n katsottaisiin edelleen voivan saada suojelua ja apua UNRWA:lta, käännyttäminen tulee kokonaisharkinnan perusteella kumota ja myöntää hänelle Suomessa oleskelulupa sen vuoksi, että oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta. Asiassa tulee sen vaatiman kokonaisarvion suorittamiseksi toimittaa suullinen käsittely.

A on myös pyytänyt käännyttämispäätöksen täytäntöönpanon kieltämistä, kunnes turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskeva valituslupahakemus on ratkaistu.

Toukkari, nykyisin Juvonen, on esittänyt 420 euron palkkiolaskun.

Korkein hallinto-oikeus on 27.6.2002 antamallaan päätöksellä taltio n:o 1692 kieltänyt käännyttämispäätöksen täytäntöönpanon, kunnes valituslupahakemus on ratkaistu taikka asiassa ehkä toisin määrätään.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

Ulkomaalaisvirasto on antanut valituslupahakemuksen ja valituksen johdosta lausunnon. A:lle on varattu tilaisuus vastaselityksen antamiseen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Valituslupa myönnetään ja valitus tutkitaan.

1. Vaatimus suullisen käsittelyn toimittamisesta hylätään.

2. Valitus hylätään. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut:

1. A on pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista korkeimmassa hallinto-oikeudessa asian vaatiman kokonaisharkinnan vuoksi. Asiassa ei kuitenkaan ole ilmennyt sellaisia uusia asian ratkaisemiseen vaikuttavia seikkoja, joiden johdosta myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa olisi tarpeen toimittaa suullinen käsittely.

2. A on 15.4.1999 hakenut Suomessa turvapaikkaa ja pyytänyt oleskeluluvan myöntämistä. A on ollut UNRWA:n tarjoamien koulutus-, terveys- ja muiden sosiaalipalvelujen piirissä pysyvässä asuinmaassaan Libanonissa. A on poistunut Libanonista ilman vaikeuksia maan viranomaisten hänelle myöntämällä pakolaisen matkustusasiakirjalla.

Ulkomaalaislain kansainvälisen suojelun antamista koskevassa 5 luvussa on säännökset turvapaikan antamisesta (30 §) ja suojelun tarpeesta (31 §). Laissa ei ole erityisiä säännöksiä, jotka koskisivat edellä tarkoitettuja palestiinalaisia pakolaisia. Tällaisia määräyksiä on sen sijaan pakolaisten oikeusasemaa koskevassa yleissopimuksessa, joka on saatettu voimaan 5.12.1968 annetulla asetuksella (SopS n:o 77/1968). Ulkomaalaislain 1 §:n 1 momentissa on laissa tarkoitetuissa asioissa sovellettavina säännöksinä ja määräyksinä viitattu myös Suomea velvoittaviin kansainvälisiin sopimuksiin.

Pakolaissopimuksen 1 D artiklan 1 kappaleen mukaan sanottua yleissopimusta ei sovelleta henkilöihin, jotka nykyisin saavat suojelua tai avustusta muilta YK:n elimiltä tai toimistoilta kuin UNHCR:ltä. Artiklan 2 kappaleen mukaan kun sellainen suojelu tai avustus on jostain syystä lakannut ilman, että sellaisten henkilöiden asemaa on lopullisesti säännelty YK:n yleiskokouksen hyväksymien voimassa olevien päätöslauselmien mukaisesti, on näillä henkilöillä ipso facto oikeus tämän yleissopimuksen tarjoamiin etuihin.

Pakolaissopimuksen 1 D artikla on tulkinnanvarainen ja eri sopimusvaltiot ovatkin soveltaneet sitä toisistaan poikkeavasti.

Pakolaissopimuksen toimeenpanosta yhteistyössä sopimusvaltioiden kanssa vastaava UNHCR on laatinut käsikirjan pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista. Käsikirjan 143 kohdan mukaan palestiinalaispakolaisten ollessa kyseessä on huomattava, että UNRWA toimii ainoastaan Lähi-idän tietyillä alueilla ja että suojelua tai apua annetaan ainoastaan näillä alueilla. Näin ollen palestiinalaispakolainen, joka joutuu näiden alueiden ulkopuolelle, ei saa edellä mainittua (UNRWA:n) apua ja hänet voidaan katsoa pakolaiseksi vuoden 1951 yleissopimuksen perusteiden mukaisesti. Yleensä riittää se, että osoitetaan, että olosuhteet, joiden perusteella hän sai UNRWA:lta suojelua tai apua, vallitsevat edelleen ja että hän ei ole lakannut olemasta pakolainen jonkin lakkaamislausekkeen mukaisesti tai että yleissopimusta ei voida soveltaa häneen jonkin poissulkemislausekkeen nojalla.

