KHO:2002:73

Purkamislupa - Rakennussuojelu - Toimenpidekielto - Asemakaavamerkintä - Entinen koulurakennus

Pihtiputaan kunta oli hakenut lupaa saada purkaa omistamansa, viimeksi suojatyökeskuksena toimineen vuonna 1910 rakennetun koulurakennuksen. Rakennus sijaitsi alueella, jossa oli asemakaavana voimassa 11.1.1985 vahvistettu rakennuskaava ja siihen 3.1.1995 vahvistettu liikennejärjestelyjä koskeva muutos. Asemakaavan merkintöjen ja -määräysten mukaan rakennusta ei ollut osoitettu kaavassa suojeltavaksi. Korkein hallinto-oikeus lausui päätöksensä perusteluissa muun ohella, että purkamislupajärjestelmän tarkoituksena ei ole ollut uudentyyppisen rakennusten purkamista rajoittavan lupajärjestelmän luominen vaan sen varmistaminen, että rakennuksen suojelua koskeva asia voidaan ratkaista kohtuullisessa ajassa maankäyttö- ja rakennuslain vaatimukset täyttävällä kaavaratkaisulla tai rakennussuojelulain mukaisella suojelupäätöksellä. Rakennuksen suojelu oli rakennussuojelulain nojalla vireillä. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella kysymyksessä oleva rakennus saattoi olla rakennussuojelulain 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu suojelukohde. Purkamisluvan myöntäminen saattaisi näin ollen merkitä rakennussuojelulaissa tarkoitetun suojelukohteen hävittämistä. Näissä olosuhteissa ja kun myös otettiin huomioon, mitä maankäyttö- ja rakennuslain 51 §:ssä ja 60 §:ssä säädetään kunnan velvollisuudesta huolehtia asemakaavojen pitämisestä ajan tasalla, maankäyttö- ja rakennuslain 139 §:n 1 momentissa tarkoitettuja purkamisluvan myöntämisen edellytyksiäkään ei voitu katsoa olevan olemassa ainakaan, ennen kuin rakennuksen suojelemista koskeva, erikseen vireillä oleva rakennussuojeluasia oli lainvoimaisesti ratkaistu.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 127 § 1 mom. ja 139 § 1 mom.

Ks. myös KHO:2002:74.

Kort referat på svenska

ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY

Pihtiputaan ympäristölautakunta on 5.4.2000 tekemällään päätöksellä myöntänyt Pihtiputaan kunnalle luvan purkaa Pihtiputaan kunnan Pihtiputaan kylässä Kydön tilalla RN:o 9:1 sijaitsevan viimeksi suojatyökeskuksena toimineen vuonna 1910 rakennetun koulurakennuksen. Kysymyksessä oleva tila on asemakaavana voimassa olevassa Kirkonseudun rakennuskaavassa osoitettu opetustoimintaa palvelevaan (YOI) korttelialueeseen 41a. Päätöksen perustelujen mukaan rakennus ei ole nykykunnossaan maisemallisesti eikä rakennushistoriallisesti niin merkittävä, että se tulisi suojella. Museoviraston inventoinnissa 1982-1983 rakennus on merkitty suluissa historialliseksi eli sitä ei ole silloin katsottu merkittäväksi rakennukseksi. Rakennus olisi voitu aikoinaan suojella kaavalla, mikäli siihen olisi nähty syytä. Rakennus sijoittuu maisemallisesti huonosti paikkaansa, koska se vaikeuttaa valtatie 4:n liikennejärjestelyjen toteuttamista.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on toimitettuaan asiassa katselmuksen Keski-Suomen ympäristökeskuksen valituksesta kumonnut ympäristölautakunnan päätöksen seuraavilla perusteilla:

Sovellettavat oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslain 127 §:n 1 momentin mukaan rakennusta tai sen osaa ei saa ilman lupaa purkaa muun ohella asemakaava-alueella.

Maankäyttö- ja rakennuslain 139 §:n 1 momentin mukaan purkamisluvan myöntämisen edellytyksenä on, ettei purkaminen merkitse rakennettuun ympäristöön sisältyvien perinne-, kauneus- tai muiden arvojen hävittämistä eikä haittaa kaavoituksen toteuttamista.

