KHO:2003:68

Maankäyttö ja rakentaminen - Poikkeaminen - Rantavyöhyke - Ympärivuotinen asutus - Maanomistaja ennen 10.5.1996 - Kohtuullistamissäännöksen soveltaminen

Maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 6 momentin kohtuullistamissäännöstä ei sovelleta sellaisella rantavyöhykkeellä, joka olisi maankäyttö- ja rakennuslain 16 §:ssä tarkoitettua suunnittelutarvealuetta siinä tapauksessa, ettei lain 72 §:n 1 momentti tulisi asiassa sovellettavaksi.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 16 §, 72 § 1 mom., 2 mom. ja 6 mom., 171 § ja 172 §

Kort referat på svenska

Asian käsittely Pirkanmaan ympäristökeskuksessa

A on Pirkanmaan ympäristökeskukselle 13.3.2001 saapuneella hakemuksella hakenut lupaa saada käyttää kerrosalaltaan 180 m²:n suuruisen omakotitalon ja kerrosalaltaan 40 m²:n suuruisen autotallin ja varaston rakennuspaikkana Pirkkalan kunnan Naistenmatkan kylässä sijaitsevaa määräalaa ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena. Määräala muodostuu tilasta Kesälä RN:o 1:45 sekä määräaloista tiloista Nikkilänsaari V RN:o 1:112 ja Silvo RN:o 1:619.

Pirkanmaan ympäristökeskus on 26.7.2001 antamallaan päätöksellä hylännyt hakemuksen. Päätöksen lähtötietoina ja perusteluina on lausuttu seuraavaa:

Aiottu 7752 m²:n suuruinen rakennuspaikka muodostuu tilasta Kesälä RN:o 1:45 sekä määräaloista tiloista Nikkilänsaari V RN:o 1:112 ja Silvo RN:o 1:619. Osa mainitusta rakennuspaikasta muodostuu alueen eteläosassa olevasta lammen osasta. Loppuosa tilasta Nikkilänsaari V RN:o 1:112 muodostaisi 2248 m²:n suuruisen tilan, missä olemassa oleva asuinrakennus sijaitsee.

Pirkkalan kunta on puoltanut poikkeusluvan hyväksymistä.

Hämeen ympäristökeskus on vuonna 1996 hylännyt osin samoille tiloille haetun poikkeusluvan. Vuonna 1998 Pirkanmaan ympäristökeskus hylkäsi osittain muunnetun hakemuksen. Tästä päätöksestä hakija valitti ympäristöministeriöön, joka hylkäsi valituksen.

Tässä uudessa hakemuksessa tilojen rajaa on muutettu siten, että aiotun rakennuspaikan koko (5 000 m²) sekä rantaviivan pituus (40 m) täyttävät rakennusjärjestyksen vaatimukset. Rakentamisen määrä on muuttunut siten, että aiemmin 150 m²:n sijasta anotaan lupaa 180 m²:n suuruiselle omakotitalolle. Asemapiirroksen mukaan asuinrakennus sijoittuu lähemmäksi laguunin rantaa kuin aiemmassa hakemuksessa.

Nikkilänsaaren tilasta, jolla on ollut rantaviivaa noin 95 metriä, on muodostettu vuonna 1986 tila Artonmaa RN:o 1:111 ja kantatilaksi on jäänyt Nikkilänsaari V RN:o 1:112, jolle on jäänyt rantaviivaa 50 metriä. Kummallakin mainituista tiloista on asuinrakennus. Nyt anottuun rakentamiseen suostuminen merkitsisi kantatilan rantaviivan käyttämistä kokonaan rakentamiseen.

Pirkanmaan ympäristökeskuksen päätökseen 26.6.1998 ja ympäristöministeriön päätökseen 6.8.1999 viitaten, ottaen huomioon kantatilan jo käyttämä rakennusoikeus, alueen luonnonolot sekä rakennuspaikan sijainti laguunin (lammen) läheisyydessä, ei edellytyksiä poikkeusluvan myöntämiseen ole. Aiottu rakentaminen aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle sekä vaikeuttaa luonnonsuojelun ja rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.

Sovellettuina oikeusohjeina ympäristökeskuksen päätöksessä on mainittu maankäyttö- ja rakennuslain 72, 171 ja 172 §.