UNHCR on edelleen antanut kannanoton (syyskuussa 2001), jossa se on täsmentänyt käsitystään pakolaissopimuksen 1 D artiklan tulkinnasta. UNHCR on katsonut, että niissä tapauksissa, joissa palestiinalaispakolainen on lähtenyt pois UNRWA:n toiminta-alueelta, tulee sovellettavaksi 1 D artiklan toisen kappaleen määräys UNRWA:n avustuksen "jostain syystä lakkaamisesta". Määräyksen soveltamisen edellytysten täyttyessä pakolainen saa ipso facto oikeuden pakolaissopimuksen tarjoamiin etuihin. UNHCR:n käsityksen mukaan näin on sekä silloin, kun pakolainen ei voi laillisesti palata UNRWA:n toiminta-alueelle pysyvään asuinmaahansa että siinä tapauksessa, että hän on haluton palaamaan asuinmaahansa henkeään tai vapauttaan uhkaavien vaarojen vuoksi tai muista pakottavista suojeluun liittyvistä syistä. Sen sijaan jos pakolainen on lähtenyt UNRWA:n toiminta-alueelta esimerkiksi koulutus- tai työmahdollisuuksien puutteen tai muiden vastaavien henkilökohtaisten syiden (reasons of personal convenience) vuoksi, hän ei artiklan nojalla saa siinä sopimusvaltiossa, jossa hän hakee suojelua, oikeutta pakolaissopimuksen tarjoamiin etuihin eikä siis saa ipso facto sopimuspakolaisen asemaa. UNHCR:n myöhemmässä kannanotossa (lokakuu 2002) paluun esteenä on hengen vaaran sijasta pidetty fyysiselle turvallisuudelle aiheutuvaa vaaraa.

Euroopan Unionin neuvosto on 4.3.1996 hyväksynyt yhteisen kannan pakolaissopimuksen 1 artiklassa tarkoitetun pakolaisen käsitteen yhdenmukaistetusta soveltamisesta. Yhteinen kanta on ilmoitettu ohjeeksi jäsenvaltioiden asianomaisille hallinnollisille elimille eivätkä ne sido muun muassa tuomiovaltaa käyttäviä viranomaisia. Yhteisen kannan 12 kohdassa lausutaan pakolaissopimuksen 1 artiklan D kohdasta, että henkilöön, joka tieten tahtoen vetäytyy sanotun artiklan D kohdassa tarkoitetusta suojelusta ja avustuksesta, ei ilman eri toimenpiteitä sovelleta kyseisen yleissopimuksen määräyksiä, vaan tällaisissa tapauksissa pakolaisasema määritellään pääsääntöisesti 1 artiklan A kohdan mukaisesti.

A:han, joka on UNRWA:n Libanonissa rekisteröimä kansalaisuudeton palestiinalainen, on sovellettava edellä mainittuja pakolaissopimuksen 1 D artiklan määräyksiä. Käytettävissä olevien tietojen mukaan laillisia esteitä A:n Libanoniin palaamiseen ei ole. Palatessaan Libanoniin hän säilyttää edelleen mahdollisuuden turvautua UNRWA:n tarjoamaan avustukseen. Näin ollen mainitun 1 D artiklan määräyksistä ei seuraa, että A:lla olisi tältä osin suoraan artiklan nojalla oikeus pakolaissopimuksen tarjoamiin etuihin.

Asiakirjojen mukaan A on asunut Pohjois-Libanonissa UNRWA:n hallinnoimalla Nahr el Baredin leirillä. Leirillä toimii lukuisia keskenään kilpailevia poliittisia ryhmittymiä. A on turvapaikkahakemuksensa perusteeksi esittänyt häneen Demokraattinen rintama -nimisen järjestön ja muiden leirissä toimivien järjestöjen sekä syyrialaisten taholta uhkaavan vaaran samoin kuin erilaiset toimeentuloonsa ja asumiseensa liittyvät ongelmat. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevillä perusteilla korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei asiassa ole ilmennyt sellaisia A:n turvallisuutta tai välttämätöntä toimeentuloa vakavasti vaarantavia seikkoja, jotka estäisivät häntä palaamasta pysyvään asuinmaahansa Libanoniin. Näin ollen ei voida myöskään tältä osin katsoa, että hänen mahdollisuutensa saada edelleen avustusta UNRWA:lta olisi lakannut pakolaissopimuksen 1 D artiklan 2 kappaleessa tarkoitetulla tavalla.