Rakennussuojelulain 2 §:n 1 momentin mukaan tässä laissa tarkoitetun suojelun kohteita ovat sellaiset rakennukset, rakennusryhmät ja rakennetut alueet, joilla on kulttuurihistoriallista merkitystä rakennushistorian, rakennustaiteen, rakennustekniikan, erityisten ympäristöarvojen, rakennuksen käytön tai siihen liittyvien tapahtumien taikka rakennuksen ainutlaatuisuuden tai tyypillisyyden kannalta.

Rakennussuojelulain 3 §:n 1 momentin mukaan rakennussuojelusta asemakaava-alueella sekä alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimista varten, säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa.

Rakennuksesta ja sen ympäristöstä saatu selvitys

Kyseessä oleva rakennus on rakennettu vuonna 1910 koulurakennusarkkitehti Yrjö Sadeniemen tyyppipiirustusten mukaan. Rakennus on toiminut kansakouluna, keskikouluna ja lukiona sekä viimeksi työkeskuksena vuoteen 1998 asti, jonka jälkeen se on ollut tyhjillään. Rakennus on tyyliltään klassissävyinen, ja siinä on alunperin ollut jugendvaikutteiset ikkunat. Alkuperältään hirsirakenteinen koulutalo on vuorattu ulkoa vaakalaudoituksella vuonna 1918. Myöhemmin rakennukseen on rakennettu kevytrakenteisia väliseiniä ja se on levytetty sisältä.

Purettavaksi aiotun rakennuksen kanssa samassa pihapiirissä sijaitsee vuonna 1935 valmistunut alakansakoulun opettajan asunto, joka on edelleen asumiskäytössä. Koulurakennuksen piha-aluetta reunustavat havu- ja lehtipuurivit.

Rakennus sijaitsee voimassa olevan rakennuskaavan mukaan opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelin (YO) alueella. Kortteli rajoittuu itäpuoleltaan valtatiehen 4. Tien takana on yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue (ET), jolla sijaitsee jäteveden puhdistamo, ja liikerakennusten korttelialue (KL). Pohjoispuolelta kortteli rajoittuu kirkonkylän keskustaan johtavaan tiehen ja sen liittymään valtatiehen. Tien takana on asuin- ja liikerakennusten kortteli (AL), jolla sijaitsee aivan 1900-luvun alussa rakennettu aiemmin postina, nimismiehen kansliana, puutavarayhtiön toimistona, ravintolana ja viimeksi kesäkahvilana toiminut rakennus (nimismiehen talo). Länsipuolelta kortteli rajoittuu koulutiehen, jonka takana on opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue, jolla sijaitsee koulukeskus. Eteläpuolelta kortteli rajoittuu asuinpientalojen (AP) korttelialueeseen. Rakennuksen koillispuolella valtatie 4:n ja Putaanvirran takana sijaitsee noin 300 metrin päässä Koliman ranta-alueella vanha saha-alue. Saha-alueen rakennukset ovat pääosin 1970, 1980- ja 1990-luvuilta. Alueella sijaitseva viljamylly on kuitenkin peräisin 1800-luvulta.

Pihtiputaan kunnassa 1980-luvun alussa suoritetussa kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ja kulttuuriympäristöjen inventoinnissa koulurakennus katsottiin yhdessä viereisen alakansakoulurakennuksen kanssa paikallishistoriallisesti ja maisemallisesti merkittäväksi. Rakennusten katsottiin inventoinnin mukaan edustavan omien aikakausiensa rakennustapaa ja ne olivat tuolloin hyvin hoidetut. Keski-Suomen lääninhallituksen 11.1.1985 vahvistaman rakennuskaavan kaavaselostuksen mukaan kyseessä olevaa rakennusta ei ole esitetty kaavallisesti suojeltavaksi. Kaava tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden kohteen säilyttämiseen. Kaavan mukaan suojelussa tuleekin pyrkiä vapaaehtoisuuteen. Keski-Suomen museon 28.3.2000 ja Museoviraston 31.7.2000 antamissa lausunnoissa koulurakennusta ympäristöineen pidetään kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti arvokkaana kirkonkylän keskustan kulttuuriympäristönä. Rakennus pitäisi niiden mukaan säilyttää.