Asian käsittely Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että ympäristökeskuksen päätös kumotaan ja asia palautetaan ympäristökeskukselle uudelleen käsiteltäväksi. A on myös vaatinut, että hänelle korvataan aiheutuneista kuluista 1 800 markkaa. Vaatimusten perusteluina on lausuttu muun ohella seuraavaa:

Aikaisemmin tehdyt hylkäävät päätökset eivät voi olla nyt vireillä olevan uuden, muutetun hakemuksen hylkäämisen perusteena. Voimaan on tullut uusi maankäyttö- ja rakennuslaki sekä kunnan uusi rakennusjärjestys.

Ympäristökeskuksen päätöksessä ei ole perusteltu, millä tavalla suunniteltu rakentaminen aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle ja alueiden käytön muulle järjestämiselle sekä vaikeuttaa luonnonsuojelun ja rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden toteutumista. Viranomaisen on hallintomenettelylain mukaan perusteltava päätöksensä.

Kunta on puoltanut hakemusta, samoin naapurit. Voimassa olevassa yleiskaavassa alue on merkitty pientaloalueeksi (AP) ja alueelle on rakennettu vesi- ja viemäriverkosto, mitkä seikat puoltavat ympärivuotisen asumisen sallimista alueella. Alueella olevista 27 asunnosta jo kaksi kolmasosaa on ympärivuotisessa käytössä.

Poikkeaminen ei koske aluetta, jolla olisi luonnonsuojelullisia arvoja eikä se vaikeuta ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Suunniteltu rakentaminen parantaisi jo rakennetun ympäristön laatua merkittävästi.

Lääninhallitus on aikanaan jo myöntänyt tilalle Kesälä RN:o 1:45 poikkeusluvan, joka kuitenkin raukesi käyttämättömänä. Ympäristökeskus on myös myöntänyt samalla alueella sijaitseville muille tiloille poikkeusluvan. Ympäristökeskuksen päätös loukkaa maanomistajien tasapuolista kohtelua.

Pirkanmaan ympäristökeskus on antanut lausunnon, A vastaselityksen, Pirkanmaan ympäristökeskus vastaselityksen johdosta lausunnon ja A vastaselityksen.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään 18.9.2002 hylännyt A:n valituksen ympäristökeskuksen päätöksestä ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen.

Päätöksen perusteluina on lausuttu seuraavaa:

Päätöksen perustelemista koskevat oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslain 174 §:n 1 momentin mukaan poikkeamispäätös on perusteltava siten kuin hallintomenettelylaissa säädetään.

Hallintomenettelylain 24 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava ilmoittamalla sen perusteena olevat pääasialliset tosiseikat sekä säännökset ja määräykset.

Poikkeamispäätöstä koskevat oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1 momentin mukaan meren tai vesistön ranta-alueeseen kuuluvalla rantavyöhykkeellä ei saa rakentaa rakennusta ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena.

Saman pykälän 2 momentin mukaan mitä 1 momentissa säädetään, koskee myös ranta-aluetta, jolla rakentamisen ja muun käytön suunnitteleminen pääasiassa rantaan tukeutuvan loma-asutuksen järjestämiseksi on tarpeen alueella odotettavissa olevan rakentamisen vuoksi.

Maankäyttö-ja rakennuslain 171 §:n 1, 2 ja 3 momentin mukaan ympäristökeskus voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen tässä laissa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista.

Maankäyttö- ja rakennuslain 172 §:n 1 momentin mukaan poikkeaminen ei saa:
1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; eikä
3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista

Rakennuspaikkaa koskeva selvitys

Rakennuspaikka muodostuu Kesälän tilasta RN:o 1:45 sekä määräaloista tiloista Nikkilänsaari V RN:o 1:112 ja Silvo RN:o 1:619. Rakennuspaikka on pinta-alaltaan 7752 m². Loppuosa tilasta Nikkilänsaari V RN:o 1:112 muodostaisi 2248 m²:n suuruisen tilan, jolla sijaitsee jo olemassa oleva asuinrakennus.

Kesälän tila RN:o 1:45 on muodostunut vuonna 1952 samassa maanmittaustoimituksessa kuin kantatila Nikkilänsaari V RN:o 1:46. Nikkilänsaaren tilasta, jolla on ollut rantaviivaa noin 95 metriä, on muodostettu vuonna 1986 tila Artonmaa RN:o 1:111 ja kantatilaksi on jäänyt Nikkilänsaari V RN:o 1:112, jolle on jäänyt rantaviivaa noin 50 metriä. Sekä tilalla Artonmaa RN:o 1:111 että Nikkilänsaari V RN:o 1:112 on asuinrakennus.

