PÅ SVENSKA SAMEGILLII IN ENGLISH EN FRANCAIS


Etusivu
Päätöksiä
Ajankohtaista
Tehtävät
Organisaatio
Vuosikertomus
Yhteystiedot
Hallintotuomioistuimet
Kansainvälinen yhteistyö
Tietoja kotisivuista


Tulostusversio
Etusivu - Päätöksiä - 03.11.2003/2693
 

03.11.2003/2693

Antopäivä 03.11.2003
Taltionumero 2693
Diaarinumero 3480/2/02


Henkilökohtainen tulo - Ansiotulo - Pääomatulo - Tulo metalliromun myynnistä - Työntekijä - Työnantaja - Sopimus avojohtolinjan purkamisesta

A oli yhdessä kuuden muun työntekijän kanssa sopinut työnantajansa omistaman avojohtolinjan purusta ja poiskuljetuksesta. Sopimuksen mukaan työnantaja oli myynyt linjan purkukustannuksia vastaan. A oli yhdessä sopimuskumppaniensa kanssa myynyt puretulta linjalta peräisin olevan metalliromun vuosina 1995 ja 1996 romuliikkeille. Myynnistä saatu tulo oli jaettu ryhmän jäsenten kesken tuntikirjanpidon mukaisten työpanosten suhteessa. Hallinto-oikeus hyläten A:n vaatimuksen myynnistä saadun tulon katsomisesta pääomatuloksi lausui perusteluinaan, että A oli saanut työnantajaltaan metalliromua linjan purkamisen korvauksena eli työsuorituksen perusteella. Tämän lisäksi A oli saanut purusta tuloa myydessään romun edelleen romukauppiaille. Jälkiverotuksissa A:n tuloon oli luettu hänen työnantajaltaan metalliromuna saama vastike linjan purusta ja poiskuljetuksesta. Vaikka sopimus oli tehty kauppakirjan muodossa, oli kysymyksessä tosiasiallisesti ollut sopimus avolinjan purkutyöstä. Sopimuksen perusteella saatu tulo ei ollut sellaista, jota varallisuuden voidaan katsoa kerryttäneen, vaan kysymyksessä oli ollut tuloverolain 61 §:ssä tarkoitettu työsuhteen perusteella saatuun palkkaan rinnastettava ansiotulo. Korkein hallinto-oikeus pysytti hallinto-oikeuden päätöksen.

Verovuodet 1995 ja 1996

Tuloverolaki 29, 32 ja 61 §

 

sivun alkuun