Johtopäätös

Hallituksen esityksen rakennussuojelua koskevaksi lainsäädännöksi (HE 45/1983) yleisperustelujen tavoitteita koskevan jakson mukaan rakennussuojelu on toimintaa, jolla pyritään estämään kulttuurihistoriallisesti tai muuten arvokkaan rakennuskannan purkaminen ja ohjaamaan rakennetun ympäristön muutoksia sellaiseksi, että ympäristön luonne säilyy. Kulttuuripoliittiselta kannalta rakennussuojelun asiana on välittää ja havainnollistaa maamme historiallista kehitystä leimaavaa perinnettä niiltä osin kuin se ilmenee rakennuskulttuurissamme.

Koulurakennus edustaa tyypiltään vuosisadan alun koulurakentamista. Vastaavat korjauskelpoiset rakennukset ovat käyneet Keski-Suomen alueella harvinaisiksi. Rakennus on korjattavissa ja siten käyttökelpoinen. Se on nykyisestä kunnostaan huolimatta esteettisesti ja historiallisesti arvokas.

Rakennuksen ympäristö on pihapiiriä lukuunottamatta muuttunut ympäristössä tapahtuneen rakentamisen vuoksi huomattavasti. Tästä huolimatta rakennus välittää ja havainnollistaa maamme ja paikkakunnan historiallista kehitystä leimaavaa perinnettä. Koulurakennus liittyy myös läheisesti toimivaan koulukeskukseen. Rakennuksella on siten kulttuurihistoriallista merkitystä rakennushistorian, rakennuksen käytön ja sen tyypillisyyden kannalta.

Koulurakennus sijaitsee alueella, jonka kulttuurihistoriallista kokonaisuutta rikkoo pahasti tiestö. Lähellä olevan nimismiehen talon ja etäämpänä olevan vanhan saha-alueen kanssa rakennus pihapiireineen liittyy oleellisesti Pihtiputaan kulttuurihistoriaan. Ne muodostavat etäisyyksistä ja alueen rikkonaisuudesta huolimatta myös yhdessä arvokkaana kulttuuriympäristönä pidettävän kokonaisuuden. Kokonaisuuden arvoa ei poista se, että saha-alueella on myös uudempia rakennuksia.

Purkamislupahakemusta käsiteltäessä on otettava huomioon pelkästään kohteen mahdollinen rakennussuojelullinen arvo. Asian ratkaisemisen kannalta ei siten ole merkitystä sillä, että rakennuksen korjaaminen on Pihtiputaan kunnan mukaan merkittävä menoerä tai että korjaaminen ei edistä kunnan kehittämistä.

Rakennuksen purkaminen merkitsisi näissä olosuhteissa rakennettuun ympäristöön sisältyvien perinne- ja kauneusarvojen hävittämistä. Ympäristölautakunnan päätös on siten lainvastainen.

SELVITYS RAKENNUSSUOJELULAIN JA RAKENNUSSUOJELULAIN MUKAISESTA TOIMENPIDEKIELLOSTA JA SUOJELUPÄÄTÖKSESTÄ

Keski-Suomen ympäristökeskus on 12.5.2000 tekemällään päätöksellä, saatuaan tiedon Pihtiputaan kunnanhallituksen tekemästä kysymyksessä olevaa rakennusta koskevasta purkamislupahakemuksesta ja hankittuaan Keski-Suomen museon lausunnon, kieltänyt rakennuksen sekä siihen välittömästi liittyvän pihapiirin kulttuurihistoriallista arvoa vaarantaviin toimenpiteisiin ryhtymisen.

Korkein hallinto-oikeus on 31.1.2001 antamallaan päätöksellä taltionumero 164 hylännyt Pihtiputaan kunnanhallituksen valituksen edellä mainitusta ympäristökeskuksen rakennussuojelulain mukaista toimenpidekieltoa koskevasta päätöksestä.

Keski-Suomen ympäristökeskus on 6.4.2001 tekemällään päätöksellä määrännyt muun ohella edellä tarkoitetun rakennuksen pihapiireineen suojeltavaksi rakennussuojelulain nojalla. Ympäristökeskuksen päätös on alistettu rakennussuojelulain 5 §:n 2 momentin mukaisesti ympäristöministeriön vahvistettavaksi. Pihtiputaan kunnanhallitus on valittanut ympäristökeskuksen päätöksestä ympäristöministeriölle.