Pirkkalan kunnanvaltuuston 16.3.1996 hyväksymässä oikeusvaikutuksettomassa yleiskaavassa rakennuspaikka on osoitettu pääosin pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi ja pieneltä osin (osa tilasta RN:o 1:619) maa- ja metsätalousalueeksi (MT).

Hallinto-oikeuden johtopäätökset

Ympäristökeskuksen päätöksen perusteleminen

Ympäristökeskuksen päätös sisältää kuvauksen tosiasioista ja perustelun johtopäätöksineen ja täyttää siten perusteluille laissa asetetut vaatimukset.

Poikkeamisen edellytykset

Hakemuksesta ei ilmene seikkoja, joiden perusteella rakennuspaikalla tai sen lähiympäristössä olisi sellaisia luontoarvoja, joiden suojelutavoitteet vaikeutuisivat hankkeen toteuttamisen johdosta. Luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamisen vaikeutuminen ei siten ole oikeudellinen este hakemuksen hyväksymiselle.

Ranta-alueelle rakentamista koskevan myönteisen poikkeamisratkaisun edellytyksenä on muun ohella se, että poikkeaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle. Poikkeamismenettelyssä ei pääsääntöisesti voida myöntää yhtä paljon rakennusoikeutta kuin ratkaistaessa rakennusoikeuden määrä kaavalla. Poikkeuksen myöntämistä harkittaessa on otettava huomioon maanomistajien tasapuolisen kohtelun periaate.

Maankäyttö- ja rakennuslaissa ei ole säännöksiä siitä, miten yleiskaavaa tai asemakaavaa hyväksyttäessä taikka poikkeamislupahakemusta ratkaistaessa on otettava huomioon maanomistajien tasapuolinen kohtelu. Käytännössä periaatetta on toteutettu noudattamalla niin sanottua kantatila- tai oikeastaan emätilaperiaatetta. Tällä tarkoitetaan sitä, että kulloinkin kysymyksessä olevan ranta-alueen kiinteistöjä tarkastellaan rakennuslain voimaantuloaikana 1959 tai rantakaavasäännösten voimaantuloaikana 1969 vallinneen tilanteen mukaan. Mainittujen ajankohtien jälkeen erotetut tai rakennetut rakennuspaikat palautetaan laskennallisesti siihen emätilaan, josta lohkotilat on muodostettu. Näin selvitetään, voidaanko emätilan alueelle osoittaa lisää rakennusoikeutta vaarantamatta maanomistajien tasapuolista kohtelua.

Hakemukseen suostuminen merkitsisi kolmannen asuinrakennuksen rakentamista emätilan Nikkilänsaari V RN:o 1:46 alueelle. Emätilan noin 95 metrin pituinen rantaviiva tulisi kokonaan käytetyksi rakentamiseen. Maanomistajien tasapuolinen kohtelu edellyttäisi, että alueen muut vastaavassa asemassa olevat maanomistajat voisivat vastaavalla tavalla hyödyntää vielä vapaita ranta-alueitaan, mikä johtaisi hyvin tiheään suunnittelemattomaan rakentamiseen. Valittajan mainitsemissa vertailutapauksissa ei ole ollut kysymys vapaista, vaan jo rakennetuista alueista. Tilojen RN:o 1:112 ja RN:o 1:45 rakennusoikeus tulee selvittää kaavoituksessa.

Hakemus ei täytä laissa säädettyjä poikkeamisen edellytyksiä. Ympäristökeskuksen päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeuden päätöksessä on mainittu maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1, 2 ja 5 momentti, 73 §:n 1 momentti, 171 §:n 1, 2 ja 3 momentti, 172 §:n 1 momentti, 174 §:n 1 momentti ja 211 §, hallintomenettelylain 24 §:n 1 momentti ja hallintolainkäyttölain 74 §.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja ympäristökeskuksen päätökset kumotaan ja haettu poikkeamislupa myönnetään. Lisäksi A on vaatinut, että Pirkanmaan ympäristökeskus velvoitetaan korvaamaan A:n aikaisemmat oikeudenkäyntikulut 302,72 eurolla sekä oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 800 eurolla laillisine korkoineen. A on vielä vaatinut, että asiassa toimitetaan katselmus.

