19.08.2003/1851
Antopäivä 19.08.2003 Taltionumero 1851 Diaarinumero 1321/3/02
Tavaramerkki - Toisen nimi - Kauan sitten kuollut henkilö
Patentti- ja rekisterihallitus oli hylännyt yhtiön hakemuksen tavaramerkin O.P. ANDERSON rekisteröimiseksi väkiviinalle luokassa 33 ja valituslautakunta hylännyt yhtiön valituksen Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksestä tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla, jonka mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä, jos se muodostuu jostakin tai sisältää jotakin, mikä on omiaan aiheuttamaan käsityksen, että kysymys on toisen nimestä, jollei nimi ilmeisesti tarkoita jotakuta kauan sitten kuollutta.
Korkein hallinto-oikeus kumosi valituslautakunnan ja Patentti- ja rekisterihallituksen päätökset ja palautti asian Patentti- ja rekisterihallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. Tavaramerkki sisälsi tosin Suomessa käytössä olevan sukunimen eikä yhtiö ollut näyttänyt, että tavaramerkki olisi tullut vakiintuneeksi siten, että sukunimieste olisi sillä perusteella väistynyt. Yhtiö oli kuitenkin selvittänyt, että tavaramerkillä O.P. ANDERSON myytävä akvaviitti oli saanut nimensä ruotsalaisen Olof Peter Anderssonin mukaan, joka oli kuollut vuonna 1876. Tavaramerkki tarkoitti siten ilmeisesti kauan sitten kuollutta henkilöä, vaikka tätä henkilöä ei Suomessa yleisesti tunnetakaan. Yhtiö oli lisäksi selvittänyt, että sen edeltäjä perustamisestaan lähtien oli jatkanut muun muassa toiminimi O.P. Andersonin toimintaa. Näillä perusteilla tavaramerkki O.P. ANDERSON ei ollut omiaan aiheuttamaan käsitystä, että kysymys oli toisen nimestä.
Tavaramerkkilaki 14 § 1 mom. 4 k.
|