PÅ SVENSKA SAMEGILLII IN ENGLISH EN FRANCAIS


Etusivu
Päätöksiä
Ajankohtaista
Tehtävät
Organisaatio
Vuosikertomus
Yhteystiedot
Hallintotuomioistuimet
Kansainvälinen yhteistyö
Tietoja kotisivuista


Tulostusversio
Etusivu - Päätöksiä - 03.06.2004/1334
 

03.06.2004/1334

Antopäivä 3.6.2004
Taltionumero 1334
Diaarinumero 3716/3/02


Maa-aineslupa - Lupaedellytykset - Osayleiskaavan vastaisuus - Ulkoilu ja virkistys

Ottamisalue oli oikeusvaikutteisessa harjualueiden osayleiskaavassa sellaista maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (MU), jolla on ulkoilun ohjaamistarvetta tai ympäristöarvoja. Osayleiskaavassa esitetyn suosituksen mukaan alueen metsänhoidossa tuli kiinnittää huomiota maisemallisiin tekijöihin sekä viereisen taajaman virkistyskäytön tarpeisiin. Kaavaselostuksen mukaan alue oli keskeistä virkistyskäyttöaluetta.

Siitä seikasta, että osayleiskaavassa ei ollut nyt kysymyksessä olevaa aluetta koskevia maaainesten ottoa rajoittavia määräyksiä, ei seurannut, että maa-ainesten otto MU-alueilla olisi kaavan mukaista. Kaavassa oli nimenomaisesti osoitettu alueita maa-ainesten ottoalueiksi omalla kaavamerkinnällään (EO), mikä osoitti, että aluetarkastelu oli tehty maa-ainesten ottoa varten ja kaava laadittu sitä ohjaamaan.

Kun otettiin huomioon, että maa-aineslain mukaista lupaa noin 1,47 miljoonan kuutiometrin soranottoon noin 15,4 hehtaarin suuruiselta alueelta oli haettu 10 vuodeksi, jona aikana aluetta ei olisi mahdollista käyttää osayleiskaavan mukaisiin ulkoilu- ja virkistystarkoituksiin, alueen maisemalliset arvot ja sen sijaintiin taajaman läheisyydessä liittyvä virkistyskäyttöarvo sekä se, että maa-ainesten ottamiseen osoitetut alueet oli merkitty osayleiskaavaan erillisellä kaavamerkinnällä, lupahakemuksen mukainen soranottohanke vaikeutti alueen käyttämistä osayleiskaavassa varattuun tarkoitukseen. Koska hanke oli maa-aineslain 3 §:n 2 momentin vastainen, ottamislupaa ei voitu myöntää.

Maa-aineslaki (555/1981) 3 § 2 mom. (134/1999)

 

sivun alkuun