Vaatimusten perusteluina on uudistettu aiemmin lausuttu ja esitetty muun ohella seuraavaa:

Hallituksen esitys (HE 101/1998) rakennuslainsäädännön uudistamiseksi ei puolla tulkintaa, jonka mukaan "kantatilaperiaatetta" soveltamalla saatu laskennallinen maanomistajien epätasapuolinen kohtelu aiheuttaisi kategorisesti, että maankäyttö- ja rakennuslain 172 §:n poikkeamisen edellytykset eivät täyty. Tilannetta tulee arvioida laajemmin ottaen huomioon kyseessä olevan tapauksen muut erityiset seikat. Kokonaisharkinnassa tulee ottaa huomioon, että Pirkkalan kunta on puoltanut hakemusta, alue on oikeusvaikutuksettomassa yleiskaavassa merkitty AP-alueeksi, naapurit eivät vastusta hanketta ja tarvittava kunnallistekniikka on olemassa. Rakennus tulee hakijan henkilökohtaiseen käyttöön. Samalle alueelle on myönnetty poikkeamislupia viime vuosina. Alueella olevista 27 asunnosta ainakin kaksi kolmasosaa on ympärivuotisessa käytössä. Alue on varsin tiheästi rakennettu ja kysymyksessä oleva rakennuspaikka on viimeisiä tai viimeinen rakentamaton kunnan rakennusjärjestyksen rakennuspaikkaa koskevat vaatimukset täyttävä luonnollinen ja tarkoituksenmukainen rakennuspaikka.

A:lla on ollut omistusoikeus maa-alueeseen ennen 10.5.1996. Rakennus tulee hakijan henkilökohtaiseen käyttöön. Kaavaa ei ole laitettu kohtuullisessa ajassa vireille. A:lla ei ole ollut tosiasiallisia mahdollisuuksia laadituttaa ranta-asemakaavaa omistamalleen alueelle ottaen huomioon maankäyttö- ja rakennuslain 74 §:n 2 momentin vaatimus, että maanomistajan toimesta laadittavan asemakaavan alueen tulee muodostaa tarkoituksenmukainen kokonaisuus.

Kysymys ei ole alueesta, jolla olisi odotettavissa sellaista rantaan tukeutuvaa loma-asutusta kuin maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 2 momentissa tarkoitetaan. Kysymyksessä on rantavyöhyke eikä ranta-alue. Alue on jo lähes täysin rakennettu eikä lisärakentamista ole odotettavissa, ei ainakaan laajamittaista loma-asutusta.

Pirkanmaan ympäristökeskus on lausunnossaan vaatinut valituksen ja oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hylkäämistä ja lausunut muun ohella, että Nikkilänniemen ranta-alueille on jo rakennettu niin paljon, että alueella on suunnittelutarve maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla. Koska kyseessä on 72 §:n 2 momentissa tarkoitettu suunnittelutarve, tapaukseen ei voida soveltaa maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 6 momentissa tarkoitettuja rantavyöhykkeen rakentamista koskevia perusteita. Vaikka kyseessä olisikin maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1 momentissa tarkoitettu rantavyöhykkeen rakentamisrajoitus, poikkeamisluvan epäämiseen johtaneita syitä voidaan pitää painavina syinä. Nikkilänniemi on tehokkaasti rakennettua aluetta, jolla on kuitenkin eräitä suuria rakennuspaikkoja ja vielä joitakin rakentamattomia rantaosuuksia. Maanomistajien tasapuolisen kohtelun näkökulmasta on merkitystä, miten tehokkaasti sallitaan nyt kyseessä olevan alueen rakentaminen.

A on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

Kun otetaan huomioon asiakirjoista saatava selvitys, katselmuksen toimittaminen ei ole asian selvittämiseksi tarpeen. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus ottaen huomioon hallintolainkäyttölain 41 §:n hylkää katselmuksen toimittamista koskevan vaatimuksen.

Maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1 momentin mukaan meren tai vesistön ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa rakennusta ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena. Mitä 1 momentissa säädetään, koskee pykälän 2 momentin mukaan myös ranta-aluetta, jolla rakentamisen ja muun käytön suunnitteleminen pääasiassa rantaan tukeutuvan loma-asutuksen järjestämiseksi on tarpeen alueella odotettavissa olevan rakentamisen vuoksi.