Edellä mainituilla perusteilla A:lla ei ole ipso facto oikeutta pakolaissopimuksen tarjoamiin etuihin. A:lle ei siten ole pakolaissopimuksen 1 D artiklan perusteella myönnettävä sopimuksessa määriteltyä pakolaisen asemaa, jota koskevat säännökset on sisällytetty ulkomaalaislakiin sen 30 §:ään. Mainitun pakolaissopimuksen 1 D artiklan huomioon ottaen A ei siis ole pakolaissopimuksen soveltamisen piirissä.

A:n oikeus turvapaikkaan ja oleskelulupaan samoin kuin edellytykset poistaa hänet maasta vastoin hänen tahtoaan on tutkittava voimassa olevan kansallisen lainsäädännön perusteella sen estämättä, että hän ei olekaan pakolaissopimuksen soveltamisen piirissä.

Korkein hallinto-oikeus katsoo kuten Helsingin hallinto-oikeus, että A ei ole tehnyt todennäköiseksi, että hänellä olisi ulkomaalaislain 30 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla perustellusti aihetta pelätä joutuvansa pysyvässä asuinmaassaan vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta.

Ulkomaalaislain 31 §:n mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle voidaan myöntää oleskelulupa suojelun tarpeen perusteella muun muassa silloin, kun häntä uhkaa pysyvässä asuinmaassaan kidutus tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevillä perusteilla korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei A ole esittänyt sellaisia seikkoja, joiden vuoksi olisi perusteltu syy olettaa hänen olevan vaarassa joutua pysyvässä asuinmaassaan myöskään muiden vakavien oikeudenloukkausten tai epäinhimillisen tai halventavan kohtelun kohteeksi. Siitä, että käytettävissä olevien tietojen mukaan Libanonissa asuvien palestiinalaisten pakolaisten oikeutta muun muassa eri ammattien harjoittamiseen on rajoitettu ja että he ovat muutoinkin jonkinasteisen yhteiskunnallisen syrjinnän kohteena, ei vielä sellaisenaan seuraa, että A:n olisi katsottava olevan puheena olevassa lainkohdassa tarkoitetun kansainvälisen suojelun tarpeessa. A:lle ei näin ollen voida myöntää oleskelulupaa ulkomaalaislain 31 §:ssä tarkoitetun suojelun tarpeen perusteella.

Käytettävissä olevien tietojen mukaan sosiaaliset, taloudelliset ja terveydelliset olot Libanonin palestiinalaispakolaisten leireillä, erityisesti Nahr el Baredin leirillä ovat heikot. UNRWA:n taloudelliset edellytykset pakolaisten auttamiseen ovat heikentyneet. Kun otetaan huomioon kaikki asiassa esitetyt seikat kokonaisuudessaan, ei kuitenkaan voida katsoa, että Ulkomaalaisviraston päätös myöskään sillä perusteella, että oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta ulkomaalaislain 20 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla, olisi lainvastainen.

Käännyttämisen osalta korkein hallinto-oikeus katsoo kuten Helsingin hallinto-oikeus, että A on voitu käännyttää pysyvään asuinmaahansa Libanoniin ja määrätä maahantulokieltoon.

Oikeudenkäyntiavustajan palkkio:

Juvoselle maksetaan oikeusapulain (257/2002) 31 §:n 2 momentin sekä maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain (87/1973) 15 §:n 1 momentin nojalla valtion varoista yleisen oikeusavun ja maksuttoman oikeudenkäynnin palkkioperusteista annetun asetuksen (359/1998) 6 ja 15 §:n mukaisena kohtuullisena kahden työtunnin mukaan laskettuna palkkiona avustajan tehtävästä korkeimmassa hallinto-oikeudessa 168 euroa. Määrä jää valtion vahingoksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Timo Silenti, Hannu Koskinen, Marita Liljeström, Pekka Vihervuori ja Ilkka Pere. Asian esittelijä Kai Träskelin.