Rakennussuojeluasian käsittely on ollut ympäristöministeriössä vireillä, kun korkein hallinto-oikeus on ratkaissut Pihtiputaan kunnanhallituksen valituksen nyt kysymyksessä olevassa rakennuksen purkamislupaa koskevassa asiassa.

KÄSITTELY KORKEIMMASSA HALLINTO-OIKEUDESSA

Pihtiputaan kunnanhallitus on valituksessaan vaatinut, että Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja ympäristölautakunnan päätös saatetaan voimaan.

Kunnalla ei ole käyttöä kysymyksessä olevalle huonokuntoiselle rakennukselle. Korjauskustannukset olisivat huomattavat. Sen sijaan alue, jolla rakennus sijaitsee, on yrityksiä kiinnostava ja sijainniltaan kunnan parhaita. Rakennus on kuitenkin esteenä alueen kuntalaisia hyödyttävälle käytölle. Rakennuksen arvo perustuu yksinomaan sen ikään. Rakennuksella tai sen välittömällä ympäristöllä ei ole minkäänlaista kunnan keskustaajaman arvoa korottavaa kulttuurihistoriallista tai historiallista arvoa tai kauneusarvoa.

Kunnanhallitus on viitannut Keski-Suomen liiton 23.7.2000 antamassa lausunnossa olevaan päätelmäosaan, jossa on katsottu, ettei kyseessä oleva entinen kansakoulurakennus perinne-, kauneus- tai muiden arvojensa puolesta nouse niin arvokkaaksi, että sen purkamislupa voitaisiin evätä maankäyttö- ja rakennuslain 139 §:n perusteella.

Keski-Suomen ympäristökeskus on lausunnossaan esittänyt, että valitus hylätään sekä lausunut muun ohella seuraavaa:

Keski-Suomen liiton 23.7.2000 antamassa lausunnossa olevaa kannanottoa, johon valituksessa viitataan, ei ole lainkaan perusteltu. Sen sijaan liitto toteaa lausunnossaan muun muassa, että yhdessä sisääntulotien toisella puolella olevan vanhan liikekiinteistön kanssa entinen kansakoulu voisi muodostaa miljööllisesti miellyttävän sisääntulon kirkonkylään, jos kyseiset kiinteistöt olisi entistetty ja täydennysrakennettu korkeatasoisesti tonttialueet mukaan lukien. Lausunnossa katsotaan edelleen, että taajamamiljöön monipuolisuus edellyttäisi myös ajallista kerroksisuutta, mitä kyseiset rakennukset oivallisella tavalla tarjoaisivat.

Kysymyksessä olevan koulurakennuksen purkaminen merkitsisi Pihtiputaan keskustan rakennettuun ympäristöön sisältyvien perinne- ja kauneusarvojen hävittämistä. Museovirasto on pitänyt koulurakennuskiinteistöä niin arvokkaana kulttuurihistoriallisena ja maisemallisena kohteena, että se on esittänyt kohteen suojelemista rakennussuojelulain nojalla. Näissä oloissa purkamisluvan edellytykset eivät voi missään tapauksessa täyttyä.

Pihtiputaan kunnanhallitus on antamassaan vastaselityksessä uudistanut aikaisemmin esittämänsä ja muun ohella katsonut, että kuntalaisia edustavien päätöksentekijöiden asiantuntemuksella ja näkemyksellä tässä asiassa tulee olla merkitystä.

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISU

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

Säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslain 51 §:n mukaan asemakaava on laadittava ja pidettävä ajan tasalla sitä mukaa kuin kunnan kehitys tai maankäytön ohjaustarve sitä edellyttää. Mainitun lain 60 §:n 1 momentissa säädetään, että kunnan tulee seurata asemakaavojen ajanmukaisuutta ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen uudistamiseksi.

Maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 2 momentissa säädetään rakennussuojelusta asemakaava-alueella. Mainitun säännöksen mukaan asemakaavaa laadittaessa muun ohella rakennettua ympäristöä tulee vaalia eikä siihen liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Lisäksi asemakaavassa voidaan mainitun lain 57 §:n 2 momentin nojalla antaa rakennuksen suojelemiseksi tarpeellisia määräyksiä. Suojelumääräysten tulee olla maanomistajalle kohtuullisia. Saman pykälän 3 momentin mukaan asemakaavaan voidaan ottaa 2 momentin säännöksen estämättä rakennussuojelulain 2 §:ssä tarkoitetun kohteen suojelemiseksi tarpeelliset määräykset. Oikeudesta korvaukseen tässä tapauksessa on voimassa mitä rakennussuojelulain 11 §:ssä sekä 12 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään. Korvausvelvollinen on kuitenkin kunta. Kunnan korvausvelvollisuus ei koske julkisyhteisöjen omistamia rakennuksia.

Rakennussuojelulaissa tarkoitettuja suojelun kohteita ovat mainitun lain 2 §:n 1 momentin mukaan sellaiset rakennukset, rakennusryhmät ja rakennetut alueet, joilla on kulttuurihistoriallista merkitystä rakennushistorian, rakennustaiteen, rakennustekniikan, erityisten ympäristöarvojen, rakennuksen käytön tai siihen liittyvien tapahtumien taikka rakennuksen ainutlaatuisuuden tai tyypillisyyden kannalta. Rakennukseen luetaan kuuluvaksi sen kiinteä sisustus. Rakennussuojelulain 2 §:n 2 momentin mukaan suojelu voi koskea myös rakennuksen osaa ja rakennuksen kiinteää sisustusta sekä siltaa, kaivoa tai muuta sellaista rakennelmaa samoin kuin rakennukseen liittyvää puistoa taikka muuta vastaavaa rakentamalla tai istuttamalla muodostettua aluetta.

Rakennussuojelulain 3 §:n 1 momentissa todetaan, että rakennussuojelusta asemakaava-alueella sekä alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimista varten, säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. Saman pykälän 2 momentin mukaan rakennussuojelulain mukaiseen menettelyyn voidaan kuitenkin ryhtyä myös 1 momentissa tarkoitetulla alueella, mutta rakennus voidaan määrätä suojeltavaksi vain, milloin suojelu ei ole mahdollista maankäyttö- ja rakennuslain nojalla, milloin rakennuksen säilymistä ei voida riittävästi turvata maankäyttö- ja rakennuslain säännösten nojalla tai milloin rakennuksella on huomattavaa valtakunnallista merkitystä taikka milloin siihen muutoin on erityisiä syitä.

Rakennussuojelulain 5 §:n 1 momentin mukaan rakennuksen saattamisesta suojeltavaksi rakennussuojelulain nojalla päättää alueellinen ympäristökeskus. Suojeltavaksi määräämistä koskeva päätös on saman pykälän 2 momentin mukaan alistettava ympäristöministeriön vahvistettavaksi.

Kun rakennuksen suojelua koskeva asia on pantu vireille ja kun kyseessä saattaa olla rakennussuojelulaissa tarkoitettu suojelukohde, alueellisen ympäristökeskuksen tulee rakennussuojelulain 9 §:n 1 momentin nojalla kieltää rakennuksen kulttuurihistoriallista arvoa vaarantaviin toimenpiteisiin ryhtyminen. Kielto on saman pykälän 2 momentin mukaan voimassa, kunnes suojelua koskeva asia on lainvoimaisesti ratkaistu, jollei valitusviranomainen toisin määrää. Ympäristökeskuksen on pykälän 3 momentin mukaan käsiteltävä suojelua koskeva asia kahden vuoden kuluessa kiellon antamisesta.