Haettu rakennuspaikka sijaitsee Pyhäjärveen nähden siten, että rakennuspaikka sijoittuu maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1 momentissa tarkoitetulle ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle. Ottaen huomioon Nikkilänniemen rakentamistilanteesta ja rakennusten käyttämisestä asiakirjoista saatava selvitys, ranta-alueen suunnittelutarve rakennuspaikan kohdalla ei aiheudu maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla pääasiassa rantaan tukeutuvan loma-asutuksen järjestämistarpeesta.

Jos hakemus maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1 momentin rajoituksesta poikkeamiseen koskee aluetta, jonka omistusoikeus on siirtynyt hakijalle ennen 10 päivää toukokuuta 1996 ja jota koskevan kaavan laatimista ei ole kohtuullisessa ajassa pantu vireille maanomistajasta riippumattomasta syystä, lupaa ei maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 6 momentin mukaan ilman painavaa syytä saa evätä, jos rakennus tulee hakijan henkilökohtaiseen käyttöön ja kunta puoltaa hakemusta eikä rakentaminen vaaranna luonnon tai maiseman arvoja. Mitä tässä momentissa säädetään, ei kuitenkaan koske aluetta, jonka kohdalla on 2 momentin mukainen suunnittelutarve.

Vastaava kohtuullistamissäännös sisältyi maankäyttö- ja rakennuslailla kumotun rakennuslain 6 a §:n (1097/1996) 5 momenttiin. Mitä 6 a §:ssä säädettiin, ei sanotun pykälän 3 momentin mukaan sovellettu alueella, jolla oli rakennuslain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettua taaja-asutusta, eikä alueella, jolle rantakaavan laatimista rakennuslain 123 a §:n nojalla oli pidettävä tarpeellisena. Asianomaisessa hallituksen esityksessä (Hallituksen esitys luonnonsuojelulainsäädännön uudistamiseksi n:o 79/1996 vp) on rakennuslain 6 a §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa muun ohella todettu, että rantojen suunnittelutarve ulotetaan rakennuslain 6 a §:n 1 momentissa pääasiassa rakentamattomina säilyneille ranta-alueille. Maankäyttö- ja rakennuslakia koskevassa hallituksen esityksessä (Hallituksen esitys rakennuslainsäädännön uudistamiseksi n:o 101/1998 vp) todetaan 72 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa puolestaan muun ohella, että tarkoituksena on säilyttää rantojen suunnittelua ja rakentamista koskevat periaatteet sellaisina kuin ne luonnonsuojelulain uudistamisen yhteydessä otettiin rakennuslakiin sovittaen ne uuden lain mukaiseen suunnittelujärjestelmään.

Edellä esitetyn perusteella ja ottaen huomioon, että rakennuslain 6 a §:ää ei sovellettu taaja-asutusalueella, korkein hallinto-oikeus katsoo, että maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 6 momentin edellä selostettua kohtuullistamissäännöstä ei ole tarkoitettu sovellettavaksi sellaisella rantavyöhykkeellä, joka olisi maankäyttö- ja rakennuslain 16 §:ssä tarkoitettua suunnittelutarvealuetta siinä tapauksessa, ettei lain 72 §:n 1 momentti tulisi asiassa sovellettavaksi, kuten käsillä olevassa asiassa asiakirjojen perusteella on asian laita. Kun maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 6 momentin kohtuullistamissäännös ei siten tule asiassa sovellettavaksi, asiassa ei ole merkitystä sillä, että A on saanut rakennuspaikan omistukseensa ennen 10.5.1996.

Hakemukseen suostuminen merkitsisi kolmannen asuinrakennuksen rakentamista emätilana pidettävän tilan Nikkilänsaari V RN:o 1:46 alueelle. Emätilalla on ollut rantaviivaa noin 95 metriä. Kun otetaan huomioon kaavoituksessa maanomistajien tasapuoliselle kohtelulle asetettavat vaatimukset sekä se seikka, että emätilan rantaviiva tulisi kokonaan käytetyksi rakentamiseen, hakemukseen suostuminen aiheuttaisi maankäyttö- ja rakennuslain 172 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Oikeudellisia edellytyksiä poikkeamisluvan myöntämiselle ei siten ole. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus katsoo, että Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa.

Asian näin päättyessä A:lle ei tule korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Hallberg sekä hallintoneuvokset Pirkko Ignatius, Pekka Vihervuori, Marjatta Kaján ja Niilo Jääskinen. Asian esittelijä Mikko Rautamaa.