18.06.2003/1517
Antopäivä 18.06.2003 Taltionumero 1517 Diaarinumero 3566/3/02
Patentti - Etuoikeus
Menetelmää heran käsittelemiseksi koskevalle patenttihakemukselle oli pyydetty etuoikeutta saman hakijan aikaisemman patenttihakemuksen perusteella. Menetelmälle myönnettyä patenttia vastaan väitteen tehnyt yhtiö vaati korkeimmassa hallinto-oikeudessa Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunnan päätöksen ja patentin kumoamista muun ohella sillä perusteella, että hakemuksen patenttivaatimuksessa 1 esitetty kokonaismenetelmä ei ollut oikeutettu pyydettyyn etuoikeuteen.
Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja pysytti valituslautakunnan päätöksen, jossa todettiin, että etuoikeuden voi saada myös hakemuksen osalle. Etuoikeus koskee tällöin niitä seikkoja, jotka ilmenevät etuoikeusasiakirjasta. Kysymyksessä olevassa tapauksessa etuoikeusasiakirjasta ei ilmennyt menetelmän kaikkia käsittelyvaiheita eikä sitä, että käsittelyn kohteena on hera. Myöskään patentin mukainen käsittelyvaiheiden yhdistelmä ei ilmennyt etuoikeushakemuksesta. Etuoikeus ei siten koskenut näitä seikkoja.
Patenttilaki 6 § Patenttiasetus 13 §
|