Rakennuksen purkamisluvan tarpeesta säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 127 §:n 1 momentissa, jonka mukaan rakennusta tai sen osaa ei saa ilman lupaa purkaa asemakaava-alueella tai alueella, jolla on voimassa 53 §:ssä tarkoitettu rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi. Lupa on myös tarpeen, jos yleiskaavassa niin määrätään. Pykälän 2 momentin mukaan lupaa ei tarvita, jos voimassa oleva rakennuslupa, maankäyttö- ja rakennuslain mukainen katusuunnitelma tai yleisistä teistä annetun lain mukainen hyväksytty tiesuunnitelma edellyttävät rakennuksen purkamista. Lupaa ei myöskään tarvita talousrakennuksen ja muun siihen verrattava vähäisen rakennuksen purkamiseen, ellei rakennusta ole pidettävä historiallisesti merkittävänä tai rakennustaiteellisesti arvokkaana tai tällaisen kokonaisuuden osana. Pykälän 3 momentin mukaan rakennuksen tai sen osan purkamisesta on, jollei purkamiseen tarvita lupaa, kirjallisesti ilmoitettava kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle ennen purkamistyöhön ryhtymistä. Rakennusvalvontaviranomainen voi mainitun ajan kuluessa perustellusta syystä vaatia luvan hakemista.

Purkamisluvan myöntämisen edellytyksenä on maankäyttö- ja rakennuslain 139 §:n 1 momentin mukaan, ettei purkaminen merkitse rakennettuun ympäristöön sisältyvien perinne-, kauneus- tai muiden arvojen hävittämistä eikä haittaa kaavoituksen toteuttamista.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 67 §:n mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tulee 14 päivän kuluessa rakennuksen purkamisilmoituksen saatuaan tiedottaa siitä muun ohella alueelliselle ympäristökeskukselle, jos purkaminen voi merkitä historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaan rakennuksen taikka kaupunkikuvan tai rakennetun ympäristön turmeltumista. Lisäksi kunnan tulee mainitun asetuksen 69 §:n mukaan lähettää tieto purkamisluvasta alueelliselle ympäristökeskukselle viipymättä luvan myöntämisen jälkeen. Alueellisella ympäristökeskuksella on maankäyttö- ja rakennuslain 192 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan valitusoikeus rakennuksen purkamislupaa koskevasta päätöksestä.

Purkamislupajärjestelmän perusteet

Purkamislupajärjestelmä sisällytettiin rakennuslakiin lainmuutoksella 674/1975. Alueella, jolla oli voimassa rakennuskielto asemakaavan tai rakennuskaavan laatimista tai muuttamista varten, ei ilman rakennuslupaviranomaisen lupaa saanut purkaa rakennusta tai sen osaa. Lupa voitiin myöntää, milloin toimenpiteen ei havaittu tuottavan huomattavaa haittaa kaavoituksen toteuttamiselle tai asutuksen muullekaan järjestämiselle. Muutoksen perusteluissa todettiin, että rakennuksen purkaminen voi huomattavasti haitata kaavoituksen toteuttamista, milloin laadittavassa kaavassa on tarkoitus käyttää hyväksi olemassa olevaa rakennuskantaa. Jos pyrkimyksenä esimerkiksi oli säilyttää rakennuksen julkisivu kaavassa annettavaa suojelumääräystä käyttämällä, rakennuksen purkaminen kaavoitustyön tai kaavan käsittelyn ollessa kesken merkitsisi kaavoituksen tarkoitusperien vaarantumista.

Purkamisluvan tarvetta koskevissa maankäyttö- ja rakennuslain perusteluissa (HE 101/1998 vp.) todettiin, että purkamisen luvanvaraisuus laajennetaan rakennuskieltoalueiden lisäksi koskemaan asemakaava-alueita. Hallituksen esityksessä korostettiin, että asemakaava-alueilla purkamismahdollisuus on yleensä ratkaistu kaavassa. Rakennuskieltoalueilla tilanne on samantyyppinen kuin rakennuslain voimassa ollessa.

Purkamislupajärjestelmä liittyy läheisesti rakennussuojeluun. Tarkoituksena on varmistaa, ettei suojelun arvoisia rakennuksia pureta, ennen kuin suojelukysymys saadaan ratkaistuksi joko ajanmukaisella kaavalla tai rakennussuojelulain mukaisella suojelulla. Tarkoituksena ei ole ollut uudentyyppisen rakennusten purkamista rajoittavan lupajärjestelmän luominen vaan sen varmistaminen, että rakennuksen suojelua koskeva asia voidaan ratkaista kohtuullisessa ajassa maankäyttö- ja rakennuslain säännösten vaatimukset täyttävällä kaavaratkaisulla tai rakennussuojelulain mukaisella suojelupäätöksellä. Jollei rakennusta asemakaavalla tai rakennussuojelulain nojalla päätetä suojella, sen purkamiselle ei ole maankäyttö- ja rakennuslain 139 §:n 1 momentissa säädettyjä esteitä.

