09.09.2002/2125

Kiinteä muinaisjäännös - Suoja-alue - Viranomaisen valitusoikeus - Alueellinen ympäristökeskus - Museovirasto

Museovirasto oli hakenut alueelliselta ympäristökeskukselta Luistarin kalmiston kiinteän muinaisjäännöksen suoja-alueen sekä Kauttuan linnamäen ja Harolan röykkiöalueen kiinteiden muinaisjäännösten ja niiden suoja-alueiden rajojen vahvistamista. Ympäristökeskus vahvisti muinaisjäännösten ja niiden suoja-alueiden rajat hakemuksen mukaisesti. Hallinto-oikeus kumosi alueella maata omistavan yhtiön valituksesta ympäristökeskuksen päätöksen Luistarin kalmiston suoja-alueen osalta. Hallinto-oikeus kumosi ympäristökeskuksen päätöksen myös Harolan röykkiöalueen suoja-alueen osalta ja palautti asian tältä osin ympäristökeskukselle uudelleen käsiteltäväksi.

Korkein hallinto-oikeus tutki Museoviraston ja alueellisen ympäristökeskuksen hallinto-oikeuden päätöksestä tekemät valitukset sekä kumosi hallinto-oikeuden päätöksen Luistarin kalmiston osalta ja palautti asian tältä osalta ympäristökeskukselle uudelleen käsiteltäväksi. Harolan röykkiöalueen osalta korkein hallinto-oikeus pysytti hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen toisin perusteluin.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut:

Muinaismuistolain 2 §:n mukaan kiinteitä muinaisjäännöksiä ovat muun muassa maa- ja kivikummut, röykkiöt, kivikehät ja muut kiveykset ja kivilatomukset, jotka ovat ihmisten muinoin tekemiä, pakanuuden aikaiset haudat ja kalmistot, myös sellaiset, joista maan pinnalla ei ole merkkejä, sekä muinaisilta ajoilta peräisin olevat asumusten jäännökset, asuin- ja työpaikat samoin kuin muodostumat, jotka ovat syntyneet sellaisten asumusten tai paikkojen käyttämisestä. Kiinteään muinaisjäännökseen kuuluu muinaismuistolain 4 §:n mukaan sellainen maa-alue, joka on tarpeen jäännöksen säilymiseksi sekä jäännöksen laadun ja merkityksen kannalta välttämättömän tilan varaamiseksi sen ympärille. Tällaista aluetta nimitetään suoja-alueeksi. Jos kiinteä muinaisjäännös suoja-alueineen on määrätty kiinteistötoimituksessa tai lunastettu, on siinä määrättyjä rajoja muinaismuistolain 5 §:n mukaan noudatettava. Alueen omistaja voi myös sopia rajoista Museoviraston kanssa. Muussa tapauksessa alueellinen ympäristökeskus voi, kun otetaan huomioon myös muinaismuistolain 25 a §, maanomistajan tai Museoviraston hakemuksesta vahvistaa rajat. Jollei rajoja ole edellä sanotun mukaisesti vahvistettu, muinaisjäännöksen rajojen katsotaan kulkevan siten, että suoja-alueeksi tulee kaksi metriä luettuna jäännöksen näkyvissä olevista ulkoreunoista.

Luistarin kalmisto on valtakunnallisesti erittäin merkittävä arkeologinen kohde. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan Luistarin kalmistosta on löydetty yli tuhat rautakautista hautaa sekä pronssikautisia hautaröykkiöitä ja asuinpaikka. Kalmistolle esitetyn suoja-alueen laajuus perustuu asiantuntijaviranomaisen tieteellisten tutkimustulosten pohjalta tekemiin johtopäätöksiin. Muinaisjäännösalueen laajuuteen vaikuttaa erityisesti sen muodostama arkeologinen kokonaisuus. Asiaa ei voida ratkaista yksinomaan maastossa ilmenevien seikkojen tai yleisen tien sijainnin perusteella.

Hallinto-oikeuden suorittamassa katselmuksessa on lisäksi ilmennyt, että haetun suoja-alueen pohjoisosassa on keskiaikainen kylätontti. Suoja-alueen itäosasta on löydetty kivikautinen asuinpaikka. Nämä lain joka tapauksessa suojaamat kiinteät muinaisjäännökset tai muinaisjäännöksen osat vaikuttavat osaltaan siihen, miten muinaismuistolain 4 ja 5 §:n säännöksiä on Luistarin kalmiston kiinteälle muinaisjäännökselle haetulla suoja-alueella sovellettava. Siihen, että samaan alueeseen sisältyviä kiinteitä muinaisjäännöksiä tai muinaisjäännöksen osia on tarpeen tarkastella yhdessä, ei vaikuta se, että Museovirasto ei ole hakenut suoja-alueen määräämistä erikseen kylätontille eikä kivikautiselle asuinpaikalle.

Suoja-alueen määrääminen muinaismuistolain 4 §:n tarkoittamalla tavalla on alueella joka tapauksessa tarpeen. Näillä perusteilla ja ottamatta korkeimmassa hallinto-oikeudessa välittömästi ratkaistavaksi, missä laajuudessa suoja-alueen voidaan katsoa olevan tarpeellinen ja välttämätön, hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja asia tältä osin palautettava ympäristökeskukselle uudelleen käsiteltäväksi.

Harolan röykkiöalue, joka käsittää noin 700 rautakautista röykkiötä, muodostaa asiassa saadun selvityksen mukaan yhden kiinteän muinaisjäännöksen, jonka arkeologinen merkitys on huomattava. Muinaismuistolain 4 §:n mukaan kiinteään muinaisjäännökseen kuuluu sellainen maa-alue, joka on tarpeen jäännöksen säilymiseksi sekä jäännöksen laadun ja merkityksen kannalta välttämättömän tilan varaamiseksi sen ympärille (suoja-alue). Asiassa saadun selvityksen mukaan röykkiöalueen arkeologinen laatu ja merkitys edellyttää riittävän suuren suoja-alueen vahvistamista sen ympärille. Yksittäisten röykkiöiden välisten alueiden olemassaolo ei tee suoja-aluetta tarpeettomaksi. Ympäristökeskuksen päätöksen mukaista rajausta ei kuitenkaan ole perusteltu riittävällä tavalla. Tämän vuoksi ja ottamatta korkeimmassa hallinto-oikeudessa välittömästi ratkaistavaksi kysymystä suoja-alueen laajuudesta, hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta, jolla ympäristökeskuksen päätös on kumottu ja asia palautettu ympäristökeskukselle uudelleen käsiteltäväksi, ei ole syytä muuttaa.

Muinaismuistolaki 2, 4, 5 ja 25 a §
Hallintolainkäyttölaki 6 § 2 mom.
Laki ympäristöhallinnosta 4 §