PÅ SVENSKA SAMEGILLII IN ENGLISH EN FRANCAIS


Etusivu
Päätöksiä
Ajankohtaista
Tehtävät
Organisaatio
Vuosikertomus
Yhteystiedot
Hallintotuomioistuimet
Kansainvälinen yhteistyö
Tietoja kotisivuista


Tulostusversio
Etusivu - Päätöksiä - 24.06.2004/1575
 

24.06.2004/1575

Antopäivä 24.6.2004
Taltionumero 1575
Diaarinumero 1709/3/03


Jätehuolto - Jätteenkuljetus - Liittymisvelvollisuus - Kiinteistön jättäminen järjestetyn jätteenkuljetuksen ulkopuolelle - Vapautus - Peruuttaminen - Jätemaksu - Taksapäätös - Toimivalta

A:n vakituinen asuinkiinteistö oli teknisen lautakunnan vuonna 1995 tekemällä päätöksellä jätelain 11 §:n nojalla vapautettu järjestetystä jätteenkuljetuksesta vuodelta 1994 ja pysyvästi. Kunnanvaltuusto oli vuonna 2002 tekemällään päätöksellä muuttanut kunnanvaltuuston aiemmin hyväksymää jätemaksutaksaa sekä pysyvän asutuksen kiinteistöjen että vapaa-ajan kiinteistöjen osalta. Tuossa päätöksessä oli myös lausuttu, että kaikista vapaa-ajan kiinteistöistä peritään jätehuoltomaksu ja että vapautusta voidaan anoa vain täysin käyttämättömälle kiinteistölle. A:lle oli vuoden 2002 jätemaksulipun yhteydessä lähetetty kunnan rakennustarkastajan allekirjoittama jätehuoltotaksoja koskeva tiedote, jossa oli muun muassa lausuttu, että jätehuoltomaksuja koskevat vapautukset raukeavat taksankorotuksen takia ja että niitä tulisi anoa uudelleen. A:n haettua tämän jälkeen tekniseltä lautakunnalta vapautusta järjestetystä jätteenkuljetuksesta ja jätemaksusta lautakunta oli vuonna 2002 tekemällään päätöksellä hylännyt hakemuksen, eikä hallinto-oikeus muuttanut lautakunnan päätöstä perusteeltaan.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että edellä mainittu kunnanvaltuuston päätös tarkoitti kunnan jätemaksua koskevan jätehuoltotaksan muuttamista jätelain 30 §:n nojalla, ei jätelain 11 §:ssä tarkoitettua järjestettyyn jätteenkuljetukseen liittymistä. Sanotulla kunnanvaltuuston päätöksellä sen enempää kuin rakennustarkastajan allekirjoittamalla edellä mainitulla tiedotteellakaan ei ole peruutettu A:lle myönnettyä vapautusta järjestettyyn jätteenkuljetukseen liittymisestä. Näin ollen teknisen lautakunnan vuonna 1995 tekemä päätös järjestetystä jätteenkuljetuksesta vapauttamisesta oli edelleen voimassa, eikä A jätelain 28 § huomioon ottaen ollut velvollinen järjestettyä jätteenkuljetusta koskevan jätemaksun maksamiseen. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja teknisen lautakunnan vuonna 2002 tekemän päätöksen, jolla A:n hakemus oli hylätty, ja lausui, ettei A ollut vuonna 2002 hakemansa vapautuksen tarpeessa.

Jätelaki 11, 28 ja 30 §

 

sivun alkuun