Purkamisluvan edellytykset valituksenalaisessa asiassa

Kysymyksessä oleva vuonna 1910 rakennettu entinen koulurakennus sijaitsee Pihtiputaan kunnan Pihtiputaan kylässä olevalla Kydön tilalla RN:o 9:1, jolla on asemakaavana voimassa 11.1.1985 vahvistettu Kirkonseudun rakennuskaava ja siihen 3.1.1995 vahvistettu liikennejärjestelyjä koskeva muutos. Rakennuksen purkaminen on siten edellyttänyt maankäyttö- ja rakennuslain 127 §:n 1 momentissa tarkoitettua lupaa.

Se Kydön tilaan kuuluva alue, jolla rakennus sijaitsee, sisältyy kaavan opetustoimintaa palvelevaan (YO1) korttelialueeseen 41a. Asemakaavan kaavamerkintöjen ja -määräysten mukaan rakennusta ei ole osoitettu kaavassa suojeltavaksi. Kaavaselostukseen sisältyvillä kannanotoilla rakennuksen arvosta ei sinänsä ole asiassa oikeudellisesti sitovaa vaikutusta.

Pihtiputaan kunnanhallituksen valituksesta ja asiakirjoista muutoinkin on pääteltävissä, ettei kunnalla ole ainakaan toistaiseksi ollut tarkoitusta suojella mainittua koulurakennusta muuttamalla asemakaavaa. Asiassa on kuitenkin selvitetty, että rakennuksen suojelu on rakennussuojelulain nojalla vireillä. Keski-Suomen ympäristökeskus on 12.5.2000 tekemällään päätöksellä, saatuaan tiedon kunnanhallituksen tekemästä kysymyksessä olevaa rakennusta koskevasta purkamislupahakemuksesta, määrännyt rakennuksen rakennussuojelulain 9 §:n 1 momentissa tarkoitettuun toimenpidekieltoon ja 6.4.2001 tekemällään päätöksellä määrännyt rakennuksen pihapiireineen suojeltavaksi rakennussuojelulain nojalla. Ympäristökeskuksen jälkimmäinen rakennussuojelua koskeva päätös on rakennussuojelulain 5 §:n 2 momentin mukaisesti alistettu ympäristöministeriön vahvistettavaksi. Asiassa saadun selvityksen mukaan Pihtiputaan kunnanhallitus on valittanut tästä päätöksestä ympäristöministeriölle. Rakennussuojelua koskevan asian käsittely on ympäristöministeriössä edelleen vireillä.

Korkein hallinto-oikeus katsoo Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen kohdassa "Rakennuksesta ja sen ympäristöstä saatu selvitys" mainituilla perusteilla, että kysymyksessä oleva entinen koulurakennus saattaa olla rakennussuojelulain 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu suojelukohde. Purkamisluvan myöntäminen saattaisi näin ollen merkitä rakennussuojelulaissa tarkoitetun suojelukohteen hävittämistä. Näissä olosuhteissa ja kun myös otetaan huomioon, mitä maankäyttö- ja rakennuslain 51 §:ssä ja 60 §:ssä säädetään kunnan velvollisuudesta huolehtia asemakaavojen pitämisestä ajan tasalla, maankäyttö- ja rakennuslain 139 §:n 1 momentissa tarkoitettuja purkamisluvan myöntämisen edellytyksiäkään ei voida katsoa olevan olemassa ainakaan, ennen kuin rakennuksen suojelemista koskeva, erikseen vireillä oleva rakennussuojeluasia on lainvoimaisesti ratkaistu.

Edellä lausutuilla perusteilla korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei ole syytä muuttaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta, jolla ympäristölautakunnan päätös on kumottu.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Hallberg sekä hallintoneuvokset Pirkko Ignatius, Marjatta Kaján, Niilo Jääskinen ja Kari Kuusiniemi. Asian esittelijä Riitta Mutikainen.